Mitä mieltä muut? Jatkoajan punaiset, sana on vapaa. Miksei porvarillistakin meininkiä harrastavat, mutta ajatelkaa te sitten kahteen kertaan ennen "lähetä" napin painamista. Kiitos.
Kyseessä on fiktiivisyydestä huolimatta oikein kattava historian oppikirja
Näin minäkin olen kirjan kokenut. Kuunnelman dramatisoinnin kautta voi helposti kuvitella itsensä tuonaikaisen torpparin asemaan, ja heidän alamaisuuteensa talonpoikiin nähden. Ei ole varmaankaan ollut helppoa kun on sivistyksen ja ymmärryksen kasvun myötä huomannut alkaa kyseenalaistamaan omaa rooliansa sääty-yhteiskunnan rattaissa.Kirja kertoo esimerkiksi hyvin sen, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että pieni kansamme ajautui hyvin veriseen sisäiseen konfliktiin.
Vaikka ketjun avausviestissä tunnuttiin korostavan yhä vastakkainasettelua, pitäisi kirjan lukemisen jälkeen olla aika selvää, että sitä ei siinä mielessä enää ole, kuin sata vuotta sitten.
Vaikka minäkin tunnen sympatiaa kirjan työväestöä kohtaan, en missään nimessä koe olevani 'punainen' sanan nykyisessä merkityksessä. Sitä en voi vannoa, minkä lipun takana olisin marssinut vuosisadan vaihteessa. Se riippuisi varmasti paljon siitä, minkälaiseen luokkaan olisin sattunut syntyessäni kuulumaan. Mutta minun käsitykseeni oikeudenmukaisuudesta ei missään nimessä kuulu maassamme aikoinaan vallinnut maaorjuus, eikä se, miten Töyryn kaltaiset isännät torppareitaan kohtelivat. Tuon ajan punaisten joukossa oli varmasti aitoja sosialisteja, mutta paljon oli varmasti myös niitä työläisiä jotka halusivat vain vapautta maaorjuudesta haaveilematta mistään sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Siinä on mielestäni aika suuri ero.Minä ainakin kykenen näkemään sympatiaa myös tuolle työväestöllekin.
Kai tästä teoksesta voidaan keskustella sekä punaisista että valkoisista lähtökohdista käsin, rajaamatta puheenvapautta ja tarkastelukulmaa vain toista osapuolta koskevaksi. Tosin kuten Sistis edellä mainitsikin, ajat ovat kovasti muuttuneet. Vastaavanlaisia rintamalinjoja enää oikein ole, ainakaan siinä mielessä kuin noin 90-100 vuotta sitten oli. Vastakkainasettelusta pitäisi jo vähitellen päästä eroon, vaikka herravihan lietsomisen perinteet ovat meillä pitkät.Mitä mieltä muut? Jatkoajan punaiset, sana on vapaa. Miksei porvarillistakin meininkiä harrastavat, mutta ajatelkaa te sitten kahteen kertaan ennen "lähetä" napin painamista. Kiitos.
Maaorjuus on aika voimakas sana tässä yhteydessä. Torpparilaitos oli kuitenkin aika kaukana varsinaisesta maaorjuudesta, jos puhutaan noiden järjestelmien keskiverto ilmentymistä.Tuon ajan punaisten joukossa oli varmasti aitoja sosialisteja, mutta paljon oli varmasti myös niitä työläisiä jotka halusivat vain vapautta maaorjuudesta haaveilematta mistään sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä.
En oikein usko, että tosiaan poliittinen kanta kannattaa tähän sotkea millään muotoa.
TPA:n suurin nerokkuus piilee siinä, että kirjasarjasta voi joka tapauksessa nauttia suuresti allekirjottamatta kirjoittajan näkemyksiä. Ja sehän siitä tietysti niin maagisen tekeekin.
Minusta Linnan tulkinta on loppujen lopuksi hyvinkin puolueeton, vaikka se katsookin maailmaa useammin torpan kuin kartanon ikkunasta. Se pyrkinee kai kirjailijan humanistisella tavalla osoittamaan, että kaikki me teemme tahoillamme virheitä ja olemme tarpeinemme loppujen lopuksi aika itsekkäitä. Hyvästä esimerkistä käy Jussi ja Akseli, jotka ovat sairaalloisen saitoja ja kerran jotain saatuaan yhä ahneempia - siis ihmisiä.
Aika tavalla samoilla linjoilla. Kyllähän Linna toki pyrki myös tietoisesti tekemään kunniaa hävinneelle osapuolelle, josta oli muotoutunut valkoisen tulkinnan vallitessa melkoinen karikatyyri.
kirkkoherran edustama sovittelu ja maltillisuus olivat todellisuudessa paljon voimakkaampia tekijöitä valkoisessa Suomessa.
Niin, tiedä sitten kuinka lie, itse koin kirkkoherrahahmon taas eräänä osaltaan tapahtuneisiin vaikuttavasta heikkoluonteisesta jees miehestä, (muka) viattomasta sivustakatsojasta. Ehkä myös tavallaan kirkon roolista koko sotkussa, voimaa ei ollut heikompien puolustamiseen, jos kohta ei myös johdonmukaisuuteen. Vähän siinä myös pilkottaa opportunismin henki, että seurataan tappelus sivusta ja ollaan voittajan kavereita, yleinen merkityksetön kvasisosiaalinen hyrinä taas varmisti, ettei kansa suuremmin vieraannu kirkon helmoista.
Kommunistien ja SDP:n nuorisopoliitikkojen ja vasemman laidan lähestyminen 1960-luvun lopulta alkaen käytännössä asetti Suomen aseman demokratioiden joukossa kyseenalaiseksi, yhdistettynä autoritääriseen suureen johtajaan, teloituskomennuskuntaakin komentamaan ehtineeseen kainuulaiseen Urho Kekkoseen ja hänen yhdistettävään henkilönpalvontakulttiin.
Linnan teosta ollaan aina mainostettu punaisen puolen kuvaukseksi tuon ajan tapahtumista. Niin kuin tuossa ylempänä jo joku aikaisemminkin sanoi, myös minä pidän sitä - tuon kolmannen osan perusteella - kuitenkin varsin totuudenmukaisena kuvauksena "sieltä toiseltakin puolelta".
On kai siellä meidän suvun saunan kammarissa huonompiakin kirjallisia teoksia viimeistelty kuin tämä Linnan Pohjantähti. Vaikea uskoa, että Koivusalo tuosta mitään mullistavaa aikaan saisi.