Sykähdyttävät hetket nykyisiltä ja menneiltä ajoilta

[Shard]

Itselleni tuo ottelusarja kokonaisuudessaan on kaikkein sykähdyttävin. Siinä oli kuitenkin jo kolme kertaa tiputtu Patrick Roy'ta ja Coloradoa vastaan aiempina keväinä ja viha kyseistä maalivahtia ja joukkuetta kohtaan oli suurimmillaan.

Se kontrasti tappiomielialan (hävityn game 5:n jälkeen) ja euforian tunteen välillä (voitetun game 6:n ja 7:n jälkeen) välillä oli jotain sanoin kuvaamatonta. Etenkin tuon game 6:n voittaminen vieraskentällä pakon edessä ja Roy'n Statue of Liberty -munauksen jälkeen oli se kaiken kohokohta.

http://www.youtube.com/watch?v=iIFrQkroQpk

Tuossa linkki pieneen koko sarjan koosteeseen.

Upeasti tehty kooste! Olisinpa katsonut tuolloin pelejä.

Olin tuohon aikaan sen verran nuori vielä että en seurannut NHL:ää, se alkoi vasta 03-04. Mutta nuo vanhat mestaruudet on katsottu uudestaan ja uudestaan, ja varsinkin McCarthyn teot sykähdyttävät. Mutta tietenkin 2008 mestaruus on minulle se merkittävin juttu.

 

[Mielikuvitushahmo]

Oman "urani" kohokohta oli tämä kun 18-kesäisenä seurasin taivaskanavalta nenä telkkarin ruudussa kiinni 99-finaalien kuudetta ottelua. Jere iski alkutahdit (yksi suomalaisen jääkiekon aliarvostetuimmista maaleista), Barnes (nykyisin Starsin kakkoskoutsi) tasoitti täydellisellä laukauksella Belfourin taakse. Ja sitten, pitkän tuskastelun ja jännityksen jälkeen Hull laittoi kiekon luukulta sisään.

Tässäpä se, katkerin muisto IKINÄ! Siinäkohdin aamuyötä teki mieli repiä telkkari piuhoistaan ja viskata ikkunasta pihalle, sekä mennä perään hakkaamaan se lekalla paskaksi. Ei oo koskaan vituttanu jääkiekko yhtäkovasti.

 

[ms.qvist]

Upeasti tehty kooste! Olisinpa katsonut tuolloin pelejä.

Olin tuohon aikaan sen verran nuori vielä että en seurannut NHL:ää, se alkoi vasta 03-04. Mutta nuo vanhat mestaruudet on katsottu uudestaan ja uudestaan, ja varsinkin McCarthyn teot sykähdyttävät. Mutta tietenkin 2008 mestaruus on minulle se merkittävin juttu.

Henkan linkittämä kooste oli kieltämättä hieno ja toi mieleen mieluisia muistoja menneiltä ajoilta.

Minulle näistä viimeisimmistä mestaruuksista se tärkein on tietenkin 1996-97 mestaruus vuosikymmenten kuivan kauden jälkeen. Se joukkue on minusta se "Ykkönen" kaikella mahdollisella tavalla.

Seuraavana listalle nostaisen seuraavan kauden mestaruuden, ja samalla joukkuekin on tavallaan hyvin merkityksellinen - vaikka Konstantinov ei siinä enää pelannutkaan - koska se teki taraumaattisen kesän ja sen tuomien rajujen tunnelatausten jälkeen kenties todellisen työn voittajaksi. Samalla se pelasi mestaruuden onnettomuuden uhreille: Konstantinov & Stanley Cup.

Sitten listalle nostaisin mestaruuden Henkan videolinkin kaudelta. Sitä voisi sanoa hyvällä syyllä "Kapteenin" mestaruudeksi, vaikka tietty koko joukkue oli loistavaakin loistavampi. Yzerman tuli rikkonaisen runkosarjan päätteeksi johdattamaan joukkueen mahtavan oman esimierkkinsä myötävaikutuksella mestaruuteen.

Viimeisin näiden "lähiaikojen" mestaruuksista jää sitten tylysti viimeisimmäksi, vaikka joukkueessa pelasi (ja pelaa edelleen) monia hienoja pelaajia mutta yhtäkaikki, se ei nouse Datsyukista & co huolimatta aiempien mestaruuuksien joukkueen tasolle. Vaikka huippuhetkensä pudotuspeleissä olikin, kuten finaalisarja Penquinseja vastaan.

vlad.

 

[Shard]

Henkan linkittämä kooste oli kieltämättä hieno ja toi mieleen mieluisia muistoja menneiltä ajoilta.

Minulle näistä viimeisimmistä mestaruuksista se tärkein on tietenkin 1996-97 mestaruus vuosikymmenten kuivan kauden jälkeen. Se joukkue on minusta se "Ykkönen" kaikella mahdollisella tavalla.

Seuraavana listalle nostaisen seuraavan kauden mestaruuden, ja samalla joukkuekin on tavallaan hyvin merkityksellinen - vaikka Konstantinov ei siinä enää pelannutkaan - koska se teki taraumaattisen kesän ja sen tuomien rajujen tunnelatausten jälkeen kenties todellisen työn voittajaksi. Samalla se pelasi mestaruuden onnettomuuden uhreille: Konstantinov & Stanley Cup.

Sitten listalle nostaisin mestaruuden Henkan videolinkin kaudelta. Sitä voisi sanoa hyvällä syyllä "Kapteenin" mestaruudeksi, vaikka tietty koko joukkue oli loistavaakin loistavampi. Yzerman tuli rikkonaisen runkosarjan päätteeksi johdattamaan joukkueen mahtavan oman esimierkkinsä myötävaikutuksella mestaruuteen.

Viimeisin näiden "lähiaikojen" mestaruuksista jää sitten tylysti viimeisimmäksi, vaikka joukkueessa pelasi (ja pelaa edelleen) monia hienoja pelaajia mutta yhtäkaikki, se ei nouse Datsyukista & co huolimatta aiempien mestaruuuksien joukkueen tasolle. Vaikka huippuhetkensä pudotuspeleissä olikin, kuten finaalisarja Penquinseja vastaan.

vlad.

Ilmaisin itseäni vähän huonosti. Muistorikkain on ehkä oikea sana sanoa tuosta 2008 mestaruudesta. Kyllähän nuo 1997 ja 2002 menevät minulle aivoissa edelle tapahtumina sikäli, että 97 mestaruus tuli 42 vuoden tauon jälkeen ja joukkue oli hieno (mm. Russian five, Grind line + Shanny ja Yzerman, kapteenin ikuisen häviäjän maine). Ja vuoden 2002 sikäli, että suurin suosikkini Brett Hull oli joukkueessa, samoin Hasek ykkösenä. Ja tietenkin Yzermanin mestaruus kaikkien vaivojen kanssa pelatessa, hän on all-time-suosikeistani kakkosena. Ja olihan tuo joukkue niin legendaarinen kuin mikään voi olla, ei tuollaista määrää HOF-pelaajia tulla enää kasaamaan samaan jengiin.

 

[oiler99]

Oilers-fanille yksi sykähdyttävimpiä tapauksia oli vuoden 1997 Game Seven Dallasia vastaan. CuJon aivan käsittämätön torjunta ja seuraavassa vaihdossa Marchantin läpiajosta iskemä voittomaali jatkoajalla. Sen jälkeen hypin seuraavat 10 minuuttia kattoon.

http://www.youtube.com/watch?v=Whms4pbgezQ

Sitten oli vuoden 2006 Stanley Cup-finaalit Carolinaa vastaan, joissa Oilers vei sarjan seitsemänteen finaaliin saakka. Hiemanko söi miestä, kun Hurricanes vei lopulta mestaruuden.

 

[TonyClifton]

Tässäpä se, katkerin muisto IKINÄ! Siinäkohdin aamuyötä teki mieli repiä telkkari piuhoistaan ja viskata ikkunasta pihalle, sekä mennä perään hakkaamaan se lekalla paskaksi. Ei oo koskaan vituttanu jääkiekko yhtäkovasti.

Surullinen aamu totta tosiaan. Buffalo veti kyllä tuona vuonna Hasekin johdolla mahtavat pleijarit. Nimivahvalla joukkueella tyyliin: Mike Peca, Stu Barnes, Dixon Ward jne. mentiin finaaleihin niin että, rutisi. :)

Sabres ei ole sen jälkeen finaaleihin paljoa kolkutellut. No Hasek sentään pääsi maistamaan kannua 2002.

2002 conferenssifinaalit lienevät itselle ne parhaat NHL-muistot? Niinkuin Henkka ja muut jo mainitsivatkin niin Hasek pesi "mailman parhaan" pleijariveska Royn 2002 Coloradon johtaessa sarjaa 3-2. Dominaattori laittoi luukut kiinni 6:ssa ja 7:ssa pelissä pelaten kaksi nollapeliä sen hetken ehkä kovinta hyökkäyskalustoa (Detroitin lisäksi?) vastaan? Toki Dominik oli jo pessyt Royn Naganossa -98.

 

[Amerikanihme]

Kovin on viimeaikaista nämä muistelot. Itselleni ei nyt nouse mikään hetki selvästi muiden yläpuolelle, vaikka monia unohtumattomia muistoja NHL:n parista onkin. Mutta yksi ikimuistoisimpia lienee tämä Edmontonin viiden vuoden dynastian rikkonut tapahtuma:

Steve Smithin emämunaus

Joku voisi muistella vanhempiakin tapahtumia, vaikka 1960- tai 1970-luvulta. Tosin silloin NHL näkyi vähän heikommin Suomen televisiossa ja Internetistä oli kai vain märkä unelma.

 

[Baldrick]

Vaikken nähnyt tätä livenä, niin siltikin sykähdyttää myös Youtubesta katsottuna. Maalivahti Clint Malarchukin kaula aukeaa luistimenviillosta ja verta pulppuaa kentälle ämpärillinen. Jostain muistan lukeneeni, että joku 5-6 pelaajaa olisi oksentanut tilanteen yhteydessä, kuten myös yleisössäkin oli kuulemma laatta lentänyt.

http://www.youtube.com/watch?v=Yh_UN3RuoN8

 

[J.Grönvall]

Mukava ketju, tulee nostalgiset fiilikset!

Laitanpa vähän omiakin muistoja. Ensimmäisenä ja varmasti ikimuistoisimpana on 93-94 vuoden playoffit joita sai seurata oikein telkkarista. Devils ja Rangers pelasivat jo huikean sarjan ja itse olin Devilsin puolella mutta Rangers taisi voittaa 4-3 ja meni finaaliin. Finaalissa iski vastaan sitten Canucks jossa pelasi taas yksi silloinen suosikkini eli Pavel Bure, joka oli hirveässä tikissä noissa playoffeissa. Rangershän sen homman sitten vei ja kyllä vitutti, kun en tykännyt siitä yhtään silloin. Kaikkia ihme Mike Richtereitä, Brian Leetchejä ja Steve Larmereita siellä pyöri.

Sitten taisi olla jopa seuraava kausi kun Red Wings oli runkosarjassa hirvittävässä vireessä ja tuhosi venäläisten avulla vastustajan toisensa jälkeen. Finaalissa vastaan luisteli Devils jota pidettiin selvänä altavastaajana etukäteen. Mutta mitä vielä, Devils tuhosi Red Wingsin totaalisesti ja muistan aina sen kuvan missä Slava Kozlov makaa jäässä hirmuniitin jäljiltä.

Coloradon ja Floridan finaalisarja oli hauska, kun siihen aikaan sai vielä heitellä kamaa jäälle aina maalin jälkeen. Detroitissa tuli aina mustekaloja ja Floridassa keksittiin heitellä kumirottia kentälle Scott Mellanbyn tapettua rotan joukkueen pukukopissa. Kesti aina 5-10 minuuttia kun jää siivottiin. Panthersillahan oli aivan törkeän tylsä joukkue ja se pelasi ihan hirvittävää lätkää ja John Vandiesbrouck torjui sitten aivan kaiken. Ratkaiseva finaali taisi kestää jotain 104 minuuttia kunnes kaikista maailman pelaajista Uwe Krupp niittasi maalin ja Avalanche voitti 1-0! Ja minä tyhmä vielä valvoin sen koko matsin :D

Sitten oli tietenkin ne Coloradon ja Detroitin taistelut yhteen aikaan ja varsinkin kun Claude Lemieux teloi Kris Draperin(?) rumasti. Darren McCarty antoi sitten Lemieux'lle tukkapöllyä ja oliko niin, että Red Wings voitti sitten sen sarjan, vuosi saattoi olla -97.

Detroit oli silloin meikäläiselle punainen vaate, kun se oli välillä aivan ylivoimainen joukkue ja vihasin sitä ihan tosissani. Kannustin jopa Coloradoa niihin aikoihin, samoin Flyersia ja lähinnä Legion Of Doomia mutta eipä ollut siitäkään Detroitin kaatajaksi. Capitalsin ja Red Wingsin finaalit olivat varmaan tylsimmät ikinä.

Sitten vähän myöhemmin menin Starsin bandwagonissa ja tuo Sabres-sarja oli kyllä hieno kaikinpuolin. Sabres oli juuri näitä perinteisiä idän joukkueita joissa ei pelannut oikein ketään ja pelityyli oli yleensä aika unettava. Hasek veteli kumiukkona maalilla ja Mike Pecaa ja vastaavia viiletti kentällä. Eipä se Dallaskaan tosin mikään iloisen kiekon lähettiläs ollut, Hitchcockin johdolla kunnon trapia vaan kehiin.

Viime vuosina ei ole enää tullut samalla kiimalla playoffeja seurattua, en tiedä mistä johtuu mutta ei sieltä tunnu löytyvän enää sellaisia pelaajia tai joukkueita jotka herättäisivät tunteita. Dynastioita ei oikein enää synny, kun tuntuu etteivät pelaajat pelaa enää niin pitkiä aikoja samassa jengissä.

Se Canadiensin 1992 mestaruus on jäänyt mieleen lähinnä niistä mellakoista Montrealissa. Olivathan ne matsitkin siistejä, varsinkin Kings sai kai melkoisen buumin aikaan Kaliforniassa ja olihan mm. Kelly Hrudey, Wayne Gretzky, Luc Robitaille ja Tomas Sandström jne. Kovia äijiä :)

 

[penkinlämmittäjä]

Ei toista likimainkaan yhtä sykähdyttävää, kuin Patrick Kanen ratkaisumaali. Sitä Hawksin nousua oli odotettu pikkujannusta asti ja mestaruus aiheutti niin käsittämättömiä ilon tunteita, ettei sitä olisi uskonut aiemmin. Tuntui melkein yhtä hyvältä, kun JYPin ensimmäinen Suomenmestaruus.

 

[Niño]

Saku Koivun ensimmäinen ottelu syövän jälkeen on sekä itselle Koivu-fanina, suomalaisille NHL-seuraajille, että koko NHL:n mittapuulla kylmiä väreitä nostattava tapahtuma. http://www.youtube.com/watch?v=mRZKAdqdUHI&feature=related

Koivun takia aloin itse seuraamaan änäriä ja nyt Mikko on sitten se, jonka takia seuraan Wildin otteita.

 

[Hyttynen]

JR:n jatkoaikamaali Torontossa vuonna 2003.

Youtube

 

[ms.qvist]

Joku voisi muistella vanhempiakin tapahtumia, vaikka 1960- tai 1970-luvulta. Tosin silloin NHL näkyi vähän heikommin Suomen televisiossa ja Internetistä oli kai vain märkä unelma.

Olisihan sitä mielenkiintoista päästä lukemaan muisteloita todella varhaisilta vuosilta. Olettaen on kuitenkin aika hankalaa löytää sellaisia faneja, koska varmaan suurin osa NHL-faneista on aloittanut NHL-kiekon seuraamisen 80-luvulla ja sen jälkeen.

Toki linkittämäsi Steve Smithin totaalinen emämunaus on talleenteena tuttu minullekin. Löytyykö jopa Don Cherryn videoilta (siis minulla niitä löytyy läjä VHS-tallenteina)...

Aloitin NHL-seuraamisen siinä 80-luvun lopulla, ensin lähinnäkin Devilsejä mutta jo kauden parin jälkeen mukaan tuli Red Wingsit - tuolloin joukkue oli vielä kaukana menestysajoista. Mestaruutta sain odotella seitsemisen kautta, ja näiden kausien jaksolle mahtuivat kirvelevät tappion Devilsejä vastaan - tuolloin en enää ollut Devils fani, joukkue oli häipynyt mielestäni, painunut "harmaan massan joukkoon". Seuraavalla kaudella tulikin sitten kirvelevä tappio konferenssifinaalissa Avseille mutta sitä seuraavalla kaudella sitten paukahti! Ilo vain jäi lyhyeksi...

Mutta kiekon seuraamisen aloitin jos 70-luvun lopulla. Ja tuolloin minua kiinnosti eniten Punakoneen mahtava ylivoima ja taituruus kansainvälisillä areenoilla.

Kyllähän näitä muistoja on vaikka kuinka jaettavaksi, pitää palata myöhemmin aiheen pariin ja kertoilla niistä hetkistä, jotka saivat minut hakeutumaan NHL-faniksi sekä sitten aikaamyöten Red Wings -faniksi.

vlad.

 

[#_6]

Maalivahti Clint Malarchukin kaula aukeaa luistimenviillosta ja verta pulppuaa kentälle ämpärillinen.

Olisi mukava saada jotain lähdettä noille oksentelutarinoille. "Muistan lukeneeni" kun on valitettavasti se huonoin referenssi, mitä Internetin keskustelupalstalle voi tarjota.

Joku valopäähän yritti vääntää tapahtumasta huumoria...

 

[Wrathchild]

Täällä moni Wings fani onkin kertonut myös itselle tärkeitä hetkiä NHL:n saralta, joten en jatka samoilla tarinoilla. Jokaiselle fanille nuo Stanley cupin legendaariset hetket kuitenkin on päällimmäisenä, aina Konstantinovin tapahtumiin, ja joukkutappeluun Coloradoa vastaan. Joten koitan muistella jotain mitä täällä ei vielä ole mainittu..

Ensimmäiset sykähdyttävät muistot ei ole kuitenkaan Red wings käsialaa, vaan NY Rangersin finaalit Vancouveria vastaan, ja sitä edeltänyt Devilsin pudottaminen toisella jatkoajalla maalintekijänä Matteau! Matteau! Tikkanen oli myös aitiopaikalla todistamassa tapahtumaa.. Pavel Bure ja kumppanit finaalissa, Richterin huippumaalivahti peliä ja nähtiin jopa rankkarikin, jonka Richter torjui. Pavel Bure rankkari ja maaleja.

Yzermanin tupla jatkoaikamaali St.Bluesia vastaan, on myös syöpynyt mielensyövereihin. Syöttäjänä itse Wayne Gretzky! Yzermanin maali.

EDIT: oho se viesti karkas ennen aikojaan, jatkuu siis..
Igor Larionovin 3. jatkoajan maali SC finaaleissa Carolinaa vastaan on myös mielessä. Ja muutenkin Igorilta muistaa yksi upea harhautus mieleen, mitä en ole löytänyt mistään. Siinä vietiin pakkia 100-0. Mutta tässä tämä jatkoaikamaali.

Lemieuxin viimeinen paluuottelu, jäänyt myös mieleen. Isoveli oli kova fani, ja mentiin kaverin luokse keskellä yötä katsomaan tätä peliä, kun itsellä ei näkynyt canal+. Lemieuxin upea paluu Torontoa vastaa, jossa heti pisteille ja tähdistöön! Marioo Lemieuuux!

Kuten myös Saku Koivun paluu syövän jälkeen oli liikuttavaa katseltavaa..
Ja kuten joku täällä sanoi, niin kyllähän tuo Teemun paluu Winnipegiin kuuluu näihin hetkiin myös!
(linkit vie youtubeen)

Edit2: Kaikki mitä Datsyuk tekee menis tähän kategoriaan.. :) Saa omatkin taklaamaan toisiaan, kuten tässä Grier. Yritin löytää myös sitä maalia minkä Wings teki Sharkseja vastaan, missä puhajtaa kahden sharks pelaajan välistä, kun nousee kulmasta maalille päin. Mutta ei vaan löydy.. Se vaan on jäänyt niin makoisasti mieleen.

EDIT: Nyt löytyi, mutta muistin joukkueen väärin! Sen takia se ei aiemmin löytynyt, koska vastassa oli tietenkin St Louis Blues!

 

[Baldrick]

Olisi mukava saada jotain lähdettä noille oksentelutarinoille. "Muistan lukeneeni" kun on valitettavasti se huonoin referenssi, mitä Internetin keskustelupalstalle voi tarjota.

Google-haulla "Malarchuk vomit" tuli aika monessa linkissä vastaan. Mainitut luvut olivat 3 tiimikaveria oksensi ja 2 ihmistä yleisössä sai sydänkohtauksen.

Tässä vielä pari linkkiä, josko näillä pärjäilis:

Clint Malarchuk hurt during hockey game - National this day in history | Examiner.com

Malarchuk remembers the blood

"There was so much blood that two fans reportedly had heart attacks and three of Malarchuk's teammates vomited."

 

[mestari]

Google-haulla "Malarchuk vomit" tuli aika monessa linkissä vastaan. Mainitut luvut olivat 3 tiimikaveria oksensi ja 2 ihmistä yleisössä sai sydänkohtauksen.

Tässä vielä pari linkkiä, josko näillä pärjäilis:

Clint Malarchuk hurt during hockey game - National this day in history | Examiner.com

Malarchuk remembers the blood

"There was so much blood that two fans reportedly had heart attacks and three of Malarchuk's teammates vomited."

Ja tässä vielä aina luotettavasta wikipediasta:


Clint Malarchuk – Wikipedia

 

[Lawless]

Onhan noita sykähdyttäviä hetkiä tosiaan vaikka kuinka vanhoinakin aikoina, mutta niiden sykähdyttävyyttä on vaikea määritellä, jos ne on esim. nähnyt nauhalta useita vuosia jälkikäteen. Helpompi siis mainita sellaisia tapahtumia, jotka on kokenut livenä tai lähestulkoon livenä.

Esim. Maurice Richardin nyrkinisku linjatuomariin ja sitä seurannut härdelli on varmasti ollut sykähdyttävä hetki aikanaan.

 

[Wrathchild]

Tietenkin toivoisin, että itsekukin teistä kertoisi pienen tarinan muisteloonne liittyen, olipa kyse sitten videoklipistä tai hetkestä jolloin koitte voimakkaita tuntemuksia liittyen NHL-kiekkoon.

Joo kyllähän noita on paljon tuollaisia hetkiä, mitä jälkikäteen on nähty, mutta ketjun tarkoitus oli ilmeisesti hakea juurikin näitä omia kokemuksia, jotka on itselle jäänyt mieleen kun ne on nähnyt. Samaa tunne tilaa ei kuitenkaan saa, jos katsoo jotain vanhoja klippejä mitä ei silloin kokenut..

 

[Sanchez]

NHL:ää on tullut seurattua jo pitkään, ja paljon hienoja hetkiä on kyllä tullut todistettua. Koivun paluu syövästä ja Selänteen SC'n voitto ovat olleet upeita hetkiä. Myös paikan päällä nähty Blackhawks - Predators kaudella 2001 - 2002 on hyvin muistissa.

Mutta jos ihan viimevuotisista tapahtumista jotain pitäisi mainita, niin kyllä Flyersin uskomaton nousu Stanley Cupin finaaleihin 2009-2010 kaudella oli jotain aivan huikeeta. Katsoin tuolloin lähes kaikki Flyersin ottelut tammikuusta eteenpän, ja joka-ikisen playoff-ottelun.

Kuten kaikki varmasti tietävät, kauden viimeiseen peliin lähdettiin Rangers ja Flyersin ollessa tasapisteissä, joten viimeinen playoffpaikka ratkaistiin siis viimeisessä ottelussa, ja vieläpä rankkareilla.

http://www.youtube.com/watch?v=p9bhICkaPWg (pieni pätkä kyseisestä ottelusta. Boucherin tuuletus lopussa antaa vieläkin kylmät väreet).

Muista otteluista (ainakin bruins- otteluista) olikin jo sitten täällä jo linkkejä. Huikea kausi, harmi vain että väärä jengi voitto lopulta ;)

 

[Wrathchild]

Mukava ketju, tulee nostalgiset fiilikset!
Laitanpa vähän omiakin muistoja.
Capitalsin ja Red Wingsin finaalit olivat varmaan tylsimmät ikinä.

Nyt ku luin tarkemmin ketjua, niin huomasin että J.Grönvall on poiminut lähes samoja juttuja mitä itsekin muistan elävästi. Kadonnut kaksoisveli? :D Ainut, että itsellä ei ole muistikuvia Montrealin tapahtumista..

Eikös tämä rähäkkä ollut noissa caps-red wings finaaleissa? Itse ainakin näin muistelen kun pelejä katselin..

Hyvä tuo Capsien kenttä, kun jäällä oli aina Hunter-Berube-Simon, ja tuossa oli vielä pakkina Tinordi joka ei myöskään ollut pieni mies.. :)

 

[Amerikanihme]

Aloitin NHL-seuraamisen siinä 80-luvun lopulla

Mutta kiekon seuraamisen aloitin jos 70-luvun lopulla. Ja tuolloin minua kiinnosti eniten Punakoneen mahtava ylivoima ja taituruus kansainvälisillä areenoilla.

Ehkä menee vähän OT:ksi, mutta olen ehkä hiukkasen aikaisemmassa vaiheessa aloittanut kiekkoseurannat. Syntymäpäiväni aikaan 1965 maaliskuussa oli menossa Suomessa jääkiekon MM-kisat Matti Keinosineen, joten ehkä siitä lähti kipinä? NHL:ään törmäsin varmaan ekaa kertaa kiekkokeräilykorttien kera 1972-1973. Harmi, kun se kirja on hävinnyt. Siellä oli NHL-ihmeitä. Stan Mikitan nimi on erityisesti jäänyt mieleen, samoin Bobby Clarke. Suurin osa korteista ja kirjasta oli toki MM-kisojen ja SM-sarjan ja nuorten SM-sarjan pelaajien kuvia. Mutta tuosta ehkä lähti se NHL-kipinä.

Sitten 1980-luvulla tulivat Gretzkyt ja Kurrit kuvaan ja niitä pätkiä odotettiin aina innokkaasti Urheiluruudusta. Taisi Teksti-tv:kin tulla kuvioihin jossain vaiheessa 1980-luvulla? Sieltä sitten pongaamaan Kurrin ja Gretzkyn ja muiden Edmontonin ihmeiden pisteitä. Ensimmäinen Sm-liigan pelini taisi olla kaudella 1973-1974 nähty TPS-TuTo peli ja ainoat MM-kisat joissa olen käynyt olivat 1982 Tampereella. No nyt meni jo pahasti OT:ksi. NHL tuli ekan kerran henkilökohtaisesti tutuksi Tampan 11,000 katsojan Expo Hallissa Florida State Fairgroundsilla. Sieltä elävästi on jäänyt mieleen kaudella 1992-1993 pelattu ottelu jossa vierailevan Kingsin Gretzky-Kurri akseli nakutti klassiseen tapaansa maalin. Siitä tie vei St. Petersburgin Thunderdomeen jossa surkea Lightning ei paljon kiinnostanut, mutta näin vierailevien joukkueiden tähtiä Lemieuxista Lindrosiin. Seuraavaksi tutuiksi tulivat 2000-luvun alkaessa Nashville (tosin vain yksi vierailu halliin) ja sitten Washington Caps, joiden silloisessa MCI-Centerissä oli äänekkäin yleisö mitä olen koskaan kokenut, kauden ekassa play-offs ottelussa Pittsburghia vastaan. Viime aikoina tutuiksi ovat sitten tulleet Ducksin pelaajat ja areena, yhtenä kohokohtana vuoden 2003 kuudes finaalipeli Devilsiä vastaan. Kingsit on nähty useasti hallissaan myös.

Täytyy kyllä yhtyä tuohon monen mainitsemaan Ray Bourquen Stanley Cupiin tarttumiseen ehkä koskettavimpana hetkenä mitä olen nähnyt. Kyllä siinä tuli kyyneleet silmiin kotikatsomossakin (tai itse asiassa olin San Luis Obispossa matkalla kun näin sen jostain ravintolan telkasta suorana).

 

[tiikeri]

Täytyy kyllä yhtyä tuohon monen mainitsemaan Ray Bourquen Stanley Cupiin tarttumiseen ehkä koskettavimpana hetkenä mitä olen nähnyt. Kyllä siinä tuli kyyneleet silmiin kotikatsomossakin (tai itse asiassa olin San Luis Obispossa matkalla kun näin sen jostain ravintolan telkasta suorana).

Tämähän se ykkösenä on itselläkin. Hyvin muistuu vielä tuo kesäinen yö mieleen, kun matsia yöllä neloselta jännättiin. Taisi olla J.Ruutu vielä matsia silloin kommentoimassa ja tunteet nousi pintaan hänelläkin. Mikään varsinainen Bourque-fani en ole koskaan ollut, mutta tuo hetki jäi vaan pysyvästi takaraivoon. Eipä voi urheilija täydellisempää lopetusta uralleen toivoa.

Muista hetkistä mainittava toki Teemun uran huipennus samoissa merkeissä, sekä finaalit Edmontonissa jokunen vuosi sitten. Tuskin on ikinä missään ollut samanlainen fiilis ennen matsien alkua Kanadan kansallislaulun aikana. Harmi että väärä joukkue vei silloin sen sarjan.

 

[Glögijuoma]

Tästä Uwe Kruppin lähettämästä laukauksesta on kulunut aikaa jo 15 vuotta. Tästä se kaikki alkoi. Mihin aika on mennytkään

Pakko nyt irrelevantisti kommentoida, mutta en ole koskaan nähnyt Panthersin uniformuja Stanley cupin finaalissa. Tunnen itseni todella nuoreksi.

 

[riknor]

Hieno ketju täynnä hyviä ja mielenkiintoisia kertomuksia. Aina jännittävää lukea miten muut ovat tietyt tapahtumat kokeneet tai kuinka nämä hetket nykyisin muistetaan. Pitänee kai heittää sekaan muutamat hetket, jotka itse tulen muistamaan aina.

Mario Lemieuxin comeback vuonna 2000. Olin tuohon aikaan 11-vuotias ja NHL:n seuraaminen tarkoitti minulle pelkästään viikottaisten makasiiniohjelmien (NHL Powerweek ftw) seuraamista ja äitini minulle tilaamaa Pro Hockey -aikakauslehden lukemista. Tuon ikäisenä olin mielipuolinen Penguins-fani minkä todistavat myös ala-asteen kouluvihkoni, joissa oli todennäköisesti enemmän Penguins-logoja kuin itse koulutehtäviä. Pelejä tuli joskus katsottua yöllä telkkarista niinä harvoina kertoina kun niitä oli tarjolla. Muistan kuitenkin aina sen kun jossain näistä yleensä lauantaisin lähetettävistä makasiiniohjelmista oli kattava juttu Lemieuxin paluusta kaukaloihin. Siitä kuinka paljon fanitin Lemieuxia ja Jagria kertoo jotain se, kuinka vuonna 1998 Naganon talviolympialaisten aikaan meinasin saada turpaani luokkakavereiltani, kun kesken koulupäivän katsomamme Suomi - Tshekki -ottelun aikana kannatin Tshekkiä vain ja ainoastaan Jagrin takia. Tämä tapahtui ensimmäisellä tai toisella luokalla. Vaikka en siihen aikaan jääkiekosta ihan kauheasti vielä tajunnut, Super Marion näkeminen jäällä Penguins-paidassa sai minutkin tajuamaan että nyt tapahtuu jotain suurta.

Toinen mieleen pysyvästi palanut tapahtuma on tietysti Selänteen Stanley Cup. Katselin keväällä jokusen ottelun playoffeista ja panin merkille sen kuinka vakuuttavaa peliä Ducks pelasi. Selänteen jatkoaikamaali 5. pelissä Detroitia ja Hasekia vastaan on jäänyt mieleen noista playoffeista.

http://www.youtube.com/watch?v=fqHt76XpX_k&t=3m7s - Tästä suora linkki kyseiseen maaliin, joka on 2007 playoffien top 10 -koosteen kakkosena.

Finaalisarja oli maukasta aikaa. Lukiossa hikoilu oli juuri vaihtunut kesälomaan ja vanhempien luona näkyi poikkeuksellisesti Canal +, mikä tarkoitti sitä että pelejä pääsi seuraamaan suorana, silloin se itselle harvinaista herkkua. Finaalisarjasta tulikin katseltua jokainen peli. Samuel Påhlssonin tehtyä ottelun voittomaaliksi jääneen osuman toisen finaalipelin kolmannessa erässä totesin, etten ole koskaan iloinnut ruotsalaisen tekemästä maalista yhtä paljon, hehheh. Oli niin rentoa katsella noita jännitysnäytelmiä valoisina kesäkuun aamuöinä. Muistan kun viides finaali lähestyi loppuaan ja äitini heräsi tapansa mukaisesti aikaisin aamuyöllä lähteäkseen töihin. Äitini ei sinänsä ole ollenkaan kiinnostunut jääkiekosta, mutta ilmeisesti selostajien hehkutuksen seurauksena hänkin melko pian eksyi telkkarin ääreen kanssani ja katseli sitten pitkän tovin hyvillä mielin, kun Teemu nosteli kannua.

Tuosta 06-07 -kaudesta on tehty myös perinteinen mestaruus-DVD, joka oli helvetin mielenkiintoista katseltavaa näin vuosienkin jälkeen.

Amazon.com: NHL Stanley Cup Champions 2006-2007: Anaheim Ducks: Artist Not Provided: Movies TV

Ainoa mikä noissa 2007 finaaleissa ihan pikkaisen jäi harmittamaan oli se, ettei Niedermayer tehnyt joesakicejä ja antanut Teemun nostaa kuppia ensimmäisenä. Oma Colorado-fanitus oli sillon vuonna 2001 vasta alkamaisillaan, mutta jälkeenpäin on kyllä tullut monta kertaa fiilisteltyä tuota tässäkin ketjussa useasti mainittua Bourquen uran kruunua.