Susijengi – Suomen koripallomaajoukkue

  • 93 734
  • 577

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan hyvä taistelu, mutta parempaankin oli eväitä. Harmi kun ei Markkasta saatu mukaan.

Espanjaa en voi kannattaa mitään joukkuetta vastaan missään turnauksessa, koska ovat yksi parhaista korismaista, mutta silti piti hankkia "ostojenkki" kakun päälle.

En itsekään kyllä pidä koripallossa Espanjan puolia ketään vastaan, sillä tämä ostojenkki heidän kokoiselle koripallon mahtimaalle oli sen verran ala-arvoinen suoritus, ettei sitä vaan voi oikein hyväksyä.

Todella harmillinen tappio kyllä eilen Suomelle ja tuntuu että se Espanja on melkein kaikkein vaikein voitettava, sillä käytännössä kaikkia muita hyviä maita vastaan Suomella on ihan realistiset mahdollisuudet voittoon asti, mutta se Espanja on vaan muodostunut koriksessa Suomelle jotenkin mahdottomuudeksi.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se hyvä taistelu tässä tilanteessa paljon lämmitä, kun johdetaan peliä vielä muutama minuutti ennen loppua. Espanja tarjosi kyllä voittoa ihan kultatarjottimella, mutta nykäisi tarjottimen pois tylysti ottelun lopussa.

Ehkä muutaman vuosikymmenen päästä voi tulla seuraava mahdolisuus.

En nähnyt eilistä peliä yhtään, kun olin töissä iltavuorossa, mitä nyt seurasin pelin etenemistä puhelimelta. Mutta mitä nyt luin näitä uutisia, niin Suomella olisi näköjään ollut erittäin hyvä mahis kääntää tämä ottelu voitokseen, jota valitettavasti ei sitten koskaan tapahtunut.

Muistan kun pari vuotta sitten Suomi hukkasi vielä varmemman voiton EM-kisojen puolivälierässä juurikin Espanjaa vastaan, kun johti peliä silloin varmaan 20 pinnaa kolmen erän jälkeen, mutta sitten kuitenkin se Espanja vaan onnistui kääntämään pelin edukseen ja eteni kisoissa aina mestariksi asti.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Jos jotain, niin ainakin Susijengi näytti taas ettei näitä pelejä pelata paperilla ja exceltaulukoissa vaan kentällä. Parin kirjoittajan 0-prosentin mahdollisuus lätinät näyttävät nyt entistä typerämmiltä Markkasen kieltäytymisen jälkeen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tai neljän vuoden päästä, tämä runko on vielä nuori ja parhaat vuodet pitäisi olla edessä. Eilen ihan mieletön peli suomelta. Siis aivan käsittämättömän kova vaikka ei voittoa tullutkaan.

Toki tässä tämänkertaisessa sekä karsintaan pääsyn että tämän lohkojaonkin suhteen kävi kohtalainen joulu. Silti Susijengin tulevaisuus näyttää kohtalaisen hyvältä erityisesti EM-MM-karsintojen ja -kisojen osalta.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
En itsekään kyllä pidä koripallossa Espanjan puolia ketään vastaan, sillä tämä ostojenkki heidän kokoiselle koripallon mahtimaalle oli sen verran ala-arvoinen suoritus, ettei sitä vaan voi oikein hyväksyä.

Todella harmillinen tappio kyllä eilen Suomelle ja tuntuu että se Espanja on melkein kaikkein vaikein voitettava, sillä käytännössä kaikkia muita hyviä maita vastaan Suomella on ihan realistiset mahdollisuudet voittoon asti, mutta se Espanja on vaan muodostunut koriksessa Suomelle jotenkin mahdottomuudeksi.
No mites Embiid ja Team USA? Vaikka asuukin Yhdysvalloissa, niin silti. En toki Espanjan Jenkkiä ymmärrä yhtään. Laji on kumminkin Espanjan toisiksi suurin, niin kyllä siellä pelaajamassaa on ihan riittävästi ja hyviä pelaajia vieläpä.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mites Embiid ja Team USA? Vaikka asuukin Yhdysvalloissa, niin silti. En toki Espanjan Jenkkiä ymmärrä yhtään. Laji on kumminkin Espanjan toisiksi suurin, niin kyllä siellä pelaajamassaa on ihan riittävästi ja hyviä pelaajia vieläpä.

Sanoisin tämän olevan eri asia, koska USA on kuitenkin se lajin ylivoimainen mahtimaa, jossa sitä pelaajatuotantoa on omasta takaa ihan riittävästi ja heidän maajoukkueeseen on kuitenkin kenen tahansa vaikeampi päästä, kun minkään muun maan maajoukkueeseen.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Sanoisin tämän olevan eri asia, koska USA on kuitenkin se lajin ylivoimainen mahtimaa, jossa sitä pelaajatuotantoa on omasta takaa ihan riittävästi ja heidän maajoukkueeseen on kuitenkin kenen tahansa vaikeampi päästä, kun minkään muun maan maajoukkueeseen.
No sehän se onkin et mihin hemmetissä ne tarvii ei Yhdysvaltalaista?
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Jos jotain, niin ainakin Susijengi näytti taas ettei näitä pelejä pelata paperilla ja exceltaulukoissa vaan kentällä. Parin kirjoittajan 0-prosentin mahdollisuus lätinät näyttävät nyt entistä typerämmiltä Markkasen kieltäytymisen jälkeen.
Varmaan joo, mutta yleensäkin pelejä on paljon helpompi ennakoida pelien jälkeen kuin ennen pelejä.
Ei ne varmaan ihan nollatasoa ollut, mutta varmasti alle 5%.

Espanja oli aika kliininen näissä karsinnoissa lopulta ja peluutti varsin laajaa rotaatiota.

Susijengi ylitti odotukset Espanjaa vastaan ja pelasi todella hyvän ottelun. Olympiapaikkaan vielä oli aika pitkä matka.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muistan kun pari vuotta sitten Suomi hukkasi vielä varmemman voiton EM-kisojen puolivälierässä juurikin Espanjaa vastaan, kun johti peliä silloin varmaan 20 pinnaa kolmen erän jälkeen, mutta sitten kuitenkin se Espanja vaan onnistui kääntämään pelin edukseen ja eteni kisoissa aina mestariksi asti.
Tämä on varmaan klassikko siitä, kuinka aika kultaa muistot. Todellisuudessa Suomi oli tuossa matsissa kolmannen erän jälkeen kuusi pinnaa häviöllä. Eka puoliaika toki oli Suomen hallintaa, kun Susijengi latoi kolmoset pohjaan yli 50-prosenttisesti ja Espanja vastaavasti kivitti useita vapaita kolkkeja. mutta jo kolmannessa erässä peli kääntyi selkeästi Espanjalle.
 
Okei, en muistanut missä vaiheessa Suomi alkoi olla tossa häviöllä, mutta ainakin erittäin hyvin Susijengi pelin silloin aloitti ja johti tosiaan muistaakseni parhaimmillaan joku 15-20 pinnaa. Mutta kuitenkin tämä peli oli mielestäni just sellainen, joka joukkueen olisi pitänyt kyllä pystyä kääntämään edukseen. Nyt vaan valitettavasti Suomen rutiini ja kokemus ei siihen vielä riittänyt, kuten ei riittänyt lauantain pelissäkään. Espanja vaan on ollut vuosien ajan erittäin kova juuri näissä kovien pelien kääntämisessä edukseen.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Täysin käsittämätöntä höpinää:

Jätetään varmaan jatkossakin parhaat pelaajavat valitsematta, jotta muut joutuvat ottamaan vieläkin isompaa roolia. Joillakin urheiluihmisillä on vuodesta toiseen käynnissä iankaikkinen tulevaisuuteen tähtääminen. Heille sitä tuloksentekohetkeä ei vain sitten yleensä tule ikinä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65

Ihan asiallinen kommentti. Tässähän ei ollut kyse siitä että olisi jätetty parhaat valitsematta vaan Lauri ajatteli omaa tilannettaan ja jäi itse pois. Muut joutuivat ottamaan isompaa roolia, joka varmasti auttaa Susijengiä tulevaisuudessa. Ensi kesän EM-mitali ei olisi enää edes yllätys.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: zet

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Ihan asiallinen kommentti. Tässähän ei ollut kyse siitä että olisi jätetty parhaat valitsematta vaan Lauri ajatteli omaa tilannettaan ja jäi itse pois. Muut joutuivat ottamaan isompaa roolia, joka varmasti auttaa Susijengiä tulevaisuudessa. Ensi kesän EM-mitali ei olisi enää edes yllätys.
Ei niin lajiniilona voisi äkkiseltään luetella Espanja Saksa Ranska Serbia jotka menee ihan alkuun jo ohi niin ois se yllätys jos menee välieriin?
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Ei niin lajiniilona voisi äkkiseltään luetella Espanja Saksa Ranska Serbia jotka menee ihan alkuun jo ohi niin ois se yllätys jos menee välieriin?
Latvia, Liettua, Slovenia,Kreikka ja Kroatia sekä Italia ja varauksin Tsekki

Suomi on Euroopan keskikastia sekä voittanut yhden pudotuspelin ja siihenkin vaadittiin Markkasen god mode peli.

Suomessa on yksi Euroliiga tasoinen pelaaja (Jantunen) ja isoin ongelma on ykköspaikka. Mitat täyttävä pointti puuttuu.
 
Viimeksi muokattu:

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Euroopan listalla Suomi on rankingissa sijalla 13. Edellisen parin vuoden aikana tosipeleissä (EM-kisat, olympiakarsinta) Puolaa vastaan rekordi 2-0, Tshekkiä vastaan 1-0, Kroatiaa vastaan 1-0. Listalla edellä olevista Italiaa ja Montenegroa ei ole kohdattu tällä vuosikymmenellä.

Tuon pohjalta puolivälierät olisi siis jo kova saavutus, jonka jälkeen sitten välieriin pääsy on siitä kuuluisasta yhdestä pelistä kiinni. Espanja on tällä hetkellä hieman slumpissa ja Markkasen kanssa olisi ollut kesällä jopa kaadettavissa. Latvia kaadettiin olympiakarsintoja edeltävissä treenipeleissä, mutta heillä taisi ainakin Porzingis puuttua kokoonpanosta. Siinä mielessä Susijengi eroaa esim Huuhkajista, että isompia pystytään ihan oikeasti kiusaamaan, mutta vaatii tosiaan pari nappipeliä oikeassa paikassa ja Markkasen mukana olon, jos mitalipeleistä halutaan haaveilla.

Pointtiosasto on köykäinen, mutta valoa sielläkin on näkyvissä. Maxhuni oli omaan silmään tänä kesänä parempi kuin vuosi sitten ja Little kehittyy kokoajan (on edelleen kuitenkin 20-vuotias). Vanhemmasta päästä Salin saattaa vetää ensi vuonna viimeiset (prime)kisansa, jonka jälkeen hänenkin paikka jää ehkä hieman tyhjän päälle. Toivottavasti esim Grandison ja Gustavson pystyisivät ottamaan seuraavan askeleen, jotta jatkossakin löytyy laadukas heittävä takamies Susijengille.

Muurinen on ensi kesänä vielä todennäköisesti liian nuori, mutta tuo myös jotain uutta isojen osastolle mikäli mahtuu mukaan. Markkanen teki oman läpimurtonsa 2017 kisoissa, mutta täytyy muistaa että Lauri oli tuolloin jo 20-vuotias.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Muurinen on ensi kesänä vielä todennäköisesti liian nuori, mutta tuo myös jotain uutta isojen osastolle mikäli mahtuu mukaan. Markkanen teki oman läpimurtonsa 2017 kisoissa, mutta täytyy muistaa että Lauri oli tuolloin jo 20-vuotias.

Lauri tosin oli mahdollisena pelaajana puheissa jo 2015 EM-kisoihin, vaikkei ryhmään sitten päätynytkään. Muurinen on ensi kesänä täsmälleen samanikäinen, enkä nykyisessä tilanteessa olisi lainkaan yllättynyt jos olisi lopullisessa kokoonpanossa. Pitkällä listalla on ilman muuta mukana.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Euroopan listalla Suomi on rankingissa sijalla 13. Edellisen parin vuoden aikana tosipeleissä (EM-kisat, olympiakarsinta) Puolaa vastaan rekordi 2-0, Tshekkiä vastaan 1-0, Kroatiaa vastaan 1-0. Listalla edellä olevista Italiaa ja Montenegroa ei ole kohdattu tällä vuosikymmenellä.

Tuon pohjalta puolivälierät olisi siis jo kova saavutus, jonka jälkeen sitten välieriin pääsy on siitä kuuluisasta yhdestä pelistä kiinni. Espanja on tällä hetkellä hieman slumpissa ja Markkasen kanssa olisi ollut kesällä jopa kaadettavissa. Latvia kaadettiin olympiakarsintoja edeltävissä treenipeleissä, mutta heillä taisi ainakin Porzingis puuttua kokoonpanosta. Siinä mielessä Susijengi eroaa esim Huuhkajista, että isompia pystytään ihan oikeasti kiusaamaan, mutta vaatii tosiaan pari nappipeliä oikeassa paikassa ja Markkasen mukana olon, jos mitalipeleistä halutaan haaveilla.

Pointtiosasto on köykäinen, mutta valoa sielläkin on näkyvissä. Maxhuni oli omaan silmään tänä kesänä parempi kuin vuosi sitten ja Little kehittyy kokoajan (on edelleen kuitenkin 20-vuotias). Vanhemmasta päästä Salin saattaa vetää ensi vuonna viimeiset (prime)kisansa, jonka jälkeen hänenkin paikka jää ehkä hieman tyhjän päälle. Toivottavasti esim Grandison ja Gustavson pystyisivät ottamaan seuraavan askeleen, jotta jatkossakin löytyy laadukas heittävä takamies Susijengille.

Muurinen on ensi kesänä vielä todennäköisesti liian nuori, mutta tuo myös jotain uutta isojen osastolle mikäli mahtuu mukaan. Markkanen teki oman läpimurtonsa 2017 kisoissa, mutta täytyy muistaa että Lauri oli tuolloin jo 20-vuotias.
Hyviä pointteja. heh heh.

Ensivuoden kisoissa on taas kotilohko joten Suomi nauttii aikamoisesta edusta ja mahdollisuudet saavuttaa lohko sijat 1-2. ovat sitämyöden ihan realistiä, mutta toisaalta ei olisi mikään ihme jos Suomi olisi lohkon nelonen. Mun käsittääkseni jokaisessa lohkossa on kuusi joukkuetta ja neljä parasta kustakin jatkoon.

Playoffsit sitten Latviassa.

Maxhuni joo on hyvä Littlekin kehittyy, mutta kumpikin heistä on enemmän scoraavia pointteja kun peliä luovia. Vähän samaa muottia on Perttu Blomgren. Ehkä mä vielä kääntäisin katseen Ilari Seppälään kun pitää peliä rauhoittaa ja pelata yksinkertaisesti perus settejä. Pieneen rooliin.

Etukenttä tietenkin näyttää hyvältä, mutta tuleeko ahdasta? Onko tarpeeksi heittovoimaa levittämään peliä ja etenkin Play-off tilanteessa? No Sasu on maailmanluokan heittäjä, mutta onko toisessa kulmassa sellainen heittäjä josta ei voi auttaa ja vai tukitaanko paintti ja annetaan se heitto suomelle. Yksittäisessä pelissä tietenkin voi mitä vaan tapahtua. Oletus kuitenkin on se että suomi pelaa maksimissaan kaksi pudotuspeliä.

Toki jos Muurinen on toinen yksisarvinen ja Jantunen jatkaa vielä kehitystään niin on se semi-finaalikin mahdollista.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ei niin lajiniilona voisi äkkiseltään luetella Espanja Saksa Ranska Serbia jotka menee ihan alkuun jo ohi niin ois se yllätys jos menee välieriin?
No viime kisoissa välieräpaikka oli kahden jakson päässä tulevaa mestaria vastaan ja pronssiottelussa oli lopulta mukana Puola, jonka Suomi kaatoi alkulohkossa.

Ei se oikeasti niin kaukana ole.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei ihan oikea topic mutta Suomen u16 tytöt koriksen em-finaaliin. Tulokset flashscore. Lajin kovin suoritus Suomessa I guess

Kaikkien aikojen ensimmäinen arvokisamitali aikuiset ja junnut laskien. Huima suoritus, Ranska juuri nyt näyttää todennäköiseltä finaalivastustajalta ja saattaa olla liian kova, mutta upeaa tyttösudenpennuilta!
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Ensi syksyn kisalippuja ilmeisesti tullut myyntiin? Missäs hinnoissa nuo ovat?
-tänään klo 10 alkoi ainakin kaikille vapaa lipunmyynti. Ja tampere.basket.fi sivustolta voinee tarkistaa hinnat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös