No, se oli sitten taas siinä. Hirveällä latauksella kohti iltaa, odotukset tapissa, hirveä jännitys päällä ja tässä sitä taas kerran ollaan. Kertaakaan ei aiempina rämpimisen vuosina ole juuri tällä hetkellä ollut näin tyhjä ja paska fiilis. Taas sitä uskoi, luotti ja toivoi. Miksi tämän pitää aina mennä näin, eikö jo alkaisi olla meidän vuoro päästä nauttimaan kevään peleistä. Paikkaa pudotuspeleihin oikein tarjottiin, mutta ei. Ei taaskaan. Pettymykseen, suruun ja masennukseen tässä taas vajottiin.
Aikaa tässä tarvitsee sulatteluun, mutta kaikesta huolimatta aina ja ikuisesti;
Syntyessäin sain mä sen,
erityisen sydämen,
hurrikaanin muotoisen,
tiesin sua mä jättäis en,
Hippokselta minne vaan,
tää laulu raikaa ainiaan.