Mainos

Surkeimmat urheiluseurojen nimet

  • 40 905
  • 168

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän Fc KooTeePee:n henkinen edeltäjä jostain historian hämäristä on yleisseura Tampereen Kilpa-Veikot, joka seuran kannustushuudon mukaisesti muutti nimensä KooVee:ksi. Asiaan ei käsittäkseni edes liittynyt mitään konkursseja tai vastaavaa, nimi vaan muutettiin. Mikä vitun KooVee.

t. hanu

Taisi olla Tampereen Kilpa-Veljet.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Tarkemmin kun mietin tätä asiaa, niin yhä selkeämmäksi kävi tunne siitä, että typerimmät seuranimet tulee sponsoroinnin kautta. Muistan hämärästi törmänneeni tähän jo urheiluruudussa 80-luvulla, kun koriksen pääsarjassa vaikutti juoukkue FT Scotch, joka taisi olla 3M:n sponsoroima juttu(?)

Itse olen Itä-Uudeltamaalta, joten seuranimet voisivat olla linjaa

Nimikkolintu haarapääsky
Nimikkokala meritaimen
Nimikkokasvi leskenlehti
Nimikkokivi Sipoon kalkkikivi

tai sitten olen Wanha...
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
On varmaan mainittukin, mutta ei jaksa kahlata...

Porin Narukerä. Siis mikä ihmeen Narukerä? Mistä tuollainen nimi tulee, ja ketkä ovat noin idioottimaisen nimen urheiluseuralle keksineet.
Samahan tuo on kuin jonkun kiekkoseuran nimi on Kiekko ja palloseuran Pallo.

FC1991 vie minun mielestäni kärkisijan tässä mittelössä.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Espoon Oilers
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paitsi, että eikös ko. seuran nimi kirjoiteta KOO-VEE?

Nykyään joo, mikä on todella ärsyttävää. KooVee oli kuitenkin parempi kirjoitusasu. Jossain välissä/yhteydessä muotona oli myös Koo-Vee.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Täytyy sanoa, että en ole minäkään kyllä koskaan kuullut sana kouvo tarkoittavan karhua. En myöskään muista koskaan nähneeni Kouvojen logoa. Sitäkään en tiennyt, että karhu on Kouvolan tunnuseläin. Suoraan sanoen luulin minäkin, että Kouvot on jonkun seuraihmisen keksimä väännelmä kouvolalaisista tms. Mutta aina sitä oppii jotakin uutta.

Vaikka koripallosta ja Kouvolan Kouvoista en pidäkään niin kuitenkin tuo nimihän on oikeastaan aika hyvä. Kouvo, metsän kouvo, on vanha nimitys karhusta ja kyllähän nimi Kouvot varmasti nimensä puolesta yhdistetään myös Kouvolaan. Karhulla on lähes kolmesataa kutsumanimeä suomen kielessä, joten varmasti nykyään monet nimet karhusta tuntuvat oudoilta.

Jääkiekostakin löytyy Kouvolan seudulta eli Anjalankoskelta erittäin huono nimivalinta jääkiekkojoukkueelle eli Heartbreakers.
 

Ultra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pyynikki bollklubbar, TBK & vadelmavenepakolaiset
Tampereen agressiivisin urheiluseura on TaPa (Tampereen Palloilijat).

Nykyään vaikuttaa ilmeisesti vain jalkapallon viitosessa, mutta on aikoinnaan voittanut mm. jääkiekon Suomen mestaruuden (1931). TaPan alkuperäinen jalkapallotoiminta yhdistettiin vuonna 1974 Ilves-Kissojen kanssa, ja uusi joukkue alkoi pelata Ilveksen nimellä. Tapa siis tappoi kissan. Sittemminhän siitä liitosta sikisi TPV miesten avittamana TamU. Olisikin ollut toivottavaa että olisi palattu mielummin tähän TaPa nimeen. Onhan siinä sentään enemmän karismaa kuin väkisin väännetyssä Tampere United:issa. Voin vain kuvitella täyden Ratinan huutavan yhteen ääneen:"tapa tapa tapa....".
 

Rocco

Jäsen
ECG ei ole tainnut jenkkifutiksessa vaikuttaa enää useampaan vuoteen, joten R.I.P. (nimimerkki Bast vahvistanee tämän?). Muutenhan nimi kuvasi itä-Helsinkiläistä lähtökohtaa ja identiteettiä vs. Helsinki Roosters(?).

Englanninkieliset nimet vielä ymmärtää amerikkalaisessa jalkapallossa, mutta eurooppalaisissa/suomalaisissa lajeissa tuo hieman vierastaa allekirjoittanutta.

East City Giants oli monta vuotta telakalla, mutta nyttemmin seura on taasen aloittanut ainakin juniorityön. Näin muistelen itse.

Itse olen mieltynyt aika pitkälle jenkkiläiseen nimeämiskulttuuriin. Juuri sellaista kaipaisin myös Suomeen. Kaikenlaiset FC:t, AC:t, PiPS, PopS, ToPS, RuPS, HöPö, NoLo yms. lyhenteet ovat kammottavia. Suomessa toimii hyvin myös kotimaan kielellä Porin Ässät, Oulun Kärpät, Helsingin Jokerit yms. Toki englanninkieliset nimet menee myös hyvin kunhan ne on toteutettu hyvällä maulla. Jenkkifutiksessa ne menevät mainioisti, varmaan kun kaikki vetää samalla kaavalla. Paitsi Jaguaarit, mutta hällä väliä yksi poikkeus.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Mitä, mitä... Eikö salibandyjoukkue Joensuusta ole päässyt vielä foorumiin? Pikaisella vilkaisulla en ainakaan löytänyt tästä ketjusta.

Lihamylly

TPK:sta Lihamyllyksi. Täh?

Jälleen kerran yksi hyvä esimerkki siitä, että joukkueen nimen keksiminen kannattaa suorittaa ihan jossain muualla kuin palaverin jälkeisessä saunaillassa.

EDIT = Ja samasta seurasta löytyy vielä "alajoukkue" vai miksi näitä kutsuttiinkaan... ladies and playboys... Jauheliha

Saanko perustaa Jauhelihalle faniklubin ja keksiä kannustushuutoja?
 

d2uce

Jäsen
Mitä, mitä... Eikö salibandyjoukkue Joensuusta ole päässyt vielä foorumiin? Pikaisella vilkaisulla en ainakaan löytänyt tästä ketjusta.

Lihamylly

TPK:sta Lihamyllyksi. Täh?

Tästä olinkin jo kirjoittanut, mutta kirjoitetaan lisää. Eli salibandyhän on sellainen laji jota harrastellaan monissa firmoissa ym. ihan höntsäily ja kuntoilumielessä. Sitten jonain päivänä tajutaan, että ollaankin aika hyviä tässä (tai ainakin luullaan näin) ja perustetaan ihan virallinen porukka.

Hauskanpitoahan tämä on ja 6. divarista aloitetaan, joten keksitään joku tosi hauska nimi. Mielellään joku insidevitsi jota kukaan muu ei tajua, eikä edes välttämättä kaikki joukkueen pelaajatkaan.

Näin on Kiipulan Puikula-Huijarit syntyneet ja KPH aloittaa matkansa kohti huippua 6. divarista.

Vuosia vierii ja KPH pääsee maistamaan menestystä, mutta joutuu myös maistamaan kuinka katkeralta tappio maistuukaan. Enemmän kuitenkin ensin mainittua. Jonain päivänä KPH pelaa 1. divarissa ja on tosissaan tavoittelemassa sarjanousua ja samaan aikaan joku Jatkoaika.com keskustelupalstalle kirjoitteleva hollolalainen ihmettelee, että ompas siinä typerä nimi seuralla. Ja logo.

Joensuusta tulee muuten toinenkin salibandyjoukkue typerällä nimellä. Josba.

Näistä sponsorin mukaan nimetyistä suroista ei ole taidettu vielä mainita HC Montrealia Tampereelta. Typerä nimi, sillä joukkue ei pelaa korttelikiekkosarjassa.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Kiva tarina, ei siinä mitään. Mutta kuten itse kirjoitin, Lihamylly on ex-TPK ja silloin kun nimi vaihtui, TPK:n edustus pelasi ykkösdivarissa, ei missään jämäsarjoissa.
 

d2uce

Jäsen
Kiva tarina, ei siinä mitään. Mutta kuten itse kirjoitin, Lihamylly on ex-TPK ja silloin kun nimi vaihtui, TPK:n edustus pelasi ykkösdivarissa, ei missään jämäsarjoissa.

Lajina oli kuitenkin valtakunnan virallinen höpöhöpöily eli herjapallo? Se nimittäin selittää jo paljon ja vieläkin enemmän.

"Lihamylly ry. on vuonna 1997 perustettu Joensuussa toimiva urheiluseura."

En nyt ihan saletti ole, kuinka paljon sarjatasoja salibandyssä oli vuonna 1997, mutta tuolloinhan lajilla oli vielä vahvempi hupiurheilun leima kuin nykyään.

EDIT: Tarina Lihamyllyn takana.

EDIT II: Miksei tuosta TPK:sta mainita sanallakaan noilla sivuilla? Ei oikeastaan mistään nimenvaihdoksista tms. Lihamylly since 1991.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Muitakin tarinoita liittyy Karhu-Kissoihin, joka juhlii vissiinkin tasavuosia. Olikohan Hesarissa juttua viime viikolla. En muista miten päätyivät K-Kissoihin, mutta alkuperäinen nimiehdotus oli Savunsyöjät tai jotain sinne päin. Poika oli halunnut seuran ja isä luvannut, että se perustetaan heti kun poika lopettaa kessuttelun. Näin sitten kävikin, mutta taustoihin sopiva pojan nimiehdotus ei kuitenkaan mennyt läpi.
Jotenkin tuntui sitä Helsingin Sanomien juttua lukiessa, että jutun kirjoittajalta oli mennyt täysin ohi se, mistä tuo Savunsyöjät tulee.

Jatkoaika.comissa ei pitäisi olla sitä vaaraa, ettei yhtä kaikkien aikojen kuuluisimmista jääkiekkojoukkueista tunneta, mutta jos joku yläasteelainen ei vielä tiedä, niin voi tarkastaa täältä.

No, ehtihän tuossa ihmetys jo nousta, kun Karhu-Kissojen alkuperää ei tunnettu.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pääsarjatason joukkueista ehdottomasti Inter Turku, Tampere United hyvänä kakkosena.

J.Tamminenhan olisi aikoinaan halunnut muuttaa TuTon Turku Lionsiksi. Luojalle kiitos että äijä päätyi Ranskaan Aurinkokuninkaaksi ennen kuin ehti toteuttaa tuon visionsa, onpahan edes jääkiekossa paikallisvastustaja, jonka voi ottaa vakavasti.

Edit. Olihan Tepsilläkin 90-luvun puolivälissä fanituotteita, jotka oli otsikoitu "Turku Tigers". Liekö tuo ollut jotain Euroopan liigan ennakointia, mutta eipä yllättäen kannattajia sytyttänyt.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
East City Giants oli monta vuotta telakalla, mutta nyttemmin seura on taasen aloittanut ainakin juniorityön. Näin muistelen itse.

Mun mielestä tuo projekti ei edennyt ajatusta pidemmälle. Ainakaan homma ei ole millään tavalla konkretisoitunut. Olen kyllä kuullut samanlaista jossain vaiheessa.

Sen sijaan toinen perinteinen seura TAFT eli käsittääkseni Tikkurila american football team teki pari vuotta sitten paluun junnuissa ja muistaakseni viime kesänä myös miehissä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilman perusteluita: FC 1991, BK-IFK, KooTeePee, Pelicans ja Panelian Raikas. Kaikki muut mainittu jo tässä ketjussa paitsi BK-IFK.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös