Supisuomalaiset salaliitot

  • 8 614
  • 21

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Koska maailma on salaliittojen temmellyskenttä, on selvää, ettei pieni ja pohjoinen Suomikaan ole voinut sellaisilta välttyä. Mitä suomalaisia salaliittoja itse kullakin tulee mieleen?

Itseäni on jo vuosien ajan kiehtonut presidentti Urho Kekkosen vaihtaminen joskus 1968-1969 toiseen, saman näköiseen mieheen. Asian paljasti poliisiviranomainen, Hannikainen, joka todisti teoriansa esittäen valokuvia, joissa todentuu "Kekkosen" kallonmuodon, painon ja pituuden muutokset. Lisäksi "Kekkosen" persoonallisuus muuttui ja sanavarasto laajeni.

Salaliitto paljastuu Arto Paasilinnan teoksessa "Jäniksen vuosi". Painettua sanaa, ei sellaista tohdi epäillä. Lisäksi esimerkiksi nykyisen hallituksen vaikeneminen asiasta todistaa salaliiton todeksi. Miksei hallitus ole jo nimittänyt tutkintaryhmää selvittämään asian todellista tolaa?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
NoottiKriisi

Kekkonen tilas Neuvostoliitosta, jotta Honkaliitto saatiin murrettua?

Wikipediasta
On jopa väitetty, että Kekkonen olisi itse tilannut nootin pysyäkseen vallassa. Kekkonen oli suunnitellut huhtikuussa 1961 Ahti Karjalaisen, Arvo Korsimon ja V. J. Sukselaisen kanssa eduskunnan hajottamista vaikuttaakseen Hongan takana olevaan liittoumaan. Erityisesti pyrittiin lyömään kiilaa SDP:n ja Kokoomuksen väliin, jotta nämä joutuisivat kilpailemaan vaaleissa keskenään. Hongan luovuttua ehdokkuudesta Kekkonen sai 111 valitsijamiestä ja voitti presidentinvaalin 199 äänellä. Hänen todellinen vastustuksensa katosi, ja hän sai lähes yksinvaltaisen kiistämättömän aseman Suomen johtajana. Honka-liitossa näkyvästi mukana olleet Tuure Junnila ja Veikko Vennamo putosivat eduskunnasta vuoden 1962 vaaleissa. SDP kärsi murskaavan tappion menettäen kymmenen eduskuntapaikkaa, Väinö Leskisen asema puolueessa heikkeni ja puolueen puheenjohtaja Väinö Tanner jätti politiikan lopullisesti.


Tiitisen lista


Liian isokenkäsiä listalla, joten Koivisto (SDP) salasi listan.


Syyskuun alussa 2007 Tiitisen listan julkistamista kannatti Nelosen kyselyssä 167:stä kansanedustajasta 106. Kansanedustajista 27 vastusti julkistamista. Lähes joka viides ei halunnut ilmaista kantaansa asiaan. Vähiten listan julkistaminen sai kannatusta SDP:n kansanedustajien keskuudessa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Talonpoika Lallin keksiminen on ollut ruotsalaisten wanhanatsien keksintöä. Tämän he keksivät siksi, jotta ruotsalaiset saisivat pitää suomalaisia raakalaismaisina barbaareina, paremman väen piikkina lihassa, jonka vuoksi ruotsalaiset, jävla fan, saivat oikeutuksen miehittää tätä tappelunhaluista kansaa, jonka yksi edustaja muka listi mätitahnaa kaikessa rauhassa nauttivan piispan.

Oikeastaanhan tuo on ruotsalaisten salaliitto mutta liittyy niin keskeisesti suomalaisiin, joten kelvatkoon se tänne.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alexander Stubb on oikeasti liskomies, elikäs reptiliaani. Kuuluu osana salaista hallitusta ja miehen tarkoitus on johdattaa Suomi osaksi maailmanvaltiota jota nämä matelijat sitten johtaa.
 

kovalev

Jäsen
NoottiKriisi

Kekkonen tilas Neuvostoliitosta, jotta Honkaliitto saatiin murrettua? [/I][/I]

Elkös tuosta nyt ole kuitenkin aika vahvaa näyttöä, ettei Noottikriisi tullut Urkille aivan yllättäen ja pyytämättä?
Honkaliitto oli oikeasti erittäin vahvoilla.
Sen jälkeen Kekkosen todellinen haastaminen oli mahdotonta, kun Kokoomuskin muiden mukana alkoi vaalia hyviä suhteita Kekkoseen, niin kuin Suomi Neuvostoliittoon.
Tietysti Tuure Junnila poislukien.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Talonpoika Lallin keksiminen on ollut ruotsalaisten wanhanatsien keksintöä.

Semminkin kun edes Henrik-nimisestä piispasta ei löydy mitään aikalaisdokumentteja katolisen kirkon valtaisista holveista. Täysin sepitteellinen tarina jolla perusteltiin vuosisatainen suomalaisheimojen riisto ja orjuuttaminen Ruotsin sotia sotimaan.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Vuonna 2003 Suomen jääkiekkomaajoukkue oli MM-ottelussa Ruotsia vastaan monen monta minuuttia (tilanteesta 5-1 tilanteeseen 6-5) täydellisen vapaan pudotuksen tilassa. Tämä Mats Sundinin ja Peter Forsbergin johtama salaliitto tuli maasta, jossa on keksitty mm. dynamiitti ja maailman vahvin tyttö. Onko tämä sattumaa? Epäilen. Ettei ole.
 

Morgoth

Jäsen
Jatkoaika on osa salaliittoa, jonka tarkoitus on saada ihmiset uskomaan viralliseen selvitykseen sekä lopettaa ihmisten omatoiminen ajattelu ja kyseenalaistaminen.

Onneksi totuus tulee Kanadasta, sensuroimattomana, ajateltuna ja ilman skandeja, linkkien kera jotka eivät ole salaliiton pilaamia.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Tampere tuntuu olevan kaikenlaisten suomalaisten salaliittojen kehto.

Nimittäin, ihan sama minkäkokoista taloa, hallia, liikenneympyrää tai mitä tahansa näkyville tai näkymättömiin tulevaa rakennushanketta suunnitellaan, aletaan sitä vastustaa, koska koko hanke on kaupunginvaltuuston, valtion, rakennusliikkeiden ja todennäköisesti turkulaisten salaliiton aikaansaama. Ihan mikä tahansa peruste hankkeen puolesta on valhetta riiippumatta siitä, miten asiantunteva taho sen esittää.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Laitetaan tännekin, eli talvisodan ja jatkosodan kielletty historia (vie vimeo.com palveluun, josta löytyy koko setti neljässä osassa). Jotain tän suuntaistahan kerrottiin hesarin välityksellä jonkun ruotsalaisenkin kertoneen, mutta silloin ainakin itselle viesti välittyi vähän eri tavalla. Tässä kuitenkin mielenkiintoista settiä. En väitä, että noin todellakin tapahtui, mutta toisaalta en lähtisi sitä suoralta kädeltä pois sulkemaankaan. Toisaalta jos noin tapahtui, niin erittäin hyvä osoitus siitä, ettei tällaisiin mahdollisesti salaliitoiksikin kutsuttaviin tapahtumiin tarvita satoja organisaatioita ja tuhansia ihmisiä, vaikka koskee periaatteessa koko valtion olemassa oloa. Tarvitaan vain avain paikoilla olevat ihmiset stimuloimaan omia organisaatioitaan toimimaan halutulla tavalla.

Ja jos ei siis jaksa katsoa kaikkia neljää jaksoa tai edes ensimmäistäkään, niin muistaakseni väitteet meni jotensakkin seuraavasti.

- Ennen talvisotaa liittoutuneet ja Neuvostoliitto olisivat jo sopineet jonkinlaisen rungon yhteistyölleen, joka ilmeisesti piti sisällään "vapaudu arvostelusta" kortin neukuille kaikissa heidän tulevissa sotatoimissaan. Esim. tämän jälkeen syttyneessä talvisodassa. Toisin sanoen apu, jota länsi oli tarjoavinaan sodan loppuvaiheessa, ei ollut tarkoitus saattaa länttä ja neukkuja sotaan.

- Jonkinlainen väite oli myös, että Aatu olisi itseasiassa painostanu Stalinia rauhaan (talvisodan lopussa) ja uhannut tarvittaessa pommittaa viipurinlahden yli pyrkiviä punasolttuja.

- Ennen jatkosotaa Mannerheim olisi tehnyt diilin Neuvostoliiton kanssa. Tämän mukaan saatiin jopa hyökätä maahan ja edetä voimiemme mukaan, mutta Muurmanskin rata ja Leningrad oli jätettävä rauhaan.

- Jonkinlainen väite oli myös, että naapuri ei olisi ihan täysillä pannut vastaan suomalaisten lohkolla, mutta pohjoisemmassa saksalaisia vastaan olisi tapeltu hampaat irvessä, jokaisesta sentistä.

Tiedä sitten, miten paikkaansa pitäviä tällaiset väitteet voivat olla, mutta olisi tosiaan kiinnostava nähdä niitä arkistotietoja, joita tuon mukaan on lupailtu julkaistavaksi joskus lähitulevaisuudessa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Jonkinlainen salaliitto on kuulemma myös ulkomaalaisten taksikuskien ja poliisin välillä Suomessa, tiesi joku kertoa tuolla monikulttuurikeskustelussa. Mitenkähän ovat onnistuneet lahjomaan poliisin maassa, joka on erityisen tunnettu lahjomattomuudestaan?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yksi supisuomalainen salaliitto, joka toistuu jokaisessa jääkiekon arvoturnauksissa, on suomalainen erotuomari, joko Levonen tai Henriksson, pilaamassa Venäjän kisat.
 

Erkenholt

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TUTO, AIK
Sisäministeri Heikki Ritavuoren murha vuodelta 1922 lienee hyvä alku kotimaisille salaliittopohdinnoille.
 

scholl

Jäsen
Hiihtoliitto, doping ja Kari-Pekka Kyrö.
Siinä on sellainen vyyhti, jossa voi olla salaliittoja jos jonkinlaisia
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Matti "Mehu" Vanhanen. Salaliitto alkoi, kun Masa eduskuntaan meni ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Todella ihmeellistä, että tyyppi voi tehdä vaikka 40 murhaa, mutta vapautetaan syytteistä.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hans Assmanin DDR-yhteydet maan kovimpaan poliittiseen kärkeen. Siksi Bodom ei ratkea koskaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hans Assmanin DDR-yhteydet maan kovimpaan poliittiseen kärkeen. Siksi Bodom ei ratkea koskaan.

Nyt en ymmärrä, ratkennuthan se on. Vaikka joku jätetään tuomitsematta se ei tarkoita, että tämä henkilö ei olisi syyllinen.
 

kovalev

Jäsen
Yksi supisuomalainen salaliitto, joka toistuu jokaisessa jääkiekon arvoturnauksissa, on suomalainen erotuomari, joko Levonen tai Henriksson, pilaamassa Venäjän kisat.
Luojalle kiitos ei läheskään jokaisessa, mutta ainakin kerran (Henriksson) ja melko räikeällä tavalla.
P-amerikkalaiset tuomarit sitten sitäkin useammin. 96-World cupissa tarvittiin jo maalituomareidenkin apua tai mitä lienevät olleen - pitkä rivi vihaisen näköisiä miehiä kokismukiensa kanssa -, jotta saatiin kaksi maalia hylättyä.
Mutta tämän kai jo tiesitkin, kun otat asiaan noinkin vahvasti kantaa.

ps: Tosin on kai turha puhua salaliitosta silloin, kun avoimesti harjoitetaan patriotismia. Sen sijaan sille, että muu (jääkiekkoileva)maailma rikoksen nähdessään taputtaa pöydän alla käsiään (87-Canada cup) kaipaisin jotain nasevaa termiä.
Voisiko sille hakea esim. poliittisesta historiasta vastaavuuksia?
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Hans Assmanin DDR-yhteydet maan kovimpaan poliittiseen kärkeen. Siksi Bodom ei ratkea koskaan.

No, 50 vuotta vielä niin eiköhän Supo ole valmis myöntämään, ettei Suomen poliisi voinut "käsitellä" Assmannia tämän stasilaisuudesta johtuen.
 

Byvajet

Jäsen
Ehkä tämä on vainoharhaista, mutta suomalaisen koululaitoksen alas ajamisesta tulee mieleen, että taustalla on suurempi suunnitelma, jota ei avoimesti kansalle tai kaikille asioihin vaikuttaville poliitikoille kerrota.

Kun tiedetään, että oppiminen on yhteydessä oppimistyön tekemiseen (esimerkiksi kielissä sanojen pänttäämiseen ja matematiikassa laskujen laskemiseen) ja lisäksi on huomattu, että koulua uudistamalla tulokset huononevat huononemistaan nopeaan tahtiin, niin ei voi välttyä ajatukselta, että oppimistuloksia on tarkoituskin heikentää.

Lieneekö tässäkin taustalla taloudelliset tavoitteet? Yritetäänkö Suomessa luoda tarvetta yksityisille toimijoille, joiden avulla kansa saadaan jaettua entistä jyrkemmin menestyjiin ja luusereihin?

Kun jo yllättävän monilla peruskoulun päättävillä pojilla on vaikeuksia edes ymmärtää lukemaansa, minkä vuoksi kirjalliset ohjeet on korvattava sanallisilla, niin ei ratkaisu tilanteeseen voi olla ilmiöpohjainen oppilaan omaan motivaatioon perustuva oppiminen säkkituoleineen.

Tutkija: Peruskoulu vapaassa pudotuksessa – "Pitäisi harkita viimeisenä lukkona kaikille samaa päättökoetta"

Tutkija: Peruskoulu vapaassa pudotuksessa – "Pitäisi harkita viimeisenä lukkona kaikille samaa päättökoetta" | Yle Uutiset | yle.fi
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös