Mainos

Suoratoistopalvelu Max (ent. HBO Max ja discovery+)

  • 355 523
  • 1 652

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Martinhan kritisoi aikoinaan niitä Robertin turnajaisia. Toki tuossa myös näkyi se, että vatipääkaksikko ei tiennyt oikeasti yhtään mistään mitään ekalla kaudella. He olivat tavallaan oppisopimuksella töissä ja se näkyi muutamassa kohdassa, kun budjetointi ei ihan onnistunut.

Ettei ollut tämän tytär? Molemmilla Laenalla ja Laenorilla on oma lohikäärmeensä.
Joo, jostain luin että nää Dragonin talo -jutut on nyt kanssa GRRM:lle mahis näyttää että kattokaa, tämmöstä mä tarkotin. Iron Thronekin on saanut vähän lisää metallia ja särmää ympärilleen.

Jaa niin niillä lapsilla on molemmilla omat loharit, oisko se toinen sitten ollu tosiaan sen tytön. Oisi kuvitellut että se olisi kanssa näytetty sitten jossain omassa pinkissä armorissaan huutamassa "WUU" siellä selästä, mutta sitten olisin ihmetellyt että kuka toi nyt oli hä. Tuon olisi ehkä voinut jotenkin tuoda ilmi että keillä kaikilla tuolla nyt lohikärmes tällä hetkellä on, Daemonilla ja Rhaenyralla on omansa jotka ovat saaneetkin hyvin ruutuaikaa ja jotain persoonallisuuttakin jopa, ja joku kuulemma lentelee jostain syystä jossain maailmalla omin päin, mutta muuten on vaan sanottu että niitä on 10 kpl. Kahden tyypit tiedän, yksi on karussa, nyt ainakin yksi oli valkorastatyypeillä, ehkä kaksikin. Ne viisi muuta sit varmaan ilmestyy kanssa aina sopivin väliajoin jostain nurkan takaa ja huutaa "HAHAA, MÄ OON TÄÄLLÄ, MÄ OON XHARGODRAAGES, MULLA ON SARVI PÄÄSSÄ JA VIHREE-MUSTA-HOPEINEN VÄRITYS, LAULAN KAUNIISTI JA LEMPIRUOKAANI ON MERILEIJONAT!" ja "TERVE TERVE, TÄSSÄ FREEGEBRANDEX, MÄ OON TÄYSIN VALKOINEN JA MUN HÄNNÄN PÄÄSSÄ ON KIRVES JA MÄ PASKON TOMAATTEJA!" sillee että kaikille saadaan ruutuaikaa ja persoonaa rakennettua yks kerrallaan.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Voisiko tämän keskustelun siirtää vaikka johonkin GOT-ketjuun(olettaen että sellainen on)?
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Vtu kun taas ei tätäkään ketjua voi lukea jos on uusin jakso The House of dragonista katsomatta. Perustakaa oma ketju tai kaikki pohdinnat joissa sivutaan viimeisempiä tapahtumia suoraan spoileritageihin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kannatan omaa ketjuaan.

Erinomainen uutinen tuo, että City on a Hill on saanut jatkoa. Tässä alkaa taas katsottavaa olla kasassa, kun Areenassa on mainio Kudamm '56 kesken.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Noita omia ketjuja olisi varmasti enempi, jos tv/elokuvat saisi sen oma alafooruminsa. Nytkin tuolla on 6 tai 7 aihetta liippaava yleisen etusivulla.

Onko City on a Hillin neloskausi vieläkään startannut maxin puolella?
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Wireä rupesin katteleen. Parin ekan jakson jälkeen meinasin lopettaa, ei vaan jotenki tuntunu starttaavan. Onneks en lopettanu, siitä se lähti lentoon ja aika korkeelle nousikin. Tokan kauden puolivälissä nyt.
 
Rl

Ja paranee vielä oman muistini mukaan huomattavasti, on kyllä sarjojen eliittiä.
 
Wireä rupesin katteleen. Parin ekan jakson jälkeen meinasin lopettaa, ei vaan jotenki tuntunu starttaavan. Onneks en lopettanu, siitä se lähti lentoon ja aika korkeelle nousikin. Tokan kauden puolivälissä nyt.

Itse lopetin pariinkin kertaan ensimmäisten jaksojen kohdalla(shiiiiiit….) Väkisin jatkoin sitten kolmannella kerralla ja kyllä se kannatti.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eurosarjoja lähti kesällä.

Nyt saadaan tilalle Vikin ja Köpin juontama True Story Suomi. Wtf!!!
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Nyt on the Wire katottu. Taso pysyi korkella loppuun saakka. Viimeisellä kaudella ehkä huumoriakin enemmän, muutaman kerran nauratti aivan ääneen. Loppu ei ihan sellanen ollut mistä ite ois tykänny, mut en haluu tuostakaan valittaa. Sanotaan että sarjalla oli näköisensä lopetus.
Kysymys onkin et mikä seuraavaksi? Rome ja Deadwood sillä silmällä vilkuillu, kannattaako? Succession myös saanu paljon kehuja. Antakaahan hyviä vinkkejä, ainoa kriteeri että "tylsiä kohtia" ei saa olla. Wiressä ei tainnu olla ensimmäistäkään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Succession, Barry, Band of Brothers… Mitä nyt nopeasti tuli HBO:lta mieleen. We own this city on Wiren tekijöiltä ja sijoittuu myös Baltimoreen. Ei Wiren tasoinen tietenkään, mutta voisi olla hyvää jatkumoa Wirelle.
 
BoB tietysti katottu, kahteenki kertaan. Kai mä ton Successionin väijyn seuraavaksi. Loppuviikko ny pitää taukoa ennenku sen alottaa, yks kirja pitäis lukea loppuun.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Nyt on the Wire katottu. Taso pysyi korkella loppuun saakka. Viimeisellä kaudella ehkä huumoriakin enemmän, muutaman kerran nauratti aivan ääneen. Loppu ei ihan sellanen ollut mistä ite ois tykänny, mut en haluu tuostakaan valittaa. Sanotaan että sarjalla oli näköisensä lopetus.
Kysymys onkin et mikä seuraavaksi? Rome ja Deadwood sillä silmällä vilkuillu, kannattaako? Succession myös saanu paljon kehuja. Antakaahan hyviä vinkkejä, ainoa kriteeri että "tylsiä kohtia" ei saa olla. Wiressä ei tainnu olla ensimmäistäkään.

Jos "super"sankaritouhut (heittomerkit kannattaa ottaa kirjaimellisesti) eivät aiheuta näpplyöitä, niin Doom Patrol
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Handmaidissa tuntui että 3 ja 4 kausi oli alamäkeä mutta todettava että muutaman jakson tässä vitoskautta katsonut ja vähän jopa heräämisen merkkejä näkyvissä, onneksi tuli katsottua koko sarja vasta näin jälkikäteen kun muuten olisi varmaan odotellessa jäänyt uudet jaksot katsomatta.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kysymys onkin et mikä seuraavaksi? Rome ja Deadwood sillä silmällä vilkuillu, kannattaako? Succession myös saanu paljon kehuja. Antakaahan hyviä vinkkejä, ainoa kriteeri että "tylsiä kohtia" ei saa olla. Wiressä ei tainnu olla ensimmäistäkään.
Sopranos. Välissä on kyllä pari tylsää kohtaa ja jaksoa, mitkä sillä hetkellä tuntuvat tylsiltä mutta monia asioita kerrataan tai viitataan myöhemmin, joten kannattaa koko ajan katsoa ajatuksella, koska pienetkin viittaukset ja tapahtumat ovat myöhemmin merkityksellisiä.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kysymys onkin et mikä seuraavaksi? Rome ja Deadwood sillä silmällä vilkuillu, kannattaako? Succession myös saanu paljon kehuja. Antakaahan hyviä vinkkejä, ainoa kriteeri että "tylsiä kohtia" ei saa olla. Wiressä ei tainnu olla ensimmäistäkään.

Kyllä Romekin hyvä sarja on ja komppaan yltä myös Sopranosta ja Successionia, mutta mainitsemasi Deadwood on kyllä huikea sarja sekin. Historioitsijan silmin kertoo amerikkalaisen frontier-teorian audiovisuaalisesti äärimmäisen viihdyttävällä tavalla eli on Wiren sukulaissarja toteutukseltaan. Kaikkien aikojen kaikkien sarjojen eliittiä ainakin omissa papereissani.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Deadwoodin ainoa vika on vaan se, että se loppuu ihan kesken kun sarjasta vetäistiin töpseli suhteellisen brutaalisti seinästä. Harmi kyllä, koska se oli oikeastaan vasta pääsemässä parhaaseen vauhtiinsa.
 
Aluksi meinasin Successionin kattoa, mut Deadwoodin varmaan kuitenki seuravaksi. Jotenki toi 1800-luvun USA on aina kiehtonu.

Deadwoodin ainoa vika on vaan se, että se loppuu ihan kesken kun sarjasta vetäistiin töpseli suhteellisen brutaalisti seinästä. Harmi kyllä, koska se oli oikeastaan vasta pääsemässä parhaaseen vauhtiinsa.

Jääkö niin pahasti ettei kannata? Mä en tykkää kattoa elokuviakaan jos ei nää alusta. Eli vituttaako se lopetus vai onko mitenkään järkevä?

Ei siis haittaa vaikka lopetus olisi "järjetön"/huono. Kunhan on ylipäänsä lopetus.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Jääkö niin pahasti ettei kannata? Mä en tykkää kattoa elokuviakaan jos ei nää alusta. Eli vituttaako se lopetus vai onko mitenkään järkevä?

Ei siis haittaa vaikka lopetus olisi "järjetön"/huono. Kunhan on ylipäänsä lopetus.

Minusta ei. Kuten sanoin, sarja on sukua The Wirelle siinä mielessä, että kaikista viihdyttävistä hahmoista huolimatta sen on tarkoitus tarkastella esiteltyä yhteisöä, sen ongelmia ja toimintaa kokonaisuudessaan. Tällaisen sarjan voi oikeastaan päättää mihin vain. Lisäksi Deadwoodista on tehty sitä täydentävä ihan kelvollinen elokuvakin.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Elokuva on tästä syystä mielestäni ongemallinen. Kun sarja kertoi henkilöistä ja maailmasta nii leffa taas juonivetoinen niin se hankasi omaa mieltäni.

Muuten kyllä komppi lähtee täältäkin edeltävälle keskustelulle. Sopranos on täydellistä teeveetä ja terävintä kärkeä on myös Wire ja Deadwood.

Succession sitten nykyhetken jättiläinen jota katsellessa mieli lepää;)
 
Hyviä vinkkejä satelee joka puolelta, kiitos siitä kaikille. Taidan kattella ton Deadwoodin seuraavaksi. Niin kauan se on ollu "listalla".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös