Seesteisen rauhallinen olotila
Kyse on kuitenkin puolivälieräkamppailusta, josta vain voittaja jatkaa.
Näin ollen luulisi, että syketila olisi tiheämpi, mutta vastustajasta johtuen täytyy myöntää, ettei kamppailu, ainakaan tällä erää, herätä suuria psyykkisiä mielitiloja.
Valko-Venäjää ei pidä kuitenkaan vähätellä. Joukkue elää sympioosissa, jota jatkuu vielä kisojenkin jälkeen. Joukkue on yhtenäinen ja valmis porukka, jonka kulmakivi elää maalivahtipelissä - toisin sanoen Mezinin onnistumisessa - jonka puolustuspelaamisen kristallinkirkas merkkauspelaaminen auttaa väkevästi.
Suoraan tilastoihin seuraamalla voidaan löytää Valko-Venäjän pelistä erittäin mielenkiintoisia piirteitä ja olemuksia. Joukkue on tehnyt vähiten sekä päästänyt vähiten maaleja, mikä kertonee pelikirjan saloista aika paljon. Arsenaalin puolustuspelaaminen on nöyrää, yhtenäistä ja riskitöntä, kun taas hyökkäyspelaaminen kulminoituu ja koostuu yhdestä vahvasta ketjusta.
Valko-Venäjä pelaa paljon pelin alla (1-1-3:a tai vaihtoehtoisesti pelin sisäisen vaihtuvuuden mukaan 1-2-2:a) eikä anna virheille varaa etenkään syvällä puolustuspäässä. Joukkue pyrkii kääntämään pelin nopeasti yksinkertaisen nopeilla, lyhyillä syötöillä, kun yksilöiden taitotaso ei ole Suomen kaltaista.
Pelaajisto kauttaaltaan kokee pystyvänsä ratkaisemaan pelin Mezinin huippupelillä, pistohyökkäyksillä sekä mahdollisella erikoistilannepelaamisen valttikortilla.
Suomen pelinopeus on saatava elementtien mukaiseksi. Yksinkertaistetun kaksivaiheisen reagointipelin agressiivisuuden ja liikkeen pitää pystyä palvelemaan pelillistä ideologiaa, jotta Valko-Venäjän yhtenäinen merkkauspelaaminen sekä ajoittainen, osittain agressiivinenkin, ohjauspeli varsinkin syvällä hyökkäyspäässä saadaan murrettua.
Henkiseltä tasoltaan puolivälierä ei palvele ketään. Kyseessä on erittäin hankala suosikki-altavastaaja -asetelma, jonka ydin lähtee joukkueiden tilastohistoriasta. Yksilötasolla tapahtuva valmistautuminen on esitettävä huolella, jottei psykologisia oireyhtymiä pelin sisällä tule. Syndrooma on oleellinen, jos valmistautuminen menee vihkoon. Iso rooli on myös valmennusjohdolla.
Löytääkö maajoukkue itsensä käsittelemään suosikin asemaa? Noudatetaanko yksinkertaistetun pelikirjan ominaisuuksia Westerlundin teoriavalmennuksen mukaisesti? Entäpä mikä on joukkueen henkinen terveystila Antero Niittymäen loukkaantumisen jälkilöylyissä?
Valko-Venäjä -peli ei ehkä nouse kovinkaan kovaksi testiksi, jos joukkue löytää oikean vireystilan - nimenomaan henkisesti.
Kyse on kuitenkin puolivälieräkamppailusta, josta vain voittaja jatkaa.
Näin ollen luulisi, että syketila olisi tiheämpi, mutta vastustajasta johtuen täytyy myöntää, ettei kamppailu, ainakaan tällä erää, herätä suuria psyykkisiä mielitiloja.
Valko-Venäjää ei pidä kuitenkaan vähätellä. Joukkue elää sympioosissa, jota jatkuu vielä kisojenkin jälkeen. Joukkue on yhtenäinen ja valmis porukka, jonka kulmakivi elää maalivahtipelissä - toisin sanoen Mezinin onnistumisessa - jonka puolustuspelaamisen kristallinkirkas merkkauspelaaminen auttaa väkevästi.
Suoraan tilastoihin seuraamalla voidaan löytää Valko-Venäjän pelistä erittäin mielenkiintoisia piirteitä ja olemuksia. Joukkue on tehnyt vähiten sekä päästänyt vähiten maaleja, mikä kertonee pelikirjan saloista aika paljon. Arsenaalin puolustuspelaaminen on nöyrää, yhtenäistä ja riskitöntä, kun taas hyökkäyspelaaminen kulminoituu ja koostuu yhdestä vahvasta ketjusta.
Valko-Venäjä pelaa paljon pelin alla (1-1-3:a tai vaihtoehtoisesti pelin sisäisen vaihtuvuuden mukaan 1-2-2:a) eikä anna virheille varaa etenkään syvällä puolustuspäässä. Joukkue pyrkii kääntämään pelin nopeasti yksinkertaisen nopeilla, lyhyillä syötöillä, kun yksilöiden taitotaso ei ole Suomen kaltaista.
Pelaajisto kauttaaltaan kokee pystyvänsä ratkaisemaan pelin Mezinin huippupelillä, pistohyökkäyksillä sekä mahdollisella erikoistilannepelaamisen valttikortilla.
Suomen pelinopeus on saatava elementtien mukaiseksi. Yksinkertaistetun kaksivaiheisen reagointipelin agressiivisuuden ja liikkeen pitää pystyä palvelemaan pelillistä ideologiaa, jotta Valko-Venäjän yhtenäinen merkkauspelaaminen sekä ajoittainen, osittain agressiivinenkin, ohjauspeli varsinkin syvällä hyökkäyspäässä saadaan murrettua.
Henkiseltä tasoltaan puolivälierä ei palvele ketään. Kyseessä on erittäin hankala suosikki-altavastaaja -asetelma, jonka ydin lähtee joukkueiden tilastohistoriasta. Yksilötasolla tapahtuva valmistautuminen on esitettävä huolella, jottei psykologisia oireyhtymiä pelin sisällä tule. Syndrooma on oleellinen, jos valmistautuminen menee vihkoon. Iso rooli on myös valmennusjohdolla.
Löytääkö maajoukkue itsensä käsittelemään suosikin asemaa? Noudatetaanko yksinkertaistetun pelikirjan ominaisuuksia Westerlundin teoriavalmennuksen mukaisesti? Entäpä mikä on joukkueen henkinen terveystila Antero Niittymäen loukkaantumisen jälkilöylyissä?
Valko-Venäjä -peli ei ehkä nouse kovinkaan kovaksi testiksi, jos joukkue löytää oikean vireystilan - nimenomaan henkisesti.
Viimeksi muokattu: