Mainos

Suomi-sarjan ylempi jatkosarja, kausi 2012–2013

  • 207 941
  • 437

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
16.2
KeuPa HT - Bewe TuusKi 4-0
Titaanit - Red Ducks 2-6

17.2
Bewe TuusKi - Red Ducks 9-0
Titaanit - KeuPa HT 4-3 JA

Ei voi muuta sanoa kuin, että ompahan tämän kauden Suomi-sarja arvaamaton.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Rovaniemellähän repsahti lopussa rumat lukemat vierailijoiden kannalta taululle. Torjuntojen valossa vieraat näyttäisivät kuitenkin olleen jopa niskan päällä 2 ensimmäistä erää. Mitenkäs siellä peli meni paikanpäältä nähtynä? Loppuiko HydOlta kunto, vai mihin joukkue kaatui lopussa?

RoKi ei saanut tänään oikein kunnolla jalkojaan liikkeelle ennen kuin ihan viimeisellä kympillä. Niinpä peli pyörikin ensimmäisen erän RoKin päädyssä. Sen verran jaksettiin luistella, että kulmapyörimiseksihän tuo meni. Oilersit kyllä myös laukoivat mielestäni ihan liian paljon jopa puolesta kentästä. Ei se nyt mene enään tällä tasolla sisään ilman maskia, vaikka kakkos mv olikin maalissa. Ekassa erässä RoKi käytti paikkansa hyväkseen ja näytti siltä että päästään johdossa toiseen erään. Sitten iski RoKia tällä kaudella vaivannut hetken koomailu, ja kaveri teki 10 sekunnissa kaksi maalia. Todella outoa, että täyden keskittymisen ja 90% keskittymisen väli tuottaa aina ja jokakerta vastustajalle maaleja.

Toisessa erässä peli tasottui huomattavasti, eli kotijoukkuekin pääsi edes vähän jaloilleen. Wedman täräytti jo parin minuutin kohdalla voittomaalin. Oilers pääsi vielä koittamaan onneaan Joonan 5 minuuttisen ajan, ja vetoja tulikin satamalla, mutta kun niistä ei maalia saatu, niin kotijoukkue vertyi peliin paremmin mukaan.

Kolmatta erää pelailtiin Oilers hiipuen ja RoKi vertyen. Erän puolivälissä RoKin vauhti kohtasi Oilersien hiipuvan vauhdin mennen heittämällä ohi, ja ainakin tänään selvästi paremmalla viimeistelytaidolla varustettu kotijoukkue meni menojaan.

Oilersilta miehekäs taistelu. RoKilta kauhean nahkeaa peliä eilisen taistelun jälkeen. Usko riitti kuitenkin taistella loppuun asti ja pisteet jäivät tänne. Avaukset ja liike olivat ekan erän ajan täyttä kuraa, mutta puolustussuuntaan viisikkopeli pääsäntöisesti piti. RoKin pakkitilanne on kyllä karu, kun kooltaan mikki hiiri Kemppainen pelasi pakkina. Onneksi on taas viikko aikaa nuolla haavoja. Ehkä viikon päästä saadaan taas Huumonen häkkiin. Ei sillä, etteikö Kankaanrantakin ole kelpo kaveri, mutta Huumonen on ehkä vielä asteen edellä.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
16.2
KeuPa HT - Bewe TuusKi 4-0
Titaanit - Red Ducks 2-6

17.2
Bewe TuusKi - Red Ducks 9-0
Titaanit - KeuPa HT 4-3 JA

Ei voi muuta sanoa kuin, että ompahan tämän kauden Suomi-sarja arvaamaton.

Mikäs noista edellä mainituista nyt niin kovin yllättävä tulos on? Sekö, että TuusKi jäi Keuruulla nollille ja jätti sitten ankat ilman maaleja. Muutenhan noissa ei sinänsä mitään kummallista ole.

Mutta tämän viikonlopun jälkeen taitaa tilanne olla lopullisesti sementoitu - karsintasarjaa ajatellen - ellei Bewe TuusKi vierasotteluissaan pysty aivan ilmiömäiseen suoritukseen. KeuPalle tuo pistekin Kotkasta taitaa olla kovasti arvokas, sillä nyt kuusi pistettä lopuista kolmesta kotipelistä riittää varmuudella karsintaan.

Tietysti myös KOOVEE voi vielä KeuPan ohittaa, jos hoitaa kaikki loput ottelunsa ja kaverit pelaavat sopivasti ristiin. Mutta sen todennäköisyys lienee samaa luokkaa kuin se, että joku voittaa samalla viikolla sekä lotossa, kenossa että vakioveikkauksessa.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Mikäs noista edellä mainituista nyt niin kovin yllättävä tulos on? Sekö, että TuusKi jäi Keuruulla nollille ja jätti sitten ankat ilman maaleja. Muutenhan noissa ei sinänsä mitään kummallista ole.
Ehkä tuo Ankkojen totaalinen romahtaminen, tais nousta pissi päähän eilisestä voitosta? Kaksi edellistä ottelua olivat voittaneen maalierolla 13-2. Titaanit oli eilen sysipaska ja tänään tapahtuikin ehkä odotettukin ryhtiliike.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Ehkä tuo Ankkojen totaalinen romahtaminen, tais nousta pissi päähän eilisestä voitosta? Kaksi edellistä ottelua olivat voittaneen maalierolla 13-2. Titaanit oli eilen sysipaska ja tänään tapahtuikin ehkä odotettukin ryhtiliike.

Noh jaa, eilisen pelin perusteella - josta myös jo aiemmin mainitsin - TuusKi oli kyllä parempi, kuin loppulukemat Keuruulla olisivat antaneet odottaa. Aina se kiekko ei vain osu pömpeliin, vaikka kuinka yrittää.

Ja olen sarjan alusta asti ollut sitä mieltä, että Titaanit kuuluu sarjan eliittiin, vaikka voittoja ei kauheasti ole tullutkaan. Siinäkin mielessä olin ihan tyytyväinen siihen pisteeseen, joka Kotkasta saatiin, vaikka olisihan se peli voinut myös loppua jo ennen jatkoaikaa KeuPan voittoon.

Siinä mielessä kyllä kanssasi samaa mieltä, että varsinkin nyt sarjan loppupuolella mikään peli ei ole etukäteen selvä. Koko ajan täytyy olla valmiina sekä yllätysvoittoon että -tappioon.
 

Khagan

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Ässät ja Pekka Rinne
JHT - Oilers 3-1 JHT - PYRY 2-6

Noniin, nyt voipi Khagankin tulla taas avaamaan sanaista arkkuaan tänne, kun on jotakin sanottavaakin. JHT on vaeltanut kovin synkässä laaksossa nämä viimeviikot. Vitututskäyrä on ollut sellaisissa sfääreissä sekä RoKi että KeuPa pelejen jälkeen, että olen katsonut parhaaksi jättää kirjoittamatta mitään. Molemmat pelit olisi voinut voittaa, ellei kaukalossa olisi ollut mätisäkit miehiä vastassa. Se kuitenkin tarpeeksi noista synkeistä ajoista.

Oilers:

Eilen Kalajoelle vastaan tuli siis Oilers, joka edellisenä viikonloppuna oli möyrinyt JHT:n jään rakoon 7-1 kotonaan. Tuon synkän viikonlopun jälkeen huhuiltiin jopa valmentajanvaihdoksesta. Liekö tuo saanut junkkariston tajuamaan, kuinka surkeaa peliä he ovat pelanneet, sillä eilen nähtiin oikeinkin mallikasta kiekkoa. Maalinedusportti oli nyt suljettu ja portilla vahdit. Naapureiden mailat pidettiin ja äijää kolattiin raakasti sivuun Kokon tontilta. Jokaisen torjunnan jälkeen oltiin valmiita kaplakkaan. 10 minuutin kohdilla naapurin maali sai tietysti Khaganin pudistamaan voipuneena päätään, mutta Holmströmin munkkimaali muutamaa minuuttia myöhemmin taas kaiken näyttämään valoisalta.

Peli olisi voinut mennä aivan kummalle tahansa ja ehkäpä Oilersilla pelissä oli muutama mojova maalipaikka enemmän. Torjuntojen kertyessä Kokko kuitenkin alkoi liekehtiä ja nollasi Oilersin huippupaikat. Kolmannen erän puolivälissä Seikkula sitten upotti upean laukauksen ja vei JHT:n 2-1 johtoon. Voitto alkoi näyttää mahdolliselta, jopa todennäköiseltä, ja voittohan sieltä tulikin. Kokko piti maalinsa loppupelin puhtaana torjuen muutaman oikeinkin mallikkaan maalintekopaikan ja Mustonen nakkasi limpun vielä tyhjiin kaunistellakseen lukemat 3-1. Pelissä palkittiin molempien joukkueiden maalivahdit ja ansaitusti. Molemmat tekivät hyvän päivätyön.

Pelin parhaimmistoon Khaganin mielestä kuuluivat Seikkula, joka pelasi paljon ja pelasi hyvin, Kokko ja Lehtomäki, joka on tasaisen vahva illasta toiseen.

Petrattavaa jäi Mustoselle, Hämäläiselle ja Laakolle, joka jatkaa hämärän rajamailla.

Pyry:

Tänään vastaan tuli sitten PYRY. Ensimmäinen erä oli aivan hyvää kiekkoa. Oilers pelissä nähty kova maalineduspeli kuitenkin loisti tänään poissaolollaan ja maalin eteen röyhkeästi kaartavia Nokialaisia lähinnä siliteltiin ja halailtiin, sikäli mikäli kun siellä kukaan edes oli pitämässä miestä. Ensimmäinen Nokian maali tuli upeasta läpisyötöstä, mutta toinen maali meni Forssin piikkiin. Hänen miehensä kun sai kaartaa maalin eteen aivan vapaasti.

Kakkoserässä peli sitten hajosi jos ei nyt totaalisesti niin ainakin 85-90 prosenttisesti. Portit maalin edustalle olivat taas täydellisen auki ja siitä nuo kolme erän maalia tehtiinkin. Tässä vaiheessa alkoi myös Virsiheimon linja väpättää, josta hän saikin kuulla katsomo-osastolta kunniansa.

Kolmannen erän alku olikin sitten lupaava. Ensiksi Alaskan ihme, Robert Thomas, kahvitteli Nallin täysin hämyrillä ja kaarsi sitten maalin ympäri tökätäkseen kiekon vanhanaikaisella aivan tyhjään verkkoon. Tuskin minuutti tästä, kun Japanista kajahti. Tagawa näytti hieman mailankäsittelytaitojaan ja nosti kiekon miltei nollakulmasta rystyllä pömpeliin Nallin ihmetellessä maalinsa kulmalla. Perijunkkarilaiseen vieraanvaraisuuteen kuuluu antaa moisten onnistumisten jälkeen myös naapurille aihetta juhlaan aikailematta. 16 sekuntia myöhemmin limppu kaivettiin Kokon takaa ja nousun alku napattiin heti omalla saamattomuudella katki.

Pelin 10 viimeistä minuuttia JHT pelasi sitten taas samanlaista maalineduspeliä kuin eilisessä Oilers pelissäkin, mutta oli jo aivan liian myöhäistä. Varsinaista mielenkiintoa pelin loppuun toikin lähinnä sarjan surkeimman päätuomarin manttelia ylpeydellä kantavan Virsiheimon vislailut, joka kuumensi JHT:ta mutta hieman yllättäenkin sai myös Nokialaiset kiehumaan syystä tai toisesta. Pelissähän nähtiin jopa tappelun poikanen, kun Ojala näytti parikymmentä senttiä pidemmälle Lindroosille kaapin paikan. Samoin pelin lopuksi olivat valmiit keskinäisen paremmuutensa selvittämään Palola ja Sandhu, mutta iskuja tuossa tilanteessa ei keretty vaihtamaan.

Mielenkiintoinen juttu oli myös PYRY:n pelaajiston reaktio surkeasta tuomarilinjasta kritisointiin. JHT:n kannattajien antaessa runtua Virsiheimolle tuossa Gronoffin kakkoseen ja Ruohomaan kymppiin johtaneessa tilanteessa alkoivat Nokialaiset nimittäin osoitella aitiostaan kohti tulostaulua. Khagan ei olekaan tiennyt, että neljän maalin ero oikeuttaa tuomarin puhaltelemaan vähän sinnepäin.

Oli miten oli, PYRY oli tänään huomattavasti parempi ja ansaitsi voittonsa. Ehkäpä junkkarit olivat antaneet sitten jo kaikkensa Oilers pelissä, sillä tämänpäiväinen pelailu ei ollut lähelläkään eilisen tasoa. Positiivinen mieli pelistä jäi kuitenkin siinä mielessä, että aivan sinne viimeviikonlopun tasolle ei kaikesta huolimatta vajottu.

Tänään Khaganin vakuuttivat Seikkula ja Tagawa. Erityisen huonona ei erottunut oikein kukaan. Hämäläiseltä odottaisin kuitenkin huomattavasti tehokkaampaa peliä, kun ottaa huomioon kentällisen, jossa pelasi.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
No niin tämä viikonloppu ratkaisi paljon ainakin RoKin osalta, sillä piikkipaikka pidettiin loukkaantumisista ja sairastumisista huolimatta, mutta mikä tärkeintä niin karsintasarjapaikka käytännössä varmistui viikonlopun voittojen myötä. Kova suoritus ja joukkue on ansainnut onnittelut! Toivottavasti nyt osataan aloittaa valmistautuminen pelaamalla jäljellä olevat pelit koko ajan peliä parantaen ja mestaruudesta taistellen. Täytyy myös toivoa, että sairastupa hieman tyhjenisi eikä varsinkaan kasvaisi ennen karsintojen alkua.

Tasainen suomisarja näyttää siis kärjen osalta pitkälti ratkenneen noin neljä kierrosta ennen päätöstään ja vain KOOVEE on sellaisessa tilanteessa, että se pystyy haastamaan Keupaa karsintapaikasta jäljellä olevissa peleissä.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Tasainen suomisarja näyttää siis kärjen osalta pitkälti ratkenneen noin neljä kierrosta ennen päätöstään ja vain KOOVEE on sellaisessa tilanteessa, että se pystyy haastamaan Keupaa karsintapaikasta jäljellä olevissa peleissä.
Jos KOOVEE pystyy KeuPan haastamaan karsintapaikasta, niin miksi ei sitten TuusKikin. Toki TuusKin loppuohjelma on haastava, mutta jos KOOVEE hoitaa KeuPan ja TuusKi omat pelinsä, niin mikä ettei.

Oikeasti en kyllä usko kummankaan mahdollisuuksiin, mutta turha sitä on vielä luovuttaakaan. Toinen suosikkijoukkueeni jo näytti, että kaikki on mahdollista.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Jos KOOVEE pystyy KeuPan haastamaan karsintapaikasta, niin miksi ei sitten TuusKikin. Toki TuusKin loppuohjelma on haastava, mutta jos KOOVEE hoitaa KeuPan ja TuusKi omat pelinsä, niin mikä ettei.

Oikeasti en kyllä usko kummankaan mahdollisuuksiin, mutta turha sitä on vielä luovuttaakaan. Toinen suosikkijoukkueeni jo näytti, että kaikki on mahdollista.

Onhan se loppuun asti uskottava. Teoreettiset mahdollisuudet kyllä ovat, mutta seitin ohuet kylläkin. Bewetskin loppuohjelmaan mahtuu vielä pohjoisen kiertue ja toivotaan, että ennen kiertuetta kaikki olisi vielä avoinna. Muuten on vaarana joko "flunssa-aalto" tai kevätretki Napapiirille.
Eiköhän Keupa hoida tarvittavat pisteet Duckseilta sekä Hermekseltä. Jännästi on sarjan peräpää miehitetty pohjanmaan/ länsirannikon joukkueilla. Löytyyköhän tähän joku järkevä syy? Satakuntakin on ollut pettymys loppusarjassa.
 

Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Jos oli Kalajoella Virsiheimo ollut iskussa, niin hyvää yritystä oli myös Kokkolassa John Matkoskella jolla välillä meinasi mopo lähteä todella pahasti käsistä. Hermes sai kyllä jäähyistään monen ihan aiheesta mutta väliin mahtui joitain aika naurettavia kakkosia, esimerkiksi S-Kiekon pelaaja pyllähtää ihan omia aikojaan, lähin Hermes-pelaaja tilanteessa ehkä 3 metrin päässä mutta niin vain sai leivottua siitä Hermekselle kakkosen. Tähän vielä se että S-Kiekko tuntui välillä saavan tehdä melkeinpä mitä haluaa mutta käsi ei tahtonut nousta. Sitten sillä kuuluisalla hyvittelyllä jäähytilastot melko tasaisiksi.

Muuten oli kyllä kunnon kiekkoilta, kun kyseessä oli Hermeksen 60-v juhlaottelu. Kahden entisen pelimiehen eli Jani Uskin ja Tuomo Valavaaran numerot jäädytettiin ja pääsivät varsin kunniakkaaseen seuraan hallin kattoon. Kylmiä väreitä tuli ja muistoja tulvi mieleen kun lueteltiin kannattajien valitsemaa dream teamiä, jossa vilahti mm. Niklas Bäckströmiä, Jukka Hentusta, Vladimir Kyhosta, Frantisek Cernyä jne. Ottelukin hoidettiin asiaan kuuluvalla tavalla jossa S-Kiekolla ei juurikaan mahdollisuuksia ollut, isäntien viedessä ottelun numeroin 6-2. Mikä mukavinta, onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Jokainen maali eri miehelle.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Itse en kuitenkaan ala tuhkaa päälleni kaatamaan. Kotipeleissä RoKi kyllä laittaa pirun kovaa hanttiin puuttui ketä vaan. Nyt pitää muiden ottaa roolia!

Taisin olla ainoa palstalle kirjoittava RoKi-kannattaja joka uskoi viime viikonlopulta hyvään tulokseen. Ei kannattanut tuhkaa ripotella ei, mahtavaa taistelua siipirikkoiselta joukkueelta! Pyryä vastaan RoKi oli muutaman potkun edellä koko otelun ja ottelun olisi pitänyt ratketa oikeastaan jo toisessa erässä, joka oli täysin yhtä päätä, ainoastaan Pyryn veskarin loistavat otteet piti vieraat mukana. Kolmas erä olikin sitten melkoista kuraa, ylimalkaista peliä kotijoukkueelta ja kun vieraat sai hengen päälle niin äkkiä oltiin melkoisessa kusessa. Wedman päästi sitten kirnun piinasta ja toi kokonaiskuvaan nähden ansaitun voiton RoKille.

Oilers-peli oli pirun viihdyttävää kiekkoa. Ehdottomasti yksi laadukkaimmista vierasjoukkueista tällä kaudella napapiirillä. Ensimmäinen erä oli selkeästi erittäin kovaa karvanneen vierailijan, mutta RoKi teki kaksi hienoa vastahyökkäysmaalia ja tällä kertaa oli Kankaanrannan vuoro loistaa tolppien välissä. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän hallinta siirtyi RoKille Oilersin selkeästi väsyessä. Ja tuo väsyminen ei todellakaan ollut mikään ihme, noin kovaa vauhtia ei mikään joukkue jaksa pelata täyttä 60min. Sympatiapisteet Oilersille mutta pisteet pelistä kotijoukkueelle. Ja loput sympatiat sille pienelle espanjalaisjoukolle joka intohimoisesti jaksoi kannustaa RoKia koko ottelun!

RoKin tilanne näyttää sarjataulukon osalta varsin hyvältä ja paikka karsintoihin alkaa olla käytännössä selviö. Nyt vain loppusarja kunnialla läpi ja toivottavasti sairastuvalta saadaan apuja ainakin Iivarin ja Tuunalan muodossa karsintoihin. Ja jos otteet jatkuu yhtä hyvinä napapiirillä niin olisihan se mukava saada toinen SS-mestaruusviiri kattoon. Kevättä kohti sinistä unelmaa hengittäen :)
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Eiköhän Keupa hoida tarvittavat pisteet Duckseilta sekä Hermekseltä.

Niin, tässähän voi vielä käydä jopa niin, ettei KeuPan tarvitse enää tehdä juuri mitään sen karsintapaikan eteen. Jos nimittäin Oilers voittaa keskiviikkona TuusKin ja lauantaina KOOVEEn, KeuPa on jatkossa voittamalla yhden jäljellä olevista kotiotteluistaan. Ja lisäksi Oilers voisi nousta itse neljänneksi.

Toinen loppuohjelman - ja erityisesti KeuPan - kannalta mielenkiintoinen joukkue on Red Ducks, jolla on vielä jäljellä pelit sekä KeuPaa että KOOVEEta vastaan ja sen lisäksi todellinen mahdollisuus vielä säilyttää sarjapaikkansa, varsinkin jos hoitaa keskiviikon ottelunsa kunnialla.

Jännitys tiivistyy ja lisää ratkaisuja saatetaan nähdä jo ennen viimeistä viikonloppua. RoKi ja PYRY kuitenkin ovat jo saletissa tai sitten helvetti jäätyy.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Bewetski pitää jännitystä yllä voitettuaan tänään Oilersin. Keupan hurjien on pelattava kyllä loppuun asti sillä jäljellä olevista matseista Bewetski voi hyvinkin voittaa kaikki pelit. 43 pisteeseen siis on mahdollisuus. Mielenkiintoinen loppusarja on tulossa. Mestiksestä on hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa vastaan HCK, jolla peli on tökkinyt todella pahasti playouteissa. Jännityksellä odotan pelejä, jossa mitataan Mestiksen häntäpään ja Suomi Sarjan kärjen tasoa. Mitään hätää ei HCK:lla pitäisi olla jos pystyy yhtään pelaamaan tasollaan, mutta, mutta.. Näistä peleistä ei koskaan tiedä :)
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Bewetski pitää jännitystä yllä voitettuaan tänään Oilersin. Keupan hurjien on pelattava kyllä loppuun asti sillä jäljellä olevista matseista Bewetski voi hyvinkin voittaa kaikki pelit. 43 pisteeseen siis on mahdollisuus. Mielenkiintoinen loppusarja on tulossa.
TuusKin mahdollisuudet lepäävät paljolti RoKi-matsin varassa, muista peleistä ei tämän hetken tasolla voi odottaa muuta kuin voittoja. Voitto kaikista lopuista peleistäkään ei riitä, jos KeuPa hoitaa omat matsinsa tappioitta. Vielä yhdellä tappiollakin KeuPa pysynee edellä maalieron turvin.

Aika ohuet ovat siis TuusKin mahdollisuudet, mutta ainakin joukkue on nyt taas saanut pelinsä kulkemaan.
 

miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
RD - Hermes

keskiviikkona Vaasassa pelatun Red Ducks - Hermes -ottelun maalikoosteen voi katsoa tästä.

Red Ducks nollasi Hermeksen toisen kerran viikon sisään ja paranteli mahdollisuuksiaan suoraan säilymiseen. Tulevana viikonloppuna Red Ducks kohtaa KeuPan vieraissa ja RoKin Vaasassa. RD lähtee haastamaan Mestis-karsintoihin eteneviä joukkueita tosissaan, sillä pisteitä on irrottava tavoitteen eli Suomi-sarjapaikan varmistamiseen.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Ei paha (aivan perästä)! Tinttan tanttan tallal lei, tästä ei Ellu tykkää! Rokin vahvin alue on hyökkäyspäässä, ei uskoisi, jos S-Kiekolle ei saada tehtyä yhtään maalia, munatonta touhua, hyi helevetti. Toivottavasti huomenna törröttää paremmin.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Ei paha (aivan perästä)! Tinttan tanttan tallal lei, tästä ei Ellu tykkää! Rokin vahvin alue on hyökkäyspäässä, ei uskoisi, jos S-Kiekolle ei saada tehtyä yhtään maalia, munatonta touhua, hyi helevetti. Toivottavasti huomenna törröttää paremmin.

Suomi Sarja on ollut ennätystasainen tähän mennessä. Menneinä vuosina montaa tappiota ei olla sallittu kovin montaa. Ehkä se kertoo siitä, että joukkueet ovat tasaisempia tänä vuonna. Bewetskillä on vielä teoreettiset mahdollisuudet kolmen joukkoon ja olisikin hienoa saada karsintoihin paikallispelejä :) Rokilla on ihan hyvin varaa tässä testailla eri kokoonpanovaihtoehtoja. Positiivista on eilisessä pelissä, että ei mennyt kuin yksi omiin. Karsintapeleissä ei voi vain hyökätä ja pitää osata myös puolustaa.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Tänään on monta mielenkiintoista peliä. Usealla joukkueella lisäpisteiden tarve on suuri.
Oilers – KOOVEE: KOOVEEn on peli voitettava haaveillakseen vielä pääsystä karsintapeleihin, toisaalta Oilersin hävitessä sillä voi olla vielä mahdollisuus jatkopeleihin. Näitä jatkopelejä Oilers tuskin kuitenkaan haluaa.
KeuPa – Red Ducks: KeuPakaan ei voi olla vielä täysin varma mestiskarsinnoista. Red Ducks tarvitsee tiukasti pisteitä jatkopelien välttämiseksi.
Tuuski – JHT: Tuuski tarvitsee voiton jatkopelejä ajatellen ja varmaan myös voiton ottaa. JHT on tukevasti menossa jatkopeleihin, mutta sekään ei ole vielä satavarmaa.
S-Kiekko – Titaanit: Titaaneille kelpaisi ainakin yksi piste, koska silloin jatkopeleille voisi heittää hyvästit. S-Kiekko tulee taistelemaan vimmatusti pisteistä. Tappio merkitsisi jatkopelimahdollisuuksien todennäköisyyden suurta lisääntymistä.
PYRY – RoKi: Tästä parista toinen varmistaa tänään mestiskarsintapaikan. Voihan tietysti molemmatkin sen varmistaa, jos PYRY voittaa jatkoajalla tai yleensä saa kaksi pistettä.

Tasaista tämä sarja on. Tänäänkin kaikissa peleissä on reilusti panoksia.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Tänään on monta mielenkiintoista peliä. Usealla joukkueella lisäpisteiden tarve on suuri.
Oilers – KOOVEE: KOOVEEn on peli voitettava haaveillakseen vielä pääsystä karsintapeleihin, toisaalta Oilersin hävitessä sillä voi olla vielä mahdollisuus jatkopeleihin. Näitä jatkopelejä Oilers tuskin kuitenkaan haluaa.
KeuPa – Red Ducks: KeuPakaan ei voi olla vielä täysin varma mestiskarsinnoista. Red Ducks tarvitsee tiukasti pisteitä jatkopelien välttämiseksi.
Tuuski – JHT: Tuuski tarvitsee voiton jatkopelejä ajatellen ja varmaan myös voiton ottaa. JHT on tukevasti menossa jatkopeleihin, mutta sekään ei ole vielä satavarmaa.
S-Kiekko – Titaanit: Titaaneille kelpaisi ainakin yksi piste, koska silloin jatkopeleille voisi heittää hyvästit. S-Kiekko tulee taistelemaan vimmatusti pisteistä. Tappio merkitsisi jatkopelimahdollisuuksien todennäköisyyden suurta lisääntymistä.
PYRY – RoKi: Tästä parista toinen varmistaa tänään mestiskarsintapaikan. Voihan tietysti molemmatkin sen varmistaa, jos PYRY voittaa jatkoajalla tai yleensä saa kaksi pistettä.

Tasaista tämä sarja on. Tänäänkin kaikissa peleissä on reilusti panoksia.

Veikkaaminen on kivaa, joten laitan loton tässä sisälle:
Oilers-Koovee x 2
Oilers sinnittelee ja Koovee hoitaa matsin jatkoajalla. Koovee tipahtaa näin karsintavauhdista ja alkaa keskittymään ensi kauteen.
Keupa-Red Ducks x 1
Red Ducks taistelee, mutta joutuu antautumaan jatkoajalla paremmalleen. Näin Bewetskin mahdollisuudet paranevat karsintasarjaa nähden.
Bewetski-JHT1
Materiaalien ero on niin iso ja Inkilä on päässyt hyvään vireeseen. Rivin varmin merkki.
S-kiekko-Titaanit 1
S-kiekko sai valtavasti itseluottamusta lisää eilisestä Rokin kaadosta.
Pyry-Roki 2
Roki korjaa eilisen erheensä ja nakuttaa 6 tai 7 maalia Pyryn 4-5 vastaan. Materiaali ero hyökkääjissä on näiden joukkueiden suurin ero ja Roki tanssahtelee tästä varman voiton.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi varmisti sitten ensimmäisenä joukkueena paikan Mestis-karsintasarjassa. Hyvää työtä. PYRYkin lienee saletissa, eikä KeuPallakaan paikkaan ole enään pitkä matka, vaikka hurjassa kunnossa oleva BEWE tuleekin lähelle. Itse ottaisin mieluusti PYRYn ja KeuPan RoKille seurauksi, lähinnä sen takia, että joukkueiden pelityylit tuntuvat sopivan sinisille. Ei pitäisi olla mahdotonta voittaa kumpaakaan. Sen sijaan Bewe näyttää löytäneen oikean vauhdin ja voi olla turhan kova pala.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
PYRY - RoKi 2-4

Ei ollut Pyryllä tänään mitään palaa rovaniemeläisiä vastaan. Kotijoukkueen esitys oli aneeminen, vaikka paikalla oli ennätysyleisömäärä (609).

Avauserässä Pyry pääsi pelitapahtumien vastaisesti jo kahden maalin johtoon. Ensin maalivahti Niklas Nalli vapautti rangaistusaitiosta vapautuneen Juha Korkeamäen läpiajoon, joka painoi kiekon viiksien välistä ranteella maaliin. Erän lopussa saatiin ylivoimaonnistuminen. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kuin yhdeksän sekuntia, kun RoKi päätti suoran hyökkäyksen kavennusmaaliin.

Toinen erä oli maaliton. Pyry pääsi pariin kertaan kokeilemaan maalintekoa läpiajosta, mutta muutoin erä oli täysin vierailijan. Kolmas erä ei tuonut pelin virtaukseen muuta muutosta kuin sen, että Pyryllä ei ollut enää niitä vähiäkään maalintekopaikkoja. Loistavan ottelun pelannut Nalli seisoi päällään ja piti kotijoukkueen johdossa aina 51. minuutille asti, kunnes RoKi rankaisi ylivoimalla. Sama myllytys jatkui myös maalin jälkeen, ja palkinto tuli kahden peräkkäisen maalin muodossa 58. minuutilla.

Kotijoukkueesta kolme tähteä annan Nallille ja kaksi Korkeamäelle maalista ja parista mehukkaasta perstaklauksesta. Viimeinen jääköön jakamatta.
 

JuAn

Jäsen
PYRY -RoKi ottelussa:
57:02 PYRY aikalisä, tilanne ottelussa 2-2
57:07 RoKi tekee 2-3
57:18 RoKi tekee 2-4
Mitä tapahtui aikalisällä?
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Keupan hurjien on pelattava kyllä loppuun asti sillä jäljellä olevista matseista Bewetski voi hyvinkin voittaa kaikki pelit. 43 pisteeseen siis on mahdollisuus. Mielenkiintoinen loppusarja on tulossa.

Otanpa nyt ensin tuon TuusKin oljenkorren: nyt tosiaan näyttää siltä, että sen olisi pakko voittaa kaikki loput pelinsä, kun KeuPa tänään hoiteli Ankat. TuusKin mahdollisuuksia heikentää oleellisesti se, että lauantain RoKi-pelissä molemmilla on "pakkovoiton" paikka tietenkin edellyttäen, että TuusKi voittaa perjantaina Kokkolassa).

Toisaalta lauantain KOOVEE-peli on KeuPalle selkeä mahdollisuus ratkaista sarja, sillä KOOVEElla ei ole pelissä enää muuta kuin kunnia. Sekin on joskus ihan riittävä syy pelata, joten ei nuolaista tämän osalta enempää.

Tämän päivän peli oli sitten KeuPalta - voi sanoa että ihan odotetusti - tosi nihkeä. Oli todella hyviä paikkoja ratkaista peli vaikka jo heti ensimmäisessä erässä ja sitten vastapainoksi todella karkeita virheitä, joista onneksi vain kerran Red Ducks pääsi rokottamaan (1-1 tasoitus, joka syntyi Hyypän menetyksestä omalla puolustusalueella). Muista sitten selvittiin joko onnella tai Kaulion hyvillä torjunnoilla.

Toisessa erässä päätuomari Sami Virtala halusi ilmeisesti pistää oman lusikkansa soppaan, sillä KeuPan pelaajat lähtivät istunnolle kyllä todella herkästi ja Ankanpojat saivat tehdä lähes mitä vain, eikä pilli soinut. Näitä tosin sitten selkeästi tasoiteltiin kolmannessa erässä, mutta sitähän emme vielä tuossa vaiheessa voineet tietää. Ensimmäinen kahden miehen alivoima kestettiin ja heti sen jälkeen tullut KeuPan toinen maali oli kyllä todellinen helpotus ja vahvisti sen vanhan sanonnan, että jos et tee maalia kahden miehen ylivoimalla, kuitti tulee sitten välittömästi.

Kolmannessa erässä sitten KeuPa onneksi jätti hienostelun sikseen ja räkämaalitkin alkoivat kelvata. Ducksien 5-3 kavennus tuli vielä sen verran ajoissa, että pelissä olisi voinut käydä kuinka tahansa, mutta sitten nähtiin pari nättiä KeuPa-osumaa ja peli oli sillä selvä.

Hienoa oli kyllä katsoa, kuinka KeuPa väkisin väänsi pelin itselleen, vaikka katsomoon asti näkyi, että välillä mailaa puristettiin ihan hillittömästi. Tällä voitolla nähdäkseni KeuPa varmisti paikkansa mestis-karsinnassa vaikka tietysti vieläkin myös putoaminen sieltä on täysin mahdollista.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
PYRY -RoKi ottelussa:
57:02 PYRY aikalisä, tilanne ottelussa 2-2
57:07 RoKi tekee 2-3
57:18 RoKi tekee 2-4
Mitä tapahtui aikalisällä?
Hyvä kysymys. Kai valmentaja yritti maanitella pelaajia taistelemaan siitä yhdestä pisteestä, jossa joukkue tuurilla oli vielä kiinni. Väistämätöntä ei siltikään voinut paeta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
HydO - KOOVEE 6-4

Näin on sitten varmistunu (käsittääkseni) molempien tämän illan kiistakumppaneiden kesäloman alkaminen heti viimeisen runkosarjakierroksen jälkeen. Oilers aloitti tänään todella vahvasti ja vei peliä kyllä mielin määrin kaksi ensimmäistä erää. Useita namupaikkoja missattiin ja toisaalta aika erikoisista pompuista saatiin maaleja (5-1 osumassa kiekko heitettiin KOOVEE -maalille, pomppasi kummallisesti pari metriä veskan edestä ja kainalosta tolppaan, josta sitten HydOn kaveri oli ensimmäisenä tökkäämässä kiekon reppuun). KOOVEEn aikalisän jälkeenkin (jonka aikana huudettiin kyllä tamperelaispelaajille jo aika luovin sanakääntein munattomuuden ja tappiolla olemisen korrelaatiosta) ote pysyi öljymiehillä, vaikka naapuri saikin kaksi maalia aikaiseksi.

Kolmannessa erässä HydOlta loppui joko kunto, tai sitten alettiin varmistelemaan voittoa, mikä on aina riskaabelia touhua. KOOVEE sai joka tapauksessa n. erän puolessavälissä (kahden erittäin heikon HydO -ylivoiman jälkeen) vahvan otteen pelistä. Kiekko pyöri kotijoukkueen päädyssä, ajoittain maalivahdin takanakin, erittäin vaarallisesti, mutta maaliin asti eivät vieraat kiekkoa saaneet. KOOVEE otti myös maalivahdin pois melko aikaisin (16 minuutin jälkeen), mutta heidän pelinsä tuntui sekoittuvan kuudennesta kenttäpelaajasta ja HydO pääsikin useampaan otteeseen puolittain läpi kiekon kanssa. Kolmesta tyhjää maalia vastaan tapahtuneesta hyökkäyksestä huolimatta öljymiesten kuudes maali tuli (erittäin nätisti namutellen) naapuriveskarin ollessa tolppien välissä. Esimerkiksi Kettusella oli kaksi paikkaa pistää kiekko tyhjiin, mutta tänään ei maistunut.

Mutta joo, pelitapahtumiin suhteutettuna oikea joukkue voitti ja lukematkin varmaan aika lähelle todellisuutta. Hyvää kesälomaa vaan kaikille kautensa runkosarjaan päättäville ja onnea karsintoihin menijöille (molempiin suuntiin). Kalevankangas vaikenee Hydraulic Oilersien peleistä puoleksi vuodeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös