Mainos

Suomi-sarjan ylempi jatkosarja, kausi 2012–2013

  • 207 945
  • 437

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
HydOn kokoonpanossa tapahtui kanssa muutoksia vielä siirtorajalla. Peliittalainoista Peltonen siirtyi takaisin Heinolaan ja Hjelt Japaniin pelaamaan yliopistosarjoja ja maalilta Lahikainen lähti HCK:hon. Lisäksi Ville Laakkonen siirtyi pelaamaan Pieksämäelle sarjaporrasta alemmas.

Tulopuolella joukkueeseen palasi Petteri Naumanen sekä uutena tulokkaana Titaaneista Roope Lantta.

Tässä vielä linkki Hydraulic Oilersien kotisivulle siirtouutisiin.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Pelaako Keupa tänään itsensä ulos Mestiskarsinnasta? Jos ja kun ja toivottavasti, Roki ottaa tänään 3 pistettä, Keupan tie karsintoihin on hyvin kivikkoinen. Uskon, että päästäkseen kolmen parhaan joukkoon sarjassa pisteitä pitää olla 48 sarjan lopussa. Jos Keupa häviää sen täytyy voittaa sitten kaikki 8 jäljellä olevaa peliä päästäkseen tuohon 48:aan pisteeseen. Pyry ja Bewe Tuuski saavat mennä menojaan ja luultavasti menevätkin. Rokille tappio tänään ei ratkaise mitään, mutta se saa sitten jäädä viimeiseksi kotitappioksi, koska vieraissa tappioita tulee kuitenkin. Onneksi tappioihin on vielä varaakin. Illalla nähdään sitten Rokin ketjuloton tulos ja meneekö se oikein.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sininen suli Pitkäsen eessä ja tappio kotona! Onnia keupalle pisteistä, eläkäähän kannattajat luovuttako... joukkue ei oo sitä ainakaan tehnyt!!
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Ja minä ennustan, että tyhjin käsin/taskuin tullaan kotiin. Ei vaan näemmä enää nappaa.

Ja näin... hävettää myöntää, että myin potkukelkkani aivan liian varhain.

Aivan käsittämätön suoritus jätkiltä. Nyt ei voi muuta kuin luvata, että kaikki loput kotiottelut tulen istumaan katsomossa, ja yritin jo tuossa vaimoakin houkutella johonkin vieraspeliin, jos vaan työvuorot sopivat.

Vielä kerran anteeksi, KeuPan pojat. Kyllä te olette kovia!!!
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Kaksi erää jonkinlaista kiekkoa, Rokilla parempaa, mutta ei hyvää. Kolmas erä Rokilta katastrofi, varsinkin oman pään pelaamienen surkeeta ja lisäksi Huumonenkin sössi. Noin huonolla oman pään pelaamisella tulee varmaan aina nenille. Ei pelannut Keupa itseään ulos karsintasarjasta. Keupa saa kyllä kiittää Rokin pelaajia namupasseista maalintekoon. No siinä se nyt oli se kotitappio ja sillä siisti. Useampaa ei kestä, joten Kokkonen töihin ja voi vielä kotonaan jatkaa harjoituksia poikansa kanssa.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi - KeuPa

Maalintekopelissä enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. Enpä ole ennen tällä tasolla nähnyt maajoukkuepeleistä tuttua altavastaajan voittoa. Ei ollut KeuPalla tänään yhtään mitään saumaa... Ennen kuin RoKin pakit rupesivat kolmannessa erässä tarjoilemaan namupasseja omalla alueella suoraan vaarallisten KeuPalaisten lapoihin. Voi helevetti. Toki Keuruulaisten Pitkänen oli myös onnekkain koskaan Areenalla vieraillut maalivahti kiekon vierittyä maaliviivaa pitkin kolmeen otteeseen menemättä yli. Mutta siinä missä RoKin pojat pompottelivat kiekkoa maalilinjaa pitkin, niin KeuPa teki jokaisesta RoKin virheestä maalit. Pitää nostaa fanipipoa heidän taidolleen, ei voi kuin olla kateellinen tuolle viimeistelylle. Samalla kyllä tuli selväksi miksi heillä tulos vaihtelee. Nytkään ei luistimen vauhti riittänyt yhtään mihinkään, joten ei ole ihme että tappioitakin on tullut.
RoKi pelasi oikeastaan about 50 minuuttia niinkuin pitääkin. Puolustuspelaamisessa hetken keskittymisen katoaminen ryssi pisteet vierailijoille - ketään yksilöä tuomitsematta. Hyvää oli Foppan ja Järvitalon tehopisteille pääsy heti ensimmäisessä paluuottelussaan. Sarja menee jännäksi. Turhankin jännäksi näiden värilasien takaa katsottuna.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Maalintekopelissä enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa.

No niinhän se oli Keuruullakin. RoKi teki tasan yhden maalin ja voitti. Ja taisi silloinkin olla selvästi parempi joukkue...?

Ja ei ne hävityt pelit todellakaan vauhdin puutteesta ole johtuneet. Maalintekopaikkoja on luotu ja hukattu ihan riittävästi. Eli jos nyt kerrankin KeuPa voittaa pelin, jossa vastustajan maalivahdilla on vähemmän torjuntoja, niin ei se todellakaan kovin väärin ole.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Ja toisaalta, KeuPan pysyminen kolmen sakissa ei ole ainakaan tällä hetkellä KeuPan omissa käsissä.

Eilisen kaltaisilla esityksillä myös Bewe TuusKi tulee kauden lopussa olemaan kolmen sakissa. Hermes-matsin loppunumerot 8-2 mairittelevat kokkolalaisia, oikeasti tasoero oli paljon suurempi.

Ja niinhän siinä sitten on käymässä, että KeuPa otti kuin ottikin karsintapaikan omiin käsiin, vaikka menettikin kapteeninsa HCK:hon. Vaikka välillä usko oli lujilla - ja osittain jo menetettykin - niin nyt näyttää taas hyvältä. Jos jos ei ihan ihmeitä tapahdu, niin lienee pakko lähteä keskiviikkona Mikkeliin. Ei sillä, että minun kannustukseni paljon vaikuttaisi, mutta onhan tilanne nyt niin kimurantti, että ehkä en saata olla olematta paikalla.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi - Red Ducks 4 -1

Rutiinivoitto. Ei parasta peliä, mutta ei ihan huonoakaan. Toki ankkojen ainoa maali tuli RoKin virheestä, eli pakki antoi jälleen suoraan avauksen Ducksin hyökkääjälle. Pieniä hyviä väläyksiä pitkin peliä, mutta vielä pitää muutamat treenit luistella, että uudet miehet saadaan peliin täydellisesti mukaan. Pakkipuolella ei hyvältä näytä, kun Tuunalakin jätti pelin kesken. Toki rosterissa on kerrankin laajuutta, mutta vähän ohkaista on.

Sarjassa kolmen kärki näyttää yrittävän vähän karata. Seuraavan viikonlopun jälkeen ollaan jo viisaampia. Vai vieläkö menee kiharaisemmaksi?
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Ja niinhän siinä sitten on käymässä, että KeuPa otti kuin ottikin karsintapaikan omiin käsiin, vaikka menettikin kapteeninsa HCK:hon.

Eikä käynyt, koska kyllä muiden neljän parhaan joukossa olevien joukkueiden täytyy vielä hävitä muutama peli, jotta KeuPa olisi kolmen sakissa. Asia ei siis ole täysin omissa käsissä, mutta toisaalta ristiinpelaamista tapahtuu miltei varmuudella. Tehokkuus ratkaisi eilen Rovaniemellä kuten palstaveljet ovat jo kertoneetkin. RoKilla on kuitenkin mahdollisuus ottaa KePaan eroa kun kolme peliä on vähemmän pelattuna mutta helppoa sekä ei vieraissa tule olemaan.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Toki rosterissa on kerrankin laajuutta, mutta vähän ohkaista on.

Just tämän minäkin halusin sanoa. Ja sama koskee varmaan jokaista joukkuetta.

Kiharaista on, eikä mikään enää ole varmaa lukuunottamatta sitä, että kaikki joukkueet eivät voi päästä jatkoon. Paitsi jos jatkoon pääsyllä tarkoitetaan myös karsintoja...
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Eikä käynyt, koska kyllä muiden neljän parhaan joukossa olevien joukkueiden täytyy vielä hävitä muutama peli, jotta KeuPa olisi kolmen sakissa. Asia ei siis ole täysin omissa käsissä, mutta toisaalta ristiinpelaamista tapahtuu miltei varmuudella. Tehokkuus ratkaisi eilen Rovaniemellä kuten palstaveljet ovat jo kertoneetkin. RoKilla on kuitenkin mahdollisuus ottaa KePaan eroa kun kolme peliä on vähemmän pelattuna mutta helppoa sekä ei vieraissa tule olemaan.

Kyllä muuten kävi. KeuPa on nyt voittanut sekä RoKin, PYRYn että TuusKin vieraissa. Voittamalla loput ottelunsa KeuPa on karsintasarjassa kävi muissa peleissä miten tahansa. Ainakin TuusKi jää siinä tapauksessa KeuPan taakse. Vaiko eikö?

RoKi todnäk on lopullisessa taulukossa KeuPan edellä, mutta veikkaanpa että muita ei sitten olekaan.
 
Sepe75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT ja HCK
KeuPan karsintapaikka omissa käsissä

Upnorthille tiedoksi, että MC Potkukelkka on oikeassa. KeuPan Mestis-karsintapaikka on Bewetskin konttaamisen myötä täysin omissa käsissä. Aiemmin (ennen viikonloppua) näin ei ollut, mutta nyt omat pelit hoitamalla KeuPa kuittaa karsintasarjaan pääsyn. Uskoisin, että Roki ja Nopy taistelevat Suomi-Sarjan voittopokaalista ja KeuPa ottaa tuon kolmannen paikan. Bewetskin ohjelma näyttää sen verta haastavalta, että se jäänee ulos nousukarsinnoista (mm. molemmat Roki pelit pelaamatta ja KeuPa vieraissa vastassa). KeuPalla kaksi vieraspeliä jäljellä (Oilerit ja Titaanit) ja loput kotona.

Kaiken kaikkiaan kimurantti sarja, jossa ristiinpelaamisia vielä tullaan näkemään. Silti uskon, että Rovaniemelle, Nokialla ja Keuruulla tullaan pelaamaan Mestis- karsintaa.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
Eikä käynyt, koska kyllä muiden neljän parhaan joukossa olevien joukkueiden täytyy vielä hävitä muutama peli, jotta KeuPa olisi kolmen sakissa.

Oli pakko tarttua ;) Kyllä se on niin että KeuPalla kolmen sakkiin pääsy on täysin omissa käsissä. Eli voittamalla kaikki loput pelit varsinaisella peliajalla KeuPa on salettiin kolmen joukossa 51 pisteellä.

edit: sorry, muut kerkeskin jo vastata. hidas.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Kaiken kaikkiaan kimurantti sarja, jossa ristiinpelaamisia vielä tullaan näkemään. Silti uskon, että Rovaniemelle, Nokialla ja Keuruulla tullaan pelaamaan Mestis- karsintaa.

Näin minäkin uskon, mutta sarjan voitto on vielä mielestäni täysin auki, vaikka ennen tätä viikonloppua hautasinkin potkukelkkani kaivoon.

Joukkueiden jäljellä olevat ottelut ovat niin hankalasti arvioitavissa, että kuka tahansa kolmikosta RoKi/PYRY/KeuPa saattaa lopulta pokata pokaalin. Jos TuusKi sarjan voittaa lupaan tarjota palstaveljille saunan ja kaljat, jos paikalle tulevat.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Oli pakko tarttua ;) Kyllä se on niin että KeuPalla kolmen sakkiin pääsy on täysin omissa käsissä. Eli voittamalla kaikki loput pelit varsinaisella peliajalla KeuPa on salettiin kolmen joukossa 51 pisteellä.

edit: sorry, muut kerkeskin jo vastata. hidas.

Näihän se on että Keupalla omassa lapasessa homma, kuitenkaan se ei ole se helpoin asema mutta hyvin meni pohjoisen reissu Keuruulla. Mä en laske Beweä ulos missään tapauksessa. Huono viikonloppu heille ja Lostedtin lähdön jälkeen tainneet hävitä kaikki mutta tuskin tuosta syystä. Mielenkiintoista joka tapauksessa ja niinkuin on nähty niin jokainen joukkue pystyy voittamaan tässä sarjassa. Ratkaisevaa on taas se että miten kulkee seuraavalla vieras turneella. Kolme peliä kolmeen päivään on kova setti. Jospa se Iivari saataisiin jo pelaamaan ja Laakko sekä Tuunala pakistoon. Jos kaikki kolme ovat poissa niin kusessa ollaan mutta toivotaan parasta. Viis pistettä on hyvä, kolme riittää mutta nollat on valtava pettymys mutta yheksää lähetaan hakemaan ;)

Ps. Harmi että Titaanit suli lopussa Pyryä vastaan.
 
Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Ps. Harmi että Titaanit suli lopussa Pyryä vastaan.
5 ottelu 8 päivän sisään, alkoi bensa loppua. 4-2 tilanteessa oli paikkoja ratkaista, mutta ei maistunu. Hyvä taistelu ja ei huonolle joukkueelle takkiin tullut. Seinäjoki-tappio oli hyvä herätys joukkueelle ja sen jälkeen tullut 10 pistettä 12 mahdollisesta.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Viis pistettä on hyvä, kolme riittää mutta nollat on valtava pettymys mutta yheksää lähetaan hakemaan ;)

Anteeksi, jos olen realisti, mutta yheksän (montas söit?) on kyllä aika optimistinen arvio. Se kolmekin on ihan hyvin, mutta mikä tahansa nollasta ylöspäin on tietenkin mahdollinen. Näinhän se urheilussa menee.

Mielestäni RoKilla on niin hyvä joukkue, että se voi voittaa jokaisen vastustajan tässä sarjassa, mutta toisaalta jokainen joukkue tässä sarjassa on riittävän hyvä voittaakseen RoKin - ja yhtä lailla minkä tahansa muunkin joukkueen.

Kyllä tämä sarja vielä todella mielenkiintoisen päätöksen tulee saamaan. Se on ainoa, mikä on varmaa, jos ennustaa halutaan.
 
Kerro mulle joukkue joka ei lähde voittamaan jokaista peliä? Tuossa ei tietääkseni lue että "varmasti saamme" 9 pistettä vaan "lähetään hakemaan". Kyllä minun ajatusmaailmassa ja Rokin joukkueenkin ajatusmaailmassa on se että jokaista peliä lähetään voittamaan. Onko Keuruulla sellainen taktiikka että päätetään ne pelit mitä voitetaan ja mitä hävitään?
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Kerro mulle joukkue joka ei lähde voittamaan jokaista peliä? Tuossa ei tietääkseni lue että "varmasti saamme" 9 pistettä vaan "lähetään hakemaan". Kyllä minun ajatusmaailmassa ja Rokin joukkueenkin ajatusmaailmassa on se että jokaista peliä lähetään voittamaan. Onko Keuruulla sellainen taktiikka että päätetään ne pelit mitä voitetaan ja mitä hävitään?

Keuruusta ja keuruulaisista en uskalla sanoa juuri mitään, kun itse olen sieltä pois muuttanut jo 25 vuotta sitten.

Totta kai jokainen peli on etukäteen ajateltuna voitettavissa, mutta todennäköisyydet vaan pitää ottaa huomioon. Edellinen RoKin etelänkiertue meni niin hyvin, että vain "hullu" uskaltaa toivoa samanlaista menestystä tällä kertaa. Siinä suhteessa olen mielestäni realisti. Pitkässä juoksussa nämä menee aika tasan; muutenhan RoKi olisi jo liigassa?

Eikä niitä pelejä todellakaan etukäteen päätetä missään joukkueessa. Harvoin kellään on siihen mahdollisuutta tällä tasolla. Mutta joka tapauksessa uskon ja toivon, että ainakin KeuPa ja Roki tänä vuonna mestikseen ovat karsimassa.
 
Mutta kaiken kaikkiaan on ehkä tasaisin sarja aikoihin. Ristiin pelejä on tullut aina mutta ei ns. häntäpää ole monestikkaan pystynt edes tosissaan haastamaan kolmen kärkeä. Tänääkin yllätti Skiekko, Titaanit ja Satakunta. Hieno ja jännä kevät tulee. Neljällä joukkueella on langat vielä käsissä karsintoja ajatellen ja jännäksi menee kuka jää rannalle mutta pelataahan ensin.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Näin minäkin uskon, mutta sarjan voitto on vielä mielestäni täysin auki, vaikka ennen tätä viikonloppua hautasinkin potkukelkkani kaivoon.

Joukkueiden jäljellä olevat ottelut ovat niin hankalasti arvioitavissa, että kuka tahansa kolmikosta RoKi/PYRY/KeuPa saattaa lopulta pokata pokaalin. Jos TuusKi sarjan voittaa lupaan tarjota palstaveljille saunan ja kaljat, jos paikalle tulevat.

Saunailtaa pukkaa! Tuuskin voittaessa kaikki loppupelinsä ja Pyryn ottaessa Rokin kanssa 4 kertaa pataan Tuuski pokaalin pokkaa.
Pyry jää tässä tapauksessa vaille jatkopestiä, jos Keupa muut pelinsä voittaa. Keupa – Tuuski pelissä voi siis olla saunailta jaossa. Se kumpi jää tässä pelissä nollaan pisteeseen on kyllä veitsen terällä, koska toista tappiota ei saa kummallekaan tulla tai karsintasarja jää silloin haaveeksi. Ennen tätä tärkeää ottelua kummankaan ei kyllä kannata hävitä peliäkään. Todennäköistä ei kyllä ole, että tarjouksesi realisoituu, mutta toivossa on hyvä elää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Saunailtaa pukkaa! Tuuskin voittaessa kaikki loppupelinsä ja Pyryn ottaessa Rokin kanssa 4 kertaa pataan Tuuski pokaalin pokkaa.
Pyry jää tässä tapauksessa vaille jatkopestiä, jos Keupa muut pelinsä voittaa. Keupa – Tuuski pelissä voi siis olla saunailta jaossa. Se kumpi jää tässä pelissä nollaan pisteeseen on kyllä veitsen terällä, koska toista tappiota ei saa kummallekaan tulla tai karsintasarja jää silloin haaveeksi. Ennen tätä tärkeää ottelua kummankaan ei kyllä kannata hävitä peliäkään. Todennäköistä ei kyllä ole, että tarjouksesi realisoituu, mutta toivossa on hyvä elää.

Ai niin, tarjous koskee luonnollisesti myös siskoja! (Ja aivan erityisesti heitä...)

Katselin tuossa neljän kärkijoukkueen loppuohjelmia, ja vaikutelmaksi jäi tosiaankin se, että TuusKilla taitaa sittenkin olla isoin kanto käännettävänä. KeuPalla kuitenkin vielä viisi kotipeliä, ja jos TuusKi Keuruulla taipuu, on karsintasarja lähellä vaikka vieraista ei pisteitä tulisikaan.

Ihan kivasti tämä sarja on elänyt, vaikka aluksi näyttikin ilmiselvältä, että kolmen kärki pääsi KeuPalta karkuun. Parasta viihdettä pitkään aikaan, joskin välillä joutuu pelkän teksti-tv:n kautta seuraamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös