Mainos

Suomi-sarjan ylempi jatkosarja, kausi 2012–2013

  • 207 945
  • 437

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
OT:

Mikä lappilaisilla menee vikaan kun sekä futiksessa että jääkiekossa on sama homma; sarjatasoa alempana täysin ylivoimaisia muihin nähden ja kun noustaan seuraavalle portaalle niin turpiin tulee koko ajan? :D
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Hauskaa luettavaa rovaniemeläiskannattajien "vain pistekin olisi kova saavutus" kirjoitukset, kun vertaa joukkueen peliesityksiin.

No kaiken järjen mukaan tästä etelänkiertueesta ei kukaan odottanut 3 pistettä enempää. Sen verran heiveröinen RoKin puolustus on tällä hetkellä. Eilenkin RoKilla oli Kotkassa kokoonpanossa 4 pakkia!!! Ja silti pisteet tulivat kotiin vieläpä 0-2 tappioasemasta nousun myötä. Hattu päästä joukkueelle ja Kokkosen johtamalle valmennustiimille! Todella hienoa työtä tällä kokoonpanolla uuvuttavalla vierasreissulla.

Viime kauden vieraskiertueisiin verrattuna tämä muistuttaa enemmän kahden vuoden takaista vieraspelihurmosta, kun etelänmailta tuotiin jopa 9 pistettä per kiertue. Silloin meiltä kuitenkin löytyi Alanne, Fomin, Kostamo ketju Inkeröisen ja Rautakosken johtaman duon lisäksi. Nyt on noussut esiin uusia ratkaisijoita ja täytyy vain toivoa, että meno jatkuu yhtä hyvänä ja peli kehittyy oikeaan suuntaan loppukaudenkin ajan.

Tänään pojat voivat pelata Mikkelissä ilman kummoisia paineita. Itse veikkailen tasapeliä.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Hattu päästä joukkueelle ja Kokkosen johtamalle valmennustiimille! Todella hienoa työtä tällä kokoonpanolla uuvuttavalla vierasreissulla.

Ehdottomasti pipo piiloon kun Arin näkee. Kokkonen on ennenkin näyttänyt taitonsa, kuinka nimetön joukkue saadaan suorittamaan urotöitä. Mopolla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä vaikka puikoissa olisi itse Surekkin! Vieläkin on nuttura tiukalla, kun se yksi vouhake antoi Arille potkut, eikä hankkinut paria pakkia.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Muita hyviä vaihtoehtojakin löytyy jukurivahvistuksiksi, esimerkiksi eilisestä ottelusta puuttuneet (penkitetyt?) Maalahti ja Memonen.

Kentällinen Jukureita pelaa tänään Oilereissa; Iivo Hokkanen, Jesse Juntheikki, Henry Hietaharju, Kalle Maalahti ja Roni Rukajärvi.
 
Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Kentällinen Jukureita pelaa tänään Oilereissa; Iivo Hokkanen, Jesse Juntheikki, Henry Hietaharju, Kalle Maalahti ja Roni Rukajärvi.
Toivottavasti muu joukkue kumartaa "mestisavuille" sen verran, että siirtävät vastuun pelistä ja pelaamisesta heille. Tänään on kyllä pistekkin tiukassa se on varmaa. Viikonloppu saa kuitenkin kiitettävän arvosanan kävi tänään miten hyvänsä.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Toivottavasti muu joukkue kumartaa "mestisavuille" sen verran, että siirtävät vastuun pelistä ja pelaamisesta heille.
Täsmennetään sen verran, että Maalahti on liiga-apu, koska on SaiPan sopimuspelaaja ja pelannut tällä kaudella myös seitsemän liigapeliä (tehot 2+0). Toivottavasti putki kulkee myös pari porrasta alempana.

Odotan niin vahvistuksilta kuin myös Oilersin runkomiehistöltä taisteluilmettä sarjajohtajaa vastaan. Paitsi tappioton jatkosarja, niin myös lappilaisten maalisuhde (22-6) on kunnioitusta herättävä. Toivottavasti öljymiehet saa tänään hanat auki.
 
ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Eikös se Jukurit - Roki pitänyt olla vasta ensi kaudella? Taitaa öljymiesten vakkarit vähä miettii, että mitä v....a, ku vastus kovenee niin otetaan toisen joukkueen pelaajat pelaamaan pisteitä heille.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Öljymiesten ja Jukureiden välillä on ollut molempia hyödyttävä yhteistyösopimus nyt pari kautta ja mikkeliläisenä kiekkoilun ystävänä täytyy todeta (luoja ties monettako kertaa), että Hydraulic Oilers on parasta mitä mikkeliläiselle jääkiekolle on tapahtunut aikoihin. Tänään pelaavan viisikon (joista kaksi muuten useamman kuukauden telakalla olleita) lisäksi HydO on tarjonnut pelivireen ylläpitoa muiden muassa Aku Pekkariselle (kenen peliaika jukurimiehistössä on jäänyt tällä kaudella hyvin vähiin) ja Jukureiden A-junnuikäisille kavereille (Laamanen, Siitonen, Sivula, Otranen), ketä ei myöskään ole liian tiuhaan (edustus)sinikeltaisissa nähty.

HydO hyötyy luonollisesti Jukureiden toipilaista ja "ylijäämä"pelaajista, sillä joukkue painii samojen talousvaikeuksien kanssa, kuin muutkin Suomi-sarjan porukat ja lainamiehet ovat erittäin tervetullut lisä muutoin kapeahkoon runkoon. Eli eiköhän ne öljymiesten vakkarit mieti lähinnä että "ihan jees ettei tartte pelata jokatoista vaihtoa miespulan takia".
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tänään saattaa pitää kiirettä puolustus päässä mutta ei tuomita ennen kuin 60 min taululla. Kovat naamat on vastassa ja kolmas peli putkeen kolmeen päivään. Kahdessa ekassa pelissä oltu jo tosi tiukilla. Noh, 6 pojoa kasassa ja kaikki mitä tänään tulee on bonusta. Cama Roki!
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kaikki puhuu että RoKi ja KeuPa olis suurimmat suosikit menemään Mestis-karsintaan. Ehkä näin olikin ennen sarjan alkua, mutta kyllä ne ennakkosuosikin paineet saa pikkuhiljaa lähettää 1. luokan postissa Nokialle. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Pyry näyttää marssivan voitosta voittoon.
KOOVEE:kin on yllättävästi piristynyt sitten alkukauden taapertamisen ja on noussut HCS:n taapertaessa jo viidenneksi sarjassa. Tosin ennakkoon vahvoista joukkueista BeWe on pelannut vasta viisi peliä kun muilla välittömästi edellä olevista on jo kahdeksan peliä pelattuna eli heitä ei vielä parane laskea ulos kärkikahinoista.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Pyrylle ei näytä löytyvän pysäyttäjää tästä sarjasta. Myönnän olevani yllättynyt. KeuPan ja Bewen piti dominoida sarjaa, mutta näyttääkin että Nokialaiset ovat lähimpänä Mestispaikkaa. Onko seuralla myös taustat kunnossa, niin ettei Mestis-vierailu jää lyhyeksi? Jos talous ei ole tip top kunnossa, niin Mestis voi olla kova paikka, vaikka pelillisesti sinne kuuluisikin.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet

Itsellenikin on PYRY:n peliesitykset olleet positiivinen yllätys. Toivotaan, että lento jatkuu koko sarjan. Joukkue on ollut varsinainen MUSTA HEVONEN, joka näyttäisi pistävän ahtaalle kaikki. Mitä noihin suosikkeihin tulee niin Roki ja Keupa ovat selviöitä kolmen joukkoon. Kolmannesta paikasta tulee sitten kisa muiden kanssa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
HydO - Roki 13.1.2013

3-5 päätty tämä murhenäytelmä ja voi sanoa ettei oo aikoihin ollu näin paskaa jääkiekkoviikonloppua täkäläisillä joukkueilla. 3 aikuisten peliä ja kolmesti turpaan ja näistä vielä kahet turpakäräjät kotona verrattain suuren yleisön edessä. Suoraan sanottuna vituttaa olla mikkeliläinen kiekon ystävä tällä hetkellä.

RoKi voitti tänään Huumosen, sekä HydOn pakkien avulla. Aivan karmeita hasseja koko ajan kotijoukkueen puolustuspäässä ja näistä naapurille kolme neljästä maalista (viimeistä tyhjiin mennyttä ei nyt viitsi edes laskea pelitilannemaaleihin). Kuvaavaa että kolmannessa erässä vieraat täysin purjeessa ensimmäisen vartin, sitten "Vänä" Vainio päättää yrittää keskialueella jotain mihin ei vaan taidot riitä ja siinähän pääseekin vieraat erän ainoaan kunnon hyökkäykseen. Eipä tuon 3-4 maalin jälkeen enää ollu mitään sanottavaa kotijoukkueella, peli oli sitä myöten ohi.

Jukuriketju oli heikko ja heidät ois kannattanu kyllä pelin lopun ratkaisuhetkiin penkittää. Yksilötasolla toki kovempia kuin RoKin heput, mutta ei paljoa auta jos yksin ajetaan kolmea vierasta vastaan. Ja viimeistely oli kyllä luokatonta, suurin osa yli, ohi tai (harvemmin) syliin. Huumosella oli yksi gamesaver kolmannessa erässä ja muutama keskimääräistä nätimpi koppi aiemmissa, mutta yleisesti ottaen RoKille riitti että maalivahti pysyi paikallaan tolppien välissä, eikä tarvinnut edes liikkua mihinkään suuntaan.

Vierailla toista tuhatta kilsaa bussimatkailua ja kolmas peli kolmeen perättäiseen päivään ja ottelu oli silti erittäin tasainen. Jos tolla joukkueella ette Mestikseen nouse, niin kyllä on jossain tapahduttava helvetimmoinen romahdus vielä ennen karsintoja. Tämän jälkeen se "jos nyt yhen pisteen sais..." ennakointi ei ole enää edes sympaattista.
 
Jos sais tuosta kiihkon seasta haettua ne pointit mutta en onnistu. Varmaan johtunee siitä että elän täällä kaamoksessa ja vanhemmat ovat asuneet lapsuutensa lähellä tshernobylia.

"Voitettiin teiän pakkien avulla mutta ollaan MESTIS-tasoa"?
"Huumonen oli huippu mutta vain seisoi"?

En pääse kärryille, voisko joku tarkentaa pelin kuvaa?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
"Voitettiin teiän pakkien avulla mutta ollaan MESTIS-tasoa"?
"Huumonen oli huippu mutta vain seisoi"?

RoKi oli varmasti väsynyt (eräs kaveri laski, että 1600 kilsaa bussimatkailua alla kahden vieraspelin lisäksi) ja pelasi vajaalla miehityksellä. Tätä taustaa vasten olisi voinut odottaa pelin kääntyvän kotijoukkueelle, ketä oli vielä vahvistettu täydellä kentällisellä Jukureiden pelaajia. Peli oli kuitenkin tasainen ja kaatui kotijoukkueen karmaiseviin virheisiin puolustuspäässä (esim. ekassa maalissa syöttö suoraan keltapaitaisen lapaan HydO maalin eteen).

Huumoselle riitti voitto-otteluun tänään, että pelasi perusmatsin. Kotijoukkueen viimeistely oli surkeaa (niitä kolmea maalia lukuunottamatta) ja laukaukset järjestään joko ohi, tai syliin. Pari hienoa koppia ja kolmannessa erässä todella hieno gamesaver 3-3 tilanteessa, mutta muuten ei loistanut. Pelasi toki riittävällä tasolla. Sanotaan sitten vaikka, että olisi riittänyt että olisi vaan seissyt paikallaan.

Ei tämä ole kiihkoa, vähän semmoista alistunutta kehtuutusta.
 
Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
RoKi oli varmasti väsynyt (eräs kaveri laski, että 1600 kilsaa bussimatkailua alla kahden vieraspelin lisäksi)

Noh, ei kai sitä noita bussissa istuttuja kilometrejä ihan noin paljon ollut vielä tuossa vaiheessa. Aamuyöstä kun kotiututuvat kotiin niin sitten täsmää. Joka tapauksessa uskomaton suoritus jätkiltä! Eipä olisi moista uskonut... Arska on kyllä melekonen velho. Nyt vaan ens viikonloppua kohti
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
9 pistettä ja etelänvetelät kitisee milloin mistäkin, mutta sehän kuuluu asiaan. Oli kentällinen jukureita, paskoja pakkeja ja ainoastaan pystyssä seisova Huumonen sekä täysi purjeessa oleva RoKi, mutta sieltä ne voitot vain haettiin. Näistä meidän ennakko-odotuksista voi sanoa sen verran, että täällä on opittu vuosien saatossa nöyryyttä ja omien odotusten hallintaa kun seurakin meinasi mennä alta Mestiksen jälkeen. Hyvältä tämä silti tuntuu kun neljällä pakilla haetaan pisteitä pitkin Suomea ja Inkeröinen hoitaa voittomaalit.

Pitkä matka tässä vielä on yhtään mihinkään, mutta nämä vierasvoitot ovat kyllä herkkua, kun pisteitä lasketaan yhteen helmikuun lopussa ja pian on ainakin ensi kauden valtakunnallinen suomisarjapaikka varmistettu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jos tolla joukkueella ette Mestikseen nouse, niin kyllä on jossain tapahduttava helvetimmoinen romahdus vielä ennen karsintoja.

Meinaatko että (tälläkin kaudella Jukuritkin voittanut) HCK on niin paska että RoKilaiset kävelevät keravalaisten yli noin vain...? Ja voihan sieltä tulla toki muukin joukkue vastaan. Ja tällä kaudella kyllä Mestis on ollut ennätys tasainen, vaikkakin hiljalleen HCK:n kokemattomuus alkaa maksaa tärkeitä voittoja. Uskaltaisin silti väittää että Mestiksen huonoinkin joukkue tällä kaudella on piirun verran kovempi kuin yksikään Suomi-sarjan joukkue. HCK:n Peltonen ei myöskään ole huono maalivahti.

Mitä tulee mainitsemaasi romahdukseen, niin ei tarvita muuta kuin Huumosen loukkaantuminen tms. niin siinä on jo semmonen romahdus että huh hei.
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Harmittavat tappiot jht:lle etelänreissulta. Tiukassa on kyllä matka sinne kympinsakkiin... Tuntuu että joka vuosi sama homma, rinki on vaan yksin kertaisesti liian kapea. Riittänee se että 1 äijä uupuu, niin heti ollaan hätää kärsimässä. Positiivinen mieli jäi kuitenkin, että nyt ollaan kaaduttu saappaat jalassa, eli taisteltu kyllä varsin mallikkaasti ja vielähän tässä on pelejä jäljellä. Tsemiä jätkät!! Isot plussat ansaitsee kyllä Roki ja Pyry varsin mallikkaista otteluista, eikä siellä sarjan kärkipaikoilla varmasti tuurilla olla.

Laittakaahan joku raporttia Satakunta pelistä...
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Rokille tullut näköjään uusi nimi Sääskiparvi.
""Iso kiitos koko joukkueelle reissusta. Rankka vieraspelikiertue ja pojat jaksoivat taistella viimiseen hikipisaraan. Joukkue on kuin sääsket Lapissa -yksi tapetaan niin joku tulee aina tilalle kiusaaman", totesi Sinisten päävalmentaja Ari Kokkonen viikonlopusta väsyneenä pilke silmäkulmassa."

Viikonlopun raportteja löytyy tuolta
RoKi - Suomi-sarjan otteluennakot ja - raportit 2012-13

Nyt jätkät napit kiinni, että hepo ei karkaa.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Harmittavat tappiot jht:lle etelänreissulta. Tiukassa on kyllä matka sinne kympinsakkiin... Tuntuu että joka vuosi sama homma, rinki on vaan yksin kertaisesti liian kapea. Riittänee se että 1 äijä uupuu, niin heti ollaan hätää kärsimässä. Positiivinen mieli jäi kuitenkin, että nyt ollaan kaaduttu saappaat jalassa, eli taisteltu kyllä varsin mallikkaasti ja vielähän tässä on pelejä jäljellä. Tsemiä jätkät!! Isot plussat ansaitsee kyllä Roki ja Pyry varsin mallikkaista otteluista, eikä siellä sarjan kärkipaikoilla varmasti tuurilla olla.

Laittakaahan joku raporttia Satakunta pelistä...

Pelistä ei tänään näin satakuntalaisittain katsottuna jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Vaikka kotijoukkue päätyikin 4-3 voittoon niin peli oli melkoista hapuilua koko pelin. Tuomaritkin vetivät kauden pohjanoteerauksen ja se on melkoinen suoritus se. Toki siitä kärsi kalajokilaiset vähintään yhtä paljon. Satakunnan puolelta pitää kyllä ihmetellä miten hyökkäyspään pelissä voikin yhden miehen poissaolo noin paljon näkyä? Ossi Pellinen puuttui tänäänkin kokoonpanosta ja se kiekon vienti ylös ei näköjään ilman häntä vaan onnistu ja hyökkäykset on täysin kontrolloimattomia sähellyksiä. Se missä mm. herrat Pellinen, Lieskivi olivat ei ole mitään tietoa. Seura jatkaa totuttua linjaa eli mitään, ei niin mitään tiedoteta kannattajille. Esimerkiksi maalivahti tilanne on todella erikoinen. Maalissa pelaa kolmosveskari ja ykkösveskari on luukkuvahtina. Se miksi Lehti on pukeissa mutta ei pelaa ei ole mitään tietoa. Missä kakkoskassari Maikola on ei myöskään mitään tietoa. Ja kun nyt oikein vuodatetaan niin HC:n ylivoima peli on melkoisen katastrofaalista, ja ollut sitä tasan koko kauden. Näyttää siltä että valmennus ei myöskään asiaan hirveästi kuitenkaan panosta. Tällä tasolla kuitenkin jäähyjen määrä pelissä on aina vähintään kohtalainen joten yv ja av pelaaminen voipi olla melkoisen ratkaisevia asioita pelissä.
 
Tuamas

Jäsen
Esimerkiksi maalivahti tilanne on todella erikoinen. Maalissa pelaa kolmosveskari ja ykkösveskari on luukkuvahtina. Se miksi Lehti on pukeissa mutta ei pelaa ei ole mitään tietoa. Missä kakkoskassari Maikola on ei myöskään mitään tietoa.

Tästä saisikin melkoisen hyvän tarinan, mutta "tuu ny Tukio itte selvittää".
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Bewetski otti kaksi tärkeää vierasvoittoa plakkariinsa. Matsit ovat olleet tiukkoja, mutta mikä tärkeintä, että 6 sarjapistettä pitivät joukkueen hyvissä asemissa sarjataulukossa. Mielenkiintoista on kyllä toi ottelujärjestelmä, jossa joukkueet ovat pelanneet hyvin erimäärän pelejä. Titaanit alkaa olla ulkona karsinnoista. Hienoa nähdä, että Koovee on piristynyt alun konttaamisen jälkeen ja laittaa varmasti ahtaalle kärkijoukkueet.
 
Viili90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itsellenikin on PYRY:n peliesitykset olleet positiivinen yllätys. Toivotaan, että lento jatkuu koko sarjan. Joukkue on ollut varsinainen MUSTA HEVONEN, joka näyttäisi pistävän ahtaalle kaikki. Mitä noihin suosikkeihin tulee niin Roki ja Keupa ovat selviöitä kolmen joukkoon. Kolmannesta paikasta tulee sitten kisa muiden kanssa.

Viikonlopun peliesityksiä (JHT ja Titaanit) katsoessani Pyryn pelaajista kyllä huokui hyvä joukkuehenki jäälle ja sen ulkopuolelle, maaleja tuuletettiin joukkueena, kaveria tsempattiin jne. Näyttää siltä että kiakon pelaaminen on heille ny mukavaa ja onnistumiset onnistumisten perää kasvattavat itseluottamusta, että aikamoinen lentokiito on menossa. Ensimmäistä tappioita tässä sarjassa odotellessa...Harmi kun en noita alkusarjan pelejä käynyt katsomassa muuta kuin tuon 6-1 voiton KeuPasta.

Mietin tossa myös, että jos nousu kävisi Mestikseen, niin tuleekohan tuolta SM-liigasta apuja? Yhteistyötä Tappran tai Ipan kanssa? Nytkin monet Pyryn pelaajista vanhoja Ipan ja Tapparan "epäonnistuneita" junioreita ja valmentajaosastossa vanha Ipalainen Juha Hautamaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös