Jääkiekon Suomi-sarjan yleensä aika hankalasti löydettäviä (Tai ainakin välillä kun Tulospalvelu tai Leijonien oma muu vastaava tulospalvelu yhdessä Kiekkoliiton vastaavan kanssa tökkii yleensä inhottavankin paljon ajoittain tai tuntuu hieman muuten aina välillä 'piilottelevan' tilastoja etenkin yleisömääristä ja joistakin muista tilastoista puhuen ja en ole sitten huomannut.) yleisömääriä tältä sarjakaudelta ehkä ensimmäistä kertaa mahdollisesti hetkeen viime vuosien juhlasarjakausien puolelta niiden jälkeen olen onnistunut löytämään!
Näillä näkymin koko kauteen.
Viime vuosina sarjan pelimuoto jo pelkkään runkosarjaan on ollut melkoista aivojumppaa vaativaa hommaa. Ei toki niin paljon kuin mitä yhtään tästä alaspäin Jääkiekon 2. Divisioonasta yhtään alemmaksi.
Jääkiekon Suomi-sarjassa tosiaan jo esimerkiksi viime sarjakaudella 12 joukkuetta pelasivat vastaavan runkosarjan jälkeen viime vuodeksi ja toissa vuoden puolelle ulottuneena kai saman määrän ottelukierroksia kuin nykyään normaaliin runkosarjaan eli 26 ottelukierrosta lisäten sitten vielä jatkosarjat tai välisarjat tuolloin tosin yhden suunnan sarjoina jolloin tuli yhteensä 33 ottelukierrosta ja siten hieman eriävä määrä ottelukierroksia määrittämään kokonaista yleisömäärää.
Sarja oli täten viime sarjakautena lyhyempi.
Suomi-sarja viime vuonna tarkoitti häntäpään joukkueille nk. Kesälomaa ja mitä ilmeisimmin mitään karsintaa ei pelattu tai vaihtoehtoisesti kaikki joukkueet säilyttivät sarjapaikkansa kun tähän kaikkeen tuli sarjalaajennus muiden toki jatkaessa normaalia Suomi-sarjan omaa nk. Playoff-kautta.
12 joukkueen sarja kasvoi tälle vuodelle 14 joukkueeseen.
Tänä sarjakautena juuri nyt myös viime vuoden puolelle ulottuen tänä vuonna on pelattu 23.2 päättyneen runkosarjan osalta yhteensä 36 ottelukierrosta.
Eli ensin normaalin pituinen yhtä normaali runkosarja eli 26 ottelukierrosta lisäten siihen vielä kolme eri jatkosarjaa tai välisarjaa riippuen kaiketi sarjasijoituksista eri joukkueille muuten määrittäen tai muuten erikoisesti yhdistäen.
Jatkosarjassa A ja B kuten myös C:ssä pelattiin edellisestä sarjakaudesta poiketen nyt kaksinkertaisena niiden vastaavat sarjat, mutta erona lisäksi C:ssä pelattiin myös nk. Jokerikierroksia hieman pesäpallon takavuosien tai takavuosikymmenten tapaan tuomaan ylimääräisiä ottelukierroksia kokonaistuloksiin.
Tämän päälle oli vielä lisäksi kaksi nk. Jokerikierrosta koko runkosarjan päätteeksi.
Näiden nk. Bonuskierrosten jälkeen saatiin vielä vähän pidempi sarjakausi toisin kuin edellisellä kerralla kaiken jälkeen eli kun runkosarja viimein päättyi niin koossa oli 36 ottelukierrosta yhteensä kaikille joukkueille.
Playoff-kaudelle tähän sarjaan pääsi tutut määrät joukkueita, mutta nyt nk. Kesälomalle jäi neljä joukkuetta ja loput kaksi joukkuetta lähtivät Putoamisotteluihin kohti Putoamiskarsintaa.
Tässä kuitenkin yleisömäärät keskiarvoina keskimäärin yksittäistä ottelua kohti mikäli vain olen käsittänyt nämä oikein kaiken jälkeen, mutta luulen näiden kyllä pitävän paikkansa kun aika pieniä ne ovat kyllä olleet viime vuosina ja välillä jo aikana myös ennen nk. Korona-aikaa vaikka senkin aiheuttamien ongelmien vuoksi tällä sarjalla on vaikeaa ollut toipua keräämään yleisömääriään toisin kuin ennen:
Järvenpään Haukat: 395 katsojaa
Nokian Pyry: 391 katsojaa
SaPKo: 376 katsojaa
Raahe-Kiekko: 366 katsojaa
JHT Kalajoki: 333 katsojaa
FPS Forssa: 308 katsojaa
Kotkan Titaanit: 299 katsojaa
Lapuan Virkiä: 291 katsojaa
MuIK Hockey: 291 katsojaa
S-Kiekko Seinäjoki: 268 katsojaa
PEPO HC: 192 katsojaa
Porvoon Hunters: 184 katsojaa
LeKi Lempäälä: 160 katsojaa
Liikunan Riemu/LiRi/LiiRi Jyväskylä: 102 katsojaa
Kokonaisesti runkosarjaa eri vaiheineen kaiken jälkeen yhdistettynä näillä näkymin ja mikäli luvut vain ovat oikeita ja eivät väärin niin katsoi ennen muita jatkovaiheita niin 71 191 katsojaa.
Mikäli luvut ovat väärin sitten kaiken jälkeen niin olen kyllä valmis korjaamaan ne sitten heti.