Mainos

Suomi-sarjan yleisömäärät

  • 35 829
  • 118

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eipä silti, Mestis on nykyään yhtä raskasta. Ilman tavoitteita.
Näkisin, että Mestiksessä on kuitenkin enemmän tavoitteita kuin Suomi-sarjassa. Ei niinkään joukkuetasolla, mutta yksilötasolla.

Suomi-sarja on enemmän sellainen sarja mihin mennään pelaamaan vielä se yksi kausi uran lopussa, kun Mestis taas on nuorten pelaajien ponnahduslauta. Siis isossa kuvassa näin.

Toki asia ei ihan noin yksioikoinen ole ja poikkeuksia on paljon.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Näkisin, että Mestiksessä on kuitenkin enemmän tavoitteita kuin Suomi-sarjassa. Ei niinkään joukkuetasolla, mutta yksilötasolla.

Suomi-sarja on enemmän sellainen sarja mihin mennään pelaamaan vielä se yksi kausi uran lopussa, kun Mestis taas on nuorten pelaajien ponnahduslauta. Siis isossa kuvassa näin.

Toki asia ei ihan noin yksioikoinen ole ja poikkeuksia on paljon.
Luulen kuitenkin, että isossa kuvassa tuo kuvauksesi jäähdyttelysarjasta sopisi paremmin II-divisioonaan kuin Suomi-sarjaan, mutta tässäkin on varmasti poikkeuksia. Esim. Järvenpään Haukoissa on vain kaksi ennen vuotta 1997 syntynyttä pelaajaa, ja heistäkin toinen on pelannut koko uransa Haukoissa.

Mielestäni jäähdyttelijät ovat Suomi-sarjassa enemmänkin se poikkeus. Kakkosesta sitten löytyy paljonkin näitä pelaajia, joilla taidot riittäisivät korkeammalle, mutta ei ole halua pelata valtakunnallista sarjaa.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
@Maanmittari hyvää pohdintaa mahdollisista uusista ”kiekkokeskuksista” Suomen kartalle. Kiitokset!

OP on oikein odottanut tulevan viikonvaihteen Suomi-sarjan kamppailuita. Katsoessaan pelejä joko Leijonat.tv:stä tai paikan päällä kaukalon reunalla, välittyy pelaajien tunnemaailma ottelusta toiseen. Värikkyyttä löytyy laidasta laitaan, toisin kuin esim. muutamissa Liiga-matseissa.

Perjantaina kohtaavat nousukuntoinen S-Kiekko ja alkukaudesta hyviä otteita esittänyt Muik Hockey. Lauantaina Munsala kohtaa HCIK:n ja sunnuntaina pitkää ottelutaukoa pitänyt Virkiä mittaa puolestaan HCIK:n taidot. Mielenkiinnolla odotamme yleisölukemia.

Sarjakausi on useimmilla joukkueilla puolivälin tietämissä. Kevääseen mennessä pisteitä on vielä roppakaupalla jaossa, joten panosta kyllä riittää.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit yrittää reilun viikon päästä (SU 18.12.) rikkoa kuluvan suomisarjakauden yleisöennätyksen, järjestämällä yhteistyökumppaniensa kanssa ilmaisen sisäänpääsyn Virkiää vastaan pelattavaan kotiotteluunsa, joka on samalla viimeinen peli ennen joulutaukoa.

Olisihan se pirun hienoa, mikäli paikalliset urheiluihmiset vain innostuisivat lähtemään pitkästä aikaa jääkiekonkin takia liikkeelle, sillä silloin tuo S-Kiekko – Virkiä-pelin 765 katsojaa kyllä ihan rikottavissa oleva lukema.

Kyseisen tavoitteen saavuttamista ja aikalailla alamaissa olevan mielenkiinnon heräämistä helpottaisi huomattavasti JHT:n kaataminen kotikaukalossa tulevana lauantaina, mutta se on sitten taas helpommin sanottu kuin tehty.
 

Kevlar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kansas City Chiefs
Tässä VG-62 vs. Kiekkohait-ottelun tuoksinnassa voisi tätä vähän pohtia, kun tätäkin paikkakuntaa on kaavailtu Suomi-sarjaan.

Varmasti Naantaliin suomisarjajoukkue mahtuu, varsinkin kun seuran potkupallojaosto on vähän käymistilassa, mutta ns. lutuuripaikkakunnaksi on matkaa. Tällä hetkellä tarjolla lähinnä Kaarina Light-hallissa kolkko, mutta harras tunnelma, josta voi nauttia ihan omassa rauhassaan. Yleisömäärä ei satasta puhkaise, vaikka menestysnälkäisille onkin voittavaa kiekkoa tarjolla.

Mutta jos joukkue paikan Suomi-sarjan auringossa lunastaa, niin tervetuloa. Toivottavasti ylempi sarjataso tuo mukanaan myös tunnelmaa Kuparivuoreen.

Entäpä sitten ne potentiaaliset lutuuripaikkakunnat? Omassakin mielessä välkkyy kaksilohkoinen Suomi-sarja, tosin 8+8-versiona, joten pikkuisen täydennystä kaivataan.

Etelä
Sipoo: Paikkakuntaidentiteettiä on, mutta kestääkö pohja Järvenpään ja Porvoon paineen.
Hyvinkää: H.K.H.:lla oli potentiaalia, nyt pitäisi saada uusi hype päälle.

Häme
Valkeakoski: Olisiko Tampereen ympäristö Lempäälällä ja Nokialla jo täyteen ahdettu?
Mänttä: Hypeä oli. Vessapaperilla Suomi-sarjaan. Nyt suurin into sammunut, mutta yleisömäärä silti ihan ok tasolla.

Länsirannikko
Uusikaupunki: Vähän haaveissa, että UJK saisi taas juonen päästä kiinni. Satakuntaan mahtuisi joukkue, Huittisissa ehkä potentiaalin tynkää.

Pohjanmaa
Täyteen ahdettu. Pohjois-Pohjanmaa voisi kestää joukkueen lisää, mutta eipä sieltä oikein lutuuripaikkakuntaa löydy. Kuusamossa ihan hyvää tekemistä, muttei rahkeita Suomi-sarjaan. Sama juttu Nälkämaassa: Kuhmossa ja Sotkamossa identiteettiä, mutta hynät uupuu.

Savo-Karjala
Helppo seutukunta: Savonlinna ja Varkaus ilmiselviä. Miksei Joensuukin (Kontiolahti), jos sieltä tekijöitä löytyy.

Keski-Suomi
Äänekoski–Suolahti: Paikkakuntaidentiteettiä on, ja koripallon ollessa vähän alamaissa on myös potentiaalia.

Mutta eipä sarjapaikkoja lutuurilla ratkaista. Pelaamalla Suomi-sarjaan niin hyvien kuin huonojenkin paikkakuntien osalta.
Hyvää pohdintaa. Lappi jäänyt tästä pois, TIHC ehdottomasti potentiaalinen Suomi-sarjaan. Varsinkin jos saa jonkinlaista Kemin kanssa? Ei toki mitään tietoa, kuinka lämpimät välit siellä on vai myisivätkö mielummin äitinsä, kuin ryhtyisivät yhteistyöhön. :-)
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Täytyy todeta istumalihasten olleen kovilla viime viikonvaihteessa televisiota tuijottaessa! Urheiluhullulle kaikki päivätoiminta tähtäsi tietenkin sunnuntain klo 17 alkaneeseen jalkapallon MM-otteluun.

Onneksi osa Suomi-sarjan joukkueista oli aikaistanut otteluiden alkamisaikoja. OP istahtikin klo 13.30 Leijonat.tv:n ääreen seuraamaan HCIK – S-Kiekko-kamppailua. Värikkään ottelun ratkaisijaksi nousi jälleen S-Kiekon Jesper Peltola. Poika taitaa seurata isänsä Mikko Peltolan jalanjälkiä? Oliko Kaarinassa melkein yleisöennätys 91, ei hyvää päivää! Onko todella niin, että valmentajan toimenkuvaan on sisällytetty varainhankintaakin?

Päivän piristys tulikin sitten Kotkasta. Klo 14 alkanut Titaanit – Virkiä-ottelu tarjosi varmasti paikan päällä 603 katsojalle vauhdikasta viihdettä. Nimekäs lapualaisjoukkue näytti ainakin kuvaruudun takaa jopa hallitsevan peliä. Titaanit väänsi kuitenkin voittopisteet itselleen.

JHT – Pyry- ja Haukat – LeKi-ottelut jäivät vähemmälle katsomiselle. Kalajoella 260 ja Järvenpäässä 84 katselijaa (viimeksi mainittu ottelu alkoi klo 16.20, joten jalkapallolla oli kyllä osuutensa väkimäärään).

Mielenkiintoinen yleisömäärä tulee ”jalkkiskaupunki” Pietarsaaresta. Lauantaina jalkapallon MM-pronssiottelun aikaan paikallispeli Highsticks – IFK Lepplax (2. div) keräsi peräti 648 katselijaa!
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Viikonvaihteen Suomisarja-otteluiden yleisömäärät eri paikkakunnilla: perjantaina Kaarinassa 101, Porvoossa 185, Jyväskylässä 60 ja lauantaina Raahessa 356, Lapualla 335, Kaarinassa 59 sekä sunnuntaina Jyväskylässä 88, Porvoossa 191 ja Seinäjoella 367.

Kommentointia yleisölukemista: Raahe aina takuuvarma, Jyväskylä ja Kaarina ei paljon naurata, melkein itk....! Porvoo menettelee jotakuinkin, Lapua ja Seinäjoki ovat nostaneet Etelä-Pohjanmaalla melkein ”jääkiekkobuumin”!

OP odottaakin mielenkiinnolla lapualaisten ja seinäjokisten seuraavaa kohtaamista.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Suomi-sarjan yleisömäärä k/a koko syyskauden ja kevätkauden avauksien jälkeen:

Hyvä määrä:
  • Pyry 382 katsojaa
  • Raahe-Kiekko 357
  • Virkiä 324
  • S-Kiekko 317
Menettelee:
  • Muik Hockey 267
  • Titaanit 261
  • JHT 252
  • Haukat 251
Liian vähän:
  • Hunters 182
  • LeKi 169
Rautaliigaan:
  • Riemu 91
  • HCIK 73

Analyysia:
  • Pyry sekä pisteissä että yleisömäärässä kärkipaikalla. Matkaa kuitenkin ainakin silmämääräisesti vielä on koronaa edeltäneisiin yleisömääriin. Ottelutapahtuma melko varmasti sarjan paras ja tuote jäällä kärkitasoa.
  • Raahe, Virkiä ja S-Kiekko tarjoavat myös erinomaisia lukuja illasta toiseen ja käyrä vaikuttaa nousevalta. S-Kiekko tullee houkuttelemaan ainakin vieläkin enemmän väkeä hallille jatkossa olemalla sarjan parasvireisin joukkue.
  • Muikkilassa väkeä käy myös hyvin paikan kokoon verrattuna. Kotka, Kalajoki ja Järvenpää ovat OK mutta kaikilla reilusti varaa parantaa.
  • Huntersin pitäisi saada kolkuteltua 300 katsojaa ainakin mutta onko siellä koskaan ollut niin paljoa kuin kevään viimeisissä peleissä? LeKillä sama juttu, sarjanousu ei näköjään kummoista buumia tuonut ja ainoat yli 200 katsojan pelit ovat olleet paikallispelejä, ja niissäkin puolet katsojista ovat kannustaneet Pyryä.
  • Riemu ja HCIK ei vaan riitä. Riemulla joo taakkana kaupungin kakkosjoukkueena oleminen mutta ei sen taakse saa mennä. HCIK pärjää pelillisesti ja kuuluu sen myötä sarjaan, mutta yleisömäärä ja jääkaappi jossa pelaavat ovat noloja.
Jottain tarttis tehrä mutta onneksi en ole itse siitä vastuussa:)
 

The Rock

Jäsen
Titaanit yrittää reilun viikon päästä (SU 18.12.) rikkoa kuluvan suomisarjakauden yleisöennätyksen, järjestämällä yhteistyökumppaniensa kanssa ilmaisen sisäänpääsyn Virkiää vastaan pelattavaan kotiotteluunsa, joka on samalla viimeinen peli ennen joulutaukoa.
Koko sarjan kuluvan kauden yleisöennätys ei Kotkassa joulukuun puolenvälin jälkimainingeissa ikävä kyllä onnistunut, mutta oman käynnissä olevan kiekkosesongin kävijämääräpiikkinsä Titaanit tilastoi, sillä Virkiästä otettua 4-2-kotivoittoa todisti kaikkinensa 603 katsojaa.
 
Suosikkijoukkue
Amatöörijoukkueet ja urheilijat
Perjantain katsojamäärät:

JHT – Raahe 520
S-Kiekko – Virkiä 812
Titaanit – Hunters 258

Aika kivoja määriä jokaisessa perjantain kamppailussa, syystäkin, kun kyseessä ns. paikallispelien back-to-back –pelit.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahessa tänään kauden ennätysyleisö, 574 katsojaa. Lapualla myös 585 katsojaa Virkiä – S-Kiekko-ottelussa. Nokialla Pyryn ja LeKin ottelussa 605 katsojaa. Erinomaisia yleisömääriä tämän illan kierroksella paikallispeleissä.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kyllä, ja mikä uskomattominta, myös Kaarinaan tänään todella tuli se Onnenpyörän selvänäköisesti povaama kauden yleisöennätys, vaikkei mistään mieltä kiihdyttävästä paikallisvastustajasta edes kyse ollut (vaan aika kaukaisista Haukoista) – huikeat 121 katsojaa! Sen kunniaksi sitten täysin poikkeuksellinen murskakotivoitto 10 maalilla!
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Laitetaan nyt kertauksena viikonvaihteen yleisömäärät:

Seinäjoki 812, Nokia 605, Lapua 585, Raahe 574, Kalajoki 520, Kotka 258, Munsala 211, Porvoo 180 & Kaarina 121.

Odotetut lukemat Raahessa ja Kalajoella. Ilahduttavinta eteläpohjalaisen kiekkoilun virkistyminen Lapuan sarjanousun myötä. Nyt naapurikaupunkien ”taistelut” tarjosivat katsojille jääkiekkoviihdettä parhaimmillaan (pääsylippujen hinnatkin lienevät kohdallaan?).

OP:kin on alkanut tottua Leijonat.tv:n tarjontaan. Joillakin paikkakunnilla kuvan laatu ei ole aivan priimaa. Taitaa kirjoittajan ikänäkökin tehdä omat koukeronsa!
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Laitetaan nyt kertauksena viikonvaihteen yleisömäärät:

Seinäjoki 812, Nokia 605, Lapua 585, Raahe 574, Kalajoki 520, Kotka 258, Munsala 211, Porvoo 180 & Kaarina 121.

Odotetut lukemat Raahessa ja Kalajoella. Ilahduttavinta eteläpohjalaisen kiekkoilun virkistyminen Lapuan sarjanousun myötä. Nyt naapurikaupunkien ”taistelut” tarjosivat katsojille jääkiekkoviihdettä parhaimmillaan (pääsylippujen hinnatkin lienevät kohdallaan?).

OP:kin on alkanut tottua Leijonat.tv:n tarjontaan. Joillakin paikkakunnilla kuvan laatu ei ole aivan priimaa. Taitaa kirjoittajan ikänäkökin tehdä omat koukeronsa!
Mitä pienemmillä paikkakunnilla tehdään eri tavalla, kun 50 000 ihmisen Porvoossa jengi ei löydä hallille? Onko se vaan hallin rujosta ulkonäöstä kiinni?
 
Porvoon halli on tietysti hieman ankea, mutta ei sen pitäisi estää peleissä käymistä. Kovin paljoa ei ole edes kilpailua katsojista. Salibandy ja jääpallo talvikaudella jonkinlaisia kilpailijoita.

Toisaalta luulisi näin isossa kaupungissa väkeä riittävän jokaiselle joukkueelle. En myös pidä Helsingin läheisyyttäkään kovin suurena katsojien viejänä.

Hunters on ollut jo aika pitkään Suomi-sarjan kärkipään porukka ja paikallista väriä on joukkueessa 11 pelaajaa. Ei tässä oikein muuta johtopäätöstä voi tehdä kuin se, että Porvoossa ei ole kiekkokulttuuria, vaikka Hunters tekee taustavoimineen hyvää työtä niillä resursseilla mitä käytettävissä on.
 
Onko Suomisarjassa aina ollut näin huonot katsoja keskiarvot kuin nyt? Siis katsoin finhockeyn sivuilta niin kaikilla joukkueilla on keskiarvo alle 350!! katsojaa...... On kyllä todella surkea määrä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahessa tänään 536 katsojaa. Oli ilmaispeli, mutta siitä huolimatta kuitenkin hyvä määrä. Toivottavasti moni tänään hallilla ollut piti näkemästään siinä määrin että tulee seuraavallakin kerralla katsomaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ei lähellekkään. Jukurien ja Sapkon välisissä Suomi- sarjan finaaleissa keväällä 2000 oli kalevankankaalla 4600 katsojaa paikalla. Forssankin yleisömäärä oli komea kolme vuotta sitten kyllä, paikan päällä tuli oltua viimeistä kertaa. Tuskin tulee enää vastaavaa lukemaa, niin kauan kun aitoa mahdollisuutta nousuun ei ole olemassa.

Onhan tämä vastaus vanhaan viestiin, mutta pisti tosiaan silmiin:

Oliko tosiaan ihan noin paljon yleisöä?

Tai vaihtoehtoisesti voi hyvinkin olla ehkä noin, mutta siinä tapauksessa ainakin vuoden 2002 ellei kuvaa vain Mestistä pelkästään niin silloin Mikkelin Jukurien väitetty yleisöennätys koskisi vain sitä sarjaa ja ottelua KooKoo:ta vastaan.

Kouvolan nk. Jääkukkoja tai nk. Kukkopoikia vastaan oli silloin 4357 katsojaa.

Toinen noista siis ei voi pitää paikkansa tai on ainakin virhe muuna kuin enintään omana rajattuna ennätyksenään.

Lisäksi pisti silmään vielä toinen seikka:

Eihän ne sentään varmaan noissa sinänsä olleissa ratkaisuissa pelanneet eihän?

Ainakaan itse sarjassa.

Sarjassa kun tuona ensimmäisenä pelivuotena (Joka välillä vielä kerran pidetään myös Jääkiekon 2. Divisioonan oman sarjan arvoaseman viimeisenä niin korkean aseman vuotena kovin hämmentävästi ja kun välillä eri lähteissä Jääkiekon Suomi-sarja tuli myöhemmin.) keskinäiset päätökset ratkaisivat Mikkelin Jukurit ja Kiekko-Vantaa sarjan ikioman Playoff-kauden päätteeksi.

Finaaleja Suomi-sarjassa käytettiin ponnistuskivenä jatkoon ja molemmat sinne päässeet vähän hassusti keskellä sarjan omia keskinäisiä mestaruusjuhlia nousivat niihin tapahtumiin.

Eikös kyseessä ollut todennäköisemmin kuitenkin Nousukarsinta/Karsinta Mestikseen sen ensimmäiselle ottelukaudelle tarkoitettuna laajennuksena?

Tosin onhan se hämmentävää välillä kun välillä tuota rajakauden tilastoa on esitetty hyvin lopulliselta vaiheeltaan kuuluvaksi milloin juuri loppuneeseen tai loppuvaan Jääkiekon 1. Divisioonaan, milloin Jääkiekon Mestikseen uutena sarjana, milloin Jääkiekon 2. Divisioonaan ja lopulta Jääkiekon Suomi-sarjaan.

Jääkiekon Suomi-sarja tosiaan oli erikoisesti ja onneksi vähän nyt selvemmin kaikkiin noihin muihin sarjoihin nähden ollut olemassa sen noin vuoden päivät ajallaan ennen nk. Milleniumia niin sen piiriin tilasto varmaan järkevimmin kuuluisi.

Silti näkemyksiä on kovin monta.

Kuitenkin tuossa Mestistä koskevassa tärkeässä ylimääräisessä noususarjassa kohtasivatkin ihan oikeasti Mikkelin Jukurit ja SaPKo ja Kiekko-Vantaa kohtasi sitten Hyvinkään Ahmat.

Ja Jukurit saivat lopullisen kruunusinetin muille mestaruusjuhlilleen voittamalla SaPKo:n viidennessä ottelussa 4-0.

Lieneekö se sitten se mitä kerroit olevan 4600 katsojaa otteluna?

Kun noita tuon lopullisen vuoden kamppailijoita nousijoina, jäävinä tai putoajina miettii niin lopulta erilaisten liigalaajennusten, ajateltujen Mestis-laajennusten ja muiden laajennusten tai supistusten myötä sai nousta noista joukkueista 2-3 riippuen näkökannasta.

Joskin Ahmojen osalta ei juuri noususta puhuttu vaan paremminkin jäämisestä sarjaan sellaisenaan ainakin osallistumisoikeudeltaan jolloin kai vain SaPKo putosi vaikkakin koetti kiemurrella vielä mahdollisen jäämisen suhteen silloin.

Etenkin kun SM-Liigasta tuli juuri ensi kertaa suljettu ja noihin muihinkin sarjoihin tuntui olevan kovin lukkiutuneen levotonta alustavalla sulkeutumisella sellaisenaan tai olemisena auki vain rajoitetusti sellaisenaan osin eri vähän häntäpään joukkueiden talousvaikeuksien tai ylempien joukkueiden konkurssien tai saneerausten myötä.

PS. Ellei tuo tosiaan ole tuo 4600 katsojaa joku ihan kattoluku katsojahuipussa niin muutoin ihan vähän olisi ollut tuo oikea katsojaluku ihmeittä tarkistuksen jälkeen Mikkelin Jukureiden lopulliseen nousuun SaPKo:a vastaan vähän pienempi myös tuota vuoden 2002 yleisöennätystä vasten eli 4200 katsojaa siis olisi ollut keskimäärin vähintään silti todistamassa Jukureiden nousua nk. Milleniumia koskien. Eli olisi silti toiseksi paras suuryleisöottelu ja ilman muuta oli ennen vuotta 2002 ihmeittä Mikkelin Jukureiden yleisöennätys silloin. Saat ilman muuta kertoa asiaan lisätietoa tai mikäli löytyy tarkempia katsojatietoja tai korjattavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös