Mainos

Suomi-sarjan playout ja karsinnat 2020

  • 7 774
  • 21

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjan karsintoihin halukkuutensa ovat ilmoittaneet seuraavat 2. divisioonajoukkueet:

Lohko 1
Wolf (Sipoo)

Lohko 2
LeKi (Lempäälä)

Lohko 3
IFK Lepplax (Pedersöre)
I.K. Kronan (Kruunupyy)
Virkiä (Lapua)

Lohko 4
Karjalan Kopla (Joensuu)
PEPO HC (Lappeenranta)
Warkis (Varkaus)

Lohko 5
LiKi (Liminka)
SoKi (Sotkamo)

Lohko 6
LLuja (Huittinen)
VG-62 (Naantali)

Karsintoihin pääsyhän tarkoittaa sitä, että voittaa oman 2. divisioonalohkonsa ja kun katsoo halukkaita (ilahduttavan suuri määrä aiempiin vuosiin verrattuna), niin selkeästi kovimmiksi rankkaisin sen suurempia miettimättä saati järjestykseen laittamatta viisikon Wolf, LeKi, Virkiä, Karjalan Kopla sekä PEPO HC.

Oma suosikkijoukkueeni Titaanit väisti viime keväänä karsinnoissa kohti ammutun luodin ja sen voin sanoa, että enpä kyllä tänä keväänä haluaisi olla niiden Suomi-sarjajoukkueiden housuissa, jotka playout-pariensa häviäjinä joutuvat karsintoihin, sillä muun muassa Kopla ja Virkiä ovat vain vahvistuneet edelliskaudesta sekä varmasti entistä nälkäisempinä tavoittelemassa nousua sarjaporrasta ylemmäs.

Suomi-sarjan alemman loppusarjan päättymisen jälkeen pelattavat playoutit mitellään viime kauden tapaan paras viidestä –menetelmällä, jossa kolmella voitolla on kuivilla ja kausi päättyy hymyssä suin.

Kyseisiin karkeloihin ovat jo tässä vaiheessa varmasti menossa Laser HT (Oulu), Haukat (Järvenpää) sekä Muik Hockey (Uusikaarlepyy). Neljättä osallistujaa vielä haetaan ja se on suurella todennäköisyydellä jompi kumpi parivaljakosta Riemu (Jyväskylä) ja HCIK (Kaarina).
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Positiivista tosiaan, että selkeä lisäys kakkosesta ylöspäin yrittävien - tai ainakin karsintaan ilmoittautuneiden - määrässä on täksi vuodeksi saatu! En tiedä muiden lohkojen kuin länsirannikko 6:n joukkueista juuri mitään, täytyy varmaan taas viimeistään pudotuspelivaiheessa yrittää onkia tietoja tuolta naapurifoorumilta.

Länsirannikolla Lauttakylän Luja on vuodesta toiseen kärkikahinoissa, ja tänä vuonna ollut erityisen selvä ykkönen. Tällä kaudella en ole joukkuetta kuitenkaan nähnyt. En ole seurannut kakkosen runkosarjaa, kun luulin sitä käytännössä merkityksettömäksi minusta tyhmän sarjasysteemin vuoksi. Melkein kaikki 9 joukkueesta kun pääsevät pudotuspeleihin, joita luulin myös vähän turhiksi, jos kukaan ei uskalla edes yrittää ylös. .. Mutta nyt siis uskaltaakin, hyvä!

VG tuskin on läheskään takavuosien veroinen, mutta hyvä, että kuitenkin edes periaatteessa vielä kakkosta kovempaa tavoitteellisuutta heiltäkin löytyy. Yksi mahdollinen tulevaisuuden mielenkiintoinen paikkakunta lounaassa on Laitila ja sen paikallinen Jyske, joka on nopeasti ja vuosi kerrallaan nostanut tasoaan. Seura nousi vasta täksi vuodeksi kakkoseen, mutta on jo noussut paikalliskilpailijansa Jää-Kotkien yläpuolelle hegemoniassa.

LeKi voi olla vaikka kuinka kova, samoin Kiekkokopla, mutta nämä ovat ihan nimien perusteella heittoja. Jospa vanha maine ei pelejä kumminkaan ratkaise...
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Wolf on potentiaalinen nousijaehdokas. Hyvä valmentaja ja joukkue sopiva sekoitus kokemusta sekä nuoruutta. Olisi mielenkiintoista nähdä Haukat - Wolf karsintamatseja.
 

The Rock

Jäsen
Wolf on potentiaalinen nousijaehdokas.

Pelillisesti varmasti potentiaalinen, mutta miten on massipolitiikan laita? Entäpä täyttääkö Sipoon jäähalli, jossa en ole ikinä vieraillut, Jääkiekkoliiton kriteerit Suomi-sarjassa pelaamisen suhteen?
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Pelillisesti varmasti potentiaalinen, mutta miten on massipolitiikan laita? Entäpä täyttääkö Sipoon jäähalli, jossa en ole ikinä vieraillut, Jääkiekkoliiton kriteerit Suomi-sarjassa pelaamisen suhteen?

Käsittääkseni joukkueen taustalla on eräs nimeltä mainitsematon alueella vaikuttava yrittäjä mesenaattina, jonka fyrkka riittäisi Suomi-sarjaan, vaan ei Mestikseen. Mutta tämä ei ole faktaa, vaan perustuu HTT:n vuotamaan tietoon sekä omiin näköhavaintoihin ko. yrittäjästä paikanpäällä Sipoon hallissa.

Hallin sopivuudesta en ole varma, ainakin se on uusin halli alueella ja katsomotilaakin on kohtalaisesti, eikä ole mikään harjoitushalli.
 

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjan playout-parit selvisivät tuossa juuri hetki sitten, kun Haukat hävisi kotonaan Muik Hockeylle maalein 2-3 ja jäi näin ollen sarjassa sijalle 15.

Paras viidestä –periaatteella pelattavien putoamiskarsintojen 1. vaiheen parit siis ovat:

HCIK – Muik Hockey
Laser HT – Haukat
 

The Rock

Jäsen
Playoutien ottelupäivät ovat seuraavanlaiset. Laser HT sekä Haukat ovat näemmä sopineet kustannuksia säästääkseen pelaavansa NHL-tyylisesti kaksi kotiottelua peräjälkeen.

En usko, että kumpikaan ottelupareista menee suoraan 3-0-voitoin poikki. Veikkaamaan kun lähdetään, niin sanoisin Laser HT:n hoitelevan Haukat karsintojen 2. vaiheeseen 3-1-lukemin, kun taas HCIK saa tehdä täyden päivätyön Muik Hockeyn kanssa, jotta pääsee kesälomia viettämään lopulta voitoin 3-2 ja tässä parissa kumpikin voittaa kaikki omat kotiottelunsa.

La 29.02.2020
HCIK – Muik Hockey
Laser HT – Haukat

Su 01.03.2020

Muik Hockey – HCIK
Laser HT – Haukat

La 07.03.2020

HCIK – Muik Hockey
Haukat – Laser HT

Tarvittaessa:

Su 08.03.2020

Muik Hockey – HCIK
Haukat – Laser HT


La 14.03.2020

HCIK – Muik Hockey
Laser HT – Haukat
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Pelillisesti varmasti potentiaalinen, mutta miten on massipolitiikan laita? Entäpä täyttääkö Sipoon jäähalli, jossa en ole ikinä vieraillut, Jääkiekkoliiton kriteerit Suomi-sarjassa pelaamisen suhteen?
Massipolitiikasta ei ole hajua itselläni, mutta olin yllättynyt Wolfin ilmoituksesta. Sen sijaan jäähalli täyttää kyllä kriteerit, jos kerran Uudessakaarlepyyssä tai Hollolassakin voidaan pelata. Sipoon halli on näitä parempi. Pieni toki, mutta Suomi-sarjan mitat täyttävä.

Jännä nähdä miten käy karsintojen ekassa vaiheessa. Itselläni on Haukkojen suhteen omituisen luottavainen olo, vaikka vika sarjapeli Muikia vastaan oli kammottava. Oulussa on pelattu perinteisesti hyvin, siellä on tälläkin kaudella voitettu, ja kotipelitkin ovat osoittaneet, että Laser on hyvin voitettavissa. Veikkaan tiukkaa sarjaa, mutta paljon riippuu myös kokoonpanosta. Jotenkin on sellainen olo, että tässä pitää homma hoitaa, jos säilyä haluaa. Alhaalta on tulossa sen verran uhkaavaa jengiä vastaan.
 

The Rock

Jäsen
Laser HT näkyy heti playoutien aluksi lyövän lisää panoksia pöytään, sillä ykkösvitjan keskelle on kaivettu koko tähänastisen kauden lonkkaa vetänyt Sami Holappa.

Saapa nähdä miten nopeasti kuviot Rajalan sekä Pälven kanssa muistuvat mieliin ja jos homma alkaa heti käydä vanhaan malliin, on kyllä vajaalla rosterilla liikenteessä oleva Haukat aikamoisessa nesteessä.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
HCIK – Muik Hockey 3-2 ja (0-1. 0-1. 2-0, 1-0) / Playout, 1. kierros

Olihan tuskaista menoa todella pitkään kotijoukkueella tänään Kaarinan illassa! Muikilla ei ainakaan ollut minkäänlaisia "bussijalkoja", vaan se tuli peliin vahvasti latautuneena, ja nopeasti nähtiin jo kaksi läpiajoakin heiltä, joista jälkimmäisestä Backlund alivoimalla maalasi.

Tämän jälkeen hermostuneesti aloittaneet Inkkarit muuttuivat entistä hermostuneemman tuntuisiksi ja alkoivat pelata ruman pelin rajamailla harrastaen myöhästyneitä taklauksia jne.

Hiljalleen peli tuosta rauhoittui, Toisessa erässä Björkman kävi liukkaalla hyökkäyssuorituksella punnertamassa vieraat jo 0-2 johtoon, ja vieraiden ketterä Biskop tuntui ehtivän joka kiekon tielle, vaikkei niitä nyt niin kovin vaarallisesti tai jatkuvasti edes torjuttaviksi tullut.

Huomattavan pitkälle mentiin tuota rataa, kunnes sitten viimeisen 6 minuutin aikana Hannula ja Seinelä löysivät maalin ylänurkat ja Konttila teki vielä yhden ratkaisevan ylänurkkavedon jatkoajalla.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun näin Muikin, ja vuosi sitten Järvenpäässä pelattu vastaava playout-peli meni täsmälleen samaa rataa, eli kahden erän jälkeinen 0-2-johto kääntyi lopussa nopeaksi jatkoaikatappioksi!

Muik är ett något exotiskt lag och det verkar att ingen från Nykarleby aldrig skriver här fast de har tre gånger mera åskådare än Indians har i St. Karins, kanske det är för språkorsaker - tai miten tämän nyt muotoilisi keskitasoisella ruotsilla:). Minulla jäi heistä mieleen tietty yritteliäisyys, hyvä molari Biskop, ja kookas profiilipakki Smirnov. Riittävän kärkkäitä maalintekijöitä ei taida kuitenkaan viimevuotisen tähden Braskenin lähdön jälkeen olla riittävästi joukkueeseen siunaantunut. Ja vaikuttaa, että kolmen jumbokauden jälkeen tiukassa paikassa voittamisen kulttuurikin on heillä edelleen hakusessa.

Huominen peli Uusikaarlepyyssä näyttää tälle sarjalle suuntaa. Jos Indians voittaa vieraissa, homman pitäisi olla selvä, Mutta aivan mahdollista on sekin, että tästä tulee vielä pitkäkin vääntö.
 

The Rock

Jäsen
Ensimmäisenä Suomi-sarjasta karsintoihin suunnistava on Muik Hockey, jolle nämä karkelot ovat suhteellisen tuttua huttua, sillä kyseessä on uusikaarlepyyläisten neljäs perättäinen kevät, joka saa päätöksensä legendaarisissa ”kuoleman peleissä”.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ensimmäisenä Suomi-sarjasta karsintoihin suunnistava on Muik Hockey, jolle nämä karkelot ovat suhteellisen tuttua huttua, sillä kyseessä on uusikaarlepyyläisten neljäs perättäinen kevät, joka saa päätöksensä legendaarisissa ”kuoleman peleissä”.
Erikoisuutena MuiK ei ole kertaakaan pärjännyt näissä karsinnoissa Suomi-sarjapaikan arvoisesti, mutta nousi keväällä -17 koska Mestiksestä pudonnut JYP-Akatemia lakkasi olemasta. Sen jälkeen MuiK on ollut Suomi-sarjan jumbo jokaisena keväänä ja ollut karsinnassa putoajan paikalla, mutta Saanut pitää paikkansa kun sarjan yläpäästä on joukkue noussut Mestikseen lisenssittä jääneen joukkueen tilalle.
 

The Rock

Jäsen
Laser HT tuli sitten toisena suomisarjalaisena näihin kekkereihin, joten nyt aletaan odotella 2. divisioonasta karsintasarjaan selviytyviä joukkueita.
 

Eskelarit

Jäsen
Suomi-sarjan karsintoihin halukkuutensa ovat ilmoittaneet seuraavat 2. divisioonajoukkueet:

Lohko 1
Wolf (Sipoo)

Lohko 2
LeKi (Lempäälä)

Lohko 3
IFK Lepplax (Pedersöre)
I.K. Kronan (Kruunupyy)
Virkiä (Lapua)

Lohko 4
Karjalan Kopla (Joensuu)
PEPO HC (Lappeenranta)
Warkis (Varkaus)

Lohko 5
LiKi (Liminka)
SoKi (Sotkamo)

Lohko 6
LLuja (Huittinen)
VG-62 (Naantali)

Voi olla, että tänä vuonna saadaan mielenkiintoiset karsinnat, kun neljässä lohkossa kuudesta on halukas karsija finaalissa!

Pohjoisen lohkossa LiKi sai lättyynsä jo puolivälierissä Ylitornion Et-Po:lta ja Sotkamon ylpeys koki saman kohtalon välierissä Et-Po:n käsittelyssä.

Länsirannikon lohkossa Raision RNK Hoci puodotti puolestaan molemmat karsintoihin halunneet joukkueet. VG puolivälierissä ja hieman yllättäen runkosarjaa hallinnut ja muutenkin täksi kaudeksi pelillisesti uudistunut Lauttakylä lähti myös lauluun välierissä hävittyään molemmat ottelut jatkoajalla.

@The Rock in avausviestissä mainitsemat ennakkosuosikit taasen ovat finaalissa. Etelässä Wolf, Hämeessä LeKi, Keskimaalla Virkiä ja Savo-Karjalassa Karjalan Kopla.

Wolf pääsi suoraan välieriin, josta se jatkoi matkaansa finaaleihin 2-0 voitoin Kauniaisten poppoosta.

LeKillä sen sijaan on ollut tiukempaa. Puolivälierissä K-Ahmaa vastaan sarja venyi kolmeen otteluun, kuten myös välierissä KOOVEE:n kakkosjoukkuetta vastaan.

Virkiä laittoi puolivälierät ja välierät pakettiin kahdessa matsissa ja kohtaa finaalissa KoMu:n Vaasasta. Keskimaan alueen kakkosen pelit on kyllä loistavia, kun halli repeilee liitoksistaan katsojamääristä. KoMun kotiottelussa välierissä 725 katsojaa ja Virkiän kotiottelussa 515. Lukemille kalpenee suurin osa Suomi-sarjan joukkueista.

Kopla pääsi myös suoraan välieriin ja kaatoi niissä Lapinlahden Luistimen suoraan kahdessa ottelussa. Koplan välierien kotiottelussa myös kunnioitettavat 621 katsojaa. Kopla taitaa olla Joensuussa se ''omien poikien'' joukkue!

Täytyy toivoa, että mahdollisimman moni karsintoihin halukas joukkue voittaa finaalinsa, niin saadaan Suomi-sarjaankin kunnon karsinnat! Kalliiksihan karsinnat joukkueille tulee, kun mahdollisuutena on joukkueet Oulusta, Joensuusta, Lapualta ja Sipoosta! Sääli, ettei pelejä taida näkyä ainakaan Ruudusta. Toivottavasti joukkueet laittavat jonkinlaisen lähetyksen pystyyn, niin näkee kiekkoa!
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Taitaa tulla kovat ja tasaväkiset karsinnat. Näin ainakin ounastelisin. Mitä joukkueita tietävä lukijapalsta pitää Kakkosen kovimpina?
 

The Rock

Jäsen
Sääli, ettei pelejä taida näkyä ainakaan Ruudusta. Toivottavasti joukkueet laittavat jonkinlaisen lähetyksen pystyyn, niin näkee kiekkoa!

Viime keväänä Suomi-sarjasta karsintoihin joutuneet (Titaanit & Muik Hockey) lähettivät Ruudun kautta omat kotiottelunsa, eli eiköhän tälläkin kaudella ole sama juttu tiedossa Laser HT:n ja Muik Hockeyn suhteen.
 

Eastoni

Jäsen
Kopla pääsi myös suoraan välieriin ja kaatoi niissä Lapinlahden Luistimen suoraan kahdessa ottelussa. Koplan välierien kotiottelussa myös kunnioitettavat 621 katsojaa. Kopla taitaa olla Joensuussa se ''omien poikien'' joukkue!

Tästä sen verran, että Koplassa pelaa ne joensuulaiset, joille Jokipojat ei ole nähnyt käyttöä. Näin minä olen sen ymmärtänyt. Jokipojissa pelaa tällä kaudella melkein 10 omaa kasvattia, eiköhän se riitä. Rostereita kun katsoo, niin Kopla ja LeKi lienee kovimmat kakkosen joukkueet.
 

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Kyllä minä pidän KISE:ä Oulusta, kovimpana kakkosen porukkana kun katsoo rosteria, vaikkeivät karsintoihin olekaan ilmoittautuneet.
 

Eskelarit

Jäsen
Tästä sen verran, että Koplassa pelaa ne joensuulaiset, joille Jokipojat ei ole nähnyt käyttöä. Näin minä olen sen ymmärtänyt. Jokipojissa pelaa tällä kaudella melkein 10 omaa kasvattia, eiköhän se riitä. Rostereita kun katsoo, niin Kopla ja LeKi lienee kovimmat kakkosen joukkueet.

Tietenkin, Jokipojathan ottaa varmaan mielellään parhaat omat kokoonpanoonsa ja loput pelaa muualla. Ei ollut tarkoitus ''haukkua'' Jokipoa ostojoukkueeksi / muutenkaan puhua pahaa. Enemmänkin huomiona, että paljon on Jokipoikien kasvatteja.

Oli mennyt kyllä ohi kokonaan Jesse Jyrkkiön siirto Koplaan! On kyllä kokenut puolustus Koplalla, kun kaukaloon on heittää Jyrkkiö, Koistinen ja Akkanen!
 

Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet kotimaiset sarjat
Saapa nähdä lyttääkö korona myös nämä Suomi-sarjan karsinnat? Voi alkaa Koplalla ainakin suru nousta puseroon, kun tuota uutta nousua Suomi-sarjaan on yritetty putoamisesta lähtien ja nyt olisi ollut todella hyvät eväät.
 

The Rock

Jäsen
Saapa nähdä lyttääkö korona myös nämä Suomi-sarjan karsinnat? Voi alkaa Koplalla ainakin suru nousta puseroon, kun tuota uutta nousua Suomi-sarjaan on yritetty putoamisesta lähtien ja nyt olisi ollut todella hyvät eväät.

Kyllähän siinä ikävä kyllä taitaa niin käydä myös Suomi-sarjan karsintojen kohdalla eli niitä ei pelata. Harmi homma kaikkien nousuhalukkaiden, kuten Koplan, kannalta ja taas putoamisuhkassa oleville jonkinasteinen helpotus.

ps. Muik Hockeylla näyttää olevan elämiä kuin kissoilla konsanaan. Joka kevät löytynee uusi ei pelillinen keino välttää putoaminen takaisin 2. divisioonaan. :)
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ai prkl kun ottaa päähän, että karsinnat jää pelaamatta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös