Suomi-sarjan pelaajasiirrot ja sopimukset 2018–2019

  • 172 396
  • 348

The Rock

Jäsen
HCIK kertoilee facebook-sivuillaan kaapanneensa kaksi edelliskautta FPS-paidassa pakitelleen Eetu Salmelan Kaarinaan. Lisäksi sopimuksen alkavalle sesongille inkkarisotisopaan ovat lunastaneet try-outilla olleet maalivahti Villehart Kuusamo sekä hyökkääjä Roni Hermonen ja seuran A-nuorista edustusmiehistöön ponnistava puolustaja Veeti Tulonen.
 

The Rock

Jäsen
Viime kaudella Haukoissa tehoillut Mikko Lindbom ja Huntersissa samaa virkaa toimittanut Reno Goodwin hakevat Peliittojen facebook-sivuston mukaan try-outin kautta paikkoja heinolalaisten Mestis-miehistöstä.
 
Reno Goodwin on varmasti Mestikseen riittävän hyvä. Nopea ja aika taitava. Ihme, ettei ole noussut aikaisemmin Mestikseen.
 

The Rock

Jäsen
Jääkiekkoliiton siirtolistauksen mukaan Kiekko-Espoo vahvistuu puolustaja Aleksi Junnisella (Kiekko-Vantaa A), puolustaja Niklas Sillanpäällä (FPS) sekä vuoden pelaamatta olleella puolustaja Jami Jokelalla ja hyökkääjä Leo Sormusella (Karhu-Kissat A).

Hokki puolestaan vankistaa joukkueensa kokemuspatteria puolustaja Iikka Törnvallilla (YJK).

Haukoissa viime kaudella pakitellut Niko Stjerbakoff siirtyy Sipoon Wolfin 2. divisioonamiehistöön.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

The Rock

Jäsen
FPS vahvistaa maalivahtiosastoaan JHT:ssa viime keväänä Suomi-sarjan mestaruuden voittaneella Petrus Lintosella (FPS:n kotisivujen uutinen).

Karhu HT on facebook-sivujensa uutisen mukaan solminut sopimuksen viime kaudella Lukon A-nuorissa pakitelleen Mikko Kauniston kanssa.

Haukat on facebook-sivujensa uutisen mukaan sorvannut sopimukset viime kaudella seuran A-nuorissa pelanneiden maalivahti Samu Mäkisen ja puolustaja Sampo Viitaluoman kanssa.

Hokki vahvisti puolustaja Iikka Törnvallin liittyvän kajaanilaisjoukkueen vahvuuteen (Hokin kotisivujen uutinen).
 

The Rock

Jäsen
Jääkiekkoliiton siirtolistaus kertoo viime kaudella D-Kiekossa pelanneiden puolustajien Joona Peräsen ja Ville Paulasuon sekä hyökkääjä Sami Hepolan siirtyvän 3. divisioonajoukkue Team LKP:n riveihin, kun taas KeuPa HT:n paidassa Mestiksessä hyökännyt Henri Niemi kuuluu jatkossa jyväskyläläisten vahvuuteen.

Samaisesta paikasta kävi ilmi, että Laser HT saa 2. divisioonan Limingan Kiekosta riveihinsä puolustajat Joonas Ryynäsen sekä Jani Pekkarisen.

JHT:n riveissä viime kaudet viettänyt puolustaja Ville Määttä jatkaa puolestaan uraansa 3. divisioonassa pelaavassa KuKi HT:ssa.

HCIK tiedotti facebook-sivuillaan, että hyökkääjät Joonas Iltanen ja Aatu-Akseli Martineero ovat purkaneet pelaajasopimuksensa yhteisymmärryksessä kaarinalaisseuran kanssa. Lisäksi try-outilla olleet hyökkääjät Jesse Nieminen ja Erik Uussaari ovat vapaita etsimään itselleen uudet pelipaikat, jäätyään ilman Suomi-sarjasopimuksia.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Liiton pelaajasiirroista poimittuna:

Jukka-Pekka Kurtelius FPS -> HC Vantaa (II-div)
 

RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
Haukat on tehnyt sopimukset kahden Japanilaisen puolustajan kanssa. Shuma Kinebuchi ja Keigo Minoshima, joista Kinebuchi on pelannut pari peliä Suomi-sarjaa jo viime kaudella KJT Haukkojen juniori pelien ohella. Minoshiman sopimus on marraskuulle asti ja Kinebuchin koko kauden mittainen. (Uutinen Haukkojen sivuilla)

Jännä myös tuo Shuma Kinebuchin etunimi, joka on Haukkojen uutisessa kirjoitettu muotoon Schuma, mutta löytyy eliteprospectista Shuma muodossa.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Haukat on tehnyt sopimukset kahden Japanilaisen puolustajan kanssa. Shuma Kinebuchi ja Keigo Minoshima, joista Kinebuchi on pelannut pari peliä Suomi-sarjaa jo viime kaudella KJT Haukkojen juniori pelien ohella. Minoshiman sopimus on marraskuulle asti ja Kinebuchin koko kauden mittainen. (Uutinen Haukkojen sivuilla)

Jännä myös tuo Shuma Kinebuchin etunimi, joka on Haukkojen uutisessa kirjoitettu muotoon Schuma, mutta löytyy eliteprospectista Shuma muodossa.
No, Haukkojen uutisointi ei muutenkaan ole kovin kunnostautunut oikeinkirjoituksessa - koskaan.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Joni Lehtonen pyry -> ikvi
Jimi palanto koovee-> ikvi
Valtteri Järviluoma Leki -> ikvi

Kova porukka ikvillä muutenkin jo.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Joni Lehtonen pyry -> ikvi
Jimi palanto koovee-> ikvi
Valtteri Järviluoma Leki -> ikvi

Kova porukka ikvillä muutenkin jo.

Jani Lehtonen kuitenkin varmaankin. Saapa nähdä löytävätkö myös muun muassa Antti Hilden, Mika Niemi ja Henri Sandvik tiensä Jussi Pesosen valmentamaan Vireeseen. Joka tapauksessa voipi olla, että Ikurissa pelataan ensi kaudella jo Suomi-Sarjaa tätä vauhtia.
 

The Rock

Jäsen
S-Kiekko vahvistaa peräpäätään IPK:n A-nuorista siirtyvällä Santeri Luostarisella (S-Kiekon kotisivujen uutinen).

Saapa nähdä löytävätkö myös muun muassa Antti Hilden, Mika Niemi ja Henri Sandvik tiensä Jussi Pesosen valmentamaan Vireeseen.

Kooveen viime kauden konkariosasto on kuuleman mukaan siirtymässä/siirtynyt seuran 3. divisioonassa pelaavaan kakkosjoukkueeseen.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
No niitä pelejä pitää kyllä käydä kattoon. Sen verran hienoa on Hilden - Niemi kaksikon peli, jos molemmat sinne kolmoseen menee.
 

The Rock

Jäsen
Haukat on julkaissut kotisivuillaan uutisen, jonka mukaan joukkueen vahvuuteen liittyy yhdeksän uutta sopimuspelaajaa.
 

The Rock

Jäsen
Pyry on kotisivujensa uutisen mukaan tehnyt sopimuksen joukkueen testattavana olleen hyökkääjä Juuso Meskasen kanssa, jonka lisäksi hyökkääjä Teppo Antilan sopimus on purettu siviilikiireiden vuoksi ja Antila näkyy SJL:n siirtolistauksen mukaan vaihtaneen 2. divisioonassa pelaavan Uplakersin riveihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös