Mainos

Suomi-sarjan Länsi-lohko kaudella 2002–2003

  • 6 741
  • 41

SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Pohjoisen joukkueiden tulikaste etelässä

Suomi-sarjan länsilohkon (!) pohjoisimmat joukkueet, RoKi-79 ja EtPo-72 kävivät viikonloppuna Etelä-Suomessa mittaamassa KOO-VEE:n ja Diskoksen taidot.

Lauantain myöhäisottelussa KOO-VEE saalisti arvokkaan voiton rovaniemeläisistä maalein 9-2. Ottelu ratkesi 3. erässä KOO-VEE:n siirryttyä 7 minuutissa 4-0:sta tavoittamattomaan 8-0 -johtoon.

Loppunumerot olivat ehkä turhankin suuret, mutta ansaittu voitto "Dynamolle" kuitenkin. Yleisöä oli lauantai-illan peliksi yllättävän paljon: 299.

Sunnuntaina KOO-VEE:n vieraaksi saapui EtPo Ylitorniosta. Sarjasijoituksella ei näyttänyt olevan mitään merkitystä, sillä ottelu pysyi loppuun asti melko tasaisena. Loppunumerot 6-4 olivat mannaa KOO-VEE:n kannattajille.

Liekö eksoottinen ja Tampereella harvoin nähty vastustaja aikaansaanut todellisen yleisöryntäyksen Hakametsän pikkuhallin lehtereille, koska ottelua oli seuraamassa kooveeläisittäin mukava yleisömäärä, 312 maksanutta.

Sunnuntaina RoKi matkusti Jyväskylään Diskoksen vieraaksi. Ei herunut pisteitä rovaniemeläisille sieltäkään (tappio maalein 1-2).
Ottelusta lisää ohessa http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?s=&threadid=10890&pagenumber=5

Näin sarjataulukko alkaa pikku hiljaa olla ennakkokaavailujen mukainen. Diskos johtaa KOO-VEE:n ollessa kolmantena. Toki mainittakoon, että sekä Diskoksella että KOO-VEE:lla on vielä edessään Lapin vieraspelit, joista on joka tapauksessa tulossa mieleenpainuvat.

Onko KOO-VEE koskaan edes pelannut Oulua pohjoisemmassa?
 

SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
KOO-VEE vahvistuu

KOO-VEE vahvistaa rivejään joulun kynnyksellä. Lupaava A-juniori-ikäinen maalivahti Jaakko Huhti siirtyy Ilveksestä KOO-VEE:hen loppukaudeksi. KOO-VEE:n toisena maalivahtina jatkaa kautensa maalivahtivalmentajana aloittanut Tomi Jortikka.

Toinen nimekäs vahvistus on entinen SM-liiga- ja maajoukkuetason puolustaja Harri Laurila. Viime kaudella Harri oli jo KOO-VEE:n mukana, mutta siirtyi kesken kauden ensin Valkeakosken Kiekko-Ahmoihin ja myöhemmin vielä Kuusamon PaKaan.

Molemmat pelaajat tuovat kaivattua vahvistusta KOO-VEE:n riveihin.
 

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Kahden kauppa?

RoKi näkyy eilen ottaneen takkiinsa Oulussa. Alkaa rovaniemeläisten asema olla lohkovoiton kannalta jo aika hankala. Pelejä on toki pelaamatta - varsinkin RoKilla - mutta joukkueen loppuohjelma ei ole helppo (molemmat Jeppis-pelit vielä pelaamatta...), ja nyt se jäi Disen pistetahdista jälkeen.

Hieman alkaa näyttää siltä, että Jeppis ja Diskos ratkaisevat länsilohkon voiton. Ellei sitten RoKi kaada Jeppistä sekä kotona että vieraissa.

Jeppis osoitti kovuutensa ja kaatoi KOO-VEEn vieraissa. Joukkue teki kolme maalia, Petri Laitisen tehot 2+1 ja Marko Lapinkosken 1+2...
 

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Huomenna ratkeaa...

Taitaa huominen Jeppis-Diskos-peli ratkaista länsilohkon voiton. Viikonloppu kiristi tilannetta huomattavasti, kun Jeppis hävisi molemmat Lapin-kiertueen ottelunsa ja Diskos nipisti vieraspisteen KOO-VEE:ltä. Eroa on nyt kaksi pistettä ja Disellä peli vähemmän pelattuna...

Diskos on joukkueista siinä mielessä vahvemmissa asemissa, että sen loppuohjelma on selvästi helpompi. Jeppis-pelin jälkeen ovat vuorossa kotiottelut EtPoa (nousukunnossa, mutta heikohko vierasjoukkue) ja Ahmoja (sarjajumbo) vastaan sekä vieraspeli Seinäjoella. Jeppis saa vielä vieraakseen RoKin, jolle se juuri hävisi, ja matkustaa hankalan KOO-VEE:n vieraaksi.

Huomisen pelin voittaja on joka tapauksessa lähellä lohkovoittoa. Varsinkin jos voittaja on Diskos.
 

SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Tiukkaa tekee

Suomi-sarjan länsilohkossa jännitys näyttää säilyvän loppuun asti, sillä vielä on yksi playoff-paikka avoinna. KOO-VEE:n ja K-Oulun lisäksi 4 joukkoon on tyrkyllä kevatkauden todellinen komeetta, Et-Po 72.

Ensi viikonloppuna KOO-VEE pelaa runkosarjan viimeiset vierasottelut. Lauantaina vastassa on Suomi-sarjan karsintoihin valmistautuva Haukiputaan Ahmat. Sunnuntaina KOO-VEE kohtaa Kiekko-Oulun todellisessa 4 pisteen ottelussa.

Suomi-sarjan länsilohko 18.2.2003:

Jeppis 25 peliä/36 pistettä
Diskos 24/34
RoKi-79 24/32
K-Oulu 25/27
------------------------
KOO-VEE 24/26
Raahe-K 27/26
Et-Po 72 24/25

Koska runkosarjassa pelataan 28 peliä, voidaan Raahe-Kiekko unohtaa mahdollisista playoff-spekulaatioista.

Joukkueiden loppukauden ohjelmat:
- K-Oulu: KOO-VEE (k), EtPo 72 (v), Ahmat H (k)
- KOO-VEE: Ahmat H (v), K-Oulu (v), SHT (k), Jeppis (k)
- Et-Po 72: Diskos (v), SHT (v), K-Oulu (k), RoKi-79 (v)

En lähde arvuttelemaan, mikä em. joukkueista lopulta playoff-paikan saavuttaa, mutta lasken että 31 pistettä riittää varmistamaan länsilohkossa 4. sijan. Mielenkiintoista on se, että K-Oulu kohtaa sekä KOO-VEE:n että Et-Po:n, joten panosta näissä otteluissa ei tule puuttumaan.
 

Filmaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
D Team
Dise länsilohkon ykkönen !

Nyt voi jo pitää aika varmana Disen lohkovoittoa. Näin ollen Dise saisi joko Sapkon tai HeKin vastaansa ensimmäisessä Playoff kierroksella. Noiden joukkueiden tilastoja silmäillessä saattaisi HeKi olla heikompi Sapkoon nähden joten HeKi matkustaa näillä näkymin 5.3. Jyväskylään mittaamaan Disen kunnon. Tuo ratkennee kuitenkin vasta 1.3. kun HeKi ja Sapko pelaavat keskenään. Tuon ottelun häviäjä tulee Diselle vastustajaksi.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Re: Dise länsilohkon ykkönen !

Viestin lähetti Filmaaja
Nyt voi jo pitää aika varmana Disen lohkovoittoa. Näin ollen Dise saisi joko Sapkon tai HeKin vastaansa ensimmäisessä Playoff kierroksella. Noiden joukkueiden tilastoja silmäillessä saattaisi HeKi olla heikompi Sapkoon nähden joten HeKi matkustaa näillä näkymin 5.3. Jyväskylään mittaamaan Disen kunnon. Tuo ratkennee kuitenkin vasta 1.3. kun HeKi ja Sapko pelaavat keskenään. Tuon ottelun häviäjä tulee Diselle vastustajaksi.

Tuota, on kuitenkin niin, ettei kumpikaan noista joukkueista tule todennäköisesti vastaan. Todennäköisin Disen vastustaja on joko PePo tai Ketterä. SaPKo on eilisen Salamat-voittonsa jälkeen lähes varma lohkokolmonen, ja PePo nyt kiinni nelospaikassa. Todennäköisimmin peli, joka ratkaisee Diskoksen vastustajan, on viimeisen kierroksen Ketterä-PePo.
 

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Viestin lähetti Filmaaja
Nyt voi jo pitää aika varmana Disen lohkovoittoa. Näin ollen Dise saisi joko Sapkon tai HeKin vastaansa ensimmäisessä Playoff kierroksella.

Tämä logiikka ei minulle aukea. HeKihän putosi juuri itälohkon kuutoseksi, ei sitä voi millään pitää varmana pudotuspelijoukkueena. Tällä hetkellä näyttää pikemminkin siltä, että HeKi on erittäin todennäköisesti ulkona pudotuspeleistä.

Itälohkon tilannehan näyttää sijojen 3-6 osalta nyt tältä:

SaPKo 38
PePo HC 37 (yksi ottelu muita enemmän pelattuna)
Ketterä 34
HeKi 34

Kahdella viimeisellä kierroksella SaPKo kohtaa kotonaan HeKin ja Titaanit. Todennäköisesti ainakin toisesta pelistä tulee voitto, ja tämä riittää SaPKolle kolmostilaan. Siispä yksi pudotuspelipari on Jeppis-SaPKo.

PePo HC kohtaa viimeisessä ottelussaan sunnuntaina Ketterän. Sitä ennen Ketterä pelaa AaKoota vastaan ja ottaa lähes varmat kaksi pistettä. Niinpä neljäs sija - ja samalla Diskoksen tuleva vastustaja - ratkeaa tässä ensi sunnuntain PePo HC-Ketterä-pelissä.

HeKin kaksi viimeistä peliä ovat vieraissa SaPKoa ja Warkista vastaan. HeKi ei ole kaksinen vierasjoukkue, ja pudotuspelipaikka voi hyvinkin karata käsistä, vaikka molemmista pelistä tulisikin voitto. Jos PePo HC-Ketterä päättyy kotivoittoon, PePo nousee 39 pisteeseen, ja HeKi voi päästä korkeintaan 38:aan. Jos taas Ketterä voittaa PePon ja HeKi molemmat jäljellä olevat pelinsä, päätyvät joukkueet tasapisteisiin, ja Ketterällä on selvästi parempi maaliero.

Eli Diskos-HeKi-ottelupari olisi mahdollinen vain siinä tapauksessa, että HeKi voittaa molemmat jäljellä olevat pelinsä ja lisäksi joko

a) AaKoo yllättää lauantaina Ketterän, ja Ketterä puolestaan voittaa sunnuntaina PePon

tai

b) Ketterä-PePo päättyy tasan, jolloin HeKi ja PePo päätyvät 38 pisteeseen ja Ketterä 37:ään. HeKillä on silloin todennäköisesti parempi maaliero kuin PePolla.

Eli pudotuspeliparit näyttävät todennäköisesti tältä:

Diskos - PePo HC / Ketterä
Jokipojat - K-Oulu / KOO-VEE
Jeppis - SaPKo
HC Salamat - RoKi-79


EDIT: DAF ehtikin todeta saman ensin.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
länsilohkon ratkaisu

koovee otti turpiin k-oululta, niimpä näyttää että ratkaisu peliksi muodostuu etpon ja k-oulun peli ensi viikonvaihteena. Jos k-oulu voittaa, se on jatkoon menijä. Tasapelillä k-oulu tai koovee(oletus koovee voittaa sht:n ja jeppiksen)

Jos jos ja jos....

ke 26.2.2003 HAKAMETSÄ 2 18:30 KOO-VEE - SHT
365 la 1.3.2003 RAAHE 16:00 Raahe-K - RoKi-79
366 la 1.3.2003 HAKAMETSÄ 2 16:00 KOO-VEE - Jeppis
370 la 1.3.2003 SEINÄJOKI 15:00 SHT - Diskos
367 la 1.3.2003 YLITORNIO 16:00 Et-Po -72 - K-Oulu
368 su 2.3.2003 ROVANIEMI 16:00 RoKi-79 - Et-Po -72
369 su 2.3.2003 OULU 16:00 K-Oulu - Ahmat
 
Viimeksi muokattu:

kiehu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepo HC
Vierailijana Itä-Lohkosta toteaisin seuraavaa viitaten noihin spekulaatioihin Diskoksen tulevasta vastustajasta: Huolimatta siitä,miten Hekit ja Ketterät pelailee viimeisiä pelejään PePo HC on se joukkue,joka matkustelee 5.3-03 Jyväskylään. Pelkästään pelaamalla omaa peliään hoituu Ketterä Sunnuntaina Imatralla ja se siitä. Vilkaiskaa PePo:n joulutauon jälkeiseen saldoon,niin ymmärrätte mistä tässä jorisen. Joten: Hyvää Kesälomaa HeKi ja Ketterä!!!
 

theref

Jäsen
Viestin lähetti Viikate

PePo HC kohtaa viimeisessä ottelussaan sunnuntaina Ketterän. Sitä ennen Ketterä pelaa AaKoota vastaan ja ottaa lähes varmat kaksi pistettä. Niinpä neljäs sija - ja samalla Diskoksen tuleva vastustaja - ratkeaa tässä ensi sunnuntain PePo HC-Ketterä-pelissä.

Todellakin, kuten tuossa samassa viestissä myöhemmin kerroit, tuo peli on nimenomaan Ketterä-PePo Hc eli Imatralla.
 

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Reffiltä aiheellinen tarkennus. En edellistä viestiä kirjoittaessani tarkistanut, kumpi on kotijoukkue.

Kiehu tuntuu uskovan omiinsa, mutta minä ennustan tuosta ratkaisupelistä tiukkaa. PePo on ollut joulutauon jälkeen parempi, mutta Ketteräkin on viime kierroksilla hieman ryhdistäytynyt. Ja kotiedullakin lienee jonkinlainen merkitys.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Huominen ratkaisee

Jos K- oulu voittaa Etpon, se menee jatkoon
Jos Koovee voittaa ja K-oulu häviää , koovee menee jatkoon

mutta

Jos Koovee ja K-oulu on tasapisteissä, maalieroko ratkaisee?
 

Steel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Hokki
PePo HC tulee kokeilemaan diskosta... olin juuri katsomassa ketterä-pepo peliä... vaikka näytti jo pariminuuttia ennen loppua ketterän tehtyä 2-1 johto maalin että imatra jatkaa oli viimehetken tasoitus ja jatkoajan tyhjiin viimeistelty maali täysin ansaittuja... oikea joukkue voitti mutta sai ihan hyvän vastuksen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös