Mainos

Suomi-sarjan Etelä-lohkon harjoitusottelut 2003

  • 13 134
  • 80

keskikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, HIFK, sympatiat aina SaiPalle
Titaanit-Heki 2-0 (0-0,1-0,1-0)

Kotkassa nähtiin harjoituspeliksi oudon kiihkeä kamppailu.

1. Erän alussa peli aaltoilee ja muka vaarallisia tilanteita molemmilla. 5 min jälkeen Heki jyrää. Aakoosta Titaaneihin tullut maalivahti Tommi Saarnisto pelastaa taidolla ja onnella lukemattomia paikkoja. Heki punnertaa pelin Titaani päätyyn niin että on 4 min jakso jossa oli noin 6 aloitusta joissa kaava oli aivan sama, Titaanit purki tai moke koppasi. erä 0-0.
2.Erä Heki painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Ekaan puoliskoon erästä ei tuntunut löytyvän koti joukkueesta ketjua joka olisi saannut oman pelin käyntiin. Sitten kahdeksan minuutin kohdalla esimerkillisesti taistellut ketju Kiviranta-H:Niemi-TE:Pylväläinen vie väkisin pelin Hekin päätyyn. Seuraavassa vaihdossa lupaava Titsku keskushyökkääjä Niko Niemi kahvittaa ensin Heki kentän ja sitten monken joka pitää oikean etutolpan mutta Niko uittaa vasemmalta sisään.
3.Erän alku toisen toisinto. Titskut kestää. Heki jäähyilee kuten koko pelissä. Jotenkin kaikki Heki jäähyt oli samanlaisia. Pitkän oman painostuskauden jälkeen kun vastustaja käänsi vedettiin Titsku pelaaja nurin omaa turhautumistaan. Titaanit pääsi lopussa peliin paremmin ja Tero Vuorinen kilisytteli maalipuita. viimeinnen maali tuli 17 vuotiaan Antti Viipurin mailasta tyhjiin tilanteessa jossa Heki pelaaja yritti vielä viimehetkellä siirtää maalia.
Pelissä ei taklauksia säästelty joten Heki - Tit matsit jatkavat sarjassakin vanhaa kiihkeätä linjaa.

Titaanien joukkeenjohdolle kysymys, HALOOOOO???????
Mikä vitun idea ottaa just sarjan alla venäläinen ykkösdivarin halonhakkuu porukka harkka vastustajaksi sarjan kynnyksellä? Pakka on muutenkin pieni ja loukaantumisiin ei ole varaa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Satuitko keskikattomo tiirailemaan kuka oli Hekillä maalissa? Taitaa olla mielenkiintoisia matseja tulevalla kaudella nuo Hekin ja Tinaanien väliset mittelöt..
 
Ketterä-KuPu 5-5 (3-0,1-2,1-3)


Ketterän vieraaksi saapui launtai-iltapäivänä 2-divisoonaan valmistautuva KuPu.KuPu saapui Imatralle hyvin kapealla materiaalilla,sillä mukana oli vain 12 kenttäpelaajaa.Kapeasta materiaalistaan huolimatta KuPu jaksoi roikkua Ketterän "vauhdissa" mukana.Ensimmäinen erä oli täydellistä kotijoukkueen hallintaa ja yleisö epäili Ketterän hakkaavan taululle rumat lukemat.Ensimmäinen erä kirjattiin Ketterälle luvuin 3-0.Toisen erän Ketterä jäähyili ja KuPu pääsi peliin mukaan.Ketterän jäähysuma alkoi heppoisin perustein tuomitusta Jussi Hilpaksen ulosajosta.Vieraat kavensivat ylivoimalla,mutta Roiha kuittasi tilanteen rangaistuslaukauksesta,jonka aiheutti KuPu:n maalivahti heittämällä mailan estän täten Roihaa pistämästä kiekkoa tyhjään maaliin.KuPu pyöritti ylivoimaa välillä hyvin,välillä vähemmän hyvin,mutta erätauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa ottelua 4-2.Kolmas erä aaltoili päästä päähän ja välillä vauhtia tuntui oleva enemmän mukana kuin järkeä.Päätuomari SINKKONEN jakoi Ketterälle edelleen paljon jäähyjä ja KuPu pääsi jatkuvasti pyörittämään ylivoimaa.KuPu iski pelin tasoihin ottelun lopussa ja tuntui olevan lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.

KuPu:lla on 2-divariin todella kova nippu kasassa.Varsinkin Keppo pyöritti ylivoimaa hyvin.Kupu tulee olemaan alkavan kauden nousukarsinnoissa todella kova pala Suomi-Sarjan heikoimmille porukoille.

Ketterä ilmoitti aiemmin viikolla Heikki Mälkiän kuuluvan toistaiseksi Ketterän valmennuskaartiin.Mutta ainakaa tänään "Mälliä" ei Ketterän vaihtoaitiossa näkynyt.Solovievta ei myöskään tänään kentällä nähty,syystä ei ole mitään tietoa.Miika Ijäs sai Joensuussa vakavan vamman suuhunsa,joten hän ei tänään pelannut.Juha-Pekka Rinkisellä on jonkin asteinen polvivamma,joten hänkin katseli ottelua katsomon puolelta.Rinkinen ja Ijäs ovat molemmat Ketterälle elintärkeitä pelaajia,etenkin J-P,sillä Ketterä on hyvin riippuvainen kyseisestä miehestä.Ketterän sveitsiläis vahvistus Sven Bamert on osoittautunut pienoiseksi "flopiksi",sillä mies pelaa tällä hetkellä 3- tai 4-kentällisessä jatkuvasti.Bamert on aivan liian pienikokoinen eikä täten kestä fyysistä peliä.Ketterän harmiksi Mikko Hänninen lähtee pelaamaan Ranskan liigaa,Hänninen olisi ollut Imatralle tervetullut vahvistus puolustuspäähän.Ketterälle voi olla luvassa vaikea kausi,etenkin jos tulee loukkaantumisia,sillä pelaajia kyllä on,mutta tasoa ei riitä kahean pitkälle.


1-0 Mikko Rautio (Purhonen) yv.
2-0 Vesa Koppi (Lempiäinen)
3-0 Teemu Asikainen (Partanen) yv.
3-1 Juha Lahti (Keppo) yv.
4-1 Tero Roiha rl.
4-2 Tommi-Petteri Torvinen
4-3 ?
5-3 Vesa Koppi (Piispanen)
5-4 Juha Lahti yv.
5-5 ? Liukonen (Keppo)
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Son of the Beach

KuPu:lla on 2-divariin todella kova nippu kasassa.Varsinkin Keppo pyöritti ylivoimaa hyvin.Kupu tulee olemaan alkavan kauden nousukarsinnoissa todella kova pala Suomi-Sarjan heikoimmille porukoille.


Mahdoitko tunnistaa oliko mukana enemmänkin KooKoon entisiä miehiä? Maalivahti Sami Heikkisen ja konkaripakkien Mikko Outisen ja Tony Grönroosin jatkosta Puhdissa on nimittäin ollut jotain puhetta. Mukana on ilmeisesti (vielä) myös ulkomailta palannut Jussi Salminen, jonka kuvittelisi halutessaan mahtuvan jopa Mestiksen heikoimpien seurojen kokoonpanoon suhteellisen helposti. Puhtia muuten valmentaa legendaarinen Mikko "Kone" Laaksonen, jonka divaritehot muistetaan varmasti Imatrallakin...
 
Heki kaatoi Kooveen 5-2 ollen selvästi parempi joukkue ja suuremmat numerotkaan eivät olisi olleet vääryys.

Maalit: Tölli, Vuorinen, Roimola, Vuori ja Heinonen
 

keskikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, HIFK, sympatiat aina SaiPalle
Viestin lähetti uljas
Satuitko keskikattomo tiirailemaan kuka oli Hekillä maalissa? Taitaa olla mielenkiintoisia matseja tulevalla kaudella nuo Hekin ja Tinaanien väliset mittelöt..

Jaa rupeaako Puljas jo ennen sarjaa naljailemaan. Ei en sen kummemmin kiinittänyt Hekiinien maalivahdin nimeen huomiota.
Vaikka kotkassa ei pääse pullistelemaan vahvistuksilla niin ja ennusteet on huonot, ei kotkan huurre teltasta edelleenkään pisteitä haeta pokkaamalla.
 
Viestin lähetti Everton
Mahdoitko tunnistaa oliko mukana enemmänkin KooKoon entisiä miehiä? Maalivahti Sami Heikkisen ja konkaripakkien Mikko Outisen ja Tony Grönroosin jatkosta Puhdissa on nimittäin ollut jotain puhetta. Mukana on ilmeisesti (vielä) myös ulkomailta palannut Jussi Salminen, jonka kuvittelisi halutessaan mahtuvan jopa Mestiksen heikoimpien seurojen kokoonpanoon suhteellisen helposti. Puhtia muuten valmentaa legendaarinen Mikko "Kone" Laaksonen, jonka divaritehot muistetaan varmasti Imatrallakin...


Enpä juurikaan tunnistanut KuPu:n pelaajia,sillä heillä ei ollut nimiä selässä.Tota Salmista koitin bongailla,mutta eipä miestä juurikaan näkynyt.Heikkinen oli ilmeisesti maalissa ja "Kone" vaihtoaitiossa.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti zeitgeist
Nyt tuli täysin uusi tuttavuus, voisitteko kertoa mistä tulee tuo salaperäinen KuPu?

Kuusankosken Puhti (KuPu) on tiettävästi tosissaan lähdössä tavoittelemaan nousua Suomi-sarjaan ja jos "Kone" Laaksonen saa haluamansa vahvistukset ex-KooKoo-pelaajista ei joukkueella totta tosiaan voi muuta tavoitetta ollakkaan. Pääosin KuPun joukkuehan koostuu KooKoo-taustaisista pelaajista joista suurin osa pelasi vielä viime kaudella Suomi-sarjaa nyttemmin toiminta lopettaneessa AaKoossa.

Oheisena Kuusankosken Puhdin sopimuspelaajat sekä myöskin huhut joita joukkueeseen on liitetty:

KuPu, sopimukset:

+ Mikko Laaksonen, valm
+ Ari Lakimo, a-valm
+ Jari Pentikäinen, a-valm
+ Ari Lehtoranta, mv-valm
-----------------------------------
+ mv Ville Malm
+ mv Lauri Tynys
-----------------------
+ p Juhani Iiskola
+ p Tomi Kosonen (AaKoo)
+ p Jari Markkanen
+ p Juha Mauno
+ p Juha Narinen (AaKoo)
+ p Olli Ravi
+ p Jari Reinikka
+ p Mikko Tarkiainen (AaKoo)
+ p Tommi-Petteri Torvinen (AaKoo)
----------------------
+ h Antti Ahola (AaKoo)
+ h Topi Elo (AaKoo)
+ h Matti Espo (AaKoo)
+ h Kalle Järvinen
+ h Juha Kaitila (KooKoo A)
+ h Timo Keppo
+ h Juha-Pekka Lahti
+ h Teppo Liukkonen (KooKoo)
+ h Jani Luoma-aho
+ h Joe Nurmi
+ h/p Mika Rönkkönen (AaKoo)
+ h Markus Sarlo (AaKoo)
+ h Ville Silvennoinen (AaKoo)
+ h Petri Tikkanen (AaKoo)
+ h Tuukka Virtanen

Pois lähteneet/lopettaneet:
- p Teemu Puhjo (LiTi)
- h Teppo Soini (LiTi)
- h Janne Kaitila (LiTi)

Huhut:
+ mv Sami Heikkinen (KooKoo)
+ mv Roni Turtiainen (AaKoo)
+ p Tony Grönroos (KooKoo)
+ p Mikko Outinen (KooKoo)
+ p Jussi Salminen (Stavanger NOR)
+ h Juha Kannelkoski (AaKoo)
+ h Jukka-Pekka Loiri (AaKoo)
+ h Jukka-Pekka Loponen (LiTi)

- h Erno Hakkarainen (lopettaa)

Lähde: http://personal.inet.fi/urheilu/tilastomies/siirtolista2003.htm
 
Viimeksi muokattu:
Ketterä-PePo 3-5 (2-2,0-1,1-2)

Ketterän maalit: Vesa Koppi,Tero Roiha ja Sven Bamert.

Juutilainen teki PePo:n maaleista yhden ja viimeisen maalin tyhjiin iski joku keltakypäräinen,ilmeisesti joku SaiPa:n viime kauden A-junnu.

Eipä pelistä paljoa käteen jäänyt.Ketterän peli on vielä pahasti hakusessa,eikä asiaa ainakaan helpota se että J-P Rinkisen polvi vaati leikkauksen ja mies on poissa loppukauden.Ketterän valmentajan pelin jälkeinen kommentti "Ei voi ihmeitä odottaa tällä hetkellä" on aika osuvasti sanottu.Heikki Mälkiä pyörähti kuulema aiemmin viikolla harjoituksissa,mutta tänään ei miestä ainakaan näkynyt aitiossa.J-P Rinkisen myötä taitaa Ketterän Playoff-haavet kaatua jo ennen sarjan alkua.No taistellaan sitten tämä kausi putoamista vastaan!
 

theref

Jäsen
Ei Ketterä voi yhteen J-P Rinkiseen kaatua. Onhan siellä kuitenkin vielä V.Rinkinen =)

Joukkue ei ole hyvin kasattu jos joko pleijareihin meno tai putoamista vastaan taistelu on yhdestä miehestä ja hänen panoksestaan kiinni.

Eiköhän se Jallu kuitenkin ole kopissa ja penkillä porukkaan henkeä puhkumassa, Roiha pelaa unelmakauden ja Asikainen mättää tehoja niin paljon, että Sipiläisen Ollin jalanjäljet ovat seuraava askel. SaiPaan try-outille ja liigaan vaan!

Kyllä Ketterä homman hoitaa tyylikkäästi tälläkin kaudella.

Ikävä juttu Jallun kannalta!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Titaanit-KuPu 4-4

Titaaneista:
Harri Niemi 3+1
Marko Levänen 1+1

Puhdista:
Juha Lahti 1+2
Juha Narinen 1+1
Teppo Liukkonen 1+1
 
Re: Titaanit-KuPu 4-4

Viestin lähetti Everton

Puhdista:
Juha Lahti 1+2
Juha Narinen 1+1
Teppo Liukkonen 1+1


KuPu näyttää todella vahvalta nipulta.Juha Lahti on näköjään kunnostautunut treenipeleissä Ketterää vastaan 2 maalia ja nyt Titskuja vastaan 1+2.Mikä ihme mies tämä on?Taitaa viedä 2-divarin pistepörssin.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-SaPKo Kouvolassa 11.9.03

KooKoo-SaPKo 7-0 (2-0, 2-0, 3-0)

1-0 Lajunen (Mäkelä, Karhula)
2-0 Huuhka (Anttila)
------------------------------------------
3-0 Gärdström (Korhonen, Heikari)
4-0 Karhula (Lindström, Louhivaara)
--------------------------------------------
5-0 Lindström
6-0 Lindström
7-0 Mäkelä (Karhula)
---------------------------------------------

Maalivahdit:
Joonas Riihimäki, KooKoo
Mikko Kontturi, SaPKo

Joonas Riihimäki pelasi ensimmäisen ottelunsa KooKoon maalissa.
SaPKo vaihtoi toisessa erässä maalivahtia mutta tämän uskomattomia pelastuksia tehneen molarin nimi meni ainakin itseltäni ohi koska SaPKolla ei ollut lainkaan pelaajien nimiä paidoissaan. Kaj Lindströmin maalien syöttäjät menivät myös itseltäni ohi korvien.
 

Mzt_t

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, JYP
Harjoitusottelu Varkaudessa:

WarKis - Jokipojat 1-10 (0-3,1-3,0-4)

Jokipoikien maaliahneimmat olivat Jarkko Turunen (3) ja Mikko Kinnunen (2).

Lähde: Karjalainen
 
Heki

Heki kohtaa Hyvinkään Ahmat maanantaina vieraissa ja pelaa viimeisen harjoitusottelun Porvoon Huntersia vastaan keskiviikkona kotona. Ensimmäisessä sarja ottelussa Heki matkustaa Vermunttilaan VT-HT:n vieraaksi.
Heki joutuu lähtemään sarjaan vajaalukuisena sillä hyökkääjät Kaskinen ja Vuorinen ovat pelikiellossa kahdessa ensimmäisessä ottelussa.
 

keskikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, HIFK, sympatiat aina SaiPalle
Titaanit - Ketterä 4-4 (2-3,0-1,2-0)

Sekava harjoitusottelu kauden alla. Lopullisesti pelin tuhosi pillipiipari nimeltä Oikarainen(tai Oikarinen) jonka linjattomuus löi kaikki ennätykset. Pelaajat eivät varmasti tienneet mitä sai tehdä ja mitä ei. Numerot olivat jotakuinkin oikeuden mukaiset.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Puhti - HooKoo 7-5 (3-2, 2-1, 2-2)

Kuusankosken Puhti (KuPu) voitti viimeisessä harjoituspelissään Hollolan Kiekon 7-5.

Puhdin tehomiehet olivat Timo Keppo (2+2) ja Juha Lahti (2+1). Teppo Liukkonen syötti peräti kolme maalia. Markus Sarlon tehot olivat 1+1, ja Tuukka Virtanen sekä Jani Luoma-aho tekivät maalin mieheen.


Juttu kokonaisuudessaan löytyy Kouvolan Sanomien nettiversiosta.

http://www.kouvolansanomat.fi/arkisto/vanhat/2003/09/13/index.html
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HooKookaan ei taida s-sarjaa pelata? Tarttee varmaankin avata ketju kakkosen Etelä-lohkolle(?). KuPun otteita nimittäin seurattaneen täällä suunnalla huomattavasti aiempaa tarkemmin.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton
HooKookaan ei taida s-sarjaa pelata? Tarttee varmaankin avata ketju kakkosen Etelä-lohkolle(?). KuPun otteita nimittäin seurattaneen täällä suunnalla huomattavasti aiempaa tarkemmin.

No joo, tuli tuossa kirjoittaessa mieleen ettei tämä nyt ihan oikeaan ketjuun mene mutta eiköhän KuPu kauden päätteeksi juhli nousua Suomisarjaan ja silloinhan viestiketju on jo nyt melkein oikea. Totta, että KuPu kiinnostaa aiempaa enemmän eikä vähiten siksi että valmentajana häärää Mikko Laaksonen ja kyllähän nuo pelaajatkin suurelta osin ovat KooKoo-taustaisia.
 
Viestin lähetti Everton
HooKookaan ei taida s-sarjaa pelata? Tarttee varmaankin avata ketju kakkosen Etelä-lohkolle(?). KuPun otteita nimittäin seurattaneen täällä suunnalla huomattavasti aiempaa tarkemmin.

Kyllä tänne sopii kirjoittaa KuPu:sta.Kuusankoskella on kova nippu kasassa täksi kaudeksi!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitenkäs Suomi-sarjan karsinnat tänä vuonna järjestetään? Onko kukaan ehtinyt vielä tutkia asiaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös