Mainos

Suomi-sarjan Etelä-lohko kaudella 2005–2006

  • 43 470
  • 128

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Ja tänäänhän sitten koko Jääkiekon Suomi-sarjaa seuraava maailma lähestulkoon pysähtyy, kun ensimmäisen kerran kauden aikana kohtaavat toisensa Talvisalo Gardenissa Savonlinnan SaPKo ja Imatran Ketterä paikallista aikaa kello 19.

Paikalle odotetaan ilman muuta kauden ennätysyleisöä. Ketterän kannattajatkin lähtevät matkaan kannustamaan omiaan suden suuhun. Jälkipelejä luettavissa illalla täältä ja SaPKon sekä Ketterän foorumeilta.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ja kaikkien huomion kohdistuessa Savonlinnaan, pelataan kaikessa hiljaisuudessa länsirannikolla VG-62 - HeKi ja VT-HT - Hc Montreal.

HeKi joutuu taas reissaamaan lähes Turkuun asti ja vastassa kotonaan alati vaarallinen kuuskakkonen. VG-62 on ollut aina HeKille jotenkin hankala vastus. Nyt ovat joukkueet tosin molemmilla muuttuneet huomattavasti sitten viime kohtaamisten. Naantalilaisia veikkailtiin kutakuin heittopussiksi, mutta niin vain aurinkokaupungissa on kaatunut känädienssit, sonnit ja pässipaidatkin. Vieraisiltakin VG on hakenut pisteet kotkan pesästä ja savosta. HeKi sen sijaan jatkaa vahvaa menoaan. Nyt jos ja mikäli sairastuvalta on ihmeparannuksen kokeneita saatu takaisin riveihin niin hyvältä näyttää. Kysymättäkin tietää ettei puolustajia ole, mutta hyvin on tähän asti pärjätty ilman niitäkin.

Vermuntilassa nähtäneen tasainen taisto pisteistä. Josko olisi Montreal vihdoin saanut koneet kunnolla käyntiin...

Ja pakolliset tulosveikkuut:
SaPKo - Ketterä 2-3 (ehkäpä jopati jatkoajalla)
VG-62 - HeKi 2-4
VT-HT - HCM 6-4
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Jonkunlaisia yllätyksiä on nähty ja koettu jo sarjan tässä vaiheessa,taitaa olla vieläkin tasasempaa mitä ennakkoon odoteltiin.

Jos HeKi on parantunu flunssakierteestään niin luulis Muumit niukasti kaatuvan kotiluolassaan.
HCM voitti kotonaan Titaanit mutta löytyykö porukkaa tarpeeks viikko-otteluun vieraspeliin?
SaPKon ja Ketterän peleissä on aina pientä ylimääräistä jännitettä,Ketterä on sarjataulukossa ylempänä mutta piste-ero ei ole mitenkään murskaava,päivän kunto ja asenne tulee ratkaisemaan.

Arvataan näin:
VG-62-HeKi 3-5
VT-HT-HCM 7-3
SaPKo-Ketterä 2-4
 

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Minnuu vähän on häiritsee, kun näistä Suomi-sarjan otteluista keskustellaan sekä joukkueiden omissa viestiketjuissa että tässä ketjussa... Joskus jopa samasta ottelusta kahdessa eri paikassa.

Eli olisiko järkeä sellaisessa ratkaisussa, että kaikki otteluihin liittyvä keskustelu olisi tässä ketjussa, ja joukkueiden omissa ketjuissa sitten spekuloitaisiin mahdollisilla vahvistuksilla ja käytäisiin läpi loukkaantumistilannetta ym.?

Itse pitäisin tätä parhaana vaihtoehtona.
 
Viimeksi muokattu:

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Teurastus Talvisalossa osa 1: SaPKo-Ketterä 7-1.
Jos tähän tulee jatko-osia niin toivottavasti joku toinen joukkue on vastaanottavana puolena.

Alku näytti siltä että Ketterä jatkaa siitä mihin edellisissä peleissä jäätiin mutta muutaman minuutin hallinnan jälkeen tahti muuttui,SaPKon peli kulki kuin unelma ja Ketterän kuin pahin painajaisuni.

SaPKon viisikkopeli oli aika ajoin näyttävää syöttelyä ja vaikka se tekikin neljä ylivoimamaalia niin ei ne koko peliä ratkaisseet.
Ketterälläkin oli vielä toisessa erässä jonkunlaista yritystä,mikään ei kuitenkaan onnistunut ja saatiinpa pari kertaa lähes tyhjästä maalista ohi.

Yleisö oli hyvin mukana ottelussa ja mikä oli ollessa koska SaPKon maalihanat aukes oikein kunnolla.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
VT-HT-Hc Montreal 6-6.

Joo-o, pelin jälkimmäinen puolisko oli kauden huonointa Tempoa. Peli hienosti hallussa, ekat 30 min täysin VT-HT:n, mutta vain kolme maalia pystyttiin tekemään.

Tokan erän alkupuolella kova lämäri Niilo Kermisen kasvosuojukseen taisi sekoittaa kotijoukkueen otteita. Silmä puoliksi umpeen ja päässä pyöri matsin jälkeen, paljonko mahtoi vaikuttaa toisessa erässä miehen peliin? Neljä kiekkoa meni verkkoon, vaikkakaan ei niistä Niiloa voi soimata. Kolmanteen erään sitten Welter maaliin.

Tasoitusosuma summerin soidessa...Vuoroin vieraissa. 15 sekuntia aikaisemmin Mikael Vahander nokikkain Montreal-kassarin kanssa, ei sitten saanut sisään.

Jatkoajalla Montrealilla kaksi tolppalaukausta, mutta vastaavasti Reeti Sahlstedt ohjasi pari senttiä ohi takatolpan aivan viime sekunneilla, joten kumpi tahansa joukkue olisi toisen pisteen voinut poimia.

Tervo-Myllymaa-Sahlstedt jälleen aivan pitelemätön. Suomi-sarjasta ei montaa puolustusta löydy, jotka pysyisivät tämän hyrräketjun perässä. Paremmalla prosentilla voisi vaan viimeistellä.

Tuomarointi jälleen taattua Ylijoki-sarjaa. Mika Paananen poisti avauserässä Krister Pietsalolta mailallaan hampaita, pitkän arpomisen jälkeen 2 min kyynärpäätaklauksesta. Krisu pyyhki veret pois ja palasi pelaamaan ylivoimaa.

Jatkoajalla sitten niin mielenkiintoinen läpiajo että oksat pois. Montrealin kaveri pari metriä hyökkäysalueella, kun hyökkääjä polkaisi keskialueelta nokikkain Welterin kanssa. Linjurin virhe, mutta myös Ylijoki varmasti näki mitä tapahtui. Jos siitä olisi voittomaali syntynyt, niin...

Montreal oli toisella puoliskolla erittäin hyvä kotijoukkueeseen nähden, ja olisi ehkä ansainnut toisenkin pisteen mukaansa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Montreal - SaPKo

43:47 25min REUNANEN Pasi HCM Ottelurangaistus
43:47 2min REUNANEN Pasi HCM Poikittainen Maila
43:47 2min REUNANEN Pasi HCM Kampitus
43:47 20min (TIILIKAINEN Jarno) SaPKo Toimihenkilön pelirangaistus käytöksestä

Reunasen Pasilla on riittänyt kiirettä... Ensin yksi jäähy, siirretyn aikana toinen ja sitten vielä nahina vasutstajan valmentajan kanssa. Näinkö?
 

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
SaPKo siis vieraili viikonloppuna Tampereella ja kävi voittamassa HcM:n 4-2 ja LeKin 6-3.

Vaisun kauden avauksen jälkeen pässipaidat ovat alkaneet lunastaa heihin kohdistettuja odotuksia ja sijoitus sarjataulukossa onkin komeasti toinen.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
No niin, se on sitten ensimmäinen neljännes etelää tahkottu ja sarjataulukko seuraavanlainen

1.HeKi
2.SaPKo
3.LeKi
4.Ketterä
----------
5.KOO-VEE
6.VG-62
7.VT-HT
----------
8.Titaanit
9.HCM


HeKi. Puolustajapulasta kärsinyt HeKi on kaikesta huolimatta päästänyt selvästi vähiten maaleja! Länsirannikon vieraskiertue tuottanut harmaita hiuksia. Mukaan vain yksi piste VG:ltä.Hyökkäyksessä riittää leveyttä ja ratkaisijoita. Joukkue suorastaan karmaisevan kovassa iskussa. Jatkanee sarjan kärkipaikoilla.

SaPKo. Kausi alkoi taas takkuillen, mutta hyvin ovat pässipaidat tappioista toipuneet ja kivunneet jopa kakkospaikalle. Sijoitus pysynee jatkossa neljän sakissa

LeKi. Suorastaan loistava alku nousijaryhmältä. Enpä olisi uskonut ensinäkemältä. Uskoisin menon hieman laantuvan jatkossa ja sijoitus jossain kuudennen-kahdeksannen paikkeilla

Ketterä. Pelannut kelpo kiekkoa. Taisteli HeKiäkin vastaan urhoollisesti vaikkakin hävisi 7-1 mutta, lukemat eivät kerro kaikkea siitäkään pelistä. SaPKoa vastaan outo romahdus..? Taistellee jopa 2-3 paikoista

KOO-VEE. Tasaisia pelejä, paitsi VT-HT mittelö jossa tuli nuoskaa tupaan. Kaatanut Ketterän ja Titaaneilta pinnan napsinut. Jatkossa sijoitus jossain 5-7 tietämillä

VG-62. Kauden "sensaatio" Näiden nuuskamuikkusten piti olla viime kauden maskotti "pehmoahmojen" manttelinperijä. Kuinka ollakkaan esitykset ovat olleet vallan mainioita. Myös sarjajohtaja HeKi sai tyytyä Naantalissa yhteen pisteeseen. Kalle Salon paluu korvannut sittenkin paljon. Puolustaja Sinkkonen näyttää myös olleen arvokas hankinta. Eiköhän se meno tästä jo ala rauhoittumaan ja sijoitus laskemaan ~8 hujakoille

VT-HT. Otteet ailahtelee kuin härän mieli teurastamossa. Ensin löylytti KOO-VEEn: ja sitten murskatappio VG:ltä. Kotonaan kova mutta vieraisilla ollut hankalaa.Yhtään pistettä ei vieraisilta ole matkaan jäänyt. Ainoa joka on toistaiseksi HeKin kaatanut. Jos esitykset vieraisilla paranee, paranee myös sijoituskin 4~5 tuntumaan

Titaanit. Jaa-a.. mikähän näitä merimiehiä oikein riivaa? Alku ollut sangen kankeata. Eiköhän meno tästä ylly kuitenkin kauden mittaan. Selkeä alisuorittaja. Kiilaa seuraavalla neljänneksellä itsensä kärkikolmikkoon

HCM. Kärsineekö vähästä jääajasta ja nythän Montreal ei pääse enää ketään yllättämään. Kone näyttäisi kuitenkin pikkuhiljaa käynnistyvän. Titaanit kaatuivat kotona ja viime vierailulla Vermuntilassa arvokas tasuri. Paljon pitää kuitenkin alkaa tapahtumaan, mikäli neljän joukkoon mielii. Sijoitus tuskin näillä esityksillä tästä paljoa kohenee.
 

comrad

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, HPK
uljas kirjoitti:
VG-62. Kauden "sensaatio" Näiden nuuskamuikkusten piti olla viime kauden maskotti "pehmoahmojen" manttelinperijä. Kuinka ollakkaan esitykset ovat olleet vallan mainioita. Myös sarjajohtaja HeKi sai tyytyä Naantalissa yhteen pisteeseen. Kalle Salon paluu korvannut sittenkin paljon. Puolustaja Sinkkonen näyttää myös olleen arvokas hankinta. Eiköhän se meno tästä jo ala rauhoittumaan ja sijoitus laskemaan ~8 hujakoille

Loistavan viiltävät analyysit uljas. Kiitos niistä.
Mutta haluaisin kuitenkin korjata muutaman asian, mitkä on mielestäni jo muutaman kerran esiintynyt Jatkoajan sivustoilla väärin. Ensinnäkin se, että Kalle Salo olisi palannut VG-62:n miehistöön. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin Salo on pelannut Veegeessä jo kauden jos toisenkin. Ja taisi tuo Sinkkonenkin esiintyä viime kaudella muutaman kerran.
Ja mitä tuohon arvioon tulee niin saanen olla hieman eri mieltä.
Ymmärtääkseni VG-62:lla on jonkun verran loukkaantumisia ja muita poissa olleita??(Toki korjatakkin saaa jos olen väärässä.) Mutta muutaman pelin nähneenä veikkaisin että VG voi aivan hyvin pitää sijoituksensa. Ehkä pienoisella hyvällä tuurilla jopa nousta muutaman sijan.
Toki täytyy myöntää että comradkin oli alkukaudesta hieman pessimisti mutta ihan hyvältähän tuo tuntuu näyttävän. Välillä..
Myönnän myös että se uljaan ~8 on aivan mahdollinen!
 

The Rock

Jäsen
Hawaijikiekkoa

Titaanit - SaPKo 1-2 (0-0,1-0,0-2)

1-0 Ville Valli (Mikko Kansikas, Jari Puustinen)
1-1 Jukka Niemelä YV
1-2 Sami Suomalainen (Jarno Tiilikainen, Anssi Kostiainen) VoM

Maalivahdit:

Titaanit Janne Kari-Koskinen 11+9+10= 30 torjuntaa
SaPKo Harri Kohvakka 14+10+17= 41 torjuntaa

Jäähyt:

Titaanit 9 x 2min= 18min
SaPKo 11 x 2min= 22min

Titaanit ja SaPKo tarjosivat varsin runsaslukuiselle kotkalaisyleisölle todella surkeatasoisen ottelun, jossa voittaja ratkesi lopulta viimeisessä erässä ja täysin oikeaan osoitteeseen. SaPKo halusi kolmannessa erässä selvästi voittaa ja joukkue yritti hampaat irvessä loppuun asti. Lopussa kiitos seisoi 1-2 -voittomaalin merkeissä ja Savonlinnaan arvokkaat 2 sarjapistettä.

Ei voi kuin ihmetellä missä oli jälleen kotijoukkueen taistelutahto sekä voittamisenhalu? Joukkueelta puuttuu täysin sydän. Kun sydän ei ole mukana, niin eipä paljon voi edes odottaa tapahtuvankaan kentällä.

Niinkin yksinkertainen asia kuin avaussyötöt omasta päästä osattiin komeasti turhia lähes järjestään joko ensimmäiseen taikka toiseen SaPKo-karvaajaan. Huolellisuus puuttui täysin pelaajien otteista sekä tietynlainen välinpitämättömyys paistoi pahasti silmään peliä seuratessa. Laukaukset olivat vain näennäisiä maalia kohti heitettyjä lerppuja sekä syötöt rystylääppäisyjä taikka toivotaan-toivotaan sokkosyöttöjä. Aloitukset SaPKo vei lähes järjestään kovemmalla tahdolla ja yrityksellä. Muutamaan otteeseen Titaanien aloittaja ei edes ollut valmiina aloituksessa kiekon tippuessa jäähän ja tämä mielestäni kuvasti suhteellisenkin hyvin joukkueen omaa kiinnostustasoa peliä kohtaan. Ylivoimallakaan peliä ei saatu kunnolla rauhoitettua, vaan SaPKon todella aggressiivinen karvaus tuotti tulosta sekä liian hätäisiä kiekollisia ratkaisuita kotijoukkueen pelaajilta. Ei hyvää päivää Titaanit!

Enää ei tarvitse ollenkaan ihmetellä miten Titaanit ei voita vierassakaan pelejään, kun kotonakin esitetään tuollaista totaali*askaa. Parhaiten yksittäisistä pelaajista Titaaneiden nykytilannetta kuvastaa joukkueen kapteeni Joni Hakonen. Paljon löysempää asennetta sekä peliesitystä saa hakea. Luistelu oli verkkaista, syötöt päin *ersettä sekä puolustusasenne aivan nollissa. Missä on se viime kaudella pelejä dominoinut Hakonen, joka järjestään kentälle tultuaan aiheutti hämminkiä vastustajan maalilla?

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että puheissa oli pelkkää ilmaa ennen kauden alkua. Pelaajisto vaihtui liiaksi viime kaudesta ja nyt mukaan tulleilla pelaajilla ei ole sitä samaa Titaanisydäntä saati tahtoa, mitä pelin voittaminen vaatii tällä tasolla. Pelaajat tuntuvat tulevan peleihin vain pelaamaan äkkiä matsin alta pois. Valmennusjohdon olisi alettava miettiä millä tämä umpisolmu saadaan auki sekä pelaajat pelaamaan kunnolla. Tätä tahtia keväällä karsitaan sarjapaikasta samaan aikaan, kun kärkiporukat tahkoavat pudotuspelejä.

Jos jotain hyvää tahtoo pelistä hakea oli se jokin Titaanien pienet cheerleader-tytöt, jotka ainakin vetivät asenteella duuninsa alusta loppuun asti. Samanlaisen hengen sekä yrittämisen kun jostain saisi myös jäällä esiintyvälle joukkueelle taiottua niin oltaisiin jo paljon lähempänä otteluiden voittoa.

Lopuksi päätin säästää illan erotuomarina toimineen Henri Tukian. Jos oli ottelu huono niin sitä oli myös päätuomari Tukia. Täysin linjattomia vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä. Ehkä tämänkin korealaisen neekerin olisi parempi vain keskittyä siihen SM-liigassa linjatuomarina oloon eikä tulla pilaamaan linjattomilla vihellyksillään Suomi-sarjan otteluita. Miehen viheltelyistä yms. kärsivät molemmat joukkueet ja lopulta edes pelaajat eivät tietäneet mitä kentällä saa tehdä ja mitä ei. Tukian paras vihellys oli ensimmäisen erän summerin soitua syntyneen Titaanimaalin hyväksyminen, onneksi linjatuomarit olivat tilanteen tasalla ja kertoivat mr. refereelle summerin soineen ennen kuin kiekko oli maalissa ja näin maalia ei hyväksytty. Jos SM-liigassa on huono tuomarilinja niin sitä se on myös alemmissa sarjoissa. Huhhuijaa, mistä näitä puupäitä ja puusilmiä oikein sikiää?

Titaanit jatkavat Via Dolorosaansa ensi viikon perjantaina (4.11.) kotihallissa ja vastaansa joukkue saa sarjan vahvasti avanneen nousijaporukka LeKin. Ottelu alkaa klo. 19:00 ja lippuja myyvät ennakkoon tutut myyntipisteet.

Titaanit-SaPKo –ottelun raportti luettavissa täältä.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit karvasi LeKin kumoon lukemin 5-1

Allekirjoittaneen näkemys Titaanilasein katsottuna luettavissa täältä.

Titaanit-LeKi -otteluraportin voi lukea puolestaan täältä.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit jatkoi voittokulkua

Ottelun tilastot ja jotain ylimääräistä huttua luettavissa täällä.

Titaanit-KOO-VEE –ottelun raportti luettavissa täältä.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Ketterä-HeKi 5-1 (4-1,0-0,1-0)

Näreharjun pakastearkun taika piti sarjajohtaja HeKin pyristelyt.

Ketterä lähti heti alkuun tahdolla ja taidolla,laukaisupaikkoja haettiin hyvin ja se tuotti myös tulosta eikä HeKin maalivahti Mikko Kapasellakaan ollut ilmeisesti paras päivänsä.
Kapanen ei missään nimessä ollut huono niinkuin ei myöskään koko HeKin joukkue,Ketterän laukaukset olivat kovia ja tarkkoja ja Kapanen sai tarpeekseen jo eka erässä.

Ketterän maalissa Antti Ore hoiteli oman tonttinsa melko eleettömästi ja varmasti,HeKin ainokainen luiskahti hyökkääjän luistimesta alanurkkaan eikä sille olis voinu mitään Erkkikään.

HeKillä oli omat tilaisuutensa kavennukseen mutta tällä kertaa kiekko pomppi Ketterälle ja 4-0 eka erässä oli isku josta HeKi ei toipunut.

Ottelu kokonaisuudessaan oli samanluonteinen kuin HeKi-Ketterä (7-1) Heinolassa,tasaisempi mitä numerot näyttää.
Ja tuomari oli hyvä koska Ketterä voitti!!!

Etelälohkon kärki vaan tiivistyy ja sehän on yleisön kannalta hyvä asia.
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
KATASTROFI HEINOLASSA

HeKi hävisi yllättäen, mutta ansaitusti sarjajumbo Montrealille 3-4
Montreal oli liikkeellä yhdeksällä kenttäpelaajalla ja se varmasti saa sarjajohtajan varmasti uskomaan helppoon voittoon. Tiukemman pelin nyt olisi vielä voinut käsittää mutta häviö oli jo nöyryyttävä. Näin pahaa asennevammaa ei ole muulla kuin HeKillä...
Tilitykset ja vuodatukset luettavissa www.heki.net jahka sivut suostuvat itkuvirteni päivittämään.
Tuomarilinja oli kyllä turhan salliva, mutta sillä ei ollut mitään osuutta saati arpaa HeKin surkeaan esitykseen.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit nuiji HeKin

Jonkinlainen näkemys ottelusta, mutta vahvojen värilasien läpi nähtynä luettavissa täältä.

Titaanit-HeKi –ottelun raportti luettavissa täältä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ja Titaanit-HeKi pelin näkemykset turistin silmin täältä: www.heki.net

Lisää jorinoita tulossa tännekin palstatilalle...
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ja niinpä niin. HeKille Kotkasta tuli märkää lapasta ja tiskirättiä. Takana kolmen tappion viikko. Vieraspelit tiedettiinkin vaikeiksi, mutta kotona tuli työtapaturma Montrealin kanssa. Sijoitus tappioista huolimatta silti taulukon yläpäässä. HeKiä tuntuu nyt vaivaavan jonkin sortin henkimaailman asiat, joita parantamaan pitäisi Tansaniasta lennättää tummahipiäinen poppamies. Ensi keskiviikkona HeKi saa vastaansa VT-HT:n. Pari onnistumista alkuun ja eiköhän itseluottamus siitä kohene. Sarjassa on vielä tukku pelejä jäljellä joten hätä ei ole lainkaan tämän näköinen.

Lempäälän Kisa jaksaa yhä yllättää... Ei olisi uskonut LeKiä sarjakärjessä näkevän! Viikon toinen yllättäjä on Hc Montreal. Suorastaan sensaatiomainen voitto Heinolasta ja nyt rökälevoitto Ketterästä. HeKin tappioiden ja Titaanien voittojen myötä sarja on entisestään tasaisempi. Edelleen on todettava, että vieraispeleistä pisteiden napsiminen on Ikean kirjahyllyn kokoamistakin vaikeampi projekti.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Mielenkiintoinen yksityiskohta etelälohkosta, sarjajohtajalla maaliero pakkasen puolella??

Ei tule ihan heti mieleen moista...
 

ale

Jäsen
[.
HeKiä tuntuu nyt vaivaavan jonkin sortin henkimaailman asiat, joita parantamaan pitäisi Tansaniasta lennättää tummahipiäinen poppamies.

Laittakaa sama poppamies käymään Seinäjoella SHT:n kopissa. Tulisi näin veljellisellä yhteistyöllä poppamiehen matkakustannukset puolet halvemmaksi joukkuetta kohti.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
uljas kirjoitti:
Lempäälän Kisa jaksaa yhä yllättää... Ei olisi uskonut LeKiä sarjakärjessä näkevän! Viikon toinen yllättäjä on Hc Montreal. Suorastaan sensaatiomainen voitto Heinolasta ja nyt rökälevoitto Ketterästä. HeKin tappioiden ja Titaanien voittojen myötä sarja on entisestään tasaisempi. Edelleen on todettava, että vieraispeleistä pisteiden napsiminen on Ikean kirjahyllyn kokoamistakin vaikeampi projekti.

LeKi on tosiaan ollu aikamoinen yllättäjä.Joka viikko oon ootellu että alamäki alkaa mutta porukka porskuttaa kärjessä ja vaikka onkin pelannut enemmän kuin muut ei tuo voi enää tuuriakaan olla.

HC Montreal-Ketterä pelistä sen verran että raporttien mukaan Monttu oli pelannut todella hyvin ja Ketterän paras oli maalivahti Jani Huovila(47 torjuntaa).Tuota vauhtia Monttu on aika nopeesti neljän parhaan porukassa.

Mitä tulee Ikeaan ja Suomi-sarjan vieraspeleihin niin taitaa olla että Ikean kirjahyllyistä puuttuu osia yhtä paljon kuin vierailijoilta pelaajia.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, Canadiens
HC Montreal on muuten tällä kaudella nimeltään Hockey Club Manse. Lyhenteellä ei ole yhtenäistä linjaa, vaan kotisivuilla on käytössä välillä HcM ja välillä HCM. Lieviä identiteettiongelmia, sanoisin. Vähän sama juttu, jos Turun Palloseura olisi mielialan mukaan TpS tai TPS.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Rollo kirjoitti:
Mielenkiintoinen yksityiskohta etelälohkosta, sarjajohtajalla maaliero pakkasen puolella??

Ei tule ihan heti mieleen moista...

Kyllä tulee mieleen. Oli viimeisiä kakkosdivarivuosia ennen Suomi-sarjaa, kun HeKi johti kakkosen ylempää loppusarjaa ja kiekkolehdessä oli katin kokoisin kirjaimin "Sarjajohtajalla maaliero miinuksella" tms...
Silloin maalieron sai heittämään 11-0 tappio Kouvolassa.
 

The Rock

Jäsen
Ketterä ratkaisi ylivoimalla

Ketterä – Titaanit 4-2 (1-0,0-0,3-2)

1-0 Riku Vattukumpu (Tero Roiha, Jussi Hilpas) YV
2-0 Jussi Lähde YV
2-1 Jaakko Niemensivu (Miika Piikkilä) YV
3-1 Antti Martikainen (Ville Oittinen, Ilkka Malkki)
4-1 Jari Partonen (Antti Martikainen, Ilkka Malkki) YV
4-2 Joni Hakonen (Ville Valli)

Maalivahdit:

Ketterä Antti Ore 18+6+11= 35 torjuntaa
Titaanit Janne Kari-Koskinen 11+5+5= 21 torjuntaa (pois 56:42-56:59 & 57:28-57:45)

Jäähyt:

Ketterä 11 x 2min= 22min
Titaanit 8 x 2min= 16min

Lähde: www.finhockey.fi/tulospalvelu

Jotain raportintynkää olisi kiva lueskella ottelusta. Miten Titaanit pelasi? Oliko maalipaikkoja? Miten pelasi Janne Kari-Koskinen?

Ketterä tuntuu olevan Titaaneille todella paha vastus tällä kaudella. Kokenut joukkue puristaa väkisin nuoremmistaan mehut pihalle ja rankoo kovalla kädellä. Kokemus on toden totta vieläkin kova sana jääkiekossa, aivan kuten erikoistilannepelaaminenkin.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Ketterä-Titaanit 4-2.

Ketterä vieläkin ilman tappiota jäänviileässä kotiluolassaan.

Kotijoukkue lähti otteluun hieman vajaana mutta taisteli itselleen tärkeät pisteet ja katkaisi ainakin hetkeksi Titaaneiden nousun.

Ottelun maaleista viisi tehtiin ylivoimalla ja Ketterä voitti ylivoimamaalit 3-2 vaikka Titaanit pääs pelaamaan enemmän ylivoimaa,puolisen minuuttia viidellä kolmea vastaan ja vierailijoiden toinen maali tehtiin kuudella neljää vastaan ilman maalivahtia.

Peliä hallittiin vuorotellen ja Titaaneiden 2-1 kavennuksen jälkeen vaikutti siltä että tasoitus tulee minä hetkenä hyvänsä mutta Ketterän nopea vastahyökkäys vei kotijoukkueen 3-1 johtoon,maalista suurin ansio kuuluu Ilkka Malkille jonka mahtava poikittaissyöttö jätti Antti Martikaiselle tyhjän maalin.

Ottelun ratkaisu oli Ketterän parempi tilanteiden hyödyntäminen ja maalivahti Antti Oren muutama todellinen haamupelastus jotka saivat Titaaneiden hyökkääjien päät pyörimään.Titaaneiden maalilla Janne Kari-Koskistakaan ei voi missään nimessä maaleista syyttää,maalit oli oikeesti tehtyjä.

Ketterän ja Titaaneiden vierassaldo on aika samanlainen eli yks kahden pisteen voitto kummallakin ja Ketterällä juuri Titaaneista joka on ainoa vieraspeli Ketterällä jossa on ollut ykkösmiehistö mukana.

Viikonloppuna Ketterällä Länsirannikon keikka ja parhaalla mahdollisella joukkueella vierassaldoa on hyvät mahdollisuudet parantaa.
Seuraava kotiottelu Näreharju Areenalla hegemoniaottelu SaPKoa vastaan johon tulossa vähintään bussillinen SaPKon kannattajia ja mukana myös kannattajien välinen erätaukokisa Olkipossun herruudesta.

Titaaneilla seuraava ottelu Kotkassa 18.11. viime aikoina hyviä otteita esittänyttä HC Mansea vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös