Suomi-sarjan alkulohko 3 kaudella 2011–2012

  • 83 238
  • 168

Kurre71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp HT, Keupa HT, Diskos
Hunters-Oilers 3-5. Sarja korkattu hyvävauhtisella pelillä. Pelillisesti tasainen, kummallakin oli paikkansa, Oilers vain käytti paikkansa himpun verran tehokkaammin. Entiset Jukurit olivat vieraiden pääosissa, olisikohan ollut käyttöä tänä iltana Savonlinnassa (SaPKo- "liiga"Jukurit 3-1). Huntersin peli näytti paremmalta kuin viime vuonna ja sarjasta on varmasti muodostumassa korkeatasoinen, sillä joukkueiden taso sarjassa on noussut viime vuodesta.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Pelillisesti tasainen, kummallakin oli paikkansa, Oilers vain käytti paikkansa himpun verran tehokkaammin.

Voitko hieman valoittaa enemmän tuota tasaisuutta tässä pelissä? Maalivahtien torjuntoja kun katsoo niin saa aivan erilaisen kuvan ottelusta.
 
En ole nähnyt statistiikkaa, pelillisesti kaksi ensimmäistä erää oli hyvinkin tasaista, tosin joukkueitten pelityyli oli vähän erilainen. Huntersilla oli ehkä joukkueena enemmän vauhtia, mutta Oilersilla oli pelaaminen johdonmukaisempaa ja suoraviivaisempaa. Kolmas erä tosin oli Oilersin hallintaa, mutta paikkoja siunautui myös Huntersille. Huntersilla useita laukauksia lipui hieman ohi maalin tai tekopaikassa ei saatu laukausta aikaiseksi. Oilersin jukurikaartin pelissä näkyi oikea-aikaisuus ja harkinta. Kovia pelimiehiä tälle tasolle. Tosin materiaali ehkä kapea. Jos tuosta tuomarityöskentelystä vielä jotain sanoisi, niin linja muuttui löysemmäksi pelin loppua kohden, itse olisin passittanut estämisistä kolmannessa erässä useammallekin jäähylle. Tuomarit eivät peliä ratkaisseet, mutta huomattava linjamuutos vihellyksiin pelin sisällä tuli.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
24.9. ottelut

Lohko 3:n varsinainen startti on sitten tänään. Ja on sitä tässä odoteltukin :)
Eilen siis Mikkelin öljymiehet kävi ryöstöretkellä Porvoossa.
Tässä otteluparit ja hieman veikkausta otteluiden voittajista:
KooKoo65-HCK, (2)
kaikki muut tulokset kuin HCK:n suora voitto olisivat jättiyllätyksiä. HCK:n kokoonpanoissa näyttäisi olevan maalissa Herranen, joten ilmeisesti paikallispelissä saatu kolhu olikin "jotain aivan muuta"?
Ketterä-KJT Tuuski, (x,2)
tähänkin laittaisin vahvan 2:sen. Ketterän pelejä en tosin ole nähnyt, mutta puolustuspää on Ketterällä niin kevyt, että uskon tässä jonkinlaiseen maalijuhliin. (voi verkot heilua molemmissa päissäkin)
Lokv-KeupaHT, (2)
vierasvoitto. Tietenkin kotijoukkueella on mahdollisuus yllättää. Lohjan halli ei ole vierailijoille niitä miellyttävimpiä paikkoja aloittaa sarja.

Kolme kakkosta siis.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo65 aloitti periaatteessa ihan lupaavasti, vaikka takkiin tulikin 4-6. Heinolasta oli saatu avuksi alakertaan Niko Forsström, joka on varmaankin tälle tasolle ihan kohtuullinen vahvistus.

Imatrallakin mätettiin maaleja, isännät olivat parempia maalein 7-4. Eli ainakaan ihan pelkillä kakkosilla ei tätä lohkoa saatu käyntiin.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Tässä otteluparit ja hieman veikkausta otteluiden voittajista:
KooKoo65-HCK, (2)
kaikki muut tulokset kuin HCK:n suora voitto olisivat jättiyllätyksiä. HCK:n kokoonpanoissa näyttäisi olevan maalissa Herranen, joten ilmeisesti paikallispelissä saatu kolhu olikin "jotain aivan muuta"?
Ketterä-KJT Tuuski, (x,2)
tähänkin laittaisin vahvan 2:sen. Ketterän pelejä en tosin ole nähnyt, mutta puolustuspää on Ketterällä niin kevyt, että uskon tässä jonkinlaiseen maalijuhliin. (voi verkot heilua molemmissa päissäkin)
Lokv-KeupaHT, (2)
vierasvoitto. Tietenkin kotijoukkueella on mahdollisuus yllättää. Lohjan halli ei ole vierailijoille niitä miellyttävimpiä paikkoja aloittaa sarja.

Kolme kakkosta siis.

Melko hyvin veikattu, 2 oikein ja kolmannessakin oikein tuo verkkojen heiluminen.
TuusKin pelaaminen kulki ajoittain hyvin akselilla Juntheikki - Mustonen - Vilen, se ei kuitenkaan riittänyt. Ketterä otti koko joukkueen käyttöön ja kentälliset olivat aika tasaisia. Väre oli jälleen muuri Ketterän maalilla. Ansaittu voitto kotijoukkueelle ja ilahduttavan runsaslukuinen yleisö oli varmasti avausotteluun tyytyväinen.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Ei tälläkään kertaa veikkaus osunut, mutta ei se mitään ei ollut eka kerta. No kaksi kolmesta on kuitenkin jotain. Ketterä - KJT Tuuski pelistä povasin tosiaan maalirikasta peliä ja niinhän siinä kävikin. Odotin hieman, että Kokkonen olisi pelannut vierailijoiden maalilla ja hieman tasoittanut maalivahtien keskinäistä peliä. Hienoa, että kiekko kiinnostaa Imatralla sillä rahaa varmasti palaa näihin vahvistuksiin tällä kaudella.

Huomenna on sitten uusi päivä ja uudet kujeet. Keravalle saapuu vieraaksi KeupaHT,joka on varmasti paha vierailija. Tänään Keupa kävi hakemassa rutiini voiton Lohjalta.
 

Jamppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viraskorven Pojat
Suomisarja korkattu Imatrallakin tuplaottelun merkeissä, lauantaina vastus astetta kovempaa kuin tänään. Tuuski pysyi mukana pelissä kahdella ylivoimamaalilla sekä puolustuksen lahjamaalilla mutta voittajasta ei oikeasti ollut epäselvyyttä sen jälkeen kun Ketterä Tuuskin avausmaalin kuittasi niinikään ylivoimalla. Sunnuntain vastus oli hätää kärsimässä alusta asti ja vain kolmannen erän neppailu pelasti Huntersin todelliselta turpasaunalta. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia ja toivottavasti tiukempia koitoksia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tuli sitten nähtyä tuo kovasti hehkutettu KeuPaHT. Eipä siinä paljoa näkemistä ollut. Joukke oli varsin hajuton, mauton ja väritön.

Ekassa erässä HCK suorastaan lahjoitti KeuPalle maalit ja KeuPan mokke Pitkänen piti hyvillä torjunnoilla joukkuetta pystyssä. Erä olisi voinut hyvin päätyä HCK:lle vaikka 6-3, paikoista ei ollut pulaa. Hck vei mutta KeuPa teki maalit.

Toisessa erässä HCK lopetti hölmöilyn ja pelasi jauhavaa peruskiekkoa ja sai pelin tasoihin. Hck vei ja teki maalit.

Kolmas erä oli KeuPan osalta enää silkkaa kiusantekoa. Kunto näytti hieman pettävän eikä joukkue pysynyt HCK:n matkassa kuin hetkittäin, silloin kun HCK suoristi selkäänsä laski intensiivisyyttään. Herranen otti viimeisessä erässä pari tärkeää koppia, maalikehikko torjui loput ja se riitti hyvin.

Pelin kulminaatiopiste oli ehkä kuitenkin se, että ns. tolppa/ylärauta-laukauksissa KeuPa osui useammin putkiin kuin niiden sisään.

Tämän iltaisen pelin perusteella KeuPa joutuu kovasti taistelemaan paikastaan lopulliseen Suomi-sarjaan.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia ja toivottavasti tiukempia koitoksia.

Haiskahtaa lievästi ylimieliseltä ;) Luulen, että yhdelläkään joukkueella ei ole varaa alkaa leijumaan kahden pelin jälkeen. Ketterä on aloittanut hyvin, mutta matka on vielä pitkä ja ne piemeät loka- marraskuun illat vaikuttavat kummasti korvien väliin.

Tänään Keravalla nähtiin varsin kaksijakoinen ottelu. Keupa tuli hyvin valmistautuneena ja yllätti kotijoukkueen "housut nilkoissa". Ensimmäinen Keupan maaleista oli hiukan kyseenalainen kun HCK:n maalilla pelannut Herranen pelasi ilman kypärää viitisen sekunttia. Tuomarit eivät tätä kuitenkaan havainneet ja HCK:n miehistö turhaan asiasta mainitsi erotuomareille.

Ensimmäinen erä oli Keupan ja seuraavat HCK:n. Varsinkin Lindholm oli pelipäällä. Puolustus pelasi toisen ja kolmannen erän todella tyylikkäästi ja jätti pois ensimmäisen erän laiskan pelaamisen.
Hallissa oli oikein hyvä tunnelma ja porukkaa oli yli 350 todistamassa HCK:n ensimmäistä voitokasta kotiottelua.

Tästä on hyvä jatkaa
 

Jamppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viraskorven Pojat
Haiskahtaa lievästi ylimieliseltä

On helppoa olla ylimielinen jos... kun on paras... ;)

Oikeesti aika tasaselta vaikuttaa Ketterän joukkue, 16 tehtyä maalia ja 12 eri maalintekijää pikaisesti laskettuna. Pistetili avattuna jopa varamaalivahti Sihvosella, joka ei tosin ole vielä päässyt edes kentälle esiintymään. Uusi tuttavuus Pietari Kolhonen esiintyi varsin pirteästi kotipeleissä. Tiukat pelit katsojien mielestä varmasti mieluisampaa katsottavaa eikä niistä haittaa olisi joukkueellekaan jotta ei alkaisi esiintymään sitä paljon puhuttua ylimielisyyttä. ;)
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Tämän päivän ottelut

Taas päästään pelaamaan :)
Kuten viime viikkonakin niin Hunters otti taas varaslähdön kierrokseen pelaamalla Lohjaa vastaan Porvoossa. Lopputuloksena oli, omasta mielestäni, superyllättävä tulos eli vieras voitto Lohjalle? Hunters on aloittanut todella vaisusti alkusarjan ja tässä sarjassa ei montaa tappiota kärsi ottaa mikäli neljän joukkoon meinaa mennä. Jos joku oli Porvoossa paikalla niin olisi mukava kuulla hieman raporttia ottelusta.

Laitetaan sitten hieman veikkausta tämän päivän otteluista:
HCK-Oilers, 1
molemmat joukkueet ovat ensi kierrosten jälkeen vielä ilman tappioita. Tänään se toiselle tulee. Veikkaan, että tasainen vääntö tulee sillä molemmilla on hyvä hyökkäyskalusto. Maalivahtipeli tulee olemaan ratkaisevassa osassa lopputulosta arvottaessa. Kotietu kääntää ottelun HCK:lle.
Lopputulos: 5-3

KJT Tuuski- KooKoo-65, 1
KJT:n materiaali on sen verran ylivoimainen verrattuna vierailijaan, että merkki on varma 1:nen. Ainoa kysymysmerkki KJT:n voitolle voi olla maalivahtipeli, joka mielestäni on puolustuksen kera pienoinen kysymysmerkki.
Lopputulos:7-3

Keupa HT-Ketterä, x2
Keupa pääsee pelaamaan ensimmäisen kotiottelunsa sarjan suosikkijoukkueita vastaan. Ketterällä on hieno viikonloppu takana, mutta nyt on edessä hyppy tuntemattomaan kun monelle pelaajalle tulee ensimmäinen visiitti Keuruulle. Kotijoukkueesta löytyy ratkaisijoita, mutta niin löytyy myös vierailijoilta.
Lopputulos: 5-6 VL

Tästäkään veikkauksesta en ota mitään vastuuta ja oikea rivi nähdään sitten illalla.
 

Jamppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viraskorven Pojat
Laitetaas omakin rivi vetämään:

HCK-Oilers 1
HCK vie pisteet rutiinipelillä.
Lopputulos: 6-2

KJT Tuuski- KooKoo-65 1
Jos Tuuski jatkaa Imatralla nähtyä vauhtipeliä ei Peliittojen farmilla ole toiveita pisteistä.
Lopputulos: 6-1

Keupa HT-Ketterä 2
Varmaakin varmempi kakkonen. Maalijuhlat jatkuvat, Keupa tekee kaikki maalit ylivoimalla.
Loputulos: 3-8
 
Hunters-LoKV 3-5. Peli ei kovin korkeatasoinen ollut (katsoin kaksi ensimmäistä erää). Huntersin peli on aikalailla hukassa, ilman Kokon torjuntoja peli olisi ollut tuloksellisesti vielä kurjempi. LoKV peli ei kovinkaan johdonmukaiselta vaikuttanut, mutta muutama hieno hyökkäyksen avaus ja hyökkäyspään pelaaminen kahteen erään silmiini osui. Ei millään tavalla toivoton porukka. Lohjan porukasta erottui yksi kentällinen taidollisesti, ei tullut tarkemmin tutkittua nimiä. Mutta Huntersin peli on sekaisin, kaukana ollaan viime vuoden pelaamisesta tällä hetkellä. Onnittelut Lohjalle avauspisteistä.
 

Jamppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viraskorven Pojat
Nojoo, ykkösillä mentiin näköjään tänään. Ketterä näyttää tehneen vastustajan maalivahdista sankarin jälleen kerran. Onneks ei kaikkia pelejä tartte tässäkään sarjassa voittaa jotta paikka auringossa aukeaa.
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
Keupa HT-Ketterä 2
Varmaakin varmempi kakkonen. Maalijuhlat jatkuvat, Keupa tekee kaikki maalit ylivoimalla.
Loputulos: 3-8

Loputulos 4-1 :D

Eipä ollut kyllä Ketterällä mitään palaa, Ketterän veskarille propsit muuten olis ollut rumatkin lukemat taululla. Ketterä vei ekassa erässä, mut sen jälkeen ei vierasjoukkueella ollutkaan pahemmin jakoja. KeuPasta esiin nousivat maalivahti Pitkänen, hyökkäjistä ikiraataja Kiiskinen ja koutsinkopista irti päässyt Ahonen, puolustajista esillä illan tehopakki Niiranen ja ykköspakki Vaittinen.

Kyllä tulee Imatran pojilla olemaan tiukkaa jos meinaavat Mestis karsintoihin niinkuin hallin pihassa uhosivat.

Linkki otteluraporttiin Suur-Keuruun sivulle: Suur-Keuruu
 
Viimeksi muokattu:

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK - Oilers 5-1

Olipahan viihdyttävä jääkiekkoilta Keravalla :) Oilers oli mielestäni todella hyvä ja aktiivinen porukka. Maalintekotaidossa on vielä parannettavaa, mutta kyllä HC:n Herranen joutui muutaman kerran venymään parhaimpaansa, jotta mikkelin öljymiehet eivät saaneet enempää maaleja aikaiseksi. HCK:n onnistujia, Herrasen lisäksi, olivat iso kokoinen Ranta ja "pieni kokoinen" Nuutinen. Nuutisella riittää hyvin pelihuumori tehdä aika hienoja ja viihdyttäviä temppuja jäälle. Hienoa nähdä myös, että temput johtavat maaleihin :)
Miinus merkin saa tänään ehdottomasti ottelun kuuluttaja, jota taisi hieman jännittää esiintyä HCK:n kannattajien edessä ;)
Matka jatkuu huomenna kun vastaan asettuu Lohjalla, Huntersin voittanut Lokv.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Kyllä tulee Imatran pojilla olemaan tiukkaa jos meinaavat Mestis karsintoihin niinkuin hallin pihassa uhosivat.

Ei ole syytä minkäänlaiseen uhoon, ei ole Ketterä vielä selviytynyt Suomi-sarjaankaan kovasta lohkosta. Tavotteita saa ja pitääkin olla, tietenkin sillä ehdolla ettei muita aliarvioida. KeuPahan oli jo ennakkoon yksi lohkon suosikeista Mestiskokeneiden pelaajien ansiosta eikä vielä heitetä kirvestä kaivoon ;)
Maalivahtien torjunnat oli näköjään Ketterän eduksi, etenkin kolmas erä. Oliko sitten näennäistä painostusta?
 

spurger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Ei ole syytä minkäänlaiseen uhoon, ei ole Ketterä vielä selviytynyt Suomi-sarjaankaan kovasta lohkosta. Tavotteita saa ja pitääkin olla, tietenkin sillä ehdolla ettei muita aliarvioida. KeuPahan oli jo ennakkoon yksi lohkon suosikeista Mestiskokeneiden pelaajien ansiosta eikä vielä heitetä kirvestä kaivoon ;)
Maalivahtien torjunnat oli näköjään Ketterän eduksi, etenkin kolmas erä. Oliko sitten näennäistä painostusta?

Ei todellakaan ole syytä minkäänlaiseen uhoon. Mitään ei ole vielä saavutettu, jopa putoaminen II-divariin on vielä mahdollista, joskaan ei kovin todennäköistä. Suomi-sarjaan pääsyyn tullaan tarvitsemaan sellaiset 22 - 23 pistettä, eli sinnekin on vielä pitkä matka.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Tasainen sarja tulossa

On helppoa olla ylimielinen jos... kun on paras... ;)

Oikeesti aika tasaselta vaikuttaa Ketterän joukkue, 16 tehtyä maalia ja 12 eri maalintekijää pikaisesti laskettuna. Pistetili avattuna jopa varamaalivahti Sihvosella, joka ei tosin ole vielä päässyt edes kentälle esiintymään. Uusi tuttavuus Pietari Kolhonen esiintyi varsin pirteästi kotipeleissä. Tiukat pelit katsojien mielestä varmasti mieluisampaa katsottavaa eikä niistä haittaa olisi joukkueellekaan jotta ei alkaisi esiintymään sitä paljon puhuttua ylimielisyyttä. ;)

No ilmeisesti Ketterän pojat ovat saaneet nyt tartunnan ;)
Ei oikeesti, sarjasta tulee varmasti mielenkiintoinen ja viisi joukkuetta tulee taistelemaan tasaväkisesti neljästä paikasta. Yksi hyvä joukkue tulee jäämään tästä leikistä ulos väkisinkin. Toivotaan, ettei se ole HCK. Ketterän akilleen kantapää on puolustus. Hyökkäyspäähän on hankittu jos jonkinlaista vahvistusta ulkomaita myöten ja mielenkiintoista on miten kassa kestää nämä hankinnat. Yleisömäärät eivät kuitenkaan ole mitenkään kummoiset suhteessa hankintoihin. Toivottavasti sen varaan ei ole laskettu hirveästi.
Mielenkiintoiset pari seuraavaa viikkoa on luvassa.
 

spurger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
No ilmeisesti Ketterän pojat ovat saaneet nyt tartunnan ;)
Ei oikeesti, sarjasta tulee varmasti mielenkiintoinen ja viisi joukkuetta tulee taistelemaan tasaväkisesti neljästä paikasta. Yksi hyvä joukkue tulee jäämään tästä leikistä ulos väkisinkin. Toivotaan, ettei se ole HCK. Ketterän akilleen kantapää on puolustus. Hyökkäyspäähän on hankittu jos jonkinlaista vahvistusta ulkomaita myöten ja mielenkiintoista on miten kassa kestää nämä hankinnat. Yleisömäärät eivät kuitenkaan ole mitenkään kummoiset suhteessa hankintoihin. Toivottavasti sen varaan ei ole laskettu hirveästi.
Mielenkiintoiset pari seuraavaa viikkoa on luvassa.
Ei tuo ketterän joukkue ole varmaan sen kalliimpi kuin aikaisemmilla kausillakaan. Käsittääkseni joukkueeseen on vielä mahdollista hommata vahvistuksia pakistoon. Sen sijaan muuta organisaatiota on paisutettu viime kaudesta, toivottabasti se puoli kestää.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Yllätys tuloksia kierroksella

Nyt saatiin jo vähän yllätystuloksiakin kierrokselle. Tuusulassa Hunters oli tulospalvelun mukaan kiinni vahvasti ottelun voitossa, mutta sortui jäähyilyyn. Kuusankoskella puolestaan KooKoo-65 pakotti Ketterän jatkoajalle. Olisi mukava saada jotain raportteja otteluista paikallaolijoilta. Ketterän viikonloppu ei varmasti ollut sitä mitä olisi imatralaiset toivoneet. 2 pistettä on kuitenkin jotain. HCK:n voitto Lohjalla maksoi joukkueelle paljon kun HCK:n kotisivujen mukaan Nuutinen loukkaantui ottelussa. Toivottavasti ei käynyt pahasti. Viime kausihan jäi Nuutiselta pahasti kesken polvivamman takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös