Mainos

Suomi-sarjan alkulohko 1, kausi 2012–2013

  • 141 629
  • 297

Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itse olen kerran jos toisenkin ihmetellyt tuota ajoittain todella kovaa pelitahtia. Onko se nyt ihan oikein, että harrastesarjassa (jollainen Suomi-sarja kuitenkin on) pelataan pelejä melkeinpä kovemmalla tahdilla kuin esim. SM-liigassa? Se on kuitenkin pelaajille aika kova kuorma, kun pelien ohessa on töitä ja opiskeluakin.

Ketä näin kova pelitahti oikeasti palvelee?

Siinäpä kysymys. Onneksi tämän rykäisyn ensimmäinen peli ei ole sen kauempana kuin Vaasassa, mutta on tuo siltikin kyllä aika erikoinen ratkaisu sarjaohjelman laatineelta henkilöltä/henkilöiltä. Onhan tuo niin kova 3 päivän urakka, että 9 pistettä olisi jo melko huikea suoritus.

Viikon päästä kalavelkojen maksun aika, ja toivoa sopii että kotiyleisön edessä ryhdistäydytään kun pelataan alkulohkon viimeinen Kalajoki-derby. Ainoa mikä huolettaa sen pelin ja tuon tämän viikonkin ryppään osalta, on maalivahtipeli, mikäli Tuukkanen siis edelleen antaa Friisin olla maalissa vaikka tuntuu ettei saa mitään kiinni. Friisillä on itseluottamus täysin kateissa, tietenkin Kalajoella 8-1 murskatappiossa kenttäpelaajatkin avittivat rumien lukemien syntyä mutta kyllä Patulla olisi ollut useampikin kiekko otettavissa riippumatta kenttäpelaajien edesottamuksista. Muutenkin kun katsoo muutaman viime pelin maalikoostetta youtubesta, voi todeta että Friisillä ei itseluottamus ole tällä hetkellä kunnossa.

Koko ajan olen ollut enemmän tai vähemmän huolissani puolustuksesta, äskettäin samaan konserttiin kanssani osunut ex-Hermes -valmentaja oli samaa mieltä että puolustus ei ole (aina) vakuuttanut. Kannattaisi kuitenkin miettiä myös sitä maalivahdin vaihtoa seuraavaan peliin, tuntuu kummalliselta että luukkua on aukomassa mies jolla on lohkon toiseksi paras torjuntaprosentti. Mutta ei siinä, Patu on hyvä maalivahti ja kunhan saa itseluottamuksen takaisin niin nähtävissä on sitä Patua mitä on totuttu näkemään.

Kalajoen peli oli kyllä aika tyly kiekkokauden avaus omalta osalta. Isännät näytti kaapin paikan heti avauserässä, ja äänekkään kotiyleisön siivittämänä nähtiin todella kiihkeä avauserä, esim. Sandvikia, liekö tosin kovinkaan yllättäen, ärsytettiin jatkuvasti. Sitten meno rauhoittui mutta liiga-Keränen oli kyllä pahemman kerran sekaisin läpi ottelun, molemmat joukkueet sai useita kyseenalaisia jäähyjä. Liekö Keräsen pää mennyt sekaisin tuossa akustiikan riemuvoittoa edustavassa hallissa jossa meteli vaan korostui akustisten ratkaisujen myötä. Kuitenkin hienosti pojat taistelivat vielä 3-0 tilanteessa hyödyntäen ylivoiman heti aloituksen jälkeen, mutta sitten vieraiden leirissä puhuttanut 4-1 maali taisi ratkaista pelin lopullisesti, koska sitä pidettiin paitsiona ja tästä Keräselle protestoidessaan Friis tienasi käytöskympin. Tarkoitus ei ole kumminkaan ottaa isänniltä mitään pois, ansaittu voitto, vaikka potuttaakin myöntää. Tulipahan debytoitua myös Hermeksen uuden faniporukan Loyalsin mukana, hyvin jaksettiin kannustaa loppuun asti ja nimenomaan kannustaa, toisin kuin kotiyleisö jonka ulosannista Hermeksen Loyalsiin verrattuna huomattavasti suurempi osa oli vähän yli ampunutta vastustajan pelaajille pään aukomista.
 
Viimeksi muokattu:
Tulipahan debytoitua myös Hermeksen uuden faniporukan Loyalsin mukana, hyvin jaksettiin kannustaa loppuun asti ja nimenomaan kannustaa, toisin kuin kotiyleisö jonka ulosannista Hermeksen Loyalsiin verrattuna huomattavasti suurempi osa oli vähän yli ampunutta vastustajan pelaajille pään aukomista.

Kalajokinen kotiyleisö on perinteisesti vastustajalle vittuilevaa, lähes vihamielistä porukkaa. Omien kannustusta voisi mahtua vähän enemmän mukaan, mutta toisaalta tuo tekee hallin tunnelmasta omaleimaisen ja ennen kaikkea vierailijoille aina vaikean paikan pelata. Yleisön huutelu kuuluu takuulla vaihtopenkille asti ja yllättävän usein se myös menee pelaajien ihon alle. Kuudes kenttäpelaaja ja silleen. Varsinkaan aiemmat sikailut eivät kotikatsomolta unohdu ja sen sai varmasti esim. Sandvik kuulla. Isot rispektit kyllä Hermeksen faneille, jotka tilanteesta riippumatta jaksavat kannattaa omiaan loppuun asti.

Todella mielenkiintoinen loppu tulossa ykköslohkossa. Sijat toisesta kuudenteen voivat muuttua vielä moneen suuntaan. JHT:n osalta varsinaiseen suomi-sarjaan pääsy olisi lähtökohtiin nähden loistosuoritus.
 
Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Kalajoen peli oli kyllä aika tyly kiekkokauden avaus omalta osalta. Isännät näytti kaapin paikan heti avauserässä, ja äänekkään kotiyleisön siivittämänä nähtiin todella kiihkeä avauserä, esim. Sandvikia, liekö tosin kovinkaan yllättäen, ärsytettiin jatkuvasti.
Niin eihän tämä puupää lähtenyt edes kiekkoa pelaamaan. Ensimmäisen erän upea saldo oli 2x2min ryntäämisestä, kolmannenkin olisi ansainnut. Joukkueensa huonoimpia pelaajia selkeästi Kalajoella. Rautajoeltakin läikkyi yli jo muutaman minuutin pelin jälkeen, joka ei ole mikään yllätys. Osoittanut jo tuommoista potentiaalia aikaisemmissa otteluissa. Tosin se tyhjä katse kertoi jo paljon siitä minkälaisessa mielentilassa tämä kaveri kaukalossa haahuili.

Jumalpaita kirjoitti:
Tulipahan debytoitua myös Hermeksen uuden faniporukan Loyalsin mukana, hyvin jaksettiin kannustaa loppuun asti ja nimenomaan kannustaa, toisin kuin kotiyleisö jonka ulosannista Hermeksen Loyalsiin verrattuna huomattavasti suurempi osa oli vähän yli ampunutta vastustajan pelaajille pään aukomista.
No voi, tämä taitaa kuulua hommaan oleellisesti joka paikassa. Ei silti mitään tältä harvalukuiselta kannattajajoukolta pois.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Siellä ainakin osataan pitää koko yleisön voimin ääntä, mitä toivoisi Kokkolassakin näkevän. Kokkolassa valitettavasti on se perusmeininki, että desibelit nousee suuressa massassa vain kun Hermes tekee maalin tai kun tuomari antaa kyseenalaisen kakkosen. Mukavaa että faniporukka on saatu tälle kaudelle kokoon. Ihmettelen vaan että missä ne monet tyypit ovat olleet kaikki nämä vuodet mestiksestä putoamisen jälkeen, kotiotteluissahan on ollut tänä syksynä melko suurilukuinen faniporukka koolla, huomattavasti enemmän porukkaa kuin Kalajoella viime lauantaina.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Raahessakin on ilahduttavasti saatu parina viime vuotena ääntä halliin. Nythän siellä on oma rumpuryhmä, joka pitää ääntä kotipeleissä ja kannustaa. Tosin aika paljon siellä on vieläkin niitä, jotka vaan istuvat tuppisuina. Tällä kaudella etenkin JHT:tä ja Hermestä vastaan on ollut todella hyvä tunnelma hallissa, kun siellä on kannustusta ja meteliä kuulunut.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Siinäpä kysymys. Onneksi tämän rykäisyn ensimmäinen peli ei ole sen kauempana kuin Vaasassa, mutta on tuo siltikin kyllä aika erikoinen ratkaisu sarjaohjelman laatineelta henkilöltä/henkilöiltä. Onhan tuo niin kova 3 päivän urakka, että 9 pistettä olisi jo melko huikea suoritus.

Siinä Vaasan pelissä tulee kuitenkin olemaan kaikista kovin tempo. Red Ducks on erittäin liikkuva ja kovaa luisteleva joukkue, joka kyllä pystyy pitämään vauhtia yllä täydet 60 minuuttia. Eikä Raahe-Kiekko ole myöskään mikään ihan hidasjalkainen sakki, kyllä meiltä esim. kolmosketju Muikkula - Tuikkanen - Kuorilehto on erittäin sähäkkä ja luisteluvoimainen.

Kyllä Raahe-Kiekko ehkä vähän nyt hyötyy tästä, että keskiviikkona pelattiin sarjajumboa vastaan ja on lepopäivä välissä. Hermeksellä jää kuitenkin Red Ducks-ottelun jälkeen palautumisaika melko vähiin. Katsotaan sitten huomenna, että miten se kaukalossa näkyy.

Jännäksi tulee menemään tämä loppu. Niinkuin pitääkin.
 
Viimeksi muokattu:

Kapinalätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotkat, Tähdet, Saarelaiset ja Pantterit (UK+US)
Kyllä. Pelin tempo oli kyl aika kova. Hyvin ankat pelas tänään.
Höylällä meni pari helppoa sisään. Mutta molempien joukkueiden puolustus ei kyllä ole mitenkään vahvoja tämän pelin perusteella.
Ducks pelasi tänään enemmän joukkueena, en tiedä johtuiko tämä nyt sitten siitä että päävalmentaja sai fudua aikaisemmin päivällä. Ainakin joukkue näytti melko rennolta.
Hermeksellä on taitavia yksilöitä mutta joukkuepeli ei ainakaan nyt toiminut.
Propsit Hermeksen aktiiviselle fanijoukolle joka jaksoi kannustaa melkein koko ajan.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Ei herranen aika taas. Tästäkö se syöksykierre taas alkoi? Vähän sama juttu kuin viime kaudella eli aikansa pelit menee hyvin mutta sitten tulee niitä rökäletappioita toisensa perään. Kokkolahockey-fooruminkin juttuja lukiessa huolestuu entisestään. Tänään uusiksi ja toivottavasti nyt ymmärtäisivät edes kotiyleisön edessä ryhdistäytyä.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Ei herranen aika taas. Tästäkö se syöksykierre taas alkoi? Vähän sama juttu kuin viime kaudella eli aikansa pelit menee hyvin mutta sitten tulee niitä rökäletappioita toisensa perään. Kokkolahockey-fooruminkin juttuja lukiessa huolestuu entisestään. Tänään uusiksi ja toivottavasti nyt ymmärtäisivät edes kotiyleisön edessä ryhdistäytyä.

Hermeksen konttaaminen sarjan loppuvaiheilla on kyllä itselle melkoinen yllätys. Joukkue esitti kolmisen viikkoa sitten todella hyvää ja valmista peliä Rovaniemellä ensimmäisen erän ajan, mutta sitten paketti hajosi pitkälti hermokontrollin pettämisen takia. Yleisön mylvintä ja huutelua sai silloin ja näyttää saaneen senkin jälkeen jumalpaidat sekoamaan siitä kuuluisasta omasta pelistä. Koko joukkueella näyttää olevan peiliin katsomisen paikka tältä osin, koska jopa ristiinkarsinnat ovat tällä hetkellä karkaamassa.

Hermeksen onneksi joukkue pääsee pelaamaan viimeiset pelit kotona ja tämä varmasti helpottaa tuskaa, mutta henkinen valmius keskittyä pelaamiseen täytyy löytyä. Jännä loppu tästä lohkosta saatiin, vaikka olin puolessa välissä jo valmis veikkaamaan että S-Kiekko, Hermes ja RoKi karkaavat muilta. Parempi näin päin ja pitää seurata miten käy. Itse veikkaan RoKin seuraksi suoraan jatkopaikkaan tarttuvien olevan S-Kiekko ja Hermes. Red Ducks ja Raahe karsivat, kun taas JHT jää suoraan karsintaan Ahmojen kanssa.
 
Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Itse veikkaan RoKin seuraksi suoraan jatkopaikkaan tarttuvien olevan S-Kiekko ja Hermes. Red Ducks ja Raahe karsivat, kun taas JHT jää suoraan karsintaan Ahmojen kanssa.

Tänään pelataan äärimmäisen tärkeä ottelu Hermeksen ja Raahen välillä. Raahella on enää kaksi ottelua jäljellä, vieraissa siis tänään Hermes ja myöskin vieraissa viikon päästä RoKi. Jos tänään tulee tappio, niin karsintasarja kutsuu. En usko JHT:n jäävän Raahen alapuolelle, koska tälläkin hetkellä JHT on pisteen Raahea edellä ja kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Oma veikkaukseni lopullisesta järjestyksestä:

1. Roki
2. S-Kiekko
3. Hermes
4. Red Ducks
5. JHT
6. Raahe-K
7. Ahmat

PS. Toki näin JHT:n kannattajana oman mielen syövereissä toivon/jollain tasolla uskonkin JHT:n paikkaan kolmen joukossa, mutta katotaan nyt :) Jännää on!
 
miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
3 pistettä

Red Ducksin huolimattomuus (case Martin) alkukaudella pelatussa RaaheK -ottelussa antaa loppumatseihin hyvän panoksen! Ilman "ilmaiseksi" saatuja kolmea pistettä RaaheK:n osalta homma olisi jo kutakuinkin selvä ja kausi jatkuisi karsintasarjassa. Red Ducksilla puolestaan olis kaikki omissa käsissä suoraa yläsarjapaikkaa ajatellen. Jännäksi menee mutta niin kuuluukin!
 
Sen tappioon päättyneen JHT-ottelun jälkeen Raahe-Kiekko kuitenkin on ryhdistäytynyt ja alkanut pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. RoKi-ottelun esitys oli lupauksia herättävä ja S-Kiekkoa vastaan jätkät heittäytyivät kiekon eteen ja puolustivat omaa maalia tiiviisti. Ahmat-ottelu nyt oli vähän mitä oli, mutta siitäkin hoitui pisteet kotiin rutiinisuorituksella. Alivoimapeli on ollut viime otteluissa rautaa, eikä omissa ole soinut kuin kerran. Lisäksi kun paikoista on tehty maalit viime aikoina suht hyvällä prosentilla (RoKi-ottelun avauserässä kaksi paikkaa ja kaksi maalia), olen aika luottavaisin mielin Hermes-taiston alla. Peliesitykset ovat parantuneet huikeasti reilussa viikossa. Nyt se tekemisen taso ja taisteluilme on löytynyt ja se pitää säilyttää. Hermeksellä on nyt vastassa huomattavasti vaarallisempi Raahe-Kiekko kuin aiemmissa peleissä. Vielä kun tuolla on tuo Joonatan Tuikkanen joka on tehnyt erinomaista työtä vastustajien lämmittämisessä.

Minä en ala tekemään veikkauksia, vaan tyydyn katsomaan kaikessa rauhassa miten jäljellä olevat pelit menevät kunkin joukkueen osalta. Sitten katsotaan, miten Raahe-Kiekon kävi, kun lohko on pelattu päätökseen.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hermes - Raahe-Kiekko 2-3 VL

Jatkoajalle mentiin Kokkolassa. Vähämaalinen ja tiukka peli ollut. Ainakin yksi piste on turvattu ja sillä ollaan tällä hetkellä tasoissa JHT:n kanssa. Jännäksi menee, sillä tappio varsinaisella peliajalla olisi tiennyt jatkohaaveiden kariutumista. Nyt ne pysyvät ainakin vielä elossa.

E: jatkoaika maaliton ja rankkarikisa edessä. Nyt se on ihan arpapeliä.

E2: Raahe-Kiekko vei rankkareilla. Svensk teki voittomaalin. Toivo elää edelleen!
 
Viimeksi muokattu:

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Red Ducksin huolimattomuus (case Martin) alkukaudella pelatussa RaaheK -ottelussa antaa loppumatseihin hyvän panoksen! Ilman "ilmaiseksi" saatuja kolmea pistettä RaaheK:n osalta homma olisi jo kutakuinkin selvä ja kausi jatkuisi karsintasarjassa. Red Ducksilla puolestaan olis kaikki omissa käsissä suoraa yläsarjapaikkaa ajatellen. Jännäksi menee mutta niin kuuluukin!

Juu itekki miettiny tuota... Onkohan tuo nyt jo liitonpuolesta loppuun lyöty??
Oma veikkaukseni on että ei! Nooh nostan kädet pystyyn tässä vaiheessa ja katsotaan. 3 suoraan jatkoon menijää on Roki, S-kiekko, JHT. Raaahella melkolailla pelit jo pelattu. Oliko vika matsi Rokia vs... Toki siinä Hermeksellä ja Duckseilla vielä mahdollisuus.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Juu itekki miettiny tuota... Onkohan tuo nyt jo liitonpuolesta loppuun lyöty??
Oma veikkaukseni on että ei! Nooh nostan kädet pystyyn tässä vaiheessa ja katsotaan. 3 suoraan karsintoihin menijää on Roki, S-kiekko, JHT. Raaahella melkolailla pelit jo pelattu. Oliko vika matsi Rokia vs... Toki siinä Hermeksellä ja Duckseilla vielä mahdollisuus.

Eiköhän tuosta nyt olisi jo kumoava päätös tullut, jos sellainen olisi tehty. Kuitenkin tapauksesta jo kohta kolme kuukautta aikaa ja sarja melkein jo pelattu loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Oliko tuo Red Ducksin Martinin tapaus, se jossa seura ei tiennyt, että pelaaja on pelikiellossa ja pelin jälkeen sitten ilmoitettiin, että näin on. Saatan muistaa väärinkin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Oliko tuo Red Ducksin Martinin tapaus, se jossa seura ei tiennyt, että pelaaja on pelikiellossa ja pelin jälkeen sitten ilmoitettiin, että näin on. Saatan muistaa väärinkin.

Tästä oli nimenomaan kyse.

Red Ducks pisti kotisivuilleen noin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen tiedon, jossa kerrottiin että liitto suunnittelee sarjapisteiden palauttamista. Tuo uutinen on kuitenkin sieltä jo poistettu. Ja sitä paitsi Martinin pelikieltoa vielä pidennettiin kahdella ottelulla.

Huomenna on kyllä taas erittäin jännittävä kierros, jossa etenkin Hermes-Ahmat ja Red Ducks-JHT-otteluissa riittää panosta. Ahmoilla oli Raahessa mukana Tommi Leinonen, joka oli kyllä pelimies. Jos joku yritti miestä kiertää, pysähtyi kuin seinään. Saa nähdä onko kaveri Kokkolassa mukana. Lisäksi Ahmojen ykkönen on paha pideltävä.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tästä oli nimenomaan kyse.

Red Ducks pisti kotisivuilleen noin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen tiedon, jossa kerrottiin että liitto suunnittelee sarjapisteiden palauttamista. Tuo uutinen on kuitenkin sieltä jo poistettu.

Eikö tuollainen tapaus kannattaisi viedä jo johonkin urheilun oikeusturvalautakuntaan tai johonkin. Harmi, jos tuollainen lopulta ratkaisee jatkopaikat.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Jaa-a tällaista sitten tänään. Peli meni liveä seuratessa kun sen verta sairaana ollaan ettei paikalle voinut lähteä. Vaikeaa tuntuu edelleen olevan jos maalintekijöinä on Sandvik ja Kivinen, jotka ei ihan niitä eturivin maalintekijöitä joukkueessa ole. Ei tässä paljon yksi piste lohduta vaikka kahdesti ovat isännät tasoihin tulleetkin.

Tuukkasellakaan ei pelisilmää tunnu joka tilanteessa olevan. 5 sekuntia ennen erätaukoa tulee ylivoima, ja ei ota maalivahtia pois? Kuudella neljää vastaan, aloitusvoitto ja kuvion onnistuessa 5 sekuntiakin voi hyvällä tuurilla riittää, riitti se Kalajoellakin, normaali yv-miehityksellä.
 
Viimeksi muokattu:

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche

Normaali yv-miehityksellä tuli tuossa sinun mainitsemalla ylivoimalla noin ajassa 39:59 tilanne, jossa kiekko meni tolpasta maaliviivaa pitkin toiseen tolppaan ja siitä ulos. Olisihan se kuudes mies voinut ohjata vaikka persuksilla tuon kiekon maaliin, mutta saa sen kiekon toimitettua toiseenkin päähän viidessä sekunnissa.

Kova on tuska Hermeksellä. Itseluottamus aivan nollissa ja tappion pelko paistaa kauas. Omalla alueella ei tehdä joukkuekaverille tilannetta helpoksi ja hyökkäspäässä ei uppoa mistään. Jostain tarvis nyt lukkoa aukaisevan voiton, mutta miten jaksaa lauantaina, kun perjantai mentiin kolmella ketjulla 65 minuuttia?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kyllähän eilen tuossa Hermeksen maalikoosteen lopussa näkyi, että millä tasolla Raahe-Kiekon joukkuehenki on tällä hetkellä. Siellä on todella hurmos päällä nyt, ja kaikesta näkee että joukkue ei luovuta vaikka mikä olisi.

Hermeksen 2-2-tasoitus annettiin kyllä taas kerran aivan ilmaiseksi. Käsittämätöntä oman alueen tunarointia. Nuo pitää saada pois.
 
Viimeksi muokattu:

Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Normaali yv-miehityksellä tuli tuossa sinun mainitsemalla ylivoimalla noin ajassa 39:59 tilanne, jossa kiekko meni tolpasta maaliviivaa pitkin toiseen tolppaan ja siitä ulos. Olisihan se kuudes mies voinut ohjata vaikka persuksilla tuon kiekon maaliin, mutta saa sen kiekon toimitettua toiseenkin päähän viidessä sekunnissa.

Kova on tuska Hermeksellä. Itseluottamus aivan nollissa ja tappion pelko paistaa kauas. Omalla alueella ei tehdä joukkuekaverille tilannetta helpoksi ja hyökkäspäässä ei uppoa mistään. Jostain tarvis nyt lukkoa aukaisevan voiton, mutta miten jaksaa lauantaina, kun perjantai mentiin kolmella ketjulla 65 minuuttia?

Ja kun torstainakin oli peli.

Tottakai se kiekko voi mennä aina omiinkin kun otetaan maalivahti pois mutta etköhän kumminkin tajunnut sen mitä tuolla ajoin takaa. Riskihän siinä olisi ollut huomattavasti pienempi kuin siinä tilanteessa missä maalivahti yleensä otetaan pois.

Itseluottamus on todellakin nähtävästi nollissa, sama homma kuin viime syksynä eli kun tulee se ensimmäinen tappio, sitten niitä alkaa tulla aivan solkenaan. Ei taida se henkinen valmennuskaan olla valmennuksella ihan hanskassa kun taas on tällainen tappioputki päällä, tilastojen ja maalikoosteiden perusteella saa kuvan että tappiotilanteita ei osata käsitellä. Ei niitä auta hoitaa kuin puhumalla. Raahe pääsi todella helposti tekemään varsinkin ensimmäisen maalinsa. Ja jälleen vastustaja teki alivoimamaalin, Mikko Ahola unohdettiin täysin. Merkille pantavaa muuten, että tuo Aholan maali oli RoKi-kotitappiosta lähtien jo kolmas Hermestä vastaan tehty alivoimamaali. Ylivoimakuviotkin siis aika pahasti sekaisin, ei näin montaa alivoimamaalia saa tulla. Tällä yv-sähellyksellä tuntuu että melkein parempi kuin ei annettaisi Hermekselle ylivoimaa yhtään.
 
miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Maalikooste RD - Hermes

Kyllä. Pelin tempo oli kyl aika kova. Hyvin ankat pelas tänään.
Höylällä meni pari helppoa sisään. Mutta molempien joukkueiden puolustus ei kyllä ole mitenkään vahvoja tämän pelin perusteella.
Ducks pelasi tänään enemmän joukkueena, en tiedä johtuiko tämä nyt sitten siitä että päävalmentaja sai fudua aikaisemmin päivällä. Ainakin joukkue näytti melko rennolta.
Hermeksellä on taitavia yksilöitä mutta joukkuepeli ei ainakaan nyt toiminut.
Propsit Hermeksen aktiiviselle fanijoukolle joka jaksoi kannustaa melkein koko ajan.

141212-Ducks-Hermes-Highlights on Vimeo

Itse en kyllä Hermeksen maaleja laskisi kategoriaan "helpot". Ensimmäinen maali oli terävä ranne kun Soikkeli oli poikittaisliikkeessä ja toinen maali ammuttiin hyvin pakin jaloista.
 
4ahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Hermes - Raahe-Kiekko 2-3 VL

Semmoinen kahina käytiin ilman mitään suuria hienouksia. Molempien joukkueiden peli oli aikamoista kuraa, ottelun tärkeys näky arkuutena ja koheltamisina.

Ottelun tilastot Finhockey:n sivuilta

Ottelun videokooste Youtuben sivuilta.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jännittävä loppu tulossa

Tämäniltainen kierros meni seuraavasti:

Hermes - Ahmat 6-2
Red Ducks - JHT 5-3
S-Kiekko - RoKi 3-2 ja

Hermes piti jatkomahdollisuutensa elossa voittamalla Ahmat kotonaan 6-2. Red Ducks taas nousi vaanimaan JHT:tä, Hermestä ja Raahe-Kiekkoa kaatamalla kalajokiset kotonaan 5-3. S-Kiekko kaatoi RoKin jatkoajalla. Sille riittää enää kaksi pistettä varmistamaan paikka valtakunnallisessa Suomi-sarjassa.

Tilanne lohkon sijojen 3-6 suhteen on se, että siellä on neljä joukkuetta neljän pisteen sisällä toisistaan. Kolmantena säilyi tämänkin kierroksen jälkeen Raahe-Kiekko 28 pisteellä. JHT ja Hermes miehittävät ristiinkarsintapaikkoja tasapistein, molemmilla 27 pinnaa. Näistä pisteen päässä on Red Ducks, joka kohtaa huomenna Ahmat. JHT puolestaan kohtaa kotonaan RoKin erittäin tärkeässä pelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös