Mainos

Suomi-sarjan alkulohko 1 kaudella 2011–2012

  • 90 778
  • 142

Hiski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kylläpä oli jännä peli alusta loppuun, kahden maalin takaa tultiin kahteen kertaan tasoihin ja lopulta vielä ohi. Ihmetyttää tämä kemiläistenkin korkea taso kun ovat vielä kaiken lisäksi jumbona! Mitään floppipelaajia ei osunut silmään, kiekko liikkuu ja vastahyökkäykset vaarallisia. Joku liukas häkkipää heillä viiletti, vaikutti ihan valmiilta näihin karkeloihin. Ylivoima oli Lämäreillä hyvää, liekkö Hermeksen kamppailupelaamisen heikkoutta kuten JHT-pelissäkin.

Hermekseltä Niemelä oli sivussa. Ykköseen oli Juujärvi nostettu T Anttilan ja Gatiksen seuraksi, hyvin toimi. JHT:n jämäkorista löydetty Palola pelasi Tagawan ja Ludolphin keskellä. Tässä ketjussa ulkolaiset toimi, Palola roikku mukana keskellä. Pehmein pelaaja ikinä? Se pudotus seuraaviin ketjuihin on jo hiukkasen liikaa, vielä kun vaihdot tuppaa venymään ja nöyryys unohtuu toisinaan.

Suurin ongelma Hermeksellä on siinä, että mahdollisuus alemmilla ketjuilla on vain estää kiekko menemästä omaan pörsään, mutta olemattomat saumat saada kiekko vastustajan häkkiin. Maalipaikkoja 3-4 ketjuilla ehkä kerran kolmessa pelissä näin kovin karkeasti sanottuna. Harmi ettei tehopörssiä ylläpidetä tässä sarjassa, kovasti kiinnostaisi.

Sen enempää nyt jaksa tarinoida. Vielä on joitain saumoja Hermeksellä, mutta vaaditaan sarjataulukon perusteella huomennakin pisteitä.

Tällekin "fanille" avaisin hieman tilannetta. Esim. Palola on 18v ja aloittelee pelejä miesten sarjassa. Jospa tässä ajatellaan jopa tuleviakin kausia. Hienoa kuitenkin että kiekkoasiat kiinnostaa.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tällekin "fanille" avaisin hieman tilannetta. Esim. Palola on 18v ja aloittelee pelejä miesten sarjassa. Jospa tässä ajatellaan jopa tuleviakin kausia. Hienoa kuitenkin että kiekkoasiat kiinnostaa.

Hermestä auttaa miten että edustusjoukkuetta käytetään kilpailevan seuran kasvattomona? Kiinnostaa ainoastaan pelaajien tämän hetkinen taso niin kauan kun tehdään kauden mittaisia sopimuksia. Eri jos oma kasvatti, tottakai.

e. Jos tarkoitit muita nuoria joukkueessa, niin valitettavaa ettei heille löydy sopivaa joukkuetta Kokkolasta. Ilman lahjakkuutta miesten joukkueen kolmosketju on väärä paikka kehittyä.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tällekin "fanille" avaisin hieman tilannetta. Esim. Palola on 18v ja aloittelee pelejä miesten sarjassa. Jospa tässä ajatellaan jopa tuleviakin kausia. Hienoa kuitenkin että kiekkoasiat kiinnostaa.

Kiinnostaisi muuten tietää että miten 18-vuotias Wille Krekilä on pelannut Hermes-nutussa. Siirtyi RJK:sta sinne Kokkolaan kesken kauden.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Kyllähän Lämärit on hyvä joukkue, jolla on paljon taitoa. Itse olen tämän tiennyt jo viime syksystä lähtien.Vastahyökkäyksissä Lämärit on mielestäni koko sarjan paras joukkue. Pystyvät 3-1-hyökkäyksistäkin viimeistelemään kovalla prosentilla.

Jäähypörssissä Lämärit taitaa olla Suomi-sarjan kovimpia porukoita, onko tämä sitten Kemiläistä taitoa? Jos 3-1 hyökkäyksistä ei pystytä tahkoomaan kovalla prosentilla maaleja niin se on taidon puutetta. Ilman minkäänlaista provosointia niin pelit ratkaistaan useimmiten tasakentällisillä.
Pohjoislohkossakin on muutama joukkue joilla on kokemusta enemmän kuin Lämäreiltä, eikä pelkästään jäähyboksissa istumisesta.
 
Viimeksi muokattu:

4ahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Videosta voidaan mukavasti tarkistaa oliko maalit tehty tuurilla vai taidolla vai peräti vastustajan avustuksella. Omasta mielestä pelissä nähtiin kaikkia. Hermes - Lämärit 7-5. Linkki vie Youtube-videopalveluun ottelun maalikoosteeseen.

jsa
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Jäähypörssissä Lämärit taitaa olla Suomi-sarjan kovimpia porukoita, onko tämä sitten Kemiläistä taitoa?

Myös minä kiinnitin huomiota Lämäreiden hermokontrolliin tai oikeastaan sen puutteeseen, kun kemiläiset vierailivat Rovaniemellä. Onko myssyssä liiaan kovat luulot omista taidoista. No kylläpä sarja luulot karsii. Oppirahat on maksettava, mutta toivottavasti keväällä Lämäreille ei kuitenkaan tule paluuta takaisin alemmille sarjatasoille. Lämäreiden pelin täytyy olla muualla parempaa kuin Rovaniemellä, koska osa palstalaisista pitää heidän peliä hyvänä. Rovaniemellä mielestäni Lämärit olivat surkeita ja siinä pelissä vähempi huonompi joukkue voitti.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Huomenna tosin taitaa Rokille tulla noutaja Hermekseltä, sillä tämän kauden ihmeet taisi olla tässä.

Noutajina kylläkin toimivat rovaniemeläiset tänään, jos ja kun ei mitään uutta ihmeellistä tule tapahtumaan. Inkeröisen puuttuminen riveistä ei näköjään häirinnyt yhtään eilen, joten tuskin tänäänkään. Lisäksi kun eilistä kokoonpanoanne silmäilee, niin siellähän on pistepörsseistä todella tuttuja nimiä pitkä liuta.

Veikkaus: 1-7 RoKille, Hermeksen maalin tekee Saajoranta läpiajosta.

Neljältähän tuo alkaa, eli piakkoin hallille!
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Hermes - RoKi 6-1 (1-0,3-1,2-0)

Noutajina kylläkin toimivat rovaniemeläiset tänään, jos ja kun ei mitään uutta ihmeellistä tule tapahtumaan....

Niinhän siinä sitten kävikin, että uutta ja ihmeellistä nähtiin. Jäällä olivat hyvin luisteleva ja tiiviisti pelaava Hermes, sekä se pehmein Kokkolassa nähty joukkue tällä kaudella. Pehmeä-sanaa nyt viljelty, mutta nähtiin jääkiekossa kamppailupelaamisen tärkeys. RoKi yritti lähteä luistelukilpailuun mukaan ja käyttää Hermeksen tämän päiväisiä aseita, mutta niin vain puolustettiin mies toisensa perään laidalle ja voittajana kaksinkamppailuissa useimmiten poistui Hermes-pelaaja. Lisäksi RoKi ei kovin helpolla päässyt omista pois, varsinkin Tagawa jalkoineen piti tästä huolen. Nättiä katottavaa miehen meno, pelin luku kun tuosta vielä kehittyy...

Ensimmäisen kerran jokainen ketju sai vastustajan alueelle paineen. Tänään hyvin pelanneen Saajorannan kenttä ilmeisesti innostui liiaksi tästä niin, että ylihyökkäsivät ja RoKi iski vastahyökkäyksestä ainokaisensa kyseisen vaihdon aikana. Muuten kiitettävä suoritus suunnilleen jokaiselta pelaajalta. Palolan kiekollinen taito ja ulottuvuus sopi kuin nyrkki silmäkulmaan heikohkoja rollolaisia vastaan.

Erityismaininnat:

Roukala - Aivan mahtavaa pelaamista nuorelta puolustajalta ja vieläpä molempiin suuntiin, jälleen kerran

Olli - Pelin alla koko ajan ja syötöt meni perille, varmaa työtä omassa päässä. Tätä on toivottu.

Leiviskä - Taisi sentterin roolissa nyt mennä ja kiekollisena mukavia ratkasuja.

Orlando - Taklasia Posion pois tästä maailmasta hetkeksi. Teki tarvittavaa työtä, pari kertaa verkon heiluttamispaikoita pääsi laulattaan kutiansa.

Gatis - Teki todella hienon maalin. Alkaa hiljalleen päästä omalle tasolleen.

T Anttila, Juujärvi, Ludolph, Tagawa ... Siinäpä ne hyökkäyspään parhaat jälleen

Leiviskä, J Anttila, Palin, Saajoranta, Tilkanen ...Pelasivat kuten piti, Leiviskä tästä ryhmästä ykkönen. Kaikilta hyvä suoritus.

Tuolta nyt unohtui mm. Sippola, Ojala, joille myös kuuluu kunniamaininnat.
 

4ahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kuubextra tuossa yllä veti sanallisesti hienosti yhteen pelin tapahtumia. Tässä vielä video maaleihin. Katsokaapa Hermeksen #3, taisi olla joka tilanteessa mukana. Mitenkäs ne tehopörssi pisteet laskettiin? Hermes - RoKi 6-1. Linkki vie Youtubeen ottelun koosteeseen.

jsa
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
IPK - RJK 2-6

Tärkeä vierasvoitto haettiin Iisalmesta. Peli on ollut näemmä identtinen Raahen-kohtaamisen kanssa eli IPK on lyönyt Lohtanderiin päätä ja RJK on iskenyt paikoistaan murhaavalla prosentilla. Loppulukematkin ovat olleet samat.

18-vuotiaalle Lasse Niskalalle uran avausosuma Suomi-sarjassa, kolmannessa pelissä. Muutenkin nuoriso-osasto on ollut ykkösketjun ohella avainroolissa, Kivisillalle ja Kuorilehdolle maalit.

Tärkeät kolme pistettä ja tästä on hyvä jatkaa viikonlopun kotiotteluihin RoKia ja Hermestä vastaan. Periaatteessa yksikin voitto riittää ratkaisemaan jatkopaikan, mutta toivottavasti saataisiin molemmista voitot.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jatkopaikkojen kohtalo ratkeaa

Tänään on sitten luvassa pohjoislohkon kolmannen ja neljännen jatkoonmenijän osalta kaksi aika tärkeää ottelua.

16.00 RJK - RoKi
17.00 Hermes - S-Kiekko

Voitto RoKista nostaisi RJK:n 21 pisteeseen ja eroa neljäntenä majailevaan RoKiin olisi silloin jo viisi pistettä. Hermes puolestaan kukistaessaan S-Kiekon pudottaisi RoKin viivan alapuolelle ja nousisi kolmen pisteen päähän RJK:sta. Sen jälkeen lohkon kolmas jatkoonmenijä ratkaistaisiin lopullisesti RJK:n ja Hermeksen kohtaamisessa sunnuntaina. Voittamalla tuon ottelun RJK varmistaisi lopullisesti paikan valtakunnallisessa Suomi-sarjassa. Neljäs sija ratkottaisiin RoKin ja Hermeksen kesken.

Jos taas Hermes häviää tänään S-Kiekolle, varmistuisi RJK:n jatkopaikka mahdollisesti jo tänään jos RoKi kaatuu. Silloin neljännen jatkopaikan kohtalon ratkaisisivat RoKi, Hermes ja S-Kiekko. RJK:n hävitessä jäisi kaikki sunnuntain tai mahdollisesti ensi viikonlopun varaan.

Mutta katsotaan sitten pelin jälkeen, mikä on tilanne.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
17.00 Hermes - S-Kiekko

Hermeksellä kaikki hyökkääjät terveinä eilisten tietojen mukaan. Tietäisi sitä että myllytystä tulee kolmen ketjun leveydeltä ja nelonen käy leväyttämässä joukkuetta.

Todennäköiset ketjut:

Gricinskis - T Anttila - Juujärvi
Tagawa - Palola - Ludolph
Niemelä - Leiviskä - Jasjonis
J Anttila - Tilkanen/Saajoranta/Palin/Kinnunen

Viktors Jasjoniksen ensimmäinen ottelu 10 ottelun pelikiellon kärsittyään.

Eipä paljoa mielenkiintoisempi peli voisi olla luvassa!
 

Karpaasi_

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Nyt jos Hermes tekee sen mitä ainakin minä odotan, nousee se Rokin kans tasapistein tarraamaan jatkopaikasta kiinni ja sysää Raahen jälleen kerran ehdolle alempaan sarjaan. No Rokin viimeiset pelit ovat kuitenkin niin pahat, että vielä on turha ainakaan rollolaisten jatkon puolesta tuulettaa. Enpä nyt muista milloin olis tässä vaiheessa kautta pitänyt näin paljon jännittää.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
RJK - RoKi 1-2

RoKi haki sitten hieman onnekkaastikin pisteet Raahesta. Ottelun tärkeys näkyi puolin ja toisin, aika hermostunutta peliä nähtiin molemmilta. RJK sai karmean alun kun kiekko oli jo yhdeksän sekunnin pelin jälkeen maalissa. Onneksi joukkue ja Lohtander kokosivat itsensä nopeasti ja tasoittivat pelin vain minuutti myöhemmin.

RoKin voittomaali tuli kyllä melkoisella tuurilla, taisi kimmota omien luistimista ohi Lohtanderin jos oikein katsoin. Mutta aika ajoin rovaniemeläiset olivat melkoisessa nesteessä omassa päässään, kun RJK pyöritti peliä. Lopussa vielä 5-3-ylivoima kotijoukkueelle, mutta vaikea peliä on tasoittaa jos kiekkoa vain siirrellään eikä kukaan toimita sitä maalille.

RoKilta ainakin #52 ja #71 loukkasivat itseään hieman. Jälkimmäinen tosin pystyi jatkamaan peliä, mutta ensin mainittu jätti pelin kesken.

Harmittaa vähän, kaikki mahdollisuudet oli voittaa tuo peli mutta nyt ei sitä tehty.

S-Kiekon voitettua Hermeksen on huomisessakin pelissä melkoisesti panosta. Lopulliset ratkaisut taitavat kuitenkin siirtyä ensi viikonloppuun. Kaikki on kuitenkin edelleen omissa käsissä.
 
Viimeksi muokattu:

Vähämäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko ja Tappara futiksessa Totteham ja Leeds
Huipputrilleri

Hermes vs S-Kiekko 2 – 5 (0-1, 1-0, 1-4)


Ensimmäinen erä oli tarkka peliä samoin toinen. Ensimmäisessä erässä Mikko latasi S-Kiekon maalinjohtoon, jonka isännät kuittasivat toisessa erässä. Toisen erän loppupuolella sai isännät ottelun ensimmäisen kakkosen, mutta ylivoima ei tuottanut tulosta.

Hiukan narua kaulassa voitiin hellittää, kun Karri ja Kenny iskivät maalin mieheen. Heti seuraava vaihto ja näin isännät jälleen maalinpäässä. Kenny osoitti erän puolenvälin jälkeen jenkkimäistä sinnikkyyttä ja iski S-Kiekon jälleen kahden maalin johtoon.

Erän lopussa iski Hermes –tauti päälle. Jostain käsittämättömästä syystä voitolla olevat vieraat saavat varsin herkästi Kokklassa kakkosia. Niin kävi nytkin. Lopussa Cody heitti tyhjiin Karriin ja ensimmäistä miesten peliä pelannan Eemeli Pöytälaakson syötöstä.

Otteeluraportti tästä linkistä....
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
RJK - Hermes 1-6

Eka erä oli vielä hyvää peliä, mutta en oikeasti tiedä mitä erätauolla tapahtui. Kaksi viimeistä erää kotijoukkue esitti niin halutonta, hengetöntä ja paskaa peliä että teki mieli lähteä kesken pois. Tämä tosin selittyy aika pitkälle joukkueen kovalla pelitahdilla, kolme peliä viiteen päivään on kova urakka. Hermes pääsi otteluun huomattavasti levänneempänä.

Tappio tiesi sitä, että lopulliset ratkaisut lohkon kolmos- ja nelossijojen suhteen nähdään ensi viikonloppuna. RJK kohtaa Kemissä Lämärit lauantaina ja sunnuntaina kotona Ahmat. Noista peleistä pitää ne voitot kaapia. Nyt ei homma kuitenkaan ole enää omissa käsissä, vaan muilta joukkueilta tarvitaan apuja.

Tällä viikolla oli kova pelitahti, Hermes-ottelu oli RJK:lle jo viides seitsemän päivän sisään ja kolmas viiden päivän sisään. Nyt onneksi joukkue pääsee levähtämään ennen Kemin-reissua ensi lauantaina.
 
Viimeksi muokattu:

devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Onneksi kaikki on edelleen omissa käsissä.

No eihän se kyllä ole, Hermeksen pitää menettää pisteitä, eikä Rokikaan saa niitä mielellään ottaa. Jos kummatkin hoitaa omat pelinsä niin RJK:n meno on sitte siinä. Joten apuja tarvii. S-Kiekkokin pelaa vielä omansa alta pois ja heilläkin on sanansa sanottavana.

Mitenkäs oiler noin muuten, laukauksia kotijoukkue kuitenkin ainakin sai. Vai oliko ne jotain toivotaan toivotaan kiekkoja sinnepäin. Jasjonovis 3+0, eilen ei vielä ihan saannu kaikkia irti mutta tänään oli ilmeisesti parempi.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ne oli juurikin niitä toivotaan toivotaan-roiskaisuja sinne päin. Yhtään laadukasta tekopaikkaa ei kotijoukkueella ollut kahdessa viimeisessä erässä. Toisaalta tuo oli jo kolmas ottelu viiden päivän sisään, joten kova pelitahti vaikutti varmasti omalta osaltaan tämän illan otteisiin.

Hermeksen #3 pelasi muuten itsensä raahelaisyleisön suosikiksi. Varsinkin kolmannen erän lopussa sai kuulla huutelua aika paljon.

Nyt kun S-Kiekko näytti hoitaneen IPK:n, on kaikki vielä auki lohkon kolmos- ja nelossijan suhteen. Hermes kohtaa ensi viikonloppuna JHT:n ja IPK:n vieraissa, RJK Lämärit vieraissa ja Ahmat kotona, S-Kiekko JHT:n ja IPK:n vieraissa ja RoKi Ahmat ja Lämärit vieraissa. Jännäksi menee. Joukkueet ovat vain kahden pisteen sisällä toisistaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
S-Kiekko - IPK 6-2
Olipa viihdyttävä peli Seinäjoella... Alkuun totean, että jos neljää tuomaria ei löydy, niin edes kolme tuomaria olisi paikallaan näihin otteluihin... Sinänsä illan tuomareita en tietenkään asiasta syyllistä, mutta olisi siis parempi kaikille jos asiaan tulisi muutos.
No, jäähyjä tänään jaettiin rutkasti, ja mitä pidemälle ottelu eteni, niin IPK:n poijjaat alkoi väsymään ja ottamaan jäähyjä, välillä purnaten tuomioista niin pirusti. Yleisöä reilu 400 ja pari vierasmatsia alkusarjaa jäljellä. Lohkon tilanne viivan tuntumassa on kyllä todellä jännittävä, tulevana viikonloppuna sitten nähdään ylempään menijät ja karsijat.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Liekö IPK:llakin vaikuttanut sama kuin RJK:lla, ottelu oli heillekin kolmas viiden päivän sisällä.

Iisalmen-ottelusta tulee varmasti kovempi, kun kotijoukkue pääsee levänneenä kaukaloon.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Jännä sattuma on se, että yksikään viivan tuntumassa oleva pohjoislohkon pari ei kohtaa toisiaan jäljelläolevissa ensi viikonlopun 8 viimeisessä ottelussa. Sarjaohjelman laatijalla on siis sattunut olemaan suorastaan maagista antikliimaksin rakentamisen kykyä, vaikka mahtavia pareja olisi ollut tarjolla:).

Alustava veikkaus siis on, että panoksettomat joukkueet häviävät motivaation puutteessa ja sarjataulukko jäisi näin kutakuinkin muuttumattomaksi, ellei sitten esim. Junkkarit jostain löydä naapuriaan vastaan pe-peliinsä sitä suurta pohjalaista ylpeyttä ja näin siivitä muitakin viikonloppuyllätyksiin...?
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Alustava veikkaus siis on, että panoksettomat joukkueet häviävät motivaation puutteessa ja sarjataulukko jäisi näin kutakuinkin muuttumattomaksi, ellei sitten esim. Junkkarit jostain löydä naapuriaan vastaan pe-peliinsä sitä suurta pohjalaista ylpeyttä ja näin siivitä muitakin viikonloppuyllätyksiin...?

Päinvastoin, JHT lähtee suurena suosikkina Hermestä vastaan. Ei täällä katota sarjataulukkoa paikallispeleissä. Täydellinen yllätys vaaditaan että Hermes nappaa pisteet Kalajoelta.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Jeps, S-Kiekon kannalta voi olla pieni etu, että tänään on JHT-Hermes. Tuskin Kalajokisilla kuitenkaan kunto loppuu huomiseen mennessä, joten puhutaan marginaaleista. Jäähyjä JHT:tä vastaaan ei parane ottaa se on asia no 1, mikä kyllä ainakin pitäisi olla kaikkien tiedossa. Erittäin mielenkiintoinen viikonloppu tulossa. Kaikille tasapuolisesti onnea, sunnuntaina ollaan jos ei viisaampia niin ainakin tietävämpiä...
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Yhtä lailla se on varmasti pieni etu myös RJK:lle, joka pelaa huomenna Kemissä Lämäreitä vastaan. Fakta on se, että tästä viikonlopusta on otettava kuusi pinnaa mutta tottakai se helpottaa hieman jos Hermes tänään häviää. Koska kokkolalaisilla on tämän matsin jälkeen enää yksi peli jäljellä ja se on IPK:ta vastaan Iisalmessa huomenna. Mikäli Hermes häviää tänään ja voittaa huomenna, on RJK:lla mahdollisuus mennä Hermeksen ohi jos se kukistaa Lämärit ja Ahmat.

Ja olen Kuubextran kanssa samoilla linjoilla, että JHT:lla ei ole paljoa varaa löysäilyyn vaikka lohkovoitto onkin varma. Kalajokiset lähtevät aivan varmasti hakemaan voittoa tämän illan matsista, siitä ei ole kahta puhetta.

Jännittävä viikonloppu edessä. Onnea kaikille porukoille matseihin, sunnuntaina nähdään miten kävi.
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Janis Purins lainalle JHT:hen

Alkukauden Imatran Ketterää edustanut latvialaiskeskushyökkääjä Janis Purins on lainalla JHT:n paidassa molempien viikonlopun kotiotteluiden ajan (3.11.-6.11.). Viime kaudella Hermeksessä ihan kelpo tehopisteet tehtaillut Purins on mukava lisä jo melko nimekkääseen JHT-hyökkäykseen. :)
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös