Mainos

Suomi-sarjan alkulohko 1 kaudella 2009–2010

  • 50 361
  • 115

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekko - TIHC 6-3

Lohkon kärkikamppailu Raahessa päättyi kotijoukkueen 6-3 voittoon.

TIHC meni ottelussa johtoon 0-1 kun peliä oli pelattu vajaa 3 minuuttia, mutta se johto ei kauaa säilynyt. 5 minuutin pelin jälkeen Antti Pehkosen tykki puhui ja peli oli 1-1. Raki pääsi pelaamaan tämän jälkeen ylivoimalla mutta eipä tuottanut tulosta sillä kertaa, sen jälkeen oli TIHC:n vuoro, mutta ponnetonta oli vieraidenkin ylivoimapeli . Lopulta 11 minuutin pelin jälkeen Joni Suominen iski ilmasta Rakille 2-1 maalin. Ensimmäisen erän loppu pelattiin täysin torniolaisten päädyssä kun Raki järjesti hurjan mylläkän vieraiden maalille etenkin Aholan ketjun toimesta. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty.

Toisen erän alku oli sekavaa pelaamista molemmilta. 7 minuutin jälkeen vieraat tulivat tasoihin Jani Kylmämaan maalilla, mutta Antti Pehkonen kuittasi illan toisellaan Rakin taas johtoon heti seuraavassa vaihdossa. Viisi minuuttia tästä Aki Sarkkila sai kiekon kuin puolivarkain ja niittasi Raahe-Kiekon 4-2 voittomaalin yläkulmaan. Jari Rautakoski toi TIHC:n vielä maalin päähän ajassa 33:37, mutta enempää maaleja torniolaiset eivät sitten saaneetkaan aikaiseksi.

Kolmannen erän alkuun torniolaisille tarjottiin 5-3 ylivoimalla mahdollisuutta tasoitukseen mutta Raahe-Kiekko kesti upeasti. Ja heti perään kotijoukkue pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla mutta tulosta ei tullut. Raahe-Kiekko sai kuitenkin heti perään uuden ylivoimamahdollisuuden ja tällä kertaa sitä ei jätetty käyttämättä, Taneli Lohtander suti kiekon maaliin ja peli oli 5-3. Erän loppuun Raahe-Kiekko joutui vielä alivoimalle ja TIHC otti maalivahdin pois. Juho Muikkula lopetti kuitenkin vieraiden pyristelyt iskemällä 6-3 osuman tyhjiin alivoimalla. Näihin lukemiin peli sitten päättyikin.

Täytyy ihmetellä tätä kahden päätuomarin systeemiä. TIHC:ltä jäi aika moni selvä jäähytilanne (mm. yksi aivan selvä selästätaklaaminen ja mailalla hakkaamista) viheltämättä. TIHC oli todellisessa pyörityksessä Raahe-Kiekon vyöryttäessä peliä vieraiden päätyyn tuon tuosta ja kotijoukkue järjesti useita mylläköitä. Etenkin Aholan ja Härönojan ketjut veivät torniolaisia kuin litran mittaa jatkuvasti.
 
Viimeksi muokattu:

apli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oululaiset
Kuitenkin uskon, että turha puristus mailasta loppui, ja jatkossa on lupa odottaa MYÖS tehokkaampaa viimeistelyä. Ja lisäksi, jokohan Halme tajuaa lopettaa tuon amiskäytöksen? Ottaa hitosti päähän nähdä kokeneen sällin koko ajan sotkemassa joukkueen peliä loppumetrien aivopieruiluillaan.

Ja aika paljon mies näyttää mussuttavan vaihtoon tullessaan. H********n tuommoinen käytös!!! Av-pelaamista vois myös opetella!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
TIHC - JHT 3-15

Mitäs ihmettä Torniossa on tapahtunut? Onko kotijoukkueella painanut eilinen Raahe-Kiekkoa vastaan pelattu matsi noin paljon jaloissa?

Nyt olisi mukava tietää joltain paikan päällä olleelta että miten TIHC on noin pahasti romahtanut.
 

numB62

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KoTU, Jets, Ville Rajala
Pelin katsoneena, aivan järjetöntä puppelointia sunnuntain kendoilut Tornion osalta. Pelihuumoria ja kiinnostusta ei ollut havaittavissa 05oo-55oo välisenä aikana. JHT taas otti riemun irti joka asiasta, ja pelihuumori tuntui lehtereille asti. Ja se kun Joki-Erkkilä sai huumorin päälle ekasta vaihdosta lähtien, alkoi Akun oma show aina kun oli kentällä. Aku oli ylijumala sunnuntaina. Jänesaroa kävi sääliksi, ei mitään apua puolustukselta, tosin ei sitä Mäkikään saanut. Loppuun plussat ja miinukset.

+ Aku Joki-Erkkilä, mahtavaa että tämäntasoinen pelaaja jyrää yhä SS:ssä
+ JHT:n pelihuumori, tärkein tekijä ottelussa
+ Kauniita maaleja

- Koko TIHC:n porukka, maalivahdit poislukien
- 2 tuomaria
- Törkeä selästä taklaaminen ottelun ratkettua jo
- Torniolainen kiekkoyleisö
- Baari kiinni kahviossa
- Taukomusiikit
- Kuuluttaja, tökerömpää artikulointia kuin Pimiän Vapula
- Erityismaininta, Jussilan Sakelle, ei mitään sielua surffaamisessa

Tommyn kanssa muutaman sanan vaihdoin erätauolla, jalka vielä heikossa kunnossa, käveleminen näytti erittäin tuskaiselta. Paranemisia toivotaan, Tommy on joukkueen sielu.

En voi ymmärtää, miksi Urban ei peluuta Partasen Rikua... Eihän Rikulla mitkään tikkaajan jalat ole, mutta peliäly ja mailatekniikka on nuorella miehellä loistavaa.

Onkos tietoa, kuinka tälle JHT:n baaristelijalle sitten kävi? Kuulin sivukorvalla teholla makaamisesta, mutta tiedä sitten.

Ensi lauantaina sitten KIIMAA EtPon kaadossa!
 

Westwind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja Luleå
En voi ymmärtää, miksi Urban ei peluuta Partasen Rikua... Eihän Rikulla mitkään tikkaajan jalat ole, mutta peliäly ja mailatekniikka on nuorella miehellä loistavaa.

Rikulla meni Raahessa olkapää sijoiltaan, kuulemma vasta leikattu.

Myös pelin katsoneena, eka erä ihan OK IHC:ltä. Kalajoen maalit avitettiin IHC:n puolelta; Kylmamaa ja Koivisto.
Silti niihin itkettiin kaksi syöttäjää ???
Touhua sekin, kuten "lenkkeily" Umpparin yössä !
 

numB62

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KoTU, Jets, Ville Rajala
Ai, tuota en Rikusta tiennytkään, ehdittiin vain moikkaamaan pelin tiimellyksessä. Mutta eipäs Riku Jeppistä vastaankaan kotona pelannut, silloinkin katsomokomennus oli käynyt.

Sääli tuo olkapää, muistan kun olikos juhannuksen aikaan jätkä oli hajalla leikkauksesta, ja muistaakseni polvi oli vääntynyt melkein ensimmäisissä treeneissä. Tornion Viuhkolahan tuo alkaa noiden loukkaantumisten kanssa olemaan :/
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raki - Laser 1-10

Että sellainen peli. Toinen joukkue pelasi kiekkoa ja toinen joukkue vain seurasi sivusta kun toinen joukkue pelasi, ja katseli nimiä selässä. Oli kuin isät vastaan pojat-peliä olisi katsonut.

Ainut hyvä juttu koko pelissä oli se, että se loppui. Ja saatiin edes yksi maali tehtyä.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Että sellainen peli. Toinen joukkue pelasi kiekkoa ja toinen joukkue vain seurasi sivusta kun toinen joukkue pelasi, ja katseli nimiä selässä. Oli kuin isät vastaan pojat-peliä olisi katsonut.

Ainut hyvä juttu koko pelissä oli se, että se loppui. Ja saatiin edes yksi maali tehtyä.
Aavistelin, että K-L pelaa vieraissa paremmin kuin kotona, kuten viime kaudella ja näin siinä kävi. Yksinkertaista ja vauhdikasta peliä ja tulosta tuli. Ei olisi tiukan viime kohtaamisen perusteella uskonut tällaisia lukemia. Ei ollut Villasen paras päivä, mutta toisaalta aika vapaasti K-L pääsi vetelemään maalia kohti. Raahella ei kovin montaa huippupaikkaa ollut ja loput Kankaanranta hoiteli tuurilla ja taidolla.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Aavistelin, että K-L pelaa vieraissa paremmin kuin kotona, kuten viime kaudella ja näin siinä kävi. Yksinkertaista ja vauhdikasta peliä ja tulosta tuli. Ei olisi tiukan viime kohtaamisen perusteella uskonut tällaisia lukemia. Ei ollut Villasen paras päivä, mutta toisaalta aika vapaasti K-L pääsi vetelemään maalia kohti. Raahella ei kovin montaa huippupaikkaa ollut ja loput Kankaanranta hoiteli tuurilla ja taidolla.

Raahe-Kiekolla ei vaan tänään onnistunut juuri mikään. Varsinkin eka erässä näytti siltä kuin jätkät eivät olisi ikinä jääkiekkoon koskeneetkaan, kun kiekon kanssa oli aina niin kova kiire eikä ollut maalipaikoissa onneakaan matkassa. Mutta kyllähän Laser melkoisia pyörityksiä sai aikaan meidän maalille. Maalivahtien torjunnat kuitenkin meni aika tasan ensimmäisessä ja toisessa erässä, ainoastaan kolmas erä oli selkeästi Laserin erä. Torjuntojen valossa nuo luvut ei ihan koko totuutta pelistä kerro, kyllä Laserin jotkut maalit pieniä onnenkantamoisia olivat (varsinkin ensimmäinen maali).

Mutta tämä peli on jo täällä päässä nollattu ja huomenna tästä tappiosta sisuuntuneena Jeppiksen kimppuun.
 

apli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oululaiset
1-10! Ei kaipaa selittelyjä. Torjunnat tasaiset? Mitä väliä! 10 sisään tekee jo huiman eron,siihen vielä ohi menneet ja blokatut.
 

Foik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
1-10! Ei kaipaa selittelyjä. Torjunnat tasaiset? Mitä väliä! 10 sisään tekee jo huiman eron,siihen vielä ohi menneet ja blokatut.

Juuri näin! Maalaiset selittelevät täällä ihan höpöhöpöjään. Tänään saadaan toivottavasti taas täysi tuurivoitto Poroista, mikäli raahelaisraportteihin on uskominen. No, onhan tie Oulun ja Kemin välillä tasainen :D
 

markussu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes,jeppis ht
Jännityksellä odotamme

Nähtäväksi jää että onkohan keväällä sitten putoamis / nousukarsinnoissa paikallispelien henkeä Hermes- Jeppis, aijai. Voinpa melkein arvata joukkueen joka siinä hommassa vetää pidemmän korren.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Etpo - K-L 2-12

Nyt oli tiukempi peli kuin Oulussa, Etpo teki yhden enemmän ja laseri yhden vähemmän. Maaningalle tänään 5 pistettä ja viikonlopun tehot kahdessa pelissä yhteensä 3+4. Hienoa! Kuuluuko joku palstalainen niihin 110 henkeen, jotka olivat paikan päällä?

Se onpi ensi perjantaina tärkeä ja varmasti jännä matsi edessä, kun JHT tulee Ouluun vierailemaan. Tämän viikonlopun perusteella melkein toivoisi, että tuo olisi vieraspeli..:) Ja tuohon peliin on sitten jo unohdettu tämän vklopun suuret voitot ja porukka on nöyrärä ja työteliäänä sitten kun kiekko tippuu jäähän!
 

Mr Lätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Et-Po-72
Nyt oli tiukempi peli kuin Oulussa, Etpo teki yhden enemmän ja laseri yhden vähemmän. Maaningalle tänään 5 pistettä ja viikonlopun tehot kahdessa pelissä yhteensä 3+4. Hienoa! Kuuluuko joku palstalainen niihin 110 henkeen, jotka olivat paikan päällä?

Valitettavasti olin. Peli oli samanlaista yhtä päätä kuin Oulussa (netin kautta sen katsoin, ISO kiitos sinne siitä), K-laser teki mitä halusi, Etpon pelaajat katteli sivusta. Oma mielipiteeni on, Etpo väärässä sarjassa tällä porukalla.

Otti päähän K-laserin mv:n puolesta, se että Laserin pelaajat olivat vain pelin lopussa, tänään olis helpon nollan saanut!
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
K-Laser-JHT 3-1

Olipa todella viihdyttävä matsi, molemmat joukkueet olivat hyvällä liikkeellä tänään. Paras kotimatsi tähän mennessä ja laserin puolella ei ollut tietoakaan viime viikonlopun suurista voitoista. Viimeinkin näin Joki-Erkkilän Suomi-sarjan pelissä ja täytyy sanoa, että on se melkoinen taikuri tälle tasolle. Ei suotta ole kehuttu. Aina tapahtuu jotain, kun #91 on kentällä ja näyttää ymmärtävän Markkasen aivoituksia paremmin kuin keskivertopeluri. JHT:n maali oli kyllä sen verran hieno, että täytyy katsoa se uudestaan nauhalta. Kankaanranta otti ensimmäisen yrityksen loistavasti, mutta toista ei. Kankaanranta oli taas kerran loistava ja Appelillakin alkaa hiljalleen olemaan sitä totuttua vauhtia pelissään. Aivan suotta iski jarrua pohjaan keskialueella ja syötti muualle, kun itse olisi voinut viedä kiekon alueelle kovalla vauhdilla.

Mitä Rokista lähtöpassit saanut Juho Määttä teki laserin paidassa? Eikö Tihc:ssa ollut tilaa vai mikäs miehen Ouluun toi takaisin? Sopimus näköjään tehty aika hiljattain. Mikäpä siinä, kyllä isokokoiselle pelimiehelle aina käyttöä löytyy ja maalin edessä ainakin kova sana. Voisi tosin lopettaa esim. kikkailut keskellä omaa siniviivaa! Pelasi ihan hyvin siihen asti, ennen kuin alkoi hyytymään.
 
Viimeksi muokattu:

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Voisi tosin lopettaa esim. kikkailut keskellä omaa siniviivaa! Pelasi ihan hyvin siihen asti, ennen kuin alkoi hyytymään.

Jooh kaveri kuitenkin pisti voittomaalin sisään, ihan ok esitys mielestäni ekaksi peliksi. Halme taasen aika näkymätön poislukien jäähyilyt.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Juha Falin ja Heikki Lukkari Raaheen

Rakilla tänään EtPo-pelissä kaksi uutta puolustajaa kehissä, Juha Falin ja Heikki Lukkari. Ensinmainittu on Suomi-sarjassa tuttu kaveri, mutta jälkimmäisestä ei ole oikein mitään tietoa.

Jos joku tietää tästä Lukkarista enemmän, millainen pelimies on kyseessä?

Ilmeisesti molemmat ovat lainalla Hokista, ainakin heillä on sinne sopimukset ensi vuoteen saakka.
 
Viimeksi muokattu:

Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Rakilla tänään EtPo-pelissä kaksi uutta puolustajaa kehissä, Juha Falin ja Heikki Lukkari. Ensinmainittu on Suomi-sarjassa tuttu kaveri, mutta jälkimmäisestä ei ole oikein mitään tietoa.

Jos joku tietää tästä Lukkarista enemmän, millainen pelimies on kyseessä?

Ilmeisesti molemmat ovat lainalla Hokista, ainakin heillä on sinne sopimukset ensi vuoteen saakka.

Helvetin hyviä puolustajia suomi-sarjaan molemmat.
 

Mr Lätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Et-Po-72
Et-Po - Raahe-K

Mitenkön tämän alottas...

Peli oli tälläkertaa katsottava, Raahe lähti kapeassa kaukalossa EtPon vauhtiin, mitä ei ole.

Raahe sai mitä halusi eli pisteet, täysin oikeudun mukaisin keinoin.

Tuomaripari Niva - Pienimäki, ei saa multa koskaan positiivista palautetta, eikä saa nytkään!!!!

Miesten pelit, on eri asiat kuin junnujen! (Tämä tuomareille)

Raahe jakso painaa ja laukoa, ei se helppoa ole, ku tuomaritkin on vastaan!

Raahe kärsi SEEPROJEN pelistä, enemmän. Ja yks näitten raitapaitojen toimintaan liittyvä juttu, raahen pelaaja aloitti "myllyn" OTR väärälle pelaajalle!!!
 

Mata #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, JHT, TW
JHT - TICH 6-5

Että semmoinen 'spektaakeli' tänään.

JHT oli kyllä pahasti jyrän alla kahdessa ensimmäisessä erässä ja pelihuumoria ei tuntunut löytyvän keneltäkään. TICH dominoi hyökkäyspäässä, mutta niinkuin monta kertaa ennenkin kotijoukkue johti tästä huolimatta kahden erän jälkeen 2-1. Kolmannen erän alussa JHT tuntui menevän ratkaisevan oloisesti 4-1 johtoon, kun Rahkola ja Mustonen maalasivat. Mitä vielä. JHT alkoi löysäilemään ja Tornio pääsi taas maalin päähän. Lähes kaikkia Tornion maaleja edelsi käsittämätön kiekonmenetys joko puolustus- tai keskialueella. Ainoastaan Tornion kädettömyys maalinedustalla kahdessa ensimmäisessä erässä pelasti JHT:n nöyryyttävältä tappiolta.

JHT:n osalta tästä ottelusta on vaikea hakea positiivista. Pirteimmin esiintyi Gronoff, joka toi jatkuvasti kiekkoa hyvin alueelle ja järjesti komeita tekopaikkoja. Kolme pistettä tuli, mutta tuntui että edes pistettäkään ei tuolla esityksellä olisi ansaittu. Vaikka aikalisäkin otettiin Tornion 5-4 kavennuksen jälkeen, tuntui että hazardejen määrä kasvoi entisestään.

Tuomarityöskentelystä vielä. Eipä ollut Mr Karhu oikein ajantasalla tänään. Karmaisevia jäähyvihellyksiä jatkuvasti kotijoukkueelle + AJE:n henk.kohtainen kymppi, kun TICH:lle jäi viheltämättä ainakin yksi selvä selästätaklaus uhrina Toskala. Kun paskat meni sitten housuihin, piti pari Tornion pelaajaa passittaa jäähylle lahjana JHT:lle.

Fakta on se että JHT johtaa sarjaa, mutta fakta on myös se että viimeiset kolme peliä (Jeppis, K-Laser vieraissa ja tämän päivän 'spektaakeli') ovat pelillisesti olleet JHT:n kauden huonoimpia.

Mielenkiinnolla odotetaan minkälainen JHT luistelee ensi viikonloppuna Raahea vastaan.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Fakta on se että JHT johtaa sarjaa, mutta fakta on myös se että viimeiset kolme peliä (Jeppis, K-Laser vieraissa ja tämän päivän 'spektaakeli') ovat pelillisesti olleet JHT:n kauden huonoimpia.
Kukapa ei haluaisi kärkiporukalta päänahkaa? Pelkästään tämä lähtökohta aiheuttanee vastustajissa ekstralatausta ja yritystä normaalia enemmän. Laseria vastaan mieleen jäi Joki-Erkkilän aiheuttamat tilanteet joko yksin tai Markkasen syötöstä ja sitten Gronoffin hyvät ylöstuonnit suunnilleen hyökkäyssiniselle asti. Muut oli enemmän tai vähemmän harmaata massaa, eivätkä saaneet aiheutettua niin vaarallisia tilanteita. Muisti voi pettää, joten matsin ilmestymistä webtv:n sivuille odotellaan...
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Tihc - K-Laser 2-8

Tornion Plussa Center koettu ja nähty tänään. Revanssi ja tärkeät pisteet. Laserin puolelta Mäkelä ja Appel ja miksei myös Backman olivat tänään aika liekeissä. Pelin ensimmäinen vaihto oli todella heikko kotkapaidoilta, mutta onneksi samanlainen velttous ei tarttunut muihin kenttiin. Olisi tullut melko erilainen peli. Vastaavasti ihc:stä se kenttä, jossa Latouche-Gauvin pelasi oli aika hyvä ja vaarallinen. Varsinkin L-G on hyökkäyspäässä hyvä ja saapa nähdä milloin Roki kiinnostuu miehestä? Paikalla oli taputuksista päätellen muitakin laserin otteista kiinnostuneita. Kaksi erää katsoin ja tuomarit onnistuivat siihen mennessä pitkästä aikaa erittäin hyvin. Ei ihan jokapäiväistä herkkua heidän osaltaan. Sai taklata, mutta estämisestä ja pikku koukkimisesta heti jäähylle.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
RK - JHT 7-4

Olipahan kuuma kärkikamppailu Raahessa. Maaleja tuli ja tunnelma oli katossa.

Peli ratkesi jäähyihin. Raahe-Kiekko oli ylivoimalla tappavan tehokas tänään ja siinä oli se ero, mikä toi kotivoiton. JHT:n ottamista jäähyistä Raahe-Kiekko rankaisi neljä kertaa (varsinkin ekassa erässä joka kerta kun vierasjoukkueen pelaaja oli boksissa, verkko soi samantien). JHT:n ylivoimapeli taas yski aika tavalla, .Tasakentällisin oli tasaisempaa, tosin ensimmäisen erän alkuminuutteja Raahe-Kiekko vei suvereenisti ja JHT joutui rikkomaan. Pelin lopussa saatiin varsinainen torikokous aikaan kun Antti Pehkonen taklasi JHT:n pelaajaa ja Henri Mustonen poltti tästä päreensä totaalisesti (kaverin suu kävi kyllä muutenkin pelin aikana, aina oli jostain asiaa tuomarille). Aku Joki-Erkkilä jätti pelin kesken toisessa erässä, en oikein tiedä että mitä hänelle kävi, olisiko loukkaantunut.

Kiitokset JHT:n äänekkäälle faniporukalle, että jaksoitte pitää meteliä vaikka oma joukkue olikin reilusti tappiolla. Oli paras tunnelma mitä Raahen jäähallissa on aikoihin nähty, kun kotiyleisökin on vihdoin uskaltanut avata suunsa kannustamaan. Tätä lisää!
 
Viimeksi muokattu:

Westwind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja Luleå
Tuomarit onnistuivat siihen mennessä pitkästä aikaa erittäin hyvin. Ei ihan jokapäiväistä herkkua heidän osaltaan. Sai taklata, mutta estämisestä ja pikku koukkimisesta heti jäähylle.

Satuin itsekin eksymään samaiseen Centeriin. Kyllähän Sorakangas oli Napoleon, käsittämättömiä tuomioita, joista kotijoukkue kärsi enemmän ( miksiköhän ).
Tämä näkyi selvästi mm. kotijoukkeen protesteina tuomioista, joista Napoleon käytti heti käsiä lanteillaan. Meillä täällä Lapissakin riittää noita samantason "pellejä", joten ei niitä tarvi Oulusta raahata Laserin mukanaan.
Koskisen oli Sorakankas määrännyt apupojaksi pudottelemaan aloituksia ja näyttämään käsimerkkejä pitkissä ja saipa raukka puhaltaa muutaman paitsionkin, mutta jopa aloituspaikkoja ei apupoika saanut päättää. Sorakangas liikkui itse lähinnä keskialueella. Huvittavan näköistä katsomoon, kun hän puhalsi jäähyn päätyyn Koskisen nenän eteen, itse ollen punaviivalla.

Itse pelistä sen verran, että 1. erä hyvä, vauhdikas ja tasainen, Kaljuste taklasi itsensä pihalle ensimmäisessä maalissa ja YV:llä muut.
2. erä Tornion suoritukseen tuli ajoittain flekmaattisuutta omalla alueella, jolloin Laser rokotti heti maalien muodossa. Muutoin pelillisesti tasainen ( mv-torjunnat 10-12 ) ja hyvä.
3. erä puhtaasti Laserin.

Tornion kokoonpanossa "suuria" muutoksia, poissa "sateentekijöitä" ja tilalla junnuja, syytä en tiedä. RoKista oli mukana Kangas, Kaljuste ja Anttila.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös