Mainos

Suomi-sarja 2015–2016

  • 205 339
  • 366

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
KJT:n kotisivuilla lauantain JHT-ottelun raportti, tilastot, lehdistötilaisuus ja maalikooste.

Harmittava romahdus päätöserässä, mutta siinä vaiheessa kun tää joukkue pelaa koko ottelun eilen nähtyjen ensimmäisen ja erityisesti toisen erän tasolla, niin alta pois vastustajat. Tämä kommentti siitäkin huolimatta, että tiedottajana päässäni on sinimustat värilasit : )

IPK:lta aivan sairas startti sarjaan. Vaikka otteluohjelma ei ole vielä juuri minkäänlaista haastatta tarjonnut iisalmelaisille niin onhan noi maalimäärät silti aivan käsittämättömät. Eikä tahti tule todennäköisesti hidastumaan seuraavillakaan kierroksilla, kun vastassa ovat HC Indians ja VG-62. Sen sijaan 10. lokakuuta pelattava ottelu Karhu HT:ta vastaan onkin sitten ensimmäinen todellinen tason mittauttaja ja siihen vielä perään myös haastavat Ketterä ja JHT.
 
Hunters - KHT 5 - 3
Karhuilla varmaan ollut masentava viikonloppu, eilen niukka tappio Imatralla ja tänään sama tahti Porvoossa, bonuksena noin 900 kilometriä bussikyytiä. KHT osoittautui päteväksi joukkueeksi pitäen Huntersin pinteessä kolmannen erän loppupuolelle asti. Siinä missä Hunters suti kolme maaleistaan aivan maalin nurkilta, teki KHT kaksi maaleistaan nopeista vastaiskuista pitkien Hunters painostusten jälkeen. Ihmetellä täytyi näissä maaleissa, että KHT.n pelaajat jaksoivat painaa Huntersin maalille, vaikka alla oli pari minuuttia ilman vaihtoa pitkien kiekkojen vuoksi. Hunters sortui välillä turhaan näpertelyyn silloin kun olisi pitänyt laukoa. Lisäksi ylivoima ei kovin hääviä ollut. Maalivahdeista Huntersin Karvonen oli virkaveljeään Lehteä varmempi, KHT:n maaleille Karvonen ei mahtanut mitään. Lehdellä kiekko ei oikein tarttunut, vaan jäi useasti pyörimään maalin eteen. Yhteenvetona suomisarjasta voi sanoa, että tasainen sarjan kärki tulee olemaan, vielä kun IPK:n taso tulee paremmin selville otteluissa Karhua, KJT:tä, Ketterää tai Huntersia vastaan. Tähän mennessä IPK on saanut pelata ennakkoon hieman kevyempiä vastustajia vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
FPS - JHT 3 - 4
FPS:n uusi, yritteliäs pelityyli ei vieläkään tuottanut haettua tulosta, kun JHT haki pisteet Forssasta. Ottelun teema kotijoukkueen karkeat virheet, joista sitten kalajokiset iskivät pari maalia, mukaan lukien voittomaalin. Torjuntalukemat 34-16 ei vastaa pelin kulkua, sillä todella moni forssalaishyökkäys päättyi kiekon siirtelyyn jonka kaveri sitten katkaisi.

FPS:n riveistä puuttui tänään hyökkääjät Jeffrey Lawman, Antti Tenkanen ja Tommi Takaveräjä. Lisäksi puolustajat Ville Kivilä, Roope Rohamo ja Topi Vasara olivat sivussa. Omista nuorista, hyökkääjät Mikko Jaakkola, Aleksi Karlsson, Sami Kukkonen ja Erik Nilsson vetivät tänään hyvin. Kavereille kun saadaan lisää kokemusta näistä peleistä niin tulevat kaikki olemaan tulevaisuudessa joukkueen kantavia voimia
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Pyry otti S-kiekosta komean 6-2 voiton ja näin ekassa kotipelissä Nokiallakin aloitettiin maalikoosteiden teko.

Tuossa linkki siiheen koosteeseen:
PYRY - S-Kiekko 27.9.2015 - YouTube

Ja muuten tuo ajassa 1:40 näkyvä Petteri Frimanin maali on luokkaa: komea.

Pyry kyllä näytti pelissä kaapin paikan S-kiekolle selvästi ja seinäjokiset istuivat jäähylläkin puolet pelistä 30 min. Yksi jäähyistä oli tosin kymppi.
 

pippurimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT / Boston Bruins
JHT - D-Kiekko 8-2
Olipa matsi, kyllä kotijoukkueella oli selvästi parempi ote ensimmäisessä ja kolmannesa erässä, tuntuu että toinen erä on aina ollut junkkareille enemmän tai vähemmän vaikea,ja tässäkin pelissä toinen erä hieman hakeva. Toiselle erätauolle lähdettiin 4-1 tilanteessa, heti kolmannen erän alussa D-kiekko kavensi 4-2 ja siinnä vaiheessa näytti että D-kiekko saa hurmosvaiheen päälle, minuutti kavennuksen jälkeen JHT:n koutsi teki lopputuloksen kannalta ratkaisevan liikkeen ja otti aikalisän, en tiedä mitä loitsuja päävalmentaja Keppo teki koska aikalisän jälkeen kotijoukkue nakutti vielä neljä maalia.
D-kiekosta Siironen ja JHT:n Gronoff oli selvästi kaukalon ykköstähtiä.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
PYRY - Ketterä 0-1

Kauden ennakkosuosikit kohtasivat tänään Nokialla. Peli olikin odotettavan tarkkaa ja laadukasta, mutta katsojathan haluavat nähdä maaleja ja niitä tulikin yksi. Pyry hallitsi kiekon kanssa, mutta imatralaiset puolustivat niin perhanan hyvin että oli Karppinen & Ojanen kaksikolla miettimistä...
Olihan Ketterälläkin paikkoja 2 miehen läpiajoon asti, mutta sohivat ohi maalista.

Maalivahdit olivat molemmissa päissä hyviä, ja toinen pitikin nollan, mutta Pyryn Taposen taakse lirahti yksi.

Vähän laajempi raportti tässä:
Pyry | pyryhockey
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Kopla kävi hakemassa pisteet D:ltä synergialta. Ottelussa oli "isät vs. Pojat" -henki koko ottelun. Kopla kiekotteli ja leikitteli D:n kanssa, eikä kotijoukkue ollut missään vaiheessa vierailijoiden tasolla.

Täytyy ihmetellä miten kopla on voinut hävitä IPK:lle noi selkeästi kaksi peliä. Toki koplan pelistä paistaa ajoittain "pelailu" ja vaikuttaa joukkueelta, jonka selkäranka katkeaa helposti ja kunnolla.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
PYRY-Ketterä 0-1
KOOVEE-Ketterä 1-2


Alkaa Ketterän maalivahti- ja puolustuspelin palaset loksahtelemaan pikkuhiljaa paikalleen, kun kolmella tehdyllä maalilla haettiin Hämeen kiertueelta täydet pinnat. Levokari oli kuulemma tänään hajoittanut kaukalon Haka 2:ssa, saisiko tästä jotain lisäinfoa paikalla olleilta?

Tästä on hyvä jatkaa ensi sunnuntaina, kun IPK saapuu ensimmäiseen todelliseen testiinsä Spa Areenalle.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tähänastisen sarjan ehkä suurin yllätys minullekin tuo Kiekkokoplan pisteiden koplaus Jyväskylästä, kun olihan VG:kin siellä onnistunut päästämään 8 maalia, eikä Kk minkäänlaista luottamusta onnistunut herättämään kahden ekan pelin rökäletuloksillaan.

Mutta itse sarjan kannalta varmaan hyvä, että mitään heittopussia ei taida tänäkään vuonna olla, ellei sitten jompikumpi Turun seudun joukkueista ryhdy sellaiseksi melko kapeine materiaaleineen... Nämä "kirjainkiekkojoukkueet" S-Kiekko ja D-Kiekko vaikuttaisivat niin ikään parkkeeraavan mieluummin taulukon alempaan kastiin. Mutta alussahan tämä vasta...
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
KJT:lle kauden ensimmäinen härkäviikko toi yhden voiton, yhden vl-tappion ja yhden varsinaisella peliajalla tulleen tappion. Viikonlopun kaksi kotiottelua lihottivat pistepussia neljällä. Lauantaina Karhu HT nousi kahden maalin takaa vl-voittoon ja eilen KJT kaatoi Uleåborg AIK:n oltuaan itse tällä kertaa kahden maalin takaa-ajajana yhdessä vaiheessa ottelua.

Juuso Perttilä jatkaa siitä mihin viime keväänä Suomi-sarjassa jäi. Perttilä oli viime kaudella joulutauon jälkeen sarjan tehokkain pelaaja ja nyt alkukausi on ollut Perttilälle huikea: kuusi ottelua ja yhdeksän maalia (9+2=11). Pistepörssissä viikonlopun jälkeen toisena ja maalipörssissä ylivoimainen kärkinimi. Eilen Perttilä nakutti hattutempun vajaassa vartissa.

Erinomainen alkukausi on ollut myös Joni Häppölällä, jonka kuuden ottelun saldo näyttää lukemia 0+9=9. Lauantaina Häppölä teki melkoisen palloilu-urheilun maratonin. Ensin päivällä hän pelasi futiksen kolmosessa täyden ottelun FC Konnun paidassa tehden viisi maalia ja varmistaen samalla sarjan maalikuninkuuden ja illalla Häppölä hikoili vielä jääkiekkoa kotiottelussa Karhu HT:ta vastaan.

Linkit: KJT:n kotisivujen otteluraportit joissa mukana myös videot lehdistötilaisuuksista otteluiden jälkeen, sekä maalikoosteet.
 

ale

Jäsen
S-Kiekko-JHT. Ensimmäinen peli mitä tuli paikanpäällä oikein seurattua. Vauhtia oli ja kotijoukkue vei 2. erää. Sitten maaleja puolin ja toisin kun paikat tuli. Lopussa JHT vähän onnekkaasti pääsi lähes tasoihin ilman molaria. 6-2 oli lähellä ja pian tilanne olikin 5-4. S-Kiekko kentällä aktiivisempi ja agressiivisempi. JHT pojat olivat varmaan tuijottaneet liikaa sarjataulukkoa ja turhaa turhaisenuutta hyvältä joukkueelta. JHT:n kannattajille pisteet, jotka toivat tylsään halliin elämää ja kannustivat omiaan loppuun asti. Jatkoa ajatellen S-Kiekko ei ole huono jengi ja capitain Uitto pitää asenteellaan varmaan huolta asenteesta. Sorry, mutta JHT vajoaa sarjassa alaspäin ja S-Kiekko nousee tai sitten ei....
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
VG-62 - PYRY 4-9

Pyry lähti Naantaliin vain 3 kentällä loukkaantumisten vaivatessa joukkuetta. Itse ottelussa Pyry lähti aikalailla takki auki peliin, ja vaikka ehtikin pomppumaalilla mennä 0-1 johtoon, niin pian Vg ylsi jo 2-1 johtoon (1. maali ei kylläkään ikinä ollut maalissa). Tästä ei kuitenkaan Pyry ja monipäinen ja kovaääninen kannustusjoukko hetkahtanut vaan pikku hiljaa joukkue teki niitä maaleja kuin liukuhihnalta. Sinne väliin mahtui pari Vg:nkin maalia, mutta aina Pyry nopeasti kuittasi.

Pyryllä oli pitkästä aikaa malissa Niklas Nalli Juha Taposen levätessä. Nalli veti ottelun kunnialla läpi, vaikka pari "helppoa" menikin.

Kaikki kunnia naantalilaisille, mutta jäiväthän he välillä Pyryn jalkoihin ja pahasti. Isommillekin numeroille olisi ollut mahdollisuus, jos Pyry vaan olisi puolustanut omalla tasollaan (ei ennakkosuosikki voi jumboa vastaan päästää 4 maalia) ja iskenyt paikoista sisään. No voitto on aina voitto ja huomenna Nokialle matkaa D-kiekko.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
IHANAA KETTERÄ!

Huikea kärkimatsi Imatra Spa Arenalla päättyi juuri Ketterän voittoon rankkareiden jälkeen maalein 3-2. IPK:ta voisi kuvailla adjektiivilla sitkeä. Ketterä vei peliä miten tahtoi, IPK:lla oli suuria vaikeuksia pelin avaamisen kanssa Ketterän aktiivisen ja aggressiivisen karvauksen ansiosta. Harmittavasti Ketterä tarjoili vieraiden avausmaalin, kun alin puolustaja Levokari menetti tasapainonsa ja IPK pääsi kahdella hyökkääjällä Ketterän Toivosta vastaan.

Kuitenkin molemmat maalivahdit olivat oivassa vireessä, varsinkin IPK voi kiittää Tolosta että pääsivät rankkareille asti. IPK:n pelistä on vaikeaa sanoa oikein mitään, olivat tänään selvästi puolustuskannalla ja keskittyivät vastahyökkäyksiin, jotka olivatkin vaarallisia joka kerta. Kotonaan taatusti täysin erilainen porukka, uskoisin että neljän joukossa ovat kun runkosarja aikanaan keväällä päättyy jos jatkavat samanlaisia esityksiä.

Ketterälle jobin postia toi Kettusen ja Lindstenin loukkaantumiset. Varsinkin Lindstenin loukkaantuminen vaikutti vakavalta, kun lähti paareilla isoista ovista ulos. Tilanne jossa Lindsten loukkaantui oli puhdas avojään taklaus, vaikka osa kotiyleisöstä muuta väittikin, ja saattoi lyödä päänsä voimalla jäähän.

Yleisöä paikalla 489, joka on erittäin hieno luku kun vertaa edelliseen kauteen.

Tästä yhden pisteen menetyksestä lisäraivoa perjantain S-Kiekko matsiin!
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Vaikuttaisi ensimmäisten kierrosten perusteella, että VG:llä on kyllä jonkin verran taitoa ja liukkautta hyökkäysketjuissaan, joten en minä ylläty, että joukkue melkein ketä tahansa vastaan ja etenkin kotona pystyy muutaman maalin värkkäämään. Sen sijaan alakerta ei päästetyistä maaleista päätellen vaikuta varsinaisesti SS-tasoiselta.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
PYRY - D-Kiekko 5-2

Pyry lähti taas typerästi soitellen sotaan pelin alussa ja nopeastihan jyväskyläläiset rokottivat. Entinen sählytaituri Lasse Riitesuo riisti kiekon ja kaks-ykkösestä D-kiekko pääsi 1-0 johtoon. Eikä aikaakaan, kun aivan fantastisen ylivoimakuvion jälkeen he pistivät Pyryn kokeneet äijät pyörälle ja 0-2 oli tosiasia. Erän loppuun Pyry alkoi miehistyä ja teki tärkeän "pukukoppimaalin" erän loppuun eli 1-2. Erä oli kyllä Pyryn hallintaa, mutta ei kyllä mitään hienoa katseltavaa.

Toisessa erässä sitten alkoi tapahtua. Pyry teki nopeasti tasoituksen ja Pyryn fanikerhokin nousi kuin kuolleista taas yhtäkkiä huutamaan kuin eilen Naantalissa. Pyry vetäisi vielä erän puolivaiheilla johto/voittomaalin ja vieraitten selkäranka alkoi taittua.

Kolmannessa erässä ei nähty minkäänlaista D-kiekon loppukiriä vaan pyryläiset tehtailivat vielä 2 lisämaalia, joista toinen tyhjiin. Illan tehomiehinä Pyryllä mm. Tomi Pylvänäinen 2+1, Mika Niemi 1+2, Roope Niskanen 1+1 ja Antti Hilden 0+2, joka nousi pistepörssissä sijalle 4.

Maalivahdeista D-kiekon Miro Hämyseltä perusvarmaa torjumista ja sai estettyä Pyryn murskalukemat, jotka paikkojen määrään nähden olivat mahdolliset (taas kerran). Pyryllä Juha Taponen pelasi taas mahtavan illan. Vaikka joutuikin venymään kiekon eteen vain 20 kertaa, niin osa näistä torjunnoista oli varsinaisia paraatipelastuksia mm. läpiajoista. Ei ihme, että hänen nimeensä laulettiin Nokian kiekkopyhätössä.

Pyrystä voisi sanoa, että pelasivat kauden surkeimman pelinsä selvästi. Eilen Naantalissa hyökkäyspeli oli paljon "iloisempaa". Mutta hyvä se on, että huonokin peli riittää voittoon ja näinkin selvään voittoon. Tästä on hyvä jatkaa keskiviikon Pirkanmaan derbyyn Hakametsässä vs Koovee.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Ketterälle jobin postia toi Kettusen ja Lindstenin loukkaantumiset. Varsinkin Lindstenin loukkaantuminen vaikutti vakavalta, kun lähti paareilla isoista ovista ulos. Tilanne jossa Lindsten loukkaantui oli puhdas avojään taklaus, vaikka osa kotiyleisöstä muuta väittikin, ja saattoi lyödä päänsä voimalla jäähän.

Ikäviä juttuja nuo loukkaantumiset ovat aina, toivotaan että Lindsten ei loukkaantunut pahemmin.

Muistaako joku IPK:n pelaajaa kuka tuon avojään pommin tarjoili...? (nuutinen, kivioja?)

Kyllä tuo Tolonen on huippulöytö Ipk:n maalille, toivotaan että sama draivi kestää koko pitkän kauden.
Voin hyvin kuvitella tuon että Ipk:lla on tänään ollut vaikeuksia Ketterän kovaa liikettä vastaan, edelleen olen sitä mieltä että IPK tarvitsee pariin kenttään niitä jalkoja lisää jos meinataan sarjassa kärkijoukoissa olla kauden lopussakin.
Kyllähän tässä sarjassa varmaan kaikki joukkkueet on kotonaan pahoja vastuksia vierailijoille.
 

Big Bear

Jäsen
IPK:lla oli lauantaina kovavauhtinen peli Karhu HT:tä vastaan ja tänään yli 300 kilsaa bussissa, joten ymmärrettävästikin pelasivat vastahyökkäyksiin nojaten. Olisi ollut luultavasti itsemurha lähteä hyökkäysvoittoisesti Ketterää vastaan. Pinna vieraista oli ihan hyvä saavutus. Ja se Tolonen on nyt tosi kuuma.
Mielenkiintoinen on ollut sarjan alku ja mielenkiintoinen on varmasti jatkokin.
Kuinkas se Ketterän Levokari on kauden aloittanut? Meriittejä ainakin tälle tasolle löytyy.
 

Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Ikäviä juttuja nuo loukkaantumiset ovat aina, toivotaan että Lindsten ei loukkaantunut pahemmin.

Muistaako joku IPK:n pelaajaa kuka tuon avojään pommin tarjoili...? (nuutinen, kivioja?)

#71 tuon taklauksen suoritti, eli ilmeisesti Nuutinen Tulospalvelun mukaan.
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Ketterä ja islantilaishyökkääjä Björn Sigurdarson sopimukseen.

Linkki Ketterän kotisivujen uutiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös