Suomi-sarja 2013–2014

  • 680 196
  • 1 251

Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Näin fanina tietysti on helppo olla tuomarikriittinen, ja siihen sitä sortuu joskus liikaakin, mutta ei voi ymmärtää miten S:ltä tulee joka kerta tätä samaa. Päivänselviä kakkosia jää tuomitsematta ja sen sijaan tulee jotain ihme hippakakkosia. Ja siis niin monta joka kerta että vaikea pistää sen tuomarikin on vain ihminen-fraasin piikkiin. Näitäkin oli eilen mielestäni ihan puolin ja toisin, mutta kuten tilastotkin osoittaa niin ei ainakaan kotiinpäin vedosta voinut S:ää syyttää. Yksistään jo niillä ylivoimilla olisi pitänyt pystyä Hermeksen hankkimaan pisteet matkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Asteen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, St.Louis Blues
Näin fanina tietysti on helppo olla tuomarikriittinen, ja siihen sitä sortuu joskus liikaakin, mutta ei voi ymmärtää miten S:ltä tulee joka kerta tätä samaa. Päivänselviä kakkosia jää tuomitsematta ja sen sijaan tulee jotain ihme hippakakkosia. Ja siis niin monta joka kerta että vaikea pistää sen tuomarikin on vain ihminen-fraasin piikkiin. Näitäkin oli eilen mielestäni ihan puolin ja toisin, mutta kuten tilastotkin osoittaa niin ei ainakaan kotiinpäin vedosta voinut S:ää syyttää. Yksistään jo niillä ylivoimilla olisi pitänyt pystyä Hermeksen hankkimaan pisteet matkaan.

Tässä osutaan S:n osalta kyllä aivan oikeeseen. Mua ihmetyttää suuresti se, että S:llä on tapana _AINA_ näissä derbyissä heittää ensin helpohko 2min toiselle, MUTTA vähintään puolen minuutin jälkeen heittää helpohko 2min myös toiselle joukkueelle ettei varmasti pääsis toinen yv:tä pelaamaan. Ihan naurettavaa tämä ja ymmärrän kyllä että välillä ne on oikeutettuja, mutta suurimmaksi osaksi ei.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Pelipäivä on juhlapäivä ja siitä ilosta lähtee karavaani Mikkelistä kohti Imatraa. (Kulttuuria on kannatettava ja mikäs sen parempaa lutuuria kuin aidosti kilpaurheiluhenkinen jääkiekko. Ja sitähän ei taideta oikeasti enää missään Suomi-sarjaa korkeammalla pelatakaan.)

HydO:lla alla vaisun ja vaikean alkusyksyn jälkeen erittäin pirteä jakso ja voittoja ropissut kuusi kappaletta viimeiseen seitsemään otteluun, joukkueen seilatessa neljän ottelun voittoputkessa. Ketterä ollut viime aikoina samoin voitokas, joten jommallakummalla alkaa joulutauko voittoputken katkeamiseen.

Hyvää hokia ja aitoa tunnelmaa toivotaan tämän illan koitoksesta. Lisävirikkeenä reissuunlähdöklle oli toki antaa myös pientä kannatusta kaakonkulmankin jääkiekkotoimintaan taloudellisesti haastavassa (ehkä vaikein) sarjassa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ihan hyvä imatranreissu alla, ainoa negatiivinen öljymiesten luokattoman kehno esitys. Kotijoukkueelle täysin ansaittu 6-2 voitto. HydOn Kiiskinen loukkaantui ekassa erässä yrittäessä pakin ja laidan välistä läpi. Pää jäi kyynärpään ja laidan väliin ja talutettiin puolitajuissaan jäältä. Oma vika tosin kun pää alhaalla veti. Toinen erä Ketterän täyttä hallintaa, mutta HydOlle halvat maalit. Kolmannen alku vierailta paras, mutta kotijoukkueen maalista kääntyi Ketterälle ja 3-2 maalin jälkeen HydOlta suoristui kollektiivisesti selät ja jätkät näyttivät vaan venailevan illan saunoja. Mikäs saunoessa tosin kun kylvetys jo saatiin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Red Ducks - Raahe-Kiekko 6-2

Taisi Raahe-Kiekon ajatukset olla jo joulutauossa, sen verran selvä lopputulos Vaasassa. Torjuntojen valossa peli on näemmä ollut tasainen. Näköjään toisessa erässä Raahe-Kiekolle sattunut musta hetki, mikä on pelin sitten ratkaissut vaasalaisille.

Raahe-Kiekko kokee joulutauolle lähdettäessä kovan menetyksen, kun Antti Pehkonen jättää joukkueen. Muuttaa töiden perässä Etelä-Suomeen. Pehkoselle pitää löytää korvaaja ja nopeasti. Aiemmin jo Jere Espo ja Jesse Koskinen palasivat takaisin Kouvolaan. Myös Jussi Häkkinen jättää Raahen ja muuttaa Jyväskylään. Tammikuu on iso kuukausi Raahe-Kiekolle. Toivottavasti nyt joukkue ei kokonaan hajoa käsiin.

Joulutauon jälkeen sitten kotihallissa samainen Red Ducks vastassa. Toivottavasti on silloin parempi peli.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
RoKi - KooVee 5-4 JA

Kun KooVee iski 2 min 47s ennen loppua 2-4 lukemat tauluun, niin harvalla - mukaanluettuna itselläni - oli uskoa, että kyllä kotijoukkue tämän vielä kääntää. Siihen asti molempien joukkueiden pelin taso oli vaihdellut paljon. Sillä erotuksella, että hyvinä hetkinään vieraat tekivät maalin poikineen ja RoKi taas teki Pätsistä sankarin. Kotijoukkue hallitsi peliä surkeita kahden ensimmäisen erän alkuja lukuunottamatta, mutta KooVee käytti paikkansa ja oli viemässä pisteitä.
Sitten kiekko pelattiin Pätsin alle, taulussa aikaa 2 min 13s, RoKin aikalisä ja maalivahti pois. Ja niin mylly pyörimään, ja kuinka se pyörii, ja lopulta kiekko viedään väkipakolla maaliin. Kostamo, Inkeröinen pommittavat ja paluuottelussaan Iivari pääsee kaventamaan 3-4:ään ajassa 58.31. Vielä siis reilu minuutti aikaa. Riittäkö tuo? Tuskin? Aloituksen jälkeen Roki raivoaa kiekon itselleen, Huumonen vaihtoon, mieletön sirkus pyörimään, mutta kello käy. Pätsi torjuu kaiken. Mutta sitten viimein Inkeröisen ja Iivarin toimiessa kätilöinä, nuori Juujarvi pääsee kiskaisemaan riparin maaliin, 4 - 4!. Ja aikaa vielä jäikin, kun maali saatiin ajassa 59.26.

Jatkoajalla on jotenkin selvää, että RoKi homman hoitaa. KooVee kuitenkin voittaa aloituksen ja hyökkää, RoKi pääsee katkoon ja tiukan väännön jälkeen kippari Joki-Erkkilä pääsee jälleen riparista laittamaan voittomaalin Männistön ja Iivarin esityöstä. Mahtava trilleri, tosin osa joutui nitropurkille.

Täytyy sanoa, että RoKin erien alut ovat olleet alkukaudella surkeita. Pelin sisällä taso vaihtelee liikaa. Mutta henkinen kantti on kohdallaan ja peliä painetaan varmuudella loppuun asti. Henkisesti tärkeä voitto.
 
Viimeksi muokattu:

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
KeuPa-JHT 4-1

Erittäin viihdyttävä, tunteikas, tunnelmallinen ja tasainen peli Keuruulla tänään. Pakko sanoa että ei kyllä kaipaa korkeamman sarjatason pelejä lainkaan, kun on näin tapahtumarikkaita SS-pelejä tarjolla. JHT:llä on kyllä selkeästi sellainen intensiteetti ja työnteko lisääntynyt sitten edellisten kohtaamisten, mikä teki pelistä kovan väännön. Eroksi jäi kuitenkin se että JHT ei saanut luotua huippupaikkoja yhtä paljon kuin KeuPa. 1-0 maali oli Mörskyn komea soolomaali, jonka jälkeen mentiin hyvällä tempolla pelin puoliväliin asti ja eka erässä oli JHT:llä pari hyvää tasoituspaikkaa (1 läpiajo). Toisessa erässä taas KeuPalla olisi ollut useita paikkoja lisätä johtoa (mm. 2 läpiajoa), mutta maalivahdit olivat hyviä. Toisen erän puolivälissä peli muuttui rikkonaiseksi ja tempo putosi selvästi. Jännitys pelissä säilyi loppuun asti kun Pillin vitonenkin tuli vielä loppuun. JHT:lle siunaantui hyvä paikka kaventaa, kunnes Mörsky heitti "kaukalonmittaisen" purkukiekon keskelle tyhjää maalia. Tärkeät pisteet KeuPalle, mutta molemmilla jatkuu tiukka pudotuspeliviivan takaa-ajo.
 

Torsti47

Jäsen
S-Kiekko - Hermes 3 - 4 ja

Voittoakin tarjottiin...no, ei sitten jos ei kelepaa?! Ei muutakuin kinkun paistoon, hyvää joulua kaikille, palaillaan vuonna 2014!!!
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Oj oj. Kyllä se vaan tekee nasulia voittaa S-Kiekko. S-Kiekko on ollut tällä kaudella todellinen musta hevonen. Rahalla ollaan lähdetty rakentamaan joukkuetta Seinäjoella. Tänään oli oikein rahajoukkueiden taisto jonka Hermes lopulta sitten voitti. Itse olen hyvinkin iloinen siitä että onnistuttiin voittamaan tänään vaikka niin moni avainpelaaja oli poissa. Auta armias kun me saadaan edes hetkeksi joukkue ilman pikkuvaivoja liikkeelle. Me noustaan vielä!

edit. Kirjoitusvirheitä. Hoono Soomi
 
Viimeksi muokattu:

M.Sc.

Jäsen
Hermes on YouTube-koosteen perusteella siirtynyt sitten pelaamaan jalkakiekkoa. Niin hienosti näkyy potkumaali ( Hermeksen ensimmäinen) videolla... Sibelius näytti taas parhaita puoliaan tuomarina - ja sävelsi (lue sähelsi) tuonkin tilanteen. Onnittelut siis hyvästä (onnen)potkusta!
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Hävityt pisteet

Joukkueilla on varsin vaihtelevasti otteluita pelattuna, joten tarkastellaan tätä tilannetta hävittyjen pisteiden valossa.
Sarjataulukko muodostuisi tämmöiseksi:
1. Roki -19 (2,24p/ottelu)
2. Ketterä -27 (1,71 p/o)
3. S-kiekko -27 (1,96 p/o)
4. Pyry -28 (1,73 p/o)
5. KooVee -29 (1,66 p/o)
6. B-Tuuski -32 (1,66 p/o)
7. Oilers -33 (1,62 p/o)
8. Hermes -34 (1,52 p/o)
9. Fps -36 (1,66 p/o)
10. JHT -41 (1,29 p/o)
11. Keupa -42 (1,44 p/o)
12. Satakunta -50 (0,92 p/o)
13. Ducks -54 (0,84 p/o)
14. Raahe -58 (0,58 p/o)

Näin tarkasteltuna varsinkin Ketterän tilanne muuttu oleellisesti ja Hermeskin pinnistelisi play off:iin. Keupa taasen on tämän logiikan mukaan 8 pistettä perässä play off viivaa. Fps:kin putoaa auttamattomasti viivan alapuolelle. Ihan mielenkiintoinen kevät on tulossa ja sillähän ei ole merkitystä kuka sarjassa on ykkönen vaan sillä kenen peli on pudotuspeleissä siinä kunnossa, että tarvittavat voitot otetaan kotiin. Joukkueiden kokoonpanot varmasti vielä muuttuvat kun haetaan niitä vahvistuksia tarvittaviin kohtiin.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Hermes on YouTube-koosteen perusteella siirtynyt sitten pelaamaan jalkakiekkoa. Niin hienosti näkyy potkumaali ( Hermeksen ensimmäinen) videolla... Sibelius näytti taas parhaita puoliaan tuomarina - ja sävelsi (lue sähelsi) tuonkin tilanteen. Onnittelut siis hyvästä (onnen)potkusta!

Itseasiassa tuo ei ollut potkumaali. Myönnän että Toskala potkaisee tilanteessa mutta maalin se menee S-Kiekon pelaajan kautta. Sivusta tuon näki selvästi. Oli kuitenkin aika onnenkantamoinen mutta mitäpä siitä :) kaikki lasketaan!
 

Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Minä en lähtisi noin näyttävästi itkemään potkumaalista, kun Simelius päästi moneen otteeseen isäntien pelaajan kuin koira veräjästä. Kolme Hermespelaajaa joutui erilaisten tällien takia sivuun, eikä sen koommin Palmin, Pallassalon kuin Jääskelänkään telomisista tullut rangaistuksia.
 

Torsti47

Jäsen
Itse olen hyvinkin iloinen siitä että onnistuttiin voittamaan tänään vaikka niin moni avainpelaaja oli poissa. Auta armias kun me saadaan edes hetkeksi joukkue ilman pikkuvaivoja liikkeelle. Me noustaan vielä
"Pientä sarkasmia" Snoppenin kirjoituksessa on havaittavissa. Mutta noita tärkeitä avainpelaajia on kokoonpanosta pois kauden aikana kaikilla joukkueilla niinkuin myös S-Kiekolla eilen. Seinäjokelainen rahajoukkue ja musta hevonen on vaan onnistunut hankinnoissaan Jumalpaitojen miljoonahankintoja paremmin, sarjataulukko kun ei narraa! "Mennäkkö Hermes play offeihin loppujen lopuksi vai ei?". Kyllä pahalta näyttää että ei......
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kyllä minä veikkaan että mennään. Jos me onnistutaan kaatamaan vieraissa Seinäjoen Sport niin en ole kovin huolissani. Voitettiin myös edellinen kohtaaminen. Nice.

Peli itsessään oli todella jännittävä ja yllättävän hyvätasoinen vaikka molemmilta puuttui tärkeitä pelaajia. Uskon että jompikumpi joukkueista pelaa keväällä mestiskarsintoja.
 

Torsti47

Jäsen
Kyllä minä veikkaan että mennään. Jos me onnistutaan kaatamaan vieraissa Seinäjoen Sport niin en ole kovin huolissani. Voitettiin myös edellinen kohtaaminen. Nice.

Peli itsessään oli todella jännittävä ja yllättävän hyvätasoinen vaikka molemmilta puuttui tärkeitä pelaajia. Uskon että jompikumpi joukkueista pelaa keväällä mestiskarsintoja.
Pelihän oli tosiaan ihan viihdyttävää ja vauhdikasta katseltavaa, maalivahditkin esittivät hienoja pelastuksia tosin tuo jatkoaikamaali näytti katsomoon päin Laasalan imasulta, saattohan siinä olla oman pakin maskia? Veikkaan kyllä että Seinäjoen Sporttia ja Stadin Hermestä ei Mestis-karsinnoissa nähdä, niissä karkeloissa on ihan eri joukkueet (väärässä olemisen mahdollisuus on toki olemassa ja myös toivottavaa).
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Kyllä minä veikkaan että mennään. Jos me onnistutaan kaatamaan vieraissa Seinäjoen Sport niin en ole kovin huolissani. Voitettiin myös edellinen kohtaaminen. Nice.

Peli itsessään oli todella jännittävä ja yllättävän hyvätasoinen vaikka molemmilta puuttui tärkeitä pelaajia. Uskon että jompikumpi joukkueista pelaa keväällä mestiskarsintoja.
Karsintoihin on Kokkolan Jokereilla piitkä matka. Niitä pisteitä pitäisi vain alkaa ottamaan niiltä päävastustajilta, jotta edes sinne kahdeksan sakkiin olisi mahdollisuudet. Se, että Seinäjokisilta pisteen pari silloin tällöin nappaa ei vain riitä. Vuoden alku näyttää pitkälle suunnan Kokkolan keväälle. Vuosi alkaa sarjalla PYRY, Koo-vee, KeuPa ja JHT Kalajoella. Eipä ala helpommasta päästä, ja nämä alkavat olla niitä n.s pakkovoittoja. Veikkaanpa, että saattaa jäädä luu käteen tässä leikissä.

Miljoonamiesten luulisi olevan aktiivisia heti alkuvuodesta pelaajamarkkinoilla. Eiköhän Peltsi taas sen henkilöautollisen verran pelaajia pääkkäriltä Kokkolaan roudaa. Olisipa meillä täällä Rovaniemelläkin moiset resurssit käytössä...
 

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
Kiharaista...

Erittäin mielenkiintoinen loppu tässä sarjassa varmasti tulee olemaan, näin KeuPa-kannattajankin silmin. Hävittyjen pisteiden taulukko kertoo jotain ja pelaajia on lähes aina pois rosterista, joten niillä on pärjättävä ketä on. Kuitenkin esim. KeuPalla tulokset peleistä ovat olleet monesti hyviä vaikka kentällinen parhaita pelaajia on ollut sivussa, eli taistelutahto ja raataminen sekä joukkueena pelaaminen merkitsee huippuvireessä olevan moken lisäksi mielestäni eniten. KeuPalla alkukausi on ollut edellisten vuosien kopio, alkuun rämmitään ja sitten kun alkaa näyttämään jo tosi pahalta niin alkaakin hirveä liito kohti kärkeä, eli myös minä olen todella luottavainen "oman" joukkueen suhteen. Tällä hetkellä on tosi vaikeaa ennustaa että ketkä jää kovassa taistelussa kahdeksan sakista ulos, koska minusta tuntuu että S-kiekosta JHT:hen voi joukkueiden järjestyksessä tapahtua melkein mitä vaan ja kaikilla näillä on homma omissa käsissä. Näin KeuPa-silmin katsottuna mielenkiintoisia ottelupareja sarjan loppupuolella tulee olemaan KeuPa-Hermes(x3), KeuPa-S-kiekko(x2) ja KeuPa-Bewe TuusKi(x2). Hermes on itselleni nyt hieman kysymysmerkki kun ovat pelanneet tasaisen vaihtelevasti, mutta S-kiekko ja Bewe TuusKi tuntuvat olevan alamaissa hyvän alun jälkeen. FPS on yllättänyt minut pärjäämisellään, koska vihreät miehet ovat oikeastaan aina olleet KeuPalle pisteiden valossa tuottoisa vastus. KooVeen en usko hyytyvän kahdeksan ulkopuolelle ja Ketteräkin on kovassa iskussa. Öljymiehet on siinä ja siinä, mutta aika näyttää. Nyt hyvät joulut kaikille ja onnistunutta uutta vuotta.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Karsintoihin on Kokkolan Jokereilla piitkä matka. Niitä pisteitä pitäisi vain alkaa ottamaan niiltä päävastustajilta, jotta edes sinne kahdeksan sakkiin olisi mahdollisuudet. Se, että Seinäjokisilta pisteen pari silloin tällöin nappaa ei vain riitä. Vuoden alku näyttää pitkälle suunnan Kokkolan keväälle. Vuosi alkaa sarjalla PYRY, Koo-vee, KeuPa ja JHT Kalajoella. Eipä ala helpommasta päästä, ja nämä alkavat olla niitä n.s pakkovoittoja. Veikkaanpa, että saattaa jäädä luu käteen tässä leikissä.

Eikö loppukauden viiden kotipeliputkea lasketa mukaan ollenkaan pisteisiin? Hermeksen viimisimmät voitot on sarjan ykkösestä, kakkosesta sekä kolmosesta, että tuskin päästään playoffeihin mutta yritys on kova..

Rokilaisten edellinen ja ainoa ulkopaikkakuntalainen lienee varmasti Maccarone, imua tuntuu olevan vuodesta toiseen yhtä paljon.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Eikö loppukauden viiden kotipeliputkea lasketa mukaan ollenkaan pisteisiin? Hermeksen viimisimmät voitot on sarjan ykkösestä, kakkosesta sekä kolmosesta, että tuskin päästään playoffeihin mutta yritys on kova..

Kuten Rollo tuossa yritti sanoa, niin voitto RoKista ei nosta sijoitusta yhtään, jos seuraavan pelin häviää Ketterälle (tämän hetken taulukkoa vastaan peilaten). Eli voitot joukkueista, jotka taistelevat samoista sijoituksista ovat paljon arvokkaampia sekä itse sarjatilanteen että ns. etutikin ottamista ajatellen.

Joka tapauksessa tässä on kauden mittaan nähty niin monta romahdusta aivan liekeissä olevilta joukkueilta, että melkein kaikilla on vielä mahdollisuudet kahdeksan sakkiin. Vain RaKin osalta näyttää lähes toivottomalta ja kyllä eurajokisten ja vaasalaistenkin pitää yltää aivan uskomattomaan lentoon, jos aikovat karsinnat välttää.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Kuten Rollo tuossa yritti sanoa, niin voitto RoKista ei nosta sijoitusta yhtään, jos seuraavan pelin häviää Ketterälle (tämän hetken taulukkoa vastaan peilaten). Eli voitot joukkueista, jotka taistelevat samoista sijoituksista ovat paljon arvokkaampia sekä itse sarjatilanteen että ns. etutikin ottamista ajatellen.

Rollon sanoman ymmärsin, ei siinä mitään. Vähintään kahden pisteen matsi tuo lähemmäksi playoff-paikkaa vaikka sijalla 8 oleva ottaisi samaan aikaan täydet 3 pistettä. Tällä sijoituksella on merkitystä vasta sitten kun ollaan aivan viimeisillä kierroksilla, sillä tätä ennen ei voida mitenkään tietää ketkä taistelevat siinä viimeisen playoff-paikan kynnyksillä. Sijat 3-11 voivat kääntyä aivan päälaelleen vielä, siis lähes. Tietysti, kuten sanoitkin, RoKilta ja S-Kiekolta pisteiden varastaminen ei ole pois keneltäkään playoff-paikasta taistelevalta, mutta niitä pistemenetyksiä tulee yhdelle jos toisellekkin ristiin menevistä peleistä johtuen kumminkin. Merkitys ei siis tässä kohtaa ole kummoinen keiltä niitä voittoja irtoaa, kunhan vain pistepussi karttuu.

Hermeksen seuraavien neljän pelin vierasputki saattaa kertoa näiden jälkeen että taistellaanko kotiedusta vai viimeisestä playoff-paikasta. Mahdollisuudet ovat lähestulkoon kaikkeen ja pudotuspeleistä ulos jääminen tarkoittaa reiluhkoa pelillistä notkahdusta, mihin ei ole minkäänlaisia viitteitä nähtävissä vaan päinvastoin.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Tietysti, kuten sanoitkin, RoKilta ja S-Kiekolta pisteiden varastaminen ei ole pois keneltäkään playoff-paikasta taistelevalta, mutta niitä pistemenetyksiä tulee yhdelle jos toisellekkin ristiin menevistä peleistä johtuen kumminkin. Merkitys ei siis tässä kohtaa ole kummoinen keiltä niitä voittoja irtoaa, kunhan vain pistepussi karttuu.

Olet tietenkin oikeassa siinä, että jokainen piste on sarjassa saman arvoinen. Mutta tavoittelinkin lähinnä sitä, että yksittäiset voitot sarjan kärkijoukkueista eivät kerro koko totuutta, jos samaan aikaan hävitään joukkueille, jotka jo käytännössä ovat ulkona loppupeleistä. Varsinkin, kun sarja on niin tasainen, että yksikään peli ei ole etukäteen selvä.

Hermeksen seuraavien neljän pelin vierasputki saattaa kertoa näiden jälkeen että taistellaanko kotiedusta vai viimeisestä playoff-paikasta. Mahdollisuudet ovat lähestulkoon kaikkeen ja pudotuspeleistä ulos jääminen tarkoittaa reiluhkoa pelillistä notkahdusta, mihin ei ole minkäänlaisia viitteitä nähtävissä vaan päinvastoin.

Ja juuri näitä putkia minäkin yritän korostaa. Juuri nyt sarjan kuumin joukkue tilastojen valossa on Ketterä, joskin helpohko sarjaohjelma jonkin verran vääristänee tulosta. Toisaalta S-Kiekko on viidestä viimeisestä ottelustaan saalistanut vaivaisen yhden pisteen, senkin sitten aivan sattumalta - tadaa - Hermekseltä!

Taas korostuu se, että yksittäiset ottelut eivät paljoa merkitse. Suuret linjat ratkaisevat lopulta sen, ketkä sinne jatkopeleihin menevät. Mutta kuten sanoit: yhdellätoista joukkueella se mahdollisuus (käytännössä) edelleen on. Joiltakin joukkueilta se tosin vaatii vähän enemmän kuin toisilta, eli noin 2 pistettä per peli.

Ja vielä lopuksi: Hyvää ja rauhallista joulua kaikille jatkoaikalaisille!
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
KeuPa HT.n maalilla upeasti pelannut Lauri Rämö pääsee antamaan näyttöjä isompiin ympyöihin kun joulutauon aikana on sorvattu try out sopimus Mestiksessä pelaavaan Lempäälän Kisaan. Rämön lähtöä tulee paikkaamaan niin ikään LeKistä peliaikaa hakenut Petri Pitkänen.

Pieni pelkohan tässä on perseessä että muitakin nimimiehiä lähtee, sen verran hyvin esimerkiksi Akatemian Ahvenjärvi tuntuu Keuruun hallilla viihtyvän...

Tulopuoleltakin on onneksi hyviä uutisia kun kahtena edelliskautena Suomi-Sarjan puolustajien pistepörssin voittanut Iiro Vaittinen on tekemässä paluuta pelaavaan kokonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:
Kai Tillanen ja Tuomas Pylkkänen tulevat vahvistamaan HydOn rivejä kevätkauden peleihin.

Lisäksi jo aiemmin lainassa ollut Jesse Peltonen jatkaa siirtorajan loppuun asti Mikkelissä.

Jos Kaitsu on kunnossa, niin varmasti on yksi Suomi-Sarjan parhaista maalivahdeista ja onhan siellä melko luotettava Lahikainen myös toisena, joten ei maalivahteihin tule tippapaidat kaatumaan.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekko - Red Ducks 1-4

Melkoisen sekavaa kiekkoa molemmilta joukkueilta. Pelissä ei juuri hienouksia nähty ja harhasyöttöjä riitti puolin ja toisin. Raahe-Kiekolla oli 1-2-tilanteessa loistopaikka tasoitukseen, kun Pusa pääsi syötönkatkosta läpi mutta sihti oli Heikiltä hieman pielessä. Vähän myöhemmin Aaltonen ujutti pienestä kulmasta 1-3. Raahe-Kiekko sai lopussa hyvän paineen vaasalaisten päätyyn, mutta Red Ducks iski kuitenkin 1-4-loppulukemat tyhjään maaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös