Mainos

Suomi-sarja 2013–2014

  • 682 795
  • 1 251
Nämä Suomisarjan joukkueiden talousongelmat eivät tulleet yllätyksenä. Olisi melkoinen yllätys, jos tällä hetkellä vielä ainakin teoreettisesti sarjassa mukana olevat pystyvät sarjan läpi vetämään. Valtakunnallinen suomisarja on ainakin näillä eri sarjojen Liiga/Mestis/suomisarja joukkueiden määrillä haihattelua. Suomisarja pitäisi olla vähintään kaksilohkoinen, jotta edes joukkuiden taloudelliset resurssit riittäisi sarjan läpiviemiseen. Tässä sarjassa on kuitenkin kyseessä täysin puhtaasta amatöörisarjasta, jossa käydään oikeasti töissä tai opiskellaan. Valtaosa pelaajista ei varmasti pääse taloudellisesti juurikaan plussan puolelle, vaikka menetettyä työajan palkkaa ei lasketaisi mukaan. Mutta toivotaan parasta, sillä mukana on tosi hyviä ja mielenkiintoisia joukkueita, joilla on on oikeasti menestymisen mahdollisuus.

PS. En ole myöskään kovin optimistinen Mestiksen joukkueiden talouden suhteen. Ehkä kesken kauden sarjasta luopumisia ei tule, mutta voi monella olla tiukkaa saada seuraavaksi kaudeksi joukkuetta kasaan tämän talven jälkeen.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nämä Suomisarjan joukkueiden talousongelmat eivät tulleet yllätyksenä. Olisi melkoinen yllätys, jos tällä hetkellä vielä ainakin teoreettisesti sarjassa mukana olevat pystyvät sarjan läpi vetämään. Valtakunnallinen suomisarja on ainakin näillä eri sarjojen Liiga/Mestis/suomisarja joukkueiden määrillä haihattelua. Suomisarja pitäisi olla vähintään kaksilohkoinen, jotta edes joukkuiden taloudelliset resurssit riittäisi sarjan läpiviemiseen.

Joku täällä taisi jossain vaiheessa ehdottaa systeemiä, jossa Suomi-sarja jaettaisiin kahteen konferenssiin (pohjoinen,etelä). Pelit pelattaisiin kolme kertaa omaa ja kaksi kertaa toista konferenssia vastaan. Päälle playoffit (puolivälierät ja välierät) ja kaksi parasta karsimaan. Luulen, että tämä nykyinen systeemi tulee muuttumaan viimeistään 14-15 kaudeksi, sillä eihän se hyvää tee sarjalle, että kolmasosa joukkueista ei pysty sarjaan osallistumaan.
 
cardic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kustannukset.

Osaisko joku avata vaikka jonkin "kuvitteellisen" suomisarjajoukkueen kustannuksia yhden kauden osalta? Paljonko rahaa tarvitaan pakolliseen kauden läpipelaamiseen jos ei huomioida pelaajille maksettavia korvauksia tai muita ei niin pakollisia kuluja?

Ajattelin vain että eihän tuo kustannus sarjan läpiviemisestä pitäisi olla paljoakaan kovempi kuin esim A- tai B-junioireiden jonkin valtakunnallisen sarjan pelaaminen. Matkat ovat jokseenkin samat ja usein peräkkäisinä päivinä pelejä kaukana = hotelliyöpymisiä tulee. Varusteet maksaa jotakuinkin saman verran ja ruokailut ym. myös. Jääaikakin maksanee kaikille samansuuntaisen summan.

Tarkoitan tällä että onko tuo kustannusvaikeus -selittelys vähän ylikorostettua tämän uuden suomisarjan osalta. Ei kai ne kustannukset nyt niin kovin korkealle pomppaa vaikka aikaisemmin onkin pelattu paikalliset alkusarjat ja valtakunnallinen jatkosarja, kuitenkin pelejä on tullut yhtä paljon ja joillekin enemmänkin kuin ensi talvena. Aikaisemmin luulisi olleen ongelmana ennemminkin se ettei vielä syksyllä tiedetä millaista sarjaa keväällä pelataankaan ja paljonko rahaa pitää talven aikana saada hankittua.

Ymmärrän kyllä että pelaajille on pakko maksaa korvauksia tai sitten ei saada mitenkään riittävää materiaalia sarjan tasoon nähden. Millaisista summista korvausten osalta mahdetaan sitten puhua, sekin kiinnostaisi?

Kertokaapa siis viisaammat!
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
PS. En ole myöskään kovin optimistinen Mestiksen joukkueiden talouden suhteen. Ehkä kesken kauden sarjasta luopumisia ei tule, mutta voi monella olla tiukkaa saada seuraavaksi kaudeksi joukkuetta kasaan tämän talven jälkeen.

Mielestäni Suomisarja tarvitsee Mestiksestä muutamia seuroja sen sijaan että suunta olisi Suomisarjasta Mestikseen joillakin seuroilla. Tässä on tarkoitus Suomisarjasta tehdä sellainen sarja kuin Mestiksen pitäisi olla.

Tässä tulen siihen tulokseen, että kun näitä sarjoja suunnitellaan, niin ne pitää kerralla vaikuttaa kaikkiin sarjoihin eikä vain sarjan sisäisiin asioihin. Nyt tämä on vain pelkkää oravanpyörää ja edes takaisin huopaamista nykyisellään.

e. Lisäisin tähän vielä, että niin Hermeksen vuosien takainen konkurssi kuin nyt Titaanien, eivät ole johtuneet mistään muusta kuin siitä, että seuroissa on pelannut pelaajia joihin kummallakaan ole ollut varaa Piste
 
Trader

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Joku täällä taisi jossain vaiheessa ehdottaa systeemiä, jossa Suomi-sarja jaettaisiin kahteen konferenssiin (pohjoinen,etelä). Pelit pelattaisiin kolme kertaa omaa ja kaksi kertaa toista konferenssia vastaan. Päälle playoffit (puolivälierät ja välierät) ja kaksi parasta karsimaan. Luulen, että tämä nykyinen systeemi tulee muuttumaan viimeistään 14-15 kaudeksi, sillä eihän se hyvää tee sarjalle, että kolmasosa joukkueista ei pysty sarjaan osallistumaan.

Ei tuo muuta kustannuksia millään tavalla nykyiseen järjestelmään vaan huonolla tuurilla pelimatkoja olisi jopa enemmän. En muutenkaan ymmärrä miten valtakunnallinen sarja voi olla kalliimpi kuin viimevuotinen malli? Joku kuka tätä asiaa ruokkii niin voisi avata tuota logiikkaa mihin se perustuu?
 
Trader

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
e. Lisäisin tähän vielä, että niin Hermeksen vuosien takainen konkurssi kuin nyt Titaanien, eivät ole johtuneet mistään muusta kuin siitä, että seuroissa on pelannut pelaajia joihin kummallakaan ole ollut varaa Piste

Tämä on varmasti totta ja toivotaan että Hermes ei toista myös samaa virhettä. Nyt on tuotu valmentaja muualta ja pelaajiakin perässä mikä ei varmasti ihan ilmaista lystiä. Olisi muuten hauska tietää minkälaisilla pelaajabudjeteilla suomi-sarjassa toimitaan?
 
caloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit , Hifk
Osaisko joku avata vaikka jonkin "kuvitteellisen" suomisarjajoukkueen kustannuksia yhden kauden osalta? Paljonko rahaa tarvitaan pakolliseen kauden läpipelaamiseen jos ei huomioida pelaajille maksettavia korvauksia tai muita ei niin pakollisia kuluja?

Ajattelin vain että eihän tuo kustannus sarjan läpiviemisestä pitäisi olla paljoakaan kovempi kuin esim A- tai B-junioireiden jonkin valtakunnallisen sarjan pelaaminen. Matkat ovat jokseenkin samat ja usein peräkkäisinä päivinä pelejä kaukana = hotelliyöpymisiä tulee. Varusteet maksaa jotakuinkin saman verran ja ruokailut ym. myös. Jääaikakin maksanee kaikille samansuuntaisen summan.

Tarkoitan tällä että onko tuo kustannusvaikeus -selittelys vähän ylikorostettua tämän uuden suomisarjan osalta. Ei kai ne kustannukset nyt niin kovin korkealle pomppaa vaikka aikaisemmin onkin pelattu paikalliset alkusarjat ja valtakunnallinen jatkosarja, kuitenkin pelejä on tullut yhtä paljon ja joillekin enemmänkin kuin ensi talvena. Aikaisemmin luulisi olleen ongelmana ennemminkin se ettei vielä syksyllä tiedetä millaista sarjaa keväällä pelataankaan ja paljonko rahaa pitää talven aikana saada hankittua.

Ymmärrän kyllä että pelaajille on pakko maksaa korvauksia tai sitten ei saada mitenkään riittävää materiaalia sarjan tasoon nähden. Millaisista summista korvausten osalta mahdetaan sitten puhua, sekin kiinnostaisi?

Kertokaapa siis viisaammat!

Kustannusten määrää en osaa minäkään sanoa, mutta ei voi verrata A ja B-junioreiden kanssa millään tavalla. Junioreissa esim. SM liiga joukkueiden juniorit saavat paljon emäseuralta ja osassa taitaa pelaaminen olla siltä osin ilmaista. Muilla pelaamisen maksaa vanhemmat kuukausimaksujen muodossa. Suomi-Sarjassa tulot tulevat sponsori avustuksina. Lipputuloilla ei varmaan päästä per ottelu kuin muutaman satasen plussan puolelle. Voisi kuvitella että kausi suomisarjassa maksaa noin 100 000 euroa. Ja siihen pelaaja palkkiot ja kulukorvaukset päälle. Mutta tosiaan ei sotketa juniorikiekkoilua ja aikuisten kiekkoilua keskenään. sellaistakin huhua kuulin että osa viimevuoden suomisarja karsinnoissa olleista joukkuista, pelaajat itse maksoivat omasta pelaamisesta, että silleen...
 
devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Tämä on varmasti totta ja toivotaan että Hermes ei toista myös samaa virhettä. Nyt on tuotu valmentaja muualta ja pelaajiakin perässä mikä ei varmasti ihan ilmaista lystiä. Olisi muuten hauska tietää minkälaisilla pelaajabudjeteilla suomi-sarjassa toimitaan?

Tähän pitää heti muistaa kärkeen että myös viimevuonna oli päätoiminen valmentaja, ja rahaa menee saman verran. Ja kaikki pelaajat jotka Pelkonen on tuonnut Kokkolaan tulevat myös töihin. Joten tässä mielessä samaa virhettä ei olla toistamassa. Tottakai niille jotain kulukorvausta varmaan maksetaan, paljonko en tiedä? 200-400/kk on varmaan aikalailla ss-sarjan keskiarvo niille jotka ylipäätänsä jotain edes saavat.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Itse asiassa mielestäni jopa yllättävän vähän seurojen kaatumisia nähty talouden taantuman vyörymisen jälkeen. Pelkäsin paljon suurempaakin katoa nimenomaan Suomi-sarjassa. Rahat ovat toki tiukoilla hyvin monella paikkakunnalla. Mestiksessäkin moni seura erinäisissä talousvaikeuksissa. Heinolassa on sentään hienosti selvitty vähemmälläkin rahalla, mutta jos yleisöä käy yhtään vähemmän kuin aiempina vuosina niin heikolta näyttää.
 
Trader

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Toisinsanoen, jos joku valittaa suomisarjan tasosta tai siitä miten sitä järjestetään niin voisi ehkä paremminkin miettiä sitä, miten voitaisiin järjestää sarja halvemmaksi seuroille ja samalla mielekkäämmäksi pelaajille. Ammattimainen jääkiekon pelaaminen tällä tasolla ei vain ole mahdollista millään tavalla... ainakaan töissä käyville ja perheellisille, saati töissä käyville perheellisille.

Se että pelataan sarjaa mitenkään koko maan mitalla on ihan turhaa haihattelua. Parempi olisi rakentaa alueelliset sarjat ja kenties pienturnauksina pitemmät matkat jos nyt välttämättä halutaan jotain uutta.
Alueelta sitten pääsee vaikka ykkönen johonkin karsinta pleijjareihin josta sitten selvitetään 2 karsimaan mestikseen. Turhaan näitä seuroja poltetaan loppuun ja tehdään niistä varattomia tällaisilla haaveiluilla. Vai meinaako liitto seuraavaksi vääntää kakkosenki valtakunnalliseksi?
Ja jos valtakunnallinen sarja pitää saada niin miten liitto tukee seuroja? Tuleeko televisio rojaltteja sun muuta?

Mää vaan kysyn...

Nyt kyllä menee puurot ja vellit sekaisin.... Suomi-sarja joukkueitten keski-ikä pyörii siellä 21-24 korvilla ja kyseessä ei todellakaan ole mikään jäähdyttely sarja. Ketään pelaajaa ei todellakaan kiinnosta mikään "aluesarja/turnaus kaikilla kivaa illaksi kotiin mamman viereen" sarja.

Jokainen joukkue treenaa sarjassa 3-4 kertaa viikossa ja kun kausi alkaa niin pelejä on pääsääntöisesti viikonloppuisin. Mikään tässä yhtälössä ei ole näille pelaajille uutta koska ne on tehneet sitä pienestä pitäen, kaiken lisäksi ne haluaa sitä. Usealla näistä nuorista pelaajista on haaveena pelata vielä mestistä. Tähän yhtälöön ei todellakaan sovi mikään puuhastelu alueilla vaan se vaatii kovia pelejä.

Suomen kokoisessa maassa ei valitettavasti taso riitä näissä aluelohkoissa ja ne on alueittain erittäin epätasaisia. Ei myöskään ole järkeä siinä että samassa sarjassa olisi joukkueita joilla olisi mestis tavoite ja niitä joissa olisi nuori-suomi teemaan kaikki pelaa.

Valtakunnallisessa sarjassa on ihan oikeasti ideaa ja se kustannuksiltaan ole vanhoja sarjoja sen kalliimpi. On paljon enemmän järkeä että seurat pyörii siellä 100.000€-200.000 € budjeteilla ja kun mestis mahdollisuus tulisi niin loikka ei olisi turhan iso. Mikään joukkue ei myöskään tulisi tuollaisesta aluelohkosta nousemaan mestikseen koska se ei pystyisi haastamaan mestisjoukkueita karsinnassa. Ensiksi läpsyttelisit 10-0 pelejä alkusarjassa koko kauden ja sitten muutaman tosipelin karsinnassa...ei onnistu. Ei kiinostaisi yleisöä eikä pelaajia.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Huhtamaa kertoo lehdessä, että joukkueen kasaaminen on käynnissä. Muutamien runkopelaajien kanssa olemme jo sopineet ensi kaudesta ja muutenkin pelaajat ovat soitelleet koskien ensi kautta.

Heh! :) Vai ovat pelaajat soitelleet... Ilmeisesti kysyäkseen papereitaan pois uppoavasta seurasta jotta saisivat ajoissa varmistettua itselleen pelipaikan muualta. Kyllähän määkin soittelisin jos seura ei tiedota yhtään mitään tulevan kauden kuvioista edes pelaajiston suuntaan ja uutisia saa lukea lähinnä Kauppalehden protesti-listalta.

Jotta HC:lla olisi edes jotain mahdollisuuksia taistella noususta, niin pelaajapuolelle tarvittaisiin vähintäin kaksi kentällistä oikeita pelimiehiä. Viime kaudella kun suurin osa tasokkaista pelaajista lähti siirtorajalla muille maille. Jäljelle jääneet jämät voi juuri riittää pitämään sarjapaikan SS:ssa muttei juuri muuhun.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Nyt kyllä menee puurot ja vellit sekaisin.... Suomi-sarja joukkueitten keski-ikä pyörii siellä 21-24 korvilla ja kyseessä ei todellakaan ole mikään jäähdyttely sarja.

Nyt osui naulan kantaan. Tässä on niin monta vuotta tullut seurattua suomisarjaa milloin missäkin 2-4 lohkon yhdistelmässä ja poikkeuksetta AINA persaukiset ja yleensä Etelä-Suomen seurat sekä heidän kannattajat valittavat sarjan kalleudesta ja ylipäätään elämän kovuudesta pelaajille, jotka tosiaan alkavat miltei poikkeuksetta olemaan kiekkoilijoina eteenpäin pyrkiviä pelureita tällä tasolla ja hyvä niin. He eivät tee tätä ammatikseen suomisarjassa, mutta yleensä haluavat panostaa lajiin enemmän kuin mitä paikallisessa piirisarjassa (II-divarissa). Miksei siis yritettäisi järjestää Mestiksen alapuolella valtakunnallisesti tasokasta sarjaa, jossa pelaajat voivat kehittyä ja kannattajatkin saisivat seurata tasokasta sarjaa? Seurojen talous asettaa tälle rajansa rajoittamalla niiden seurojen määrää, jotka siihen pystyvät osallistumaan. Oli se lopullinen luku nyt syksyllä alkavassa sarjassa viisi, kymmenen tai neljätoista, niin tämä on hyvä muutos pitkän päälle niin pelaajille, lajille kuin kannattajillekin.

Kuten olen sanonut aikaisemmin niin ne seurat, jotka eivät pysty taloudellisesti selviytymään nykymuotoisesta tai viimekauden mallin mukaisesta suomisarjasta kuuluvat II-divariin. Piste.

Valtakunnallisessa sarjassa on ihan oikeasti ideaa ja se kustannuksiltaan ole vanhoja sarjoja sen kalliimpi. On paljon enemmän järkeä että seurat pyörii siellä 100.000€-200.000 € budjeteilla ja kun mestis mahdollisuus tulisi niin loikka ei olisi turhan iso. Mikään joukkue ei myöskään tulisi tuollaisesta aluelohkosta nousemaan mestikseen koska se ei pystyisi haastamaan mestisjoukkueita karsinnassa. Ensiksi läpsyttelisit 10-0 pelejä alkusarjassa koko kauden ja sitten muutaman tosipelin karsinnassa...ei onnistu. Ei kiinostaisi yleisöä eikä pelaajia.

Teki mieli lainata Traderin koko viesti, koska siinä oli niiin paljon asiaa, mutta tämä ylläoleva lienee tärkein. Kulut eivät tosiaan muutu juuri mitenkään niiden seurojen osalta, jotka olivat viime kaudella lopullisessa suomisarjassa. Tässä on tulevaisuus ja vaikka nousu vaikeutuukin niin Mestiksen joukkuemäärän vähentäminen nostaa entisestään tasoa tässä sarjassa. Muutos on kuten sanottua kaikkien paitsi persaukisten seurojen kannalta aivan oikea ratkaisu
 
Nyt osui naulan kantaan. Tässä on niin monta vuotta tullut seurattua suomisarjaa milloin missäkin 2-4 lohkon yhdistelmässä ja poikkeuksetta AINA persaukiset ja yleensä Etelä-Suomen seurat sekä heidän kannattajat valittavat sarjan kalleudesta ja ylipäätään elämän kovuudesta pelaajille.

Muutos on kuten sanottua kaikkien paitsi persaukisten seurojen kannalta aivan oikea ratkaisu

Onko siellä Imatralla tai Rovaniemellä laitettu oma pesä kuntoon, että voi huudella "persaukisista" seuroista?

Protesti: Ketter ry, Imatra | Taloussanomat

RoKi Hockey maksaa osan veloistaan | Yle Uutiset | yle.fi

Kannattajat toki haluavat, että sarjat optimoitaisiin siten, että tilanne olisi omien seurojen menestyksen kannalta maksimaalinen.

- Linkit taloussanomien protestilistaan ja Ylen uutisiin.
 
Trader

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Onko siellä Imatralla tai Rovaniemellä laitettu oma pesä kuntoon, että voi huudella "persaukisista" seuroista?

Tietääkseni en ole kenellekkään huudellut vaan keskustelua on käyty sarjasta ja rahasta?

Uskoisin että näitä persaukisia seuroja on kaikki sm-liigasta alaspäin lähtien ja kukaan ei voi kaudesta antaa mitään takuita. Se että sarja-ohjelman tietää kevääseen saakka voi tehdä kulujen arvioimisen hiukan helpommaksi.

Jos Ruotsissa nämä sarjat on saatu ymmärtääkseni toimiviksi niin mikä helvetti meillä on niin vaikeeta? Mestiksessä on kehityspäällikkö ja sarja seurat ry vaalii sarjan etuja. Jääkiekkoliittoa tuntuu kiinnostavan pelkästään mestis ja sen alla olevat sarjat hoidetaan, ei edes vasemmalla kädellä, vasemman käden pikkurillillä. Onko kukaan lukenut näiltä jääkiekkoliiton sivuilta jonkin jutun suomisarjasta ja sen kehittämisestä? Tai vaikka suomi-sarjan merkityksestä suomalaiselle jääkiekkolle? Ette! Ette koska sille ei jääkiekkoliitossa kukaan jaksa uhrata yhtään ajatusta. Jos jääkiekkoliitto pistää vuositasolla haisemaan johonkin huippuvalmentajiin satojatuhansia niin eikö se saa irroitettua suomi-sarjaan vaikka sitä yhtä kehityspäällikköä?
 
Animal

Jäsen
Onko kukaan lukenut näiltä jääkiekkoliiton sivuilta jonkin jutun suomisarjasta ja sen kehittämisestä? Tai vaikka suomi-sarjan merkityksestä suomalaiselle jääkiekkolle? Ette! Ette koska sille ei jääkiekkoliitossa kukaan jaksa uhrata yhtään ajatusta.

Ei jaksa tai sitten yksinkertaisesti ei osaa.
 
Redimor

Jäsen
Nämä velkahommat on hyvä esimerkki siitä miten kannattavaa kiekkoilu näissä alemmissa sarjoissa on oikeasti.
Nykyisessä talouskurimuksessa sponsoreita ei vain löydy kuten 80-luvun huumassa, kuten esimerkiksi Kalajoella pistettiin tuulemaan.
100-200 tuhannen euron kasaan raapiminen alle 50 tuhannen hengen kylästä on äärimmäisen työn takana, eikä siitä työstä ole vara maksaa euroakaan kerääjälle.
Tottakai olisi hienoa nähdä kovia pelejä ja valtakunnallisia sarjoja, mutta onko se valtakuunnallista toimintaa siinä vaiheessa kun valuuttaa ei ole kuin 5-8 joukkueella? Olisiko oikeasti järkevämpi vain kehittää A+ juniorit jotka kattaisivat 21-25 vuotiaat? Ja näiden joukkueiden vastuu siirrettäisiin liigaseuroille. Toiminnalla olisi paremmat edellytykset ja kehityksestä vähän jäljemmässä tulevat saisivat vetää täysillä näissä joukkueissa vielä muutaman vuoden.

Se että tavoitellaan kovempiin sarjoihin on todella hienoa ja etenkin se että on näitä ihmisiä tekemässä juttuihin todella suuria henkilökohtaisia uhrauksia. Mutta kannattaa kuitenkin muistaa todellisuuksiakin.
Esimerkiksi paljonko oli keskiarvo suomi-sarjan katsojamäärissä viime kaudella, siis se oikea suomi-sarja? Ja paljonkos lippu maksoi tällä keskiarvolla? Pystyttiinkö näillä lipputuloilla maksamaan edes tuomareille peleistä?
Se että saadaan jollain koukulla yleisöä tupa täyteen ei yleensä tarkoita sitä, että porukka siitä olisi maksanut täyttä hintaa.
Paljonkos myytiin fanituotteita?

Nämä on niitä perustavia kysymyksiä joiden merkitystä fanit eivät yleensä ymmärrä. Ei se tarkoita rahan tulemista tällä tasolla jos saadaan hyviä pelaajia joukkueeseen. Eikä se varmasti takaa yleisöä jos pärjää tällä tasolla jossain Helsingin alueella. Tää on "vaan" kolmanneksi korkein taso lajissa tässä maassa. Maassa jonka mestaruussarja mielletään kasvattaja toiminnaksi maailmalla.

En usko kansallisen sarjan toimivuuteen ellei joukkueet sijaitse 300 km päässä toisistaan, että pelejä voidaan pelata viikollakin säännöllisesti.
Se että sarja jaetaan kahteen tai useampaan lohkoon on vain todellisuutta. Mutta miten sitten niiden lohkovaiheiden jälkeen edetään onkin eri asia. Siinä on sitä kehittämistä ja suunnittelemista todella paljon.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Yksi huomioitava seikka on ehdottomasti huimasti kasvanut ottelumäärä. Mestistä ja tätä nykyä myös Suomi-sarjaa tahkotaan suorastaan NHL-tahtiin. Reissukilometrejä siis kertyy paljon enemmän kuin männä vuosina. Kuljetuskustannuksetkin ovat kohonneet vuosi vuodelta enemmän kohti pilviä. Paljon tietysti aina riippuu siitä, mitkä joukkueet sarjoissa pelaavat. Suomi-sarjan joukkueet ovat nyt aika hajallaan pitkin Suomea. Jos suurin osa joukkueista olisi vaikka PK-seudulta tai jostain Turun saaristosta niin tilanne olisi ainakin tälle enemmistölle passeli. Menihän Bror-Erir Walleniusmaiseksi filosofoinniksi...

Matkakustannuksia isompi asia on kuitenkin se, että kasvaneen ottelumäärän takia pelaajat saavat olla viikonloppuja tuon tuostakin tien päällä. Kysyy motivaatiota istua viikonloppu toisensa perään bussissa pitkin Kalajoen hiekkasärkkiä ja Rovaniemen joulupukin pajan pihoja. Tässä kohtaa tarvitaan taas rahaa, että löytyy niitä motivoituneita bussin penkillä istuskelijoita. Touhu on tällä tasolla sitovaa ja kilpaurheilullista. On kyllä varsinainen sääli, ettei jääkiekkoliitto ole huomioinut Suomi-sarjaa käytännössä millään tavoin.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Olisiko oikeasti järkevämpi vain kehittää A+ juniorit jotka kattaisivat 21-25 vuotiaat? Ja näiden joukkueiden vastuu siirrettäisiin liigaseuroille. Toiminnalla olisi paremmat edellytykset ja kehityksestä vähän jäljemmässä tulevat saisivat vetää täysillä näissä joukkueissa vielä muutaman vuoden.

Jos seuran edustusjoukkue ei pelaa yleisöä varten, niin siinä tapauksessa edustusjoukkueen on paras pelata ainoastaan piirisarjoja. Redimorin teksti muuten on ... jätetäänpä sanomatta.

Tämän ketjun saisi tietyllä tavalla jakaa kahtia, ihan kuten koko sarjakin. Eihän tässä ole mitään järkeä että osa huolehtii jonkin "keupan" rahojen riittävyydestä ja tämän kuvitellun seuran mukaan pitäisi varmaan koko sarja järjestellä alusta. Monien mielestä varmaan Titaanitkin ajautui vaikeuksiin sarjan takia, vaikka syyt ovat muualla kuten kirjoitettu.

Jos nämä nykyiset härskit talousdoping-seurat jätettäisiin pois lisenssijärjestelmällä, niin tässä sarjassa pelaisi varmaan Pietarsaaren Jeppiskin ja näitä muita kaupunkiseuroja, vieläpä pitkälti omilla pelaajillaan.

e. Voisiko joku avata ketjun missä ei ***tuakaan mietittiäisi pelimatkojen pituutta pelaajien näkökulmasta puolissa viesteistä.
 
spurger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Jos Ruotsissa nämä sarjat on saatu ymmärtääkseni toimiviksi niin mikä helvetti meillä on niin vaikeeta? Mestiksessä on kehityspäällikkö ja sarja seurat ry vaalii sarjan etuja. Jääkiekkoliittoa tuntuu kiinnostavan pelkästään mestis ja sen alla olevat sarjat hoidetaan, ei edes vasemmalla kädellä, vasemman käden pikkurillillä. Onko kukaan lukenut näiltä jääkiekkoliiton sivuilta jonkin jutun suomisarjasta ja sen kehittämisestä? Tai vaikka suomi-sarjan merkityksestä suomalaiselle jääkiekkolle? Ette! Ette koska sille ei jääkiekkoliitossa kukaan jaksa uhrata yhtään ajatusta. Jos jääkiekkoliitto pistää vuositasolla haisemaan johonkin huippuvalmentajiin satojatuhansia niin eikö se saa irroitettua suomi-sarjaan vaikka sitä yhtä kehityspäällikköä?

Kaikki lähti menemään persiilleen siinä vaiheessa kun liiga suljettiin kaikkine salaisine osakassopimuksineen. Ekana kuihtui mestis ja nyt tulevat muut perässä. Ruotsissa ei annettu liigaa valtaa yhdelle organisaatiolle, siellä tippuminen sarjaporrasta alspäin ei tarkoita automaattisesti konkurssia tai velkasaneerausta.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kaikki lähti menemään persiilleen siinä vaiheessa kun liiga suljettiin kaikkine salaisine osakassopimuksineen. Ekana kuihtui mestis ja nyt tulevat muut perässä. Ruotsissa ei annettu liigaa valtaa yhdelle organisaatiolle, siellä tippuminen sarjaporrasta alspäin ei tarkoita automaattisesti konkurssia tai velkasaneerausta.

Naulan kantaan. On kyllä järjetöntä, että liigasta on yritetty vääntää jotain NHL-sarjaa. Ja nämä Mestiksen lisenssi ja laatukriteerit ovat menneet järjettömyyksiin vaadittavine videotauluine päivineen. Ties vaikka jonkun Suomi-sarjan nousu tyssähtää hallin seinältä puuttuvaan jumbotroniin... Urheilullisuus pitäisi nostaa pääosaan kiekkoilussa muiden palloilusarjojen tapaan.
 
Tuamas

Jäsen
Niin, eli kaivataan entistä enemmän seurojen konkursseja?

Jo nyt Suomi-sarja konkreettisesti on osoittanut, että se on taloudellisesti todella riskialtis sarja.

Kustannukset Mestis-noususta taistelevalle joukkueelle ovat melko lähellä Mestiksen tasoa, mutta liigajoukkueista ei saa tukea Mestisjoukkueiden tapaan.

Menovirta on taattu, mutta tulovirtaa onkin sitten eksponentiaalisesti vaikeampaa haalia kuin SM-Liigassa tai edes Mestiksessä.

Joku sponsoroinnin verovähennysoikeuden lisääminen voisi olla resepti jolla kolmannellakin sarjatasolla olisi mahdollista toimia siten että menestystä tavoittelevat joukkueet ovat myös taloudellisesti elinkelpoisia.

Hauska muuten kuinka Roki-fanit vinkuvat jostain "köyhistä etelän seuroista", kun oma seura oli ihan vasta hiuskarvan varassa nurinmenon suhteen.

Suomi-sarja on hankalassa välissä, sarja ei kiinnosta sidosryhmiä riittävästi että tulovirta realistisesti riittäisi nykyisen kustannustason kattamiseen. Mestikseen nousu toisi oikeita tulomahdollisuuksia, mutta nousu vaatii todella merkittäviä taloudellisia panostuksia.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Osaisko joku avata vaikka jonkin "kuvitteellisen" suomisarjajoukkueen kustannuksia yhden kauden osalta? Paljonko rahaa tarvitaan pakolliseen kauden läpipelaamiseen jos ei huomioida pelaajille maksettavia korvauksia tai muita ei niin pakollisia kuluja?

Ajattelin vain että eihän tuo kustannus sarjan läpiviemisestä pitäisi olla paljoakaan kovempi kuin esim A- tai B-junioireiden jonkin valtakunnallisen sarjan pelaaminen. Matkat ovat jokseenkin samat ja usein peräkkäisinä päivinä pelejä kaukana = hotelliyöpymisiä tulee. Varusteet maksaa jotakuinkin saman verran ja ruokailut ym. myös. Jääaikakin maksanee kaikille samansuuntaisen summan.

Tarkoitan tällä että onko tuo kustannusvaikeus -selittelys vähän ylikorostettua tämän uuden suomisarjan osalta. Ei kai ne kustannukset nyt niin kovin korkealle pomppaa vaikka aikaisemmin onkin pelattu paikalliset alkusarjat ja valtakunnallinen jatkosarja, kuitenkin pelejä on tullut yhtä paljon ja joillekin enemmänkin kuin ensi talvena. Aikaisemmin luulisi olleen ongelmana ennemminkin se ettei vielä syksyllä tiedetä millaista sarjaa keväällä pelataankaan ja paljonko rahaa pitää talven aikana saada hankittua.

Ymmärrän kyllä että pelaajille on pakko maksaa korvauksia tai sitten ei saada mitenkään riittävää materiaalia sarjan tasoon nähden. Millaisista summista korvausten osalta mahdetaan sitten puhua, sekin kiinnostaisi?

Kertokaapa siis viisaammat!

Noin yleisellä tasolla ja karkeasti hahmotellen lisäkustannus vs. A-jun SM-sarja tulee lähinnä pelaajapalkkioista. Aikaisempaan Suomi-sarjan pelisysteemiin (alueelliset alkusarjat) iso lisäkustannus tulee matkustuskuluista. Siltä osin kulubudjetti varmaan yli tuplaantuu.

Viimevuonna esim. S-Kiekon matkustuskilometrit pelkästään alkusarjan osalta olivat pyöreesti 3060 km. Siihen päälle sitten loppusarjan ja karsintojen pelit. (ei oo enää liiton sivuilta saatavissa peliohjelmia).

Nyt pelataan 15 joukkueen valtakunnallinen alkusarja ja välisarjat ja mikäli tuleva sarjaohjelma ei mahdollista useiden otteluiden pelaamista yhdellä reissulla (varmaan mahdollistaa muttei voi olla vielä varma mitä niistä), niin kilometrejä tulee yli 9000. Siihen päälle sitten majoittumiset yms.
 
Viimeksi muokattu:

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Jatkoajan jutussa(13.5.13) sanotaan näin:
KalPa-Teamin budjetti oli kuluneella kaudella noin 55 000 euroa. Suomi-sarjassa pelaaminen vaatisi joukkueelta ensi kaudesta noin 120 000 euroa.
Linkki

Niin pienistä summista edelleen mielestäni puhutaan että aivan turha syytellä sarjaa. Kokkolassa on pelkästään neljä _jalkapallojoukkuetta_, joiden budjetti on vähintään 100 000 €.

Ei tarkoitus hyökkäillä vaikka siihen tämä taas menee, mutta jos kylässä on 5932 asukasta (Wiki: Eurajoki) niin minkä ihmeen takia siellä pitäisi pystyä lähimainkaan pelaamaan jääkiekkoa Suomisarjassa??
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Raumalle on kuitenkin 15km ja poriin pieni kullinluikautus enemmän, ja pelaajatuotanto riittää hyvinkin pyörittämään joukkuetta Eurajoella, joten miksi ei?

Hyvä paikka Lukon ja ässien junioreille jotka ei vielä A:sta vanhennuttuaan liigaa tai mestista pääse pelaamaan.

VT-HT:n 2.divarijoukkueen budjetti oli muuten noin 100k€ viimekaudella, joten kuulostaa hullulta että korkeammalla sarjatasolla on vedetty lähes puolella siitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös