Suomi-sarja 2010–2011

  • 153 164
  • 310

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Mielestäni TuusKissa ei tällä hetkellä ole selkeää ykkösvahtia, molemmat ovat olleet hyviä. Ja mitä Leppäsen vakuuttavuuteen tulee, niin ihan syystä hänet vaihdettiin KOOVEE-matsissa pois kesken pelin. Pari maalia meni lähes täysin Leppäsen piikkiin, varsinkin neljäs maali jossa Eetu tarjoili kiekon suoraan vastustajan lapaan ja aiheutti kahdella nollaa vastaan tilanteen.

Kyllä nyt varmaan valmennusjohdolla on mietinnän paikka tämän suhteen. Kokkosen voitto % on tasan 0%, joten eiköhän Leppänen ole huomenna "uunissa".
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi - Tuuski 4 - 3

Sanoisin, että kohtuullisen kuvaavat numerot. Molempien joukkueiden vahvuus oli tänään hyökkäyspäässä. Kummallekin tuotti myös suuria vaikeuksia päästä pois omista vastustajan kovan karvauspelin takia. Niinpä iso osa pelistä pyöri aina jommassa kummassa päädyssä, jossa molemmat pystyivät hyökäyspäässään pitämään kiekkoa kulmapyörityksessä minuuttitolkulla. Sen sijaan maalin eteen sota-alueelle ei kumpikaan oikeastaan päässyt.

Ensimmäisessä erässä RoKi oli hienokseltaa niskan päällä. Ensimmäinen maali syntyi erinomaisesti pelanneen Inkeröisen kentän kovan karvauksen seurauksena. Inkeröinen sai riistettyä kiekon Erkkilän avustuksella Tuuskin pakeilta ja Erkkilä puijasi vielä kiekon ohi maalivahti Kokkosen. Sama mies pisti limpun komean kuvion päätteeksi sisään ylivoimalla. Kavennus tuli taas RoKin hyökkäyssiniviiva kiekonmenetyksestä, jolloin muutaman syötön jälkeen Toni Wallenius pääsi puollittain karkuun ja sai kavennettua.
Ihan erän lopussa Tuuski voitti RoKin päässä putkeen neljä aloitusta 100-0 ja veto lähti samantien neljä kertaa. Mutta neljä kertaa Ruokanen torjui kiekon, eikä koko hommassa pelikello liikkunut kuin 5 sekunttia. Toni otti myös edeltäneessä tilanteessa varsinaisen gamesaverin, kun kiekko ajautui maalin edestä poikittain, jolloin Tuuskilainen pääsi kiskaisemaan kolmesta metristä minkä lähtee kohti yläkulmaa. Näin että poikittain syöksyneen Ruokasen räpylä heilahti, mutta en uskonut että tarpeeksi nopeasti, mutta niin vain se kiekko sielä räpylässä oli. Ei tainnut lehtimiehetkään ehtiä mukaan, muuten olisi ottelukuva huomisen lehdessä selviö.

Toisessa erässä Tuuski ryhtyi taklaamaan todella kovaa, ja se tuntuikin aluksi vaikuttavan lyhyeen joukkueeseen. Vierailijat saivat kovalla taklauspelillä karvattua kiekon itselleen molemmissa päädyissä, ja hetken RoKi oli vastaanottavan osapuolena. Mutta vaikka Tuuski teki töitä erän ensimmäisen 8 minuuttia, niin RoKi teki kiekonriiston jälkeen nopean suunnanvaihdon ja Lukkarilan ja Inkeröisen nopeilla syötöillä Mäkinen pääsi tekemään 3-1 johtomaalin.
Erän loppupuolella tasavajaalla kiekko kimpoili keskialueelta kohti RoKin maalia Tuuskin Walleniuksen seuratessa sitä lähimpänä. Hän oli pääsemässä yksin läpi, jolloin Ruokanen lähti polkemaan täysillä vastaan yrittäen ehtiä ensin kiekkoon. Wallenius oli kuitenkin nopeampi, ja ehdittyään ensin kiekkoon hän sai sijoittaa sen tyhjään maaliin 3-2.

Kolmas erä oli sitten taas lievää Rokin hallintaa ja nyt joukkue vastasi myös fyysiseen haasteeseen osalistumalla laitojen kolisuttamiseen. Laakko teki sitten jälleen pisteen ja tällä kertaa voittomaalin Inkeröisen ja Mäkisen syötöstä YVllä. Tuuski kavensi vielä 5 min ennen loppua, mutta Roki lisäsi hieman luistelunopeutta ja hoiti homman kotiin ilman että vierailija olisi päässyt tasoituspaikoille.

Mielestäni Tuuski oli hyvä joukkue, ehkä jopa paras mitä kuluvalla kaudella napapiirillä on nähty. Joko Tuuskin hyvyydestä johtuen tai sitten edellisen viikonlopun palautuminen oli joukkueelta vielä vaiheessa, koska jalka ei liikkunut ihan parasta vauhtia. Mitenkään laiskaa meno ei ollut, mutta se viimeinen rutistus puuttui. FAK-ketju saisi jo oikeasti harkita pelin suoraviivaistamista. Kun vastustajan puolustuksen läpi pistetään näyttävä poikittaisyöttä, niin vielä ymmärtää että kiekko laitetaan samasta reiästä takaisin, mutta sen jälkeen vielä yksi namuttelusyöttö alkaa olemaan jo vähän liikaa.
Inkeröisen kenttä teki sitten kaikki Rokin maalit Vessen värkätessä kivat 0+4, eli kolme pistettä/peli keskiarvolla alkanut kausi jatkuu.
 
Viimeksi muokattu:

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Kyllä nyt varmaan valmennusjohdolla on mietinnän paikka tämän suhteen. Kokkosen voitto % on tasan 0%, joten eiköhän Leppänen ole huomenna "uunissa".
Melko varmasti Leppänen pelaa huomenna, eikä sillä ole mtään tekemistä minkään voittoprosenttien kanssa. En usko että Kokkosta peluutetaan kahtena peräkkäisenä päivänä.

Onpa muuten reilua että Kokkoselle on tilastoitu tappio KOOVEE-pelistä, jossa Leppänen päästi neljä maalia ja Kokkonen yhden.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko jollain tietoa miksei Niko Kluuskeri ole vielä esiintynyt HC Luvian puolustuksessa?
 

Vesku

Jäsen
Pingviinit-Ketterä 5-7

Pingviinit rupesi pelaamaan Pirkkalassa vasta 12 minuuttia ennen loppua 1-6 -tilanteessa. Nähtiinkin varsinainen trilleri lopulta! 58.46 Pingviinit tuli jo 5-6:een, mutta viimeinen uhkapeli ei enää tuottanut tulosta ja Ketterä pääsi kuljettamaan kiekon tyhjiin.
 

Näsinneula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HuPs ja RoPs
Pirkkalan Pingviinit vs Ketterä

Ei helkutti näillä jäähymäärillä Pingviinit pysty vastaamaan minkään joukkueen peliin. Olipa kamalaa katsottavaa. Perjantaina kaatui HC Luvia, mut silloin ei jäähyiltykään.
 
S-Kiekko -Hunters 4-7

Hunters jatkoi hyviä otteitaan Seinäjoella voittamalla S-Kiekon 4-7. Ottelusta ei ole löytynyt paljoa kommentteja, mutta ottelupöytäkirjan mukaan peli oli Huntersin selvähkösti ja S-Kiekon valmentaja kehui Huntersin peli-ilmettä hyväksi S-Kiekon kotisivuilla. Tästä on hyvä jatkaa tulevaan TuusKi peliin paineitta, sarjan heikoimpiin veikattu joukkue on kokolailla hyvässä vedossa.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Hunters jatkoi hyviä otteitaan Seinäjoella voittamalla S-Kiekon 4-7. Ottelusta ei ole löytynyt paljoa kommentteja, mutta ottelupöytäkirjan mukaan peli oli Huntersin selvähkösti ja S-Kiekon valmentaja kehui Huntersin peli-ilmettä hyväksi S-Kiekon kotisivuilla. Tästä on hyvä jatkaa tulevaan TuusKi peliin paineitta, sarjan heikoimpiin veikattu joukkue on kokolailla hyvässä vedossa.
Vaikka tästä S-kiekko-ottelusta ei kannata suuria johtopäätöksiä vetääkään, niin Hunters on pelannut myös muut ottelunsa hyvin - tappio vain RoKia vastaan. Olen huomannut, että joka kausi jo karsintojen ollessa kyseessä, Hunters on aina aliarvostettu ja sijoitettu veikkauksissa häntäpäähän. Kuitenkin joukkue on lähes aina (edellisillä kausilla) hakenut pisteitä kärkijoukkueiden kotikaukaloista. Itse uskon, että Hunters ei ole neljän viimeisen joukkueen joukossa kun sarja päättyy.
 
Hunters-TuusKi 0-3

TuusKi kävi hakemassa pisteet Porvoosta tasaisen väännön jälkeen. Ensimmäinen erä oli selkeästi Huntersin, luistin kulki ja paikkoja syntyi. Mutta se tärkein puuttui, kunnon laukaukset ja maalit. Toinen erä oli selvähkösti TuusKin ja kolmas oli sitten niukasti TuusKin. TuusKista erottui pienikokoinen n:o 11, jolla jalat toimi ja tekniikka riitti. Lyhyesti voisi sanoa, että Hunters kaatui onnettomaan viimeistelyyn, Leppäsen ei oikeasti kovin montaa kertaa tarvinnut torjua. TuusKin voitto perustui kohtuullisen järkevän näköiseen pelin rakenteluun ja tekopaikkojen hyödyntämiseen. Viimeisen TuusKi teki tyhjiin.
 

Lohipoika

Jäsen
TuusKista erottui pienikokoinen n:o 11, jolla jalat toimi ja tekniikka riitti.

Tämä numero 11 oli Kiekko-Vantaan laina, nuori Jari Voutilainen, joka nousi harjoitusotteluissa K-Vantaa fanien suosikiksi vikkelyytensä ja peräänantamuutensa takia. Todella taitava kaveri, joka hakee TuusKista kokemusta ja varmuutta miesten peleihin. Oli yli kuukauden pelaamatta harjoituksissa tulleen lonkkavamman takia, mutta on nyt neljässä ottelussa tehnyt tehot 1+2. Hienoa kuulla, että kaveri on loistanut. Tästä kaverista tulee olemaan paljon iloa TuusKille tällä kaudella.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Roki jatkoi voittoputkeaan hakemalla täydet kolme pistettä 5-1 -voitollaan Kalajoelta! Kalajoki on perinteisesti vaikea paikka pelata, joten jo sen faktan perusteella voi sanoa, että siniset ovat pelanneet tänään vähintäänkin hyvin. Puurula on ilmeisesti pitänyt 52:lla torjunnallaa huolen siitä, ettei peli ole revennyt aivan totaalisesti. Inkeröinenkin jatkaa pistetehtailuaan tämän illan 1+1 tehoillaan! Unohtaa ei sovi myöskään Joonaa, joka löi ottelulle alkutahdit kahdella maalillaan.

Onnittelut Rokille! Laittakaahan (paikalla olleet) ilman laseja tehtyä raporttia tänne..
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Jht-Roki

No nyt se kauden surkein matsi on sitten nähty. En tiedä mihin oli se normaali JHT kadonnut, ei minkäälaista taistelua eikä jalkoja painaa tilanteita loppuunasti. No jäällä tänään oli vain yksi Jääkiekkoa pelaava joukkue, eli Roki. Illan leijonat voisi olla Puurula Jht:n maalilla, joka jätettiin kiekkosateessa liian monesti yksin. Rokilta vastaavan tittelin ansaitsi ehkäpä Inkeröinen. Henreistä ehdottomasti kovempi oli tänään Mustonen!! Ihan mielenkiintoinen paini matsi siinä nähtiin, siinä lajissa Jht oli tänään edellä.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK-KOOVEE 5-6 VL

Olipahan tänään viihdyttävä peli Keravalla. Ensimmäistä erää HCK hallitsi mielinmäärin ja hakkasi päätään KOOVEE:n puolustukseen. Sitten puolustuksen kardinaali munaus ja taululla 0-1. Toisen maalin saa ottaa piikkiinsä HCK:n maalivahti, joka torjui suht helpon laukauksen suoraan KOOVEE:n pelaajan ulottuville. Tauolle siis 0-2 vierajohdosta. Toinen erä oli tasaisempaa ja tarkkaa pelaamista. Toisessa erässä KOOVEE karkasi jo 0-3 johtoon. Tästäkin maalista KOOVEE saa kiittää HCK:n löysää puolustamista. Jesse Juntheikki toi kuitenkin valoa tunnelin päähän kaventamalla lukemiksi 1-3. Toisella erätauolla oli ilmeisesti käyty hieman asioita lävitse, sillä kolmannen erän alkuun tuli aivan uusi HCK. Juntheikin toisen sekä Kivistön maaleilla tilanne oli nopeasti 3-3 ja oli KOOVEE:n aikalisän aika. Muutama minuutti tästä niin HCK siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon Kivistön toimesta. Tämän jälkeen tapahtui jotain kummallista ja HCK lopetti pelaamisen. Heti maalin jälkeisessä vaihdossa KOOVEE onnistui HCK:n puolustuksen avustuksella (taas) tasoittamaan pelin. Mustosen Vili vei HCK:n johtoon, mutta lopussa löysä purkukiekko antoi KOOVEE:lle mahdollisuuden tasoittaa ottelu ja näin myös kävi. Jatkoajalla oli molemmilla muutama paikka, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Rankkareilla ratkaisun iski KOOVEE:n nro 15. Taisi olla Jokinen. Kädet kävivät ja veto oli yllättävä.
Ottelu oli kyllä todella yleisöön menevä ja harmi vain, että HCK menetti, hyvän nousun jälkeen kahdesti johtoasemansa. Sarja tulee olemaan todella tasainen, mikä on vain hyvä asia :)
Isot virheet vain pois niin alkaa niitä voittojakin taas tulemaan.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
VG-Hermes 8-3

Naantali, Kuparivuori. Pakkasta n. 5 astetta. Molempien tällä hetkellä SS:n alemman sarjapuoliskon porukan haaveet kärkisijoituksista enempi ohutta yläpilveä... Mutta tietty suuntaanäyttävän pelin tuntu sikäli, että joukkueet ennen illalla peliä tasoissa 4 pisteessä.

Omat muistoni veivät päivämäärään 11.1. 2008, jolloin olin edellisen kerran nähnyt vastaavan pelin. Mieleen tuosta tätä paljon tummemmasta illasta oli hieman pelottavana muistodetaljina jäänyt pakki Söderholmin jyhkeä kuti ja VG:lle taas yksi niukka maalin tappio 4-5.

Vaikka lopulta päivän numerot olivat VG:lle rumannäköiset, on kuitenkin todettava, että itse asiassa kuultuna ne johtavat sikäli täysin harhaan, että peli oli 50 minuuttia aivan jännittävä. Kotijoukkue kyllä hienokseltaan vei tapahtumaa koko ajan, mutta erityisesti toisessa erässä tilanteessa 4-3 oli erän loppupuolella kotikatsomolla piinaa kerrakseen myllytyksien seuratessa toistaan. Mitä nyt Virtasen Matti kävi välillä heittämässä vapauttavan 5-3-osuman.

Viimeisessä erässä sen jälkeen kun Hermes ei pystynyt hyödyntämään kolmea ylivoimaa, niin VG tekaisikin puolestaan 3 maalia ja se oli sitten siinä.

Illassa oli paljon positiivisia elementtejä. VG:n hyökkäys kulki jälleen todella vauhdikkaasti ja niin pakkien kiekollinen peli kuin eritoten keskialueen ylitys oli sutjakkaa klapklap-menoa. Parhaat hyökkääjät olivat ekan kerran tässä SS:ssä onnistunut vanha kettu Kalle Salo kolmella maalillaan ja Lehtosen Ottokin, joka kävi tyylittelemässä lopuksi pari kassia pelin jo ratkettua. Näin päättyi VG:n 5:n peräkkäisen vain maalin erolla päättyneiden tasaisten pelien putki.

Hermeskään ei ollut toki huono, vaikka sitä Söderholmia ei nyt sitten näkynytkään. Tietynlaista vahvaa kiekkokulttuuria heijastelee, että paikalla oli myös joitakin vierasjoukkueen faneja kuten viimeksikin 2008, mitä ei läheskään jokaisessa Aurinkoareenan tapahtumassa satu. Yksi heistä kertoili, että 5 peruskokoonpanon meistä on heillä edelleen sairastuvalla, missä saattoi piillä selitysvaraa murskatappioon. Vierasmaaleista kaksi kolmesta meni Latvian poikien tiliin.

Kiitokset myös kenttäkuuluttajalle, joka tänään jopa kuulutteli tietoja muilta Suomi-sarja-paikkakunnilta! Niin sitä pitää Naantali:)...
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Henreistä ehdottomasti kovempi oli tänään Mustonen!! Ihan mielenkiintoinen paini matsi siinä nähtiin, siinä lajissa Jht oli tänään edellä.

No hyvä että edes jossakin pärjäsitte. Kuulostaa kyllä niin Mustosen tapaiselta toiminnalta. Ukko turhautuu tappioasemassa ja sitten alkaa sekoilu. Tänään onnistui sitten hakemaan "tanssipariksi" kymmenen kiloa kevyemmän, melkein kymmenen senttiä lyhyemmän ja melkein kymmenen vuotta nuoremman Fominin jota ei todellakaan olla tunnettu minään tappelijana! Todella hienoa touhua Mustoselta, en millään usko että Foppa on tuossa tilanteessa ollut aloitteen tekijänä. Taitoja ja tehoja Mustoselta tunnetusti löytyy, mutta tuo toinen puoli onkin sitten jotain oksettavaa.
 

eetu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT
JHT - HCK

Olipa (taas) erikoinen ottelu. Ensimmäinen erä tosi tasainen, toinen erä 3 - 0 HCK:lle (numerot olisi voinut olla hyvin 6 - 0) ja kolmas erä täysin JHT:n. Viimeisten viiden minuutin aikana JHT:llä oli monta avo paikkaa ratkaista ottelu, mutta ei. Jatkoerässä oli alussa JHT:llä ylivoiman myötä mahdollisuus ratkaista vaan ei onnistunu, ja viime hetkillä oli HCK lähellä voittomaalia. Rankkareilla peli JHT:lle.

Tuomaripeli jälleen umpisurkeaa.. tasaisesti läpi koko ottelun. En osaa sanoa kumpi hyötyi tai kumpi kärsi, mutta kait pitää olla tyytyväisiä kahteen pisteeseen. Huomenna sitten vastaan asettuu Viron maajoukkue.
 

Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
JHT - HC Keski-Uusimaa

Olipahan peli taas Kalajoella. Ensimmäiset kaksi erää näytti JHT:n kannalta todella tahmealta, kuten edellisissä kotiotteluissakin. Ensimmäinen erä oli vielä tasainen, mutta toisessa erässä vierailijat veivät kyllä peliä selvästi. Ainoastaan ylivoimilla JHT:llä oli muutamia maalipaikkoja, tasaviisikoin ei varmaan yhtään. Olinkin kahden erän jälkeen lähes varma, että tätä peliä ei enää käännetä.

Kolmanteen erään päästiin kuitenkin kahden miehen ylivoimalla ja Makkonen laittoi viisi hyökkääjää kentälle. Ei mennytkään kuin 20 sekuntia ja kavennusmaali saatiin aikaan. Gronoff latasi suoraan Mustosen poikittaissyötöstä kiekon komeasti maaliin. Tämän jälkeen kentällä olikin oikeastaan vain yksi joukkue. JHT lisäsi vauhtia, nosti karvausta ja HC:n pelaajat paskoivat täydellisesti housuihinsa. Hallinta tuottikin vielä kaksi maalia, molemmat Mustosen tekemiä, ja kolmaskin oli todella lähellä ihan viimeisillä sekunneilla JHT:n ollessa ylivoimalla. Taas oli Mustonen maalin kulmalla, mutta onnistui laittamaan tyhjästä rysästä ohi.

Jatkoajalla molemmilla oli hyviä paikkoja tehdä maali. HC:llä hyvä reilun minuutin pyöritys JHT:n päässä ja vastaavasti toisessa päässä Toskala lirutti läpiajonsa päätteeksi kiekon moken jalkojen välistä, mutta kuitenkin hitusen ohi maalin. Mentiin siis rankkareille ja voittajaksi arvottiin Markkasen ja Gronoffin maaleilla, sekä Puurulan torjunnoilla JHT. Viihdyttävä kiekkoilta.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Viihdyttävä kiekkoilta.

Tällasissa peleissä nousee esiin Suomi-sarjan todellinen viihdyttävyys, vieraat johtavat 3-0 ja vielä mennään rankkareille ilman turhia rähinöitä ja joukkotappeluita. Kyllä sinne Puurulankin taakse kiekkoja saadaan mikä on hyväksi opiksi Ketterän kuin myös muiden joukkueiden hyökkääjille.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
HCK otti kaksi pistettä Rovaniemeltä. Eilinen lievä pettymys kääntyi nyt voiton puolelle. Huomenna vielä Hermekseltä pisteitä...
 
Hunters-VG 6-2

Ei ollut VG:sta oikeastaan minkäänlaista vastusta Huntersille, vaikka ensimmäisen erän veivätkin 0-1. Tilanteita VG:lla oli ensimmäisessä erässä tasan kaksi, kumpikin läpiajoja, joista toinen tuotti tuloksen. Muuten ensimmäistä erää vei Hunters mielinmäärin. Tolpat kolisi ja VG:n maalivahti teki muutaman game saverin, mutta maaliin kiekkoa Hunters saanut. Toisessa erässä tahti jatkui ensimmäisen erän kaltaisena sillä erotuksella, että Huntersilta alkoi löytyä myös tarkkuutta laukauksiin. Kolmas erä oli sekin selvästi Huntersin, VG sai muutaman vastahyökkäyksen aikaiseksi. Aivan pelin lopussa VG:n kaveri pääsi kaunistelemaan luvut 6-2:een Hunters pakin kaatuessaan omia aikojaan mies miestä vastaan tilanteessa. VG ei pelannut huonosti, muttei häikäissytkään. Hunters sen sijaan pelasi todella hyvin. Pelin tempo oli kova ja peli oli kaikinpuolin yleisöön menevä. Sarjaohjelma on kyllä aika omituinen, Hunters on pelannut nyt viisi peliä kotona ja vain yhden vieraissa ja muutenkin pelejä on pari vähemmän kuin muilla joukkueilla. No kyllähän sarja tälläkin tavalla tulee pelattua, mutta olisi odottanut hieman tasaisempaa rytmitystä koti/vieraspeleihin.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Roki - HCK

HCK otti kaksi pistettä Rovaniemeltä. Eilinen lievä pettymys kääntyi nyt voiton puolelle. Huomenna vielä Hermekseltä pisteitä...
Kova juttu tuo pisteiden ryöstäminen Rovaniemeltä. Olisi hienoa saada vähän raporttia pelistä paikallaolleilta. Huomenna HCK:lla on vielä Kokkolassa peli ja vieläköhän bensaa riittää koneessa kahden jatkoajalle venyneen ottelun jälkeen?
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kai minunkin sitten on lopultakin alettava uskoa Hunterseihin enemmän kuin ennen. Vaikuttaa todellakin olevan enemmän kuin tyly kotijoukkue!

Mutta vuodenvaihteen jälkeen on sitten vuorossa kolmen pelin pohjoisen kiertue heillä - pidän peukkua, että tulisi pisteitäkin tuliaisiksi...

VG:llä näkyi olevan tänään hieman repaleinen kokoonpano, mutta ei niinkään avainmiehiä puuttunut, että tuon taakse voisi lähteä tappiota selittelemään. On Naantalissa muutenkin hieman liian kapea materiaali tähän sarjaan. Yleisemminkin tällaisessa amatöörisarjassa on vaarana, että vieraskokoonpanot jäävät jälkeen kotivastaavista, siinä mielessä voimme iloita jokaisesta yllättävästä vierasvoitosta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi - HCK

Ottelu oli kauttaaltaan erittäin tasainen. Koko ajan oli sellainen tunne, että kumpi tahansa voi voittaa. Kovin vastus tähän asti, ja ihmettelen miksei Keravan kollit ole vielä enempää pisteitä keränneet.
Ensimmäisessä erässä vieras saattoi saada lievästi enemmän paikkoja ja pääsikin johdossa tauolle. Toisessa erässä ehkä RoKi oli lievästi terävämpi, mutta kyllä se koko ajan oli ns. fifty-sixty kumpi homman vie. Kolmannessa erässä RoKi karkasi jo 3-1 johtoon FAK-ketjun toimesta (viimein pojat onnistuivat valtakunnalisessakin). Mutta HCK väänsi väkisin tasoihin. RoKi hallitsi vielä erän loppua, mutta maalin jäätyä tekemättä mentiin jatkoajalle. Sitä ei ehditty kauaa pelata, kun RoKin hyökkäyksen jälkeen HCK sai kiekon ja vei sen maaliin. Harmi, ettei sarjassa ole tasapeli mahdollinen, sillä se olisi ollut oikeudenmukaisin tulos. Mutta JA-voitto oli täysin ansaittu yhtähyvin HCK:llekin, ja sinne matkasi sitten kaksi pistettä.

RoKin osalta vanha taika, että aina kun joukkueelle on Areenan sauna varattuna ottelun jälkeen (tällä kertaa pikkujoulut), niin joukkue häviää, piti jälleen. Positiivistä oli alkusarjassa yli puolet pisteistä nakutelleen, mutta vime peleissä kokonaan tehoja vailla olleen FAK-ketjun piristyminen kahdella maalilla: Alanne ehti ensin ja Fomin seuraavan Kostamon syöttäessä. Apinan putoamisen selästä näki tuuletuksissa. Kentällä saattoi olla sarjan kaksi kovakuntoisinta joukkuetta, vauhti oli todella kova koko ottelun ajan. Lisää tälläista, joskin jatkossa soisi sinisten voittavan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös