Ensinnäkin KY on liukaste. En ollut edes tietoinen, että se tarkoittaa myös tuota oopperalaulajan, rähisijän ja ärrävikaisen kombinaatiota. Tästä johtuen meinasikin tulla baarissa turpaan, kun kysyin, että miten kukaan voi olla noin suuri liukkarin fani, kun jollain oli I <3 KY-paita päällä.
Anywho. Asiaan. Tässä nyt kolmisen viikkoa soinut autossa tuo Pyhimyksen Pettymys-levy ja tasaisesti olen miettinyt, että mitä mieltä oikein olen siitä. Kun se on Pyhimys kuitenkin. Omasta mielestäni lahjakkain suomiräppäri, vaikka onkin hukannut itsensä näihin Teflon-hassutteluihin lähes kokonaan ja tehnyt ties mitä lopetuskeikkoja ja -angstauksia.
Ei tuo Pettymys kyllä vain millään mittapuulla ole mikään hyvä Pyhimys-levy. Hienosti tuotettu ja mukavasti vierailijoita, mutta joka biisissä klikkaa jokin kummasti vastaan. Kertsit on sellaista yksinkertaista rallattelua ja yllättävän paljon irrallaan itse tekstistä. Ja siinä tekstissä sitten taas on niitä hienoja heittoja ja nokkeluuksia, mutta mitään kantavaa, yhteensitovaa puolta noista ei löydy.
Aloitusbiisi lupaa paljon. Kivasti lainattu siinä wanhoja Beastie-setiä, vaikkei siinä mitään yhteistä sitten otsikon lisäksi ole. Mukava aloitus kuitenkin koko laatalle. Alun rummut saa jo odottamaan paljon.
Ja sitten päästään tähän toiseen biisiin, josta alkaa se "Mulla on hienosti tuotettu biitti ja nätisti vedetty kertsi, mutta siihen se sitten jääkin"-tasoon. En vain mitenkään saa tuota kertosäettä omassa päässäni sopimaan biisiin (siis tämä "Ote"). Että onko se pieni ja hento ote elämästä, vai onko jollakulla pieni ja hento vai.... äh. Siis kyllä siinä ihan ajatuksia välittyy, mutta ei kovin kristallinkirkkaana kuitenkaan.
Jonka jälkeen ollaan sipulia. Joo. On sillä Pyhimyksellä vaikeaa. On. Raukkaparka itkee Ferrarissaan läpi levyn semi-kuvitteellisia eksiään ja vaikeaa introverttiyttään. On se ikävää omata huumeongelma yksinäisenä ihmisenä, on.
Kappaleet neljä ja viisi, eli Aira ja ÄitiannaNteeX jotenkin niputtavat kivanmukavasti tämän levyn (lisätään tähän syssyyn vielä tuo "Kaikkea Pahaa"). Täysin turhanpäiväinen rallatuskertsi, josta tuntuu että Pyhi tekee pilkkaa suomiräpistä, sen ylituotetusta kurasta ja näistä "otetaan-poptähti-rallattamaan-yksinkertaisuuksia"-touhusta. Muttakun sillä on jo Teflonit sitä varten, että tehdään blingbling-parodiaa, joka myy. Onko se sitten vitsi? Onko se oikeasti niin, että "Me ollaan nuoria aina. Niinku Aira" on sopiva kertosäe Pyhimyksen levyyn?
Koko levy vaikuttaa nojaavan enemmän Pyhimykseen ilmiönä, kuin biisintekijänä ja lyyrikkona. Rallati rallati ja mukanokkelat heitot. Itse en löytänyt punaista lankaa levykokonaisuudesta - tai edes yksittäisistä biiseistä parhaimmillaan. Tää on se jätkä, joka tulee Poriin keikalle ja viikkoa ennen h-hetkeä vonkaa toosaa kaikilta parikymppisiltä tyttöröiltä, jotka Facebookissa ovat keikalle ilmoittaneet tulevansa. Ei ole enää lauluntekijä-Pyhimys, vaan Artisti-Pyhimys, jolle mikään viiva ei ole liian suora. Ehe. Osataan sitä täälläkin.
Sinimusta on niin irrallaan tästä muusta laatasta, että kuulostaa Paranoidin ylijäämältä. Sellainen kiva sosiaalikatsaus 15-vee amisten sielunelämään, joka sekin jää aika torsoksi.
Ja sitä rataa ja niinpäinpois. 1% on muksa biisi, mutta en sitten tiedä, että mikä siinäkin nyt ärsyttää. Kai se on se aiempi levyn mitäänsanomattomuus. Se ja Costa Rica kyllä tämän levyn eniten Pyhimys-biisejä. (Tosin kamaan, hei. "Kärpänen nimeltään Ade / Jolle olen aika kade". Srsly?)
Hanhiniemen kertsi on kyllä hieno. Ja tämä nyt meni ihmeelliseksi haukkumis-avautumiseksi. Mutta kun se on PYHIMYS! Se jätkä, joka pudotti jalat alta ihan täysin Salaisella Maailmallaan ja Medium on edelleen yksi kovimmista levyistä ja kokonaisuuksista räpissä ja miksei nyt muutenkin. Se tyyppi, joka vuosi verta musteen lisäksi ja jolla oli oikeasti jotain sanottavaa. Ja nyt levysetä itkee Ferrarissaan yleistotuuksia ja keskinkertaisuuksia hienosti tuotetun levyn taustajorinana.
Tää on tehty niille 16-vee, jotka kuuntelee Pyhimystä, kun se on "niin vitu aitoo, hei"
3.5/5 noin niinkuin räppilevynä. Pyhimyksenä 2.5/5
Koska mää nyt oon vaan tällainen menneisyyteen jämähtänyt fanipoika, joka ei tykkää sitten laisinkaan. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei pitäisi sanoa oikeastaan mitään.
Anywho. Asiaan. Tässä nyt kolmisen viikkoa soinut autossa tuo Pyhimyksen Pettymys-levy ja tasaisesti olen miettinyt, että mitä mieltä oikein olen siitä. Kun se on Pyhimys kuitenkin. Omasta mielestäni lahjakkain suomiräppäri, vaikka onkin hukannut itsensä näihin Teflon-hassutteluihin lähes kokonaan ja tehnyt ties mitä lopetuskeikkoja ja -angstauksia.
Ei tuo Pettymys kyllä vain millään mittapuulla ole mikään hyvä Pyhimys-levy. Hienosti tuotettu ja mukavasti vierailijoita, mutta joka biisissä klikkaa jokin kummasti vastaan. Kertsit on sellaista yksinkertaista rallattelua ja yllättävän paljon irrallaan itse tekstistä. Ja siinä tekstissä sitten taas on niitä hienoja heittoja ja nokkeluuksia, mutta mitään kantavaa, yhteensitovaa puolta noista ei löydy.
Aloitusbiisi lupaa paljon. Kivasti lainattu siinä wanhoja Beastie-setiä, vaikkei siinä mitään yhteistä sitten otsikon lisäksi ole. Mukava aloitus kuitenkin koko laatalle. Alun rummut saa jo odottamaan paljon.
Ja sitten päästään tähän toiseen biisiin, josta alkaa se "Mulla on hienosti tuotettu biitti ja nätisti vedetty kertsi, mutta siihen se sitten jääkin"-tasoon. En vain mitenkään saa tuota kertosäettä omassa päässäni sopimaan biisiin (siis tämä "Ote"). Että onko se pieni ja hento ote elämästä, vai onko jollakulla pieni ja hento vai.... äh. Siis kyllä siinä ihan ajatuksia välittyy, mutta ei kovin kristallinkirkkaana kuitenkaan.
Jonka jälkeen ollaan sipulia. Joo. On sillä Pyhimyksellä vaikeaa. On. Raukkaparka itkee Ferrarissaan läpi levyn semi-kuvitteellisia eksiään ja vaikeaa introverttiyttään. On se ikävää omata huumeongelma yksinäisenä ihmisenä, on.
Kappaleet neljä ja viisi, eli Aira ja ÄitiannaNteeX jotenkin niputtavat kivanmukavasti tämän levyn (lisätään tähän syssyyn vielä tuo "Kaikkea Pahaa"). Täysin turhanpäiväinen rallatuskertsi, josta tuntuu että Pyhi tekee pilkkaa suomiräpistä, sen ylituotetusta kurasta ja näistä "otetaan-poptähti-rallattamaan-yksinkertaisuuksia"-touhusta. Muttakun sillä on jo Teflonit sitä varten, että tehdään blingbling-parodiaa, joka myy. Onko se sitten vitsi? Onko se oikeasti niin, että "Me ollaan nuoria aina. Niinku Aira" on sopiva kertosäe Pyhimyksen levyyn?
Koko levy vaikuttaa nojaavan enemmän Pyhimykseen ilmiönä, kuin biisintekijänä ja lyyrikkona. Rallati rallati ja mukanokkelat heitot. Itse en löytänyt punaista lankaa levykokonaisuudesta - tai edes yksittäisistä biiseistä parhaimmillaan. Tää on se jätkä, joka tulee Poriin keikalle ja viikkoa ennen h-hetkeä vonkaa toosaa kaikilta parikymppisiltä tyttöröiltä, jotka Facebookissa ovat keikalle ilmoittaneet tulevansa. Ei ole enää lauluntekijä-Pyhimys, vaan Artisti-Pyhimys, jolle mikään viiva ei ole liian suora. Ehe. Osataan sitä täälläkin.
Sinimusta on niin irrallaan tästä muusta laatasta, että kuulostaa Paranoidin ylijäämältä. Sellainen kiva sosiaalikatsaus 15-vee amisten sielunelämään, joka sekin jää aika torsoksi.
Ja sitä rataa ja niinpäinpois. 1% on muksa biisi, mutta en sitten tiedä, että mikä siinäkin nyt ärsyttää. Kai se on se aiempi levyn mitäänsanomattomuus. Se ja Costa Rica kyllä tämän levyn eniten Pyhimys-biisejä. (Tosin kamaan, hei. "Kärpänen nimeltään Ade / Jolle olen aika kade". Srsly?)
Hanhiniemen kertsi on kyllä hieno. Ja tämä nyt meni ihmeelliseksi haukkumis-avautumiseksi. Mutta kun se on PYHIMYS! Se jätkä, joka pudotti jalat alta ihan täysin Salaisella Maailmallaan ja Medium on edelleen yksi kovimmista levyistä ja kokonaisuuksista räpissä ja miksei nyt muutenkin. Se tyyppi, joka vuosi verta musteen lisäksi ja jolla oli oikeasti jotain sanottavaa. Ja nyt levysetä itkee Ferrarissaan yleistotuuksia ja keskinkertaisuuksia hienosti tuotetun levyn taustajorinana.
Tää on tehty niille 16-vee, jotka kuuntelee Pyhimystä, kun se on "niin vitu aitoo, hei"
3.5/5 noin niinkuin räppilevynä. Pyhimyksenä 2.5/5
Koska mää nyt oon vaan tällainen menneisyyteen jämähtänyt fanipoika, joka ei tykkää sitten laisinkaan. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei pitäisi sanoa oikeastaan mitään.