Tph veti ihan ok, ainakin yritti, mutta oli aivan seipäässä keikan aikana, sanoi että tuli paikalle myös vain puoli tuntia ennen show'ta. Pyhimykseltä ei valitettavasti onnistunut taas mikään. Unohti sanoja, räppäsi suoraan tekstistä, ja oli myös todella humalassa lavalla. Alussa vetivät biisejöän myös johonkin jenkki-biittiin josta ei saanut selvää, ja ei vain toiminut.
Keikan loputtua TPH ilmaisi vain, "oli tämäkin kokemus" ja häipyi lavalta, jonka jälkeen Pyhimys päätti keikan todella depis-biisiin, katsomatta kertaakaan yleisöön ja unohtaen sanoja. Tyypit vetivät keikan ihan vasemmalla kädellä siihen nähden että ovat muuten yksiä Suomen parhaita rap-sanoittajia. Sääli juttu, kun Pyhimyksen tilasta on lukenut lehdistäkin.