Kapitalismi ei ole aate vaan talousjärjestelmä. Mielestäni Irakin I sota oli oikeutettu, koska Irak oli hyökännyt suvereeniin valtioon. II Irakin sota ei ollut, koska liittouma hyökkäsi suvereeniin valtioon tekaistuilla perusteilla.
Samaa mieltä. Vaikka Kuwaitin puolustamisen taustalla Persianlahden sodassa oli tietysti huoli öljystä, niin ei se poista sitä faktaa, että pientä maata puolustettiin suuremman hyökkäyksen seurauksena.
Irakin toinen sota taas ei ollut oikeutettu, joskin aika kovan hinnanhan jenkit asian takia ovat saaneet maksaa ja maksavat jatkossakin. Sinällään diktaattorin vallasta suistaminen ei ole kuitenkaan pelkästään huono asia, vaikka hommaan ryhdyttiin väärin perustein. Toki kun Irak oli aikaisemmin käyttänyt joukkotuhoaseita, niin ei voida pitää täytenä idiotismina, että niitä uskottiin edelleen olevan. Mutta jos asiaa pohtii moraaliselta kannalta, niin oikeuttaako joukkotuhoaseiden omistaminen muita hyökkäämään maahan? Sanoisin, että ei, sillä näillä perustein pitäisi hyökätä aika moneen maahan.
Mutta mielestäni näillä pohdinnoilla ei pitäisi olla juurikaan tekemistä Suomen mahdollisen NATO jäsenyyden kanssa. Moraalisesti Suomen olisi pitänyt tukea voimakkaammin Persianlahden sotaa aikanaan. Toisaalta toista Irakin sotaa Suomen ei olisi pitänyt tukea. Tässä kohtaa silloinen pääministeri Lipponen toimi jälkeenpäin katsottuna moraalisesti väärin. Tähän epämoraaliseen tuen ilmaisuun Suomi pystyi ilman NATO jäsenyyttäkin, joten muuttaisiko jäsenyys oikeasti mitään? Veikkaampa, että ei.