Mainos

Suomi-kuva – maabrändimme eilen, tänään ja huomenna

  • 12 559
  • 113

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Seinäjoella oli pari vähemmistökulttuurin pistooliampujaa näytillä. Vuosisatojen kokemus tähtäilystä pelkästään kulttuurisista syistä. Miten nämä saadaan valjastettua hyötykäyttöön? Osa osallistujista tuli peräti Ruotsista asti, valmennuksen perässä tulivat?
Pahoittelen rumasta offtopicista. Menen taas nukkumaan.
Täysin turhia tällaiset nostot.
 
Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Ruotsi toden totta on onnistunut kohoamaan ns. kokoaan suuremmaksi maaksi monella elämänalalla, eivätkä Norja ja Tanska kovin kaukana perässä ole myöskään. Kun Ruotsi ja ruotsalaisia tekijöitä on näkyvästi esillä joka puolella, niin oikeastaan väistämättä myös pohjoinen sinikeltaisen maan tunnettuus lisääntyy väistämättä. Tähän päälle vielä se, että nimenomaan maabrändin eteen on ymmärtääkseni Ruotsissa ihan tietoisesti tehty pitkään töitä, niin tulokset puhuvat puolestaan.

En väitä, että meidän olisi välttämättä järkevää alkaa yks yhteen kopioimaan, mitä länsinaapurissa on kyetty tekemään, mutta sikäläistä tekemisen meininkiä haluaisin nähdä myös täällä.

Sikälihän voi Suomelle sanoa olevan tässä hetkessä melkoinen onnenpotku, että olemme globaalistikin Pohjoismaa muiden joukossa, vaikka se junan viimeinen vaunu selkeästi tällä hetkellä olemmekin.
Ruotsilla on myös muutama muu etu Suomeen nähden. Isot ja kansainväliset kaupungit (Tukholma, Göteborg, Malmö...), kaunis maa kaikkinensa. Sekin painaa, kun olen jutellut esim. Saksassa asuessani saksalaisten kanssa. "Suomi on kaunis... mutta Ruotsi kauniimpi, Norjasta puhumattakaan.". Ja kyllähän Helsinki häviää kaikessa Tukholmalle 100-0. Kielikin on anglosaksisille suhteellisen helppo oppia. Lisäksi Ruotsissa on paljon kansainvälisiä, isoja ruotsalaisyhtiöitä, kun Suomessa vain kourallinen.

Suomen ei pidä kilpailla Ruotsin kanssa vaan pyrkiä samaistamaan ihmiset meidät Ruotsiin.

On ihan käsittämätöntä esim. tällainen pieni juttu. Tämä tulee esille niin monessa paikassa. Ruotsalaiset osaavat pukeutua, naiset laittautua, luoda mainoksissa, tv:ssä, yksilöinä (Urheilijat, näyttelijät, bisnesmiehet) kuvaa kauniista ja menestyvästä kansasta idyllisessä maassa. Suomalaiset eivät osaa.

Nykyisessä kansainvälisessä työssäni tämä tulee kasvoille, aina. Ruotsalaiset ovat edustavia, kun tapaamne. Suomesta jengi tulee jossain vaellusvaatteissa tukka ja maha pystyssä tapaamaan asiakasta / yrityksen johtoa. Hävettää joskus. Osa on edelleen tuppisuisia murjottajia. Arvatkaa kumman kansan edustajat menestyvät paremmin maailmalla? Suomalaisia pidetään usein hieman outoina, hitaina.

Verratkaa nyt meidän ja Ruotsin olympiaedustajiakin.

Tämän jos Suomalaiset vanhemmat, tai koulu, tai jokin instituutio saisi opetettua tälle kansalle. Hyvät tavat, hyvä pukeutuminen, välitetään missä kunnossa ollaan ja miltä näytetään eikä nöytetä joltain suosta repäistyltä puolielukalta, joka on juuri oppinut kommunikoimaan (kännissä).

Näillä asioilla on merkitystä yksilöiden uralle niin kuin myös kansakunnan kuvalle.
 
Niinpä niin. Kun suomalaisena heittää kehiin kannaltamme myönteistä materiaalia, nokittaa ruotsalainen monin verroin samalla, oli kyse sitten kaupunkimaisemista, tai lappikuvastosta. Ruotsi vie, me vikisemme.

Kaiketi taitava kauppamies kykenee asetelmat kääntämään ja nostamaan Suomen poikkeuksellisen kiinnostavaksi kohteeksi vaikka Latinalaisessa Amerikassa, mutta sitä odotellessa.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kaiketi taitava kauppamies kykenee asetelmat kääntämään ja nostamaan Suomen poikkeuksellisen kiinnostavaksi kohteeksi vaikka Latinalaisessa Amerikassa, mutta sitä odotellessa.
Tullee olemaan todella kova ponnistus. Ihan lähtökohtaisesti omassa kontekstissamme (Pohjoismaat) me olemme marginaalimaa. Markkinoinnin kannalta meille olisi edullisempaa kuulua Neuvostoliiton/Venäjän länsimaisiin alusmaihin, mutta sitä emme ole tavallisesti hirveästi halunneet - se oli silti todellisuutta autonomian ajan.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Nykyisessä kansainvälisessä työssäni tämä tulee kasvoille, aina. Ruotsalaiset ovat edustavia, kun tapaamne. Suomesta jengi tulee jossain vaellusvaatteissa tukka ja maha pystyssä tapaamaan asiakasta / yrityksen johtoa. Hävettää joskus. Osa on edelleen tuppisuisia murjottajia. Arvatkaa kumman kansan edustajat menestyvät paremmin maailmalla? Suomalaisia pidetään usein hieman outoina, hitaina.
Sanohan muuta. Silti Suomella ja suomalaisilla on joitain pieniä etuja puolellaan. Ainakin omasta kokemuksestani sekä esim. YouTube-videoiden perusteella saksalaiset ja japanilaiset tuntuvat tykkäävän enemmän suomalaisesta kuin ruotsalaisesta mentaliteetista.

Koetin kaivaa tähän esimerkiksi videota, mutta valitettavasti en osaa formuloida hakusanaa sillä tavalla, että saisin relevantteja osumia. Jotain kuitenkin:

- japanilaisen näkemys siitä miksi japanilaiset ja suomalaiset ovat aika samanlaisia.

Maailmanlaajuinen kiinnostus japanilaiseen kulttuuriin ei johdu siitä, että se olisi jotenkin helposti omaksuttavissa tai ylipäätään helposti lähestyttävä. Siihen on muita syitä, eikä sitä ainakaan vähennä se, että japanilaiset ovat suomalaisten tavoin muulle maailmalle melko eksoottista kulttuuriltaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Ruotsin maabrändi saattaakin suhteessa väkilukuun olla kenties vahvempi, kuin missään muualla maailmassa (Monaco toki aika lähellä.), voi liiallinen täydellisyys kääntyä jopa itseään vastaan. Ruotsin maabrändistä kun tulee helposti mieleen valmiiksi pureskeltu fiilis, ns. särmä puuttuu. Kaikessa satumaisen onnensa ansiosta onnistuva Hannu Hanhikin näytetään Aku Ankka-sarjoissa useimmiten antagonistina. Ruotsalaisten menestyksen ei toki voi sanoa onnesta johtuvan, vaan määrätietoisesta visionäärisyydestä ja työmoraalista.

Siinä missä toki Hannu Hanhi usein ns. lyö lyötyä, ruotsalaisten suhtautuminen meihin suomalaisiin on sinänsä myönteinen, mutta vähän jopa säälin sävyttämä. Olemme se pikkuveli, mikä uutterasti kyllä yrittää, muttei yrityksestään huolimatta pääse isoveljen tasolle useimmiten.

Tiedä sitten, mikä olisi se optimaalisin tapa oppia ruotsalaisilta. Hiilipaperikopiointi on tylsää, eikä meidän kaiketi kannata yrittää olla mikään Pikku-Ruotsi, kun ihan vieressä on oikea Ruotsi. Siltikään ei meillä mielestäni ole varaa naureskella ruotsalaisille ollenkaan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanohan muuta. Silti Suomella ja suomalaisilla on joitain pieniä etuja puolellaan. Ainakin omasta kokemuksestani sekä esim. YouTube-videoiden perusteella saksalaiset ja japanilaiset tuntuvat tykkäävän enemmän suomalaisesta kuin ruotsalaisesta mentaliteetista.
Kaiketi taustalla on osaltaan ihan se, että altavastaajan puolelle me ihmiset tunnumme helposti asettuvan. Toissavuoden Euroviisut olivat mielestäni jopa jonkinlainen mikrokosmos Suomi vs. Ruotsi-asetelmasta. Ruotsin edustaja, kisat jo kertaalleen voittanut Loreen oli biiseineen "täydellinen" mutta tylsä, siinä missä Käärijässä oli särmää ja persoonallisuuta. Kuvaavaa lisäksi se, että vaikka Suomi ylivoimaiseksi yleisön suosikiksi nousikin, vei Ruotsi kuitenkin voiton niukasti nenän edestä.

Pyrimme sitten edistämään millaista Suomi-kuvaa hyvänsä, realiteetti lienee kuitenkin, että enemmän pitäisi tehdä. Seinääkään ei ole syytä liian pienellä pensselillä maalata, vaikka maali miten laadukasta olisikin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
On ihan käsittämätöntä esim. tällainen pieni juttu. Tämä tulee esille niin monessa paikassa. Ruotsalaiset osaavat pukeutua, naiset laittautua, luoda mainoksissa, tv:ssä, yksilöinä (Urheilijat, näyttelijät, bisnesmiehet) kuvaa kauniista ja menestyvästä kansasta idyllisessä maassa. Suomalaiset eivät osaa.

Istuin lentokoneessa Riosta Sao Pauloon norjalaisen liikeasioissa matkustaneen leppoisan herrasmiehen vieressä.

Norjalainen naureskeli, että tavatessaan yrityksensä nimissä Norjan maaseudulla liikekumppaneitaan - joista yksi oli ruotsalainen ja loput norjalaisia - tunsi Tukholman kaveri itsensä hieman ulkopuoliseksi. Hän oli paikalla tyylikkäänä mittatilauspuvussa, kun norskit painoi menemään villapaidoissaan. Kokoustauolla ulkoilmassa norjalaiset keskustelivat lammasfarmeista ja hirvenmetsästyksestä - Östermalmin miehen kontribuutio asiaan jäi kuulemma melko vähäiseksi.

Norjalainen sanoi, että hän samaistaa itsensä enemmänkin vahvasti suomalaisiin, jotka ovat hänen mielestään hyvin vastaavanlaista anorakkikansaa. Kerroin, että aika samalla tavalla mekin asian näemme. Toki noin laajemmin kehuttiin itseämme eli muita Pohjoismaita Ruotsi mukaan lukien - kuten oikeastaan aina hyvin usein, kun tapaa pohjoismaalaisia jossakin muualla. Aina samaa selkään taputtelua :D
 
Viimeksi muokattu:

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Mihin @Ann Arbor perustat tämän oletuksesi Ruotsalaisten ylivertaisuudesta? Mistä tiedät miltä ruotsalaiset näyttäytyy muun maalaisille? Itse en ole eläessäni törmännyt ruotsalaisten ylistykseen, paitsi muutaman katkeran suomalaisen toimesta.
 
Kyllähän Ruotsin myönteiseen käsittelyyn törmää aika taajaan eri puolilla internetiä. (Toki algoritmeilla voi olla osuus.) Maa on ns. kokoaan suurempi. Toki Ruotsiin perehtyneenä olen hyvin tietoinen, että maa on kaukana täydellisestä ja monenlaisia yhteiskunnallisia haasteita on sielläkin. Siltikin olen sitä mieltä, että ruotsalaiset osaavat poikkeuksellisen hyvin saada asiat näyttämään erinomaisilta ja ei ole mielestäni yllätys, että näin huomiotalouden aikana menestyvät.
 
Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Istuin lentokoneessa Riosta Sao Pauloon norjalaisen liikeasioissa matkustaneen leppoisan herrasmiehen vieressä.

Norjalainen naureskeli, että tavatessaan yrityksensä nimissä Norjan maaseudulla liikekumppaneitaan - joista yksi oli ruotsalainen ja loput norjalaisia - tunsi Tukholman kaveri itsensä hieman ulkopuoliseksi. Hän oli paikalla tyylikkäänä mittatilauspuvussa, kun norskit painoi menemään villapaidoissaan. Kokoustauolla ulkoilmassa norjalaiset keskustelivat lammasfarmeista ja hirvenmetsästyksestä - Östermalmin miehen kontribuutio asiaan jäi kuulemma melko vähäiseksi.

Norjalainen sanoi, että hän samaistaa itsensä enemmänkin vahvasti suomalaisiin, jotka ovat hänen mielestään hyvin vastaavanlaista anorakkikansaa. Kerroin, että aika samalla tavalla mekin asian näemme. Toki noin laajemmin kehuttiin itseämme eli muita Pohjoismaita Ruotsi mukaan lukien - kuten oikeastaan aina hyvin usein, kun tapaa pohjoismaalaisia jossakin muualla. Aina samaa selkään taputtelua :D
On tässäkin totuuden siemen. Olen nähnyt ruotsalaisilta samaa "ylipukeutumista" vaikka sanotaankin, ettei voi ylipukeutua, alipukeutua kyllä.

Mutta kyllä Ruotsistakin metsä- ja kalamiehiä aina löytyy. Pohjoismaalaisten kanssa tulee aina hyvin juttuun, kuten totesit. Mutta ruotsalaiset ovat kyllä aika ylpeää porukkaa. Vähän kuin saksalaiset, itseluottamus on valtava. Olisiko se sitten siinäkin yksi menestyksen salaisuuksista?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kyllähän ihan jo YouTubesta löytää solkenaan näitä Ruotsia vähän eri vinkkeleistä hehkuttavia videoita, mille toki aihettakin on.

Jos ei Suomella ole tahtotilaa laittaa omaa virallista YouTube-kanavaa pystyyn (Kuten Ruotsilla.), olisi yksi tapa lisätä maamme näkyvyyttä pyrkiä houkuttelemaan matkailusisällöntuottajia vierailemaan Suomessa ja kannustaa myös tänne asettuneita tuottamaan sisältöä. Ei mikään iso investointi mielestäni. Tällä hetkellähän jäämme mielestäni pahasti muiden Pohjoismaiden jalkoihin globaalissa näkyvyydessä, mikä elämämämme huomiotalouden aikana on mielestäni huono asia. Vaikka ajatus hienosta maastamme "maailman parhaiten pidettynä salaisuutena" saattaa kiehtoakin, näen että salaisuus kannattaisi edes joillekin kertoa.
 
Tuollaisia videoita löytyy about joka ikisestä maasta. Ihan jo pelkällä "finland"- hakusanalla YouTubesta löytyi nämä:

Why Finland is the happiest country in the world

What Makes Finland the Happiest Country in the World

FINLAND 4K Amazing Aerial Film - Meditation Relaxing Music - Natural Landscape

Muutenkin hyvin samankaltaiset hakutulokset tulee kun hakee "finland" ja "sweden". Toki nyt on rallit käynnissä Suomessa, joten luonnollisesti siitä löytyy vähän enemmän videoita kuin ehkä normisti, mutta noin muutoin aika samalta näyttää. Politiikkaa, historiaa ja euroviisuja pääpiirteittäin.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän ihan jo YouTubesta löytää solkenaan näitä Ruotsia vähän eri vinkkeleistä hehkuttavia videoita, mille toki aihettakin on.
No toki löytää helposti Suomestakin samanlaisia videoita. Pohjoismailla yleensä on kohtuu hyvä maine maailmalla. Luonnonkaunis, turvallinen, siisti, edistynyt yhteiskunta, toimivat järjestelyt. Tällaisia asioita yhdistetään kaikkiin Pohjoismaihin Suomi mukaan lukien.

Ei Suomella mikään paska maine ole ja youtube-videotkin pääasiassa kehivia, että sikäli mihinkään kriisipalaveriin ei taida olla tarvetta.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
No toki löytää helposti Suomestakin samanlaisia videoita. Pohjoismailla yleensä on kohtuu hyvä maine maailmalla. Luonnonkaunis, turvallinen, siisti, edistynyt yhteiskunta, toimivat järjestelyt. Tällaisia asioita yhdistetään kaikkiin Pohjoismaihin Suomi mukaan lukien.

Ei Suomella mikään paska maine ole ja youtube-videotkin pääasiassa kehivia, että sikäli mihinkään kriisipalaveriin ei taida olla tarvetta.
Niimpä. En ihan ymmärrä mikä tuon YouTube-noston pointti oli, kun ei se kerro maiden "paremmuudesta" mitään. Toki, jos on krooninen alemmuuskompleksi Ruotsia kohtaan niin ei siinä juuri faktat paina.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Jos ei Suomella ole tahtotilaa laittaa omaa virallista YouTube-kanavaa pystyyn (Kuten Ruotsilla.), olisi yksi tapa lisätä maamme näkyvyyttä pyrkiä houkuttelemaan matkailusisällöntuottajia vierailemaan Suomessa ja kannustaa myös tänne asettuneita tuottamaan sisältöä.
Ei tuolla Ruotsin virallisella Youtube-kanavalla mitään valtaisaa näkyvyyttä ole. Kanavalla on 66,6 tuhatta tilaajaa ja kanavan 211 videolla toistoja yhteensä vajaat 13,5 miljoonaa (n. 64 000 katselukertaa/video). Eli käytännössä sama määrä kuin että jokainen tilaaja olisi katsonut kunkin videon kertaalleen. Kanava on vieläpä perustettu heti Youtuben aloitusvuonna (2005), joten ihan kauheasti se ei ole näkyvyyttä saanut.

Eiköhän ihan perustubettajakin pyyhi noilla lukemilla lattiaa.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Ei tuolla Ruotsin virallisella Youtube-kanavalla mitään valtaisaa näkyvyyttä ole. Kanavalla on 66,6 tuhatta tilaajaa ja kanavan 211 videolla toistoja yhteensä vajaat 13,5 miljoonaa (n. 64 000 katselukertaa/video). Eli käytännössä sama määrä kuin että jokainen tilaaja olisi katsonut kunkin videon kertaalleen. Kanava on vieläpä perustettu heti Youtuben aloitusvuonna (2005), joten ihan kauheasti se ei ole näkyvyyttä saanut.

Eiköhän ihan perustubettajakin pyyhi noilla lukemilla lattiaa.
Roni Backilla enemmän tilaajia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No toki löytää helposti Suomestakin samanlaisia videoita. Pohjoismailla yleensä on kohtuu hyvä maine maailmalla. Luonnonkaunis, turvallinen, siisti, edistynyt yhteiskunta, toimivat järjestelyt. Tällaisia asioita yhdistetään kaikkiin Pohjoismaihin Suomi mukaan lukien.

Ei Suomella mikään paska maine ole ja youtube-videotkin pääasiassa kehivia, että sikäli mihinkään kriisipalaveriin ei taida olla tarvetta.
Ei Suomen kansainvälinen maine todellakaan huono ole (Joskin olen huolissani, onko mielikuva Suomesta erityisen rasistisena maana nyt leviämässä.), vaan pointtini on siinä, että vaikka seinää miten maalaisi kokenut maalari hyvälaatuisella maalilla, on tehtävä melkoinen urakka, mikäli pensseli on liian pieni.

Tässä yksi esimerkki mitä ajan takaa. Samaan kategoriaan voi laittaa myös jo aiemmin mainitsemani Millennium-palkinnon sivuuttamisen.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomi markkinoi paljon Lappia turisteille, ja sen osalta meillä ei ole jakoja Ruotsia ja Norjaa vastaan, koska Suomi on kuitenkin muutamia tunturikeskittymiä lukuunottamatta hyvin tasaista maata. Vuoristo on eri tavalla jylhää ja vaihtelevaa. Silti Suomessa on valtavasti hyödyntämätöntä matkailupotentiaalia Järvi-Suomen alueella. Vastaavaa ei ole naapureissa ja henkilökohtaisesti valitsen nykyisellään paljon tuntureita kiertäneenä lämpimämmän ja leppoisemman maiseman. Olen usein ihmetellyt, miksei sinne panosteta enemmän matkailun kohdalla.

Muilta osin ei kannata vertailla Ruotsiin tai Norjaan paljoakaan. Molemmat ovat Hannu Hanhia Suomeen verrattuna, eri tavoin keskenään. Norjalaiset ovat hyvin samanlaisia meidän kanssamme, eikä ne maaseudun ruotsalaisetkaan poikkea lainkaan. Totta kai pitää ottaa oppia ja seurailla meininkiä naapureista, mutta alemmuuskompleksi on turhaa ja jopa typerää, koska täysin meistä riippumattomat tekijät ovat taustalla, eikä pitkää etumatkaa voi mitenkään ajaa noin vain kiinni. Suomen maabrändi on kuitenkin erittäin hyvä, vaikka tunnettavuus ei kovin korkealla tasolla olekaan. Kulttuuri on hieman eksoottinen ja suhteellisen rehellinen, ja sillä on omat kannattajansa.

Ylpeänä muistelen omia presidentinvaalejamme, kun verrokkeja tyylikkyydessä haetaan melkein mistä tahansa. Vaikka pitkää historiaa ei ole, eikä välttämättä olla ulkoisesti tyylikkäin kansa, sivistyksessä olemme vastoin viikon Pariisin lomien jälkeen nettipalstoille vaahtoavien typeryksien väitteistä huolimatta valtavasti edellä oikeastaan kaikkia muita. Ihmettelen, jos eri maihin oikeasti ja kokonaisuudessa perehtyneet ihmiset muuta väittäisivät, sillä ne kivat kaupungit ja nähtävyydet siellä eivät tarkoita koko maata.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Ei Suomen kansainvälinen maine todellakaan huono ole (Joskin olen huolissani, onko mielikuva Suomesta erityisen rasistisena maana nyt leviämässä.), vaan pointtini on siinä, että vaikka seinää miten maalaisi kokenut maalari hyvälaatuisella maalilla, on tehtävä melkoinen urakka, mikäli pensseli on liian pieni.

Tässä yksi esimerkki mitä ajan takaa. Samaan kategoriaan voi laittaa myös jo aiemmin mainitsemani Millennium-palkinnon sivuuttamisen.
Mikä sitten oli noiden YouTube-videoiden pointti? Että Suomen pitäisi tehdä oma kanava, kun Ruotsillakin on niin menestynyt ja tunnettu YouTube-kanava 66 tuhannella tilaajallaan?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomi markkinoi paljon Lappia turisteille, ja sen osalta meillä ei ole jakoja Ruotsia ja Norjaa vastaan, koska Suomi on kuitenkin muutamia tunturikeskittymiä lukuunottamatta hyvin tasaista maata. Vuoristo on eri tavalla jylhää ja vaihtelevaa. Silti Suomessa on valtavasti hyödyntämätöntä matkailupotentiaalia Järvi-Suomen alueella. Vastaavaa ei ole naapureissa ja henkilökohtaisesti valitsen nykyisellään paljon tuntureita kiertäneenä lämpimämmän ja leppoisemman maiseman. Olen usein ihmetellyt, miksei sinne panosteta enemmän matkailun kohdalla.
Tätä olen itsekin hämmästellyt. Muutama päivä mökillä suomalaisen järven rannalla kuikkien laulua kuunnellen voi olla jollekin New Delhistä tai New Jerseystä tulevalle perheelle unohtumaton elämys, yhdistettynä vaikka sitten kaupunkikierrokseen Helsingissä. Yhtä lailla meille niin tuttu kesäinen yötön yö voi olla myönteistä eksotiikkaa, yhdistettynä leutoihin kesiin vs. Manner-Euroopan helteet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #7

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikä sitten oli noiden YouTube-videoiden pointti? Että Suomen pitäisi tehdä oma kanava, kun Ruotsillakin on niin menestynyt ja tunnettu YouTube-kanava 66 tuhannella tilaajallaan?
Oma YouTube-kanava, vaikka jonkin ministeriön alaisuudessa tuskin olisi ratkaiseva, saati kustannustehokas tekijä, olettaen sisällön olevan suht. mielikuvituksetonta ja itsestään selvää, mutta voisihan sitä kokeilla, onhan Suomi maailmannäyttelyihinkin aina pystyttänyt oman virallisen paviljonkinsa. Vaikka sana maabrändi 1990-/2000-luvulla kieleemme tullut sana onkin, on asiasta kyllä välitetty jo yli sata vuotta sitten.

Vaikka maabrändi-sanalle moni pudisteleekin päätään ja "mitä ne meistä oikein ajattelee" on ollut jo pitkään meemi, omasta mielestäni markkinointiin on kuitenkin syytä panostaa kunnolla. Olemme pieni maa ja vientivetoinen talous ja vaikka tuote miten olisi kunnossa, on siitä kuitenkin syytä tiedottaa.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
@Ann Arbor Samaa mieltä siitä, että markkinointiin on syytä panostaa, mutta on se silti vähän hassua, että nostit tuohon esimerkiksi jotain Ruotsia ylistäviä YouTube-videoita, kun noita ihan samanlaisia löytyy myös Suomesta. Ikään kuin todistaaksesi että "katsokaa nyt, Ruotsi on paljon parempi kun tämä amerikkalainen kehuu niitä videolla :(((". Ummistitko tarkoituksella silmäsi kaikilta niiltä Suomea ylistäviltä YouTube- videoilta, vai etkö vain ollut etsinyt niitä? Koska muutenhan nuo videot ei argumenttina ole minkään veroisia.

Eli lyhyesti: miksi nostit vain nuo ruotsi-videot tuohon, etkä laittanut siihen vierelle vastaavia videoita Suomesta?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Ann Arbor Samaa mieltä siitä, että markkinointiin on syytä panostaa, mutta on se silti vähän hassua, että nostit tuohon esimerkiksi jotain Ruotsia ylistäviä YouTube-videoita, kun noita ihan samanlaisia löytyy myös Suomesta. Ikään kuin todistaaksesi että "katsokaa nyt, Ruotsi on paljon parempi kun tämä amerikkalainen kehuu niit videolla :(((". Ummistitko tarkoituksella silmäsi kaikilta niiltä Suomea ylistäviltä YouTube- videoilta, vai etkö vain ollut etsinyt niitä? Koska muutenhan nuo videot ei argumenttina ole minkään veroisia.
Siis olen hyvin tietoinen, että monenlaista "Suomi-hehkutusta" löytää netistä yhtä lailla ja viittasin noilla videoilla aiempaan kommenttiin, missä mainitsit, ettet Ruotsin ylistykseen ole törmännyt kuin muutaman katkeran suomalaisen toimesta. Volyymissa Ruotsi toki jää oikeasti isojen maiden varjoon, mutta kyllähän Ruotsin näkyvyys ja saavutukset eri elämänaloilla ovat maan kokoon (n. 10,6 miljoonaa) nähden poikkeuksellisia.

Toki syyt miksi Suomi jää Ruotsin jalkoihin yhä selvemmin ovat mielestäni pitkälti seurausta Suomen yleisestä apatiasta. Menestys toki ruokkii menestystä, eikä negatiivista lumipalloefektiä ole helppo pysäyttää.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Siis olen hyvin tietoinen, että monenlaista "Suomi-hehkutusta" löytää netistä yhtä lailla ja viittasin noilla videoilla aiempaan kommenttiin, missä mainitsit, ettet Ruotsin ylistykseen ole törmännyt kuin muutaman katkeran suomalaisen toimesta.
Niin, kyllä varmasti Ruotsia ihaillaan siinä missä Suomeakin, mutta tuollaista kateellisuutta ja "voi voi, oltaispa mekin kuin Ruotsi"- asennetta Ruotsia ja Ruotsalaisia kohtaan en ole törmännyt muualla kuin Suomalaisten kesken. Ja tämä ei perustu nettiartikkeleihin vaan omakohtasiin kokemuksiin ulkomaalaisten kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös