Mainos

Suomi, jalkapallon EM-kisoihin 2008

  • 347 080
  • 2 336

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
sunnuntai kirjoitti:
On täällä kyllä positiivistä porukkaa. Ei tuolla oo ku jotakin belgioita, portugaleja ja puolaloita, kyllähän tämmönen jalkapallon suur maa hakkaa tommoset millon vaan, meilläkö vielä on niin tuhottomasti noita huippupelureita jotka pelaavat valtavia pelimääriä aivan huippuseuroissa, niin avot.
Pakko vastata.

Tuskin kukaan on sitä mieltä, että lohkossa vastaan asettuvat jengit kaatuvat ihan milloin vaan. Ideana on se, että lohko ei ole ns. yleisillä mittastandardeilla katsottuna mahdottoman kova, ja yleensä näissä lohkoissa pelataan vielä mukavasti ristiin.

Jos Puolat, SerbiaMontenegrot ja Belgiat pelaavat sopivasti ristiin, niin mikä ettei Suomi olisi mukana siinä samassa kahinassa.

Yltiöpäinen hehkutus on älytöntä, Suomella kun ei tosiaan ole mitään Brasilian tasoista futismaajoukkuetta, mutta myös ylimääräinen ennakkolyttääminen on aika perseestä.

Jos vähän lajia ja maajoukkuetta on seurannut, voi helposti kuvitella Suomella olevan mahdollisuudet lohkon kakkospaikkaan siinä missä Belgialla, Serbia&Montenegrolla tai Puolallakin. Ei Suomi lähde ketään murskaamaan, mutta tuskin kukaan tulee myöskään Suomea murskaamaan. Sopiva 0-1- voitto on mahdollinen siinä missä 1-0- tappiokin tiukassa matsissa, ja niistähän se lohkotilanne elää.

Vaikka peruspessimistit kuinka väittäisivät muuta, saattaa tällainen lohko tarjota yllättäviäkin kiemuroita, ja Suomi on kyllä tarpeeksi hyvä pärjätäkseen sinä missä esim. Puola. Mutta kyllä, se vaatii Suomelta nappisuoritusta. Onneksi etukäteen ei kuitenkaan voida varmuudella sanoa, että Suomi ei kykenisi siihen nappisuoritukseen, ei voida vaikka jotain kuinka vituttaisi jalkapallo maalilmalla tai Suomessa.

Kaikki kun on tosiaan mahdollista lajissa, jossa tulokset ja pisteet ratkaistaan kentällä (AC Allianssi on poikkeustapaus, eikä sitä lasketa), eikä vielä lohkoarvonnoissa.
 
Viimeksi muokattu:

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Buccaneer kirjoitti:
Pidetäänpä vielä mielessä, ettei harkkapeleillä ole mitään tekemistä tosipelien kanssa.
Tästä pidän kiinni.

Iker kirjoitti:
Kyllä niillä harjoitusmatseillakin jotain merkitystä on, ja kyllä niitä muuallakin arvostetaan ja noteerataan. Muista kuitenkin, kuinka suuri ja tärkeä laji futis on monissa maissa, siellähän lynkataan valmentajia ja pelaajia jos tulee harkkamatseissa tarpeeksi pahasti kuokkaan.

Esim. Tanskan 4-1- voitto Englannista viime syksynä huomioitiin takuulla molemmissa leireissä. Varmasti vaikutti Englannin jengiin ja fanien tyytyväisyyteen, että kärsivät suurimman tappionsa 25 vuoteen, vaikka olikin vain harkkamatsi kyseessä.

Ja toisaalta tanskalaiset ottivat tuosta aika ikimuistettavasta tuloksesta kaiken ilon irti, vaikka ovatkin jotain välillä voittaneet.

Mutta sinänsä olen kanssasi täysin samaa mieltä, että 3-4 vuotta vanhoilla tuloksilla ei ole tänäpäivänä mitään merkitystä, olivat ne sitten voittoja tai tappioita, ja oli kyseessä sitten harjoitus- tai tosipeli. Käsittääkseni kaikilla on karsintojen alkaessa 0 pistettä ja matsien alkaessa tilanne on aina 0-0.

Ja tässä olet oikeassa. Ilmaisin itseäni huonosti. Kyllä harkkapelitkin yleisöä kiinnostavat ja niillä siis on merkitystä ihmisille. Mitä ajoin takaa oli se, että tosipeleissä (karsinnat ja lopputurnaukset) on kuitenkin joka joukkueella varmasti vielä käytössä se viimeinen extralataus ja yritys, jota ei välttämättä aina harkkamatseissa esiin kaiveta. Lisäksi harkkapeleissä voidaan tehdä erilaisia kokeiluja kokoonpanojen kanssa, eikä kentällä ole siis aina paras mahdollinen joukkue (en tosin muista mikä oli Belgian tapauksessa tilanne mainitussa ottelussa). Harkkapelejä on siis helpompi voittaa kuin tosipelejä(tietysti) eikä niitä siksi ole mielestäni syytä arvostaa liian korkealle vastustajien tasoa arvioitaessa. Jos peleihin lähtee asenteella "voitettiin 4-1 viimeksi", niin takkiin tulee varmasti.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Suomella kävi kerrankin kohtuuhyvä munkki arpajaisissa. Ainoastaan lohko-c olisi ollut "helpompi".

Portugali
-Mahdollista kaataa myös vieraissa.

Puola
-Tasaiset pelit odotettavissa polakkeja vastaan.

Serbia&Montenekru
-Aliarvioitu vastus. Paljon myös riippuu ex-jugoslaavien mielentilasta, miten pelaavat.

Belgia
-Viime vuosina vaisu. Pitäisi kyetä kampeamaan

Armenia
-Ei enää niin paha pikkumaa. Otettava rutiinivoitto

Azerbaizdhan
-Ikävä "rupumaa" Kotona kellistyy, mutta vieraissa tukalat oltavat...

Kazakstan
-Helppo nakki. Ei kykene laittamaan kampoihin juuri kenellekään, edes kotonaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Portugali
- Varmasti hieno maa, mutta turhan samankaltainen kuin Espanja.

Puola
- Rosvomaa, mikä ei hirveästi kiinnosta.

Serbia&Montenekru
- Tuli jo käytyä, mutta aivan loistava paikka. Täytyy mennä uudelleen.

Belgia
- Ei ole tullut käytyä kuin lentokentällä, varmasti ihan mukava paikka, joskin tuskin mitään erikoista.

Armenia
- Varmaankin kuin Azerbaidzhan, ei pakottavaa tarvetta mennä.

Azerbaizdhan
- Uskomaton paikka, ehdottomasti haluan mennä uudelleen toisaalta jos vaihtaisi Armeniaan.

Kazakstan
- Tätä on odotettu, sopivasti junaradan varrella.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Lohko A on tosiaan helppo. Portugalissa ja Puolassa hierotaan karvaisia käsiä onnellisena. Neljä helppoa itämaata pohjalla, varma kisamatka tiedossa. Belgit ja Serbit ovat myös tyytyväisiä. Molemmilla on realistiset mahdollisuudet kisoihin. Täällä pohjoisen perukoilla arvuutellaan Suomen kaveria lohkosta kisoihin... Tosiasia on kuitenkin, että olemme lohkon kärkikoreista arvotuille tykinruokaa ja pisteautomaatteja.

Hirvittävällä tsägällä, sopivalla ristiinpelaamisella ja kilpikonnapuolustuksella on tietenkin teoreettiset mahdollisuudet jatkoon. Tärkeintä olisi kuitenkin tavoitteiden asettaminen korkealle. Muurisen "tavoitteena kolmas sija lohkossa ja parempi kori sekä eteenpäin meneminen" ei nyt riitä. Koriajattelu pitää unohtaa ja tavoitteeksi asettaa jatkopaikka.

Myös Suomen pakolaispolitiikan pitäisi tarkastella asioita urheilumenestyksen kannalta. Afrikan huippumaista futaajia, Kanadasta kiekkoilijoita, itä-euroopasta naisyleisurheilijoita jne.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jotenkin...

... tuntuu siltä, että Suomi pystyy taas pudottaan itsensä näistäkin kisoista pois. Eikä siihen tarvita kovin kummoista yrittämistä?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka aikaisemmin tässä ketjussa teilasin Suomen mahdollisuudet, niin pakko sanoa, että nyt kävi hyvä arpaonni. Lohkoon ei tullut yhtään ns. huippumaata, toki kovia jengejä kylläkin. Portugalia en enää pidä huippumaana. Lohkossa pelataan varmasti aika huolella ristiin, mikä parantaa Suomen mahdollisuuksia oleellisesti. Nyt meillä on sitäpaitsi ihan oikea ammattivalmentaja, jolla on muitakin taktiikoita kun se yksi ja ainoa. Arvaamattomuus on se valtti, millä Suomi saattaa Hodgsonin johdolla yllättää näissä karsinnoissa.

Lohko B on kova. Ranska ja Italia laskevat varmasti pääsevänsä molemmat kisoihin, mutta Ukrainan kanssa joutuvat molemmat maat tiukille. Povaan, että joko Ranska tai Italia jää rannalle.

Englannilla kävi aika hyvä pulla. Mikäli pelaavat omalla tasollaan, niin eiköhän se riitä kahden parhaan joukkoon ja kisapaikkaan. Toki siinä mielessä vittumainen lohko, että vieraspelit Venäjällä ja Israelissa eivät välttämättä ole sieltä houkuttelevimmasta päästä.

C-lohkosta povaan sellaista "yllätystä", että Bosnia-H. menee kisoihin. Toinen paikka on auki.

Edit: Pakko vielä mainita, että pidän Serbia-Montenegroa Suomen lohkon suosikkina.
 
Viimeksi muokattu:

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyvä arvontatulos oli ilman muuta.

Portugalia mielummin olisi ottanut Kreikan, mutta pahempiakin oli tarjolla.

Puola oli paras mahdollinen kakkoskorista, mutta S&M olisi saanut mennä toiseen lohkoon. Ainoastaan Ukraina ja Venäjä olisivat olleet vittumaisempia kolmoskorista. Toisaalta Suomi voitti S&M:n kotona pystyyn muutama vuosi sitten, joten se auttaa varmasti.

Neloskorista aika sama kuka tulee, niin tasaisia maita siellä oli. Belgiaa pyöriteltiin vieraissakin jokin aika sitten, joten sopii mulle.

On oikeastaan ihan hyvä, että nää ryssämaat tuli Suomen lohkoon. Suomi on aina pelannut hyvin heikompiaan vastaan ja nytkin nämä aiheuttavat varmasti ristiin pelaamista lohkossa, mikä on hyvä Suomen osalta, kunhan vaan itse ne hoidellaan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Buccaneer kirjoitti:
Tästä pidän kiinni.
Jatketaan perjantaipäivän kunniaksi sovun nimissä sen verran, että tuosta kohdasta minäkin pidin kiinni. Asettamani kysymys olikin ns. sarkastinen, ikäänkuin itsestäänselvyyden vahvistaminen.

Ja vielä sen verran näistä Suomen lohkovastustajista, että kyllä Belgia, Serbia & Montenegro sekä Puola "kärsivät" suhteellisen kapeasta pelaajamateriaalista siinä missä Suomikin. Jos täällä vähätellään maailmantähtien määrää Suomen joukkueessa, niin kuinka paljon niitä on noissa edellämainituissa maajoukkueissa?

Tästä syystä jankutan edelleen, että vaikka Suomi ei missään nimessä ole lohkossa mikään ennakkosuosikki lohkon sijoista 1-2 kisattaessa, niin asettuu se hyvin pitkälti samaan kastiin kuin esim. Puola, Belgia ja Serbia & Montenegro. Vain Portugali erottuu tasoltaan selvemmin muista, mutta sekään ei mässäile ihan samanlaisilla pelaajavarannoilla kuin Italiat, Ranskat ja vastaavat.

Laitetaan nyt Puolalta, Belgialta sekä Serbia & Montenegrolta kokoonpano sattumanvaraisesti valitsemistani karsintapeleistä viime syksyltä.

Puola
BORUC Artur
KLOS Tomasz
RZASA Tomasz
BASZCZYNSKI Marcin
BAK Jacek
SOBOLEWSKI Radoslaw
ZURAWSKI Maciej
RASIAK Grzegorz
MILA Sebastian
ZEWLAKOW Michal
RADOMSKI Arkadiusz

KOWALEWSKI Wojciech
KOSOWSKI Kamil
SMOLAREK Ebi
SZYMKOWIAK Miroslav
JOP Mariusz
OLISADEBE Emmanuel
FRANKOWSKI Tomas

Belgia
PROTO Silvio
DEFLANDRE Eric
SIMONS Timmy
VAN BUYTEN Daniel
DESCHACHT Olivier
VANDERHAEGHE Yves
GOOR Bart
MPENZA Emile
HOEFKENS Carl
WALASIAK Jonathan
PIERONI Luigi

MOONS Jan
GARAERTS Karel
BUFFEL Thomas
MPENZA Mbo
LEONARD Philippe
MAERTENS Birger
VANDENBORRE Anthony

Serbia & Montenegro
JEVRIC Dragoslav
MLADENOVIC Dragan
GAVRANCIC Goran
KOROMAN Ognjen
DJORDJEVIC Predrag
LUKOVIC Aleksandar
DULJAJ Igor
ZIGIC Nikola
KRSTAJIC Mladen (C)
ILIC Sasa

KOVACEVIC Oliver
BASTA Dusan
VIDIC Nemanja
KEZMAN Mateja
MILOSEVIC Savo
NADJ Albert
VUKIC Zvonimir
LJUBOJA Danijel

Ei siellä vastustajatkaan aivan älyttömillä maailmantähdillä pääse kentällä bousailemaan, vaikka taso olisikin hieman laajempi kuin Suomella. Toisin sanoen, jos ei Suomen joukkueella voiteta "ihan ketä tahansa", ei ole myöskään mitään syytä olettaa näiden muiden joukkueiden etenevän voitosta voittoon noilla materiaaleilla.

Suomen kannalta on elintärkeätä, että avainpelaajat olisivat terveinä karsintamatsien aikana. Jos Suomella on pääosassa otteluista jalkeilla ydinryhmänsä Jääskeläinen, Hyypiä, Tihinen, Pasanen, Väyrynen, Tainio, Riihilahti, Eremenko Jr, Kuqi ja Forssell, (miksei Litmanenkin, vaikka en häntä enää mukaan oikein jaksa laskea) niin tasoero ns. "lohkokakkosten" matseissa tuskin lienee kovin suuri suuntaan tai toiseen.

Toisin sanoen ja toiston kautta, ei Suomen materiaali ole kovin hohdokas eikä todellakaan ylivoimainen ketään vastaan, mutta ei ole kenenkään muunkaan (vrt. jos lohkossa olisi esim. Englanti, Saksa, Hollanti, Italia, Ranska...) Odotettavissa on siis tasaisia vääntöjä ns. keskitasoisten joukkueiden välillä, nämä joukkueet kun ratkovat lohkon kakkossijan kohtalon.

Siitä lähden, että Portugali hoitaa sen ykkössijan.
 
Viimeksi muokattu:

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Vai tämmöinen. Nyt on kisapaikka tarjolla, vaikka vitoskorista lähdetäänkin niin aika paljoa parempi arpaonni tuskin olisi voinut käydä. Ei varmaan ihan hetkessä toiste käy. On valmentaja astunut hommiin, puoli vuotta aikaa hoitaa homma sellaiseen kuosiin että syyskuussa paketti on kasassa. Vielä kun Roy saisi Niemen takaisin...

Mielenkiintoista onkin ns. suuren yleisön meininki. Täyttyvätkö lehterit kriittisissä kotipeleissä (muistakin kuin Figo-paitaisista), lähteekö 1000 hengen ryyppyjengi Krakovaan/Brysseliin tms. kannustamaan? Nyt näkisin että joukkue tarvitsee kaiken tuen mitä irti on otettavissa. Hyvä aloitus syyskuussa ei varmasti pahentaisi asiaa.

Täällä on jo mainittukin, että Suomen mahikset ovat nimenomaan siinä, että lohkossa ei ole yhtäkään ylitse muiden. Viimeksi 1997 Suomella on todella ollut panosta viimeisessä pelissä, nyt jos siihenkin asti päästään, olisin tyytyväinen. .
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä nyt on oikeasti sellainen "nyt tai ei koskaan" -fiilis karsintojen osalta. Mursun kanssa oltaisiin varmasti jouduttu B-lohkoon :)

Portugali on tietysti ykkössuosikki, ennakkoon toiseksi kovimmaksi sanoisin Serbia & Montenegron. Joukkue, joka saa Espanjalta 4 pistettä kahdesta ottelusta ei ole huono. Puola, Belgia ja Suomi ovat tasapäisiä haastajia, mutta pystyvät varmasti kaikki horjuttamaan serbejä. Eikä Portugalikaan niin mahtava ole, että meidän tarvitsisi sinne yhtään kumartalemaan lähteä. Ei pahin mahdollinen vastus ykköskorista lähellekään, ainakin kotona on mahdollisuudet tasapeliin.

Oman lisänsä lohkoon tuo tietysti nuo neuvostotasavallat. Aluksi harmitti joutuminen juuri tähän seuraan, mutta sitten lohkon ylempi kasti pelasti tilannetta. Armenia, Azerbaidzhan ja Kazakstan -ottelut vieraissa tulevat olemaan kaikki varmasti samankaltaisia hankalia pelejä. Tuloksena voi ihan hyvin olla joku 0-0 nyhjäyskin, mutta helppoa ei varmasti ole muillakaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ennakkoon katsottuna ei tosiaan paha lohko Suomelle. Niinkuin todettu, lohkossa pelataan pomminvarmasti ristiin. Esimerkiksi Serbia on siinä touhussa aivan omaa luokkaansa. Parhaimmillaan todella vaikea vastustaja ja heikoimmillaan ottaa pataan armenian kaltaiselta pikkujättiläiseltä. Pikkuisen haiskahtaisi että nyt on se mahdollisuus..

Puolan kohdalla suurin virhe olisi katsoa nimilistaa ja etsiä sieltä tähtiä. Puola ei tosiaan loista yksilöinä mutta on erittäin vahva joukkueena, ja onkin härnännyt jo vuosia aivan euroopan huippumaita.

Belgialla on se ns. murrosvaihe jalkapallossaan menossa. Tosin on ollut jo pitkään. Taitoa sieltäkin löytyy mutta löytyykö tarpeeksi?

Portugalin parhaatkin ikääntyvät vuosivuodelta, Eikä niitä uusia Ronaldoja ole (Suomenkin) onneksi kovin montaa tilalle tullut. Silti selvä ykkössuosikki. Scolarin ensimmäisistä kommenteista, niinkuin muidenkin tämän lohkon valmentajien paistaa selvästi läpi se että lohko on etukäteen ajateltuna todella tasainen ja arvaamaton.

Suomen mahdollisuus on siinä, että koko pelaajaeliittimme on mukana, ja vieläpä täysissä ruumiin ja sielun voimissaan, sekä että se myös pelaa omalla tasollaan. Hodgsonin luulisi tietävän miten "suurmaita" kaadetaan. Kotiyleisön tukea tarvitaan myös..mikä Suomessa on muuten jalkapallon osalta aivan käsittämättömästi ollut tähän asti nollassa lukuunottamatta stadionin hyvää tunnelmaa muutamissa peleissä. Kotitappioita ei saa tulla. Vaikka lohkon tasaisuus ja ristiinpelaaminen saattaa myöhemmin sellaisenkin anteeksi antaa.

Ainii..Muurinen pilannee nämäkin karsinnat.. ;)
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Suomi ei tule pääsemään jalkapallon arvokisoihin ainakaan seuraavaan sataan vuoteen, ja hyvä näin. Turpiin siellä tulisi kuitenkin joka matsissa, ja rumin numeroin. Eipähän häpäistä itseämme kun ei olla mukana.

Ai niin, naisten maajoukkue muodostaa toki poikkeuksen.
 

tsei_tsei

Jäsen
Blackie kirjoitti:
Enemmän mua kiinnostaa minkälainen lohko Englannille tulee. Suomi ei vitoskorista pääse EM-kisoihin, kävi arvonnoissa kuinka hyvä tuuri tahansa. Toivottavasti kuitenkin karsinnat sujuvat sen verran hyvin, että seuraavissa MM-arvonnoissa ollaan neloskorissa.

MIESHUORA! LIVERPOOL JA MANU OMPI SUOMI OMPI SUOMI! Ottakaa siellä ELK:ssä vaan toistenne kyrvistä kiinni ja hymistelkää. C'mon England ja mälli lentää!

EDIT: Lisätään nyt vielä, että tuosta lohkosta on ihan hyvät mahkut kisoihin. Tuskin Belgiassakaan ajatellaan, että voi voi kun ollaan neloskorissa, niin mahkuja ei ole kisoihin. Ihan turhaa paskanjauhantaa tuollainen. Tottakai parempi koriasetelma helpottaa kisapaikasta taistelua, esim. neloskorin paikalla jäisi yksi paha eli Belgia pois. Tosin Belgiasta voi olla vaikka hyötyäkin Suomelle. Joka tapauksessa Suomen nykymateriaalilla kisapaikka pitää olla aina päätavoitteenaa. Nämä korisijoitusten parantamiset yms. tulee sitten vasta pitkän matkan päässä kakkosena.
 
Suosikkijoukkue
D-Kiekko, Teräs-Kiekko, Eka-Kiekko
tsei_tsei kirjoitti:
MIESHUORA! LIVERPOOL JA MANU OMPI SUOMI OMPI SUOMI! Ottakaa siellä ELK:ssä vaan toistenne kyrvistä kiinni ja hymistelkää. C'mon England ja mälli lentää!

ELKin osalta ei arvonta olisi voinut paremmin mennä, tiedossa rehvakkaat reissut Moskovan valoihin (junan kolkkeessa) sekä Tallinnan yöhön (Pollarin ja Tarkkailijan veneellä).
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Evil kirjoitti:
Suomi ei tule pääsemään jalkapallon arvokisoihin ainakaan seuraavaan sataan vuoteen, ja hyvä näin. Turpiin siellä tulisi kuitenkin joka matsissa, ja rumin numeroin. Eipähän häpäistä itseämme kun ei olla mukana.

Kiva että tulit valaisemaan meitä analyyttisellä katsauksellasi. Ihanko itse olit kehitellyt tuon kommentin? Se oli kuitenkin hyvin omaperäistä, vastaavaa ei ole koskaan luettukaan futiksenvihaajilta. Vinkkinä vaan, että ei niitä karsintamatseja ole sitten pakko katsoa, jos noin tuskastuttaa. Voi vaikka laittaa Karjala-lippiksen päähän ja videolta pyörimään koosteen lätkän MM-kisoista 1995. Se se vasta jotain oli.

Asiaan: kohtalaisen hyvä arpaonni tosiaan. Portugali ei ole kuitenkaan mikään mahdoton vastustaja ja Puola ennakolta ehkä paras vastustaja 2-korista. Eniten harmittaa jämäkorien maat, koska kova matkustaminen eksoottisiin maihin on edessä. Varsinkin kun matseja on edessä enemmän kuin muissa lohkoissa.
 

tsei_tsei

Jäsen
pernaveikko kirjoitti:
Portugali
- Varmasti hieno maa, mutta turhan samankaltainen kuin Espanja.

Tuli juuri käytyä Portossa. Aivan loistava kaupunki. Toivottavasti ei pelata Lissabonissa, kuulemma paskempi mesta kuin Porto, tai ainakin turvattomampi. Eikä tuo nyt mikään täysi Espanja-kopio ole. Jollakin tavalla pidin paljon enemmän kuin Espanjasta. Toki molemmissa maissa käyty vain yksi kaupunki.

Puola
- Rosvomaa, mikä ei hirveästi kiinnosta.

Joo, en ole kuin läpi reissannut, mutta melkoisen aggressiivinen maa ja täynnä ryöstäjiä. Kuulemma ainoa hyvä puoli on vahva, maukas ja edullinen olut. Ei sekään kai kuulemma kaikille maistu. Yksittäin ei kannattane kännissä hörhöillä.

Serbia&Montenekru
- Tuli jo käytyä, mutta aivan loistava paikka. Täytyy mennä uudelleen.

Tämä on käymättä. Bosnian puolella meno oli aggressiivisempaa, mutta Kroatiassa on melkoisen mukavaa. Montenegro on kuulemma loistava mesta. Saa nähdä missä pelataan.

Belgia
- Ei ole tullut käytyä kuin lentokentällä, varmasti ihan mukava paikka, joskin tuskin mitään erikoista.

Ite en ole käynyt edes lentokentällä. HMV settiä.

Armenia
- Varmaankin kuin Azerbaidzhan, ei pakottavaa tarvetta mennä.

Azerbaizdhan
- Uskomaton paikka, ehdottomasti haluan mennä uudelleen toisaalta jos vaihtaisi Armeniaan.

Kazakstan
- Tätä on odotettu, sopivasti junaradan varrella.

Mitenkäs nuo passihommat Armenian ja Azereiden kanssa? Kuulin, että jos on toisen maan leima passissa, niin voi aiheuttaa nihkeyttä toisessa maassa? Käsittääkseni maiden välillä on kuitenkin lähes sotatila?
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sehän näissä aina vituttaa, kun tulee joku kova jalkapallomaa samaan lohkoon, kun kaikki Suomen mieshuorat lähtee glory hunttaamaan Hollantia/Englantia/Italiaa. Onneksi nyt tuli senkin takia "vain" Portugali. Sitten KUN ollaan joskus kisoissa, niin sitten toki lähtevät Saku Koivun MM-95 paidat ja Karjala-lippikset päässä huutamaan Härmää voittoon.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tiedä vaikka paikallismatsi sytyttäisi sinne azerbaidzaniin kunnon kähinän..Niinkuin aikanaan olikohan Honduras - ElSalvador matsikin poiki sodan..

Sen verran pidän itse jäitä hatussa tästä Suomen lohkosta että meillä ei ehkä tosiaan materiaalin laajuuskaan "paperilla" oikeuta kuin viidenteen sijaan tässä lohkossa. Toki tukku "hollanteja ja italioita" jäi onneks toiseen lohkoon.

Viidenteen sijaan jäätäessä voisin kyllä viiltää ranteet auki..

Edit: Näppihäiriö lainaustoiminnon kanssa.
 

kovalev

Jäsen
Suomella todella hyvä lohko. Itsekin näkisin, että vain C-lohko olisi ollut vielä hitusen tasaisempi. Mutta kyllä kaikki on nyt ennenkaikkea omissa käsissä. Siinä mielessä valmentajan vaihtokin tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan. Varmasti piristää ja luo uutta henkeä ja etenkin osaa ottaa kaiken pelaajistaan mitä otettavissa on. Suomi ei tule koskaan olemaan taidollisesti futiksen top-10 maita, joten valmentajan taktinen osaaminen tulee korostumaan. Muurisen kohdallahan joukkueen kehitys pysähtyi juuri siihen, missä taktista osaamista olisi tarvittu. Kyllä tämä taitaa olla paras karsintalohko ikinä.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Andi kirjoitti:
Sen verran pidän itse jäitä hatussa tästä Suomen lohkosta että meillä ei ehkä tosiaan materiaalin laajuuskaan "paperilla" oikeuta kuin viidenteen sijaan tässä lohkossa. Toki tukku "hollanteja ja italioita" jäi onneks toiseen lohkoon.

Viidenteen sijaan jäätäessä voisin kyllä viiltää ranteet auki..

Totta kai nöyrä asenne on syytä säilyttää, sillä vaikka lohkosta tuli reilusti paljon helpompi mitä olisi voinut tulla, on kahden parhaan joukkoon pääsy vaikeaa. Mutta se mikä positiivisinta: realistista myös.

4-korin Skotlanti on varmasti ikionnellinen päästessään B-lohkoon Ranskan, Italian ja Ukrainan kanssa :)

Tulee varmasti jännittävät ja tasaiset karsinnat. Mielenkiinnolla odotetaan minkälainen on otteluohjelma.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Hyvä lohko. Belgia on täysin kaadettavissa, Portugalin peli pyörii pitkälti muutaman yksilön (kieltämättä huipputaitavan mutta ailahtelevan) varassa, Serbia-Montenegro on myös lyötävissä. Puola saattaa kuitenkin yllättää.

Kai tässä taas on se tuttu kaava. Armeniolilta sun muilta täydet pisteet kotona&vieraissa (okei, yksi tasapeli ehkä vielä käy), jokainen muista on haastettava kotona, vieraissa pitää tulla se 1,5 pistettä/ottelu ja sitten hieman vielä ristiinpelaamista niin avot. Mahdollisuudet on kyllä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tsei_tsei kirjoitti:
MIESHUORA! LIVERPOOL JA MANU OMPI SUOMI OMPI SUOMI! Ottakaa siellä ELK:ssä vaan toistenne kyrvistä kiinni ja hymistelkää. C'mon England ja mälli lentää!
Sivuhuomiona mainittakoon, että kun en tuosta ELK:sta ollut kuullutkaan, niin yritin googlettamalla selvittää asiaa.

Heti viides hakutulos paljasti mysteerin, kyseessä on näköjään Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä.

Miksi siellä sitten toisien kyrvistä kiinni pidellään, sitä en enää halunnut edes yrittää selvittää.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
pernaveikko kirjoitti:
Kazakstan
- Tätä on odotettu, sopivasti junaradan varrella.
Tuossapa voisi olla oiva reissu glory & expression hunterille kolkutella kiskoilla pari kolme päivää poikki Venäjänmaan. Lauleskella Leeviä: "Aral-järven kautta Ashghabatiin..." Jos tuo peli ei ole keskitalvella, niin voisinpa pistää vakavaan harkintaan.

Saattaa tulla aika hulina, kun parivaljakko Zetastan haastaa Armenian taisteluun Kaspianmeren herruudesta.

Puola on paha. Kattellaas eka mm-kisat ja ihmetellään sitten, että milläpä taktiikalla lähdettäis mm-puolivälieräjoukkuetta vastaan?
 

Jääkarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Hellas Verona, AC Milan, Tottenham
Ensimmäinen fiilis arvonnan ratkettua oli hyvä. Tässä perusteet.

Suomi ei todellakaan ole varma kisoihin menijä, mutta nyt unelma on elossa vielä arvonnan jälkeenkin. Portugali, Puola, S&M ja Belgia eivät ole helppoja, mutta eivät myöskään mahdottomia. Suomi on ennakkoon lohkon vitonen, mutta mahdollisuuksia on kahden joukkoonkin. Ristiin pelataan paljon ja näitä maita vastaan Suomella on mahdollisuus pisteisiin joka ottelussa. Jos olisimme joutuneet lohkoon B, ei olisi mitään saumoja. Sama homma olisi lohkoissa D ja F. Myös E olisi paha. Tämä on vitoskorista katsottuna toiseksi tai kolmanneksi paras arpa.

Portugali on hyvä futismaa, mutta ei suoritusvarmuudeltaan Euroopan isojen tasolla. Todennäköinen lohkovoittaja, mutta menettää pisteitä - kenties meillekin.

Puola on mennyt kaksi kertaa MM-kisoihin, mutta en ole vakuuttunut heidän tasostaan. Ainakin viime MM-kisoissa olivat aivan paskoja. Helppoa ei tule olemaan, mutta keskinäisistä matseista on mahikset ottaa 3, ehkä jopa 4 pojoa.

S&M on mielestäni Puolaa vähän kovempi, tosin myös ailahtelevampi. Lahjakas, nuori joukkue, joka voi järkätä yllärin Saksassakin. Karsinnoissa silti mahdollisuus voittoon ainakin kotona.

Belgia on sellainen perusfutismaa, vähän alamaissa ollut kuitenkin viime vuosina. Ei mikään peikko. Tästäkin voidaan saada 3 pojoa tai enemmänkin.

Koska lohkon sijat 1-5 ovat täysin auki, voi peräpää nousta ratkaisevaan rooliin. Jos kolmelta heikoimmalta saadaan 18 pistettä, ollaan hyvin lähellä kisapaikkaa. Joku banaaninkuori voi tulla eteen, mutta toivottavasti klaarataan nämä pienemmät maat.

Eli: Kisapaikasta ei ole mitään takeita, mutta nyt on ainutlaatuisen hyvä mahdollisuus. Vaatii tietysti huippuonnistumista, mutta viimeisimmissä kolmissa karsinnoissa sekään tuskin olisi riittänyt, vaikka viime EM-karsinnoissa kakkospaikka oli ulottuvilla.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös