Mainos

Suomen presidentinvaalin 2024 liveseuranta

  • 153 304
  • 3 006
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Onnea Stubbille ja hänen kannattajilleen vaalivoitosta! Itse äänestin kummallakin kierroksella Haavistoa, mutta kun 2. kierroksen ehdokkaat selvisivät, oloni oli helpottunut sen takia, että kummankaan ehdokkaan pääsy presidentiksi ei ketuttaisi.

En allekirjoita pettyneiden Haavisto-kannattajien näkemystä siitä, että Haaviston seksuaalinen suuntautuminen olisi ratkaissut vaalit. Minusta vaalit ratkesivat siihen, että Pekalla oli vastassa karismaattinen ja liberaali henkilö, joka sai puolelleen sekä oikeiston että liberaalit. Tämähän on tärkeintä presidentinvaaleissa, saada kannatusta koko kansalta yli puoluerajojen. Jos Haavistolla olisi ollut toisella kierroksella vastassa konservatiivinen tai vasemmistolainen ehdokas, väittäisin että Pekka olisi pyyhkinyt hänellä lattioita.

Lopuksi vielä hatunnosto kummallekin ehdokkaalle asiallisesta ja herrasmiesmäisestä käytöksestä ja molemminpuolisesta kunnioituksesta vaalien aikana! Samaa ei voisi kuvitella näkevänsä esim. Bidenin ja Trumpin kaksinkamppailussa.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Joko Haaviston kannattajajoukot on aloittaneet marssin kohti eduskuntataloa ja sytyttää sen palamaan? Eiks ne isossa maailmassa tee niin.
En ole lähtenyt marssille täältä Joensuun Karsikosta kohti Helsingin Mannerheimin tien eduskuntaloa, enkä ole aikeissa sytyttää sitä palamaan. Kunnioitan aina vaalitulosta, kunhan Suomen demokratiasta ja oikeusvaltio-periaatteesta pidetään kiinni.
 

Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Vaikka Haavistoa äänestin, niin tykkään miten ja mitä Stubb nyt juttelee englanniksi. Vahva näkemys pitää nyt olla ulkopolitiikasta. Ehkä olisi aika jopa siirtyä perässähiihtäjästä seuraavalle tasolle.
 

MegaForce

Jäsen
Haavistoa äänestettiin, koska Haavistosta haluttiin presidentti.
Stubbia äänestettiin, koska Haavistosta ei haluttu presidenttiä. Näin tiivistetysti.
Ei kovin vahva mandaatti Stubbille.
Minä Haaviston äänestäjänä tuen Stubbin tulevaa presidenttieyttä täysin. Nyt tarvitaan yhtenäisyyttä, ei vastakkainasettelua.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Olisi mielenkiintoista tietää että olisiko Haavisto edes ehdolla jos olisi hetero. Niin monimutkaisia asioita nämä että mikä on vaikuttanut mihinkin
Anteeksi, mitä mä just luin? Mitä ihmeen väliä sillä on onko ehdokas homo vai hetero. Eiköhän tässä ole kunnianhimo ihan muissa asioissa, mm. politiikassa jossa voi vaikuttaa maiden suhteisiin.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Donald Trump puhuu ihan yhtä sujuvaa englantia, mutta kukaan ei pitänyt häntä edustavana tai kansainvälisenä presidenttinä.
Laitetaan Trump puhumaan suomea ja katsellaan lopputulosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös