Suomen mestari 2004-2005?

  • 36 420
  • 222

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lukekaa mistä puhe

Viestin lähetti rico
Kuka keväällä muistelee Ilveksen viittä peliä marraskuussa? Ilveksen puolustus ja maalivahtipeli eivät ole sillä tasolla kuin esimerkiksi Kärppien tai vaikkapa Tepsin vastaavat. Majeskyn tulo olisi ollut kova juttu. Alkaa siinä vaiheessa koistisilla ja lauriloilla hakkaamaan kakka kalsareihin kun vastaan puskee vaikkapa John Maddenin ja Saku Koivun tasoisia pelaajia. Voi toki olla että lakkokin ehtii loppua, mutten usko siihen, ja vaikka loppuisikin niin.. Ilves ei taistele mestaruudesta.

IFK:n puolustus on keväällä dynamiittia, mutta maalivahtipeli on aivan toinen juttu. Todennäköisesti Ilves ja IFK kisaavat viimeiseen asti Toskalasta, toiselle jää sitten Riksman.

HIFK:n pakistossa on kaikki se monipuolisuus, mitä tarvitaan; Zidlicky on tahtoessaan koko Euroopan johtava pakki, Karalahti ja Söderholm antavat erittäin hyvää taustatukea hyökkäyspäässä. Kovuudesta vastaavat herrat Karalahti ja Saarinen, myös Kultanen parhaimmillaan on kova karju. Sitten on nuoria, kuten Pikkarainen ja Mikko Turunen. On tulivoimaa, liikettä, syöttötaitoa, fyysisyyttä, kokemusta, nuoruutta. On rightilta kovaa ampuvia pakkeja ja myöskin leftiltä ampuvia. Mitä puuttuu?

Myös hyökkäys on helvetin monipuolinen, tosin joitakin tähtipelaajia vähäinen peliaika voi alkaa turhauttaa. On valtakunnan tasolla kovia maalintekijöitä (Kuhta, Pärssinen, Vihko) on liigan parhaimmistoon kuuluvia senttereitä (Harkins, Madden) on rouhijoita (Pirjetä, Ruutu, Järvinen, Vopat(?)), on nuoria myös ratkaisuihin kykeneviä pelaajia (Hirso, Luttinen, Petrell). Ilveksellä on kieltämättä erittäin hyvä hyökkäys.

Kärpillä on hieman vastaavanlainen tilanne.

Mestaruudesta kisaavat tällä kaudella jo mainitsemani 4-5 joukkuetta.

En mitenkää tarkoittanut, enkä sanonutkaan, että Ipa taistelisi mitallista, vaan viittasin tuohon sanontaan, että Hyökkäys on Ipalla OK, mutta puolustus ei. Totuus on kuitenkin se, että viime otteluiden menestys on nimenomaan saavutettu hyvällä puolustuspelillä, eikä hyvällä hyökkäyspelillä. Tämä ei toki tarkoita, että Ipalla ei olisi muutamia huippu hyökkääjiä, mutta sillä saralla emme voi lähteä kilpajuoksuun (niinkuin nähtiin Sykoran viimeisinä aikoina).

Milloin Vihkosta on tullut hyvä maalintekijä? Samantasoisia löytyy joka liigaseurasta useampiakin.
 

Naama-Mikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Viestin lähetti Jokke
Onko noin hauskaa kun Jokerit voittaa Ässät, että pitää ihan tänne tulla yrittämään hauskaa postausta?

Kirjoituksesta päätellen olet yksi niistä urpoista jotka heittelivät viimeksi jotain väripommeja kun Jokerit kävi häviämässä Ässille Porissa.

Jaahas... todettakoon tähän väliin, että Jokerit ei millään muotoa ole erityisen lähellä sydäntäni. En kuulu minkään joukkueen faniklubiin, mutta seuraan otteluita aktiivisesti pääkaupunkiseudulla. Väripommejen heittämisestä en tiedä yhtään mitään, sillä myönnettäköön, etten koskaan ole Porissa käynyt.

Koska Joken viesti oli selkeästi osoitettu minulle, näen oikeudekseni saada vastata siihen ilman mahdollisia sanktioita chattauksesta. Jos modesedät/tädit toisin päättävät niin eipä voi mitään.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Suomen mestari 2004-2005 on Oulun Kärpät.

1. Loistava hyökkäys kalusto (vaikka Nylander lähtisikin)
2. Pakki kalusto vahva (tähän asti päästänyt kärpät toiseksi vähiten maaleja, vaikka maalivahdit eivät ole 100% onnistunetkaan)
3. Suurimalla osalla pelaajista viimevuodesta kokemusta playoffeista ja finaalista.

Ja jos kärpillä käy kaikesta huolimatta huonosti toivon HPK voittavan.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Jokke
Kirjoituksesta päätellen olet yksi niistä urpoista jotka heittelivät viimeksi jotain väripommeja kun Jokerit kävi häviämässä Ässille Porissa.

Jaa, väripommeista en tiedä mitään, mutta mielestäni Naama-Mikon kirjoitus oli varsin hersyvä. Varsinkin tähän ketjuun(Suomen mestari 2004-2005), jossa todellakin eräät jatkoaikalaiset ovat saaneet tehtyä Porin Ässistä jonkun ihmeellisen mustan hevosen/yllättäjän. Realiteetit on melkoisesti hukassa, mikäli joku todellakin kuvittelee Ässillä olevan minkäänlaisia mahdollisiuksia Suomen mestaruuteen kaudella 2004-2005.

Siinä mielessä Ässillä on tällä kaudella mahdollisuus olla musta hevonen tai yllättäjä, mutta ketjun otsikkona pitäisi olla 'pudotuspeleihin pääsevät joukkueet 2004-2005'.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti Ohmi
Siinä mielessä Ässillä on tällä kaudella mahdollisuus olla musta hevonen tai yllättäjä, mutta ketjun otsikkona pitäisi olla 'pudotuspeleihin pääsevät joukkueet 2004-2005'.

En usko Ässien mestaruuteen, mutta kuten olen jo jossain aiemminkin sanallisen arkkuni avannut, kuuden sakkiin sijoitus tekee minut äärettömän onnelliseksi. Toivolallahan on menossa suunnitelma saada Ässät kärkipäähän, mutta hieman se vie vuosia, ei siitä ylitse päästä.

Säälipleijaritkin ovat parannusta viime kauteen verrattuna, Jyp oli lopussa kaksi pistettä edellä, kymmenentenä. Mutta tosipleijarit palauttaisivat viimeistään uskon paremmasta huomisesta, ja lisäisivät joukkueen uskottavuutta.

Loppuun asti riittää joukkueen panos Jokereilla, tämä on minun näkemykseni. Jortikkaa voi hetkellisesti syyttää ihan mistä vaan, mutta ihmeellisesti joidenkin valmentajien joukkueilla on taipumus olla pelivireessä oikeaan aikaan. Ja joukkueella on melkoinen sälli maalinsuulla.

En oikein jaksa uskoa Kärppien uusivan huumaansa, Nikke ei ole mielestäni samassa vireessä kuin viime vuonna, ja Koivun Jukalla on niin kauniit puheet vastustajan paremmuudesta. Saku ja Recchi toki voivat kääntää tämänkin asian päälaelleen.

Ei kovin jäätävät perustelut, mutta mielipiteeni on tämä.
 

Realisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haaveet kaatuu

Viestin lähetti Hesus


Silti tuo kevät on aina jotenkin pelottavaa aikaa, pelkästään suuri jännitämisen asia on se että pääseehän Hpk neljän sakkiin, niinhän ei ole koskaan vielä käynyt että Hpk olisi heti kättelyssä pudonnut, mutta saas nähdä kuin käy...


Teoriassahan pudotuspeleissä runkosarjan 10 parasta voi voittaa mestaruuden. Vuodesta toiseen resursseihinsa nähden selvä ylisuorittaja HPK hyytyy aina kalkkiviivoilla. Eli kaikki paukut käytetty runkosarjassa. Välierissä sitten jos ei materiaaliltaan niin ainakin budjetiltaan ns. suuret seurat venyvät loppuun saakka ja Kerhon(kin) tyytyminen on jälleen Mikki Hiiren osaan. Eiköhän näin käy myös ensi keväänä?

Toki toistuvat pronssimitalitkin HPK:n kokoiselle pikkukylän seuralle ovat hatunnoston arvoinen suoritus.

Eipä silti, olishan se upeata nähdä joskus ns. pikkuseura finaalissa, tai mestarina.

Vaikka Koo-Vee.
 

Marek#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SaPKo
Viestin lähetti Hesus
Kuinka piristävä asia se olisikaan jos HPK kannun keväällä veisi?! Se olisi parasta mitä ikinä vaan toivoa voi,ainakin näin täältä hämeenlinnan kantilta..

Kyllähän te kannun taas kerran viette, mutta materiaaliltaan se on pronssia, no can do.
Vuodenhan se olikin HIFK:lla lainassa joten nyt onkin aika kirkastaa tuo pytty. Usko on kova että pitkälle keväällä mennään HIFK:n leirissä varsikin kun hra Madden tuli vahvistamaan hyökkäyspäätä.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Viestin lähetti psychodad
Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä näiden kriteerien kanssa, mutten millään ymmärrä millä osa-alueella lukko ei näitä kriteerejä täytä. Myös Bluesin pitäisi nämä täyttää jos maalivahdin vielä hommaavat.

Roloson on loistava maalivahti, Rautakorven valmennuksen sinun pitäisi tietää laadukkaaksi, ketjuissa on leveyttä....ainoa mikä arveluttaa on toki se toimiva pelitapa, lukko on alisuorittanut materiaaliinsa nähden mutta on nousemassa tasolleen. Jäähyilystä on päästy tehokkaasti eroon.

No, mielipiteensä jokaisella mutta hiukan voisit tarkentaa että millä osa-alueella mättää mielestäsi.

Itsepä tuon sanoit, eli pelitapa on se joka Lukolla mielestäni tökkii. Vikana ei itsessään ole pelitapa teoriassa vaan se toteutuspuoli mättää. Lukko ei pelaa tarpeeksi tasaisesti jotta voisi sanoa pelin olevan täysin kuosissa. Nyt voi tietysti jutella näitä diiba-daaba juttuja siitä että onhan tässä vielä aikaa, mutta ei tuo meikäläisenkään kirjoitus mikään raamattu ole ja voimasuhteet voivat muuttua.

Mestarijoukkueet erottuvat yleensä muista armottoman kovan rutiinitasonsa vuoksi. Esim. Rautakorpi jauhoi Tapparassa kolmet finaalit ennen kuin poika tuli kotiin. Nyt on sama urakka edessä Lukon kanssa, viime kausi oli ensimmäinen harjoittelukerta ja nyt katsotaan mitä on opittu. Lukon rutiinitaso ei ole vielä lähelläkään TPS:n, Jokereiden tai Kärppien tasoa, ts. tiukassa paikassa Lukko ei osaa vielä luottaa omaan pelitapaansa 110 prosenttisesti.

Lisäksi itseäni epäilyttää Lukon materiaalin riittävyys "oikeissa" peleissä. Kuten viime vuonna nähtiin on henkisellä puolella ratkaiseva merkitys playoffeissa. Silloin Lukko pelkäsi ja HPK käveli kettupaitojen yli, huolimatta Lukon paperilla vahvasta joukkueesta. Paperilla raumalaisilla on pari ok ketjua, mutta varsinkin hyökkäyspeli lepää hirveästi muutaman yksilön harteilla. Larouche, Toporowski, Saarela ja viime peleissä Koivisto ovat olleet ne pelaajat jotka tilanteita ratkaisevat. Varsinkin Tähtinen on ollut tehojensa puolesta itselleni kova pettymys, samoin Torkki. En usko että Lukko nostaa profiiliaan niin valtavasti kevään aikana että se nousisi varteenotettavaksi mestariehdokkaaksi, vielä tänä vuonna.

Blues nyt vielä vähemmän on mestariehdokas, koittaisivat nyt ensin päästä edes säälipleijareihin asti. Bluesin voima lepää täydellisesti Kolanosin, Kohnin, Wilson ja MacLeanin harteilla. Mielestäni ei mitään asiaa kärkikahinoihin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Kiitos kattavasta vastauksesta, hyvin perusteltua, vaikka olemmekin asioista hiukan eri mieltä varsinkin aikataulun suhteen. Mielestäni lukko on lähes identtisessä tilanteessa Tapparan mestaruuskauden suhteen. Ja johtajuutta sekä rauhallisuutta on tullut kovasti lisää joukkueeseen.

Tosin jos NHL alkaa, meiltä lähtee paljon johtajuutta ja kokemusta pois. Larouche on kokenut kettu, Gill ja Roloson vähintään samaa sarjaa, ja Toporowski näytti omaa tasoaan viime kauden playoffeissa. Kotimaisista Pirnes on, kuten varmasti hyvin tiedät, hyvä playoff pelaajaa. Tätä taustaa vasten en olisi ollenkaan niin huolissani kuin viime kaudella olisi ollut syytä.

Mutta sittenhän tuo nähdään...vain yksi sen voi voittaa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Viestin lähetti psychodad
Mielestäni lukko on lähes identtisessä tilanteessa Tapparan mestaruuskauden suhteen.

Muuten kyllä, mutta Lukolla ei ole takanaan kaksia finaaleja. Tähän viittasin tuolla rutiinijutulla.
 

Hesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Millähän perusteella tämä realisti on saanut kirjoitus oikeudet tänne? Kaikestahan huomaa, että miehen "asiantuntevuus" ei ole ollenkaan riittävää tämän tasoiselle keskustelulle..?

Ei kuitenkaan varmasti kauheasti ole varaa Ilveksenkään viimeisen n. 10 vuoden menestyksellä rehvastella etenkään hpk menestystä vastaa vaikka tokihan ilves oli tässä joku vuosi sitten finaaleissa hifkille häviämässä... Ja alkaa nyt sitten vielä pikkukaupunkilaiseksi haukkumaan, eikös se ole jo vähintään asiatonta? Luultavammin mies itse oikeasti jostain lempäälästä kotoisin tai jotain..

Mutta vielä kerran totean että Hpk on varsin realistinen mestarisuosikki tällä(kin) kaudella, samaahan ei voi sanoa esim. ilveksestä.. Nimim.realistikin voisi silti tuhlata puhelin laskuaan äänestämällä ensi sunnuntaina tv:sta näytettäväksi HPK-Ilves ottelun..?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Viestin lähetti Hesus
Millähän perusteella tämä realisti on saanut kirjoitus oikeudet tänne? Kaikestahan huomaa, että miehen "asiantuntevuus" ei ole ollenkaan riittävää tämän tasoiselle keskustelulle..?


Realistin kirjoitushan oli ihan realistinen, juuri noin Kerholle on käynyt aiempina vuosina. Eväät on syöty välieriin mennessä. Viime vuonnakin Kerho oli hienon Lukko-sarjan jälkeen keskimmäistä peliä lukuunottamatta täysin vastaantulija TPS:ää vastaan.

Tänä keväänä näyttäisi HPK:n joukkue paljon valmiimmalta. Huippumaalivahti, erittäin laaja ja tasainen materiaali ja muutama poikkeuksellisen taitava yksilö. Jos avainpelaajien ajatukset pysyvät tällä kertaa tosipaikassa Suomessa ja HPK:ssa, on mahdollisuudet (jälleen kerran) vaikka mihin.

Toki on muistettava, että NHL-tilanne ja mahdollinen pelaajaryntäys liigajäille saattaa käännellä vaakakuppia vielä moneen kertaan.

Pistetään nyt vielä toive, että mestaruus pysyisi Helsinki-Turku-Tampere -akselin ulkopuolella.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Pistetään nyt vielä toive, että mestaruus pysyisi Helsinki-Turku-Tampere -akselin ulkopuolella. [/B][/QUOTE]

PRIKUULLEEN!
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti puuha-pete
Pistetään nyt vielä toive, että mestaruus pysyisi Helsinki-Turku-Tampere -akselin ulkopuolella.

Jos tällaiseen lähdetään, niin minä lisään listaan Oulun.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No ny saa si kaikki tupsukorvat olla si vaa ihan hiljaa. Raipelta on nimittäin paikallisessa aviisissa kysytty monesko Ilves on SM-liigassa keväällä ja Raipe sano että kuudentena. Ei täsä si muuta.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
on illan ottelun Jokerit-HPK voittaja. Ja tänään muuten voittaa Kerho. Siinä se.
 

Metalheart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Chris Pronger, HC '05 Banská Bystrica
tämän vuoden mestari on
1.Kärpät. Tasavahva joukkue ratkaisijoita löytyy
2.Hpk. muutama loistava pelaaja,joukkueella hyvä yhteispeli ja taisteluatahtoa riittää vaikka muille jakaa.
3.Tps. vaikkakin ailahteleva nyt niin isojen otteluiden joukkue(etenkin jos saavat saku koivun, reccin ja kiprusoffin mukaan joukkueeseen Tps on vahvoilla)
4.Jokerit.
5. Hifk
eiköhän se joku noista ole
 

ElvisG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Florida
Tässä mun veikkaukset:


Runkosarja:

1.Kärpät
2.HPK
3.IFK
4.TPS
5.Jokerit
6.Ässät
-------------
7.Ilves
8.JYP
9.Tappara
10.Lukko
------------
11.SaiPa
12.Blues
13.Pelicans


Mini-playoff:

Ilves-Lukko 2-1

JYP-Tappara 2-0

Playoff:

Kärpät-JYP 4-1

HPK-Ilves 4-3

IFK-Ässät 4-2

TPS-Jokerit 2-4

Välierät:

Kärpät-Jokerit 32

IFK-HPK 3-1

Pronssiottelu:

HPK-Jokerit 3-2 ja. (pelataan 1 ottelu)

Finaali:

Kärpät-IFK 1-3

Mestiksestä nousee Kalpa tai Jukurit.

Kärpät-IFK
 

Mwandishi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti karr
Kärppä-fani: Kärpät.
HIFK-fani: HIFK.

Kuolematonta.

Niin no, kun molemmilla joukkueilla on mestaruuteen riittävä materiaali niin kyllähän fanit yleensä uskovat omien voittoon..

Elikkä, mestari on HPK.
 

Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän se näyttäisi mestaruus matkaavan tänä vuonna tuonne Hifk:n leiriiin. Jotenkin pelottaa tuo Kärppien soveltumattomuus pleijari kiekkoon.Suurimpia suosikkeja Hifk:n, Kärppien ja Jokerien ohella mestariksi olisi mielestäni Lukko, kunhan vain rupeaisi pelaamaan omalla tasollaan. Hifk:ta pidän suurimpana suosikkina siksi että on Play-off kiekkoon soveltuva materiaali, on sopiva kombinaatio fyysisyyttä ja taitoa, edellyttäen siis tietenkin että NHL:n työsulku jatkuu. Maalivahti-tilanne on kyllä kinkkinen vaikka Lundell nyttemin ihan hyvin pelailee. Kärppien tulisi kyllä satsata johonkin fyysiseen laituriin,pelottaa jo ajatella kun pleijareissa esim. Kärppää nostetaan vuorotahtiin seinälle.Toisaalta jos taas työsulku loppuu niin empä haluais olla Aravirran housuissa kun pajatso tyhjenee Zidlickyn ja kumppaneiden muodossa.
 

julijussi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jack "matkalla" Kerouac
Paljon vaikuttaa että alkaako nhl-kausi keväällä; jos ei, niin HIFK on kovilla. Jostakin syystä en jaksa usko että Kärpillä riittäisi paukut keväällä kun tosipelit alkaa. Esim. juuri fyysisyys on iso puute mitä varsinkin keväällä tarvitaan.

Henkilökohtainen perversioni on, että Blues veisi kannun. Syytä en tiedä, ehkäpä tunnen myötätuntoa heitä kohtaan. Surullista.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Viestin lähetti julijussi
Surullista.

Ennemminkin sairasta :)

TPS aloittaa tripla-triplan tänä keväänä. Big Daddy on peräsimessä ensimmäisessä mestaruudessa ja Jursi kahdessa seuraavassa. Sen jälkeen SM-liigaan tulee työsulku.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaahas mitä mättöä tässä ketjussa heitetään. Maljaa ei ole ikinä nostellut joukkue, joka ei oli ennakkoon ollut suosikki. Tänä vuonna suosikkeja olivat Jokerit (kuten aina) ja Kärpät. Muita joukkueita joiden mestaruutta ei voitaisi pitää jättipommina ovat, TPS, HIFK ja Tappara,

Lyönkin vaikka asuntoni vetoa, että joku yllämainituista voittaa mestaruuden tänäkin vuonna. Yllämainittujen lisäksi on mestaruuden liigassa onnistuneet voittamaan Ilves ja ehkä Ässät (1978, oliko jo liigaa)?

Muutosta ei ole odotettavissa!
 

Banhammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Mystinen mies
HIFK

Koskaan ei ole ollut yhtä selkeää ennakkosuosikkia mestariksi kuin mitä HIFK on nyt. Vain joukkueen oma, täydellinen mokaus, voi estää 'Pojan' tulemisen Nordikselle tänä keväänä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös