Tuossa jokin aika sitten oli hyvä artikkeli liittyen näihin peleihin Kiekkolehdessä tai
Jääkiekko lehdessä, jossa puhuttiin juuri näistä, että Suomessa jopa C-junnuilla on kovia pelejä kaudessa noin 15~. Kun Kanadassa mennään siellä 40-50 paikkeilla. Onhan tässä aika iso ero, pelithän ne kehittää.
Tässä on koko homman ydin samoin kuin tuossa nimimerkki okan viestissä alempana. Suomessa nimenomaan treenataan liikaa pelaamisen kustannuksella. Ajatellaan näköjään niin, että hirveällä määrällä toistoja saadaan tusinakamasta hiottua timantteja. Samaan aikaan ne oikeasti lahjakkaat ja tulevaisuuden ratkasijat kypsyvät touhuun, kun mihinkään muuhun kuin lätkään ei jää aikaa. Hinkataan jotakin helvetin pelisysteemiä sisään tuhansilla toistoilla ja ihmetellään, kun loistavasta pelisysteemistä huolimatta tulee kuokkaan. Perustaidot ja kiekonkäsittely, missä pelaa? Taktista osaamista voi kehittää myöhemminkin, mutta jos ne perustaidot eivät ole tulleet opituiksi, niin vaikeaa se on puukäsillä otteluita ratkaista. Mitenkäs se ikivanha totuus menikään: lahjattomat...
Nuorten kundien tulisi saada harrastaa muutamaa muutakin lajia kiekon ohella, jotka tukevat toisiaan ja tehdä sitten ratkaisunsa tuossa 15-16 vuoden kieppeillä, jos lahjoja tiettyyn lajiin näyttää löytyvän. Pahasti mennään metsään, jos 10-vuotiaille ehdotellaan 6xviikossa treenikertoja. Kuinkahan moni jaksaa tuolla menolla edes mopokortti-ikään? Ei ongelma ole harjoitusten määrässä vaan niiden laadussa. Samoin pelaamisen tärkeys ja pelaamisen kehittävyys näyttää unohtuneen täysin tässä maassa. Tulee asian suhteen sama fiilis kuin nykyisen suomalaisen koulutuspolitiikan suhteen, jossa kaikki pitäisi saada koulutettua maistereiksi kyvyistään riippumatta.
Kanadaan ja Venäjään ja niiden juniorituotantoon vertaaminen on täysin mahdotonta. Sieltä löytyy niin paljon enemmän massaa, jota voidaan tuhlata tällaisen koneiston hampaisiin, ettei vertailu pieneen Suomeen ja sen harrastajamääriin mitenkään onnistu. Väkisinkin sillä pelaajamäärällä syntyy huippuja enemmän kuin Suomessa. Suomen kokoisessa maassa ei ole varaa hukata yhtäkään lahjakkuutta liian suurien harjoittelumäärien vuoksi. Ja erityisen pikaisesti on päästävä eroon ajatuksesta maajoukkuevalinnoissa, että valitaan parhaiten joukkueeseen soveltuvat pelaajat. Suomesta pitää valita kisoihin "
parhaat pelaajat, jotka sitten muodostavat parhaan mahdollisen joukkueen. "Laidanhinkkaajia" meillä on aivan tarpeeksi, ja näiden puukäsien suosiminen johtaa niiden taitavimpien yksilöiden sorsimiseen. Viittaan tällä esimerkillä tapaus Dufva-Aaltonen (valitsematta jättämiseen).
Oma resepti on pelien määrien lisääminen. Ja nimenomaan kovien pelien lisääminen. Ja tämän on tapahduttava nimenomaan harjoittelun kustannuksella, harjoitusmääriä ei tule lisätä. Samalla harjoitusten laatuun on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Lätkän pitäisi olla harrastus 15-16 vuoteen asti ja sallittava myös muiden lajien (jalkapallo, jääpallo, kaukis, yleisurheilu harrastaminen) ja vasta tuossa iässä pitäisi suorittaa ensimmäisiä lajivalintoja. Tähän päälle normaalit koulunkäynnit, vastakkainen sukupuoli, mopoilut yms. setit, niin eipä siinä jää pelkällä kumilätkän harjoittelemiselle 6 iltaa viikossa+pelit päälle.
Oikeastaan tuntuu siltä, että tämä kummallinen vouhotus pelikirjoista ja taktiikan ylivertaisuudesta on sulkenut monilta silmät erityisen pahasti. Kyllähän taitava pelaaja osaa noudattaa sovittua taktiikkaan aivan yhtä hyvin kuin puukäsi, joka ei kiekon saatuaan välttämättä osaa muuta kuin lyödä sen vastustajan päätyyn. Taitovaje ei johdu Nuori Suomi-projektista vaan siitä, että täällä painotetaan vääriä asioita harjoittelussa ja harjoitellaan liikaa pelaamisen kustannuksella. Ja unohtamatta pihapelien tärkeyttä.
Sihvosen viimeisintä kirjoitusta on hauska peilata sen suhteen, mitä hän kirjoittaa Teemu Selänteestä. Ja kuten kaikki ainakin Teemun kirjan lukeneet tietävät, hän taisi harrastaa myös muutamaa muuta lajia kiekon ohella.
Loppukaneettina sen verran, että ei niistä Löppösistä ja Töppösistä ilman vaadittavaa lahjakkuutta koskaan tule huippupelaajia, vaikka he harjoittelisivat kuinka paljon. Vaaditaan oikeanlaista treenausta ja asenteiden muutosta, myös niiden taitavien pelaajien +(oikukkaiden luonteiden) on saatava pelata pelisysteemistä huolimatta.