Mainos

Suomen Idols 2011

  • 183 838
  • 750

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Stina yrittää räväyttää, mikä ei mielestäni sovi hänen habitukseensa. Stina on rockmimmi, jonka pitäisi säilyttää cooliutensa, eikä riskeerata tällaisilla riehakasta heittäytymistä vaativilla biiseillä.

Sanoisin juuri päin vastoin. Stinan nimenomaan pitäisi yrittää räväyttää, hän on tähän asti vetänyt tasaisen tappavalla ja tylsällä karaokelinjalla. Laulanut ihan hyvin mutta onnettoman persoonattomasti. Biisivalinta tälläkin kertaa on kuitenkin Alin ohella illan huonoin, en jaksa uskoa että tuota biisiä pystyy vääntämään mitenkään onnistuneesti omannäköiseksi. Etenkään Stinan track recordilla.

Muilta osin pitkälti kanssasi samaa mieltä. Paitsi ehkä sen suhteen miten Hennariikka aiemmin on "tulkinnut" balladeja, mutta biisivalinta kyllä on kova. Toivotaan että hoitaa homman himaan.
 

Kaivanto

Jäsen
Stina yrittää räväyttää, mikä ei mielestäni sovi hänen habitukseensa. Stina on rockmimmi, jonka pitäisi säilyttää cooliutensa, eikä riskeerata tällaisilla riehakasta heittäytymistä vaativilla biiseillä.

Sanoisin juuri päin vastoin. Stinan nimenomaan pitäisi yrittää räväyttää, hän on tähän asti vetänyt tasaisen tappavalla ja tylsällä karaokelinjalla. Laulanut ihan hyvin mutta onnettoman persoonattomasti.

Mä taivun Mr. Walkerin kannalle. Tämän Stinan esitykset jakautuvat niin, että kaikki revittely-yritykset ovat olleet just sellaisia ponnettomia läpijuoksuja kuin täällä on monesti todettu eikä hänen äänensäkään sovi niihin mitenkään ihmeellisen hyvin. Sen sijaan rauhallisemmissa biiseissä mimmin matala hönkäily on äärimmäisen pornoa ja lisäksi hän taitaa olla persoonaltaan pohjimmiltaan jotenkin introvertti, jolle hauskanpito ja irrottelu ovat pakotettua eivätkä luontaista toimintaa. Hän ei saa esityksiinsä lisää intensiivisyyttä kiihdyttämällä vaan hidastamalla. Ilmeisesti hän itse pitää kuitenkin itseään virheellisesti menevänä rokkimimminä ja kuvittelee, että tämä rokki-iskelmä oli hyvä valinta? Toivottavasti kisassa tulee pian vaihe, jossa tuomaristo pakottaa porukan laulamaan balladeja.

Alin valinta vaikuttaa aika karsealta hänen wanhaa aikaa tihkuvalle äänelleen ja tyylilleen, ei voi käsittää. Esim. Hennariikan Romanssi olisi ollut hyvä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän tuo Ali hyvin laulaa kuten aina mutta ei sille mitään mahda että tuo biisi on ehkä yksi maailman aneemisimpia, eikä Leri & kumppanit ole saaneet loihdittua tuohon edes mitään mielenkiintoista sovitusta.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Alista kyllä tykkään, hänessä on voittaja-ainesta!

Stinakin vetää hyvin tuota Tomppaa, mutta en vaan pääse yli tuosta hänen vasemman käden liikkeestä. No tällä kertaa ikkunanpesu on jäänyt vähemmälle, mutta ei se käsi pysy kurissa millään.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Stina sai äänestään enemmän irti kuin kertaakaan tämän kilpailun aikana, ja kuulosti varsin hyvältä. Mutta mikä ihme siinä on että tuo Stinan lavaliikehdintä näyttää aina niin dorkalta? Oudon näköistä hytkymistä ja "ikkunanpesua" kuten edellinen kirjoittaja asian hyvin ilmaisi.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Miksi pitää paikallaan vatkaka koko biisin ajan kun voisi kävellä jossain vaiheessa lavan toiseen reunaan ja ottaa sieltäkin yleisöä mukaan. Nauratti vaan kun näillä on jonkilainen koreograafikko ja sitten se koreografia on tollainen.

"No seiso vaikka paikallassa ja vatkaa siinä".
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mutta mikä ihme siinä on että tuo Stinan lavaliikehdintä näyttää aina niin dorkalta? Oudon näköistä hytkymistä ja "ikkunanpesua" kuten edellinen kirjoittaja asian hyvin ilmaisi.
Joo, tuo Stinan liikehdintä on aika jotenkin teennäisen oloista ja vaikuttaa liiankin opetetulta, eli ei ole luontevaa. Hiukan sellainen laskelmoitu tyyli leimaa tyttöä muutenkin, mutta laulaahan se tosi hyvin, ei siinä. Vaikka en sinänsä tuontyyppisestä äänestä kauheasti pidäkään.

Toistaiseksi ollut kyllä paljon parempaa settiä kuin viime viikolla.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo, tuo Stinan liikehdintä on aika jotenkin teennäisen oloista ja vaikuttaa liiankin opetetulta, eli ei ole luontevaa. Hiukan sellainen laskelmoitu tyyli leimaa tyttöä muutenkin...

Aika pitkälti samaa mieltä.

Mutta Martti veti kyllä helevetin komeasti! Ihan täydellinen biisivalinta Martin äänelle kuten ennakkoon arvelinkin, ja muutenkin onnistunut ja luonteva esitys.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt mä haistan joko loistavan onnistumisen tai surkean flopin. Siis Hennariikan esityksestä puhun.

EDIT: väärin haistoin, mutta oli se lähempänä ensimmäistä vaihtoehtoa kuin toista.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tosi kauniisti lauloi Hennariikka vaikka muutamassa kohtaa menikin vähän niin ja näin vireen kanssa. Ihan selvästi paras esitys kuitenkin häneltä tähän saakka.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tosi kauniisti lauloi Hennariikka vaikka muutamassa kohtaa menikin vähän niin ja näin vireen kanssa. Ihan selvästi paras esitys kuitenkin häneltä tähän saakka.
Hennariikan ongelma mielestäni on se, että vaikka on kaunis ääni, niin laulu kuulostaa toisinaan hiukan tasapaksulta ja värittömältä. Tässäkin esityksessä hetkittäin oli sitä ongelmaa. Välillä sitten etenkin korkeammissa äänissä kuulosti todella hyvältä ja ilmeikkäältä.

Vaan on se kaunis tyttö. Kolahtaa jotenkin enemmän itseeni tuo Hennariikan olemus kuin Stinan.

Tulee olemaan aika vaikeata arvioida, kuka näistä tipahtaa. Katsotaan nyt miten Ilpo suoriutuu vielä. Hennariikka nyt voi olla liipaisimella, tosin tuo kappale varmasti vetoaa tunteisiin monella ja voi tuoda ääniä.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Pari ekaa kappaletta oli kyllä sieltä tylsemmästä päästä mitä tällä teemaviikolla oli edes mahdollista valita. Sekä Ali että Stina lauloivat taas omalla tasollansa ihan hyvin, mutta eipä noista esityksistä mitään käteen jäänyt huonojen lauluvalintojen takia.

Martti sen sijaan oli parempi kuin on viikkoihin ollut, onnistunut lauluvalinta ja sovituskin ihan hyvä. Myös Hennariikka onnistui mukavasti, pysyi ainakin nuotissa koko biisin, ja kuulostihan se ihan hyvältä. Hänen selkeästi paras esityksensä tähän mennessä tässä kisassa.

Jos ei Ilpo vedä ihan täysin kölin alta (mahdollisesti vaikka vetäisi), niin haistelen tässä hieman yllätyspudotuksen makua. Stina saattaa olla vaarassa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jumalauta Ilpo! Mistä ihmeestä tuo ääni tulee? Ihan loistava esitys! Jopa tuo Ilpon vireongelmakin loisti poissaolollaan. Illan paras!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ilpon ääni kuulosti nyt kyllä paremmalta kuin koskaan aiemmin. Lisäksi biisi on hemmetin hyvä. Taitaisi suomeksi laulaminen sopia miehelle parhaiten tämän perusteella.
 

J.Petke

Jäsen
Nyt olisi Alin aika pudota. En pitänyt lainkaan hänen viime ja tämän viikon esityksistä. Jotenkin tuo on niin monotoninen jätkä.

Hennariikka veti kyllä nätisti. Myös Stina oli hyvinkin porno, panisin. Myös kaikkosilpo veti hyvin.

Ali kotiin tänään vaikka media ja tuomaristo haluaa Hennariikan tippuvan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ilpolla on kyllä komea ääni. Hieno veto. Kuulosti kyllä vähän liikaakin Baddingilta.

Hennariikan Romanssi oli nätti veto. Tosin sen biisin Leif Wagerin veto korkealta ja tunteella on niin upea, että kaikki muut kuulostavat väkisinkin pliisuilta. Ei siis hyvä biisivalinta Hennariikalta.

Kaikissa esityksissä häiritsi laulajien paikallaanseisominen. Eikö mikki mahdollistanut liikkumista? Tosin Stiinalla oli päälläkin sellainen roiskeläppä ettei sen kanssa edes pysty liikkumaan - niin vaimo sanoin.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä vaiheessa täytyy muuten sanoa, että ehdottomasti kovatasoisin Idols-ilta tänä kautena. Yhtään epäonnistujaa ei mun mielestä ollut, ehkä jopa hieman yllättäen Stina saattoi olla vähiten hyvä vaikkei hänkään huono ollut.

Paras oli Martti, sen jälkeen Ilpo ja tarkemmin ajateltuna se vähän tummempi väri äänessä oli vaan hyvä juttu, oli se sitten tarkoituksellisesti haettua tahi ei. Kolmanneksi rankkaan Alin ja hänen jälkeensä Hennariikan.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mitä vittua??!! Itse odottelin tästä Iskelmäillasta totaalista farssia tai jopa arvotonta näytelmää, mutta mitä vielä! Ehdottomasti korkeatasoisin osakilpailu tähän mennessä!

Stina mielestäni heikoin, tuntuu olevan jotenkin ammukset loppu. Kun taas sitten Ilpo iskee kisa kisalta uutta kutia putkeen. Kukaan ei silti varsinaisesti munannut, vaan hyviä kaikki. Ilpon biisi oli mielenkiintoisin ja erinomaisesti tulkittu. Hennariikka lähellä täyspottia, mutta jäi lievästi torsoksi. Alilta paras veto tähän mennessä, kun se saatanan ärsyttävä koilotus loisti poissaolollaan. Enpäs tiedä nyt yhtään, että kuin käy...
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Hyvin veti Ilpokin, ja biisivalinta osui kyllä ihan nappiin herralla. Muutamassa kohdassa hieman kaikkosi taas vire, muttei läheskään niin pahasti kuin aikaisemmilla viikoilla. Taisi olla myös hänen paras esityksensä tähän mennessä. Kaikkiaan siis oikein hyväntasoinen ilta verrattuna kauden aiempaan tasoon. Vieläkään kuitenkaan kukaan ei täysin räjäyttänyt pankkia, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Veikkaukseni on, että Stina lähtee tänään, ikävä kyllä. Tai no, eipä hän tunnu saavan itsestään parasta irti, joten samapa kai tuo.

Edit: sanotaan nyt vielä, että kokonaisuudessaan illan järjestys oli mielestäni Martti - Ilpo/Hennariikka - Ali - Stina.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä vaiheessa täytyy muuten sanoa, että ehdottomasti kovatasoisin Idols-ilta tänä kautena. Yhtään epäonnistujaa ei mun mielestä ollut, ehkä jopa hieman yllättäen Stina saattoi olla vähiten hyvä vaikkei hänkään huono ollut.

Ihan samaa mieltä, kovatasoinen ilta oli eikä yhtään epäonnistujaa löytynyt. Jos pelkästään tämän illan perusteella miettii pudotusta niin Ali tai Stina ansaitsee tippua, mutta kokonaisuuden huomioon ottaen pudottaisin kuitenkin ehkä tuon Hennariikan. Mutta Ilpo ja Martti ilman muuta jatkoon.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos ei Ilpo vedä ihan täysin kölin alta (mahdollisesti vaikka vetäisi), niin haistelen tässä hieman yllätyspudotuksen makua. Stina saattaa olla vaarassa.
Hyvin haettu.

Itseasiassa ei ollut väärä tulos. Mielestäni Stinan esitys oli vähiten säväyttävä tänään ja syitä olenkin luetellut.

On toki sinänsä yllättävää kyllä, että putosi, koska yhtenä voittajasuosikkina pidin.

Alin jatkoon pääsy oli sikäli hyvä, että halusinkin kuulla mitkä biisit valitsee seuraavalla kerralla. Miehellä on kuitenkin suhteellisen laadukkaan oloinen musiikkimaku.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Hyvin haettu.

Itseasiassa ei ollut väärä tulos. Mielestäni Stinan esitys oli vähiten säväyttävä tänään ja syitä olenkin luetellut.

On toki sinänsä yllättävää kyllä, että putosi, koska yhtenä voittajasuosikkina pidin.

Stina tuskin oli todellisuudessa mikään kandidaatti voittamaan. Veikkaan edelleenkin että finaali on Ali-Ilpo ja Martti lähtee seuraavana. Hennariikka roikkuu kolmoseksi (tai kakkoseksi) sääli/sympatia-äänillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös