Suomen Big Brother 2009

  • 1 141 321
  • 3 798

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tähän sopii varmaan teoria ns. c-g-asteikosta. Eli jotkut naiset ovat enemmän "cute" ja jotkut taas toisena ääripäänä "gorgeous".

Mieltymykset taas voivat sitten olla jompaan kumpaan päähän. Kätlinistä pitävät lienevät c-tyypin ystäviä. Siinä ei tarvitse olla

G-tyyppisiä naisia arvostavat taas pitävät "söpöjä naapurintyttöjä" mitäänsanomattomina.

Naisille tuo söpö on kaiketi nykyään jonkinlainen haukkumasana, mitä en ymmärrä yhtään.

Tämän allekirjoitan, Käpä on minusta nimenomaan tuollainen söpö naapurintyttö, varsinkin ilman meikkiä. Slummissa hiukset kahdella letillä ja se musta pipo päässään Käpä ihan syötävän söpö. Käpä on silti minusta vähän molempia enemmän kumminkin söpö, meikattuna ja hiukset avoimena Käpä on varsin näyttävä nainen.

Kätlin ja Dana on tänään harjoitellut Shakiramaista tanssia lantiolla, Dana siis opettanut Kätliniä tuossa. Tytöt on olleet varsin energisiä ja pelleilleet muutenkin kaikennäköistä. Tytöt on tunteet itsensä myös jonkin verran eristetyiksi muista kun ovat olleet slummissa niin pitkään eikä ole päässeet kunnolla tutustumaan uusiin niin ettei niitä oikein edes tunne.

Saranna on tänään valittanut että on ihan epistä että slummi saa kaikkea kivaa, BB kutsui koko slummin nelikon pk-huoneeseen ja porukka tuli sieltä iloisina ulos ja pk-huoneesta sisältä oli kuulunut naurua. Saivat myös pk-huoneesta jotain. Sarannan mielestä slummien olisi pitänyt saada vain rankkuja ei mitään muuta ja heille pitäisi paratiisiin tulla bileet. Saranna on selkeästi ihanan epäitsekäs tyttö. Vittu kun tuo ei päässyt slummiin edes päiväksi.

Ja 24/7:lla BB: Slummin asukkaat, päiväkirjahuone on nyt käytössä. Paratiisissa ihmetellään. Ja slummit menee iloisesti hymyillen pk-huoneeseen.

...ja mä lähden koosteen pariin.
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Voi vittu, että alkaa vituttaa tuo virolaisjuuksuurin huomionhaku, perkele! Mitä helvettiä se mahtaa seuraavaksi keksiä? Eka ollaan lähes neitsyitä ja seksiä harrastetaan vasta papilla käynnin jälkeen. Sitten oltiin niin lesboa, että. Ja nyt on päällä tämä raskausvouhotus! Enpä ole kuullut, että pillunnuolemisesta voi tulla raskaaksi. Mitä Erkki-Pekka Hellekin sanoisi? Voi jumalauta, nyt kun tuli uusia ämmiä taloon, niin huomiota on saatava vaikka väkisin.

Vielä väsyneempi on tuo tuotanto, onko joka jaksosta pakko tehdä Viru Valgee-show?
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Voi vittu, että alkaa vituttaa tuo virolaisjuuksuurin huomionhaku, perkele! Mitä helvettiä se mahtaa seuraavaksi keksiä? Eka ollaan lähes neitsyitä ja seksiä harrastetaan vasta papilla käynnin jälkeen. Sitten oltiin lesboa, että. Ja nyt on päällä tämä raskausvouhotus! Enpä ole kuullut, että pillunnuolemisesta voi tulla raskaaksi. Mitä Erkki-Pekka Hellekin sanoisi? Voi jumalauta, nyt kun tuli uusia ämmiä taloon, niin huomiota on saatava vaikka väkisin.

Vielä väsyneempi on tuo tuotanto, onko joka jaksosta pakko tehdä Viru Valgee-show?

Helpottiko? Jos ei niin anna tulla vaan.

Ilmeisesti Kätlin ei voi tehdä mitään etteikö se olisi huomiohakuisuutta, ei edes raskaustestiä. Te olette ihania.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ilmeisesti Kätlin ei voi tehdä mitään etteikö se olisi huomiohakuisuutta, ei edes raskaustestiä. Te olette ihania.

Itseäni ihmetytti hieman tämän raskaustestin tekeminen, mikäli asiat on kuten Kätlin kertoi eli seksiä harrastettaessa on käytetty kondomia ja tämän jälkeen on ollut kahdet menkat. Menkkojen tuleminen raskauden alkamisen jälkeen on kuitenkin harvinaista. Tuli eilen katseltua pitkästä aikaan puolisen tuntia koostetta ja kiinnitin huomiota eräiden kilpailijoiden pöhöttymiseen, mutta onhan se ymmärrettävää kun liikkuva nuori joutuu olemaan paikallaan ja syöminen on ainoa aktiviteetti.
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itseäni ihmetytti hieman tämän raskaustestin tekeminen, mikäli asiat on kuten Kätlin kertoi eli seksiä harrastettaessa on käytetty kondomia ja tämän jälkeen on ollut kahdet menkat. Menkkojen tuleminen raskauden alkamisen jälkeen on kuitenkin harvinaista. Tuli eilen katseltua pitkästä aikaan puolisen tuntia koostetta ja kiinnitin huomiota eräiden kilpailijoiden pöhöttymiseen, mutta onhan se ymmärrettävää kun liikkuva nuori joutuu olemaan paikallaan ja syöminen on ainoa aktiviteetti.

Menkkojen tuleminen raskauden alkamisen jälkeen ei ole niin harvinaista, varsinkin kun ns. "koostumus" voi vaihdella hyvinkin paljon. Kätlin toimi juuri niinkuin tällaisessa tilanteessa pitääkin, kun kenellä tahansa naisella kuukautisia ei kuulu, ensimmäisenä pitää tehdä raskaustesti. Tässä ei ollut mitään kummallista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Menkkojen tuleminen raskauden alkamisen jälkeen ei ole niin harvinaista, varsinkin kun ns. "koostumus" voi vaihdella hyvinkin paljon. Kätlin toimi juuri niinkuin tällaisessa tilanteessa pitääkin, kun kenellä tahansa naisella kuukautisia ei kuulu, ensimmäisenä pitää tehdä raskaustesti. Tässä ei ollut mitään kummallista.

Kiitoksia jälleen girlzilla.

Ehkä tuo asia nyt sinun sanomanasi menee paremmin läpi. Ihan rutiinitoimenpide, joka on helppo tehdä ja kuten Käpä sanoi niin saa sen asian pois häiritsemästä vaikka sen raskauden ei pitäisikään olla mahdollista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Onpa ollut harvinaisen vähän tapahtumia talossa nyt viikonloppuna. Ilmeisesti siksi ettei Sami vaan pääse mokaamaan enää humalassa vaan pysyisi talossa. Tän viikon kohokohdat on ehdottomasti olleet Esan ja Esan enkeleiden Kätlinin ja Danan salatehtävät, sitä oli hauska ja jännä seurata johon mielenkiintoa lisäsi vielä se että pidän Käpästä ja Esasta, Danakin on nykyään hyvä ja hauska tyyppi. Viikonlopunkin hauskimpia tapahtumia on tarjonnut pelleilevät Käpä ja Dana, eilinen rappukävely, hissileikki ja kuoppaan tippuminen oli hauskaa seurattavaa joka sai nauramaan. Edelleen ihmettelen miksei näitä uusia silkkipeppuja voitu heittää edes vähäksi aikaa tuonne slummiin.

Illalla sitten tippuu Sami tai Toni. Kätlin ja Dana onkin laittautuneet oikein näteiksi, Käpä meikkasi Danan ja Dana laittoi Käpän hiuksiin ranskalaiset letit jotta illaksi hiukset on sitten kiharalla, tuli hyvännäköinen. Ai niin Käpä meikkasi myös Tonin kun Toni halusi niin. Esa ei halunnut meikkivoidetta vaikka Käpä tarjosi. Saranna laittoi Samin kynsiä. BB käski asukkaat ulos. Toni halaili Kätliniä ja Asokin sanoi Käpälle että Turkuun saa sitten tulla käymään. Tällä kertaa onkin varsin hyvät tarjoilut asukkaille, tosin juoma on vain limuja. Dana, Kätlin ja Toni pitää meteliä että parasiitit ei koske sitten mihinkään vaan antaa heidän syödä. Sami, Sampo ja Aso haluaa maistaa nyt ainakin yhden muikun. Stephania ja Aso alkaa kattamaan pöytää slummeja varten, Sami pk-huoneeseen. Samille kerrottiin ettei saa koskea syötäviin ne on suoraa lähetystä varten. Kätlin ja Saranna kyselevät toisiltaan mielipidettä hiusten laittamisesta suoraan, myös Dana tulee antamaan mielipiteen samoin Sampo. Seuraavaksi Kätlin ja Saranna haistattavat toisilleen hajuvesiään ja Kätlin haluaa näyttää mitkä hajuvedet on mukana. Toteavat että kohta voivat haistella paremmin toisiaan. Kätlin rakastaa hajuvesiä, saa niitä paljon lahjaksi. Sen lisäksi Kätlin ostaa aina Virossa käydessään hajuvesiä. Saranna taas saa tädiltään niitä usein koska täti on lentoemäntä. Myös Saranna pitää hajuvesistä. Ja sitten kun ovat samalla puolella niin pitää haistella toistensa hajuvedet läpi.

Marko kutsuttiin pk-huoneeseen, Sami toteaa Markolle heippa. Asukkaat päästettiin samalle puolelle, halien aika. Ja sitten slummit menee kasaamaan lautaselle syötäviä.

Jaahas Toni lähdössä, toivottavasti tää tilanne pysyy.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis tässähän alkaa oikeasti huolestumaan Kätlinin puolesta, kun lukee noita flintin tekstejä tästä ketjusta... Pientä stalkkerin ainesta, vaikka BB käytännössä ei muuta sisälläkään. Toivottavasti vaan ei jatku ohjelman loputtua, tuo stalkkeroiminen nimittäin...

Anyways, itse aiheeseen. Tämän päiväisestä häädöstä toivon ulos Marthvaderia, ihan vaan sen takia, että kaverilla on vähiten annettavaa talolle. Mikäli Marko ei tipu niin toivottavasti Sampo saisi buuttia, sillä hänelläkään ei tuntuisi olevan minkäänlaista roolia talossa.

Ason ja Samin soisin jäävän taloon vielä pitkäksi aikaa, jotta olisi meininkiä muutoinkin kuin järjestetyn ohjelman avulla.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minulta on mennyt vähän maku tästä ohjelmasta. Siihen on oikeastaan kaksi syytä. Toinen on tämä tuotannon into pistää asukkaita pikkurikkeistä häätöäänestykseen. Minusta se vähän rikkoo tuota perusideaa talosta voi joutua äänestykseen jos muut asukkaat äänestävät asukkaan siihen asemaan. Nyt varsinkin tässä äänestyksessä tavallaan mitätöitiin muitten asukkaiden nimeämisoikeus kun siellä nyt kisaillaan joutuuko Sami vai Toni ulos.

Toki jonkun asukkaan voisi laittaa tuonne häätöäänestykseen jostain todella vakavasta rikkeestä, mutta nämä paellan santsaamisesta tulleet häätöäänestykseen joutumiset ovat vähän liikaa. Nyt tuntuu, että tuotantoa vituttaa että talon asukkaat valitsevat häätöäänestykseen menijät. Odotan että ensi kaudelle poistetaan nimeämiset ja BB päättää keiden on hyvä olla äänestyksessä maksimaalisen tekstiviestiäänestystulon maksimoimiseksi. Olen varma, että Sami Aaltonen on tätä asiaa miettinytkin.

Toinen asia oli tämä uusien asukkaiden vyöry. Keitä noi tyypit oikein on?
 

d2uce

Jäsen
Hyvä Vappu!

"Aso, onko sinua todella noin helppo viilata linssiin"

"No joskus käy niin"

"Kännin piikkiinkö tämä menee?!"

Just.

Vaikut pois korvista ennen lähetystä Vappu!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Siis tässähän alkaa oikeasti huolestumaan Kätlinin puolesta, kun lukee noita flintin tekstejä tästä ketjusta... Pientä stalkkerin ainesta, vaikka BB käytännössä ei muuta sisälläkään. Toivottavasti vaan ei jatku ohjelman loputtua, tuo stalkkeroiminen nimittäin...

No eipä ole tullut mieleen tuollainen, veikkaanpa olevani yksi viimeisistä josta Käpän tarvitsee olla huolissaan. Täällä ketjussa tosin on ollut välillä sen verran vihamielistä kirjoittelua etten ole täysin varma etteikö täältä joku rasisti voisi löytyä Käpää häiriköimään. Mutta jos todella olet tuollaista pelkäämässä niin suosittelen että otat yhteyttä poliisiin ja teet minusta ilmiannon, jos meinaat tehdä sen niin voin antaa yksityisviestinä henkilötietoni niin poliisin on sitten helpompi tulla minua noutamaan.

Se tuosta, harmittavasti se Samin ero Toniin on pienentynyt, tai ainakin näin Vappu uskottelee. Jees, taloonkin näytettiin nyt se Esan ja enkeleiden nimeämiskilpailun video. Toni edelleen lähdössä, Marko seuraavana ja sitten Sami, eikä se Asokaan nyt näyttänyt olevan kaukana, vain Sampo on turvassa. Toivotaan että Toni pysyy lähtijänä. Ihme ettei lähtijä muka vaihdu jos erot oikeasti on noin pieniä. No ei pitäisi manata, nyt sitten saatiin Sami lähtijän paikalle. Ja Toni takas lähtijäksi, hyvä.

Ja selvishän se miksi slummit siellä pk-huoneessa eilen kävi, vai oli siellä karkkeja. Hauskaa. No hupsista, Esa meni yli laidan (tippui pk-huoneen tuolin käsinojan yli). Kätlin ja Dana repes hihittään ja niin kyllä minäkin. Hihihhii...
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nuo parin prosenttiyksikön vaihtelut ja kirittämiset muutaman minuutin välein on suurta bullshittiä. Vai onko onko? No, toivottavasti Toni tai Marko lähtee, mutta Sami saisi jäädä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Anyways, itse aiheeseen. Tämän päiväisestä häädöstä toivon ulos Marthvaderia, ihan vaan sen takia, että kaverilla on vähiten annettavaa talolle. Mikäli Marko ei tipu niin toivottavasti Sampo saisi buuttia, sillä hänelläkään ei tuntuisi olevan minkäänlaista roolia talossa.
Itselläni on kyllä erilaiset näkemykset tosin melko vähäisen seurannan perusteella. Omasta mielestäni Tonilla on vähiten annettavaa noista häätöäänestyksessä olevista. Odotin paljon enemmän mutta ollut HMV. Marko on kyllä mielestäni enemmän saanut itseään tuolla esille. Etteikö nyt olisi vähän sitäkin tässä että Marko on sitä kaikkea mitä sivistyneen ihmisen ei pitäisi olla. Homo, ruma ja läski.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ennen mainoskatkoa oli Toni lähdössä, mainoskatkon aikana Marko, mutta mainoskatkon jälkeen Sami? Ei hitto mitä kusetusta. Ja eroa jotain 0,003 %. Joo morjes! Ja nyt taas Toni lähdössä..
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Että toi Vappu on huono! Yrittääkö se olla joku uusi Kirsi "heikoin lenkki" Salo? Ja jos yrittääkin, niin yritykseksi on ainakin tähän mennessä jäänyt. Tänään on kuultu se legendaarinen "Just", ja sitten loistavan viiltävät vastaukset Tonin ja Iidan vastauksiin. Ja kuulinko omiani, vai oliko Sampo hänen mielestään kolmannen kerran tällä viikolla häätöäänestyksessä?

Vastenmielinen, niin vastenmielinen...

Toivottavasti Sami nyt ei lähde, vaikka välillä aikamoinen asshole onkin. On kuitenkin melkeinpä ainoa tuolla, jolta irtoaa jonkin sortin hyvääkin läppää välillä. Tietysti Esa pistää kampoihin tuossakin, mutta se on vähän erilaista läppää se.
 

d2uce

Jäsen
Että toi Vappu on huono! Yrittääkö se olla joku uusi Kirsi "heikoin lenkki" Salo? Ja jos yrittääkin, niin yritykseksi on ainakin tähän mennessä jäänyt.

Lievä jäätyminen tuli tältä tylyltä ladyltä, kun Iida kertoi vain Sampon koskeneen silikonitisseihin. Ainakin meidän kotisohvalle kuului se rattaiden rahina Vapun pään sisältä, kun käsikirjoituksessa ei ollutkaan mitään loistavaa vastausta ja se "just" oli päässyt myös unohtumaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Röhröh, Esan onni, että pk-huoneen seinät on pehmustettu, saa hakata kupolia seinään. Jos Esku ei voita koko paskaa, niin usko Suomen kansakunnan BB-äänestäjiin menee.

Vappu, tuu jo pois, siellä on suora lähetys.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ainakin meidän kotisohvalle kuului se rattaiden rahina Vapun pään sisältä, kun käsikirjoituksessa ei ollutkaan mitään loistavaa vastausta ja se "just" oli päässyt myös unohtumaan.

Samaa naureskelin minäkin. Heti kun joku sanoi Vapulle vähän vastaan eikä lähtenyt vaan sille normaalille kikattelulinjalle niin tämä universumin paskin juontaja meni välittömästi aivan änkäksi eikä pystynyt sanomaan oikein mitään järkevää.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaikki viisi häädössä olevaa ovat viiden prosenttiyksikön sisällä. Nyt jännittää niin ettei veri kierrä.

Esa on talon kuningas, herra ja hidalgo. Eikä miehen uskottavuus kärsi yhtään, vaikka pk-huoneen tuolilta putosikin.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Esa on kyllä ehdoton suosikki, sen verran omaperäinen kaveri. Ensimmäisen kerran BB:n historiassa nauroin ääneen, kun Esa heilahti sinne tuolin ja seinän väliin. Lopuksi perus Esamainen kommentti Danan kysymykseen että kuinkas noin kaatui: "Astuin tai istuin ohitse istuimesta tai käsinojasta", jotenkin noin taisi mennä.

Esan pitäisi viedä tämän vuoden BB kevyesti.

Aso tulee hyvänä kakkosena.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ja lähtijä on Marko, voi ei. Toni sitten jäi. Perse. Kätlin ei sitten saanut olla 5 viikon aikana Markon kanssa samalle puolelle kuin muutaman päivän ajan. Käpälle tuli itku samoin Stephanialle.

Noi vitun apinat jäi taloon, kuka tota tapetti-Tonia äänesti? Limainen äijäkolmikko matkalla finaaliin, kiitos äänestäjät. Haistakaa... Vituttaa jo nyt tuo äijäkolmikon tuulettelu, tai ei Samin ja Ason mutta Tonin riekkuminen kylläkin. Vittu mikä leija tuo Toni nyt on.

Iida itkee yksinään paratiisin makkarissa. (Iida oli läheinen Markon kanssa ja oli usein Markon seurassa tän viikon aikana)

Kätlin sanoo paratiisin puolelle että haluu niin paratiisin puolelle. Samoin Toni. Kätlin on saanut niin tarpeekseen slummista ja korostaa asiaa käsiliikkeellä alkaen samalla nauraan. Toni ehdottaa kapinaa, Kätlin ei lähde mukaan on mielummin slummissa. Kätlin on Sarannasta kuin koira kun sipsuttelee ympäriinsä slummia. Kätlin esittelee takkiaan Sarannalle kun Saranna kysyy saiko Kätlin sen talossa. Kätlin kertoo saaneensa mutta ei muista milloin, Dana jelppaa kommentoimalla silloin kun he eivät saaneet.

Markon jäähyväisvideo, mainitsee marakatit Danan ja Sampon, Dana saa erityiskehut höpsöydestä. Samiakin kehutaan. Lopuksi Kätlinille erikoiskiitokset lämpimästä vastaanotosta talossa. Kätlin kuulemma valaisee koko talon, heti kun Marko tuli taloon on ollut läheinen ja aina ystävällinen Markolle. Harmitteli että päivät samalla puolella jäi vain 5 päivään. Toivoo Kätlinin voittoa. Kätlin näyttää liikuttuneelta ja Stephanialla valuu kyyneleet kuten Iidallakin.

Toni hieroo yläosa paljaana olevan Kätlinin selkää ja niskaa slummin penkin vieressä, lattialla viltin päällä makaava yläosaton Kätlin saa Samin ja Ason vähän huutelemaan slummin puolelle. Pelaavat samalla "en ole koskaan" peliä. Mukana kaikki ilmeisesti Iidaa ja Esaa lukuunottamatta. Toni sai vihdoin Käpän hieronnan valmiiksi, Aso söi silmillään koko session ajan Kätliniä. Pelin säännöt on vähän hukassa, Kätlin ja Saranna varsinkin kyselee hassuja ja keksivät heti kysyttyään että taas tuli vääränlainen kysymys, eiku ja eiiiii ja sitten naurua.
 
Viimeksi muokattu:

Nick Neim

Jäsen
No voi vittu. Noista viidestä jätkästä olisin vain Samin, pienin varauksin Ason laittanut Markon edelle. Aivan loistavia välikommentteja, meikä kyllä diggas! Nosti pisteitä todella törkeästi kankean alun jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös