Suomen Big Brother 2006

  • 851 924
  • 3 663
Tila
Viestiketju on suljettu.

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiena kirjoitti:
Roolin vetämistä tai ei, Kaarlo oli silti talon viihdyttävin persoona. Nyt on tästä eteenpäin lähes yksi ja sama kuka sieltä tippuu seuraavaksi koska kaikki ovat niin HMV. Mira saisi tosin painua helvettiin tuolta talosta. Ärsyttävä! Kakitulee kyllä voittamaan helpohkosti.

Jos kerran viihdyttävyys on tärkeintä, niin eikö siinä tapauksessa olisi fiksuinta roudata taloon näyttelijöitä?
 

krobbe

Jäsen
Harmi, että Kaarlo joutui lähtemään. Vaikkakin kaveri antoi itsestään despootin idiootin ja välillä jopa raivotautisen koiran kuvan oli hän epähenkilö jonka meuhkaamista oli mukava seurata,

Kolmen klaani siinä hajosi samalla ja kyllä jäljelle jääneet ryhmän jäsenet olivat luvalla sanoen enemmän kuin pettyneitä "vaalitulokseen". Hannen ja Jennin kasvoilta oli luettavissa selkeä viesti; nyt vituttaa ja raskaimman jälkeen.

Hanne varsinkin, joka on ilmiselvästi hieman jopa rakastunut despoottiin, ei saanut kyyneleitään pidäteltyä. En tiedä mitä Hanne sisimmässään ajattelee tästä triangelidraamasta, Jennihän selkeästi oli enemmän Kaarlon suosiossa kuin hän. Kolmannen pyörän, varsinkin rakkauden syövereissä kamppailevan, osa on aina raskas.

No katsotaan mihin suuntaan talon elämä muuttuu, tylsemmäksi ainakin, luulisin.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Joo-o. Mikä näitä äänestäjiä vaivaa, kun kaikki mielenkiintoisimmat henkilöt pitää potkia pihalle. Olemalla oikein tylsä ja vähän ärsyttävä, pääsee pitkälle. Harmi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Gellner kirjoitti:
Jos kerran viihdyttävyys on tärkeintä, niin eikö siinä tapauksessa olisi fiksuinta roudata taloon näyttelijöitä?

Ööh, olisikohan nyt niin, että 99,5% BB:n viihdyttävyydestä perustuu siihen että ihmiset eivät ole näyttelijöitä, vaan toimivat luonnollisesti.
Meinaat että joku jaksaisi katsoa täysin käsikirjoitettua Big Brotheria?
Yksittäinen näyttelijä on eri asia, hän on talossa sotkemassa tavallisten ihmisten kuvoita, mutta tuskin sekään viihdyttää kovin kauaa, koska siitä puuttuu juuri se BB:n viihdyttävyyden ydin.

Totta helvetissä viihdyttävyys on tärkeintä. Mikäs sitten? Eikös se ole vähän niinkuin subin pääajatus tarjota viihdettä, tätä oikein mainoskampanjalla painottavat.
Itselläni ei ainakaan ole mitään tarvetta jotenkin palkita täysin vieraita ihmisiä äänestämällä sen mukaan kuka sattuu olemaan kiva ja ihana ihminen ja äänet ansaitsemaan.
Mielenkiintoisimmat ihmiset tuntuvat talosta lähtevän, valitettavasti. Vähän tuntuu siltä että samat runkkarit jotka Sarin taloon äänestivät tissien toivossa eivät ole vieläkään luopuneet toivosta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
wtf, se akti loppui sitten siihen

Tommy kirjoitti:
Sinne katosi se viimeinenkin mielenkiintoinen henkilö talosta.
Loppuu varmaan meikäläisen osalta tämän BB:n katsominen.

Siihen kannattaisi nyt vain osata asennoitua että sieltä saattaa oma(t) suosikki(t) tippua, se nyt vain kuuluu tän ohjelman formaattiin. Kaarlo oli ja on parhaimmillaan erittäin hauskaa seurattavaa, kuten Marin haastattelussa tuli myös ilmi, ja Kaarlo ei olisi ollut minunkaan silmissä ensisijainen pois potkittava, mutta nyt kun vastassa oli Sari niin minun silmissäni äänestystulos oli toivottu. Ja myös tuo Kaarlo näytti huomanneen pienen Sarin suuren kultareunaisen sydämen. Kaarlo olisi ollut helvetin hyvä hemmo ilman tuota välillä aivan järjettömäksi mennyttä verbaalista hyökkäystä Miraa kohtaa, myös se tahallinen sipulien laittaminen ruokaan silloin kun tiedettiin että Sorella ei siitä pidä oli paskamaista. Erään tyyppinen viihdyttävyys lähti Kaarlon mukana mutta eiköhän tuolta nouse nyt jotain muuta täyttämään Kaarlon jättämä aukko, hyvinhän se BB jaksoi Tatunkin ja Henrin lähdön jälkeen.

J.Petke kirjoitti:
Enää täytyy ihmetellä ketä vastaan Flintstone ja Gellner aloittavat seuraavan kampanjansa...

Nyt kun Jenni-Hanne-Kaarlo kolmikko on rikki, valitettavasti siten että kolmikon paras lähti, niin eipä tuolla "kampanjoinnilla" taida olla mitään tarvetta. Ja eiköhän seuraava lähtijä ole joku uusista, veikkauksena joko Jaakko tai Mia.

ps. sen perusteella mitä tässä tän viikon ajan tuota ilta koostetta seuratessa on tullut nähdyksi niin on se Piritta vain herttainen ja söpö tyttö. Ja tuo Jani vaikuttaisi uusista asiahemmolta.

Kiena kirjoitti:
Roolin vetämistä tai ei, Kaarlo oli silti talon viihdyttävin persoona. Nyt on tästä eteenpäin lähes yksi ja sama kuka sieltä tippuu seuraavaksi koska kaikki ovat niin HMV. Mira saisi tosin painua helvettiin tuolta talosta. Ärsyttävä! Kakitulee kyllä voittamaan helpohkosti.

Hieman kaksinaismoralistista, ensiksi puhutaan että on ihan sama kuka tippuu kun kaikki on ihan HMV tyyppejä ja sitten heti seuraavassa lauseessa haukut Miran ärsyttäväksi - Mira on ärsyttävän HMV (Hyvännäköinen, Mukava, Viihdyttävä), vai?
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
benicio kirjoitti:
Ööh, olisikohan nyt niin, että 99,5% BB:n viihdyttävyydestä perustuu siihen että ihmiset eivät ole näyttelijöitä, vaan toimivat luonnollisesti.

Tässä on nyt ristiriita. Kaarlo nimenomaan ei toiminut luonnollisesti, vaan veti roolia. Eli viihdyttävyys siis ajaa aitouden ohitse?
 

kepardi

Jäsen
On kyllä ollut viime aikoina vaisu ja tylsä ohjelma. Tuotantotiimihän Kaarlon sieltä ulos pelasi, tuskin olisi asukkaiden äänillä äänestykseen joutunut. Mutta olihan se tieto että mies joutuu ulos kunhan vaan jollain tapaa saadaan äänestykseen järjestettyä.

Kyllä nyt pitäisi saada viikkotehtäviin jotain potkua. Ja voisi nyt vihdoinkin laittaa sellaisen tehtävän että kilpailijoiden persoonatkin pääsisivät kunnolla esille.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Gellner kirjoitti:
Tässä on nyt ristiriita. Kaarlo nimenomaan ei toiminut luonnollisesti, vaan veti roolia. Eli viihdyttävyys siis ajaa aitouden ohitse?

No okei, luonnollisella tarkoitan sitä että Kaarlo oli Kaarlo. Toisin kuin vaikka esim jos Jasper olisikin Matti.
Eli Kaarlo ei esittänyt ketään muuta kuin itseään, ja se että välillä vetää jonkun reaktion överiksi ei vielä tee kenestäkään roolin vetäjää. Kukaan ei koko ajan toimi luonnollisesti oikeassakaan elämässä. Voittamaan sinne kuitenkin on tultu, ja se varmasti vaikuttaa ihmisten käytökseen, kuten oikeassa elämässäkin ihminen mukauttaa käytöstään päästäkseen tavoitteisiinsa.

Voisi sanoa, että ohjelman viehättävyys syntyy aitoudesta, ja viihdyttävyys taas syntyy siitä että Kaarlo on Kaarlona viihdyttävämpi kuin Sari Sarina. Tämä taas on mielipidekysymys, johon ei pitäisi olla kuin yksi oikea mielipide.
 

Pelimise

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Saipa
Nyt ne uskaltaa varmaan taas antaa niille hieman enemmän viunaa, kun ei tarvi pelätä Kalen agressiivista käytöstä. Eiköhän tässä nyt ole ollut kyse siitä, että BB on joutunut olemaan hieman varuillaan Kalen nyrkkien takia.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Uudet naamat :

Jani - ensireaktiostani toivuttuani ihan asiallisen oloinen tyyppi, jolla orastava mahdollisuus nousta suosikiksi.

Jaakko - toistaiseksi ei mitään.

Olli - Karmivan ulkoasuna alla huumorityyppi, jolla mahdollisuus nousta suosikiksi.

Piritta - Ilmeisesti en omaa keskiarvoista naismakua, sillä ei sytytä. Ihan pirteä kylläkin.

Miia - Se nenä peittää kaiken muun alleen. On se niin persoonallisen kamala.
 

Grome

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No täytyy antaa aikaa vielä uusille ihmisille, mutta en usko, että tällä hetkellä talossa olevat ihmiset (jätkät) pääsevät ikinä sille tasolle, missä Henri, Mika, Tatu ja Kaarlo olivat. Jotkut oli rasittavia joskus, mutta silti talon viihdyttävimmät hetket on todennäköisesti koettu.

Eilen kun näytettiin tuota niinkutus pätkää, niin oli se Heidi sittenkin hot, vaikka olikin ärsyttävä/oranssi. Pahinta nyyhkytystitteliä kantaa edelleen kuitenkin Sorella.
 

mukava valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuukka Mäntylä
Nyt voidaankin sitten loppuaika katsella kun siellä halitaan ja itketään yhdessä ikävää. Saatais vielä se Jenni sieltä pois, niin ei olis kenessäkään talolaisessa enää mitään särmää. Voitais istua sohvalla ja kertoo niinku ihquista poikaystävistä kaikkia jännittäviä salaisuuksia. Sit olis kans tosi kivaa, jos ei joutuis enää nimeämään ketään kun se kuitenkin tosi vaikeeta kun kaikki on niin mukavia tavallaan siis toisaalta kuitenkin.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Grome kirjoitti:
No täytyy antaa aikaa vielä uusille ihmisille, mutta en usko, että tällä hetkellä talossa olevat ihmiset (jätkät) pääsevät ikinä sille tasolle, missä Henri, Mika, Tatu ja Kaarlo olivat. Jotkut oli rasittavia joskus, mutta silti talon viihdyttävimmät hetket on todennäköisesti koettu.

Veit sanat suustani. Nyt kun asiaa katsoo, niin tänä vuonnahan oli oikeasti viihdyttävä nelikko paikalla. Harmi, että kaikki ovat nyt poistuneet ja jäljellä on kasa harmaata (vai MUSTAA) paskaa :(
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Fläppis kirjoitti:
Veit sanat suustani. Nyt kun asiaa katsoo, niin tänä vuonnahan oli oikeasti viihdyttävä nelikko paikalla. Harmi, että kaikki ovat nyt poistuneet ja jäljellä on kasa harmaata (vai MUSTAA) paskaa :(

Mua ihmetyttää että mitä te täällä sitten enää poraatte, eihän teitä enää nappaa mitä siellä talossa tapahtuu. Olisitte tyytyväisiä kun meille jäi enää vain sitä mustaa paskaa seurattavaksi.

Olisitte äänestäneet Kaarlon jatkoon ja Sarin ulos jos se kerran on noin kamalaa että pikku Sarin suuri sydän vei äänestyksessä voiton.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
flintstone kirjoitti:
Mua ihmetyttää että mitä te täällä sitten enää poraatte, eihän teitä enää nappaa mitä siellä talossa tapahtuu. Olisitte tyytyväisiä kun meille jäi enää vain sitä mustaa paskaa seurattavaksi.

Eivätkö ihmiset kuitenkin saa keskustelupalstalla esittää näkemyksiään siitä, mikä olisi heistä parempaa katsottavaa ja miksi? Ja miksi taas nykytilanne ei ole heidän mielestään tyydyttävä. Luulisi, että esimerkiksi ohjelman tekijät olisivat kiinnostuneita tällaisesta palautteesta tulevia ohjelmia miettiessään. Rajansa tietysti marinallakin on, mutta kyllä tuossa joukossa asiaakin puhutaan.

Kaikille ei välttämättä riitä se, että televisioruudussa pyörii joku tyttö, joka on ihan söpö. Ja herttainen. Ja että niitä on parhaimmillaan kaksi.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
polvipetteri kirjoitti:
Kaikille ei välttämättä riitä se, että televisioruudussa pyörii joku tyttö, joka on ihan söpö. Ja herttainen. Ja että niitä on parhaimmillaan kaksi.

Riippuu myös siitä missä kuteissa (jos niitä on) ne tytöt on ja mitä ne tekee.

Totta silti, Kaarlo oli karmea tapaus mutta kieltämättä jollain perverssillä tavalla erittäin viihdyttävä sellainen. Vaikea uskoa että BB-taloon enää tulee ns. sähinää, joka jaksaa sosiaalipornoviihteen syövyttämiä suomalaisia enää kiinnostaa.

muaddib
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
polvipetteri kirjoitti:
Kaikille ei välttämättä riitä se, että televisioruudussa pyörii joku tyttö, joka on ihan söpö. Ja herttainen. Ja että niitä on parhaimmillaan kaksi.

Ja minulleko sitten se riittää? Ja siitäkö tässä nyt olikin kyse?

Minusta tuossa ei ole mitään muuta kuin katkeraa tilitystä kun kerrotaan että ruutuun ei jäänyt nyt kuin mustaa paskaa, kun BB talosta on äänestetty pois Henri, Tatu ja nyt viimeisenä Kaarlo. Ja tuota sitten vielä tehostetaan ilmoittamalla että "mä en ainakaan enää katso!", - ketä tuon ilmoituksen pitäisi liikuttaa?
 

Afan

Jäsen
Tähän väliin täytyy tulla kysymään, että mikä tämän näyttelijät vastaan Kale-kinan pointti on?

Luulisi olevan itsestään selvää, että valtaosalle yleisöä Big Brotherin hienous on nimenomaan siinä, että talossa on aitoja ihmisiä eikä mitään näyttelijöitä. Kalen käytös on saattanut voittopotin tavoittelussa hieman poiketa siviilielämän käytöksestä, mutta onhan ympäristö ja tavoitteetkin täysin erilaiset. Pieni juonittelu lienee kilpailutilanteessa jopa suositeltavaa. Ei kai se nyt kenestäkään näyttelijää tee? Kyllä siellä talossa Kalea esitti Kale vaan.

Viikkotehtävä vaikuttaa ihan lupaavalta, jos etelässä päästään bilettämäänkin.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Komppaan lähes kaikkia muita, ja ihmettelen mitä hittoa ihmiset hakevat tältä ohjelmalta? Ilmeisesti halinallekerhoa jossa kaikilla on kivaa ja kenestäkään ei puhuta pahaa. Kaarlo, Tatu ja Hena (ja Mika) ulkona talosta, ja tilalla seisovat Mira ja Sari. Siis katsojat katsovat ylivoimaisen reiluin prosentein mielummin Saria ja Miraa kuin tuota äijäkolmikkoa. Sanoinkuvaamattoman huikeaa. Kyseisen kolmikon kroisossekoilut olivat viihdyttävintä katsottavaa mitä tämä BB tarjosi.

Seuraavaksi lähtee varmaan tosiaan Jenni, ja sitten kaikilla on mukavaa ja ohjelma yhtä mielenkiintoinen kuin veikkausliigaottelu.

Gellner kirjoitti:
kieroilukolmikko Hanne-Kaarlo-Jenni
:D
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poro24 kirjoitti:
Komppaan lähes kaikkia muita, ja ihmettelen mitä hittoa ihmiset hakevat tältä ohjelmalta? Ilmeisesti halinallekerhoa jossa kaikilla on kivaa ja kenestäkään ei puhuta pahaa.

Ei sitä nyt niin vaikea ole ymmärtää. Mua ihan oikeasti "ahdistaa" tämä tietynlainen kieroilu. Mä vaan oon niitä ihmisiä, jotka ei oo tippaakaan aggressiivisia tai pahantahtoisia, enkä siten tahdo tällaista palkittavan "viihdyttämisen" nimissä jatkopaikalla. Te sanoisitte mun kaltaisia ihmisiä pikku kynäniskoiksi, jossa ei oo miestä tapella. Mun mielestä on kivaa, jos kaikilla on kivaa. Tai sitten sanoisitte nöyristelijäksi. Anteeksi.

Vaikka käsitykseni Kaarlosta parani koko ajan loppua kohden, niin hyvä, että lähti. Seuraavana sitten Jenni tai joku uusista. Ihan tosissani pidän tuota Jennin tapaa suhtautua uusiin ihmisiin henkisena laiskuutena. Ensin haalitaan oma kuppikunta, ja sitten "ei jakseta" tutustua muihin. Kyllä minun mielestäni normaalin ihmisen pitäisi jaksaa tutustua myös oman kuppikuntansa ulkopuolisiin.

Mielikuvani Jennistä on tuo "luokan ilkeä johtajatyttö", jollaisia jokaisessa teinielokuvassa on. Edelliskerralla samoja piirteitä oli Iinassa, vaikka myönnettäköön, että tuotantoryhmä teki tietoisesti parhaansa luodakseen juuri tällaisen kuvan. Mutta taisipa Perttukin puhua Iinasta viime vuonna juuri tuota pahisvertausta käyttäen. Tuohon pahis-stereotypiaan kuuluu olennaisesti kunungattaren adjutantti, joka ei sano mitään, mutta nauraa vieressä pääpahiksen ilkeillessä muille. Ei tarvinne kertoa, kuka tuo Jennin adjutantti on.

No, joka tapauksessa, tähänhän tuo perustuu, että kilpailijat jakavat mielipiteitä. Mä en halua palkita ilkeilyä, vaikka se olisi parempaa viihdettä. Melrose Place oli parempi sarja ennen kuin kaikista sen hahmoista tuli psykopaatteja yhdessä yössä.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Afan kirjoitti:
Ei kai se nyt kenestäkään näyttelijää tee? Kyllä siellä talossa Kalea esitti Kale vaan.

Tässä on nyt pari Kalen haastattelua nähty tippumisen jälkeen.Haastatteluissa ollutta Kalea olisi katsonut talossa pidempäänkin! Hauskempi ja reilumpi kuin talo-Kale. Hiukan harmi kyllä, että Kale tippui. Jos Kalen vastassa olisi ollut kuka tahansa muu kuin Sari tai Mira, niin olisin toivonut Kalen taloon jäämistä.
 

Kyle

Jäsen
Yllättävääkö että Kaarlo kertoi suoraan että yritti olla eri porukoissa, tämän porukan puolella ja tavallaan puukotella toisia seläntakana? Rahan takiahan hän tuolla oli.
Juuri tuosta Kaarlo sai paljon talon ulkopuolella kritiikkiä niskaan, mutta niinhän siellä kaikki tekee. Kuten Kaarlo joskus aikoinaan sanoi, että kaikki sitä harrastaa(paitsi Jenni): Kaki on vaan niin vitun hyvä tyyppi kun on kaikkien kaveri, jos joku kehaisee Kakia hauskaksi tyypiksi niin tää on heti kaikkien kaveri. Taktikointiako? Ei tietenkään.

Mielestäni BB:n viihde arvo tulee laskemaan viikko kerrallaan, niin kauan kuin Kaki on talossa, todennäköisesti loppuun asti. Eihän tolla kukaan muu mies pysty tuomaan omaa olemustaan esiin, muutakuin humalassa, jos tommonen - JooJoo mies siellä hallitsee. Kaki pitää mielestäni aika hyvin huolen ettei kukaan muu miehistä saa talossa pesää jos ei hänkään, tai edes pääse muuten fyysiseen kanssakäymiseen naisten kanssa.

Noh, onneksi olen sinut sen kanssa että läski Kari vastenmielisen olemuksensa kanssa tulee olemaan voittaja.
 

J.Petke

Jäsen
Gerodz kirjoitti:
Noh, onneksi olen sinut sen kanssa että läski Kari vastenmielisen olemuksensa kanssa tulee olemaan voittaja.

Olen sitä mieltä, että tämä vuoden Big Brother ei olisi mitään ilman Karia. Ja juuri tämän takia hänelle kuuluisi voitto. Mies vastaa yksin noin 50% talon viihteestä. Tämän viikon viikkotehtävästä sen verran että epäreilua kun Sari saa olla ihan itsensä tuolla joukossa. Noin muuten ihan ok viikkotehtävä, hauskaa on ollut ainakin tämä ensimmäinen ilta.

Itse kaipailen taloon samanlaisia palkintoja kun brittilässä on ollut, eli joku voittaa palkinnoksi esimerkiksi bileet mutta joutuu valitsemaan yhden joka ei saa osallistua k.o hommaan.
 

Kyle

Jäsen
J.Petke kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että tämä vuoden Big Brother ei olisi mitään ilman Karia. Ja juuri tämän takia hänelle kuuluisi voitto. Mies vastaa yksin noin 50% talon viihteestä. Tämän viikon viikkotehtävästä sen verran että epäreilua kun Sari saa olla ihan itsensä tuolla joukossa. Noin muuten ihan ok viikkotehtävä, hauskaa on ollut ainakin tämä ensimmäinen ilta.

Kritisoinkin tuossa sitä että jos Karia ei olisi niin olisi porukka paljon mielenkiintoisempi. Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa yksi mies höpöttää jatkuvasti etkä täten pysty tuomaan porukassa omaa personallisuutasi esiin. Ellet sitten halua puhua tämän henkilön kanssa päällekkäin.
Jos mainitset tästä Kakille niin so what? räpätys senkun tulee jatkumaan. Yritin sanoa että Kaki kaikessa hauskuudessaan vie muilta enemmän kuin 50% talon tilasta pois. Jos olette huomannut niin talossa on ollut huomattavasti enemmän toimintaa silloin kun Kari on ollut nukkumassa tai sukeltamassa.

Alkuun mies oli oikein hauska ja varmasti on kohottanut monen miehistä itsetuntoa, että rumepikin mies voi olla naistenmies. Kuitenkin itseäni ei virpomiset,joka on jo sanana ärsyttävä, jaksa kiinnostaa. Säälittää lähinnä että loppujen lopuksi, 31-vuotias aikuisviihteen keräilijä ei ole alun puheitten jälkeen tainnut elämässä päästä virpomisesta vielä pitemmälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös