Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2024–2025

  • 120 230
  • 433

Kopss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Niin siis tämähän on ihan luonnollista, peliaika, peluutukset, kaverit askissa, ylivoimapeluutus jne ja tottakai sen pitääkin näkyä.

Mutta siis ihan yleisesti tuon uransa kannalta, puhutaan kaverista jonka odotusarvo oli monen mielestä mikkokoivumaisessa jopa ykkössentteri mutta ainakin yksi parhaista kakkossenttereistä (tai 1A/1B) ja kun Florida tuli kuvioon että Barkovin kanssa voivat olla yksi ilkeimmistä sentterikaksikoista kun kahden suunnan peli on molemmilla niin kovaa luokkaa. Mutta Lundell on pari kautta polkenut paikallaan vaikka toki tärkeimmällä paikalla eli pudotuspeleissä nousi sinne minne piti. Niin nyt sitä että onko se aika kun ollaan tätä koko kauden mitassa?

Sopparin suhteen ei toki tarvitse miettiä. Sitä riittää kevääseen -30.

Hyvä myös muistaa, että Lundell pelannut ”kolmosketjussa” ja siinä missä vierellä oli toissa kaudella Reinhart, viime kaudella enimmäkseen Rodrigues. Pisteet eivät siis kerro koko tarinaa ja kehitys edennyt oikein mainiosti.

Jatkosoppari todennäköisesti tarkoittaa sitä, että Bennett ei Floridassa jatka ensi kaudella ja Lundell ottanee kakkossentterin roolin Tkachukin rinnalta. Eiköhän niitä pisteitäkin ala sitten enemmän tulemaan.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jatkosoppari todennäköisesti tarkoittaa sitä, että Bennett ei Floridassa jatka ensi kaudella ja Lundell ottanee kakkossentterin roolin Tkachukin rinnalta. Eiköhän niitä pisteitäkin ala sitten enemmän tulemaan.
Ainakin Dreger ja Friedman ovat raportoineet parin viime viikon aikana että Panthers haluaisi ehdottomasti kiinnittää Bennettin pidemmällä diilillä, ja neuvottelut ovat ainakin jollain tasolla käynnissä. Se on tietysti asia erikseen onko Panthersilla lyödä tiskiin sellaista summaa joka saa pelaajan jäämään menestyksestä ja hyvistä olosuhteista huolimatta. Tuollaiselle rouhealle kärkiketjujen sentterille olisi varmasti kysyntää ympäri liigaa, ja ensi kesän UFA-markkinoilla halukkaita (ylihinnankin) maksajia olisi varmasti.

Eli ainakin seuran puolelta sitä mielenkiintoa Bennettin jatkolle on, tiedä sitten mikä se pitkän aikavälin suunnitelma olisi Lundellin suhteen. Ehkä siellä halutaan että edelleen nuori Lundell saa kehittyä rauhassa tuossa kolmosen keskellä, ja luontainen siirtymä tekee hänestä sitten kakkossenterin muutaman kauden sisään, tiedä häntä.
 
Multa oli näköjään menneet nämä huhut ohi, kiitos! Onhan tuo Barkov-Bennett-Lundell trio ihan liigan kärkeä ja Bennettin jatko olisi erittäin toivottu. Mutta vaatinee sitä, että Bennett ottaa ison alennuksen, etenkin jos nykyinen tahti jatkuu.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Voi vittu täällä jauhetaan jo monettako viestiä aivan täyttä sontaa ja asianvierustaa. On mainittu Pirkka Anttilaa, Sam Bennettiä, jotain vitun Dregereitä ja Friedmaneja. Katsoin, katsoin uudestaan ja vielä varmistin nhl.com-sivuston asetusten olevan oikein, mutta suomalaistilastoista ei edelleenkään löytynyt yhtäkään yllämainituista! Toivottavasti banniviikate niittää satoaan niin saadaan palattua tilastoseurantaan, jota @Virveliä kainaloon jo kunniakkaasti aamulla jatkoi.

Tässä alkaa ihmiset menettämään pikkuhiljaa yöuniaan tällaisen paskan vuoksi!

Palatakseni ketjun aiheeseen:

Kaapo Kakko 9. 1+6=7
Eetu Luostarinen 11. 3+3=6
Mikael Pyyhtiä 8. 1+0=1
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Mikael Pyyhtiä on pelannut kyllä hyvin. Paljon paremmin kuin Oliver Kapanen (9. 0+1=1). Molemmat olleet toki aika vaisuja verrattuna Joel Kivirantaan (10. 4+0=0). Siinä meillä suomalaisilla on kovan luokan maalintekijä.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä myös muistaa, että Lundell pelannut ”kolmosketjussa” ja siinä missä vierellä oli toissa kaudella Reinhart, viime kaudella enimmäkseen Rodrigues. Pisteet eivät siis kerro koko tarinaa ja kehitys edennyt oikein mainiosti.
No on ja ei. Tietysti aina pitää muistaa ettei saisi olla hätähousu mutta olihan kaksi seuraavaa kautta runkosarjan osalta debyyttikautta heikompia ja siten ei ihan odotusten mukaisia.

Sekin on hyvä muistaa että se paikka yläketjuihin tulee ottaa omalla suorituksella. Ei kaikkea nyt voi aina ketjukaverien piikkiin laittaa vaikka onkin ollut suosittua keskustelussa suomalaispelaajista joilla kaikki ei ole heti ja aina natsannut täysin.
 
Hyvinhän Lundellilla on natsannut. Florida on mennyt kahtena viime keväänä finaaleihin ja molemmissa runeissa Lundell on ollut joukkueensa top 6 -hyökkääjä millä tahansa mittarilla.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ja sekin on hyvä muistaa, että joskus joukkueelle on parempi että rosterissa onkin maailman paras kolmossentteri kuin aina miettiä tälle paikkaa ylemmistä ketjuista. Ja sama pelaajan näkökulmasta, hyvä ja varmasti motivoiva rooli tuokin vielä kun tiedetään mitä Panthers sillä on juuri saavuttanut ja tuore sormus painaa sormessa. Toki tarvittaessa sitten paikkausta sinne ylös tilanteen mukaan, kuten nyt juuri on tehty.

Mutta ei se aina pelaajan tärkeys tai arvostus ole sitä että pitää liikutella ketjuhierarkiassa mahdollisimman lähelle niitä nimellisiä pienempiä numeraaleja. Joukkueen etu edellä.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvinhän Lundellilla on natsannut. Florida on mennyt kahtena viime keväänä finaaleihin ja molemmissa runeissa Lundell on ollut joukkueensa top 6 -hyökkääjä millä tahansa mittarilla.
Toki. Mutta kyllä minun odotuksissa myös koko kauden mitassa on ollut enemmän kuin painaa alle 40 pistettä runkosarjassa. Mitä nyt näyttäisi voivan alkaa olla. Kun debytanttina aikanaan painoi sen 44 pinnaa reilusti vajaalla ottelumäärällä.
 
Largo

Tuo tulokaskausi meni Lundellilta pisteiden valossa reilusti yläkanttiin ja asetti odotukset ehkä vähän liian korkealle. Mason Marchment hänen laidallaan pelasi tykkikauden ja Lundellin tehopisteet olivat myös kovaa luokkaa. Nuo seuraavat kaudet olivat sitten pisteiden valossa ihan sitä mitä kolmossentterit ilman kunnon YV-aikaa tekevät. En nyt kykene mitään järkevää kolmossenttereiden pistevertailua kyhäämään, mutta sanoisin olevan ihan siellä paremmalla puoliskolla tehopisteissä mitattuna.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: MA8
Toki. Mutta kyllä minun odotuksissa myös koko kauden mitassa on ollut enemmän kuin painaa alle 40 pistettä runkosarjassa. Mitä nyt näyttäisi voivan alkaa olla. Kun debytanttina aikanaan painoi sen 44 pinnaa reilusti vajaalla ottelumäärällä.

Ehkäpä, jos tarkastelee tätä puhtaasti tehopisteiden kautta. Voisin ehkä itse kärjistää tämän jotakuinkin niin, että Lundellin pisteet tulokaskaudella olivat vähän yläkanttiin ja seuraavat kaksi kautta alakanttiin. Maaliodottomatilastot tukevat tätä väittämää.

Parempi jääkiekkoilija Lundell on nyt kuin tulokaskaudellaan. Rooli on nimellisesti ollut sama koko tähän astisen uransa Floridan kolmosentterinä. Mutta käytännössä vastuu on kasvanut erikoistilanteiden myötä tai otteluiden loppuhetkillä kun parhaita on peluutettu. Käytännössä hänellä on ollut top 6 -rooli kuten jo edellisessä viestissä totesin. Ja tämä koko sarjan parhaassa joukkueessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: MA8

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tolvasen Eeli oli vasta 41. suomalainen pelaaja, joka rikkoi 60 maalin rajapyykin. Kakko voisi olla seuraava jos lähtisi kulkemaan. Ihan ok alkukautta kait pelannut jos olen oikein pikkulintujen liverryksestä ymmärtänyt. Kahta vajaata olisi Kaapolla tuosta rajasta. Puustisellakin on 6 maalia uralta, mutta ilman nollaa perässä. Hyvä pojat.

Sen verran huutelen etupeltoon, että otteluiden Top20-listalla on tulossa liikehdintää lähiaikoina. MG nousee seuraavan pelin (peli nro 831) myötä jakamaan 15. sijaa Sami Kapasen kanssa. Barkov taas nousee jakamaan 18. sijaa Janne Niinimaan kanssa pelattuaan seuraavassa pelissään pelinsä nro 741. Top20-listalla tapahtuvat muutokset ovat sen verran isoja juttuja, että niitä sopii muistutella jo ennen niiden tulemista. Ei ole hyvä tälläisten mennä ohi. Janne kuten myös listan viimeinen Tuomo voipi kauden aikana kadota listalta eli nauttikaa nyt vielä tästä kyydistä. Katoavaista on maine ja kunnia.
 
Yllättävää tosiaan että Tolvanen on tehtaillut 274 pelissä 60+63=123 pisteet kun samaan aikaan Kaapo Kakko 309 pelissä 58+66=124. Tottakai, oikea aika ja paikka, sekä tietenkin rooli. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan näiden kahden pelaajan urat etenevät seuraavina kausina.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sam Bennett pelaa sellaista kautta, että ehkäpä Floridalla ei ole varaa maksaa kovinta palkkaa hänelle sarjassa. Tämä avaisi juurikin Lundellin vakituiseen rooliin kakkossentteriksi juuri siihen rooliin, joka hänelle suomalaisessa mediassa luotiin varauksen saatuaan.

Kuitenkin "ongelmana" on se, että Bennett voi ihan hyvin tehdä jatkosopimuksen Floridan kanssa. Voi olla helppo myydä pelaajalle ajatukset mm. Floridan ilmastosta ja verotuksesta, joukkueen tasosta sekä muiden core-pelaajien alihintaisista palkoista.

Tämän lisäksi ensi kesänä ainoat tärkeät UFAt ovat Bennettin lisäksi Ekblad. Jotenkin on todella vaikeaa arvioida, mihin Ekbladin palkka asettuisi mikäli jatkon tekisi. Harvoin 28-vuotias kannun voittanut ykkösvaraus suostuu ensimmäisen ison sopimuksen jälkeen halvempaan lappuun. Kuitenkaan Ekblad ei varsinaisesti mikään suurpalkan pelaaja tulisi olla. Bennettin lappu voi olla ensi kesän UFA-markkinoiden suurin huti, ja tällaiseen Florida tuskin lähtee. Eli siis Lundellin roolin arvioiminen tulevaisuuden näiden seikkojen johdosta on hankalaa.

Tämän kauden alku on näyttänyt, että Lundellin lappu on todella alehintainen. Onnea Floridalle, kun Barkovin lisäksi Lundell on alipalkattu tasoonsa nähden. Yhteensä maksavat siis 15 miljoonaa vuoteen 2030 asti, voi morjens mä sanon. Vertailuna sanottakoot, että syksystä 2026 lähtien Draisaitl ja McDavid maksanevat n. 30 miljoonaa.
 
Largo

Jäsen
Tämän lisäksi ensi kesänä ainoat tärkeät UFAt ovat Bennettin lisäksi Ekblad. Jotenkin on todella vaikeaa arvioida, mihin Ekbladin palkka asettuisi mikäli jatkon tekisi. Harvoin 28-vuotias kannun voittanut ykkösvaraus suostuu ensimmäisen ison sopimuksen jälkeen halvempaan lappuun. Kuitenkaan Ekblad ei varsinaisesti mikään suurpalkan pelaaja tulisi olla. Bennettin lappu voi olla ensi kesän UFA-markkinoiden suurin huti, ja tällaiseen Florida tuskin lähtee. Eli siis Lundellin roolin arvioiminen tulevaisuuden näiden seikkojen johdosta on hankalaa.
Kävin tuota sopimustilannetta Floridan ketjussa paremmin läpi, mutta nähdäkseni Floridalla on varaa pitää Bennett riveissään. Verhaeghe sai 7M ja hänellä alla oli kuitenkin kaksi 70+ pisteen kautta joista maalejakin oli 42 ja 34. Vaikea siis nähdä palkan menevän yli 7M ja itse uskoisin sen olevan luokkaa ~6,5M, jolloin Ekbladiin jäisi karkeasti 7,5M, mikä on tuo nykyinen palkka, mutta toiveissa on, että Zito onnistuisi solmimaan jonkin 6x6M sopparin. Tilaa näiden kahden pitämiseen on karkeasti ~14M joten en näe ongelmaa. Lundellin kannalta se tietenkin tarkoittaa että pelipaikka pysyy kolmosen keskellä ainakin toistaiseksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka syrjäyttäisi Bennettin kakkosen keskeltä kolmoseen. Viime kaudella taisi olla pari kokeilua, joissa Lundell ja Bennett vaihtoivat paikkoja, joten sekin on mahdollista.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sen näköistä toimintaa, että ei taida Haulan pojallekaan tuo olla ihan ensimmäinen rodeo. Että onko myllytellyt ennenkin, tai sitten jotenkin treenannut noita.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Sen näköistä toimintaa, että ei taida Haulan pojallekaan tuo olla ihan ensimmäinen rodeo. Että onko myllytellyt ennenkin, tai sitten jotenkin treenannut noita.
NHL-uran kuudes mylly jos oikein nopeasti laskin. Ei siis ensimmäistä kertaa myllyssä mukana, mutta veti kyllä kuin kokeneempikin nyrkkipukari. Ainakin perinteisen suomalaiskiekkoilijan mittapuulla.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Sen näköistä toimintaa, että ei taida Haulan pojallekaan tuo olla ihan ensimmäinen rodeo. Että onko myllytellyt ennenkin, tai sitten jotenkin treenannut noita.
Eikös Haula hermostunut joskus Lunkallekin ja ottanut legendaarisen Suomi vs Suomi nyrkkihipan. Olis ollu koodinvastainen, mutta eihän se Porilaisia koske.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Dallasin kapteenistossa on tällä kaudella kolme suomalaista varakapteenia, tää on varmasti ennätys, mutta onko viime vuosien Starsia lukuunottamatta historiassa nähty edes kahta suomalaista samanaikaisesti yhden joukkueen kapteenistossa?

Edit. Sen verran vaivauduin selvittelemään, että kaudella 2007-08 Buffalossa Numminen oli kahtena edellisenä kautena varakapteenina mutta tää olikin se kuuluisa sydänvikakausi jolloin Lydman yleni varakapteeniksi mutta menetti natsansa heti seuraavalle kaudelle Teppo Winnipegin palattua.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Dallasin kapteenistossa on tällä kaudella kolme suomalaista varakapteenia, tää on varmasti ennätys, mutta onko viime vuosien Starsia lukuunottamatta historiassa nähty edes kahta suomalaista samanaikaisesti yhden joukkueen kapteenistossa?

Anaheimissa ainakin kausina 2010-2014 Selänne ja Koivu kantoivat A-kirjainta rinnassaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös