Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2023–2024

  • 406 707
  • 1 371

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mites Määttä tässä kategoriassa pärjäisi?
Määttä on pelannut tällä kaudella suunnilleen sillä tasolla mitä Detroitissa odotettiinkin, niin ei varmaan kummoisesti. Välillä ollut 7. puolustaja kokoonpanon ulkopuolella, mutta ihan mukavasti saanut nyt taas pisteitä ja saanut oman paikkansa taas vakiokokoonpanoon myös hyvällä puolustuspelillä.
 
Määttä on pelannut tällä kaudella suunnilleen sillä tasolla mitä Detroitissa odotettiinkin, niin ei varmaan kummoisesti. Välillä ollut 7. puolustaja kokoonpanon ulkopuolella, mutta ihan mukavasti saanut nyt taas pisteitä ja saanut oman paikkansa taas vakiokokoonpanoon myös hyvällä puolustuspelillä.

Määtällä on kyllä silmiinpistävän hyvä tehosaldo +18, selkeästi joukkueen paras. Viime yönäkään 2-7 -tappiossa ei kerännyt miinuksia toisin kuin monet muut.

Mutta samaa mieltä, ei Määttä erityisemmin ole yllättänyt.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Itseasiassa oli tarkoitus kirjoittaa Granlund tuohon. Määttä taisi jäädä päähän, kun oli juuri puhetta tuosta +/- saldosta aiemmissa viesteissä ja jotenkin sen kirjoitin ajatuksissa ilman sen enempää tarkistamatta.

Mutta siis Mikke. Minut ainakin yllättänyt, kun ollut Sharksien tehokkain pelaaja. Vaisun Penguins-jakson jälkeen en osannut odottaa tällaista tason nostoa.

Määtälle silti propsit myös. :)
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itseasiassa oli tarkoitus kirjoittaa Granlund tuohon. Määttä taisi jäädä päähän, kun oli juuri puhetta tuosta +/- saldosta aiemmissa viesteissä ja jotenkin sen kirjoitin ajatuksissa ilman sen enempää tarkistamatta.

Mutta siis Mikke. Minut ainakin yllättänyt, kun ollut Sharksien tehokkain pelaaja. Vaisun Penguins-jakson jälkeen en osannut odottaa tällaista tason nostoa.

Määtälle silti propsit myös. :)
Raatimme on kyllä pallotellut myös Granlundia tuossa kategoriassa aiemmissa katsauksissa. Hänellä on ollut vähän vuoristorataa tämä kausi, ensin oltiin Toukka-junassa, kunnes sitten pelikuntoon kunnolla päästyään on ollut oikeinkin hyvä paskassa San Josessa, paljon parempi mitä uskalsimme raatimme kesken vaikkapa kauden alussa odottaa kun peilaa pariin muutamaan viime kauteen Miken osalta. Hurjan vaiheen jälkeen tuli hieman suvantoa, kunnes viime aikoina on taas pistetahti kiristynyt.

Ja toisaalta taas Granlund on kyllä ennenkin ollut erittäin hyvä, olikos se nyt Minnesotassa vai missä kun Granlund oli suomalaisista jonkun aikaa ihan ykkösviulistikin, joten eipä tää tämmönen nykymeno paska-San Josessa isolla vastuulla nyt sit kuitenkaan niin ihmeellinen asia ole. Mutta joo, voisi hänet silti kyllä mainita positiivisissa yllättäjissä vieläkin. Korvaukseksi tästä virheestä naulitsemme muutaman raatimme jäsenen X-asentoon seinälle roikkumaan, ja sen jälkeen arvuuttelemme että kuka niistä tipahtaa eka lattialle.

Määttä on ollut raatimme mielestä omalla tasollaan, mutta tuo jampan plus-miinus -saldo hypähti kyllä Plussapallo Trophyä tarkastellessa sen verran puskista raatimme silmille, että yksi raatimme jäsenistä tukehtui vesilasiinsa ja toinen sai murhasyytteen kun työnsi hämmästyksensä vallassa vesilasin toisen kurkkuun.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Rantasen Mikko hommasi sitten kausikortin piste per peli-junan kyytiin loppurunkosarjan ajaksi. Hatunnosto myös Määtälle, jonka +/- saldo viime yöltä oli 0, vaikka omissa kolisi seitsemän kertaa (tietämättä kuinka paljon ylivoimalla tuhoa on tehty.

Paitsi jos nähdään shokkikauppa jonnekin vähintään kaksi peliä vähemmän pelanneeseen joukkueeseen ja siellä sitten loppukausi kiikareilla.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Armia ja Ylönen suoriutui pelistä ilman isompia merkintöjä, mutta Jesselle penalttia 2min arvoisesti. 4-1 voiton mahdollisti Ahon +2 ja Teukan +1 syöttämät maalit. Kotka veti vaihteeksi nollilla. Aho napsi onnistumisten kylkeen myös 2min jäähyn.

Luostarinen +1 ja Lundell +1 eivät onnistuneet Lunkan syötöstä huolimatta viemään jengiä voittoon ja 1-2 tappioon päättyi ottelu. Barkov oli lapsenvahdin roolissa uuden pelaajan kanssa ja tämä söi tehoja. Mikkola tyytyi taklailemaan vastustajaa ja tehot kiersi myös Nikoa.

Kapanen onnistui keräämään plussapallon vaikka ottikin 4-1 kuokkaan. Haula +1 suoritti ottelun viimeisen maalin ja vei veskarin niin kahville, että sehän oli ihan vaihtoaitioon päätynyt Haulan saaden pistää backhandilla nyytin tyhjään pussiin. Haulan maalin myötä 30p raja hänelle rikki ja tähän on päässyt nyt jo 10 suomalaista tällä kaudella.

Menivät laittamaan Koppasen pois kentältä ja huonostihan se päättyi 6-0 tappioon. Pulju ja Puusti keräsivät molemmat -2 tuloksen. Puljun peliaika oli päälle 8min, mutta tällä ajalla kerkesi ajaa 4 tilastoitua niittiä.

Jokiharju -1 joutui ottamaan 2-4 takkiin, mutta UPL ei ollut tähän luukkuvahtina vaikuttamassa. Lankinen heitteli pelin jerryä Luukkosen tavoin, mutta Saros napsi 26 kiekkoa ja tällä suorituksella pelasi jengille voiton.

Ei ollut tänään Maccellin -2 ja Välimäen -1 päivä, kun tehot kiersivät 5-2 tappiossa.

Korpisalo pystyi hilaamaan jenginsä jatkoille, mutta siellä antautui ja lopputulokseksi kirjattiin 3-4 tulos. Joonas otti 31 koppia, mutta taas alkoi prosentit numerolla 8 ja se ei ole hyvä.

MG ei suorittanut ihan hirmu vahvasti ja sai boksia kaunistellessa liikaa Sebastian Ahon käsittelyssä. Tämä Aho oli siis se toinen Aho. MG jäi ilman tehoja 2-7 tappiossa ja -3 lukema kruunasi illan. Kähkönen ei ottanut osaa kaukalon sisällä tapahtuvaan nöyryytykseen.

Seuraava peli onkin sitten Granlundin 800. runkosarjapeli tässä sarjassa. Jospa joukkue auttaisi Mikkeä saamaan juhlan aiheita myös pelissä. Mikkolan peli vei hänet Niittymäen seuraan ja seuraavalla on vuorossa Rocky. Lundellin juhlapeliin vielä 2 matsia. Maccelli tarvitsee vielä 2 peliä liittyäkseen Top100-listalle ottelumäärissä.

Haulan maali lähensi häntä hieman taas Roopea, mutta tuskinpa Roope antaa siimaa kun kerran on ohi mennyt. Teuvo on syötellyt nyt itsensä Ruutun kanssa samoille lukemille ja 2 passia vielä, niin puhkeaa 300 syötön raja. Ahokin siellä samaa tavoittelee, mutta vielä on kaulaa jäljellä. Lundell jätti Jokiharjun taakse ja nousi syötöllään Super-Marion kerhoon. Pisteiden osalta ei ihmeellistä kerrottavaa.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Välimäki +3 olisi ehkä saanut jopa itsekin maalin, mutta ohjaus maalin edestä meni maaliin ja Välimäelle tähän syöttö. Maccellin +1 syöttö taas oli jälleen kerran taidetta ja näin oli hienoa rikkoa rajapyykki. Näiden suoritusten myötä 4-0 voitto pojille ja Määttä -1 joutui tyytymään tappioon.

Arsi +1 oli kolmostähtenä ja sai kunnian tehdä joukkueensa avausmaalin. Rane syötti jatkoajalla syntyneen 2-1 maalin. Arsi nappasi myös pikkukakkosen ja Rane niitä riehui itselleen kaksikin. Kivirannan peliaikaa ylitti 5min ja siinä ei kauheasti tilastoille ehdi, joten nollarivi. Annunen aisti tunnelmaa luukkuvahtina.

Heiskanen 0+2 tehoilla ykköstähtenä ja Hintz +1, 1+2 tehoilla kolmostähtenä. Hintz rikkoi myös 30 syötön rajan tältä kaudelta ja maalinsa myötä aiemmin rikkoontui myös 300p rajapyykki uraltaan. Hakanpää vain taklasi pari niittiä, mutta Lindell +2 keräsi vielä syötönkin. Komiasti kvartetti keräsi 1+5 illan, vaikka Hakanpää ei tähän suostunut osallistumaankaan. Vaaka joutui toteamaan vastustajan 6-2 lukemilla paremmaksi eikä oikein ihmeitä esittänyt.

Kupari otti osaa joukkueensa 3-0 voittoon ilman tehopisteitä. Peliaikaa reilu 9min ja siihen mahtui laukausta ja taklausta sekä 60% aloitusvarmuutta. Noilla spekseillä voi olla ihan ok suoritus, mutta yläkenttiin ei taida kutsua kuulua hetkeen. Pommikone Tolvanen pelasi tasan 20min ja ehti kolmesti taklata ja laukoa sekä keräsi komean -2 lukeman itselleen.

Lehkosen uran pituus on nyt 506 ottelua ja tässä ottelumäärässä häntä odotteli Sean Bergenheim. Seuraavana kiikarissa Top40-listan viimeinen paikka, jota hallinnoi 535 ottelun urallaan Joni Pitkänen. Heiskasen uran pituus on nyt ottelun enemmän, kuin 407 ottelun Janne Laukkasen. Kupari on keikkunut ylhäällä jo yhtä pitkään kun Sami Helenius siellä viihtyi. Maccelli nousi jo 151 ottelun myötä Summasen ja Aallon lukemille ja nämä herrat putosivat kauden aikana Top100-listalta. Seuraavalla pelillä Matias pääsee jakamaan tätä himoittua listaa viimeiselle paikalle yhdessä Mika Alatalon kanssa.

Hintz himoitsee pääsyä Top20-listalle maalintekijöiden arvostettuun joukkoon. N.Hagman siellä vielä keikkuu 147 maalin suorituksella ja Roopella maaleja on nyt 143. Lehkonen hiihtelee vielä kauempana, mutta parin maalin päässä on taas seuraava ohitettava Jyrki Lumme.

Heiskasen syötöt ovat nyt lukemassa 197 ja yhden ylempänä on Tuomo Ruutu. 200 syötön rajapyykkikin on tuloillaan. Maccelli pudotti Juha Ylösen Top60-listan ulkopuolelle ja jakaa nyt 77 syötöllä sijoitustaan Jori Lehterän kanssa. Välimäki jakaa hieman alempana Top70-listan viimeistä sijaa Tolvasen ja Ossi Väänäsen kanssa. Tähän rajaan riittää vielä 55 syöttöä, mutta Eeli tai Juuso nostavat rajan varmasti lähiaikoina korkeammalle.

Ranelta puuttu enää 3p 600p rajapyykistä. Joko ensi pelissä rikki? Hintz rikkoi komeasti 300p rajan ja ylitti sen yhdellä. 301 pisteen miehiä on nyt N.Hagman ja Roope, mutta Roopella vähemmän maaleja. Ens pelissäkö jo ohi? Nyt on 67 suomalaista rikkoneet urallaan sadan pisteen rajan. Maccelli vaati tähän 151 ottelua ja tehot ovat näiden jälkeen 23+77=100. Pisteen päässä ylempänä Markus Granlund.
 

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Pitkään puhuttiin, että suomalainen maalivahtituotanto on heikentynyt ja niin se ehkä hetkellisesti olikin mutta nyt se tuntuu palanneen senttereiden ohella suurimmaksi vahvuudeksi.

Luukkonen pelaa hyvää kautta, Annunen pelasi juuri ensimmäisen nollapelinsä ja Blomqvist on ollut yksi AHL:n parhaita veskoja. Lisäksi nuoremmissa ikäluokissa on Kokon ja Vinnin kaltaisia todella lupaavia veskoja.
Tottakai tulee jonkinlaisia välivaiheita pelaajakehityksessä, mutta ihan turhaa tuhkan päälle ripottelua täällä on ollut suomalaiseen maalivahtituotantoon liittyen. Luukkosen ja Annusen uskon ainakin itse olevan todellisia tulevaisuuden huippumaalivahteja, ja todennäköisesti ainakin joku noista muista luettelemistasi nuorista maalivahdeista lyö itsensä läpi kunnolla NHL:ssä lähivuosina.

Uskon myös ainakin Kähkösen sekä Lankisen ja ehkä Hussonkin voivan vielä lyödä läpi, jos vain asiat loksahtavat kohdilleen. Hussolla toki ikävää loukkaantumista taustalla, joten siinä voi pahimmillaan olla jopa uran kannalta isompaa ongelmaakin tiedossa, jos alkaa paikat enemmänkin prakaamaan - tyyliin Antti Raanta.

Itse näen, että Suomella on erittäinkin valoisa tulevaisuus näköpiirissä maalivahtien osalta. Eniten olen itse huolestunut kenttäpelaajien tason laskusta. Tarkoitan siis, että enää ei olla vuosiin saatu sellaisia todellisia huippupelaajia hyökkäykseen tai puolustukseen. Todella tasapaksua pelaajatuotantoa ovat viime vuosien ikäluokat olleet ikävä kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
UPL halusi osaltaan vaihtaa Arttu Rossin voittajaa tälle kaudelle ja suostui laskemaan vain kaksi maalia taakseen. Rankkareilla 3-2 voitto ja peliin 30 torjuntaa oikeuttivat ykköstähden valintaan. Jokiharju keräsi plussapallon ja antoi 4 niittiä.

Lankinen torjui 2-1 voitossa 32 laukausta ja sai kunnian olla kakkostähtenä. Ykköstähtenä oli vastapuolen hävinnyt veskari, mutta hän kerkesi olemaan 47 laukauksen edellä, että ehkä hyväksymme tämän raadin näkemyksen. Komiat tilastot molemmilla, mutta Lankiselle se tärkein eli voitto. Saros luukutti jotakin kipaleita vaihtopenkillä eikä osallistunut Lankisen iltaan. Kyllä on suomalaisduo kova ja hukkaan menee toisen suoritukset kakkosena, kun toisaalta voisi ryöstää näillä näytöillä ykkösen paikan.

8min peliajalla operoinut Kotkaniemi +1 valittiin ottelun ykköstähdeksi. Eihän siinä, olihan se komea maali. Teuvon +1 tehoilu 1+2 ei riittänyt tähdistöön, mutta 1+1 tehot syntyivätkin tyhjän rysän aikana. Teuvolle kauden 20. byyri. Urankin kannalta tehot toivat kivoja lukuja tauluun. Aho +1 ei päässyt pisteille, niin meni sitten ottamaan jäähyn ettei jää ilman tilastomerkintöjä. Tappion koki matsissa Haula 4-2 tuloksella ja päätyi samaan ratkaisuun Ahon kanssa, että jos ei pisteitä, niin otetaan boksia.

Pulju -2 ja Puusti ottivat 1-5 pataan. Mielenkiintoisesti Pulju ehti pakkaselle vain 9min peliajalla, kun Puusti jäi nollakelille 16min suorituksella. Ei se silti tainnut ihan putkeen mennä koko jengillä.

Nopeasti se Barkov hoiti uuden pelaajan sisään joukkueeseen ja nyt se Tarvainen iski jo 2+1 tehot. Sasha +2 tyytyi itse tekemään vain yhden, jotta sai maalimäärän kuvastamaan pelinumeroaan. Harmi ettei ole isompi pelinumero. Luostarinen +1 keräsi alivoimalla vielä syöttöpisteen. Lundell +1 päätyi tuttuun ratkaisuun mitä pisteittä pelaaminen tuottaa ja otti jäähyn jäädäkseen tilastoihin. Mikkola +2 huolehti sitten taklauspuolesta ja näitä tilastoitiin 7 kpl. 5-1 voitolla on hyvä jatkaa kautta.

Armia keräsi 3-2 tappiossa miinuksen, mutta siinähän se iltapuhde oli. Ylönen ei suoriutunut varusteiden pukemisesta ja ei päässyt peleille.

MG se osaa tehdä asiat oikein ja huolehti pelaavansa juhlapelin heikkoa vastusta vastaan. Ottelussa ei tehty maaleja kuin ylivoimalla ja MG syötteli 2 maalia johdattaen joukkueensa 2-1 voittoon. Samalla ylitti 8. suomalaisena tällä kaudella myös 40p rajan. Yhtä rajojen rikkomista tämä matsi, mutta vain kolmostähden arvoinen suoritus. Korpisalo otti vastaan näitä MG:n syöttelemiä maaleja, mutta ehti 19 kertaa kiekon tiellekin pelissä. Tappiosta huolimatta ihan ok peli ja kivasti teit kun annoit pisteitä MG:lle.

Kakko naulasi yv:llä pelin viimeisen rysän ja 4-0 voitto Kapasesta. Kassusta ei mitään mainittavaa.

Kupari kävi taklaamassa pari kertaa ja hiihteli 10:30 peliajan nollakelissä. Tämä oli ihan hyvä, kun jengi otti 5-0 pataan.

Määttä keräsi -1 lukeman 3-5 tappiossa. Aika tilastoköyhä peli Ollille.

Hintz +1, Hakanpää +2, Heiskanen -1, Lindell +1 ja vielä 0+1 päälle. Jengi hoiti 4-1 voiton, mutta tilastoniilo toivoisi hieman enemmän kuin Esan 0+1.

Peliaikaa saaneessa mv-kolmikossa ei ollut heikkoja tällä kertaa joukossa. Uran osalta Lankinen on saavuttamassa pian uutta tuhatlukua minuuteissa ja tarvitsee vain 10min saavuttaakseen 6000min. Yli 6000min pelanneita veskareita onkin tällä passilla vain 18. Tuhatlukuja olisi myös torjunnoissa tulossa täyteen kun 85 puuttuu 3000 rajasta. Lankisen takana minuuteissa tulee Norrena, Mattsson ja UPL. UPL on enää 70min vajauksella omasta 5000min ylityksestä.

Nyt on 16 suomalaista saavuttanut 800 ottelun rajapyykin, kun MG liittyi kerhoon juhlapelissään. 154+370=524 on saldona näistä peleistä ja se on aika kova suoritus. Tehotilasto on -13 koko uralta, mutta tämä kausi umpisurkeassa seurassa on tuonut siihen -10 saldon joten paremmassa seurassa voisi olla kovakin plus merkkinen lukema. Hienoa uraa on Mr. ilmaveivi pystynyt suorittamaan ja sehän vielä jatkuu ehkä pitkäänkin. Kotkaniemi saavutti ottelumäärässä jo Peltosen Villen ja on ollut himpun verran tehokkaampi urallaan. Lundell valmistautuu omaan juhlaansa seuraavassa pelissä, jossa rikkoontuu 200 matsin raja.

Maaleissa Teräväinen sai 150 täyteen ja vain 4 maalia korkeammalla on MG. Kotka saavutti Komarovin 63 maalin kohdalla, mutta seuraava onkin jo 80 maalin Donskoi, joten sinne vielä matkataan pidempään. Kakko nosti Top50-listan rajan jo 52 osumaan ja pudotti samalla tylysti Heiskasen listan ulkopuolelle. Tiukka on taisto tähän porukkaan pääsystä.

Syötöissä MG on enää 2 perässä sijalla 10. majailevaa Jussi Jokista. Top10-listan rajana on vielä Jokisen 372 syöttöä. Teräväinen napsaisi rikki 300 syöttöpisteen rajapyykin ja tähän on kyennyt nyt 15 suomalaista.

Pisteissä Barkov on vielä rajapyykistä 6p päässä. Samainen 6p on Mikellä matkaa Filppulaan. Teukan tehot ovat nyt numeroina komeat 150+300=450 ja matkaa Sami Kapaseen on vielä 8p. Kakolla pisteen päässä Tolvanen ja Lehterä. Luostarinen on enää 3p päässä 100p rajapyykistä.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Teki Sasha toisenkin, mutta vääryydellä ottivat pois kun kiekko oli muka lipsahtanut millin viivan väärälle puolelle.
Tälläisiä ei näy tilastoissa, joten tämä ei voi olla totta. Juu eipä ehdi kun maalit katsoa, niin jää paljon highlighteja näkemättä. Nollatason analyysiä tilastoista kaivettuna, mutta numeroautismia pitää käyttää johonkin.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS Fanclub Koistinen-Vallin-Kivi
Onko jollain tietoa mikä on suomalaisten pistepörssin yhteenlaskettu paras lukema kauden jälkeen? Ja mikä kausi?
 

JakkeKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voi olla että oon myöhässä mutta olipa hieno haastattelu Sebastian Aholta Spittin Chicletsissä, aika rennosti jätkä vaan heittää läppää maailman ehkä isoimmassa lätkäpodcastissa. Mieleen jäi jäätävä lause: I think the best way to "kill the skill" is to take the time and space away. Jätkät vielä kysy että sanooko Brind'amour noin kopissa ni vastaus oli "i just came up with it". Huikeeta miten kovia ei pelkästään pelaajia vaan myös persoonia nää meidän nykyajan NHL suomalaiset on.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kiire tuo ainainen vihollinen. Ei kerkeä edes tilastonörtteillä rauhassa. Vedetään sitten mutkat suoriksi ja keskitytään vain nopeaan pistekatsaukseen.

Toissa kierrokselta pisteistä vastasi vain Aho 1+2, Teuvo 1+2 ja Kotkaniemi 0+2. Kyllä siellä muitakin hurjia kävi pelaamassa, mutta muistelisin muiden jääneen pisteittä ja en jaksa tarkistaa.

Viime kierrokselta taas Kassu painoi itsensä kakkostähdistöön tehoilla 1+2 ja olikin sitten ainoa pisteille päässyt. Haula ja Kakko vain riehuivat itsensä boxiin, mutta tehot vältteli molempia. Kähkönen pelasi ekan pelin Haulan seurakaverina, mutta vaikka 92% kertoo hyvästä pelistä, niin tappioon päättyi silti debyytti 23 torjunnan myötä.

Kähkösellä nyt 133 peliä alla ja se on pelin enemmän kuin Husson pojalla. Maccelli on nyt Top100-listalla otteluissa ja raja on tänään 152 ja tämän myötä Alatalokin vielä listalla. Seuraava Matiaksen peli nostaa rajaa korkemmalle ja Maccelli nostaa sitä 155 matsiin asti, kunnes siellä tulee Sami Helenius vastaan. Helenius jäänee sitten hetkeksi keikkumaan Top100-listan viimeiselle rajalle.

Aho on nyt sitten 8. kovin kotimainen maalintekijä tässä sarjassa 243 maalin myötä. Jos rehellisiä ollaan, niin jakaa sijaa Jere Lehtisen kanssa joten on periaatteessa siis vielä 9. kun Jere oli aiemmin maalit saanut. Seuraava maali nostaakin Ahon ohi ja siellähän on itse Tiki odottamassa 7. paikalla. Nyt on legendoja lähellä. Teukka saalistaa 3 maalin päässä olevaa Mikkeä. Kova kisa pojilla. Kapanen jahtaa saman 3 maalin päässä sellaisia suuruuksia kuin Armia ja Korpikoski.

Teuvo jatkaa syöttelyä, mutta seuraava ohitettava on vielä 31 syötön päässä ettei siitä kannata vielä huudella. Aholla taas 5 syöttöä Ruutun ohittamiseen ja 7 puuttuu 300 syötön rajasta. Teuvo ehti ensiksi, mutta ei Sepen tarvitse siitä masentua. Ihan hyvä poika hän on. Kassu nousi ohi Rautakallion. Kotkalla enää syötön päässä Pelle Viltosen syöttömäärä 96 ja se tulee olemaan sitten varmaan hetken Top50-listan raja syötöissä.

Pisteissä ei kummallisuuksia kun Ahon seuraavalla ohitettavalla on kasassa 563 ja Aholla 536. Matkaa on varmasti jäljellä ensi kaudelle saakka. Teuvolla seuraava ohitettava S.Kapanen on vain 5 pisteen päässä, joten eiköhän se hoidu vielä kevään aikana. Kassu Kapasella olisi vain 3p Donskoille, mutta se voi tulla seuraavassa pelissä tai seuraavalla kaudella. Ota tästä selvää. Kotkalla 10p kaula Antti Laaksoseen ja sitäkin voimme joutua odottelemaan hetken. Tällästä tänään.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Määttä antoi kovuutta 4 taklauksen myötä sekä sai syötön kavennusmaaliin, mutta 3-7 tappioon oli tyytyminen. UPL otti voiton 21 torjunnan iltapuhteella ja prosentit valuivat kauas huipuista. Jokiharju viiletti voittoon ilman mainittavia tilastoihmeitä.

Kakko suoritti reilun 15min pelin ilman tilastomerkintöjä. Peli Kakon miehistölle 1-0. Aho, Teuvo ja Kotka ei myöskään olleet tilastoissa esillä, joten se siitä.

Armia onnistui haalimaan plussan joukkueen ottaessa 3-0 voiton. Ylösen Jesseä ei kentällä näkynyt.

Korpisalo palkittiin ykköstähtenä 2-1 jatkoaikavoitossa. Joonas nappasi kiekkoja kiinni 34, joten ei se pöllömpi peli ollut. Puustinen edusti yksin hävinneen kokoonpanossa sinivalkoista väriä ilman ihmeellisiä tilastomerkintöjä.

MG johti totuttuun tapaan peliajoissa hyökkääjien osalta, mutta tehoille ei päässyt. Tappio 2-3.

Hintz, Heiskanen, Hakanpää ja Lindell eivät onnistuneet tehoilemaan vaikka joukkue meni hienosti 3-0 johtoon. Lindell sentään onnistui plussan keräämään. Hakanpäälle tilastoitiin 8 taklausta. 3-0 tilanteesta alkoikin Barkov-show ja 2+1 tehoilla peli kääntyikin 4-3 voittoon ja voittomaalin Sasha teki Lindellin kautta. Voitosta huolimatta Barkoville miinus tilastoihin kuten myös Mikkolalle. Lundell onnistui Luostarisen kanssa nollakelille, mutta Eetu riehui pelissä 2 pikkukakkosta itselleen.

Maccelli ja Välimäki -1 onnistuivat häviämään pelin 1-4 ja ei tästä muuta mainittavaa kun Juuson pikkukakkonen.

Vaaka laittoi hienon avaussyötön maalintekijän matkaan ja 2-7 tappiosta tilille 0+1 tehot.

Rantanen tuikki ykköstähtenä 6-2 voitossa ja peli tuotti +3 tilastomerkinnän ja 2+2 tehot. Ranen ei tarvi loppupeleissä vetää edes piste per peli tahdissa saavuttaakseen 100p rajapyykin tältä kaudelta. Pelejä jäljellä vielä 16 ja Ranella 12p vajaus. Hyvältä näyttää. Arsi veti pelin lonkkaa kokoonpanon ulkopuolella syystä jota en tiedä, mutta Kivi kävi miltei 10min pelailemassa ja keräsi itselleen miinuksen. Annusen nollaputki päättyi, mutta 25 koppia antoi ihan hyvät tilastot ja mikä tärkeintä, niin voitto kelpaa aina.

Eelin oivaltava passi päästi maalintekijän läpiajoon ja näin Tolvanen pääsi taas pisteiden makuun. 0+1 merkintä syntyi 4-2 johto-osumaan, mutta niin vain jatkoilla tuli 5-4 takkiin.

23 kenttäpelaajaa askissa ja 10p suoritus. Ja näistä 10p meni 7p kahdelle hurjalle. Ei kovin vahva ilta isossa kuvassa.

UPL tarvitsee vielä puoli erää alleen, jotta nousee 21 muun kotimaisen kassarin kanssa 5.000 pelatun minuutin kerhoon. Kokonaisen erän tarvitsee siihen, että kerhon pienimmät minuutit kuuluu Mattssonille. Aho jakaa nyt otteluissa 33. sijaa Ilkka Sinisalon kanssa 582 ottelun kokemuksella. Hakanpää saavutti Ville Leinon ottelumäärän. Lundell rikkoi 200 ottelun rajapyykin ja voittohan sieltä tuli, mutta henkilökohtaisesti olisi tilastot voineet olla hieman paremmat. Ei ne nyt huonot silti ollut ja onnittelut hienosta suorituksesta. Kova luku nuorelle miehelle. Maccelli nostaa Top100-listan rajaa ja se on nyt jo 153 ottelua. Hyvästelemme Mika Alatalon ja kiitämme häntä ajasta listalla. Nyt ei vain enää riitä nämä lyhyet urat tälle maineikkaalle listalle.

Maaleissa Ranella häämöttää 2 päässä toinen suuri tai no pieni turkulainen eli Saku Koivu. Kohta kovimman turkulaisen maalintekijän titteli siirtyy pois Koivun klaanilta.

Syötöistä en nyt jaksa ilakoida ollenkaan. Tolvanen nousi Top70-listalle pudottaen Ossin ja Vaaka sai seuraa Kuparista ja Nokelaisesta, mutta ei ne nyt niin massiivisia suorituksia ole. Ihan sama. Vähän tasoa hei.

Pisteissä Barkov on enää 3p päässä maagisesta 700p rajapyykistä. Rane sen sijaan ei ole yhtään vajaa. Rane paukutti tehoillan myötä itsensä 9. suomalaisena 600p kerhoon. Komea rajapyykki syntyi 556 ottelun myötä ja se on nyt 253+348=601. Vähempikin olisi riittänyt, mutta Rane paukutti varmuuden vuoksi yhden päälle. Tai sitten hän ehkä on sittenkin vähän vajaa ja ei osannut laskea, mutta sitä minä en sanonut ääneen. Onnittelu Raunolle! Tämä on huikaisevaa ja pitkään saa laiskotella pysyäkseen piste per peli tahdissa. Tolvasen pisteet on nyt hätänumerossa ja samaa teemaa jatkaa Vaakanaisen sijoitus uran pistepörssissä. Urholla on nyt seuraavana ohitettavana itse Lasse Kukkonen. On se kova.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Huikeassa vireessä torjuu tällä hetkellä Ukko-Pekka Luukkonen. UPL on päästettyjen maalien keskiarvolistan sijalla 5, edellään ainoastaan koko liigan kärkijoukkueiden (NYR, FLA, CAR, WPG) molarit. Ja torjuntaprosenteissa 10. Todella kova suoritus pelatessaan joukkeessa, joka on liigan sijalla 23. Tällä kaudella Sabresin piti olla Devon Levin joukkue, mutta niin vaan Ukko-Pekka passitti Devonin jonnekin Leville skimbailemaan. Wild card paikka on vain 5 pisteen päässä, joten hyvällä loppukirillä tuolla joukkueella on vielä mahdollisuudet. Potentiaalia joukkueessa kyllä riittää.
 
Viimeksi muokattu:
Perinteiseen tapaan, laitetaan näin runkosarjan lopun jo häämöttäessä katsaus meikäläisten parhaista kausista pisteiden valossa.

Rajana 40 pistettä. Alempana maalivahdit voittojen osalta. Boldatut tämän kauden lukuja.

1. Kurri 135 pistettä
2. Selänne 132
3. Rantanen 105 (nyt 88)
4. Barkov 96
5. O. Jokinen 91
6. Aho 83 (nyt 68)
7. Skriko 78
7. Tikkanen 78
9. Sinisalo 76
9. Mäkelä 76
9. Teräväinen 76
12. S. Koivu 75
12. Hintz 75 (nyt 56)
14. Ruotsalainen 73
14. Heiskanen 73
16. Ruuttu 71
17. M. Koivu 71
18. Laine 70
19. S. Kapanen 69
19. Granlund 69
21. Rautakallio 68
22. Filppula 66
23. J. Jokinen 65
24. Siltanen 63
25. M. Hagman 59
26. T. Ruutu 57
27. Timonen 55
27. Lumme 55
27. Haula 55
30. Numminen 54
31. Leino 53
32. Lehtinen 52
33. Leinonen 51
33. Lehkonen 51
35. Maccelli 49 (nyt 45)
36. Levo 47
37. Pitkänen 46
37. Niinimaa 46
39. Ristolainen 45
40. N. Hagman 44
40. Miettinen 44
40. Lehterä 44
40. K. Eloranta 44
40. K. Kapanen 44
40. Lundell 44 (nyt 28)
46. Kotkaniemi 43
46. Luostarinen 43
48. Järvi 41
49. Kakko 40

Tolvanen nyt 34

Vaisulta näyttää tämän kauden otos. Uusia nimiä ei listalle saada kuin mahdollisesti Tolvasesta ja aktiiveista oikeastaan vain Maccelli on parantamassa piste-ennätystään ja siten nousemalla listalla ylemmäs. Rantasella ja Aholla myös jonkinlainen sauma parantaa ennätyksiään, mutta sijoituksia niillä ei paranneta.

--

Maalivahtien osalta voittotilasto (vähintään 10 voittoa) näyttää tältä:
1. Kiprusoff 45
2. Rinne 43
3. Niemi 39
4. Saros 38 (nyt 27)
5. Rask 37
6. Bäckström 37
7. Lehtonen 34
8. Toskala 33
9. Koskinen 27
10. Husso 26
11. Nurminen 25
12. Norrena 24
13. Niittymäki 23
14. Raanta 21
14. Luukkonen 21
16. Korpisalo 19 (nyt 14)
17. Rämö 17
17. Lankinen 17
19. Kähkönen 16
20. Markkanen 15
21. Takko 13
22. Hurme 12
23. Noronen 11

Annunen 4

Jos oli kenttäpelaajien osalta hiljaista, niin ei tämä maalivahtienkaan osalta riemunkiljahduksia aiheuta. Luukkonen on tietysti mainittava. Hänellä on voitoissa jo uudet ennätyslukemat ja nousee vielä loppukauden aikana. Saros, heikosta kaudestaan huolimatta, on ottanut voittoja ihan hyvin ja voi päästä lähelle omaa voittoennätystään, mutta tuskin sen yli. Korpisalon kausi on niin ikään ollut vaikea, mutta jos Ottawa tuosta nyt noita merkityksettömiä pelejä innostuu voittamaan, niin ohuet saumat parannella ennätystään. Annunen potentiaalinen uusi nimi listalla, mutta tuskin pelaa niin paljon, että hätyyttele kymmenen voiton rajaa.

Päivitän tämän vielä runkosarjan päätteeksi.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Olisiko linkkiä mistä näkisi listan kaikista kausista? Pidin aikoinaan tällaista tilastoa itse mutta typeryyksissäni deletoin sen.
Emmä tiedä mikä on helpoin ja paras, mut periaattteessa änärin sivuiltakin saa ne kun laittaa hakuehdoiksi suomalaiset. Ite tsekkaan niitä myös nhlfinns sivuston kautta. Itellä kans ollut vaikka ja mitä tilastoja koneella, mut jossain vaiheessa aikuistuin ja käytin aikaani järkevimpiin asioihin. Nyt taas lapsettaa ja tykkään niiloilla. Kyllähän tämä niiloilu on paras tapa pilata parisuhde ainakin jos on vaimoa uskominen. Vie tämä kyllä aika paljon aikaa seurailla kaiken maailman taulukoita ja sarjoja.
 

SkagGully

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Real Atlético Viinijärvi City United
Emmä tiedä mikä on helpoin ja paras, mut periaattteessa änärin sivuiltakin saa ne kun laittaa hakuehdoiksi suomalaiset. Ite tsekkaan niitä myös nhlfinns sivuston kautta. Itellä kans ollut vaikka ja mitä tilastoja koneella, mut jossain vaiheessa aikuistuin ja käytin aikaani järkevimpiin asioihin. Nyt taas lapsettaa ja tykkään niiloilla. Kyllähän tämä niiloilu on paras tapa pilata parisuhde ainakin jos on vaimoa uskominen. Vie tämä kyllä aika paljon aikaa seurailla kaiken maailman taulukoita ja sarjoja.

Jees. Asia vaivaa taas siinä määrin että pitänee ynnäillä ja lyödä nuo uudestaan notepadiin.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Jos nyt oikein ymmärrän, niin Hatakka ja Pyyhtiä olisi nostettu ylös. Dailyfaceoffs sijoittaa jo Hatakan kolmospariin, mutta Pyyhtiästä ei ollut mainintaa. Onkohan tulossa uusi nimi tämän kauden suomalaisiin?

Mikael Pyyhtiä on jo viime kaudella päässyt maistamaan tunnelmia 2 ottelun verran ja onpa avannut pistetilinsäkin. Olisiko nyt maalin vuoro? Hienoa olisi nähdä Mikael pelaamassa kevään ylhäällä, kun ei siellä panos taida olla enää kovin korkealla seuran näkökannasta. Hyvät näytöt tiskiin ja syksyllä sitten pelipaikkaan kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös