Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2023–2024

  • 406 793
  • 1 371

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Jännä homma, pitkästä aikaa on sellainen fiilis että tästä ei ole tulossa kaikkien aikojen suomalaiskausi. Toki sinänsä pullat on vielä hyvin uunissa jos vertaa 10 vuoden takaiseen aikaan, mutta etenkin tuo pakkitilanne tympii. Se kun ei vaan näytä paranevan. Uusia oikeasti potentiaalisia yrittäjiä ei juuri ole ja vanhat lupaukset lyövät hanskoja tiskiin (mikä on sikäli ymmärrettävää, esim. Juolevin kohdalla).

Hyökkääjien osalta odotan hyvää kautta, mutta puolustajien osalta tilanne ei ole mennyt eteenpäin, jos miettii juuri noita potentiaalisia yrittäjiä:
- Juolevi lähti Ruotsiin
- Salo jumissa Islandersin pakkihierarkiassa eli aloittaa AHL:ssä
- Heinola meni rikki juuri kun piti tapahtua
- Thomson taisi mennä ojasta allikkoon eikä Vaakanaisella ole sen parempi tilanne
- Niemeläinen on seiskapakki

AHL:n puolella on Salon lisäksi Matinpalo, Seppälä, Nousiainen, Honka, Kokkonen, Kinnunen, Tuomisto, Hatakka, Sedoff, Niemelä, Viro, Ottavainen ja Vilen. Positiivisia kommentteja luin monien osalta harjoituskauden ajalta, mutta ne eivät ole poikineet vielä mahdollisuuksia NHL:n puolelle. Vaikea noista AHL:n puolella pelaavista sanoa, että kuka sieltä nyt jotenkin varmuudella olisi kamppailemassa tulevaisuudessa pelipaikasta NHL:n puolella. Niemelä on kenties se paras veikkaus.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Itseäni ei juurikaan harmita tuo suomalaisten pakkien tilanne, ennemmin pidän sitä kiehtovana ja tästä johtuen päätin paneutua asiaan enemmän ja kävin läpi jokaisen(?) NHL:ssä/AHL:ssä vaikuttavan suomalaisen puolustajan lyhyen analyysin kera. En ole ammattilainen ja täältäkin löytyy varmastikin parempaa tietoa mutta korjatkaa mikäli aihetta on.

Miro Heiskanen - 24v - Dallas Stars
2022-23: 79ot 11+62=73p (NHL)

Viimekautta voinee pitää Heiskasen läpimurtokautena kun hyökkäyspään rooli kasvoi Klingbergin lähdettyä, etenkin kevät kausi oli melkoista tykitystä Mirolta vaikka "joutui" pelaamaan paljon väärällä puolella Suterin parina. Odotettavissa jälleen jopa piste per peli junassa matkustelua ja murtautumista vihdoin Norris kisaan, vaikken pitäisi missään nimessä noin 60 pisteen kauttakaan epäonnistumisena Miron tasoiselta all around puolustajalta. Dallasin tärkein yksittäinen pelaaja, se kertoo kaiken.

Esa Lindell - 29v - Dallas Stars
2022-23: 82ot 8+16=24p (NHL)

Jatketaan toisella Dallasin kivijalalla ja todennäköisesti tämän hetken toiseksi parhaalla suomalaisella puolustajalla. Lindelliltä odotettavissa jatkossakin tasaista, hyvällä tavalla näkymätöntä puolustamista, jossa on edelleen sarjan kärkipäätä vaikka keväällä mittariin pyörähtää jo 30 vuotta. Pelasi koko viimekauden Hakanpään parina ilman ylivoima aikaa ja jatkanee samaa, noin 25 pisteeseen päätyvää rataa ensikaudellakin. Itse toki näkisin Esan ennemmin kakkosylivoimassa kuin Suterin, mutta ehkä tuohon kuitenkin ennemmin Lundkvistia koitetaan sijoittaa. Esa on myöskin suomalaiseksi pelaajaksi harvinaisen kovaa tekoa jättäen vain 8 ottelua väliin viimeisen kuuden kauden aikana joka on arvostettava suoritus rooliin ja peliaikaan nähden.

Jani Hakanpää - 31v - Dallas Stars
2022-23 82ot 6+10=16p (NHL)

Vanhin ja Mikkolan kanssa fyysisin suomalainen puolustaja tuo kovuutta ja puolustusosaamista Dallasin bottom 4 pareihin ja alivoimalle yleensä Lindellin parina. Vaikka Hakanpää tunnetaan varmana ja peruspakiksi hyvin peliä lukevaksi pelaajaksi, oli hän etenkin kevään pudotuspeleissä välillä hieman hukassa, mutten näe tuota mitenkään kriittisenä Janin NHL uran kannalta kunhan rooli ei tuosta enää kasva. Hyvä roolissaan ja keväällä saanee vielä parin vuoden jatkosoppari tarjouksen Dallasista, tai varmasti ainakin jostain muualta mikäli Stars päättääkin jo vuoden päästä ajaa Bichseliä tuohon rooliin.

Juuso Välimäki - 25v - Arizona Coyotes
2022-23: 78ot 4+28=32p (NHL)

Kuten kaikki varmaan tietävätkin oli Välimäen viimekausi melkoinen hyvänmielen tarina. kun Calgaryssa koirankoppiin jumittunut entinen ykköskierroksen varaus siirtyi waiver-listan kautta häntäpään Arizonaan jossa pelasi vakaan kauden tehden hyvin pisteitäkin ansaiten yhden vuoden - näytä mihin pystyt - jatkosopparin.
En näe estettä etteikö Välimäestä olisi jopa Arizonan ykköspakiksi alkavalla kaudella, sillä kilpailijoitahan ei JJ Moserin ohella juurikaan ole, kun Dumbakaan ei ole enää viimeaikoina vakuuttanut. Ylivoima aika on taattu ja yli 40 pisteen kausi on jopa enemmän odotettavissa kuin toiveissa terveenä pysyessään. Myös joukkueena Arizona on tekemässä pikkuhiljaa tuloaan, enkä näin enää usko että jokaista vähänkään onnistuvaa pelaajaa kaupataan sopimuskautenaan enään muualle keväällä, vaan näistä nuorista ja nuorehkoista aletaan kasata sitä tulevaisuuden runkoa ja näissä asetelmissa on Välimäellä hyvät oltavat, ensin pitää vain vakuuttaa pukumiehet tasaisuudella.

Olli Määttä - 29v - Detroit Red Wings
2022-23: 78ot 6+17=23p

Olli Määttä, maailman kokenein 29-vuotias NHL pelaaja pelasi viimekaudella suomalaisten iloksi pitkästä aikaa tasaisen, hyvän ja terveen kauden, kotiuttaen itsensä ainakin pariksi seuraavaksi kaudeksi nuoren ja nousevan Detroitin kahteen viimeiseen pakkipariin, sekä alivoimalle tuomaan sitä aina niin arvokasta kokemusta, vaikkakin Detroitin leveän puolustusrepertuaarin vuoksi saattaakin joutua jatkossa välillä rotaatioon.
Olli saattaa olla hitaan näköinen, mutta hyvällä peliälyllä ja rauhallisella pelaamisella osaa hän sijoittua oikein ollen edelleen pätevä puolustava puolustaja omaten täydellä kaudella yli 20 pisteen potentiaalin. Ei hänestä koskaan mitään Norris tähteä tullut, mutta ihan pätevä NHL pelaaja silti.
.
Henri Jokiharju - 24v - Buffalo Sabres
2022-23: 60ot 3+10=13p (NHL)

Vaikka Jokiharju on vasta 24 vuotias, aloittaa hän nyt jo kuudennen NHL kautensa. 2017 ykköskierroksella varatuista neljästä puolustajasta toinen Heiskasen ohella joka on saanut vakiinnutettua paikkansa kokoonpanosta useammaksi kaudeksi. Jokiharjun tilanne on nyt sopimuskauteensa lähdettäessä sikäli mielenkiintoinen, sillä oikeastaan ensimmäistä kertaa tämän Sabres uran puolustuksen pelipaikoista käydään kilpailua, vaikkakin en näe Henrin pelipaikan olevan uhattuna, saattaa hän kuitenkin olla se joka tekee kauden aikana tilaa muille treidin muodossa ellei nyt viimein ala kehityksessä tulemaan harppauksia. Vaikka kehitys on ensimmäisen kauden jälkeen junnannut aloillaan osittain epäonnisten loukkaantumistenkin vuoksi, on hänestä tullut ihan pätevä jos nyt ei kakkosparin, niin vähintään kolmosparin peruspuolustaja. Ei hän mikään Esan tyylinen kliininen robotti omalla alueella ole, mutta ihan pätevä blokkaaja ja ensimmäisen syötön antaja hän silti on, hyökkäyspäässä on taas parannetavaa laukauksessa jos mielii piste-ennätystään tuosta 19 pisteestä joskus nostaa.

Rasmus Ristolainen - 28v - Philadelphia Flyers
2022-23: 74ot 3+17=20p (NHL)

Missä rebuild, siellä Rasse. Ristolainen aloittaa jo yhdennentoista kautensa ilman ainuttakaan pudotuspeli (tai MM-kisa) ottelua, no sattuuhan tuota ja taas on uusi kausi aikaa suorittaa... tai no lisätään suoraan että yksitoista kautta. Ristolaisen käyrä on osoittanut jo viimeisestä Sabres kaudesta alaspäin ja pistetuotanto on puolittunut noista ajoista, mutta jos jotain positiivista niin Ristolainen alkoi viimekaudella pikkuhiljaa näyttää jo elkeitä plusmerkkisestä pelaajasta +- tilastonkin jäädessä surkeassa Philadelphiassa vain miinus neljään.
Surkeasta Philadelpiasta puheenollen ei Rasmuksella juurikaan painetta NHL paikan pitämisessä ole ollen luultavasti ykkösparin pakki nuoren Yorkin rinnalla. Pelkona onkin liian suuri rooli kuten aikoinaan Buffalossa, mutta uskon että kokemuksen ja etenkin viime kaudella tapahtuneen kehityksen myötä pelot ovat turhia ja saattaa Rasse jopa yllättää ja pelata hyvän kauden. Mihinkään yli 40 pisteen kausiin en uskalla uskoa, mutta 30 saattaa hyvinkin rikkoontua, kera tasaisen, varman ja fyysisen pelityylin saattaisi Ristolainen viimein jopa täyttää sopimuksensa asettamat saappaat ja olla voittava pelaaja merkittävässä roolissa merkityksettömässä joukkueessa tuoden nuorille kokemusta ja oppeja lähes 700 runkosarjapelin kokemuksella.

Niko Mikkola - 27v - Florida Panthers
2022-23: 81ot 1+5=6p (NHL)

Viimekaudella Mikkola siirtyi deadlinella St. Louisista rentaliksi Rangersiin, mutta kesällä hän löysi kodin Floridasta tehden sinne kolmen vuoden sopimuksen korvaten aika yksi yhteen Anaheimiin siirtyneen Radko Gudaksen. Mikkola tuo Floridaan Gudaksen tapaan ennen kaikkea fyysistä pelotetta, sekä kohtuullista peruspakin osaamista maltillisella peliajalla kolmospariin ja tarvittaessa alivoimalle, joskin alkukaudesta Montourin ja Ekbladin ollessa sivussa pelannee hän hieman isomassa roolissa kakkosparissa. Ei hän mikään pistenikkari ole eikä tarvitsekkaan olla, mutta uskon että hänellä on potentiaalia parempaan kuin viimekauden kuuteen pisteeseen kuten, hän välillä toissa kaudella väläyttelikin.

Tuossapa tulikin nuo Suomen kahdeksan varmasti vakituisesti pelaavassa kokoonpanossa vaikuttavaa puolustajaa, seuraavaksi uppoudutaakin sitten niihin rajatapauksiin.

Urho Vaakanainen - 24v - Anaheim Ducks
2022-23: 23ot 0+2=2p (NHL) +1ot AHL

Aikanaan Bostonin ykköskierroksella varaama puolustaja aloittaa nyt toisen täyden kautensa Anaheimin puolustuksessa ja lähtökohtaisesti jopa pelaavassa kokoonpanossa. Viimekausi meni vituiksi jo heti harjoituskaudella loukkaantuessa ja sitten palattuaan talvella heikon 23 ottelun jälkeen päättyi kausi jälleen loukkaantumiseen. Vaikka nuo 23 ottelua jäivät 16 astetta pakkaselle, eikä hän muutenkaan esittänyt juuri mitään, näkee Anaheim hänessä edelleen sen potentiaalin jonka takia hänet aikoinaan varattiin ja on saanutkin peliaikaa jo viidellä eri kaudella. Nyt viimein terveenä sopimuskauteen lähdettäessä on hänellä todellakin paljon todistettavaa ja kaiken onnistuessa voi hän vakiinnuttaa paikkansa Anaheimin bottom 4 roolissa peruspakkina, mutta epäonnistuessaan ei hänelle luultavasti enää heru mahdollisuuksia ja Eurooppa kutsuu. Uskon Vaakanaisen upsiden olevan jossain köyhänmiehen Lindellin ja Lydmanin välimaastossa paljon taklaavana ja laukauksia syövänä peruspakkina maltillisella pistepotentiaalilla omaten kuitenkin kohtuullisen laukauksen.

Lassi Thomson - 23v - Anaheim Ducks
2022-23: 56ot 7+26=33p (AHL) +2ot NHL

Myöskin Thomson on entinen ykköskierroksen varaus joka on tähän mennessä jumittunut farmiin siirtyen kuitenkin aivan hetki sitten Ottawasta waiver-listan kautta Vaakanaisen tykö Anaheimin vähemmän kilpailtuun puolustushierarkiaan. Anaheimin heikosta rosterista huolimatta ei hänelle etenkään nyt Drysdalen tehtyä sopimuksen löydy suoraa paikkaa kokoonpanosta, mutta kun Anaheimilla ei varsinaisesti ole mitään menetettävää niin eiköhän hänkin saumansa vielä saa, etenkin kun farmiin siirrettäessä täytyisi hänet jälleen laittaa siirtolistalle. Joten Lassin tilanne on varsin mielenkiintoinen ja vaikeasti ennustettava, mutta Lyubushkinin pitäisi olla hyvillä otteilla täysin ohitettavissa noista Anaheimin rightin pakeista, mutta mikäli Anaheim hänet päätyy laittamaan jälleen siirtolistalle uskon että löytyy hänelle edelleen ottajia viimeistään Ottawasta, huonoin tilannehan olisi jumittua NHl:lään 7-8 pakiksi ilman peliaikaa. Lassikaan ei enää mikään nuorilupaus ole, mutta uskon edelleen hänen NHL potentiaaliinsa kuhan vain saisi kunnollisen sauman näyttää osaamistaan, sillä AHL alkaa olemaan pelattu jo läpi.

Ville Heinola - 22v - Winnipeg Jets
2022-23: 48ot 4+33=37p (AHL) +10ot NHL

2019 Thomsonin jälkeen varattiin Winnipegiin Ville Heinola, joka on lupaavan alun jälkeen Lassin tapaan jumittunut joka syksy farmiin, saaden aina kuitenkin muutaman pelin ylhäällä. Viime kaudella viimeistään pelasi hän AHL:n läpi ja oli nyt jopa murtautumassa muutoksen keskellä olevan Winnipegin pakistoon, kuitenkin vain loukkaantuen pahan näköisesti viimeyönä harjoitusottelussa Ottawaa vastaan. Vielä ei ole tiedossa vamman laatua, mutta jo valmentaja Bowness arvioi edessä olevan pitkän tauon, jonka päätteeksi Heinola mitä luultavammin laitetaan farmiin hakemaan pelirytmiä, enkä ihmettelisi mikäli hän taas sinne unohtuisi taattuun Winnipeg tyyliin. Vuoden päästä edessä ovat sopimusneuvottelut ja ellei Heinola tällä kaudella vielä(kään) murtaudu NHL kokoonpanoon tapahtuu se viimeistään vuoden kuluttua, kyllä Villestä vielä NHL pelaaja tulee, siinä ei vain voi mennä enää pieleen. Lupaavin ei vakituinen NHL pakki tällä hetkellä ehdottomasti.
Edit. Poissaolo ajaksi arvioitiin noin 2kk.

Robin Salo - 24v (ensiviikolla 25) - New York Islanders
2022-23: 11ot 2+2=4p (NHL) + 38ot 0+14=14p (AHL)

Salo aloittaa kolmannen ja tulokassopimuksensa viimeisen kauden lähtökohtaisesti Islandersin syvyyspuolustajana, kisaten viimeisestä paikasta kokoonpanossa altavastaajana lähinnä Ahon, sekä pari vuotta nuoremman Bolducin kanssa. Vuosi sitten tilanne oli toinen kun hän nousi kauden alussa kokoonpanoon menettäen hetken kuluttua paikan kuitenkin pidempään organisaatiossa viihtyneelle Aholle, joka käytti tilaisuutensa paremmin ja piti paikastaan tiukasti kiinni kauden loppuun saakka, Salon ihmetellessä välillä NHL menoa poppareilla, ravaten välillä kuitenkin aina farmissa. Tätä on odotettavissa myöskin alkavalla kaudella ellei ylempänä satu loukkaantumisia tai pelaajakauppoja. En ole Salosta mitään siirtohuhuja kuullut ja vaikka tuo jonkun kaupan kylkiäisenä jonnekin siirtyisi, menisi tilanne luultavasti ojasta allikkoon ja vuodenpäästä työpaikka löytyisi jokatapauksessa Euroopasta.

Markus Niemeläinen - 25v - Edmonton Oilers
2022-23: 23ot 0+0=0 (NHL) + 30ot 2+5=7p (AHL)

Myös Niemeläinen lähtee sopimuskauteensa lähtökohtaisesti Edmontonin syvyyspakkina ja myöskin hänen tilanteensa näytti viimekaudella hetken aikaa jo melko lupaavalta kunnes Desharnais meni nokkimisjärjestyksessä ohitse ja onkin nyt lähtökohtaisesti Oilersin seiskapakki, kisaten viimeisestä paikasta kokoon panosta edellä mainitun Desharnaisin lisäksi 22-vuotiaan ruotsalaisen Brobergin ohella. Luultavasti Niemeläinen pääseekin loukkaantumisten sattuessa pelaamaan jokusen pelin ylhäällä kauden mittaa, mutta uskoisin ennen pitkää Brobergin kehittyvän kilpailijoidensa ohitse. Niemeläinen saattaa kesällä saada kaksisuuntaisen tarjouksen Edmontonista, mutta on sitten eri kysymys haluaako hän jäädä enää varamieheksi NHl:lään vai päästä pelaamaan isossa roolissa Euroopassa. En pidä hänelle juurikaan odotuksia mahdollisesta NHL urasta.

Siinä olikin sitten nuo selvät rajatapaukset ja seuraavaksi paneudutaankin selkeästi farmiin matkaaviin lupaaviin nuoriin ja ei niin lupaaviin entisiin nuoriin.

Santeri Hatakka - 22v - New Jersey Devils
2022-23: 8ot 0+2=2p (AHL)

Toissakaudella kaikkien yllätyseksi harjoituskauden jälkeen San Josen kokoonpanoon murtautunut Hatakka kaupattiin suuressa Timo Meierin sisältävässä kaupassa New Jersey Devilsiin vaikka hänen kautensa olikin jo silloin kaikessa hiljaisuudessa päättynyt loukkaantumiseen. Hatakka onkin ansainnut paljon kehuja varmasta pelityylistään Devilsin harjoitusotteluissa, mutta tie ylös on lievästi sanottuna tukossa ja aika monta loukkaantumista saa sattua ennen kuin Hatakka NHL:ssä tällä kaudella nähtäisiin. Kuitenkin hän on vielä nuori etenkin puolustavaksi puolustajaksi ja tulevina vuosina hänet saatetaankin nähdä hyvinkin Devilsin NHL kokoonpanossa, mutta toivotaan hänelle nyt viimein ehjää ja peliaika rikasta kautta farmissa.

Topias Vilen - 20v - New Jersey Devils
2022-23: 41ot 9+8=17p (Liiga)

Vileniä pidetään erittäin lupaavana puolustajana ja hänkin on saanut osakseen kehuja Devilsin leireillä, vaikkakin pelipaikka löytyy nyt varmasti farmista, tai jopa lainalla Liigasta, on hän edelleen osa Devilsin tulevaisuutta ja itse ainakin odotan hänestä mahdollista ryöstöä viidennen kierroksen varauksena. Vaikka Vilen ei Liigassakaan tehoilla ole mässäillyt, on hän ollut jo nuorena Pelicansin johtavia pelaajia ikäisekseen varmalla ja lähes virheettömällä pelityylillään.

Topi Niemelä - 21v - Toronto Maple Leafs
2022-23: 58ot 8+10=18p (Liiga) +6ot AHL

Niemelä teki itsestään nimen Suomen nuorena pakki lupauksena tehdessään toissakaudella Liigassa 32 pistettä 48 otteluun, mutta suoraan sanoen heikko viimekausi Liigassa laski hänen osakkeitaan, joskin hyvät seitsemän peliä AHL:n pudotuspeleissä tehden viisi pistettä antoivat toivoa tulevasta. Ja lähtökohtaisesti hänkin tulee alkavan kauden AHL:ssä viettämään ja tämä kausi tuleekin olemaan suuressa roolissa viitoittamaan onko hän yhä osa Toronton tulevaisuutta vai pitääkö vastuuta hakea pidemmän kaavan kautta. Etenkin pisteiden tekeminen olisi nyt Niemelälle elintärkeää, mutta ilman oikeasti muista erottuvia hyviä otteita tulee tie Toronton NHL kokoonpanoon olemaan tukossa jatkossakin.

Mikko Kokkonen - 22v - Toronto Maple Leafs
2022-23: 36ot 0+6=6p (AHL) + 8ot ECHL

Liigan kaikkien aikojen nuorin pelaaja koittaa vakiinnuttaa paikkansa Toronto Marliesin kokoonpanossa ja uskon hänen siihen pystyvänkin hyvien harkkapeli otteiden jälkeen, pari hyvää kautta farmissa isossa roolissa alivoimalla ja kärkipareissa niin uskon hänen mahdollisuuksiinsa vielä NHL pelaajana botton 4 roolin peruspakkina, mutta viimekaudella hän vielä haki peliään josta kertoo visiitti farmin farmissa.

Anttoni Honka - 23v - Carolina Hurricanes
2022-23: 70ot 6+28=34p (AHL)

Pelkän hyökkäyspään osaamisen ansiosta Honka olisi jo NHL keskuteluissa, mutta kausi toisensa jälkeen +- lukema painuu auttamatta miinukselle miehen kehnon puolustuspelin vuoksi. Ikääkin on jo 23 vuotta, sopimusta on toki vielä kaksi kautta jäljellä, mutta kokonaisvaltaisessa pelissä saisi tapahtua ihmeitä että hänestä tulisi muutakin kuin Eurokaukaloiden tähtipakki. NHL paikkaa vaikeuttaa entisestään Carolinan todella leveä ja tasapainoinen pakki tilanne.

Kim Nousiainen - 22v - Los Angeles Kings
2022-23: 37ot 2+4=6p

Pidin Nousiaisen pelistä KalPassa ja pidinkin häntä mustana hevosena Losin prospecteista, mutta ainakin viimekaudella jo AHL:stä pelipaikan hakeminen tuotti ongelmia, uskon että tälle kaudelle on menty eteenpäin, mutta jälleen saisi paljon tapahtua että Nousiaisen kokoinen (173cm) kääpiöpuolustaja tulisi nuoren Kingsin kokoonpanoon tulevaisuudessakaan murtautumaan. En sulje toki pois mitään sillä Kingsin pakkiosasto ei järin leveä ole, mutta kuten sanoin paljon pitää vielä tapahtua että Kim ylhäällä nähdään.

Valtteri Pulli - 22v - San Jose Sharks
2022-23: 53ot 3+14=17p (Liiga)

Varaamaton Pulli nousi vuosi sitten kuumaksi puheenaiheeksi kokonsa (197cm) ja hyvien otteidensa ansiosta, no pistetahti sitten laantui kautta myöten, mutta kuitenkin odotetusti Sharks tarjosi hänelle kahden vuoden tulokassopparia. Ei Pulli nyt suoraan ainakaan Sharksin pakistoon kävele, mutta mikäli hän esittää hyviä otteita AHL:ssä löytynee paikka heikkoon San Josen puolustukseen melko kivuttomasti. Pulli on itselle hieman mysteeri, sen verta puskista ja yllättäen hän puheenaiheeksi nousi, eikä nyt harjoituskaudella ole hänestä juuri enää kuulunutkaan, sanoisin vain että aina näyttää. Mahdollisuudet on, osaako Pulli ne käyttää?

Ville Ottavainen - 21v - Seattle Kraken
2022-23: 54ot 5+11=16p (Liiga) + 2ot AHL

Pullin mittainen Ottavainen lähtee ensimmäiseen kauteensa Jenkeissä, en petaa hänelle isoja odotuksia ainakaan näin alkuun. Fyysistä ja varmaa oman pään peliä kausi, pari AHL:ssä niin katsellaan sitten miltä Seattlen pakki tilanne näyttää. Hyvää kehitystä pari kautta niin olisi hän mittojen ja fyysisen pelin puolesta lupaava lisäys Seattlen kolmospariin.

Peetro Seppälä - 23v - Seattle Kraken
2022-23: 70 1+11=12p (AHL)

Varaamaton Peetro Seppälä aloittaa toisen kautensa Seattlen farmissa, pelasi ihan hyvää peruspeliä viimakaudella, mutta pisteet jäivät paljon siitä mihin hän näytti viimeisellä Liiga kaudella kykenevänsä. Pelannee luultavammin tämänkin kauden farmissa palaten vuoden päästä Eurooppaan.

Antti Tuomisto - 22v - Detroit Red Wings
2022-23: 60ot 5+15=20p (Liiga)

Entinen Detroitin toisen kierroksen alkupään varaus aloittaa viimein ensimmäisen kautensa Pohjois-Amerikassa. Hänen kehityksensä on junnannut varausvuoden jälkeen paikoillaan, vaikkakin viime kausi Liigassa oli ihan mukiin menevä, ei se suuria odotuksia miehen NHL potentiaalista nostanut. Kokoa löytyy häneltäkin ja ainakin junnuvuosina vahvuuksiksi on sanottu kutia ja ensimmäistä syöttöä ja kun nuo vaan saisi hiottua timanttiin AHL:ssä kera tuon 195 senttisen varren alkaisi NHL potentiaali jälleen näyttämään lupaavalta.

Eemil Viro - 21v - Detroit Red Wings
2022-23: 48ot 1+7=8p (AHL) + 5ot ECHL

Ihan kelpo puolustava puolustaja antamaan varmoja avauksia Liiga tasolla, mutta ainakaan viimekaudella tuo ei realisoitunut AHL tasolle, mistä kertoo visiitti porrasta alempana. Ikää on puolustavaksi puolustajaksi vielä vähän ja luistelukin on ihan hyvällä tasolla niin potentiaalia ainakin on, mutten rahojani laittaisi likoon hänen NHL uran puolesta. Taaskin aika vaikea arvioitava, keväällä ollaan Vironkin kanssa paljon viisaampia.

Santtu Kinnunen - 24v - Florida Panthers
2022-23: 69ot 9+26=35p (AHL)

Pelasi hyvän viime kauden AHL:ssä ja saikin nyt harjoituspeleissä kehuja enkä ihmettelisi mikäli pääsisi muutaman pelin ylhäällä jossain välissä kautta kokeilemaan vaan vakiopaikan vakiinnuttaminen vaatisi ihmeitä tai siirron heikonpaan joukkueeseen esim. Sharksiin. Hyvä all around pakki jolla ei kuitenkaan välttämättä koskaan riitä aivan sinne kirkkaisiin valoihin saakka.

Nikolas Matinpalo - 25v - Ottawa Senators
2022-23: 51ot 7+9=16p (Liiga)

Varaamaton pelaaja joka sai sopimuksen Ottawaan hyvän Liiga kauden ja MM-kisojen jälkeen. Hyvä peruspakki fyysisellä preesensillä, mutten näe häntä Thomsonia parempana pelaajana, joten luulen hänenkin pelaavan koko kauden alhaalla saaden korkeintaan mahdollisuuden paikata ylhäällä isommassa loukkaantumissumassa ja jälleen ilman ihmeitä palannee eurokaukaloihin vuoden kuluttua.

Huh mikä työmaa, etenkin näiden häntäpään nimettömämpien pelaajien kohdalla väsymys ja tietämättömyys alkoi ottaa roolia, mutta aattelin nyt tehä tän vaikka väkisin loppuun kun kerta aloitinkin.
Sanokaa ihmeessä mikäli joku jäi puuttumaan, nimet on kerätty tän aiheen aloitusviestistä.

Ja kirjoitusvirheitä löytyy varmasti joka sormelle ja useampaankin kertaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,

Mahtava koonti! Itsekin nään juuri Heinolan "varmimmaksi" tapaukseksi NHL-uran suhteen. Samoin Vileniin ja Hatakkaan iso luotto että nappaavat myöhemmin vakiroolit. Mielenkiintoisimmat nimet noista Honka ja Niemelä, mihin taitureiden urat vie.

Hatakasta sen verran että voi olla jopa yllättävän lähellä paikkaa avauksessa, ei ole Bahl/Miller/Smith mitään niin kummoista esittänyt, mitä sanoo Devils-fanit?
 
Kun katsoo Devilsin puolustusta, niin vaikea nähdä nyt tai tulevaisuudessa Hatakalle roolia. Siellä on roolitukset ja kätisyydet kaikki mietittynä. Siegenthaler-Hamilton, Bahl-Marino ja Hughes-Smith. Lisäksi vielä huipputalentti Simon Nemec. Pelkäänpä, että Hatakka on juuri se noin 8. puolustaja, joka voi saada pelejä loukkaantumissuman aikaan, mutta muuten hautautuu AHL:ään. edit: okei Smithistä en ole yhtään vakuuttunut, mutta hänen tilallaan voi olla myös Colin Miller, joka on myös hierarkiassa Hatakan edellä.

Muista mainituista pelaajista en oikein näe Hongalla tulevaisuutta NHL:ssä. Hyvä kiekollinen puolustaja eurosarjoihin kylläkin. Niemelän osalta liian aikaista sanoa.
 
Viimeksi muokattu:

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Hatakasta sen verran että voi olla jopa yllättävän lähellä paikkaa avauksessa, ei ole Bahl/Miller/Smith mitään niin kummoista esittänyt, mitä sanoo Devils-fanit?
Tästä samaa mieltä. Onhan Hatakka esiintynyt hyvin, mutta on tuota auttanut lähtökohtaisesti järjestyksessä edellä olevien alisuorittaminen harjoituspeleissä, näinköhän jopa nähtäisiin Hatakkaa kirkaissa valoissa mikäli edeltä kaksikin kaveria on lasaretissa. Kun nyt leftin puolella edellä ovat Siegenthaler, Smith, Hughes, sekä Bahl joista etenkin Smith ja Bahl alisuorittaneet, niin mikäli tuosta joku loukkaantuu on waiver vapaata Hatakkaa helppo liikutella ees taas.

Ja eipä tuota tiedä vaikka vielä Vilenkin yltyisi hyvällä AHL kaudella kirittämään Hatakkaa ja noita ennakkoon ylhäällä pelaavia puolustajia siitä vikasta paikasta.

Hatakka on kyllä siitä jännä kaveri kun jo toistamiseen ilman minkäännäköisiä ennakko-odotuksia saa tungettua itsensä hyvällä harjoituskaudella keskusteluihin jopa Devilsin tasoisen joukkueen alakertaan, vaikka jonkun Rautakorven valmentamassa Liiga joukkueessa pelaisi varmaan vieläkin jotain seiskapakin minuutteja.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hatakasta sen verran että voi olla jopa yllättävän lähellä paikkaa avauksessa, ei ole Bahl/Miller/Smith mitään niin kummoista esittänyt, mitä sanoo Devils-fanit?
Samaa mieltä Milleristä ja Smithistä, mutta Bahl on ollut näkemissäni matseissa todella hyvä. Parantanut selvästi vielä viime kauden lopusta, jolloin oli jo hyvää ja varmaa tekemistä. Siksi en usko Hatakan saavan roolia kokoonpanossa ilman loukkaantumisia.

Kun nyt leftin puolella edellä ovat Siegenthaler, Smith, Hughes, sekä Bahl joista etenkin Smith ja Bahl alittaneet alisuorittaneet niin mikäli tuosta joku loukkaantuu on waiver vapaata Hatakkaa helppo liikutella ees taas.
Tästä olisi kiinnostavaa kuulla perusteluja, että millä lailla se Bahl on alisuorittanut? Kuten edellä kirjoitin, pelannut harkkamatseissa todella hyvin.
 
Haywire

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Topi Niemelä - 21v - Toronto Maple Leafs
2022-23: 58ot 8+10=18p (Liiga) +6ot AHL

Niemelä teki itsestään nimen Suomen nuorena pakki lupauksena tehdessään toissakaudella Liigassa 32 pistettä 48 otteluun, mutta suoraan sanoen heikko viimekausi Liigassa laski hänen osakkeitaan, joskin hyvät seitsemän peliä AHL:n pudotuspeleissä tehden viisi pistettä antoivat toivoa tulevasta. Ja lähtökohtaisesti hänkin tulee alkavan kauden AHL:ssä viettämään ja tämä kausi tuleekin olemaan suuressa roolissa viitoittamaan onko hän yhä osa Toronton tulevaisuutta vai pitääkö vastuuta hakea pidemmän kaavan kautta. Etenkin pisteiden tekeminen olisi nyt Niemelälle elintärkeää, mutta ilman oikeasti muista erottuvia hyviä otteita tulee tie Toronton NHL kokoonpanoon olemaan tukossa jatkossakin.
Kiitos @Vatanen huikeasta koonnista! On siellä meillä nuoria pelimiehiä tyrkyllä, toivottavasti saavat onnistumisia.

Topi Niemelällä oli kyllä uran suuntaviivat selkeänä toissakaudella Kärpissä, vaikka joukkue oli Lauri Mikkolan alaisuudessa sekaisin ku seinäkello vaan Topia se ei haitannut. Näytti jo, että Topi oli pelaamassa Liigaa läpi ja siirtyminen kirkkaisiin valoihin näytti jo hyvin luontaselta jatkumolta. Edelleen epäselvää, mikä Niemelällä viime kaudella tuli, tukehtuiko Marjamäen mikromanagerointiin vai oliko henkilökohtaiset syyt taustalla, mutta Topille todella toivon toissakauden kaltasta flow:ta rapakon tuolla puolen. Potentiaalia löytyy olla Heiskasen serkkupoika.
 
Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En usko, että kukaan Armiaa tuolta poimii. Sopimus jatkuu kuitenkin 2025 asti ja palkassa on pari miljoona ilmaa peliesityksiin nähden.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Punainen 6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Itseäni ei juurikaan harmita tuo suomalaisten pakkien tilanne, ennemmin pidän sitä kiehtovana ja tästä johtuen päätin paneutua asiaan enemmän ja kävin läpi jokaisen(?) NHL:ssä/AHL:ssä vaikuttavan suomalaisen puolustajan lyhyen analyysin kera. En ole ammattilainen ja täältäkin löytyy varmastikin parempaa tietoa mutta korjatkaa mikäli aihetta on.

Miro Heiskanen - 24v - Dallas Stars
2022-23: 79ot 11+62=73p (NHL)

Viimekautta voinee pitää Heiskasen läpimurtokautena kun hyökkäyspään rooli kasvoi Klingbergin lähdettyä, etenkin kevät kausi oli melkoista tykitystä Mirolta vaikka "joutui" pelaamaan paljon väärällä puolella Suterin parina. Odotettavissa jälleen jopa piste per peli junassa matkustelua ja murtautumista vihdoin Norris kisaan, vaikken pitäisi missään nimessä noin 60 pisteen kauttakaan epäonnistumisena Miron tasoiselta all around puolustajalta. Dallasin tärkein yksittäinen pelaaja, se kertoo kaiken.

Esa Lindell - 29v - Dallas Stars
2022-23: 82ot 8+16=24p (NHL)

Jatketaan toisella Dallasin kivijalalla ja todennäköisesti tämän hetken toiseksi parhaalla suomalaisella puolustajalla. Lindelliltä odotettavissa jatkossakin tasaista, hyvällä tavalla näkymätöntä puolustamista, jossa on edelleen sarjan kärkipäätä vaikka keväällä mittariin pyörähtää jo 30 vuotta. Pelasi koko viimekauden Hakanpään parina ilman ylivoima aikaa ja jatkanee samaa, noin 25 pisteeseen päätyvää rataa ensikaudellakin. Itse toki näkisin Esan ennemmin kakkosylivoimassa kuin Suterin, mutta ehkä tuohon kuitenkin ennemmin Lundkvistia koitetaan sijoittaa. Esa on myöskin suomalaiseksi pelaajaksi harvinaisen kovaa tekoa jättäen vain 8 ottelua väliin viimeisen kuuden kauden aikana joka on arvostettava suoritus rooliin ja peliaikaan nähden.

Jani Hakanpää - 31v - Dallas Stars
2022-23 82ot 6+10=16p (NHL)

Vanhin ja Mikkolan kanssa fyysisin suomalainen puolustaja tuo kovuutta ja puolustusosaamista Dallasin bottom 4 pareihin ja alivoimalle yleensä Lindellin parina. Vaikka Hakanpää tunnetaan varmana ja peruspakiksi hyvin peliä lukevaksi pelaajaksi, oli hän etenkin kevään pudotuspeleissä välillä hieman hukassa, mutten näe tuota mitenkään kriittisenä Janin NHL uran kannalta kunhan rooli ei tuosta enää kasva. Hyvä roolissaan ja keväällä saanee vielä parin vuoden jatkosoppari tarjouksen Dallasista, tai varmasti ainakin jostain muualta mikäli Stars päättääkin jo vuoden päästä ajaa Bichseliä tuohon rooliin.

Juuso Välimäki - 25v - Arizona Coyotes
2022-23: 78ot 4+28=32p (NHL)

Kuten kaikki varmaan tietävätkin oli Välimäen viimekausi melkoinen hyvänmielen tarina. kun Calgaryssa koirankoppiin jumittunut entinen ykköskierroksen varaus siirtyi waiver-listan kautta häntäpään Arizonaan jossa pelasi vakaan kauden tehden hyvin pisteitäkin ansaiten yhden vuoden - näytä mihin pystyt - jatkosopparin.
En näe estettä etteikö Välimäestä olisi jopa Arizonan ykköspakiksi alkavalla kaudella, sillä kilpailijoitahan ei JJ Moserin ohella juurikaan ole, kun Dumbakaan ei ole enää viimeaikoina vakuuttanut. Ylivoima aika on taattu ja yli 40 pisteen kausi on jopa enemmän odotettavissa kuin toiveissa terveenä pysyessään. Myös joukkueena Arizona on tekemässä pikkuhiljaa tuloaan, enkä näin enää usko että jokaista vähänkään onnistuvaa pelaajaa kaupataan sopimuskautenaan enään muualle keväällä, vaan näistä nuorista ja nuorehkoista aletaan kasata sitä tulevaisuuden runkoa ja näissä asetelmissa on Välimäellä hyvät oltavat, ensin pitää vain vakuuttaa pukumiehet tasaisuudella.

Olli Määttä - 29v - Detroit Red Wings
2022-23: 78ot 6+17=23p

Olli Määttä, maailman kokenein 29-vuotias NHL pelaaja pelasi viimekaudella suomalaisten iloksi pitkästä aikaa tasaisen, hyvän ja terveen kauden, kotiuttaen itsensä ainakin pariksi seuraavaksi kaudeksi nuoren ja nousevan Detroitin kahteen viimeiseen pakkipariin, sekä alivoimalle tuomaan sitä aina niin arvokasta kokemusta, vaikkakin Detroitin leveän puolustusrepertuaarin vuoksi saattaakin joutua jatkossa välillä rotaatioon.
Olli saattaa olla hitaan näköinen, mutta hyvällä peliälyllä ja rauhallisella pelaamisella osaa hän sijoittua oikein ollen edelleen pätevä puolustava puolustaja omaten täydellä kaudella yli 20 pisteen potentiaalin. Ei hänestä koskaan mitään Norris tähteä tullut, mutta ihan pätevä NHL pelaaja silti.
.
Henri Jokiharju - 24v - Buffalo Sabres
2022-23: 60ot 3+10=13p (NHL)

Vaikka Jokiharju on vasta 24 vuotias, aloittaa hän nyt jo kuudennen NHL kautensa. 2017 ykköskierroksella varatuista neljästä puolustajasta toinen Heiskasen ohella joka on saanut vakiinnutettua paikkansa kokoonpanosta useammaksi kaudeksi. Jokiharjun tilanne on nyt sopimuskauteensa lähdettäessä sikäli mielenkiintoinen, sillä oikeastaan ensimmäistä kertaa tämän Sabres uran puolustuksen pelipaikoista käydään kilpailua, vaikkakin en näe Henrin pelipaikan olevan uhattuna, saattaa hän kuitenkin olla se joka tekee kauden aikana tilaa muille treidin muodossa ellei nyt viimein ala kehityksessä tulemaan harppauksia. Vaikka kehitys on ensimmäisen kauden jälkeen junnannut aloillaan osittain epäonnisten loukkaantumistenkin vuoksi, on hänestä tullut ihan pätevä jos nyt ei kakkosparin, niin vähintään kolmosparin peruspuolustaja. Ei hän mikään Esan tyylinen kliininen robotti omalla alueella ole, mutta ihan pätevä blokkaaja ja ensimmäisen syötön antaja hän silti on, hyökkäyspäässä on taas parannetavaa laukauksessa jos mielii piste-ennätystään tuosta 19 pisteestä joskus nostaa.

Rasmus Ristolainen - 28v - Philadelphia Flyers
2022-23: 74ot 3+17=20p (NHL)

Missä rebuild, siellä Rasse. Ristolainen aloittaa jo yhdennentoista kautensa ilman ainuttakaan pudotuspeli (tai MM-kisa) ottelua, no sattuuhan tuota ja taas on uusi kausi aikaa suorittaa... tai no lisätään suoraan että yksitoista kautta. Ristolaisen käyrä on osoittanut jo viimeisestä Sabres kaudesta alaspäin ja pistetuotanto on puolittunut noista ajoista, mutta jos jotain positiivista niin Ristolainen alkoi viimekaudella pikkuhiljaa näyttää jo elkeitä plusmerkkisestä pelaajasta +- tilastonkin jäädessä surkeassa Philadelphiassa vain miinus neljään.
Surkeasta Philadelpiasta puheenollen ei Rasmuksella juurikaan painetta NHL paikan pitämisessä ole ollen luultavasti ykkösparin pakki nuoren Yorkin rinnalla. Pelkona onkin liian suuri rooli kuten aikoinaan Buffalossa, mutta uskon että kokemuksen ja etenkin viime kaudella tapahtuneen kehityksen myötä pelot ovat turhia ja saattaa Rasse jopa yllättää ja pelata hyvän kauden. Mihinkään yli 40 pisteen kausiin en uskalla uskoa, mutta 30 saattaa hyvinkin rikkoontua, kera tasaisen, varman ja fyysisen pelityylin saattaisi Ristolainen viimein jopa täyttää sopimuksensa asettamat saappaat ja olla voittava pelaaja merkittävässä roolissa merkityksettömässä joukkueessa tuoden nuorille kokemusta ja oppeja lähes 700 runkosarjapelin kokemuksella.

Niko Mikkola - 27v - Florida Panthers
2022-23: 81ot 1+5=6p (NHL)

Viimekaudella Mikkola siirtyi deadlinella St. Louisista rentaliksi Rangersiin, mutta kesällä hän löysi kodin Floridasta tehden sinne kolmen vuoden sopimuksen korvaten aika yksi yhteen Anaheimiin siirtyneen Radko Gudaksen. Mikkola tuo Floridaan Gudaksen tapaan ennen kaikkea fyysistä pelotetta, sekä kohtuullista peruspakin osaamista maltillisella peliajalla kolmospariin ja tarvittaessa alivoimalle, joskin alkukaudesta Montourin ja Ekbladin ollessa sivussa pelannee hän hieman isomassa roolissa kakkosparissa. Ei hän mikään pistenikkari ole eikä tarvitsekkaan olla, mutta uskon että hänellä on potentiaalia parempaan kuin viimekauden kuuteen pisteeseen kuten, hän välillä toissa kaudella väläyttelikin.

Tuossapa tulikin nuo Suomen kahdeksan varmasti vakituisesti pelaavassa kokoonpanossa vaikuttavaa puolustajaa, seuraavaksi uppoudutaakin sitten niihin rajatapauksiin.

Urho Vaakanainen - 24v - Anaheim Ducks
2022-23: 23ot 0+2=2p (NHL) +1ot AHL

Aikanaan Bostonin ykköskierroksella varaama puolustaja aloittaa nyt toisen täyden kautensa Anaheimin puolustuksessa ja lähtökohtaisesti jopa pelaavassa kokoonpanossa. Viimekausi meni vituiksi jo heti harjoituskaudella loukkaantuessa ja sitten palattuaan talvella heikon 23 ottelun jälkeen päättyi kausi jälleen loukkaantumiseen. Vaikka nuo 23 ottelua jäivät 16 astetta pakkaselle, eikä hän muutenkaan esittänyt juuri mitään, näkee Anaheim hänessä edelleen sen potentiaalin jonka takia hänet aikoinaan varattiin ja on saanutkin peliaikaa jo viidellä eri kaudella. Nyt viimein terveenä sopimuskauteen lähdettäessä on hänellä todellakin paljon todistettavaa ja kaiken onnistuessa voi hän vakiinnuttaa paikkansa Anaheimin bottom 4 roolissa peruspakkina, mutta epäonnistuessaan ei hänelle luultavasti enää heru mahdollisuuksia ja Eurooppa kutsuu. Uskon Vaakanaisen upsiden olevan jossain köyhänmiehen Lindellin ja Lydmanin välimaastossa paljon taklaavana ja laukauksia syövänä peruspakkina maltillisella pistepotentiaalilla omaten kuitenkin kohtuullisen laukauksen.

Lassi Thomson - 23v - Anaheim Ducks
2022-23: 56ot 7+26=33p (AHL) +2ot NHL

Myöskin Thomson on entinen ykköskierroksen varaus joka on tähän mennessä jumittunut farmiin siirtyen kuitenkin aivan hetki sitten Ottawasta waiver-listan kautta Vaakanaisen tykö Anaheimin vähemmän kilpailtuun puolustushierarkiaan. Anaheimin heikosta rosterista huolimatta ei hänelle etenkään nyt Drysdalen tehtyä sopimuksen löydy suoraa paikkaa kokoonpanosta, mutta kun Anaheimilla ei varsinaisesti ole mitään menetettävää niin eiköhän hänkin saumansa vielä saa, etenkin kun farmiin siirrettäessä täytyisi hänet jälleen laittaa siirtolistalle. Joten Lassin tilanne on varsin mielenkiintoinen ja vaikeasti ennustettava, mutta Lyubushkinin pitäisi olla hyvillä otteilla täysin ohitettavissa noista Anaheimin rightin pakeista, mutta mikäli Anaheim hänet päätyy laittamaan jälleen siirtolistalle uskon että löytyy hänelle edelleen ottajia viimeistään Ottawasta, huonoin tilannehan olisi jumittua NHl:lään 7-8 pakiksi ilman peliaikaa. Lassikaan ei enää mikään nuorilupaus ole, mutta uskon edelleen hänen NHL potentiaaliinsa kuhan vain saisi kunnollisen sauman näyttää osaamistaan, sillä AHL alkaa olemaan pelattu jo läpi.

Ville Heinola - 22v - Winnipeg Jets
2022-23: 48ot 4+33=37p (AHL) +10ot NHL

2019 Thomsonin jälkeen varattiin Winnipegiin Ville Heinola, joka on lupaavan alun jälkeen Lassin tapaan jumittunut joka syksy farmiin, saaden aina kuitenkin muutaman pelin ylhäällä. Viime kaudella viimeistään pelasi hän AHL:n läpi ja oli nyt jopa murtautumassa muutoksen keskellä olevan Winnipegin pakistoon, kuitenkin vain loukkaantuen pahan näköisesti viimeyönä harjoitusottelussa Ottawaa vastaan. Vielä ei ole tiedossa vamman laatua, mutta jo valmentaja Bowness arvioi edessä olevan pitkän tauon, jonka päätteeksi Heinola mitä luultavammin laitetaan farmiin hakemaan pelirytmiä, enkä ihmettelisi mikäli hän taas sinne unohtuisi taattuun Winnipeg tyyliin. Vuoden päästä edessä ovat sopimusneuvottelut ja ellei Heinola tällä kaudella vielä(kään) murtaudu NHL kokoonpanoon tapahtuu se viimeistään vuoden kuluttua, kyllä Villestä vielä NHL pelaaja tulee, siinä ei vain voi mennä enää pieleen. Lupaavin ei vakituinen NHL pakki tällä hetkellä ehdottomasti.
Edit. Poissaolo ajaksi arvioitiin noin 2kk.

Robin Salo - 24v (ensiviikolla 25) - New York Islanders
2022-23: 11ot 2+2=4p (NHL) + 38ot 0+14=14p (AHL)

Salo aloittaa kolmannen ja tulokassopimuksensa viimeisen kauden lähtökohtaisesti Islandersin syvyyspuolustajana, kisaten viimeisestä paikasta kokoonpanossa altavastaajana lähinnä Ahon, sekä pari vuotta nuoremman Bolducin kanssa. Vuosi sitten tilanne oli toinen kun hän nousi kauden alussa kokoonpanoon menettäen hetken kuluttua paikan kuitenkin pidempään organisaatiossa viihtyneelle Aholle, joka käytti tilaisuutensa paremmin ja piti paikastaan tiukasti kiinni kauden loppuun saakka, Salon ihmetellessä välillä NHL menoa poppareilla, ravaten välillä kuitenkin aina farmissa. Tätä on odotettavissa myöskin alkavalla kaudella ellei ylempänä satu loukkaantumisia tai pelaajakauppoja. En ole Salosta mitään siirtohuhuja kuullut ja vaikka tuo jonkun kaupan kylkiäisenä jonnekin siirtyisi, menisi tilanne luultavasti ojasta allikkoon ja vuodenpäästä työpaikka löytyisi jokatapauksessa Euroopasta.

Markus Niemeläinen - 25v - Edmonton Oilers
2022-23: 23ot 0+0=0 (NHL) + 30ot 2+5=7p (AHL)

Myös Niemeläinen lähtee sopimuskauteensa lähtökohtaisesti Edmontonin syvyyspakkina ja myöskin hänen tilanteensa näytti viimekaudella hetken aikaa jo melko lupaavalta kunnes Desharnais meni nokkimisjärjestyksessä ohitse ja onkin nyt lähtökohtaisesti Oilersin seiskapakki, kisaten viimeisestä paikasta kokoon panosta edellä mainitun Desharnaisin lisäksi 22-vuotiaan ruotsalaisen Brobergin ohella. Luultavasti Niemeläinen pääseekin loukkaantumisten sattuessa pelaamaan jokusen pelin ylhäällä kauden mittaa, mutta uskoisin ennen pitkää Brobergin kehittyvän kilpailijoidensa ohitse. Niemeläinen saattaa kesällä saada kaksisuuntaisen tarjouksen Edmontonista, mutta on sitten eri kysymys haluaako hän jäädä enää varamieheksi NHl:lään vai päästä pelaamaan isossa roolissa Euroopassa. En pidä hänelle juurikaan odotuksia mahdollisesta NHL urasta.

Siinä olikin sitten nuo selvät rajatapaukset ja seuraavaksi paneudutaankin selkeästi farmiin matkaaviin lupaaviin nuoriin ja ei niin lupaaviin entisiin nuoriin.

Santeri Hatakka - 22v - New Jersey Devils
2022-23: 8ot 0+2=2p (AHL)

Toissakaudella kaikkien yllätyseksi harjoituskauden jälkeen San Josen kokoonpanoon murtautunut Hatakka kaupattiin suuressa Timo Meierin sisältävässä kaupassa New Jersey Devilsiin vaikka hänen kautensa olikin jo silloin kaikessa hiljaisuudessa päättynyt loukkaantumiseen. Hatakka onkin ansainnut paljon kehuja varmasta pelityylistään Devilsin harjoitusotteluissa, mutta tie ylös on lievästi sanottuna tukossa ja aika monta loukkaantumista saa sattua ennen kuin Hatakka NHL:ssä tällä kaudella nähtäisiin. Kuitenkin hän on vielä nuori etenkin puolustavaksi puolustajaksi ja tulevina vuosina hänet saatetaankin nähdä hyvinkin Devilsin NHL kokoonpanossa, mutta toivotaan hänelle nyt viimein ehjää ja peliaika rikasta kautta farmissa.

Topias Vilen - 20v - New Jersey Devils
2022-23: 41ot 9+8=17p (Liiga)

Vileniä pidetään erittäin lupaavana puolustajana ja hänkin on saanut osakseen kehuja Devilsin leireillä, vaikkakin pelipaikka löytyy nyt varmasti farmista, tai jopa lainalla Liigasta, on hän edelleen osa Devilsin tulevaisuutta ja itse ainakin odotan hänestä mahdollista ryöstöä viidennen kierroksen varauksena. Vaikka Vilen ei Liigassakaan tehoilla ole mässäillyt, on hän ollut jo nuorena Pelicansin johtavia pelaajia ikäisekseen varmalla ja lähes virheettömällä pelityylillään.

Topi Niemelä - 21v - Toronto Maple Leafs
2022-23: 58ot 8+10=18p (Liiga) +6ot AHL

Niemelä teki itsestään nimen Suomen nuorena pakki lupauksena tehdessään toissakaudella Liigassa 32 pistettä 48 otteluun, mutta suoraan sanoen heikko viimekausi Liigassa laski hänen osakkeitaan, joskin hyvät seitsemän peliä AHL:n pudotuspeleissä tehden viisi pistettä antoivat toivoa tulevasta. Ja lähtökohtaisesti hänkin tulee alkavan kauden AHL:ssä viettämään ja tämä kausi tuleekin olemaan suuressa roolissa viitoittamaan onko hän yhä osa Toronton tulevaisuutta vai pitääkö vastuuta hakea pidemmän kaavan kautta. Etenkin pisteiden tekeminen olisi nyt Niemelälle elintärkeää, mutta ilman oikeasti muista erottuvia hyviä otteita tulee tie Toronton NHL kokoonpanoon olemaan tukossa jatkossakin.

Mikko Kokkonen - 22v - Toronto Maple Leafs
2022-23: 36ot 0+6=6p (AHL) + 8ot ECHL

Liigan kaikkien aikojen nuorin pelaaja koittaa vakiinnuttaa paikkansa Toronto Marliesin kokoonpanossa ja uskon hänen siihen pystyvänkin hyvien harkkapeli otteiden jälkeen, pari hyvää kautta farmissa isossa roolissa alivoimalla ja kärkipareissa niin uskon hänen mahdollisuuksiinsa vielä NHL pelaajana botton 4 roolin peruspakkina, mutta viimekaudella hän vielä haki peliään josta kertoo visiitti farmin farmissa.

Anttoni Honka - 23v - Carolina Hurricanes
2022-23: 70ot 6+28=34p (AHL)

Pelkän hyökkäyspään osaamisen ansiosta Honka olisi jo NHL keskuteluissa, mutta kausi toisensa jälkeen +- lukema painuu auttamatta miinukselle miehen kehnon puolustuspelin vuoksi. Ikääkin on jo 23 vuotta, sopimusta on toki vielä kaksi kautta jäljellä, mutta kokonaisvaltaisessa pelissä saisi tapahtua ihmeitä että hänestä tulisi muutakin kuin Eurokaukaloiden tähtipakki. NHL paikkaa vaikeuttaa entisestään Carolinan todella leveä ja tasapainoinen pakki tilanne.

Kim Nousiainen - 22v - Los Angeles Kings
2022-23: 37ot 2+4=6p

Pidin Nousiaisen pelistä KalPassa ja pidinkin häntä mustana hevosena Losin prospecteista, mutta ainakin viimekaudella jo AHL:stä pelipaikan hakeminen tuotti ongelmia, uskon että tälle kaudelle on menty eteenpäin, mutta jälleen saisi paljon tapahtua että Nousiaisen kokoinen (173cm) kääpiöpuolustaja tulisi nuoren Kingsin kokoonpanoon tulevaisuudessakaan murtautumaan. En sulje toki pois mitään sillä Kingsin pakkiosasto ei järin leveä ole, mutta kuten sanoin paljon pitää vielä tapahtua että Kim ylhäällä nähdään.

Valtteri Pulli - 22v - San Jose Sharks
2022-23: 53ot 3+14=17p (Liiga)

Varaamaton Pulli nousi vuosi sitten kuumaksi puheenaiheeksi kokonsa (197cm) ja hyvien otteidensa ansiosta, no pistetahti sitten laantui kautta myöten, mutta kuitenkin odotetusti Sharks tarjosi hänelle kahden vuoden tulokassopparia. Ei Pulli nyt suoraan ainakaan Sharksin pakistoon kävele, mutta mikäli hän esittää hyviä otteita AHL:ssä löytynee paikka heikkoon San Josen puolustukseen melko kivuttomasti. Pulli on itselle hieman mysteeri, sen verta puskista ja yllättäen hän puheenaiheeksi nousi, eikä nyt harjoituskaudella ole hänestä juuri enää kuulunutkaan, sanoisin vain että aina näyttää. Mahdollisuudet on, osaako Pulli ne käyttää?

Ville Ottavainen - 21v - Seattle Kraken
2022-23: 54ot 5+11=16p (Liiga) + 2ot AHL

Pullin mittainen Ottavainen lähtee ensimmäiseen kauteensa Jenkeissä, en petaa hänelle isoja odotuksia ainakaan näin alkuun. Fyysistä ja varmaa oman pään peliä kausi, pari AHL:ssä niin katsellaan sitten miltä Seattlen pakki tilanne näyttää. Hyvää kehitystä pari kautta niin olisi hän mittojen ja fyysisen pelin puolesta lupaava lisäys Seattlen kolmospariin.

Peetro Seppälä - 23v - Seattle Kraken
2022-23: 70 1+11=12p (AHL)

Varaamaton Peetro Seppälä aloittaa toisen kautensa Seattlen farmissa, pelasi ihan hyvää peruspeliä viimakaudella, mutta pisteet jäivät paljon siitä mihin hän näytti viimeisellä Liiga kaudella kykenevänsä. Pelannee luultavammin tämänkin kauden farmissa palaten vuoden päästä Eurooppaan.

Antti Tuomisto - 22v - Detroit Red Wings
2022-23: 60ot 5+15=20p (Liiga)

Entinen Detroitin toisen kierroksen alkupään varaus aloittaa viimein ensimmäisen kautensa Pohjois-Amerikassa. Hänen kehityksensä on junnannut varausvuoden jälkeen paikoillaan, vaikkakin viime kausi Liigassa oli ihan mukiin menevä, ei se suuria odotuksia miehen NHL potentiaalista nostanut. Kokoa löytyy häneltäkin ja ainakin junnuvuosina vahvuuksiksi on sanottu kutia ja ensimmäistä syöttöä ja kun nuo vaan saisi hiottua timanttiin AHL:ssä kera tuon 195 senttisen varren alkaisi NHL potentiaali jälleen näyttämään lupaavalta.

Eemil Viro - 21v - Detroit Red Wings
2022-23: 48ot 1+7=8p (AHL) + 5ot ECHL

Ihan kelpo puolustava puolustaja antamaan varmoja avauksia Liiga tasolla, mutta ainakaan viimekaudella tuo ei realisoitunut AHL tasolle, mistä kertoo visiitti porrasta alempana. Ikää on puolustavaksi puolustajaksi vielä vähän ja luistelukin on ihan hyvällä tasolla niin potentiaalia ainakin on, mutten rahojani laittaisi likoon hänen NHL uran puolesta. Taaskin aika vaikea arvioitava, keväällä ollaan Vironkin kanssa paljon viisaampia.

Santtu Kinnunen - 24v - Florida Panthers
2022-23: 69ot 9+26=35p (AHL)

Pelasi hyvän viime kauden AHL:ssä ja saikin nyt harjoituspeleissä kehuja enkä ihmettelisi mikäli pääsisi muutaman pelin ylhäällä jossain välissä kautta kokeilemaan vaan vakiopaikan vakiinnuttaminen vaatisi ihmeitä tai siirron heikonpaan joukkueeseen esim. Sharksiin. Hyvä all around pakki jolla ei kuitenkaan välttämättä koskaan riitä aivan sinne kirkkaisiin valoihin saakka.

Nikolas Matinpalo - 25v - Ottawa Senators
2022-23: 51ot 7+9=16p (Liiga)

Varaamaton pelaaja joka sai sopimuksen Ottawaan hyvän Liiga kauden ja MM-kisojen jälkeen. Hyvä peruspakki fyysisellä preesensillä, mutten näe häntä Thomsonia parempana pelaajana, joten luulen hänenkin pelaavan koko kauden alhaalla saaden korkeintaan mahdollisuuden paikata ylhäällä isommassa loukkaantumissumassa ja jälleen ilman ihmeitä palannee eurokaukaloihin vuoden kuluttua.

Huh mikä työmaa, etenkin näiden häntäpään nimettömämpien pelaajien kohdalla väsymys ja tietämättömyys alkoi ottaa roolia, mutta aattelin nyt tehä tän vaikka väkisin loppuun kun kerta aloitinkin.
Sanokaa ihmeessä mikäli joku jäi puuttumaan, nimet on kerätty tän aiheen aloitusviestistä.

Ja kirjoitusvirheitä löytyy varmasti joka sormelle ja useampaankin kertaan.

Aleksi Heimosalmi (Carolina Hurricanes) taitaa puuttua muuten täydellisestä listasta. Olin paikan päällä Tampassa katsomassa, kun Heimosalmi pelasi varsin mainiosti Pre season -matsin Lightning:a vastaan.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Kovaa duunia veli @Vatanen arvostan!

Kyllä tästä tuli ensimmäisenä mieleen, että Suomi on melkoinen 7-8 pakkien luvattu maa. Aika moni kaveri on tuohon ruutuun jämähtänyt. Toisaalta, NHL:ssä on se 192 puolustajan paikkaa avoinna, eli maailman top 200:aan pitäisi tasoltaan kuulua, että suurimman osan peleistä kaudessa pääsisi pelaamaan ylhäällä.

Hyvä juttu on, että listalla mainituista ylhäällä pelaavilla on vielä vuosia NHL:ssä jäljellä ja paljon nuoria taustalla puskemassa kohti kirkkaita valoja. Ei tarvitse päätä laittaa pensaaseen.
 
Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Pelkäänpä, että Hatakka on juuri se noin 8. puolustaja, joka voi saada pelejä loukkaantumissuman aikaan, mutta muuten hautautuu AHL:ään.

Vaikka Hatakka depth chartissa onkin vasta noin 9. pakki (sijat 6.–8. Miller, Smith, Nemec), näkisin hänellä mahdollisuuden ainakin antaa näyttöjä myös Devilsissä. Esimerkiksi, jos Siegenthaler loukkaantuu, näen Hatakan potentiaalisimpana nostona suoraan Devilsin ykköspariin ja alivoiman tarpeisiin.

Bahl-Marino pelaavat shutdown roolia, Hughes-Miller/Nemec suojatumpia minuutteja ja täten Hamiltonin rinnalle tarvitaan joku tasaisia minuutteja syövä perusluuta, jonka ei tarvitse leikkiä kiekolla. Tämän takia esim. Smith pelasi viime kaudella pätkän ”ykkösparissa” ja paljon alivoimaa.
 
Laitetaan nyt vielä lopullinenkin suomalaisten (epävirallinen) harjoituspelien pistepörssi:

Patrik Laine 5. 4+4
Eetu Luostarinen 4. 4+1
Roby Järventie 5. 4+1
Eeli Tolvanen 4. 3+2
Waltteri Merelä 5. 2+2
Anton Lundell 5. 2+2
Erik Haula 3. 2+1
Kaapo Kakko 4. 2+1
Matias Maccelli 4. 2+1
Valtteri Puustinen 3. 1+2
Jesperi Kotkaniemi 3. 0+3
Henri Jokiharju 4. 2+0
Teuvo Teräväinen 2. 1+1
Joakim Kemell 2. 1+1
Niko Mikkola 3. 1+1
Mikko Kokkonen 4. 1+1
Sebastian Aho 2. 0+2
Kasperi Kapanen 3. 0+2
Olli Määttä 3. 0+2
Santeri Hatakka 3. 0+2
Esa Lindell 4. 0+2
Juuso Välimäki 4. 0+2
Lassi Thomson 4. 0+2
Antti Tuomisto 2. 1+0
Ville Heinola 5. 1+0
Joel Kiviranta 4. 1+0
Mikko Rantanen 1. 0+1
Robin Salo 1. 0+1
Ville Petman 1. 0+1
Mikael Granlund 1. 0+1
Artturi Lehkonen 2. 0+1
Topi Niemelä 2. 0+1
Samu Tuomaala 3. 0+1
Jesse Ylönen 4. 0+1
Roni Hirvonen 4. 0+1

Loput nollilla.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Harjoituskausi on harjoituskausi, mutta kyllähän odotukset Laineen osalta ovat korkealla, kun miettii että hän on pelannut ykkösketjun keskellä. Pysyisi nyt ensinnäkin terveenä koko kauden. Toissa kaudella Laine teki 56 pistettä 56 ottelussa ja viime kaudella 52 pistettä 55 ottelussa, mikä on hyvin kun miettii, että Laine on pelannut surkeassa Columbuksessa. Laineen piste-ennätys on 70 pistettä ja olisi hienoa nähdä hänen viimeinkin laittavan ennätyksensä uusiksi.
 
R1kuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Chicagoa tässä olen pyöritellyt ainoaksi mahdolliseksi osoitteeksi Armialle. Palkkakaton kanssa ei ongelmia, Guttmanin voi passittaa alas, Kurashev tai Johnsson hänen tilalleen keskikaistalle. Ja siitä vapautuneeseen ruutuun Armia. Ehkäpä ensi kauden caphit se ongelma, joka pitää Chicagon loitolla. Toki heillä myös kaksi buyout slottia sitten ensi kesälle.

Ei kyllä Chicago ole viime kausina kuulunut ihan ykköskorin seurattaviin, joten joku paremmin asioista perillä oleva voisi ottaa kantaa mutuiluuni.
 
Mietin itse, että mitä Chicago Armialla tekisi. Siellä on jo hankittuna ne pari pakollista kokeneempaa pelaajaa täyttämään palkkakattoa ja mentoroimaan nuorempia. Menestyspaineita ei ole ja Armia tullessaan veisi laituripaikan todennäköisesti joltain nuoremmalta pelaajalta. Tuskin siis näkevät tarvetta. Jos sopimus loppuisi tähän kauteen, niin voisi ajatella hankittavaksi kevään myyntiä ajatellen, mutta sekään ei Armian kohdalla natsaa kun sopimus jatkuu yli tämän kauden.
 
Waivereiden kautta varmasti juurikin näin, ei Armiaa tuolla sopimuksella oteta todennäköisesti edes ilmaiseksi. Montrealilla toki on paljon varausvuoroja kasassa, eli voisiko esim Chicago olla kiinnostunut jonkin kylkiäisen kanssa Armian sopimuksen otamaan kontolleen? Piti sitten rosterissa tai ostaisi kesällä ulos.
 
Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Tämä Armia -uutinen veti kyllä mielen matalaksi. Joskus tullut treenattua pari kertaa samoilla jäillä. Jäi miellyttävä kuva kaverista ja lisäksi olen pitänyt aina hänen pelityyl(e)istään. Siksi tullut seuratuksi hänen uraansa aika tarkasti.

Toivottavasti saa vielä mahdollisuuden, ja käyttää sen, jatkaa uraansa tarunhohtoisessa, jos ja kun niin itse haluaa. Ns. ”omilla ehdoilla” siinä määrin kuin se tässä tilanteessa on mahdollista.
 
Waivereiden kautta varmasti juurikin näin, ei Armiaa tuolla sopimuksella oteta todennäköisesti edes ilmaiseksi. Montrealilla toki on paljon varausvuoroja kasassa, eli voisiko esim Chicago olla kiinnostunut jonkin kylkiäisen kanssa Armian sopimuksen otamaan kontolleen? Piti sitten rosterissa tai ostaisi kesällä ulos.

Riippuu varmaan siitä miten kovasti Montrealilla on tarve päästä Armian sopimuksesta kokonaan eroon. Nythän siirtämällä Armia farmiin saavat palkkasäästöä käsittääkseni reilun miljoonan. Jos tämä riittää, niin kenties eivät ole valmiita maksamaan vuoroja päästäkseen sopimuksesta eroon. Joku Montrealin palkkakattotilanteesta paremmin perillä oleva voi tarkentaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös