Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2021–2022

  • 587 688
  • 2 065

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hussolta taas mainio peli Bluesin maalilla ja hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi 2-1 voitossa Krakenia vastaan. Torjuntoja kertyi 31 torjuntaprosentin ollessa 96,9. Silmiinpistävää on Husson raihallisuus ja hyvä sijoittuminen. Samassa pelissä Mikkolalta hyvä peli reilulla 17 minuutin peliajalla. Donskoi hääri taas hienosti mutta tehottomasti kolmetoista minuuttia Krakenin paidassa. Paikkoja olisi ollut useampikin tehdä kauden avausmaali.
 
Teksti-TV:n sivu 238 on saanut viidennen välilehden, ei ollut alkuviikosta vielä. Historiallista.

Tosiaan, kertoo ainakin siitä, että suomalaisten NHL-pelaajien määrä on kasvussa. Viime kaudella tehtiin ennätys 60 suomalaista ja tämän kauden saldo näyttää lukemaa 58. Viimeisimpinä listalle saatiin viime yönä tämän kauden osalta debytoinut Tuukka Rask.

Lisäksi on joitain suomalaisia, joille voi vielä odottaa pelejä ylhäällä. Lauri Pajuniemi nostettiin Rangersin rosteriin. Ei pelannut viime yönä, mutta saattaa hyvinkin pelata lähipäivinä. Sitten esimerkiksi Matias Maccelli nostettiin jo kerran Arizonan rosteriin, mutta korona pilasi tuon debyytin. Eiköhän se vielä tämän kauden aikana nähdä. Näiden lisäksi joku seuraavista saanee vielä pelin tai useampia kauden aikana: Ville Heinola, Oskari Laaksonen, Roby Järventie, Tarmo Reunanen, Valtteri Puustinen, Aarne Talvitie, Eetu Mäkiniemi, Filip Lindberg…

Koronan vuoksi joukkueista saattaa olla paljon pelaajia samaan aikaan pois, joten odottamattomiakin debyyttejä nähdään. Veikkaankin tässä ja nyt, että uusi ennätys nähdään jälleen tällä kaudella suomalaisten määrässä.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tosiaan, kertoo ainakin siitä, että suomalaisten NHL-pelaajien määrä on kasvussa. Viime kaudella tehtiin ennätys 60 suomalaista ja tämän kauden saldo näyttää lukemaa 58. Viimeisimpinä listalle saatiin viime yönä tämän kauden osalta debytoinut Tuukka Rask.

Lisäksi on joitain suomalaisia, joille voi vielä odottaa pelejä ylhäällä. Lauri Pajuniemi nostettiin Rangersin rosteriin. Ei pelannut viime yönä, mutta saattaa hyvinkin pelata lähipäivinä. Sitten esimerkiksi Matias Maccelli nostettiin jo kerran Arizonan rosteriin, mutta korona pilasi tuon debyytin. Eiköhän se vielä tämän kauden aikana nähdä. Näiden lisäksi joku seuraavista saanee vielä pelin tai useampia kauden aikana: Ville Heinola, Oskari Laaksonen, Roby Järventie, Tarmo Reunanen, Valtteri Puustinen, Aarne Talvitie, Eetu Mäkiniemi, Filip Lindberg…

Koronan vuoksi joukkueista saattaa olla paljon pelaajia samaan aikaan pois, joten odottamattomiakin debyyttejä nähdään. Veikkaankin tässä ja nyt, että uusi ennätys nähdään jälleen tällä kaudella suomalaisten määrässä.

Voisi kyllä odottaa vielä muutamaa debyyttiä, etenkin keväämmällä, kun pudotuspelijoukkueet ovat selvillä, niin mahdollisuutensa menettäneet antavat varmasti peliaikaa potentiaalisille pelaajille. Maccelli ja Pajuniemi vaikuttavat todennäköisiltä debytanteilta ainakin. Järventielle veikkaisin kanssa debyyttiä jossain vaiheessa ja ehkä Laaksosellekin. Heinolan toivoisi kanssa saavan muutaman pelin, etenkin jos Winnipeg jää pudotuspelien ulkopuolelle.
 
Olli Juoleville kauden kuudes peli ja ainakin omaan silmään peli näytti varsin mukiinmenevältä ja itse asiassa, jos sen nyt oikein hiljaa ääneen uskaltaa sanoa, jopa hyvältä. Oli puolustuspäähän varma ja pelasi kiekollisena rohkeasti, eikä liikkeestäkään voi moittia. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olisi kyllä hienoa, jos Olli vielä pelaisi NHL-uran.
 

mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mason ego
Mites tuo 9 suomalaista kenttäpelaajaa samassa ottelussa kokoonpanossa, kuten viime yön FLA - DAL -matsissa? Onko ennätys, onko tietoa jollakin?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Mites tuo 9 suomalaista kenttäpelaajaa samassa ottelussa kokoonpanossa, kuten viime yön FLA - DAL -matsissa? Onko ennätys, onko tietoa jollakin?
Lähelle päästiin, mutta ennätys on 10 viime kaudelta.

 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Lupaavaa suomalaisten puolustajien esiinmarssia viime aikoina. Juolevikin kuulema näyttänyt ihan puolustajalta Floridassa. Yllätyin kanssa, että Niku on suomalaisten pakkien pistepörssin viides kuudella syöttöpisteellä. Pelaajien pistemäärät ovat toki Heiskasta lukuunottamatta aika vaatimattomat. Josko muutaman vuoden päästä sitten olisi muutama muukin yli puoli pistettä per peli -tahdissa.
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Carolina, Dallas, JYP ja Leijonat
Hetkellisen NHLn suomalaispuolustaja kadon jälkeen ollaan nähty jo ensimmäisiä haparoivia askeleita uuden sukupolven esiinmarssista.
Ylhäällä on pelejä saanut tälläkaudella 17 puolustajaa joten annan heistä jokaisesta +muutamasta muusta lupaavasta suomalaisesta puolustajasta oman kommenttini. En ole pelejä jokaiselta nähnyt joten osan kohdalla mennään teksitv:n, kommenttien ja yleisen fiiliksen pohjalta.

-Miro Heiskanen 1999 Dallas
34ot 4+18=22
Kaikkihan tietää Miron hän ei selittelyjä kaipaa. Tällä kaudella ei ole ehkä yhtä terävästi pelannut koko alkukautta kuin viimekaudet, mutta kai se voidaan antaa anteeksi jos mies tästää 50 pisteen pyykkiin sitten Timosen?
-Rasmus Ristolainen 1994 Philadelphia
33ot 1+7=8
Joo, uusi joukkue joka alisuorittaa kuin Buffalo konsanaan vaan eipä Rassekaan ole häävist7 pelannut, hasardeja virheitä eikä pisteitäkään ole tullut. On kuitenkin panostanut puolustukseen enemmän mielestäni tällä kaudella sen takia pisteetkin alhaisemmat.
Ei ole minkään menestyvän joukkueen ykkösheppa, mutta kyllä tuohon liigaan kuuluu mutta puolta pienemmällä liksalla.
-Esa Lindell 1994 Dallas
35ot 2+7=9
Puolustamisen spesialisti, joka osaa myös antaa sillointällöin oivaltavia syöttöjä hyökkäyspäässäkin (viimeisin piste). Pystyy pelaamaan koko alivoimaa vaikka erän putkeen väsymättä ja laittaa 30 pistettä kauteen vaikkakin tällä kaudella tuo jäänee vajaaksi joka ei sikäli haittaa kun ei pisteiden teko Lindellin toimenkuvaan kuulu. Palkka kertoo luottamuksesta. Suomalaisten teräsmies tilaston kärki myöskin.
-Jani Hakanpää 1992 Dallas
34ot 1+5=6
Omanpään taitava luuta joka pelaa fyysisesti eikä pelkää talkaamista. Esimerkki late bloomerista. Hienosti saanut pienelläkin työkalupakilla luotua NHL uran näin kolmekymppisenäkin.
-Sami Niku 1996 Montreal
13ot 0+6=6
Oli pari kautta takaperin lupaava pelaaja Winnipegistä mutta näytöt jäivät ohuiksi ja koirankoppi oli läsnä, nyt tekee varovasti sanottuna uutta tulemista umpisurkeassa Montrealissa, vaikkakin näyttöjä on yhä annettava. +- hämmentävä +3. Potentiaalia on yhä, mutta riittääkö kuitenkaan tarvitsemaansa ylivoimarooliin on vielä toistaiseksi arvoitus, mies täyttää tänävuonna kuitenkin 26 vuotta.
-Henri Jokiharju 1999 Buffalo
21ot 1+4=5
Entinen ykköskierroksen varaus joka pelaa kohtalaisen isoja minuutteja surkeassa Buffalossa. On itselleni ainakin arvoitus onko oikeasti miinuuttiensa arvoinen vai johtuuko tänä vain Buffalon heikkoidesta, vai olisiko jopa huippu pakki paremmassa joukkueessa. Nuorena miehenä puolustajaksi saanut paljon NHL kokemustakin jo ja kolme maailmanmesratuuttakin tullut voitettua.
Pidän Jokiharjua kuitenkin ihan lupaavana 25-35 pisteen yleispakkina tulevaisuudessa.
-Niko Mikkola 1996 St.Louis
23ot 3+3=6
Itselleni ja varmasti monelle muullekkin yllätyksenä NHL paikan vakiinnuttanut kovaotteinen peruspuolustaja joka muunmuassa mätkinyt jo Crosbya tällä kaudella, päässyt pelaamaan joka ykkösparissa.
Tulevaisuus on arvoitus mutta arvion jo nyt jotakin Lydmanlaista. Sopimus katkolla kesällä.
-Olli Määttä 1994 Los Angeles
23ot 1+2=3
Jatkanut edelliskauden tapaan rotaatio pakkina Losissa ja omasta mielestäni pelannut aivan jämäkästi pelit mitä olen nähnyt. Ei sähky mutta hoitaa hommansa kuin Berg konsanaan.
2014 kuitenkin odotettiin enemmän kuin että NHL ura saattaisi olla ohi jo alle kolmenkymmenen, miksi näin ja onko ensikaudella jo Euroopassa vaiko haluaa jatkaa seiskapakkina? Arizonassa ja Buffalossa toki olisi ruutua mutta haluaako kaksinkertainen cuppi voittaja siihen vaivautua. Harmittava liukumäki kuten Vatasella viimekaudella.
-Urho Vaakanainen 1999 Boston
5ot 0+4=4
Bruins kannattajana epäilin jo bustiksi ailahtelevien AHL otteidenkin johdosta mutta mitä tekee hän? Pelaa McAvoyn rinnalla kuin aikamies suomalaisten pakkien parhaalla pistekeskiarvolla (toistaiseksi). Sanoisin jopa että tullut jäädäkseen ja hyvä hänelle ja organisaatiolle.
-Lassi Thomson 2000 Ottawa
12ot 0+3=3
Suomen viime vuosien unohdetuin ykköskierroksen varaus päässyt viimein pelaamaan ylhäällä. En ole hänen pelekään nähnyt mutta kuulemma perushyvää tekemistä ollut vaiklakin +- kehno -12. Eiköhän tämä kausi vielä mene farmissa mutta ensikaudella sitten paikka ylhäältä, eikö?
-Juuso Välimäki 1998 Calgary
8ot 0+2=2
Kauden suurin yksittäinen suomalaispettymys. Viimekaudella Calder spekulaatioissakin pyörinyt puolustaja ei sopinut Sutterin pelikirjaan ja farmi kutsui pitkän katsomokomennuksen jälkeen.
Potentiaalia on hänelläkin mutta Kylingtonin tehtyä läpimurtonsa ehkä siirto tekisi Välimäelle hyvää, kunhan vain saisi roolia ja viimekauden Ilvesmoodin päälle niin olisi +40 pisteen pelaaja parhaimmillaan, vaan nyt ollaan kuitenkin syöksykierteessä ja koirankopissa.
-Markus Nutivaara 1994 Panthers
1ot 0+1=1
Perushyvä kolmosparin yleispuolustaja joka koki ikävän loukkaantumisen ehkä uransa tärkeimmällä kaudella eikä edes paluusta tällä kaudella ole varmuutta. Odottelin hänelle jopa läpimurtokautta huippupeliä pelaavan Panthersin puolustuksessa mutta kiekkojumalat olivat erimieltä. Tasoltaan NHL pelaaja, mutta millaisia sopimustarjouksia saa ensi kesänä UFAna ellei saa enää pelejä alle?
Ei pelaa juurikaan erikoistilanteita joka osittan laskee myöskin markkina-arvoa.
-Juuso Riikola 1993 Pittsburgh
5ot 0+1=1
Ei hän ikinä huono ollut mutta ei vaan riittänyt ja pari loukkaantumistakin sattui ikävään saumaan, palaa todennäköisesti ensikaudella Eurooppaan ja hyvä hänelle.
-Santeri Hatakka 2001 San Jose
7ot 0+1=1
Nousi alkukaudella kaikkien tutkan alta San Josen kokoonpanoon josta sittemlin tippui farmiin, jämäkkää eleetöntä peliä mutta etenkin farmissa saisi pisteitä olla 10 pelin jälkeen enemmän kuin nolla. Periaatteessa puolustustaidot voi viedä vaikka minne, mutta suhtaudun Hatakkaan vielä aika skeptisesti.
Robin Salo 1998 Islanders
11ot 0+1
Olen pitänyt Saloa jo useamman kauden silmällä, mutta ensimmäiset 10 NHL peliä tuli silti yllättävän nopeasti. Pelannut viimeaikoina kakkosylivoimassa, mutta mikäli ei pisteitä tule niin löytää todennäköisesti itsensä pian katsomossa, pelejä en ole nähnyt joten kokonaisuutta en osaa tuomita. Ehdottomasti erittäin lupaava pelaaja jolle ensikautena varmasti roolia Islesin puolustuksesta kun Chara vaan malttaa lopettaa ja eiköhän ne jonlun vielä ehti kauppaamaankin varausvuoroiksi. Toki jatkosopparikin olisi kesällä tehtävä, todennäköisesti 1-2v siltasopimus.
Olli Juolevi 1998 Panthers
8ot 0+0=0
Alkukausi näytti pahalle ja treidattiinkin Floridan aurinkoob vaihdossa Lammikkoon, oli loukkaantumista ja farmikomennusta, mutta nyt kolmosparissa(kiitos Nutivaaran) alati kasvavalla peliajalla on alkanut näyttää taas NHL puolustajalle ja lupaavalle sellaiselle. Vaikka näytöt ovat ohuen niin kyllä Juolevista vielä perusvarma yleispuolustaja saadaan. Ei sitä mitä odotettiin, mutta ei sitä mitä pelättiin. Puolustajaksi vielä nuori, kaikki eivät ole Heiskasia.
-Markus Niemeläinen 1998 Edmonton
7ot 0+0=0
Taas yksi yllätys. Peruspakki kuten moni ylläolevistakin ja vieläpä kova taklaamaan. Pelejä en ole nähnyt mutta haukuttavaa ei ole kuulemma ollut, mutta itse en kuitenkaan oikein usko että hänestä NHL pelaaja tulee, ainakin kun odotukset ovat pienet niin on helpompi yllättää. Sopimuskin katkolla kesällä.

AHL MAININNAT:

-Ville Heinola 2001 Winnipeg
24ot 2+14=16
Hyvin on poika pelannut ja lupaavakin on, mutta vähemmän lupaava Winnipegin alakerta on aikapitkälti pysynyt samana ja sopimusvuosiakin on kaikilla jäljellä siten että Heinolan on vain odotettava. On odotettava loukkaantumisia ylhäällä, sopimusten loppumisia tai treidejä. Ehkei uusi alku muuallakaan olisi pahitteeksiz mutta pitäisin suurena ihmeenä mikäli Heinolasta ei tulisi NHL pelaajaa, sen verta varma kiekon kanssa kun on.
-Oskari Laaksonen 1999 Buffalo
29ot 3+18=21
Jordan Grossin jälkeen AHLn puolusyajien pistepörssin toinen, kertoo paljon miehestä ja uskonkin että tässä on tämänkauden lupaavin suomalainen AHL pelaaja(+Maccelli), aika näyttää.
Odotan vain koska saa näyttää ylhäällä mikä on miehiään, mulla on ainakin kova luotto häneen.
-Tarmo Reunanen 1998 Rangers
22ot 1+12=13
Pääsi viimekaudella jo näyttämään ylhäällä, mutya nyt on ollut tiet tukossa ja harjoitusleiriltäkin tuli tippuminen nopeasti.
Rangeesin kolmospari ei kuitenkaan niin kummoinen ole etteikö sinne yksi Reunanen menisi, ongelmaksi tulee vaan että Reunanen vaatii kiekollisen roolin joka niillä peliajoilla harvemmin onnistuu. Nautti Suomessa pelatessaan myös ongelmapelaajan maineesta. Sopimus katkolla saa nähdä mihin suuntaa vai suuntaako sittenkään.

Liigasta nostettava huippukautta pelaava Topi Niemelä ja maininnan arvoisia ovat myöskin Honka jr. ja Eemil Viro.

Huh, siinä menikin yllättävän kauan, asiavirheitä ja kirjotusvirheitä varmasti on sivuuttakaa ne, nää oli lähinnä vaan meikäläisen ajatuksen purkailuja Vaakanaisen "läpimurron" johdosta, joka sytyttää näin Bruis kannattajana erityisesti.

Päivitetty yön pelien jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Rantanen taas vauhdissa. 2+1 nyt ja reilu erä jäljellä. Saas nähdä lentääkö hatut jäälle...

Edit. Ei kolmatta mutta kelpo ilta Mikolle.
 
Viimeksi muokattu:

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hyvä kierros taas suomalaisittain menossa.

Rantanen 2+1
Lundell 2+0
Mikkola 1+1
Aho 1+0
Lindell 1+0
Puljujärvi 0+2
Barkov 0+1
Haula 0+1
Kakko 0+1
Luostarinen 0+1
Teräväinen 0+1

7+9=16*

*muutama peli kesken
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lundellin esitys vakuutti taas.

Alivoimalla avauserässä kun vielä katselin nähtiin jälleen hienoa, rauhallista ja kypsää duunia. Ja kivasti viimeistelikin lopulta pari ja tehoja kertyy nyt mukavasti.

Mikkolalta mainio pelisilmä ja syöttö päädyn kautta kapteeni O'Reillylle maalintekopaikkaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Lundell jos saa pisteet kasaan niin on vahvasti Calder-spekulaatioissa mukana, huikeaa pelaamista Länki Jr’lta!!
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Lundell jos saa pisteet kasaan niin on vahvasti Calder-spekulaatioissa mukana, huikeaa pelaamista Länki Jr’lta!!

Lundell on ihan huikea pelimies. Ihan Panthersin kärkialivoimapelaajia myös, mikä on hämmästyttävää tuon ikäiseltä sentteriltä. Toki varmasti Barkovin kanssa asuminen auttaa...
 
Lundell on ihan huikea pelimies. Ihan Panthersin kärkialivoimapelaajia myös, mikä on hämmästyttävää tuon ikäiseltä sentteriltä. Toki varmasti Barkovin kanssa asuminen auttaa...

Tuosta asumisesta kun tuli mieleen. Siinä Discoveryn Leijonat kohti olympialaisia -dokumenttisarjassa Lundell sanoi asuneensa ensimmäisen kuukauden Sashan luona, jonka jälkeen muutti omaan kämppään. Tämä haastattelu tehty oliko jotain marraskuun puolivälissä, jossa sanoi juuri muuttaneensa pois. Laskin vähän noita pisteitä, niin se Lundellin ”heikompi jakso” osui juuri tuohon haarukkaan, kun on muuttanut omilleen. Varmasti ollut tälläkin jotain pientä vaikutusta. Sittenhän toki Lundell palasi pikkuhiljaa tuohon alkukauden pistetahtiin ja porskuttaa juuri nyt ilmiliekeissä. Hienoa seurattavaa!

Tämän vuoden tulokaskisa kyllä äärimmäisen kovatasoinen kärjen osalta. Melkein sanoisin, että piikkipaikalla tällä hetkellä Raymond ja Seider, Zegras hieman näiden takana ja Lundell sitten neljäntenä. Nuorista pojista kun kyse, niin asetelmat voivat muuttua aika nopeastikin, ja en yllättyisi yhtään, jos Lundell nousisi lopulta top-kolmen joukkoon. Toki omissa papereissa siellä olisi jo, mutta kun näissä äänestäjät tuppaavat painottavan pelkkiä pisteitä turhan paljon.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eksyinpä katselemaan NHL-tilastoista noita tommosia juttuja joita ei teksti-tv:n sivu 238 kerro.

Eniten taklauksia jakanut suomalainen on tähän mennessä ollut Rasmus Ristolainen, 106 taklausta 33 peliin. Tuolla ollaan koko NHL:n tilastoissa 12. paras. Ristolaisen jälkeen eniten taklauksia (89) on jakanut Jani Hakanpää, eli ihan odotetut nimet on siellä kahden joukossa, mutta sitten kolmantena on ainakin itselleni aika yllättävä naama: Eeli Tolvanen, 85 taklausta. Mitä helvettiä? Onko tossa joku virhe? Jos pitäisi arvata kuka taklaa vähiten suomalaisista, niin melkein Tolvanen olisi nimi joka siihen tulisi noin niinku mutulla ekana mieleen. Pelimäärään suhteutettuna Kaapo Kakko taitaa olla se vähiten taklaava suomalainen, 35 matsiin vain 5 taklausta, jotain tollasta olisin odottanut Tolvasen numeroiden olevan. Mutta ei sitten! Erik Haula ja Joel Armia on sitten muut suomalaisten top5-taklaajat.

Blokkauksia suomalaisista on eniten napsinut Esa Lindell, 74 blokkausta, ja sillä ollaan NHL:n tilastoissa sijalla 16. Ei mitenkään yllättävää, Esahan on muuttanut kirjansakin oman maalinsa eteen kun se viettää siellä suurimman osan ajan elämästään. Seuraavaksi eniten suomalaisista blokkeja on tililleen napanneet Ristolainen, Heiskanen, Määttä ja Hakanpää, eipä suuria yllätyksiä noissa, pakkeja kaikki, Määttä ehkä eniten yllättää sen takia että on pelannut vain 23 matsissa sen mitä nuo muut on tuommosta 35 matsin luokkaa tahkonneet. Hyökkääjistä eniten blokkeja on Anton Lundellilla, hieno homma rookielle, ja toiseksi eniten blokannut hyökkääjä on taas toi vitun Eeli Tolvanen. Mitä helvettiä se nyt oikein tekee, miksei se vaan hiihtele nollat taulussa jossain b-pisteen kaarella ja venaa passeja? Vittu Tortorella salee soitellut sille että nyt muutat kaiken pelaamisessasi! Puljujärvi ei paljoa ole kiekon eteen yrittänyt mennä, 33 matsiin vain 7 blokkia. Tortsilla ei kai oo Puljun numeroa, tai sitten golden retilo on syönyt Jessen luurin.

GiveAways, eli onkos tämä nyt sitten kiekonmenetykset, niitäpä eniten on vyöllään suomalaista Miro Heiskasella. Aijai. Seitsemänneksi eniten koko NHL:stä on Mirolta viety kiekko lavasta, 38 kertaa - toki Miro nyt on harkinnut kihlaavansa kiekon, sen verran paljon hän sen kanssa aikaa viettää, mutta silti vähän yllättävä nimi. Muutenkin tuolla NHL:n top-listalla on kyllä paljon pelaavia kiekollisia pakkeja, suomalaisista tosin Miron jälkeen listalla on Teräväinen, Barkov, Granlund ja Aho, ja silmiin pistää myös pelimäärään nähden turhan korkealla keikkuva Patrik Laine, jolla on 17 peliin 18 kiekonmenetystä. Pelimääriin nähden vähiten kiekonmenetyksiä on tullut Juho Lammikolle, 31 matsia ja vain 2 menetystä, Juho Lammikolta ei kiekkoa viedä ellei Juho Lammikko niin itse halua! Voi tosin olla, että Juho Lammikolla on tällä kaudella ollut kiekko lavassa nuo 2 kertaa, ja molemmilla kerroilla se on sitten menetetty. Mutta mitä siitä, Roy-Bonit katsomoon!

TakeAways ei tarkoita Burger Kingistä haettuja ruokapusseja, vaan kiekonriistoja. Niissä ykkösenä ajattelin olevan Aleksander Barkovin, mutta niin vaan on oppipoika vienyt isänsä tittelin, ja Anton Lundell siellä on ekana. 41 kiekonriistoa on Lundellilla, 3. eniten koko vitun NHL:stä, on se kyllä huima poika. Barkov on sitten suomalaista toisena 29 kiekonriistollaan, ja sitten tulee Rantanen, Aho, ja tasoissa Granlund, Kapanen ja Heiskanen, eli on siellä nää Granlundit ja Ahot ja Heiskaset myös pöllineet kiekkoja jos ovat niitä sitten menettäneetkin. Jani Hakanpää on pelannut 34 matsia, ja vain 2 kiekonriistoa on sinä aikana tullut, ei se oo paljoa muuta vissiin sitten ehtinyt siellä jäällä tekemään ku taklailemaan ja blokkailemaan.

Muita outoja tilastoja, eniten pelin ensimmäisiä maaleja suomalaista on tehneet Roope Hintz ja Mikko Rantanen, molemmilla 5 first blood -maalia, NHL:n ennätys on 6 eli ihan kärjessä on sekä Roope että Mikko. Jatkoajalla ei oo suomalaiset juuri osuneet, yhteensä 6 kertaa, ja Patrik Laine johtaa 2 jatkoaikamaalilla. Duchene on ekana 3 jatkoaikamaalilla, eli toisaalta eipä siellä kukaan muukaan nyt ole sarjatulella jatkoajalla osunut. Siinäpä Laineelle tavoitetta, mennä näissä Duchene ohi - pitäis vaan Columbuksen päästä sinne jatkoajalle joskus, se on hankalaa jos päästää 9 maalia per peli.

Tyhjiin on Lundell päässyt heittämään 2 maalia, ja johtaa sillä suomalaisten tyhjien maalien tilastoa, tyhjään maaliin tulleisiin maaleihin taas sekä Teräväinen, Aho että Puljujärvi ovat antaneet 3 syöttöä, epäitsekkäät uuvatit. Ovechkin on tehnyt tyhjiin eniten, 6 maalia, ja Ovien joukkuekaveri Carlson on saanut eniten tyhjiin tehtyyn maaliin syöttöjä, 5 kpl, liekö ne kaikki olleet noita Ovechkinin tekemiä.

Ohilaukauksia eniten on Aholla, 44 kpl, Ovechkin on ekana 73 ohilaukauksella. Yli taas on vetänyt eniten Tolvanen, 12 kertaa, tässä tilastossa Tolvanen on vaan yhden päässä kärkipaikkaa, Ehlersillä on 13 ylilaukausta. Tolppia on kolauttanut suomalaisista useimmiten Kapanen, 5 kertaa, ja ylärimaa Lundell, 2 kertaa, tolpissa NHL:n enkka tällä kaudella on 7 ja ylärimoissa 4 eli vielä on mahikset suomalaisella voittaa nääkin tilastot hei!

Kaikkea ne saatana kyllä tilastoikin tuolla.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös NHL:ssä lasketa "giveawayksi" kiekon ampuminen?
"A giveaway in hockey is when a player's actions result in a loss of possession of the puck. ... An example of a giveaway is when a player makes an inaccurate pass down the ice that is mishandled resulting in a turnover of possession." Tuollainen selite tuli googlessa vastaan, eli kai noihin lasketaan sitten huonot syötötkin, ja siksi kai tuolla noita pakkeja on sitten listalla paljon kun noista tulee miinusta syötön antajalle, eikä sille tupelolle joka mämmii sen kiekon vastustajalle. En minä saatana tiedä.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
"A giveaway in hockey is when a player's actions result in a loss of possession of the puck. ... An example of a giveaway is when a player makes an inaccurate pass down the ice that is mishandled resulting in a turnover of possession." Tuollainen selite tuli googlessa vastaan, eli kai noihin lasketaan sitten huonot syötötkin, ja siksi kai tuolla noita pakkeja on sitten listalla paljon kun noista tulee miinusta syötön antajalle, eikä sille tupelolle joka mämmii sen kiekon vastustajalle. En minä saatana tiedä.
Ohi ammuttu veto lasketaan giveawayksi, mitä nopeasti katsoin.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ainakin sillon kun noita oikein kunnolla aloitettiin tilastoimaan niin myös tuo dumping laskettiin "giveaway" tilastoon, jos vastustaja siis sai kiekon haltuunsa. Nykyisestä laskutavasta en enää tiedä.

Ja tilastojen kärjessä tietenkin aina paljon kiekkoa pitävät pelaajat.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ohi ammuttu veto lasketaan giveawayksi, mitä nopeasti katsoin.

Ei lasketa. Esimerkiksi Ovechkinilla on 1877 ohi ammuttua laukausta tilillään (tilastot kaudesta 2009-10 alkaen), mutta kiekonmenetyksiä on vain 647 kappaletta.

Toki saattaa jotkin ohi ammutut vedot päätyä kiekonmenetys-kategoriaankin, mutta ei tuo mitenkään yksi yhteen mene. Tuskin Caps myöskään ihan kahta kertaa kolmesta on voittanut kiekkoa itselleen noista Ovechkin ohilaukauksista (+ettei Ovechkin muulla tavalla olisi menettänyt kiekkoa), ettei se myöskään ihan suoraan mene ohilaukauksien mukaan vain ja kun vastustaja saa kiekon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös