Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2021–2022

  • 597 257
  • 2 065

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän Vatanen ollut kova treenaamaan JYPissäkään aikoinaan, ellen täysin väärin muista. Aina ollut laiskanoloinen kaveri treenamisen suhteen. Liigassa tosin pärjäsi jo pelkän lahjakkuuden ansiosta, joten ei edes tarvinnut treenata. NHL:ssä ei vähemmän yllättäen ole sama lähestymistapa toiminut, varsinkaan nyt vanhemmassa iässä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Muistanko ihan väärin, mutta oliko niin että Vataselle oltiin luvattu jo NHL paikka. Mies tuli kuitenkin niin huonossa kunnossa leirille reilusti lihonneena, ettei sitä paikkaa vaan voitu antaa.

Ei oikein löydy enää ulkomaisia artikkeleita tästä. Vatasen omasta ketjusta täällä löytyy lainaus Urheilulehdestä vuodelta 2013.

"Kun Sami Vatanen saapui ennen viime kautta Anaheim Ducksin leiritykselle, saapui pukuhuoneeseen nuori mies, joka oli hankkinut massaa. Sitä kukkakeppinä pidetyltä Vataselta olikin pyydetty. Ongelma oli vain siinä, että Vatanen oli hankkinut massansa muualta kuin punttisalilta. Rasvaprosentti oli 17 nurkilla, joka merkitsee Vatasen kohdalla noin seitsemän kilon ylipainoa."
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
jyvät erottuvat akanoista siinä vaiheessa kun aletaan oikeasti elämään kuin huippu-urheilijat ja tehdään kaikki mahdollinen kehityksen puolesta. Ilmeisesti Vatasta moinen ei ole koskaan isommin napostellut, ja se ilmenee nyt näin. Tavallaan harmi, olisi ollut kiva nähdä minkä tason kaveri tästäkin olisi tullut jos olisi halunnut aidosti ulosmitata oman potentiaalinsa. Muutaman miljoonan enemmän olisi siinä sivussakin saattanut tienata.

Varmasti saisi vielä lisävuosia, jos nyt jaksaisi tehdä muutoksen. Mutta mitä myöhemmin sitä yrittää aloittaa, niin aina vaikeampaa.

25,6M näyttää olevan uratienestit capfriendlyssä... Onhan siinäkin. Ehkä sillä pärjää.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Jep ja sen lisäksi nykymoodilla voi hyvin rahastaa KHL:ssä 1-3 kautta ja liigassa saman verran päälle.

Jännä nähdä, kumman suunnan Vatanen valitsee. En tosin pidä odotuksia kovin korkealla.

Olli Jokinen kai kävi vähän samanlaisen kehityskulun, mutta päätti jo nuorena valita toisin. Jätti alkoholin ja palkkasi itselleen fyssarin/pt:n, joka sitten seurasi häntä seurasta toiseen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän äärimmäinen kilpailuhenkisyys, kova työmoraali, mihin lukeutuu myös offseasonilla treenaaminen ovat asioita, mitä jokainen NHL:n GM ja valmentaja arvostanee sainatessaan vapaita agentteja, eritoten kun Vatasen kohdalla kyse on taitojensa puolesta hyvästä peruspakista, eikä varsinaisesta supertähdestä. Jokaisessa organisaatiossa on kuitenkin Samia kymmenisen vuotta nuorempia pakkiprospecteja, jotka nälkäisenä odottavat näyttöpaikkaa ja tästäkin syystä vaikea uskoa miljoonaa suurempaa liksaa hänen ainakaan saavan, jos sitäkään.

Contenderiin syvyyspakiksi? Lotteryjengiin kokemukseksi ja dediksellä pickiä vastaan playoff-jengiin? En tiedä. Ainakaan Detroitiin en Vatasta ottaisi. Toivottavasti hän kuitenkin jostain saa vielä näytönpaikan kääntää uransa suunnan. Varsinaisesta ikälopusta kun kysymys ei ole, mutta kolmenkympin "väärällä puolella" trenaamisessa, kehonhuollossa ja yleisessä lajille omistautumisessa on usein otettava vielä pykälää isompi vaihde, vaikka kokemuksesta luonnollisesti etua onkin.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Taitaa Vatasen mahkut uuteen soppariin olla siinä että jossain pamahtaa rightin pakki klesasksi ja sinne tarvitaan äkkiä paikko. Tai sitten johonkin cäppihelvetissä olevaan jengiin pelamaan minimisopparilla. Vatasen NHL-uran voi pelastaa tosiaan se että on rightti ja eikä siellä ole kovin montaa NHL-tason rightin pakkia enää vapaana.

Tosin jos nyt jostain syystä NHL-pelaajat ei lähtis Olympialaisiin niin sitten kyllä toivois että Vatanen ja Filppula suuntais jonnekin Euroopaan pelamaan. Mutta Filppula saattaa tosta kaksikosta olla se joka löytää vielä NHL:llästä hommia jos alle millin sopparilla pelaaminen maittaa. On sentään vapaana olevien UFA pelaajien pisteörsissä sijalla 8.
 

Carlos

Jäsen
Kyllähän tuosta Vatasen laiskasta treenauksesta on kuiskuteltu siitä asti kun kaveri NHL-kaukaloihin suuntasi, ja voihan se olla että tässä vaiheessa uraa tietynlainen sluibailu alkaa kostautumaan ja realisoitumaan siinä muodossa, että taso ei enää riitä. Huippulahjakkaat yksilöt pääsevät aina tiettyyn pisteeseen saakka lahjakkuutensa ansiosta, mutta jyvät erottuvat akanoista siinä vaiheessa kun aletaan oikeasti elämään kuin huippu-urheilijat ja tehdään kaikki mahdollinen kehityksen puolesta.

Kyllä se on vaan juuri näin. Itse kuulin jokunen vuosi takaperin Nino Niederreiterin ihmettelevän miten mukavaa elämä NHL:ssa on, keskimäärin 4 tuntia päivässä ohjattua ohjelmaa ja loppuajan voi sitten tehdä ihan mitä huvittaa, ja rahaa tulee. Silloin jo särähti korvaan että jaahas, taitaa jäädä se ihan huippupotentiaali sinne potentiaalisen potentiaalireservin puolelle pysyvästi.

Jos haluaa pelata NHL:ssa ykkösketjussa ykkösketjun palkoilla, niin se 99% tsemppi ei vaan riitä. Varsinkin sen jälkeen kun se matkamittarin lukema kääntyy sinne kolmosen puolelle.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Vaikka Vatanen on kesän aikana pelannut ahkerasti, on aikaa jäänyt myös perheelle." Siihen lisäksi tuo @Fat Cat lainaus, niin ei kovin paljon kannata laittaa toivoa hyvän ensi kauden suhteen. Ei vittu Sami oikeasti, golf-kentältä et ainakaan sitä viime kaudella puuttunutta liikkeen terävyyttä tule saamaan.

Mutta jos prioriteetit ovat jo muualla, niin mikäs siinä sitten. Olisin vaan toivonut vielä muutamaa hyvää kautta NHL:ssä.
 
"Kesä on mennyt hyvin. Golfia on pelattu ja nautittu kesästä. Upeat kelit on ollut, ja perheen kanssa on oltu. Ei mitään sen kummempaa”, Vatanen tiivistää kesänsä kulun.

Ja lisäksi: ”Peli ei ole ollut kovin hyvässä iskussa tänä kesänä, vaikka olen treenannut paljon. Mennään katsomaan, onko treeni tuottanut tulosta. Toivotaan ainakin, että menisi paremmin kuin viime kisassa”

Eli kovasti on treenattu - golfia. Toivotaan, että treeni on tuottanut tulosta, sillä edellinen kisa ainakin meni penkin alle. Hän oli silloin 132 pelaajan joukossa sijalla 120.

Noilla tuloksilla jääkiekolla luultavasti elää kuitenkin paremmin, joten hyvähän sitäkin olisi näin kesällä treenata.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olli Jokinen kai kävi vähän samanlaisen kehityskulun, mutta päätti jo nuorena valita toisin. Jätti alkoholin ja palkkasi itselleen fyssarin/pt:n, joka sitten seurasi häntä seurasta toiseen.
OJ eli Päällikkö tosiaan teki hienon muutoksen jolla potentiaalinen hyvä pelaaja mahdollisti huippunsa saavuttamisen. Väitän silti myös, että jo ennen tuota Ollin tekemää skarppausta ja elämäntyylinsä muuttamista huippuammatilaiselle sopivaksi, oli OJ muutenkin nuorena ensin ammattilaisuuden kynnyksellä ja myös siitä eteenpäin kirkkaiden valojen kutsuessa jo ihan eri tasolla fyysisen puolensa ja ennen kaikkea ihan lapsesta asti tehtyjen pohjien kanssa. Vähän mukavuudenhaluinen mutta silti hyvin urheilullinen.

Väittäisin, että Vatanen on alusta asti antanut muille urheilullisuudessa kauhean määrän etumatkaa ihan nuoresta asti, ja nyt kun pitäisi viimeistään kahta kauheammin kiriä kolmekymppisenä niin ei taida sitä muutosta olla nähtävissä.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
No ei tarvitse kyllä enää ihmetellä miksei Vatasella sopimusta ole, vaikkei toki golffin treenaus ja punttisalilla käynti toisiaan poissuljekaan. En tiedä lisäksi onko lapsellista ajatella, että jos golf-julkaisu tekee haastattelun niin mies tarkoituksella jättää jääkiekko-terveiset kertomatta?

Kun nyt ei olla Vatasen omassa ketjussa, niin voisin sellaista kysellä, että kuinkas nämä nyt varatut suomi-junnut jotka ovat tehneet tulokassopimuksen seuransa kanssa, mutta aikovat pelata kuitenkin vielä Liigassa, voiko heistä joku lähteä kesken kauden tekemään debyyttiä shown puolelle noin sopimusteknisesti (eli lyhyesti, rinnastetaanko Liiga AHL:ään)? Jos vaikka Helenius olisi kesän aikana ottanut massiivisia harppauksia eteenpäin, ja Kingsillä karkaisi pleijaripaikka hyvissä ajoin, niin onko se mahdollista/todennäköistä, että saisi kokeilla änärivauhtia sen 9 peliä loppukaudesta?
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jos on epäselvää, mitä Vatanen on kesällä puuhaillut:


"Kesä on mennyt hyvin. Golfia on pelattu ja nautittu kesästä. Upeat kelit on ollut, ja perheen kanssa on oltu. Ei mitään sen kummempaa”, Vatanen tiivistää kesänsä kulun.

Ja tämähän kertoo sen absoluuttisen totuuden Vatasen kesästä mitä hän on tehnyt ja mitä ei. Golflehti tehnyt golf-aiheisen uutisen ja täällä revitään pelihousuja, ettei miestä kiinnosta olla huippu-urheilija?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
kuinkas nämä nyt varatut suomi-junnut jotka ovat tehneet tulokassopimuksen seuransa kanssa, mutta aikovat pelata kuitenkin vielä Liigassa, voiko heistä joku lähteä kesken kauden tekemään debyyttiä shown puolelle noin sopimusteknisesti (eli lyhyesti, rinnastetaanko Liiga AHL:ään)? Jos vaikka Helenius olisi kesän aikana ottanut massiivisia harppauksia eteenpäin, ja Kingsillä karkaisi pleijaripaikka hyvissä ajoin, niin onko se mahdollista/todennäköistä, että saisi kokeilla änärivauhtia sen 9 peliä loppukaudesta?

Tämä järjestely käsittääkseni on mahdollinen, jos vaan aikataulut antaa myöden. Ainakin Joe Veleno siirtyi viime kaudella Ruotsin Liigasta runkosarjan päätyttyä pelaamaan Detroitiin muutaman pelin. Eli ikäänkuin nostettiin "farmista" ylös, kun se lainaus oli tehty AHL:n sijasta Ruotsiin.

NHL-kausi taitaa taas alkaa normaalia myöhempään, joten Liigan ja NHL:n runkosarjan loppumisten välillä lienee joku aikaikkuna.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
No ei tarvitse kyllä enää ihmetellä miksei Vatasella sopimusta ole, vaikkei toki golffin treenaus ja punttisalilla käynti toisiaan poissuljekaan. En tiedä lisäksi onko lapsellista ajatella, että jos golf-julkaisu tekee haastattelun niin mies tarkoituksella jättää jääkiekko-terveiset kertomatta?

Kun nyt ei olla Vatasen omassa ketjussa, niin voisin sellaista kysellä, että kuinkas nämä nyt varatut suomi-junnut jotka ovat tehneet tulokassopimuksen seuransa kanssa, mutta aikovat pelata kuitenkin vielä Liigassa, voiko heistä joku lähteä kesken kauden tekemään debyyttiä shown puolelle noin sopimusteknisesti (eli lyhyesti, rinnastetaanko Liiga AHL:ään)? Jos vaikka Helenius olisi kesän aikana ottanut massiivisia harppauksia eteenpäin, ja Kingsillä karkaisi pleijaripaikka hyvissä ajoin, niin onko se mahdollista/todennäköistä, että saisi kokeilla änärivauhtia sen 9 peliä loppukaudesta?
No juuri Heleniuksen kohdalla varsin epätodennäköistä ku siellä on ainakin 5 todella korkealla varattua sentteriprospectia ( Byfield, Vilardi, Anderson-Dolan, Turcotte ja Kupari), ja lisäksi Kopitar ja Danault muun muassa joten keskikaista on aika tukossa, laitahyökkääjissä prospect-tilanne on lähes yhtä hyvä. Sopimusteknisiin asioihin en osaa sanoa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Oletko itse jutellut Vatasen kanssa? Keneltä se on pois? Entä jos hän ei halua enää pelata?

Niin, kuten tuossa aiemmin mainitsin, Vatasen uratienestit on sen 25,6M. Jos nyt tästä on mennyt vuosikymmenen aikana vaikka puolet veroihin ja pari miltsiä elämiseen/investointeihin, niin jäljellä pitäisi olla joku 10M osakesalkku. Sen kun pitää osakemarkkinassa ja antaa kasvaa sen keskimääräisen 7% per vuosi, niin varallisuus karttuu 700k vuodessa. Sama kuin NHL:n minimipalkka. Sen voi sitten tulouttaa vuosittain ulos tai olla tulouttamatta. Ei tarvitse tehdä mitään.

Voi pelailla vaikka golfia ja olla perheen kanssa.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oletko itse jutellut Vatasen kanssa? Keneltä se on pois? Entä jos hän ei halua enää pelata?

Eihän tuo ollut se alkuperäinen pointti vaan se, voiko golf-lehden jutusta tehdä mitään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. En ole Vatasen kanssa aiheesta jutellut, mutta kyllä tuosta väkisin tietynlainen asenne välittyy.

Jos hän ei enää halua jääkiekkoa pelata, niin se on sitten ihan toinen juttu; on kuitenkin tienannut urallaan jo useamman kymmenen miljoonaa, joilla voi sitten huoletta golfia harrastella. Mutta kolmekymppisenä (ja ei kyllä aiemminkaan) et voi enää vetää kesätreeniä vasemmalla kädellä, jos siis on tarkoitus pelata vielä jääkiekkoa korkeimmalla mahdollisella tasolla.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Vatanen selvästi valmistautuu jääkiekkouran jälkeiseen uraan eli golfammattilaisuuteen.

Golfia käsittelevä lehti keskittyy toki golfiin eikä kannata liikaa siitä tulkita Samin valmistautumisesta NHL-kauteen. Kyllähän sitä varmaan ehtii golfiakin pelaamaan, vaikka treenaisi jääkiekkoa. Viime kauden alussa oli muuten vähän sama tilanne eli Vatasella ei ollut sopimusta vielä, kun kauden alkuun oli viikko. YLE kirjoitteli juttua Vatasesta tammikuussa ja tulee kyllä aika rento kuva Vatasesta, että ei liikoja stressaa näistä asioista ja ei varmaan nytkään stressaa.

Se stressi ei kuitenkaan ole aina huono asia, vaan sen pitäisi kanssa kannustaa tekemään asioita, koska aina ne asiat eivät vaan järjesty itsestään. Lähinnä viittaan tällä siihen, että kun Vatasen treeni-innottomuudesta on huhuiltu koko hänen uransa ajan, niin toivoisi näin kun ikää tulee lisää, että hän tajuaa panostaa siihen treenaamiseen, jotta NHL-ura jatkuu. Viime kausina on tullut loukkaantumisia, mitkä iän karttuessa vaativat enemmän aikaa parantumiseen ja kunnon ylläpitäminen vaatii myös parempaa treenausta. Asiat eivät vaan järjesty itsestään, vaan omat teot vaikuttavat paljon siihen oman huippukunnon säilymiseen.

Toki voihan sitä vaan todeta, että oma taso ei enää riittänyt 30-vuoden iässä NHL:ään ja siirtyä sitten Eurooppaan kiekkoilemaan, vaikka kovemmalla harjoittelulla olisi NHL-uraa voinut pidentää. Voihan sitä ajatella, että asiat järjestyi, kun pääsee pelaamaan Jypissä ykkösylivoimaa entisenä NHL-miehenä.

Veikkaan, että Vatanen saa jonkun kutsun harjoitusleirille, mitä kautta on mahdollista lunastaa paikka joukkueesta. Aina ihmetyttää, kun kaikenlaiset NHL-pelaajat saavat vuosi vuoden jälkeen sopimuksia. Kun kerran saat NHL-pelaajan statuksen, niin sen avulla pääsee allekirjoittamaan vielä monta sopimusta. Eiköhän siksi joku seura anna Samille vielä mahdollisuuden.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mites muuten suomalaiset varaamattomat tai ns. yli-ikäiset pelaajat Euroopassa, onko jollakin arveluita voisiko jotain sopimuksia NHL:ään vielä tulla? Tarkoitan siis tällaisia Eetu Koivistoinen tai Lassi Lehtinen -tyylisiä pelaajia (tarkoittamatta tässä kohtaa varsinaisesti juuri heitä).
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ketähän muita tuolla on ollu harjoittelemassa kuin Kaapo, Rantanen ja Lehkonen?

Ristolainen, Lehtonen, Kähkönen, Sampo Ranta, Reunanen, Joonas Järvinen, Maccelli, Pajuniemi, Susanna Tapani ja Alexandar Georgijev.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös