Mainos

Suomalaiset NHL:ssä 2011-12

  • 432 846
  • 884

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Saku Koivu

Mennäänkö viimeistä kautta? NHL-kauden avaus Helsingissä oli Koivulta suorastaan järkyttävää (se ei tosin kerro koko totuutta), eikä raporttien mukaan suurta piristymistä ole nähty. Korostus on nyt sanoilla raporttien mukaan, sillä Anaheimin pelejä ei ole tullut valvottua. Aikaa toki on vielä tällä kaudella, ja liekkeihin syttyminen on tietysti mahdollista. Jäin vain miettimään esim. sitä, että pelaako Koivu liian isoja minuutteja liian isossa roolissa. Sellainen vetää tukkoon helposti.

Ilman haavereita Koivu saavuttaa kuitenkin 1000 NHL-ottelun rajan pisteiden jäädessä niukasti alle 800:n rajan. Ei voi valittaa, kun tietää, mitkä kuntoutusjaksot ovat mukana tuossa.

Koivun ura on kunnioitettava kaikilla mittareilla, mutta joskus kaikki kauniskin loppuu, eikä jokainen pelaaja ole Selänteen tyyliin yli neljäkymppisenä elämänsä vireessä. Toivottavasti veteraaneillemme ei tule pahoja loukkaantumisia tällä kaudella, sillä se viimeistään varmistaa kyllä sen, että ura päättyy.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mennäänkö viimeistä kautta?
Vedonlyöntihistoriani on surullista katseltavaa (vielä on useampikin hatullinen paskaa syömättä), mutta nyt jos veikata pitäisi niin sanoisin Sakun pelaavan viimeistä kauttaan. Ilmeisesti on sen verran kunnossa, ettei vaivojen takia vielä olisi pakko lopettaa Lehtisen tapaan, mutta taitaa tosiaan aika olla syönyt parhaan potkun pois. Sisukas pygmi, ja hattua pitää nostaa monestakin syystä. Kunniakas lopettaminen olisi paljon tyylikkäämpää kuin väkisin mukana roikkuminen silloin, kun ruutia ei enää vain ole tarpeeksi.

Nyt kun noin kirjoitin, niin varmaankin pelaa vielä viisi vuotta ja helvetin hyvin.
 
-RVL-

Jäsen
Ehkä nähdään nimekäs paluumuuttaja sitten ensi kaudella TPS:n paidassa? Itselläni ei tosin Sakun otteista muuta tietoa kuin Euroopan pelit, joissa nyt Teemukaan ei vielä ollut mitenkään loistelias.

Tarvitseeko olla huolissaan nuoremman Koivun otteista vai hämääkö pisteet? Harjoituspeleissä taisi aika hyvä meno olla, mutta hiljaisempaa ollut tosi pelien aikaan? Heatley hyytynyt?
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kummankin Koivun tehot ihmetyttää, varsinkin nuoremman. Ja sitten myös Leino on ilmeisesti ollut ihan yössä vai mistä johtuu, että yhdeksään peliin saldo 1+1 ja tehotilasto -4? Ei ole tainnut oikein vielä löytää paikkaansa joukkueessa.
 
Itse olisin kyllä enemmän huolissaan 27 millin Ville Leinosta, joka on saanut 9 pelissä aikaiseksi tehot 1+1. Minkälaista Villen peli on ollut, en ole seurannut Buffalon pelejä.
 
AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Leinon peliaika ei ainakaan päätä huimaa.

ensimmäisestä pelistä lähtien:

16.59, 12.49, 13.40, 15.00, 9.40, 14.13, 17.34, 15.56, 11.10.

Toisin sanoen peliaika ei kovin kummoinen ole, Villen rooli kaiketi kuitenkin on kakkoskentän sentteri? Siinä roolissa illasta toiseen pitäisi tulla 18 minuuttia riippuen yv-vastuusta. Uusi seura, ei ole vakuuttanut, valmentaja ei luota Villeen ja peliaika vähenee. Itseluottamus murtuu, elämä on pilalla. Veikkaan max. 40 pisteen kautta. Leinon seuraava osoite onkin Dallas thänks to Joe Nieuwendyk joka hommaa pojan Buffalosta joka epätoivoisesti haluaa päästä eroon pitkästä sopimuksesta. Stars kiittää ja Ville nostaa kannua.

Näin teoriassa, mutta tuohon 40 pisteeseen asti olin tosissani.
 
Itse olisin kyllä enemmän huolissaan 27 millin Ville Leinosta, joka on saanut 9 pelissä aikaiseksi tehot 1+1. Minkälaista Villen peli on ollut, en ole seurannut Buffalon pelejä.

Oletan että on vetänyt suurimman osan peleistä keskellä(?) ja sen nyt tiesi Juha Mietokin etukäteen ettei siitä tule lasta eikä paskaa. Toisaalta jos on vetänyt laidassa on nämäkin jutut ihan huuhaata.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Ehkä nähdään nimekäs paluumuuttaja sitten ensi kaudella TPS:n paidassa? Itselläni ei tosin Sakun otteista muuta tietoa kuin Euroopan pelit, joissa nyt Teemukaan ei vielä ollut mitenkään loistelias.
Valitettavasti tästä ei tarvinne olla huolissaan sillä vaikka Koivu sanoikin työsulkukauden jälkeen, että TPS-paidassa pelaaminen kiinnostaa aina niin pari vuotta sitten annettu lausunto oli kuitenkin jotain ihan muuta. Tuossahan Koivu sanoi suoraan, että ei pue enää ikinä Palloseuran paitaa päälle.. Olisihan se ollut hienoa nähdä Sakkeus vielä kerran Tepsissä.

Ja jotta en ihan puuta heinää sepusta niin alla sitten vielä juttua laajemmin by Iltalehti

Kun Koivun ura joskus loppuu NHL:ssä, kasvattajaseuraansa TPS:aan hän ei aio palata.

- En, Saku vastasi kysymykseen pelaamisesta vielä joskus TPS:ssa.
 
eleven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
En ole Buffalon pelejä katsonut, joten tämä on ihan spekulaatiota. Olisiko niin, ettei ketjukavereiden kanssa ole oikein klikannut?

Veikkaajassahan tuota jonkin verran käsiteltiin:
"Monien pelaajien on vaikea tottua pelaamaan kanssani, koska en tee normaaleja ratkaisuja. Sen takia olen nyt jutellut Staffordin kanssa, kuten juttelin Brieren kanssa aiemmin, että niiden pitää vain oppia taipumukseni. Ottaa aikansa totutella, että ketjukaverit oppivat mihin pitää tulla ja misstä pitää etsiä tilaa."
"Aikanaan Jokereissa sen huippukauden aikana kolmeen ensimmäiseen peliin ei tullut lainkaan tehoja."
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No jospa se Leinon peli aukeaisi kun pelejä tulee lisää. Uusi seura ja uuden pelikaverit, niin ottaahan se oman aikansa, mutta tulosta pitäisi silti pikku hiljaa tulla muuten kutsuu katsomo tms.

Mutta mitäs Bergenheimille on tapahtunut? Vasta 4 peliä pelattuna, onko loukkaantunut?
 
taksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Indianapolis Colts
Tarvitseeko olla huolissaan nuoremman Koivun otteista vai hämääkö pisteet? Harjoituspeleissä taisi aika hyvä meno olla, mutta hiljaisempaa ollut tosi pelien aikaan? Heatley hyytynyt?

Jonkinasteinen ketjulotto on ollut käynnissä kahden top-ketjun osalta ja pelaajat hakevat vielä toisiaan. Mikko on ollut jokseenkin vaisu, mutta edellisessä pelissä esitti jo tuttuja otteita. En olisi huolissani. Heatley on ollut toistaiseksi aivan täysi lapanen.
 
mchi

Jäsen
Pekka Rinne saavutti viime yönä 100 voittoa, joten onnea vaan sinne suuntaan! Voitto oli samalla uran 22. nollapeli, joten lähes joka neljäs voitto on tullut nollapelillä. Vilkuilin tuossa joitain muidenkien vahtien tilastoja, eikä äkkiseltään tullut vastaan parempia prosentteja, edes kovin lähelle. Jos jollakulla on jotain kunnon tilastoa heittää, niin olisi hauska nähdä. Toki sata voittoa ei vielä ole hirveän huima otanta, mutta kova saavutus kuitenkin. Varsinkaan kun ei aivan huippujoukkueesta ole kyse, vaikka nimenomaan puolustus Nashvillellä onkin aina ollut paras alue. Jännä nähdä pysyykö Rinteellä tahti samana.

Itseänikin vähän Leinon peli huolestuttaa, ainakin pisteiden valossa. Pelejä en ole paljoa päässyyt näkemään, joten en tiedä miten peli on kulkenut. Toivottavasti tosiaan ajan kanssa alkaa pisteitäkin tulemaan.
 
NHL.com tarjoaa ihan hyvät tilastosivut. Esim. tässä linkissä kaikkien aikojen maalivahtien voittotilasto, jossa Rinne nyt noin puolentoista sadan tienoilla. Kiprusoff parhaana suomalaisena sijalla 32. Realistisesti ajateltuna Kipperillä on mahdollisuudet nousta tämän kauden aikana lähellä top 20 sijoja ja ensi kauden jälkeen hän saattaisi olla jo jossakin 15. sijan paikkeilla mikä olisi jo huikea juttu. Ja muuten, Kiprusoff on jo nyt kaikkien aikojen 5. eniten voittoja ottanut eurooppalaismaalivahti ja edeltä Nabokov ja Kölfig ohittunee vielä tämän kauden kuluessa.

Palatakseni vielä Rinteeseen ja hänen voittoihin ja nollapeleihin, niin tuota linkkiä tutkimalla ei NHL:n "modernilta" ajalta monella ole esittää vastaavaa rekordia.

Itseänikin vähän Leinon peli huolestuttaa, ainakin pisteiden valossa. Pelejä en ole paljoa päässyyt näkemään, joten en tiedä miten peli on kulkenut. Toivottavasti tosiaan ajan kanssa alkaa pisteitäkin tulemaan.

Jostakin (kenties Veikkaaja) luin jonkunlaisen syväanalyysin Leinosta ja Buffalosta ylipäätään. Sen jutun johtopäätös oli, että Leino kärsii Buffalon pelitavasta ja paskasta ketjukaverista (siihen aikaan Boyes). Buffalossa peliä ei pelata keskustan kautta, joten Leino jää ilman kiekkoa ja ilman kiekkoa Leino on hyödyllinen kuin strippari lastenkutsuilla. No myöhemmin Leino on siirretty laitaan, mutta suurta muutosta pelissä ei ole näkynyt. Toisaalta jutussa mainittiin myös se tosiasia, että Leino ei saa ylivoima-aikaa ja tämä auttamatta syö tehoja. Ja ilman tehoja itseluottamus laskee ja sitä kautta suoritustaso laskee ja sitä kautta peliaika laskee ja taas itseluottamus laskee jne. Oravanpyörä on valmis. Eikä tuo nyt hyvältä näytä kun katsoo Leinon peliaikoja. Viime yönä tuli kauden pohjanoteeraus, peliaikaa 9:35 ja luonnollisesti ilman ylivoimaa. Vain hyökkääjä Cody McCormick pelasi vähemmän kuin Leino. Huolestuttavinta Leinon pelissä on vähäisen peliajan lisäksi se, ettei Leino ole millään tavalla hyödyksi joukkuelleen tällä hetkellä. Leino on laukonut viisi(!) kertaa tämän kauden aikana. Leinolla on joukkueensa toiseksi huonoin tehosaldo -4. Lisäksi hän ei taklaa, ei blokkaa ja häviää kaksi kolmasosaa aloituksista. Näiden faktojen valossa olisi helppo kysyä, että mitä joukkue tekee tuollaisella pelaajalla? Noh, asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen ja Buffalo näkee hänessä paljonkin, koska on tarjonnut miltei 30 miljoonan dollarin lapun ja aivan varmasti Leino tulee vielä. Toivottavasti vaan mahdollisimman pian.

Ei tilanne Leinolle missään nimessä helppo ole ja aivan varmasti miehellä on paineet niskassaan juurikin hyvästä sopimuksesta johtuen. Uusi kaupunki, uusi joukkue ja uudet pelikaverit. Uusi pelitapa ja ottelusta toiseen vaihtuvat ketjukaverit ja vähän peliaikaa eikä yhtään erikoistilannevastuuta. Kieltämättä tuolla yhtälöllä tilanne on haastava.
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Kesällä ajattelin Sabresin olevan oikeinkin sopiva paikka Leinolle, nopeaa, hyökkäävää, juonikkuutta ja maalintekotaitoa laajalla rintamalla.
Muutaman Buffalon pelin katsoneena, Leino on ollut kyllä ihan turhake (kiekon puute) mun mielestä. Onni on se, että valmennus ja johto luottaa ja kuuntelee myös pelaajaa ja muokkaa koostumuksia, saa koittaa sentteriä ja laittaa Staffordia, Boyesia, Ennisia, rightia ja leftiä.
En tuomitsisi ennen kauden puoltaväliä meni miten meni. Yritystähän on kuitenkin ollut kokoajan mitä minä olen nähnyt.
 
Jonkinasteinen ketjulotto on ollut käynnissä kahden top-ketjun osalta ja pelaajat hakevat vielä toisiaan. Mikko on ollut jokseenkin vaisu, mutta edellisessä pelissä esitti jo tuttuja otteita. En olisi huolissani. Heatley on ollut toistaiseksi aivan täysi lapanen.

Heatley on ollut täysi lapanen, mutta Koivu ainoastaan "jokseenkin vaisu"? Heatley tehnyt kuitenkin molemmissa varsinaisen peliajan voitto-otteluissa voittomaalin ja on joukkueen pistekärki (3+4) siinä missä Mikolla on viisi syöttöä kasassa. Kysyn tätä, koska oma havainnointini rajoittuu koosteisiin muutamasta ottelusta.

Jotenkin omituista, että Koivun kauden aloitus taitaa olla tehollisesti heikoin sitten tulokaskauden vaikka nyt on ensimmäistä kertaa kunnon ketjukaverit sitten Gaborikin tai Demitran.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikenkaikkiaan erittäin huolestuttava aloitus Suomalaisilla tällä kaudella. Hienoa nähdä Selänteellä menevän hyvin, mutta onhan se surullista nähdä Selänne ainoana suomalaisena lähelläkään pörssikärkeä. Suomalaisten NHL-puolustajien määrä tuntuu myös pienenevän jatkuvasti ja tilanne on melko surullinen kun Salo ja Timonen lopettavat.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Kaikenkaikkiaan erittäin huolestuttava aloitus Suomalaisilla tällä kaudella. Hienoa nähdä Selänteellä menevän hyvin, mutta onhan se surullista nähdä Selänne ainoana suomalaisena lähelläkään pörssikärkeä. Suomalaisten NHL-puolustajien määrä tuntuu myös pienenevän jatkuvasti ja tilanne on melko surullinen kun Salo ja Timonen lopettavat.

Suomessa onnistuttiin tuon Nuori Suomi-pelleilyn avulla ryssimään ainakin kenttäpelaajien osalta aika totaalisesti ikäluokat 86-90, jotka nimenomaan nyt ovat siinä parhaimmassa peli-iässä tai tulossa siihen. Nyt on kuitenkin hieman valoa tunnelin päässä Granlundien, Pulkkisten yms myötä, mutta aika heikoltahan tuo nyt näyttää. Täytyy toisaalta muistaa, että KHL:n myötä monet suomalaiset, jotka olisivat hyvää kolmosketjun materiaalia NHL:ssä menevät KHL:ään isomman palkkapussin ja vastuun perässä.
 
Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Ensi yönä pitää katsastaa Edmontonin peli ja erityisesti seurata Petrelllin peliä.Aloittanut ennakkoluulottomasti kauden ja Oilersissa tykätään hänen pelityylistään.Jos pientä piristystä tähän suomalaisittain ankeaan kauden aloitukseen.
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy toisaalta muistaa, että KHL:n myötä monet suomalaiset, jotka olisivat hyvää kolmosketjun materiaalia NHL:ssä menevät KHL:ään isomman palkkapussin ja vastuun perässä.

Saisko vielä nimiäkin niistä suomalaisista KHL-pelaajista jotka olisivat NHL:n puolella hyvää kolmosketjun materiaalia?
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Saisko vielä nimiäkin niistä suomalaisista KHL-pelaajista jotka olisivat NHL:n puolella hyvää kolmosketjun materiaalia?

Ainakin Jarkko Immonen tuli mieleen. Onhan ilmiö toki ihan yleinen, eikä koske vain suomalaisia. Tietyn tasoisille pelaajille KHL voi olla paikka saada rahakkaampi sopimus kuin NHL, vaikka kummassakin olisi mahdollista pelata.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Saisko vielä nimiäkin niistä suomalaisista KHL-pelaajista jotka olisivat NHL:n puolella hyvää kolmosketjun materiaalia?

No eiköhän Leo Komarov olisi kuin kotonaan NHL-joukkueen kolmosketjussa. Eri asia sitten miten mies oikeasti tottuisi pohjoisamerikkalaiseen jääkiekkoon, mutta mielestäni lähtökohtaisesti voisi olla hyväkin kolmosketjun työmyyrä.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ainakin Jarkko Immonen tuli mieleen. Onhan ilmiö toki ihan yleinen, eikä koske vain suomalaisia. Tietyn tasoisille pelaajille KHL voi olla paikka saada rahakkaampi sopimus kuin NHL, vaikka kummassakin olisi mahdollista pelata.

No en nyt Immosta mihinkään kolmosketjun rooliin olisi tunkemassa, ennemminkin 1-2 ketjun pelaaja koska en kaverissa mitään agitaattorin / grinderin tyyliä kyllä näe. Ellei sitten joku joukue pelaa kolmella hyökkäävällä ketjulla. Mutta tuo on tietenkin aikalailla milipide ja rollituskysymys.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
No en nyt Immosta mihinkään kolmosketjun rooliin olisi tunkemassa, ennemminkin 1-2 ketjun pelaaja koska en kaverissa mitään agitaattorin / grinderin tyyliä kyllä näe. Ellei sitten joku joukue pelaa kolmella hyökkäävällä ketjulla. Mutta tuo on tietenkin aikalailla milipide ja rollituskysymys.

Ei kai kolmoskenttäläisen tarvi nykypäivän jääkiekossa olla mikään agitaattori tai edes grinderi? Nyt näyttäisi ennemminkin olevan trendinä että jaetaan taitoa useampaan ketjuun niin ei olle niiden 1-2 ketjun varassa.

Muutamia mainitakseni, Montealissa kolmoskentässä pelaa mm. Andrei Kostitsyn ja Bostonissa Rich Peverley, Calgaryssa Rene Bourque. Edmontonissa Pääjärvi ja Linus Omark, jotka ovat puhtaita taitopelaajia. Näihin peilaten, minusta Immonen voisi sopia nimenomaan kolmosketjuun profiililtaan NHL:ssä - sikäli kun ylemmät ketjut olisivat varattu. Toki sitten voisi odottaa myös yv-aikaa vaikka kakkosryhmityksessä.
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Sabresilla on alkanut kausi aika huonolla tuurilla sekä viime minuuttien lepsuiluilla. Lähes tulkoon ollaan silti samoilla ketjuilla menty, ja harmi sinänsä ettei päästä pelaamaan niillä koostumuksilla pelejä, millä pelattiin treenipeleissä. Adamin hyvin otteiden myötä hänet nostettiin ykköseen, ja sitten muita kenttiä jouduttiin muuttamaan.

En kyllä tiedä mikä siinä Leinon pelissä oikein mättää. Samassa ketjussa on pelannut jo Roy, Stafford, Ennis ja Boyes, mutta jostain syystä ei onnistumisia tule. Mutta ei se ole ainoastaan Leinon vika, ettei hänellä onnistu. Tälle kaudelle odotettiin Staffordin tason-nostoa, mutta hiljaiseksi on jäänyt ja Ennis on vetänyt kiikareilla + loukkaantui Tampaa vastaan. Sabresin 1 ja 4- ketjut ovat vastanneet lähes tulkoon maaleista ja ovat olleet hyvät. Kunhan saadaan Ennis takaisin, ja 2-3 ketjut kuntoon, niin eiköhän se ala rullata. Ja pakkohan sen Leinonkin saada kemia kuntoon, kun on muutenkin sopeutunut hyvin seuraan.

Luulen vain, että Leinolla on suorituspaineita vielä nämä alkuviikot, mutta eiköhän se vielä ennen joulua lähde luistamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös