Suomalainen junioritoiminta

[kilonkingi]

Viime aikoina on ollut paljon puhetta suomalaisen jääkiekkoilun huonosta tilasta. Näkisin suurimman syyn olevan suomalaisessa junioritoiminnassa, joka ei tuota riittävästi maailmanluokan pelaajia. Petteri Sihvonen kirjoittikin asiasta osuvasti Urheilulehdessä:

"Suomalaisessa jääkiekkoilussa on tällä hetkellä kaksi suurta ongelmaa.

Niistä toinen on se, että suomalainen juniorikasvatus on ajautunut väärälle kurssille. Meidän juniorikoulutuksemme, josta sinä Jääkiekkoliiton puheenjohtajana viime kädessä vastaat, ei yksinkertaisesti tuota enää riittävästi laatupelaajia – siis pelaajia, jotka ovat koko maailmankin mittakaavassa huippupelaajia, eivätkä vain täytemiehiä.

Tämän näkee jokainen, jolla on ymmärrystä ja uskallusta katsoa totuutta silmiin.
Kun nykyiset maajoukkueen runkopelaajat muutaman vuoden päästä vetäytyvät kaukalosta, suomalainen jääkiekko sukeltaa suoraan kohti katastrofia. Jäljelle jää vain muutamia Tuomo Ruudun, Mikko Koivun ja Kari Lehtosen kaltaisia poikkeuksia, jotka yksinään eivät pysty muuttamaan suurta kuvaa.

Siksi on välttämätöntä, että myös sinä uskallat katsoa totuttaa silmiin ja vastata itsellesi rehellisesti, kuinka monta maailmanluokan jääkiekkoilijaa meillä on kasvamassa niiden junioripelaajien joukossa, jotka ovat syntyneet vuoden 1983 jälkeen?

Juniorikasvatuksen kurssi on tällä hetkellä niin pahasti pielessä, että se oikenee vain äärimmäisen rajuilla ja radikaaleilla toimilla. On väistämätöntä, että toimenpiteet ovat myös kipeitä, sillä niitä tehtäessä on uskallettava kyseenalaistaa lukemattomien ihmisten ammatillinen osaaminen ja se, mitä he ovat vilpittömin mielin vuosikausia tehneet.

Kurssin korjaaminen vaatii myös kärsivällisyyttä ja aikaa. Olemme kadottaneet jo nyt niin monta ikäluokkaa, että puhumme jopa 7–10 vuoden työstä ennen kuin tulokset näkyvät suomalaisen jääkiekkoilun korkeimmalla tasolla, Suomen maajoukkueessa. "

http://www.urheilulehti.fi/parhaat/article119728-1.html



Suomessa on kuitenkin yli 50 000 rekisteröityä pelaajaa, kun esimerkiksi Venäjällä ja Tshekillä on n. 80 000, Ruotsilla n. 65 000 ja Slovakialla vain n.10 000 rekisteröitynyttä pelaajaa. Suomella on siis aivan riittävästi massaa tuottaa huippupelaajia, syyt löytyvätkin juniorivalmennuksesta. Nyt haluaisinkin kuulla jatkoaikalaisten näkemyksiä siitä, mitä suomalaisessa juniorijääkiekkoilussa tällä hetkellä tehdään väärin ja miten tilanne pystytään muuttamaan.

Oma näkemykseni on seuraava:
Juniorivalmennuksessa mennään liian aikaisin joukkuevalmentamiseen, jolloin yksilöharjoitukset jäävät omalle kontolle. Koulu, muut harrastukset ja erinäiset konsolipelit vievät aikaa, joten hyvin harvalla pojalla juolahtaa mieleen lähteä lähes jokapäiväisten joukkueharjoitusten jälkeen kikkailemaan kiekon kanssa. Näin ollen sitä yksilötaitoa ei löydy.

Treeni määrät ovat aika valtavia, mutta määrä ei korvaa laatua. Suurin osa treeneistä keskittyy voimaharjoitteluun tai joukkueen taktiikkaan, voimaa ja taktiikoita voisi hankkia myöhemminkin, mutta taitoa ei niinkään. Tällaisella harjoitussysteemillä ei ole mikään ihme, että syntyy vain 3-4 ketjun pelaajia.

PS. Rightin pelureita Suomella on aika vähän, joten antakaapa pojille myös rightin mailoja.

 

[mainio]

"Nykyisin eivät kovemmatkaan pelaajat uskalla sanoa valmentajalle vastaan ja siitä seuraa, että kentällä ei toteuteta mitään omia kuvioita. Me teimme juuri niin kuin halusimme."
-Tapio Levo Hockey lehden henkilökuvassa

Suurin uhka on juniorivalmentaja, ajattelee omaa etuaan eikä pelaajien. Joukkueen on voitettava, muuten homma ei näytä hyvältä. Silloin on pelitaktiikat ja roolitus kaytössä.

 

[Kiekoton]

Ensimmäinen kysymys joka itselleni herää tästä on se, että onko aiemmin sitten tehty jotain paremmin. Mikä junioriorganisaatio tuotti Ruotsalaisen, Kurrin, Tikkasen, Koivun, Lehtisen jne? Tehdäänkö virheitä jo aivan kiekkoilua aloitettaessa vai vasta vanhemmissa juniori-ikäluokissa?
Joitakin asioita on tosiaan muuttunut. Yksi tärkeimmistä on kiekkoilun aloitusikä. Joukkueet kootaan nykyään jo 7-vuotiaille. Tämä vähentää ulkohöntsäilyn määrää, kun joukkueissa olevat eivät ulkojäälle ehdi niinkään paljon kuin muut. Tästä erijoukkoisuudesta johtuen kynnys tulla kiekkoiluun mukaan myöhemmässä vaiheessa on suuri. Nuorimmissa ikäluokissa usein epäpätevät valmentajat eivät osaa opettaa luistelutaitoa. Näin on viety pohjaa myöhemmältä taitojen oppimiselta.
Tässä vaiheessa voin viitata vaikka "ylijumalan" sanomisiin muistini mukaan: "Aivan nuorille junioreille tulisi olla parhaat valmentajat opettamassa luistelutaito. Sen jälkeen vain pelattaisiin aina D/C-junnutasolle asti, valmennuksesta ei niin väliä. Tässä vaiheessa sitten tulee aloittaa tehovalmennus".
Lieneekö tuossa sitten ajatuksen juonta.

 

[The Original Jags]

Onkohan Suomessa aliarvioitu venäläisten valmentajien osuus Suomen kiekkoilun nousussa 1990-luvulla? Tuolloinhan liigassa valmensi ainakin Jursinov senior ja junior, Boris Majorov Anatoli Bogdanov ja Vasili Tihonov.

Suomalaisista 1990-luvulla kasvaneista huippupelaajista näiden valmentajien alaisuudessa kv. huipulle ponnistivat ainakin Teemu Selänne, Mika Strömberg (Majorov), Sami Kapanen (Bogdanov), Saku Koivu, Jere Lehtinen, Kimmo Timonen, Petteri Nummelin, Sami Salo, Tomi Kallio, Marko Jantunen, Aki Berg, Kimmo Rintanen, Antti Aalto, Lasse Pirjetä, Hannes Hyvönen, Marko Kiprusoff ja Miikka Kiprusoff (Jursinov). Erittäin pitkälti näiden pelaajien varaan perustui Suomen menestys 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa.

Varsinkin Jursinov Seniorin koulusta huipulle ponnahtaneiden pelaajien määrä on suorastaan tajuton, kun vertaa näitä pelaajia Jursinovin jälkeen Turussa kasvaneisiin pelaajiin. Vaikka Hannu Jortikka voitti Turussa paljon mestaruuksia Jursin kauden jälkeen, niin pelaajakasvatukseen hän ei pystynyt. Jursinov teki Suomen kiekkoilulle valtavan palveluksen 1990-luvulla, mutta ollaanko Jursin jättämät hedelmät hukkaamassa?

 

[Maple Leaf]

Tämä keskustelu olisi pitänyt aloittaa Suomessa jo vuosia sitten. Esimerkiksi Kanadassa samasta aiheesta ryhdyttiin puhumaan jo vuosia sitten, ja arkistoistani löytynyt paperi vuodelta 1998 sisältää monia meille nyt kovin tuttuja teemoja. Pyydän anteeksi, etten jaksa kääntää koko juttua suomen kielelle, mutta tässä muutama esimerkki:

"CHA needs to speak out strongly against the pervasive win-at-all-cost attitude that is driving children away from the game. The association, perhaps enlisting the help of Canada's best players, should launch a campaign to get its message out to Canadians.

Coaches and parents should be told to de-emphasize winning and intimidation, play fewer games, practice more and make it enjoyable.

Local minor-hockey associations are often controlled by a small group of people whose values and motives may or may not be appropriate to child development and skill training. Rick Polutnik of the Alberta amateur hockey association says pressure needs to be placed on these organizations to widen participation and get new voices into the decision-making process.

Enforce zero tolerance for coaches who abuse children. Too many club executive bodies give coaches accused of emotional or physical assaults the benefit of the doubt.

Take fighting and stickwork out of minor and junior hockey. Pro hockey condones fighting because it appeals to a core demographic, but there's no place in the amateur game for violence outside the rules. Fighting in junior hockey should bring a game misconduct, with graduated suspensions to repeat offenders. Suspensions for fighters in children's hockey should be increased. Coaches who assemble goon teams should be fired.

Use the off-season for dryland training and participation in sports other than hockey to improve a player's athleticism.

Return hockey to the schools. In the old days, the game was played at the elementary and high-school level.

Reduce the cost of hockey. Once a blue-collar sport, the game is now affordable only to the affluent. It can cost parents $5,000 a year and more to keep a child in elite minor hockey. Some of the best players in our history have come from the low end of the economic scale. They're being lost to the game because of the elitism."

Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Näitä asioita siis pohdittiin kanadalaisessa juniorikiekkoilussa jo viime vuosituhannella, ja joitain kurssin oikaisujakin tehtiin. Niiden vaikutukset eivät näy vielä, mutta ne tullevat näkymään myöhemmin - aivan kuten Suomessa nyt tehtävät ratkaisut juniorikiekon suhteen tulevat näkymään edustustasolla vasta noin kymmenen vuoden kuluttua. Töihin olisi siis syytä ryhtyä nyt.

 

[Knower]

Yksi asia mitä pitäisi mielestäni myös pohtia on Nuori Suomi. Olen sitä mieltä, että Nuori Suomi on pääpiirteittäin todella hyvä juttu; voittaminen ei ole itse tarkoitus, opetetaan lapsia käyttäytymään fiksusti yms. Nämä asiat ovat mielestäni erittäin hyviä juttuja. En ole kuitenkaan varma onko Kaikki Pelaa -systeemi huippukiekon kannalta hyvä asia. Lahjakkaimmat pelaajat eivät saa riittävästi harjoitusta todellisessa pelitilanteessa, koska tasapuolisuuden ja tasapäistämisen nimissä kaikilla pitää olla yhtä kivaa.

"Kaikki Pelaa" ei olisi niin huono idea, jos juniorijoukkueiden koko olisi paljon nykyistä pienempi. Kaksi maalivahti ja reilu kymmenen kenttäpelaajaa riittäisi mainiosti. Tällaisessa tilanteessa ei haittaisi vaikka jokaiselle annettaisiin yhtä paljon peliaikaa. No, käytännössähän tämä lienee jääajan puutteen, pätevien valmentajien puutteen, kausimaksujen kohoamisen yms. takia mahdotonta. Joukkueista joudutaan tekemään ylisuuria.

Oletetaan että seurassa X päätettäisiin että jo pikkujunnuissa parhaat pelaa eniten. Jotta homma ei olisi liian helppoa, voidaan myös pohtia löytyykö riittävästi sellaisia koutseja pikkujunioripuolella, jotka osaavat arvioida kenellä niitä lahjoja on ja kenellä ei? On toki lähes päivänselviä tapauksia suuntaan tai toiseen, mutta paljon on myös junnuja ketkä puhkeavat kukkaan paljon myöhemmin. Miten käy sitten jos osaamaton valmentaja istuttaa tällaista kaveria penkillä ja sillä hetkellä paremmat pojat pelaavat?

 

[Puolikaspakki]

Nyt päästiin taas "lempiaiheeseen".

Tartun ensimmäisenä vertaukseen Venäjän pelaajiin. Venäläinen pelaaja käyttää n. 2 kertaa sen tuntimäärän vuorokaudessa jääkiekkoon, mitä saman ikäinen suomalainen lapsi. Ero alkaa syntyä 8-10 ikävuoden kohdalla siten, että se kaventuu mitä vanhemmaksi tullaan. Tämä johtuu siitä, että Venäjällä on käytössä jääkiekkoakatemiat, joihin jääkiekkoilijaksi haluavat lapset hakevat 8-10 vuoden iässä. Akatemiat pyörivät vain ja ainoastaan jääkiekon ehdoilla, aamu- ja iltaharjoituksen välissä opiskellaan jos on aikaa. Akatemioissa valmentavat päätoimiset ammattivalmentajat. Kun miettii Suomen menestystä huipputasolla suhteessa Venäjään ja Venäjällä käytettyyn malliin, voidaan todeta, ettei Suomessa ihan väärillä jäljillä olla juniorivalmennuksessakaan.

Mitä tulee pelaajamääriin eri maissa, voisiko joku listata sen Slovakian pelaajamäärän, jossa ei ole yhtään pelaajaa Tsekkoslovakialaisella syntyperällä, ts. "puhtaat" Slovaki-taiturit.

Suurin osa treeneistä keskittyy voimaharjoitteluun tai joukkueen taktiikkaan

Mihin perustat tämän oletuksen? Tai sen, että voimaa voisi hankkia koska vaan? Montako ripakinttuista mutta todella taitavaa kaveria mielestäsi mahtuu nuorisomaajoukkueisiin?

Tämän aiheen keskusteluissa puidaan monesti pelaajien taitoa - tai paremminkin sen puutetta. Itse lukisin mieluusti teidän ajatuksia, hyvät jatkoaikalaiset, mitä se taito on. Millä tavalla määritellään onko pelaaja taitava vai ei ja mikä on riittävän taitava?

Aihe saa uusia näkökulmia siitä, kun pistää itsensä valmentajan saappaisiin. Sinulla on 15 10-vuotiasta pelaajaa. Käytössäsi on 2 tai mahdollisesti kolme maksimissaan 1 h 15 min harjoitusta viikossa. Mitä näille pelaajille pitäisi opettaa? Opitun asian soveltaminen käytäntöön (siis peliin) vaatii kymmeniä tai satoja, ellei peräti tuhansia toistoja, ennen kuin se kilpailutilanteessa onnistuu - riippuen tietenkin suoritettavasta asiasta. Koska on aikaa tehdä vaadittavat toistot?

Ei ole aivan helppo yhtälö - vai mitä olette mieltä?

 

[Taitopelaaja]

Viestin lähetti Puolikaspakki
Aihe saa uusia näkökulmia siitä, kun pistää itsensä valmentajan saappaisiin. Sinulla on 15 10-vuotiasta pelaajaa. Käytössäsi on 2 tai mahdollisesti kolme maksimissaan 1 h 15 min harjoitusta viikossa. Mitä näille pelaajille pitäisi opettaa? Opitun asian soveltaminen käytäntöön (siis peliin) vaatii kymmeniä tai satoja, ellei peräti tuhansia toistoja, ennen kuin se kilpailutilanteessa onnistuu - riippuen tietenkin suoritettavasta asiasta. Koska on aikaa tehdä vaadittavat toistot?

Ei ole aivan helppo yhtälö - vai mitä olette mieltä?

Minusta juniorivalmentajan tärkein tehtävä on saada lapset/nuoret innostumaan tosissaan jääkiekosta. Valmentajan pitää antaa vinkkejä, miten juniorin tulee itse kehittää itseään. Kertoa mm. millä tavalla treenata luistelutekniikkaa, mailatekniikkaa yms. joita ei missään nimessä ehditä harjoitella yhdessä joukkueen kanssa. Lisäksi valmentajan pitäisi pystyä "poimimaan" lahjakkaimmat pelaajat, joiden kanssa hän vetää ylimääräisiä treenejä. Tässä kuitenkin tullaan siihen ongelmaan, että valmentajilla ei ole tarpeeksi aikaa voidakseen auttaa tarpeeksi nuoria pelaajia. Lisäksi juniorivalmentajat pitäisi olla kokopäivätyössä, jolloin heille tietysti maksettaisiin.

Näkisin suurimpana ongelmana juuri tuon rahakysymyksen, että onko seuroilla varaa palkata omaa täyspäiväistä juniorivalmentajaa. Toisekseen nuorilla valmentajilla, jotka aloittavat junioreissa on kiire ylös Mestikseen ja SM-liigaan. Heille oma valmentajanura on tärkeämpi kuin itse junioreiden kehittäminen.

Lisäksi omasta kokemuksesta sanoisin sen verran, että nykyään asiat ovat ihan eri tavalla kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Vielä 6-12 vuotta sitten omallakin kylällä lapset ja nuoret pelasivat lähes joka ilta pihapelejä yhdessä ja halukkaita oli aina mukaan. Hyvässä hengessä pelaaminen ja harjoittelu on juuri sitä tärkeintä, jääkiekonhan pitää olla hauskaa. Nykyisin kun pihoja ja ulkojäitä katselee, niin melko harvoin siellä mitään pelejä näkee. Maailma muuttuu - toivottavasti jatkossa toiseen suuntaan takaisin.

 

[mainio]

Viestin lähetti Puolikaspakki
Nyt päästiin taas "lempiaiheeseen".

Kun miettii Suomen menestystä huipputasolla suhteessa Venäjään ja Venäjällä käytettyyn malliin, voidaan todeta, ettei Suomessa ihan väärillä jäljillä olla juniorivalmennuksessakaan.

Mihin perustat tämän oletuksen? Tai sen, että voimaa voisi hankkia koska vaan? Montako ripakinttuista mutta todella taitavaa kaveria mielestäsi mahtuu nuorisomaajoukkueisiin?

Tämän aiheen keskusteluissa puidaan monesti pelaajien taitoa - tai paremminkin sen puutetta. Itse lukisin mieluusti teidän ajatuksia, hyvät jatkoaikalaiset, mitä se taito on. Millä tavalla määritellään onko pelaaja taitava vai ei ja mikä on riittävän taitava?

Suomessa ei olla väärillä jäljillä, mutta parannettavaa löytyy ja paljonkin. Suomi ei ole lähelläkään Venäjän tasoa huippupelaajien tuotannossa. Eikä varmaan koskaan tule olemaankaan. Menestys on ollut mitä on, mutta kuitenkin viimeinen koitos meni Venäjän nimiin.

Voimaa voi hankkia myöhemminkin. Ehkä parhaat esimerkit tästä ovat Mikko Lehtonen ja Mikko Koivu. Viimeisten 18-vuotiaiden kisojen Suomen kokoonpanoa kun katselee, niin löytyy sieltä noita taitavia "ripakinttuja".

Taito täällä Jatkoajassa tarkoittaa useimmiten kiekollista osaamista. On kyse pelaajasta, joka uskaltaa ja osaa kiekollisena haastaa vastustajan sekä pystyy hienoihin kikkoihin kiekon kanssa.

Liitto voisi kutsua kokoon jo uransa päättäneitä taitokiekon edustajia, kuten Esa Keskisen, Mika Niemisen, Martti Jarkon, Matti Hagmanin ym. Ulkomaalaiset voisivat myös olla tervetulleita. Nämä herrat sitten keskustelisivat liiton kouluttajien kanssa siitä, mitä he nuoruudessaan tekivät jäällä. Kuinka heistä tuli ratkaisuihin pystyneitä taitopelaajia? Kenties samoja juttuja voisi yhdistää nykykiekon trendeihin, ja luoda uuden polven suomalaisia taitopelaajia. Kierrätys kannattaa.

 

[Knower]

Itse olen sitä mieltä, että ei ole kovin mielekästä verrata Suomea Venäjään. Massat ovat jokseenkin erilaiset. Venäjällä juniorisysteemi missä tahansa lajissa on äärimmäisen vaativa ja kova; ne jotka sen läpäisevät ovatkin sitten ihan huipputyyppejä teknisesti,fyysisesti jne. Ruotsikin on ehkä väärä vertailukohta siinä mielessä, että sielläkin on näillä näkymin edessä hankalat ajat. 80-luvulla syntyneissä pelaajissa on huippuja paljon harvemmassa kuin aikaisemmin. Suomen pitäisi lähteä kehittämään jotain omaa systeemiä ja mielellään melkoisen pian.

Taitopelaaja osui mielestäni naulan kantaan siinä, että seurojen (erityisesti huippuseurojen) pitäisi palkata kokopäivätoimisia juniorivalmentajia seuraan. Yksi kokopäiväinen valmentaja voisi vetää kohtuullisen helposti kolmeakin joukkuetta. Tämä ei mielestäni vaatisi hirmuisia uhrauksia. Jätetään hankkimatta yksi ylipalkattu surffalija ja ohjataan tällaisen kaverin mammuttipalkka junioripuolelle. Olen melko varma, että hyvin moni juniorivalmentaja olisi tällaisesta kokopäiväduunista kiinnostunut. Enkä usko että tarvitsisi maksaa mitää hirvittävää liksaa.

Juhani Tamminen kirjoitti jossain kolumnissaan mielestäni hyvin. Harjoitukset ovat sitä varten, että juniori käy niissä esittelemässä oppimiaan taitoja valmentajalle. Näinhän se pitäisi olla. Juniorit pitäisi opettaa pienestä pitäen treenamaan myös omalla ajallaan. Valmentaja voi edesauttaa tällaisen omatoimisuuden syntymistä esim. antamalla pikkujunnuille "kotiläksyjä", jotka olisivat jotain pieniä tekniikkaharjoituksia.

Mitä sitten reilu tunnin mittaisissa treeneissä pitäisi tehdä? Syöttötekniikkaa, laukaisutekniikkaa, 1vs1 haastotilanteita ja peliä. Periaatteessa laukaisutkin voi mielestäni jättää vähemmälle, sillä niitä voi (ja pitää) harjoitella omalla ajalla. Sen voi tehdä yksinkin.

 

[Voittaja]

Tähän on mielestäni pari kolmekin syytä, miksei Suomesta tule huippuja niin paljon kuin toivottaisiin.

Nuorten vähentynyt liikkuminen. Lapsen pitäisi harrastaa jonkinlaista liikuntaa vähintään 17(muistaakseni) tuntia viikossa. Ajatellaan että D-junnu ikäisellä on kolmet joukkueharjoitukset viikossa a tunti 30 minuuttia. 3 tuntia liikuntaa koulussa viikossa(?). Tämä tekee 7h 30min, eli vielä pitäisi liikkua lisäksi 9h 30min. Tämän kun jakaa tasaisesti jokaiselle viikonpäivälle se tekee 1h 20 minsaa per päivä. Itse en usko että kovinkaan iso osa suomalaisista lapsista liikkuu tämän verran joka päivä, ja tässä tosiaan on ne jotka pelaavat esimerkin mukaisessa joukkueessa lätkää. Ei noiden kolmen viikottaisen harjoituskerran aikana voi yksinkertaisesti harjoituttaa vain ja ainoastaan liikkuvuutta tai pelitaitoja, käsien ja jalkojen yhteistyötä, vai voiko? Eli lapset pois pleikkareiden ja tietokoneiden äärestä ja ulos pelaamaan, niin mekin pelasimme useita tunteja päivässä lapsena ulkojäillä tai kesäisin futista ym, miksei se toimisi nyt?

Nuori Suomi. Tästä voisin kirjoittaa varmaan pienehkön novellin, mutta laitetaan tähän nyt vain joitain omia näkökulmia. Tasapäistetään pelaajat joiden sen hetkinen taso saattaa erota todella valtavasti. Toinen voi e-junnuissa olla D:n tasoinen ja toinen F-junnun tasoinen, mutta näiden pitäisi saada yhtä paljon peliaikaa, miksi? Mielestäni Nuoressa Suomessa mennään liikaa näiden heikompien ehdoilla, ainakin liikaa jos halutaan saada niitä huippuja tulevaisuuden suomalaisen kiekon lähettiläitä. Näin nämä kehityksessä edellä olevat huomaavat, että he pystyvät samaan pienemmälläkin harjoittelulla ja osasta heistä saattaa tulla tämän takia laiskoja harjoittelijoita. Tämän olen huomannut konkreettisesti parin viime kauden aikana omista valmennettavistani(B junnut), niistä jotka ovat nuorempana olleet selkeästi sitä parempaa puolikasta. Harjoitusmotivaatio on mitä on, koska ei ole tarvinnut aiemminkaan harjoitella niin tosissaan, koska on siltikin pysynyt omassa joukkueessa niitä heikompia edellä. Valitettavasti vain, B-junnuissa on jo vaikea aloittaa harjoittelemaan kunnolla, jos ei ole käytännössä minkäänlaista harjoitustaustaa aiemmilta ikäluokilta. Ette uskoisi kuinka vaikeaa on B-junnulle ja jopa A-junnulle muutamat yksinkertaiset koordinaatioharjoitukset missä harjoitellaan käsien ja jalkojen yhteistyötä, en itsekään uskonut ennen kuin näin sen.

Pienemmissä kaupungeissa ns. tasojoukkueet eivät luonnollisesti ole hirveän helposti mahdollisia, mutta vähänkin suuremmissa kaupungeissa mielestäni ne ovat välttämättömyys. Säännöt näissä sellaisiksi, että korkeammalta on mahdollisuus pudota alaspäin jos homma ei luista ja alemmalta tasolta mahdollisuus päästä ylöspäin jos kehitystä tulee tarvittavan verran. Samoin peleissä nämä korkeamman tason joukkueet pelaisivat pääasiassa keskenään ja heikommat joukkueet keskenään, näin kaikille tulisi omaan tasoon sopivia pelejä. Näin molemmissa myös harjoittelussa mentäisiin kaikille sopivalla tasolla eikä vain ns. huonompien mukaan, jolloin sillä hetkellä paremmat pelaajat tuntevat olonsa turhautuneeksi. Jääaikoja on tietenkin halleista vaikea saada, valitettavasti, mutta ei mekään lapsena missään hallissa pelattu, ulkona reenattiin ja pelattiin eikä se ollut mikään ongelma, miksi se olisi nykyajan lapsille ongelma? Okei, etelässä tämä ei ole kovin pitkään mahdollista johtuen huonoista säistä, mutta eikös teillä ole niitä halleja ja tekojäitä siellä ihan kohtuudella;)

Vielä eräs asia mikä vaivaa junnukiekossa, siis pienimmistä puhuttaessa on ns. isä-valmentajat. Omaan poikaan keskitytään ja vaikka huomattaisiin ettei hänellä ole minkäänlaisia lahjoja lajiin, niin väkisin viedään omaa poikaa eteenpäin, eihän sitä tiedä vaikka joskus pelaisi vielä ihan B-junnuissa. Sinällään tässä ei ole mitään väärää, sitä parempi mitä useampi jatkaa vielä B-junnuihin asti, mutta mielestä e-junnuista ylöspäin yksikään valmentaja ei saisi olla kenenkään pelaajan isä ja valmentaa siksi, vaan kaikilla pitäisi olla jo jonkinlaista koulutusta valmennukseen. Liitto voisi hieman pudottaa kurssien hintoja tai antaa seuroille edes hieman lisää avustuksia niin, että ne seuroissa kohdistettaisiin suoraan valmentajien kouluttamiseen. Jos E ja D junnuissa on pätevät valmentajat, niin esim B junnuissa ei tarvitse aloittaa jääharjoittelua siitä, että pojat oppisivat syöttämään ja ottamaan syötöt vastaan, tai että ensimmäisen kahden viikon aikana opeteltaisiin muutamia luisteluun liittyviä perusasioita, nämä kaikki pitäisi olla pelaajille tuossa iässä jo itsestäänselvyyksiä. Se on käsittämätöntä, miten B ikäinen pelaaja, joka on ennen sitä pelannut jääkiekkoa jo 8 vuotta, ei osaa syöttää, ottaa syöttöä vastaan eikä ampua ja luistelukin on heikompaa kuin monella D-junnulla. Valitettavasti näitä näkee yllättävän usein kun on tekemisissä näiden vanhempien (A ja B) ikäluokkien kanssa. Ja nämä syötöt ja laukaukset, tai niiden eroavaisuus muiden huippumaiden junnuihin voidaan helpostu huomata joka vuosi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, jossa varsinkin pohjois-amerikkalaiset ovat valovuosia edellä meidän poikiamme. Karrikoidusti voisi sanoa, että kanadalaiset syöttävät vain hieman kovempia syöttöjä kuin meidän junnut ampuvat.

Tuossa hieman omaa näkökantaa, toivottavasti tuli tarpeeksi sekavasti.

 

[Knower]

Voittajalta asiaa, minkä toki moni juniorivalmennuksen kanssa päivittäin töitä tekevä tietää jo ennestään. Samat asiat vituttaa monia. Kun kuitenkin tuntuu olevan tärkeintä urheilun pitäminen salonkikelpoisena tyylin "Meillä kaikki ovat tasa-arvoisia ja saavat nauttia liikunnan iloista bla bla", olen erittäin skeptinen muutoksen suhteen. Urheilussa pätevät tietyt lainalaisuudet, jotka eivät ole kaikkien kukkahattutätien mieleen ja oikeastaan sen voisi tiivistää yhteen totuuteen:

Kaikki eivät ole yhtä hyviä jääkiekossa (tai valitse oma laji).

Kaikki eivät ole yhtä hyviä, kaikista ei tule yhtä hyviä ja kaikki eivät halua tulla yhtä hyviksi. Tämä ei muuta sitä asiaa, että jokainen juniori on silti pätevä ihminen. Se, että olet paska lätkässä, ei tee sinusta huonoa ihmistä. Tämä on tietenkin valmentajan velvollisuus (ehkä hieman kaunistellen) junioreille kertoa. Ei tunnu kuitenkaan kelpaavan sosiaalipallon kannattajille.

(verenpaine nousi kirjoituksen aikana, joten kirjoituksen pointti jäi itsellenkin hieman epäselväksi)

 

[Puolikaspakki]

Voimaa voi hankkia myöhemminkin. Ehkä parhaat esimerkit tästä ovat Mikko Lehtonen ja Mikko Koivu. Viimeisten 18-vuotiaiden kisojen Suomen kokoonpanoa kun katselee, niin löytyy sieltä noita taitavia "ripakinttuja".

Ja kun viime aikojen keskustelua seuraa, niin esille nousee aina Suomen huono menestys juniorimaajoukkueissa. Onko tällä "ripakinttuisuudella" tekemistä vai ei - siitä minulla on oma käsitys. Suomen jääkiekkoliiton tutkimuksen mukaan jokaisessa ikäkausimaajoukkueessa ollaan jäljessä syöttötaidossa ja käsien voimassa. HUOM. Jokaisessa. Eri ikäkausissa oli myös muita puutteita, sekä yhtälailla niitä missä oltiin edellä. Tällaiset tutkimukset ovat esillä yleensä maajoukkue ja pikkuleijona turnausten yhtydessä olevissa valmentajien koulutustilaisuuksissa.

Taito täällä Jatkoajassa tarkoittaa useimmiten kiekollista osaamista. On kyse pelaajasta, joka uskaltaa ja osaa kiekollisena haastaa vastustajan sekä pystyy hienoihin kikkoihin kiekon kanssa.

Voisin esittää vaikka kuinka monta uutta kysymystä tästä kommentista, mutta en sitä tee. Tyydyn toteamaan, että taitavuus (siis em. määrityksellä) on siis joitain henkilökohtaisen osaamisen alueita koskettava kokonaisuus, jonka ensisijainen tarkoitus on vielä hämäränpeitossa.

Se on käsittämätöntä, miten B ikäinen pelaaja, joka on ennen sitä pelannut jääkiekkoa jo 8 vuotta, ei osaa syöttää, ottaa syöttöä vastaan eikä ampua ja luistelukin on heikompaa kuin monella D-junnulla.

Juniorivalmentajan näkökulmasta tämä on valitettavaa, mutta ei mitenkään käsittämätöntä. Lapsen ja nuoren kasvukäyriä kun seurataan, havaitaan helposti että monet nuoret kasvavat voimakkaasti yhden vuoden aikana juuri D - B ikäisinä. Yksilöstä tietenkin riippuen. Usean sentin kasvu kesän aikana aiheuttaa vääjäämättä sen, että pelaajan koordinaatio- ja tasapaino-ominaisuudet kärsivät. Luistelu jo itsessään on lähes pelkästään näitä kahta asiaa, puhumattakaan vielä yhtäaikaisesta käsillä työskentelystä, mistä johtuen on varsin tavallista että nopean kasvupyrähdyksen jälkeen joudutaan luistelua opettelemaan uudestaan.

Oma kannanottoni aiheeseen. Itse koen suurimpana kapulana rattaissa Nuori Suomi toiminnan. Onneksi nyt on herätty (mm Raumalla) ja palattu ajassa aavistuksen taaksepäin. Nyt ei pidä käsittää väärin - en tuomitse koko Nuori Suomi ajatusta, vaan lähinnä sen, että ideologian esille tuomia ajatuksia ollaan ruettu pitämään ehdottomina totuuksina. Rajoista ollaan menty yli ja pahasti ja jokainen askel pidemmälle on kuin rimpuilua juoksuhiekassa. Nuori Suomi ideoligiahan lähtee siitä, että kaikilla on oikeus harrastaa. Tämä on ok. Se mitä toivoisin tuohon lisättävän, on lause "omalla tasollaan". Olen jo useamman vuoden ihmetellyt sitä, että miksi jääkiekosta todella kiinnostunut ja siihen oikeasti panostava, omatoimisesti harjoitteleva nuori pitää tasapäistää sellaisen kanssa, jota kiinnostaa kaverit urheilua enemmän. Miksi näiden kahden pitäisi pelata samassa joukkueessa tai edes samassa sarjassa?

Suomen juniorisarjat kaipaavat myös rukkaamista - sarjat ovat liian isoja. Vähemmän joukkueita - enemmän sarjatasoja.

EDIT: Petteri Sihvonen sanoi mielestäni hyvin (vapaasti lainaten): Jos pelaaja putoaa joukkeesta, niin mihin hän putoaa? Elämään.

 

[korkki]

Täällä tuntuu kaikki olevan Nuori Suomi -ideologiaa vastaan. Mielestäni se on kuitenkin hyvä ja toimiva ratkaisu nuorempien parissa, lapset kehittyvät kuitenkin eri tavalla. Vasta jossain D-junnuissa voisi alkaa toteuttamaan "parhaat pelaa" -tulosideologiaa.

Mutta yksi mitä pidän suurena ongelmana on kuntien säästölinja. Vaikka moneen paikkaan on rakennettu jäähalleja on luonnonjäiden jäädytystä vähennetty. Täällä Ulvilassakin on taajama-alueella enää kaksi kaukaloa talvisin ja pari muuta luonnonjäätä eikä täällä ole edes jäähallia. Myös Porissa on vähennetty luonnonjäitä. Ja vielä toisaalta talvet ovat muuttuneet leudommiksi. Luonnonjäillähän noita kikkoja sun muita on hiottu eikä ohjatuissa harjotuksissa. Jyrkkiön Jyskykin kertoi C-junnujen kultajoukkueesta että talvella kun joukkue tuli pelimatkalta takaisin Poriin pelaajat kävivät kotona kääntymässä ja jatkoivat heti matkaa luonnonjäälle.

Mielestäni on turha verrata Suomea ja Venäjää sun muita. Täällä on ennenkin tehty asiat oman pään mukaan, tottakai ulkomaalaisvalmentajat ovat tuoneet omia ajatuksiaan mutta mielestäni Venäläisten vaikutusta liiotellaan, ja ovathan he Tihonovia lukuunottamatta toimineet ainoastaan aikuisten valmennuksessa.

 

[vetoo]

Suomalainen junioritaito

Ehkä kaikista konkreettisin esimerkki kuultiin vuoden 2004 alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Helsingissä, jolloin pari pohjoisamerikkalaista kykyjenetsijää sanoi minun kuulleen: "Suomen joukkueessa ei ole yhtään taitavaa pelaajaa. Vertaa yksilötasolla Venäjän, Tshekin tai Slovakian pelaajia suomalaisiin. Ero on todella suuri."

Ja tottahan he turisivat...