Jos Summasella olisi rosteri, minkälaisen hän haluaisi, niin oletan, että Suomen maajoukkue WC:ssä oli lähellä sitä? Siitä nähtiin melkoisen hyvin, mikä oli Summasen taktiikka, tosin vastus oli materiaaliltaan kovempaa, joten voi mennä reisillekin vetää tästä analogiaa siihen, että hänellä olisi liigan kovin materiaalikin? Mutta tuolla parhaalla materiaalilla, mikä Suomelta irtoaa, hän peluutti eräänlaista ultra-TPS kiekkoa; äärimmäisen kovaa ja nöyrää luistelua, missä avaimet annettiin oikeastaan jo ennen ottelua kaverille, jonka virheitä vaanittiin aktiivisesti. Kaksi äijää oli herhiläisinä karvaamassa ja sakkaamassa ja välillä vedettiin myötä-, välillä vastasuuntaan. Myös kaverit keskenään saattoivat liikkua eri suuntiin. Se oli parhaimmillaan upeaa katsottavaa ja toi pienessä kaukalossa vastustajan ollessa aktiivinen paljon kontaktejakin. Mutta se oli siltikin puolustavaa kiekkoa, viimeisen päälle oman pään säilyttämiseen tähtäävää. Jotenkin mulla on sellainen fiilis, että puolustuspelin kautta lähtee 90% Summasen peli-ideologiasta. Erkka, ainakin omien sanojensa mukaan, hakee joukkueeseensa Summaseen verrattuna enemmän ääripäitä (roolitus). Erkalla voi olla seassa jokunen puukätinen puupääkin, jos hän palvelee joukkuetta. Summanen ei nähnyt ainakaan alkukaudesta 97/98 mitään hyvää Bob Halkidisissa, mutta Erkka latoi itsepäisesti äijälle vastuuta ja sanoi kerran syksyisen Lukko-matsin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa (Halkidis oli sysipaska), että vielä keväällä tarvitsemme pomminvarmaa maalineduspeliä ja purkukiekkoja, jotka menevät sinne, minne pitää. Näin tapahtui. Erkka haluaisi Ramia enemmän hallita pelin lähes kaikkia yksittäisiä osa-alueita - eli Erkan ihannejengistä löytyisi liigan paras maalintekijä, paras sentteri, paras veskari, pahin sikailija, kovin taklaaja ja jopa kaatuilevin tsekki. Näillä hämmennetään vastustajat ja tuomarit raivon partaalle. Summanen ihannoi tasaista pelaajamateriaalia ja neljää lähes tasavahvaa kenttää, joista kuka tahansa voi tehdä maalit. No, ainakin 1-3 -kentät.
Nämä ovat makuasioita, mutta Erkan "seinät leveällä, katto korkealla" -meininki sopii mielestäni HIFKiin paremmin. Summasen mielestä joukkueella menee hyvin, kun se pelaa keskimäärin 2-1 tuloksia ja tappioitakin saa tulla välillä. Erkan mielestä välillä "on pakko" voittaa 8-1 ja välillä sillä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, jos tulee pataan 1-9. Pääasia, että vastustajalla ei ole ollut silloinkaan kivaa.