Sullanmaan huikea tempaus.

  • 5 263
  • 18

pavenro8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham, Englanti.
Kun tossa toisessa ketjussa on muisteltu jotain takavuosien tappelua, niin juolahti mieleeni toinen tamperelainen takavuosien tapahtuma.

Eli siis kyseessä on tietenkin Petri Sullanmaan aikoinaan omiin tekemä maali, jota kaveri vielä tuulettelikin. Itse en tapahtumaa edes nähnyt, enkä muutenkaan asian taustoja tiedä, semmoinen käsitys tosin on, että Sullanmaan liigaura taisi loppua jopa siihen peliin.

Että asiasta paljon tietävät, tai edes jotain kertokaa toki tiedonhippusenne. Velipoika tossa tänään heitti ilmoille huhun, että kyseessä olisi ollut jonkun sortin vedonlyönnistä liittyen Ilveksen ulkomaalaishankintoihin, mahtaneeko pitää paikkansa.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Legendat elävät

Niin siinä käy, kun jutut jäävät elämään, niin ne saavat aina enemmän ja enemmän lihaa luiden ympärille. Itse näin tuon tilanteen hyvinkin läheltä, joskin vain katsomon puolelta. Sullanmaa koitti oikesti lyödä kiekkoa maalinnurkalta pois, mutta omaksi ja monen muunkin harmiksi vetikin sen omaan maaliin.

Tuo tuulettaminen olikin vain tuskastunut käsien nostaminen hänen todettuaan kiekon menneen omaan maaliin. Näin se vaan on, eikä siihen liity sen suurempaa tramatiikkaa.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tuo oma maali ja hieno tuuletus tapahtui ottelussa Ilves - K-Espoo. Minäkin näin maalin omin silmin. Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen nähnyt pelaajan tuulettavan omaa maalia. Oli muuten aivan unelmaveto yläkulmaan.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minäkin olin paikalla ottelussa. Tilanne meni niin, että Kiekko-Espoon pelaaja, muistaakseni Mikko Halonen, nousi kiekon kanssa maalin takaa ja yritti syöttää takulmalla väijyneelle joukkuetoverilleen, joka muistaakseni oli Riku Kuusisto, mutta Sullanmaa ehti syötön väliin ja laukoi kiekon tulisesti yläkulmaan. Ilveksen maalissa pelasi silloin Jukka Tammi. Sullanmaa nosti todellakin hetkeksi kädet pystyyn ja tuuletti maalia, mutta taisi aika nopeasti tajuta mitä tuli tehtyä. Tämä tempaus jäi tietojeni mukaan Sullanmaan viimeiseksi SM-liigassa. Näin minulle kertoi Ari Rauhala, joka oli silloin Ilveksessä töissä. Olisko peli ollut samalla Sullanmaan ensimmäinen ja viimeinen liigaottelu. Taisi muuten olla se sama peli, jonka Ilves voitti jatkoaikamaalilla, joka syntyi aika erikoisella tavalla. Pelikello näytti ennen B-pistealoitusta aikaa 4:58. Ilves voitti aloituksen viivalle, josta pakki laukoi ja maalin edustalta kiekko sitten sudittiin maaliin. Otin itse jälkikäteen videolta aikaa tilanteesta, ja siinä meni seitsemän (7) sekuntia kiekon pudottamisesta ennenkuin kiekko oli maalissa. Taisi olla hämäläinen kellonkäyttäjä siinä pelissä.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kausi 92-93 tosiaan jäi Sullanmaan viimeiseksi liigakaudeksi, ja jos ei kyseinen ottelu ollutkaan viimeinen, niin ainakin yksi viimeisistä. En suoraan sanottuna muista pelasiko Sullanmaa enää kyseisellä kaudella, mutta EspoonMiehen muistikuva siitä, että kyseinen liigaottelu olisi ollut Sullanmaan uran ainoa meneekin jo täydellisesti metsään. Sullanmaa pelasi kaudella 86-87 alkaneella urallaan 147 SM-liigan runkosarjan ottelua (23+19) sekä 2 pudotuspeliottelua (0+0) ja voitti SM-hopeaa kaudella 89-90. Kahtena kautena (90-92) hän pelasi jopa kaikki Ilveksen liigaottelut. Välin 87-89 mies pelasi Forssassa divisioonaa.

Muutaman kauden mies pelasi vielä KooVeessä hyvällä menestyksellä kakkos- ja ykkösdivaria. Parina kautena Sullanmaa pyrki vielä kesäharjoittelun kautta Ilveksen liigamiehistöön, mutta lähes kolmekymppinen Sullanmaa ei enää kertaakaan selviytynyt valittujen joukkoon.

Itse maali meni muistini mukaan suunnilleen kuten EspoonMies sanoi, ohjaus komeasti ylänurkkaan. Todellisuudessa Sullanmaa yritti aivan oikeaoppisesti katkaista syöttöä. Paljon puhuttu tuuletus oli lienee mallia "voi vittu, mitä mä menin tekemään", jollaisissa tilanteissa itsellänikin on ollut joskus tapana tuulettaa itseironisesti tai mahdollisesti Sullanmaa vain sadatteli epäonneaan meille jalkapallon ystäville erittäin tutuksi tulleeseen latino-tyyliin. (=kädet heiluvat kuin tuulimyllyt)



Sullanmaa ei koskaan pelaajana ollut erityisen lupaava ja yltämistä 149:ään SM-liigaotteluun voi pitää erinomaisena suorituksena viimeisten juniorivuosien odotusarvoon nähden. Liigaurallaan Sullanmaa oli kolmosketjun hyökkääjä alemman keskitason joukkueessa.


Tuo ottelun jatkoaikamaali tosiaan oli hiukan epäselvä, mutta tuohon aikaan Tampereen punalamppu ei olisi edes syttynyt jos summeri olisi ehtinyt soimaan, sitä paitsi minun muistaakseni pelikellossa oli selvästi enemmän kuin kaksi sekuntia.


----

Jaahas, Näkijä ehtikin jo osittain valaisemaan
 
Viimeksi muokattu:

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Mane
Tuo ottelun jatkoaikamaali tosiaan oli hiukan epäselvä, mutta tuohon aikaan Tampereen punalamppu ei olisi edes syttynyt jos summeri olisi ehtinyt soimaan, sitä paitsi minun muistaakseni pelikellossa oli selvästi enemmän kuin kaksi sekuntia.

Niinhän se yleensä on ettei punalamppua voi sytyttää summerin soitua. Tilanteessahan summeri soi vasta maalin synnyttyä, mutta se johtui siitä, että pelikello laitettiin käyntiin noin viisi sekuntia aloituksen jälkeen. Sen 4:58 muistan kyllä lopun ikääni.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyseistä legendaarista tapaustahan on muisteltu vuosien varrella useaankin otteeseen. Mikään tulinen laukaushan tuo oma maali ei ollut niin kuin joku täällä väitti, vaan sellainen pieni rannevippi parista metristä ylänurkkaan. Mistään ohjauksesta ei mielestäni ollut kyse.

Ikuiseksi arvoitukseksi taitaa jäädä se oliko Sullanmaa tosiaan niin omissa ajatuksissaan, että luuli tekevänsä maalin hyökkäyspäässä vai oliko kyseessä vain epäonnistunut purkuyritys. Miltään maalineduspurulta tuo tilanne ei kyllä millään tavalla näyttänyt, mutta tiedä sitten.

Muistaakseni Sullanmaa pelasi tuon tapauksen jälkeen vielä 2-3 ottelua eli miestä ei siirretty välittömästi sivuun.

Minä muuten missasin tuossa ottelussa tuon Mattilan jatkoaikamaalin, kun jätin katsomon ennen tuota viimeistä aloitusta. Eipä ole sen jälkeen tullut enää oletettua, ettei maalia enää ehdi syntymään...

Tämä "punalamppu ei syty peliajan päättymisen jälkeen" -juttu on muuten kanssa aika legendaarinen. Tuota samaa mantraa toistettiin aikoinaan kyllästymiseen asti Aamulehdessä ynnä muualla aina viime hetken maalien yhteydessä. Siitä huolimatta en koskaan muista punalampun käytännössä toimineen tuolla tavalla. Olen nähnyt useammin kuin kerran punalampun syttyneen selvästi summerin soimisen jälkeen (siis tuohon aikaan, kun tuon toiminnon väitettiin vielä olevan käytössä). Muutenkaan tuo logiikka ei oikein koskaan ole kuulostanut kovin toimivalta. Se virallinen peliaikahan (näin ainakin on väitetty) käy toimitsijoiden kellossa eikä valotaululla. Silti tämä "hieno maalien syntymisen todistava systeemi" liittyi valotaulun peliaikaan. Eli oli ihan yhtä tyhjän kanssa!
 

axe

Jäsen
Ja onhan sitä käytetty perusteluna sillekin, että maali tuli yliajalla, kun punalamppu ei syttynyt summerin jo soidessa. Kuitenkin sitä punalamppua on siellä sytyttämässä ihminen, joka ei koskaan pysty reagoimaan sillä samalla hetkellä kun kiekko on maalissa. Lampun sytyttäjä saattoi joskus ajatuksissaan myöhästyä sekunninkin ja siinä ajassahan pelimies tekee useammankin osuman!
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Olin itsekin ko.ottelussa ja kyllä suuni jäi auki kun Sullanmaa teki oman maalin. Mies tuuletti kauden ensimmäistä maaliaan. Ottelu oli Ilvekselle silloin jotain 4 tai 5-0.
Sullanmaa ei pelannut sen jälkeen enää ottelussa ollenkaan.
Seuraavana päivänä miehen tie vei Koo-Veeseen pelaamaan divaria.
Sullanmaata ei enää nähty Ilveksen paidassa.
Eikä tosiaan tuo peli ollut Sullanmaan ensimmäinen ottelu Ilveksessä.

Muistan tämän varmasti, koska se oli silloin niin hauska tilanne ja homma on pysynyt muistissani siitä lähtien.
 
Toinenkin oma maali?

Sullanmaan urotyöstä lukiessani muistui mieliini eräs Tapparan tekemä oma maali noin 10 v. (?) sitten. Pakki piti kiekkoa oman maalin takana, näki lopulta paikan huippuavaukselle ja pisti kiekon veskarin jalan kautta omaan verkkoon. Jotenkin ovat jääneet nimet Laksola ja Halme mieleen, mutta tod.näk. asialla olivat jotkut muut. Vastustajaa en muista, mutta C-päädystä ihan läheltä homman näin.
 

Odie

Jäsen
Viestin lähetti Saarinen
Tämä "punalamppu ei syty peliajan päättymisen jälkeen" -juttu on muuten kanssa aika legendaarinen. Tuota samaa mantraa toistettiin aikoinaan kyllästymiseen asti Aamulehdessä ynnä muualla aina viime hetken maalien yhteydessä. Siitä huolimatta en koskaan muista punalampun käytännössä toimineen tuolla tavalla.
Ainakin yksi tapaus tulee mieleen, jolloin punalamppu toimi tuolla tavalla. Kaudella 93-94 viidennessä Ässät - Tappara puolivälieräpelissä Kulmalan Apa teki aivan ensimmäisen tai toisen erän lopussa maalin ja hidastuskuvasta näkee, kuinka punalamppu ehti ainoastaan välähtää, kun summeri soi (ja siis sammutti valon).
Viestin lähetti Saarinen
Se virallinen peliaikahan (näin ainakin on väitetty) käy toimitsijoiden kellossa eikä valotaululla.
Kyllä valotaulussa käyvä aika on se virallinen peliaika. Toimitsijan kelloa käytetään lähinnä hätävarana, mikäli se valotaulun kello (tai kellonkäyttäjä) sattuisi tilttaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Viestin lähetti B1
Olin itsekin ko.ottelussa ja kyllä suuni jäi auki kun Sullanmaa teki oman maalin. Mies tuuletti kauden ensimmäistä maaliaan. Ottelu oli Ilvekselle silloin jotain 4 tai 5-0.
Sullanmaa ei pelannut sen jälkeen enää ottelussa ollenkaan.
Seuraavana päivänä miehen tie vei Koo-Veeseen pelaamaan divaria.
Sullanmaata ei enää nähty Ilveksen paidassa.
Eikä tosiaan tuo peli ollut Sullanmaan ensimmäinen ottelu Ilveksessä.

Muistan tämän varmasti, koska se oli silloin niin hauska tilanne ja homma on pysynyt muistissani siitä lähtien.

Ottelu oli kyllä ihan tasainen, ja kyseessä oli sama ottelu, jonka Ilves voitti sitten jatkoajalla paljon puhutulla maalilla.

K-Espoo meni 1-2-johtoon kolmannessa erässä maalilla johon ei merkitty syöttäjää, joten sen on täytynyt olla se Sullanmaan maali. Maali merkittiin muistaakseni Mikko Haloselle.
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Re: Toinenkin oma maali?

Viestin lähetti Nännimäinen
Sullanmaan urotyöstä lukiessani muistui mieliini eräs Tapparan tekemä oma maali noin 10 v. (?) sitten. Pakki piti kiekkoa oman maalin takana, näki lopulta paikan huippuavaukselle ja pisti kiekon veskarin jalan kautta omaan verkkoon. Jotenkin ovat jääneet nimet Laksola ja Halme mieleen, mutta tod.näk. asialla olivat jotkut muut. Vastustajaa en muista, mutta C-päädystä ihan läheltä homman näin.

Hieman samantyylinen tapaus nähtiin kerran Porissa play-off matsissa Ässät - Tappara kun kiekko oli Jutilalla oman maalin takana. Mies yritti ilmeisesti pystyavausta mutta harmikseen osuikin omaa maalivahtiaan takaraivoon, ja molarin (muistaakseni Jari Halme) maski lensi komeassa kaaressa miehen päästä. Maalia tuosta tilanteesta ei Ässät saanut kuitenkaan tehtyä, vaan Halme torjui urheasti ilman maskia muutaman vedon.
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
oma maali

Juha Tuohimaa teki muinoin Rinkelinmäellä HPK-KalPa ottelussa oman maalin klassisesti maalin takaa maalivahdin kautta. Kyllä oli katsomolla hauskaa, vaikka HPK hävisikin kyseisen ottelun. Taisi vieläpä olla runkosarjan viimeinen peli. Tapahtui siis joskus 90-luvun alkupuolella.
 

Jaakkima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Toinenkin oma maali?

Viestin lähetti Nännimäinen
Sullanmaan urotyöstä lukiessani muistui mieliini eräs Tapparan tekemä oma maali noin 10 v. (?) sitten. Pakki piti kiekkoa oman maalin takana, näki lopulta paikan huippuavaukselle ja pisti kiekon veskarin jalan kautta omaan verkkoon. Jotenkin ovat jääneet nimet Laksola ja Halme mieleen, mutta tod.näk. asialla olivat jotkut muut. Vastustajaa en muista, mutta C-päädystä ihan läheltä homman näin.

No kysessä oli legandaarinen pakkipari Salo - Tuomenoksa (muistaakseni olivat vielä tuolloin yhdessä) joka herätti minussa aina kauhua kentällä ollessaan. Ikinä ei tiennyt mitä mokia tekevät.

Tuomenoksa piti kiekkoa maalin takana, mitään hätää ei ollut. Yhtäkkiä Antti yritti avata aivan maalin sivuitse osuen molariin (muistaakseni Hilppa) ja maaliin.

En ole ikinä nähnyt pelaajan muistuttavan märkää koiraa joka tulee pää riippuen vaihtoaitioon; samaan aikaan Rane tuijotti tiukka ilme kasvoillaan Anttia koko ajan. Tuomenoksa tuli vaihtoaitioon, meni samantien penkin päähän ja otti kypärän ja hanskat pois. Ei tarvinnut enää pelata siinä matsissa.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Re: oma maali

Viestin lähetti JAT
Juha Tuohimaa teki muinoin Rinkelinmäellä HPK-KalPa ottelussa oman maalin klassisesti maalin takaa maalivahdin kautta. Kyllä oli katsomolla hauskaa, vaikka HPK hävisikin kyseisen ottelun. Taisi vieläpä olla runkosarjan viimeinen peli. Tapahtui siis joskus 90-luvun alkupuolella.

Niin oli runkosarjan viimeinen peli ja Tuohimaan urankin viimeinen. Äijä pisti tahallaan etunurkasta sisään Kuivalaiselle ja tuuletti vielä sikakatsomon edessä! Aivan kuningassuoritus!

edit: Muistan lukeneeni joskus -89 tai sinnepäin kun pleijareihin pääsi 6 joukkuetta, että runkosarjan viimeisessä ottelussa Lukko - HIFK Arima ja joku muukin olisivat yrittäneet tehdä Sakelle omaa. Syynä oli IFK:n kesäloman alku. Lindfors oli niuhottavana miehenä napsinut vedot kuulemma kiinni...?
 
Viimeksi muokattu:

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Oma maali Mömmömmissä

Kovin hataralta pohjalta tulee, joten siitä anteeksi!

Vastustajaa en muista, enkä pelin tiukkuutta, mutta mieleen on jäänyt, että K. Makkonen olis laittanut omiin joskus 76-77 MM-kisoissa..!?!

Ainahan tekevälle sattuu etc. Tästä tapauksesta jäi vaan jotenkin muistikuva, että siinä laitettiin veskariakin (?) ihan kunnolla kahville (muistaakseni KM lähti kiertämään omaa maalia ja sai sitten jonkinsortin oikosulun). Tosin tuuletuksia ei ole kyllä jäänyt tästä mieleen...

Muistaako muut ko. tapausta?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Re: Re: oma maali

Viestin lähetti Gagne
Niin oli runkosarjan viimeinen peli ja Tuohimaan urankin viimeinen. Äijä pisti tahallaan etunurkasta sisään Kuivalaiselle ja tuuletti vielä sikakatsomon edessä! Aivan kuningassuoritus!

No ei kai nyt sentään tahallaan... :=) Yritti pakkipakki-syöttöä päätylaidan kautta, mutta tosiaan tempaisi kiekon etualakulmaan. Kuivalainen(?) oli täysin voimaton. Naureskellen Tuohimaa oli kuulemma todennut vaihtoaitiossa pelikavereille, että "Briza olis ottanut".

Oli kieltämättä omituisin maali mitä minä olen ikuna nähnyt.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kari Takko - Melkein oma maali

Muistan kun takavuosina eräässä hyvinkin tiukassa HPK-Ässät -pelissä Kari Takko lähtee nousemaan maaliltaan kiekon kanssa B-pisteiden väliin, kääntyy ja laukoo kiekon oman maalinsa tolppaan. En todellakaan tiedä, mitä liikkui Takon päässä tuolloin. Säikähdyksellä kuitenkin selvisi.

Ässät muistaakseni tuon pelin voitti, en tosin jälleenkään ole varma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös