Minulla on ilo ja kunnia punoa vuoden ensimmäinen otteluketju kasaan, joten laitetaanpa vähän efforttia. Ei kannata lukea käpy perseessä.
Liigaan täksi kaudeksi kabinetissa säälittävästi nostettu KooKoo kohtaa ensi kaudeksi Liigasta tipahtavan Espoon Bluesin. Ottelun ajankohdaksi on valittu sunnuntai ja pelikin alkaa jo kello 15:00. Toisin sanoen puolet yleisöstä ja Ryan O'Connor ovat silmät punaisena kun kiekko iskeytyy jäähän. Tällä viikolla KooKoo pelasi jo sen ennakkoon kiinnostavamman ottelun Kärppiä vastaan ja onhan tässä ollut noita junnukisojakin, joten ennakkomyynti laahaa huomattavasti tiistaita perässä. Espoolaisten joukkue koostuu nuorista pelaajista ja niistä maajoukkueeseen kelpaavaa Kaapo Kähköstä nähtiinkin jo eilen, joten mitä helvetin järkeä sitä nyt oikein olisi tulla tiirailemaan jotain jämäjunnuja? Niinpä.
Perhepäivä
Tämähän on näitä ns. perhepelejä, joten homma lähtee rullaamaan jo aiemmin päivällä. Kello 13:00-13:50 Lumon Areenan jää on avoin kaikille ja 13:40-13:50 paikalla pyörähtää muutama KooKoon pelaajakin. Yhteinen jääaika olisi ollut pidempi, mikäli Ossi-Petteri Grönholm jaksaisi luistella edes sen vartin verran. OMG:n lisäksi jäällä pyörähtävät Mikko Lehtonen, Mika Koivisto, Aki Kangasmäki ja Marlo Koponen. Älkää nyt kukaan saako mitään hyviä ideoita joihin liittyy polvitaklaus ja OPG. Se kuulostaa hyvältä idealta, mutta sanomistahan siitä tulisi. Käykää mieluummin piirrättämässä hakaristejä tai vaginoita kasvot täyteen kasvomaalauspisteellä.
Aiempi kohtaaminen
KooKoo ja Blues kohtasivat jo kertaalleen joskus pimeänä lokakuisena ja ottelu on nähtävästi päättynyt Bluesin rankkarivoittoon lukemin 4-5. Itsellä ei ole mitään muistijälkiä kyseisestä ottelusta, mutta se onkin ollut ilmeisen oluthuuruinen lauantaipeli. Mikael Kurki on silloin palkittu jostain tylsästä runkkarimatsimäärästä ja kaikki on varmasti ollut tosi herkkinä. "Jimmy" fiilistelee asiaa KooKoon ennakossa (KooKoo Pari kohtaamista on kaiken järjen mukaan vielä edessä ja seuraava olisi ensi tiistaina Espoossa. Joku voisi puhua "mini-playoffeista" ja "kiihkeistä asetelmista", mutta paskapuhettahan se olisi - eihän kumpikaan näistä mutasakeista tule pelaamaan mitään pudotuspelejä. Joukkueiden nyt vain on vähän helpompi valmistautua seuraavaan otteluun. That's it.
KooKoo
KooKoo saa kokoonpanoonsa uuden tekijämiehen, kun Anrei Hakulinen hyppää kelkkaan Pelicansin rivistöstä. "Uma" on muutamaan otteeseen heilutellut verkkoja tulevalla kotiareenallaan ja onkin mielenkiintoista nähdä entisen hulttion otteet uudessa joukkueessa. Toiveissa olisi kärkiketjujen paikka, sillä alakentistä ei ihan oikeasti löydy ketään top6-tasoista hyökkiä. KooKoon riveistä tippui Kärppiä vastaan Oskar Eklund ja Toni Hyvärinen, oletusarvoisesti kumpikaan ei pelaa sunnuntaina. Muuten (pitäisi) olla suht hiljaista ruumishuoneen puolella, joten kokoonpano voisi olla aiempien otteluiden perusteella jotain tämän kaltaista:
Watkins - Green - Lammassaari
Hakulinen - Malinen - Haataja
Kangasmäki - Peltonen - Huhtanen
Koivisto - Juutilainen - Alikoski
Vallin - O´Connor
Lehtonen - Kurki
Nyqvist - Grönholm
Koponen
Järvenpää (Cloutier)
Kokoonpanon ulkopuolella tällöin olisivat herrat Pelli, Västilä, Koponen, Rajala, Julkunen, Rinkinen ja Guttig.
Eihän tässä millään dream-come-true-koosteella mentäisi. Kukaan KooKoo-henkinen tuskin ymmärtää Petri "Maailman paras koeaikapelaaja" Lammassaaren ja Matthew "3+4 ykköskentässä" Watkinsin peluuttamista Josh "Köyhän miehen Jagr" Greenin laidoilla. KooKoolla on 3 muita selvästi parempaa pakkia ja heistä peliaikakunkku (+22min/ott) Eklund on nyt poissa, joten vähän ollaan taas ohkaisella kärkimateriaalin osalta. Jarkko "Miksi allekirjoitin pahvin jo lokakuussa?" Malinen tekee pinnoja joka pelissä ja kakkoskenttä toimikin viime peliin saakka kokonaisuutena todella hyvin. Nyt meni sitten senkin säröiksi Hyvärisen loukin myötä. Toisaalta miksipä sitä ohuesta materiaalista luennoimaan espoolaisille? Siellä on kaikki muualle kelpaava uusia mailoja myöten myyty jo ennen kuin kukaan ehti edes unelmoida ensilumista.
Blues
Kaikkihan sen nyt tietää, mutta sanotaanpa se nyt vielä kerran ääneen: Espoossa menee aivan päin vittua. Kaikki tiedostaa alitajunnassaan kuluvan kauden olevan viimeinen, mutta lapsenuskon voimalla porukka tekotsemppaa toisiaan vielä foorumeilla. Espoossa on menty vasemmistolaisessa hengessä velkarahalla jo markka-aikana ja kuluvan kauden päätteeksi Rannisto laskee seppeleen nimi-vaihtuu-joka-vuosi-areenan pääovelle.
Pelillisesti Blues on napsinnut yllättävänkin paljon voittoja materiaaliinsa nähden. Oikeat jääkiekkojoukkueet ovat lähteneet läpällä ja kännissä höntsäämään paskasakkia nurin, mutta Peter Tiivola, Iikka "160 sulka päässä" Kangasniemi ja muut iloiset veijarit ovatkin pistäneet kapuloita rattaisiin. Tiedän kouvoloidina vallan hyvin sen tunteen, sillä KooKoota tavataan aliarvioida samaan tapaan. Blues väänsi viimeksi 2015 puolella Sporttia vastaan ja jäi kotikentällään nollille. Kyllä - Sporttia vastaan kotikentällä nollille. Ei siis puhuta mistään oikeasta jääkiekkojoukkueesta.
Kenttätapahtumat eivät ole ainoaa sunnuntaiajelua, jota vuoden ensimmäisenä pyhänä harrastetaan, sillä Espoosta on ennakkotietojen mukaan tulossa 70-100 Blues-okkultistia. Kannattajatoiminta onkin ainoa asia mistä espoolaisen jääkiekon saralla voidaan olla edes jollain tapaa ylpeitä, nyt kun Jere Lehtinenkin roikkuu Jaffalan kattopalkista. Pelin jälkeen on todennäköisempää nähdä Blues-pelaajat pyytämässä nimmareita kannatajilta kuin toisinpäin. Nimmarivihkoa lähdetään täyttelemään ehkäpä seuraavanlaisella laumalla ihmisripulia:
Friman - Suomela - Poukkula
Arkiomaa - Tiivola - Mahbod
Sailio - Niemelä - Pitkänen
Rooba - Puhakka - Moisio
Kaijomaa - Rantakari
Kukkonen - Westermarck
Seppälä - Vainio
Engstrand (Rasilainen)
Tuonnehan saattaisi tulla vielä Jussi "Suurin palkka, pienimmät näytöt" Makkonen, mikäli sattuu mahtumaan kokoonpanoon. Jyrki Aho valmentaa, ellei YLE:ltä löydy jotain palkallista sunnuntaineppailua Kaj Kunnaksen kanssa.
Veikkauksia
3-2(JA)
Helvetin nihkeä peli pl. kolmas erä
Läpsyttimiä katsomossa
3701 katsojaa