On hienoa mennä katsomaan sunnuntaisin jääkiekkoa, kun tietää, että täpötäydessä hallissa kaksi omiaan raivokkaasti kannattavaa faniryhmää karjuvat kurkku oikoisenaan, jääkenttien gladiaattorit taistelevat veren maku suussa jokaisesta irtokiekosta ja peli on muutenkin täynnä huikeaa intensiteettiä, sähäkkää, silmiähivelevää luistelua, liukuhihnalta tarjottuna hiuksianostattavan jännittäviä tilanteita ja ylipäänsä sitä maineikasta tunnetta. Vähän niinkuin tänäänkin...
Ihan rehellisyyden nimissä Ilves oli aivan umpijäässä ensimmäisen erän ja peli olisi voinut olla erän lopuksi Jokereille 3-0 tai 4-0. Ja se olisikin sitten ollut förbi koko peli. Mutta onneksi Häkkinen pelasi hiton hyvän erän ja Ilves pysyi taistossa mukana.
Aika metkasti joukkueiden käyrät pelin sisällä sojottivat täsmälleen päinvastaisiin suuntin: Siinä missä Ilves paransi hetki hetkeltä omaansa, alkoi Jokereiden esitys näyttää vaikeammalta ja vaikeammalta. Eikä siis kysymys ollut vain siitä, että toki väistämättä toisen vahvistuessa toinen heikkenee, vaan myös sen kuuluisan oman pelin suhteen tendenssi oli juuri noin. Siihen nähden numerot ja varsinkin erätulokset ovat ihan oikein.
Ilveksen paras oli tänään -eikä vain ja-maalin ansiosta- Marko Anttila, siltä mieheltä on nimittäin kohtuullisen vaikea ottaa sitä kiekkoa pois rikkomatta. Ja suorittihan tuo muutamia han hyviä taklauksiakin. Vaikkei muuten niin hirveästi esillä ollutkaan, niin Mann taitaa tällä hetkellä olla Ilveksen paras rytmittämään hyökkäystä. Muita plus-merkkejä ainakin Lehtivuorelle, Torkille ja Häkkiselle. Kaiken kaikkiaan Ilveksestä kyllä huomasi, että oltiin aika tuoreilla ketjukoostumuksilla liikenteessä - yhteispeli takkusi.
Jokereiden parhaasta ei kai ole pienintäkään epäselvyyttä: Ville Leino. Huikea pelimies. Aina pelotti kun 89:llä oli kiekko. Sen uuden kaverin, Matt Husseyn, näin ensimmäistä kertaa ja oli kyllä ihan plussamerkkinen ilta hänellä. Muuten sieltä ei kotijoukkueesta oikeastaan kukaan niin erityisesti noussut esiin, ainakaan hyvässä.
Kumma juttu, mutta mitä minä nyt olen narripakan otteita nähnyt, niin tuntuu, että Jokereilla on aina nämä tappion jälkeiset pelit vähän samanmoisia. Aloitetaan hyvin, mutta sitten ikäänkuin kuuppaan alkaisi hiipiä sellainen "ei helvetti jätkät, mitäs jos me hävitään tääkin peli"- ahdistus ja sitä kautta tekeminen muuttuu sellaiseksi ratsastamiseksi kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin samanaikaisesti. Paremminhan nuo esimerkiksi vastahyökkää nyt, kuin vaikkapa vielä Ärrä Cupissa, mutta puolustuksen tasapaino ja ihan perussuoritukset olivat paikoin, no, kummallisia.
Ei tuo Ilveksen peli mitenkään järin kaunista ollut, jotenkin vähän tahmeaa, eikä tuolla ensimmäisen puolentoista erän suorittamisella ei ole juuri rahkeita kilvoitella minkään pelin voitosta, jos vastustaja tekee paikoistaan maalin eikä veskari pelaa loistopeliä. Sen sijaan, se kolmannessa erässä nähty Ilves voi juuri tuolla tavalla, kiekonriistoilla ja nopeilla käännöillä pystyä vaikka mihin ja on joka tapauksessa varmasti hankala vastus kenellä tahansa. Toivotaan, että ketjut alkavat hiljalleen hitsaantua yhteen ja toivotaan (ja uskon!) että Jokereiden voittaminen vieraissa ainakin jonkin verran purki myös sitä painetta henkisellä tasolla.
Olisi muuten kiva tietää Leinon Villen peliaika tästä matsista. Tuntui , että aina kun kentälle katsoi ja siellä jotakin tapahtui, oli Jokereiden kultakypärä jäällä. Jos kohta, noilla -jos joillakin- esityksillä sitä peliaikaa myös ansaitsee. Melkein tekisi mieli liioitella Leinon merkitys niin suureksi, että jollei Jokereilla olisi ollut kokoonpanossaan Villeä, olisi kolme pistettä lähtenyt Tampereelle...
Tiivistelmänä: Huono peli, hyvä tulos.