Stoner Rock – karua mutta... kaunista?

[Finnish Isles]

Garage – ja grunge rockin (The Sonics, Soundgarden…) jälkeen tuli melko luontevasti ajauduttua myös stonerin pariin, ja vaikka päihteitä on tullut maisteltua muutenkin kuin vain nestemäisessä muodossa, niin kokeiluvuodet ovat jo kaukana takanapäin ja mm. stoner toimii ilman päihteitäkin. Itse en ole koskaan ollut kasarihevin tai ”tilulilun” ystävä, joten utuiset ja räkäisemmät soundit ovat aina olleet enemmän rock kuin keikallakin puhtaasti nuotilleen soitetut melodiat.

Wikipediassa stoner tiivistetään mahdollisimman tylsästi näin: ”Stoner rock tai stoner metal on raskas hidas- tai keskitempoisen rockmusiikin tyylilaji, joka syntyi 1990-luvulla. Stoner rockissa yhdistyvät usein bassopitoiset kitarariffit ja melodiset, hieman käheät tai karheat lauluäänet. Stoner rockista käytetään usein myös nimeä Desert Rock eli "autiomaarock". Tämä käsite viittaa Kalifornian Palm Desertissä vaikuttavaan "Palm Desert Sceneen", johon kuuluu monia tyylilajin kuuluisimmista suurimmista artisteista ja yhtyeistä.”

Matalan ja säröisen kitarasoundin johdosta stoner rock on joskus samaistettu grungeen, mutta yleensä nämä raskaan rockin tyylilajit halutaan kuitenkin erottaa toisistaan.”

Nykyisessä pirstoutuneessa musiikkimaailmassa usein huomaa ihmettelevänsä genrerajoja ja koskaan en oikein sisäistänyt esim. grungessa mikä ko. aikakauden bändi oikeasti oli grungea ja kulkiko raja maantieteellisesti, aikakauden perusteella vaiko soundin perustella. Sama ”vika” vaivaa edelleen mm. stoneria, sillä harva bändi haluaa leimautua vain yhteen lajiin ja median luomat lokerikot usein ontuvat pitkällä tähtäimellä.

En tiedä löytyykö täältä kyseisen tyylilajin kannattajia yhtään, sillä käsittääkseni Suomessa stoner jää muun metallin varjoon ja yhdistetään nimensä tähden vain ”vihreiden” musiikiksi, mutta ainakaan itse en tarvitse ”mausteita” ko. musiikin kuuntelemiseen koska biisit toimivat yhtä hyvin aamukahvin kanssa kuin ennen nukkumaanmenoakin.

Ehkä parempi antaa musiikin puhua puolestaan ja tehdä listaa eräistä stoneriin, ainakin joissain yhteyksissä, yhdistetyistä bändeistä, joista mm. Black Sabbath , Hawkwind ja The Melvins luetaan suuntauksen kantaäideiksi, mutta varsinainen tyylilaji syntyi kai vasta 90-luvulla ja stoner rockiksi voitaneen lukea ainakin seuraavia orkestereja, tai vähintään osaa heidän tuotannostaan (linkit johtavat siis youtube-videoihin tai pelkkiin biiseihin ilman virallista videota ko. bändeiltä):
KYUSS (USA) One Inch Man
Fu Manchu (USA) - King Of The Road
Dozer (Swe) Empire’s End
Boris (JPN) Naki Kyoku (live)
Los Natas (ARG) Bolsero
Mannhai (FIN) Spiritraiser
Truckfighters (Swe) In Search Of…
Monster Magnet (USA) Space Lord
Neubat (Baskimaa, ESP) Basamortu Motela
Brant Bjork (USA) Too Many Chiefs…Not Enough Indians

Muita maininnan arvoisia stoneriin liitettyjä bändejä: QOTSA, Wolfmother, Mustasch, Clutch, Alabama Thunderpussy ja Bongzilla.

Ketjusta tuskin tulee turhan suosittu ja nirppanokilta voi vaivaa säästää sanomalla stonerin olevan lopulta yhtä lähellä huumeita kuin metallimusiikki on kirkkojen polttamista.

 

[Everton]

Pidemmän päälle perus-stoneri on aika puuduttavaa, eikä sitten oikein meikäläiselle nuo psykedeeliset mausteetkaan tuollaisessa sopassa maistu.

Kyuss on joka tapauksessa legenda ja Fu Manchun California Crossing varmaan maailman paras levy kuunneltavaksi aurinkoisena päivänä autoillessa.

Melvins oli kyllä tosi stoned, siis suoraan sanottuna järkkymätön kuin kivi, viime kesänä Suvilahdessa. Mun mielestä todisti myös sen, että vierimätön kivi tosiaankin sammaloituu.

 

[Finnish Isles]

Pidemmän päälle perus-stoneri on aika puuduttavaa, eikä sitten oikein meikäläiselle nuo psykedeeliset mausteetkaan tuollaisessa sopassa maistu.

Tuo on täysin totta ja esim. Fu Manchun kohdalla aloitin ns. väärästä päästä, jolloin levyjä kuunnellessani lähinnä tylsistyin, mutta keikalla sama poppoo pistikin kystä kyllä, ja musiikki vei kerrassaan korvat mennessään. Sen jälkeen levytkin kuulostivat paremmilta kun toisaalta hoksasi, että heilläkin laajassa tuotannossa vire vaihtelee ja ehkä nykyisellään parhaat hetket osuvat levyilläkin tuohon katalogin keskivaiheille, jonne California Crossingkin sijoittuu.

 

[Evil]

Tästä, kuten useimmista muistakin rockmusiikin genreistä, löydän jotain hyvää ja paljon paskaa. Paska syntyy siitä, kun näkemyksettömät jäljittelijät kopsaavat edelläkävijöiden ideoita kehnolla tavalla.

Niistä hyvistä. Kyuss oli legendaarinen bändi, jonka levyistä eritoten Welcome to Sky Valley viehättää korvakäytävieni vaikkuisia värekarvoja. Johdannaisista suurimpaan suosioon nousi tunnetusti Queens of the Stone Age, jonka debyytti on oivaa Kyuss-jatkumoon sopivaa pörinärokkia. Songs for the Deaf räjäytti potin eikä syyttä, kyseessä kun on yksi menneen vuosikymmenen parhaimmista rocklevyistä. Homme-hemmon biisinkirjoitustaitoa saamme lähinnä siitä syyttää tai kiittää. Myöhemmät QOTSA-tuotokset olen tsekannut vain pintapuolisesti, ja kehnommiksi havainnut.

Sitten meillä on Monster Magnet, jota vetää Hawkwindiin ja Pink Floydiin friikahtanut hörhö Dave Wyndorf. Magneetin albumeista suositeltavin ja helpoiten lähestyttävä on majesteettinen God Says No, mutta myös esimerkiksi Dopes To Infinity ja Powertrip iskevät lujalla, mutaisella kouralla.

Fu Manchua en juurikaan tunne, mutta California Crossing selkeine Kiss-vaikutteineen on tosiaankin oivallista menomussiikkia.

Niin, ja doom metalliksi usein niputettu Trouble tekaisi Amerikan Stan Saanilan, Rick Rubinin, ohjastuksessa 90-luvun alussa oivallisen stonervivahteisen levyn Manic Frustration. Ottakaa haltuun.

 

[Blågula]

Stoner on kuninkaiden musaa, tosin ongelmana on vähän se että Kyuss nosti aikoinaan riman vähän turhan korkealle ja näin ollen genre ei oikein ole kehittynyt kun uudet bändit eivät pääse samalle tasolle.

Avausviestissä oli pohdintaa siitä miten stoner eroaa hevistä. Ero on mielestäni siinä että kun hevibändi saa hyvän riffin päälle niin sitä runtataan se 8 tai 16 kertaa ja sitten vaihdetaan uuteen riffiin. Kun stonerbändi löytää kultaisen riffin niin sitähän juntataan kunnes koko maailma keinuu riffin tahtiin. Esimerkkinä vaikkapa QOTSA:s nerokas lopetus Walking on sidewalks-biisissä tai Fu Manchun junttaus Saturn kolmosessa. Tuon vedon olen muuten joskus todistanut livenä ns sopivassa tilassa ja vittu että keinui!

Aika pieni se oma stoner-kokoelma siitä huolimatta on. Jos nyt jotain täkyjä heittäisi niin Kyussin Sky Valley on kyllä kaiken hypetyksen arvoinen, tuota olen kuunnellut paljon viime aikoina eikä siihen mitenkään kyllästy. Ainoa ongelma tuon levyn kohdalla on melkeinpä se ettei aina tiedä että keskittyisikö koko bändin mahtavaan grooveen, Brantin vyörytykseen, Joshin nerokkuuteen tai Reederin monsteribassoon. Ja kaikistä ärsyttävintä on se että kaverit olivat hädin tuskin aikuisia kun levyttivät tuon. Uskomatonta.

Jos Kyussista jatkaa sitten eteenpäin niin Joshin ura nyt on varmaan kaikille tuttu. John Garcia on ollut monessa mukana. Eka bändi Kyussin jälkeen taisi olla Slo Burn joka jäi lyhytikäiseksi, mutta torrentina voi löytää ekan ep:n ja pari demoa. Ja homma toimii, vaikkei olekaan mitään kovin omaperäistä. Vähän sama Unidan kanssa.

Brant Bjorkin Jalamanta on yksi suosikkejani. Eihän se varsinaista stoneria ole, mutta tietty perusfilosofia musassa on sama. Tuo levy voi alkuun tuntua aika tylsältä fiilistelyltä, ja se levy on ikään kuin musatapetti. Mutta jotenkin se koukuttaa, ja levy saa lähes aina aikaiseksi hyvän ja rauhallisen fiiliksen. (Olen muuten monta kertaa pohtinut miten tuo levytys oikein on tehty, sillä Branthan soittaa levyllä kaikki soittimiet. Eli onko se eka vetänyt rummut tai bassot pohjalle ja sitten jatkanut vai miten päin tuo on tehty? Ja miten hitossa ne pohjat saa aikaiseksi jos ei ole mitään minkä mukaan soittaa?)

Niin, ja tsekatkaa toki ruotsalainen Truckfighters. Pojat käyvät täällä todella usein ja vetävät livenä todella hyvin. Tuossa pari vuotta sitten lämppäsivät Fu Manchun suohon. Truckfightersilta suosittelen alkuun Gravity X-levyä. Sanotaan nyt näin että vaikutteet tulevat läpi aika selvästi mutta mitä sitten kun biisien taso on mitä on, eli korkea.

 

[Evil]

(Olen muuten monta kertaa pohtinut miten tuo levytys oikein on tehty, sillä Branthan soittaa levyllä kaikki soittimiet. Eli onko se eka vetänyt rummut tai bassot pohjalle ja sitten jatkanut vai miten päin tuo on tehty? Ja miten hitossa ne pohjat saa aikaiseksi jos ei ole mitään minkä mukaan soittaa?)

Biisirakenteethan ovat jätkällä päässä, kun oletettavasti on myös kappaleet tehnyt kun on kerran kaiken soittanutkin. Siitä vaan klikin kanssa (tai ilman) rummut sisään olisi yksi vaihtoehto, tai sitten on vetänyt ensin demokitaran narulle ja sen ajanut luureihin rummutellessaan.

 

[Finnish Isles]

Brant Bjorkin Jalamanta on yksi suosikkejani. Eihän se varsinaista stoneria ole, mutta tietty perusfilosofia musassa on sama. Tuo levy voi alkuun tuntua aika tylsältä fiilistelyltä, ja se levy on ikään kuin musatapetti. Mutta jotenkin se koukuttaa, ja levy saa lähes aina aikaiseksi hyvän ja rauhallisen fiiliksen. (Olen muuten monta kertaa pohtinut miten tuo levytys oikein on tehty, sillä Branthan soittaa levyllä kaikki soittimiet. Eli onko se eka vetänyt rummut tai bassot pohjalle ja sitten jatkanut vai miten päin tuo on tehty? Ja miten hitossa ne pohjat saa aikaiseksi jos ei ole mitään minkä mukaan soittaa?)

Niin, ja tsekatkaa toki ruotsalainen Truckfighters. Pojat käyvät täällä todella usein ja vetävät livenä todella hyvin. Tuossa pari vuotta sitten lämppäsivät Fu Manchun suohon.

Oltiin samalla keikalla siis. Good times.

Danko Jones veti joskus taannoin yhden monista Suomen keikoistaan, ja vaikka hänkin on livenä varsin hyvä, niin tällä kertaa en jaksanut innostua kunnes vasta jälkeenpäin kuulin kaverin lämppärinä olleen Brant Bjorkin, joka olisi jo yksin kelvannut minulle, mutta enpä ollut hereillä. Oli vieläpä hengaillut baarin puolella keikan jälkeen muina miehinä.

Uusi kiertue on luvassa 2010 ja kuulemma Pohjois-Eurooppakin saa MySpace-sivujen mukaan osansa, mutta vielä ei keikkoja ole Skandinaviaan julkistettu, eikä ole tietoa onko Suomi mukana kuvioissa.

Kymmenen vuoden jälkeen mies itse muistelee Jalamantaa tässä lyhyessä pätkässä.

 

[MrDownhouse]

Nyt kaikki Stoner Rockin ystävät kannattaa tsekata käytännössä jopa uudeksi QOTSA kokoonpanoksi haukuttu Them Crooked Vultures, jolta on juuri iskenyt ulos debyyttialbumi. Kokoonpanohan on niinkin villi kuin tuttu Josh Homme kitarassa/laulussa, Led Zeppelinistä basisti John Paul Jones sekä rummuissa QOTSAssa ennenkin avittanut Dave Grohl.

Kyseessä ei siis kuitenkaan ole Queens of the Stone Age eikä heiltä tulla mitään vanhoja QOTSA covereita kaiketi kuulemaankaan, meno on silti jäätävää ja useissa arvosteluissa on levyä kehuttu parhaaksi sitten Songs for the Deafin.

Toimii.

 

[Kyynhakkeli]

Niin no, siis mun miälestä SPIRITUAL BEGGARS
http://www.myspace.com/spiritualbeggars

Pirun harmi vain kun eivät ole aktiivisena, erittäin hyviä levyjä kaikki tyynni, Pläk Sapatti läksyt on hyvin opeteltu...

Edit; erityisesti tuotos nimeltään On Fire, aloittakaa siitä...

 

[Spetelius]

Mitäs mitäs, ketju stoner rockista/metallista, eikä Electric Wizardia ole vielä mainittu? Stoner genrenä ei ole minulle kovin tuttu, enkä tiedä onko bändin musiikki ihan puhdasta stoneria, mutta jotain doomin ja stoner metallin väliltä.

Vuonna 1995 ensimmäisen albuminsa julkaissut brittiyhtye on ehtinyt julkaista 6 täyspitkää vuosien varrella. Voin suositella noista jokaista. Aivan loistavaa jamitusta ja paikoitellen käsittämättömän raskasta.

Tässä esimerkkinä yksi: Electric Wizard - Priestess of Mars

 

[Focker]

Nyt kaikki Stoner Rockin ystävät kannattaa tsekata käytännössä jopa uudeksi QOTSA kokoonpanoksi haukuttu Them Crooked Vultures, jolta on juuri iskenyt ulos debyyttialbumi. Kokoonpanohan on niinkin villi kuin tuttu Josh Homme kitarassa/laulussa, Led Zeppelinistä basisti John Paul Jones sekä rummuissa QOTSAssa ennenkin avittanut Dave Grohl.

Kyseessä ei siis kuitenkaan ole Queens of the Stone Age eikä heiltä tulla mitään vanhoja QOTSA covereita kaiketi kuulemaankaan, meno on silti jäätävää ja useissa arvosteluissa on levyä kehuttu parhaaksi sitten Songs for the Deafin.

Toimii.

Aika pitkä ja vaikeasti avautuva lätty tuo TCV debyytti. Cream, Led Zeppelin, Qotsa huuruissa mennään. Täällähän on lueltu tärkeimmät mutta voisi ainakin vielä mainita Terra Firman, Orange Goblinin, Goatsnaken, Church Of Miseryn. Lisäksi Stoner/doomin kummisedän Wino Weinrichin bändit Obsessed, Spirit Caravan menee vielä tuohon kategoriaan. Suomesta Ainakin Jimsonweed ja Mannhai löytyy. Tosin JImsonweedin levytykset saattaa olla kiven takana.

 

[Finnish Isles]

Brant Björk vetää Suomen turneen!
Tiedote asiasta: "Kalifornian stoner rock -legendojen Kyussin ja Fu Manchun rumpusetin takaa kitaran kanssa eturiviin siirtynyt Brant Björk saapuu The Bros –yhtyeensä kanssa Suomeen viiden keikan minikiertueelle.

Yhtyeen keikkoja on kuvailtu orgaanisen psykedeelisiksi kokemuksiksi, ja taannoin australialainen Beat–lehti kuvaili esiintymistä lauseella “The closest thing we’ll get to seeing the Hendrix Experience”.

Yhtyeen Suomen kiertue on osa faniyhteisö The Pluggerin n. kerran kuukaudessa toistuvaa The Plugger Live! -keikkasarjaa. Esiintymiset ovat seuraavilla paikkakunnilla:
26.4. Lutakko, Jyväskylä
Liput: 8e (ennakko: Lutakko)
27.4. House of Rock ,Kouvola
Liput: 10e (ennakko: House of Rock)
28.4. Klubi, Tampere
Liput: 12e (ennakko: Tiketti)
29.4. Klubi, Turku
Liput: 10e (ennakko Tiketti)
30.4. Bar Loose, Helsinki (+support: Hi-Horse)
Liput: 14e (ennakko: Tiketti)

Brant Björk julkaisee 31. maaliskuuta seitsemännen sooloalbuminsa ”Gods & Goddesses”.

Mieshän vetää soolojuttuaan melko groovaavalla otteella Hendrix-henkisesti, joten perinteisen kitaroinninkin ystävät varmasti lämpenevät.

Live-veto tubesta: Low Desert Punk

 

[Blågula]

Nyt ei meinaa pysyä housuissa! Uskomaton kolmen suora tulossa:

Eli ekana tuo Brantin vappukeikka. Pitkästä aikaa jotain järkevää vappuohjelmaa. Siitä kolme viikkoa ja vanha kunnon Mark Lanegan Nosturin lavalla. Ja sitten se kaikista kovin: mitä ilmeisimmin Garcia plays Kyuss esiintyy Tavalla kesäkuussa.

 

[Finnish Isles]

Nyt on kyllä tarjontaa yli äyräiden, kun vasta Orange Goblinkin kävi, ja noiden jo mainittujen lisäksi kannattaa harkita myös Truckfightersia:
21.4. Helsinki, Alakerta + Elephant Bell

 

[ruukkunen]

Melvins oli kyllä tosi stoned, siis suoraan sanottuna järkkymätön kuin kivi, viime kesänä Suvilahdessa. Mun mielestä todisti myös sen, että vierimätön kivi tosiaankin sammaloituu.

Käsittääkseni herroilla ei nyt yleensäkään ole tapana sinkoilla lavalla valtoimenaan. Lisäksi tuolla keikalla saundit olivat aivan kamalat. Sammalella varmasti osansa asiassa olikin – sitä tosin löytyi luultavasti suurimpana esiintymänä äänimiehen korvista.

 

[Kyynhakkeli]

Tältä rintamalta päivän parasta uutista pukkaa Spiritual Beggars joka ilmoittaa olevansa studiossa äänittämässä uutta levyä sitten 2005 julkaistun Demons rieskan... Bändin myspace sivulta lisää,
http://www.myspace.com/spiritualbeggars