Onnittelut Colorado Avalanchelle!
Onnittelut Colorado Avalanchelle! Mestaruus oli jo joukkueen toinen viimeiseen kuuteen vuoteen ja pohjautui pitkälle joukkueen loistavaan rakennustyöhön, jossa joukkue on onnistunut erinomaisesti scouttauksessaan ja lisäksi joukkueeseen on satsattu taloudellisesti suuresti. Onnittelut kuuluvat luonnollisesti koko organisaatiolle. Lisäksi erityisonnittelut muutamalle pelaajalle;
<h4>Onnittelut Ray Bourquelle!</h4>
Bourque pelasi pitkän ja loisteliaan Bostonissa, jossa hän ei kuitenkaan koskaan mestaruutta saanut. Siirto uran loppuhetkillä mestaruutta tosissaan tavoittelevaan Coloradoon oli Bourquen kannalta suuri voitto, vaikka hän olisi toisaalta toivonut uransa loppuvan Bruinsissa, jonka puolesta hän taisteli ja omistautui 20:n vuoden ajan.
Avalanche pystyi tarjoamaan miehelle kuitenkin sitä, mitä Bruins ei olisi lähitulevaisuudessa pystynyt, Herra Stanleyn.
Bourque tullaan muistamaan ehkä kaikkien aikojen puolustajana koko maailmassa ja lisäksi hänet tullaan nyt muistamaan sinä suurena pelaajana, jonka uran kohokohta oli yli 20 vuotta kestäneen uran jälkeen Herra Stanleyn nostaminen ilmaan Colorado Avalanchen mestaruuden ratkeamisen jälkeen vuonna 2001.
<h4>Onnittelut Ville Niemiselle!</h4>
Ville on käynyt pitkän ja raskaan tien kohti kannua ja omistaa voiton varmasti isälleen.
<h4>Onnittelut myös Joe Sakicille ja Jon Klemmille!</h4>
Herrat Sakic ja Klemm pitivät British Columbian mainetta yllä ja tuovat kannun kotiseudulleen jälleen. Sakic on syntynyt Burnabyssa ja on Burnabyn asukkaiden suuri sankari. Sensijaan Klemm pitää Cranbrookin mainetta kunniassa. Voidaan sanoa, että Cranbrookin asukkaille kotiseudun poikien voittama Stanley Cup jo tuttua. Ennen Klemmiä Stanleyn Cranbrookiin ovat "tuoneet" viime vuonna Scott Niedermayer, vuonna 1999 Brad Lukowich, vuonna 1998 ja 1997 Steve Yzerman, vuonna 1996 Jon Klemm edellisen kerran ja vuonna 1995 Scott Niedermayer.
<h4>Suuret ratkaisut ja yhteenveto</h4>
<h4>Pelilliset huomiot</h4>
Coloradon ja Devilsien välistä sarjaa oli mielenkiintoista seurata. Nämä joukkueet näyttivät faneille, että pelillä on kuitenkin tulevaisuutta.
Ottelut olivat nopeuden, taktiikan ja loistavien yksilöiden taistelukenttä, jossa ratkaisut syntyivät yllättäen - tosin usein vastustajan virheistä.
Mutta toisaalta juuri virheistä tulleet ratkaisut osoittavat, kuinka joukkueet onnistuivat taktiikkansa luonnissa pitämällä vastustajan parhaat yksilöt aisoissa. Yksilöt eivät päässeet tekemään sarjan kannalta ratkaisevia ratkaisuja, vaan voitot tulivat koko joukkueen työn ja virheiden minimoimisen kautta.
Kaikki tämä ei kiellä kuitenkaan tuota hyvin surullista faktaa, että NHL kaukaloiden koon ja toisaalta nyky-pelaajien koon vuoksi trap-tyylinen puolustusvoittoinen pelityyli on tullut NHL:ään jäädäkseen. Mutta nämä kaksi joukkuetta heidän loistavan nopeuden ja poikkeuksellisen lahjakkaiden yksilöiden kautta ovat näyttäneet, että - huolimatta trap-voittoisesta pelityylistä - pelistä saa erittäin mielenkiintoisen myös pelatessa trappia.
Tärkein pelillinen ratkaisu trap-tyylin murtamiseen oli joukkueiden esittämä loistava suunnanmuutospeli. Joukkueet nostivat suunnanmuutospelin uudelle tasolle ja muutama sarjan ratkaisumaali syntyikin juuri hyvän suunnanmuutospelin kautta.
Ehkä paras esimerkki suunnanmuutospelin vaikutuksesta on ottelussa numero viisi tullut Alexander Mogilnyn ratkaisumaali.
Tuo maalihan syntyi seuraavasti; Avsilla oli kiekko ja se hyökkäsi 2-2 hyökkäystä kun kiekko lipesi Eric Messierin mailasta ja meni Brian Rafalskille. Sensijaan, että Rafalski olisi alkanut leipomaan kiekkoa tai peruuttamaan perinteiseen tapaan oman maalin taakse odottamaan hyökkäyksen avausta, Rafalski antoi nopean syötön Alexander Mogilnylle. Mogilny vastaanotti kiekon ja välittömästi tämän jälkeen syötti sen eteenpäin Scott Gomezille, joka oli Devilsien pelaajista lähimpänä Avsien puolustussiniviivaa. Gomez ylitti siniviivan, syötti viivan yli luistelleelle Mogilnylle ja tämä laukoi tuon ottelun ratkaisun.
Molemmat joukkueet käyttivät todella paljon nopeaa suunnanmuutospeliä, joka on selvästi tulevaisuuden suunta. Pelityyli on siinä mielessä katsojien kannalta hyvä, että sen avulla joukkueet saavat huomattavasti aikaisempaa enemmän maalipaikkoja ja taitavien, hyökkäyssuuntaan hyvin pelaavien puolustajien (tyyppiesimerkki Rafalski) taidot nousevat entistä suurempaan rooliin. Lisäksi suunnanmuutos pelillä trap-tyyli voidaan osittain murtaa.
Toinen merkittävä pelillinen huomio keskittyi joukkueiden kolmosketjuihin. Monella joukkueella kolmosessa pelaa pelaajia, joiden avut ovat lähestulkoon yksin vastustajan taklaamisessa ja eliminoimisessa. Avseilla ja Devilseillä kolmosessa pelaa sensijaan pelaajia kuten John Madden, Ville Nieminen ja Dan Hinote; vahvoja, nopeita pelaajia, jotka osaavat taklaamisen lisäksi laittaa kiekon maaliin ja karvata ylhäältä.
<h4>Sarjan ratkaisut</h4>
Mielestäni sarjan suurimmat ratkaisut nähtiin maalivahtipelissä, ykkösketjujen onnistumisessa ja voiton tahdossa.
<h4>Maalivahtipeli</h4>
Roy voitti lopulta selvästi Brodeurin ja oli Coloradon voiton takuumies. Conn Smythe Trophy ei mennyt turhaan Roylle, niin loistava St. Patrick oli. Sensijaan Brodeur ei vakuuttanut finaalissa ollenkaan samalla tavalla ja vaikka New Jersey olisikin voittanut seitsemännen ottelun, en jaksa uskoa, että Conn Smythe olisi mennyt Brodeurille. Näiden maalivahtien kaksintaistelussa saattoi olla myös pitkälle kantautuvia vaikutuksia. Voi nimittäin olla, että juuri tämä sarja ratkaisi, kuka tulee olemaan Team Kanadan ykkösmaalivahti tulevissa Olympialaisissa...
<h4>Ykkösketjut</h4>
Devilsien ykkösketju (jos ykkösketjuna pitää Elias-Sykora-normaalisti Arnott ketjua) ei vakuuttanut, eikä ratkaissut sarjaa seitsemännessä ottelussa, sensijaan Sakic ja Tanguay sen tekivät. Tämä riittää kertomaan kaiken. Turha spekuloida siitä, miten sarjassa olisi käynyt, jos Sykoran tulinen laukaus olisi mennyt sentin tai kaksi sisemmälle maalia seitsemännessä ottelussa.
<h4>Voiton tahto</h4>
Colorado halusi lopulta voittoa enemmän. Avseilla oli muutama suuri voiton tahdon motiivi. Nämä olivat numero 77 ja loukkaantunut Forsberg, joille voittoa pelattiin. Lisäksi yhtenä suurena tekijänä oli viime kauden joukkueiden menestys. Devilsit eivät olleet niin nälkäisiä kuin viime kaudella. Tämän näki ehkä selvimmin kapteeni Stevensin otteista.
Kaiken kaikkiaan, Avalanche ansaitsi voittonsa pelaamalla loistavan runkosarjan ja loistavat playoffit. Avalanchen pelaajilla on nyt aihetta suureen juhlaan.
Olen erittäin onnellinen Ray Bourquen puolesta. Tähän olisi hyvä lopettaa pitkä ja loistelias ura.
Onnittelut Colorado Avalanchelle! Mestaruus oli jo joukkueen toinen viimeiseen kuuteen vuoteen ja pohjautui pitkälle joukkueen loistavaan rakennustyöhön, jossa joukkue on onnistunut erinomaisesti scouttauksessaan ja lisäksi joukkueeseen on satsattu taloudellisesti suuresti. Onnittelut kuuluvat luonnollisesti koko organisaatiolle. Lisäksi erityisonnittelut muutamalle pelaajalle;
<h4>Onnittelut Ray Bourquelle!</h4>
Bourque pelasi pitkän ja loisteliaan Bostonissa, jossa hän ei kuitenkaan koskaan mestaruutta saanut. Siirto uran loppuhetkillä mestaruutta tosissaan tavoittelevaan Coloradoon oli Bourquen kannalta suuri voitto, vaikka hän olisi toisaalta toivonut uransa loppuvan Bruinsissa, jonka puolesta hän taisteli ja omistautui 20:n vuoden ajan.
Avalanche pystyi tarjoamaan miehelle kuitenkin sitä, mitä Bruins ei olisi lähitulevaisuudessa pystynyt, Herra Stanleyn.
Bourque tullaan muistamaan ehkä kaikkien aikojen puolustajana koko maailmassa ja lisäksi hänet tullaan nyt muistamaan sinä suurena pelaajana, jonka uran kohokohta oli yli 20 vuotta kestäneen uran jälkeen Herra Stanleyn nostaminen ilmaan Colorado Avalanchen mestaruuden ratkeamisen jälkeen vuonna 2001.
<h4>Onnittelut Ville Niemiselle!</h4>
Ville on käynyt pitkän ja raskaan tien kohti kannua ja omistaa voiton varmasti isälleen.
<h4>Onnittelut myös Joe Sakicille ja Jon Klemmille!</h4>
Herrat Sakic ja Klemm pitivät British Columbian mainetta yllä ja tuovat kannun kotiseudulleen jälleen. Sakic on syntynyt Burnabyssa ja on Burnabyn asukkaiden suuri sankari. Sensijaan Klemm pitää Cranbrookin mainetta kunniassa. Voidaan sanoa, että Cranbrookin asukkaille kotiseudun poikien voittama Stanley Cup jo tuttua. Ennen Klemmiä Stanleyn Cranbrookiin ovat "tuoneet" viime vuonna Scott Niedermayer, vuonna 1999 Brad Lukowich, vuonna 1998 ja 1997 Steve Yzerman, vuonna 1996 Jon Klemm edellisen kerran ja vuonna 1995 Scott Niedermayer.
<h4>Suuret ratkaisut ja yhteenveto</h4>
<h4>Pelilliset huomiot</h4>
Coloradon ja Devilsien välistä sarjaa oli mielenkiintoista seurata. Nämä joukkueet näyttivät faneille, että pelillä on kuitenkin tulevaisuutta.
Ottelut olivat nopeuden, taktiikan ja loistavien yksilöiden taistelukenttä, jossa ratkaisut syntyivät yllättäen - tosin usein vastustajan virheistä.
Mutta toisaalta juuri virheistä tulleet ratkaisut osoittavat, kuinka joukkueet onnistuivat taktiikkansa luonnissa pitämällä vastustajan parhaat yksilöt aisoissa. Yksilöt eivät päässeet tekemään sarjan kannalta ratkaisevia ratkaisuja, vaan voitot tulivat koko joukkueen työn ja virheiden minimoimisen kautta.
Kaikki tämä ei kiellä kuitenkaan tuota hyvin surullista faktaa, että NHL kaukaloiden koon ja toisaalta nyky-pelaajien koon vuoksi trap-tyylinen puolustusvoittoinen pelityyli on tullut NHL:ään jäädäkseen. Mutta nämä kaksi joukkuetta heidän loistavan nopeuden ja poikkeuksellisen lahjakkaiden yksilöiden kautta ovat näyttäneet, että - huolimatta trap-voittoisesta pelityylistä - pelistä saa erittäin mielenkiintoisen myös pelatessa trappia.
Tärkein pelillinen ratkaisu trap-tyylin murtamiseen oli joukkueiden esittämä loistava suunnanmuutospeli. Joukkueet nostivat suunnanmuutospelin uudelle tasolle ja muutama sarjan ratkaisumaali syntyikin juuri hyvän suunnanmuutospelin kautta.
Ehkä paras esimerkki suunnanmuutospelin vaikutuksesta on ottelussa numero viisi tullut Alexander Mogilnyn ratkaisumaali.
Tuo maalihan syntyi seuraavasti; Avsilla oli kiekko ja se hyökkäsi 2-2 hyökkäystä kun kiekko lipesi Eric Messierin mailasta ja meni Brian Rafalskille. Sensijaan, että Rafalski olisi alkanut leipomaan kiekkoa tai peruuttamaan perinteiseen tapaan oman maalin taakse odottamaan hyökkäyksen avausta, Rafalski antoi nopean syötön Alexander Mogilnylle. Mogilny vastaanotti kiekon ja välittömästi tämän jälkeen syötti sen eteenpäin Scott Gomezille, joka oli Devilsien pelaajista lähimpänä Avsien puolustussiniviivaa. Gomez ylitti siniviivan, syötti viivan yli luistelleelle Mogilnylle ja tämä laukoi tuon ottelun ratkaisun.
Molemmat joukkueet käyttivät todella paljon nopeaa suunnanmuutospeliä, joka on selvästi tulevaisuuden suunta. Pelityyli on siinä mielessä katsojien kannalta hyvä, että sen avulla joukkueet saavat huomattavasti aikaisempaa enemmän maalipaikkoja ja taitavien, hyökkäyssuuntaan hyvin pelaavien puolustajien (tyyppiesimerkki Rafalski) taidot nousevat entistä suurempaan rooliin. Lisäksi suunnanmuutos pelillä trap-tyyli voidaan osittain murtaa.
Toinen merkittävä pelillinen huomio keskittyi joukkueiden kolmosketjuihin. Monella joukkueella kolmosessa pelaa pelaajia, joiden avut ovat lähestulkoon yksin vastustajan taklaamisessa ja eliminoimisessa. Avseilla ja Devilseillä kolmosessa pelaa sensijaan pelaajia kuten John Madden, Ville Nieminen ja Dan Hinote; vahvoja, nopeita pelaajia, jotka osaavat taklaamisen lisäksi laittaa kiekon maaliin ja karvata ylhäältä.
<h4>Sarjan ratkaisut</h4>
Mielestäni sarjan suurimmat ratkaisut nähtiin maalivahtipelissä, ykkösketjujen onnistumisessa ja voiton tahdossa.
<h4>Maalivahtipeli</h4>
Roy voitti lopulta selvästi Brodeurin ja oli Coloradon voiton takuumies. Conn Smythe Trophy ei mennyt turhaan Roylle, niin loistava St. Patrick oli. Sensijaan Brodeur ei vakuuttanut finaalissa ollenkaan samalla tavalla ja vaikka New Jersey olisikin voittanut seitsemännen ottelun, en jaksa uskoa, että Conn Smythe olisi mennyt Brodeurille. Näiden maalivahtien kaksintaistelussa saattoi olla myös pitkälle kantautuvia vaikutuksia. Voi nimittäin olla, että juuri tämä sarja ratkaisi, kuka tulee olemaan Team Kanadan ykkösmaalivahti tulevissa Olympialaisissa...
<h4>Ykkösketjut</h4>
Devilsien ykkösketju (jos ykkösketjuna pitää Elias-Sykora-normaalisti Arnott ketjua) ei vakuuttanut, eikä ratkaissut sarjaa seitsemännessä ottelussa, sensijaan Sakic ja Tanguay sen tekivät. Tämä riittää kertomaan kaiken. Turha spekuloida siitä, miten sarjassa olisi käynyt, jos Sykoran tulinen laukaus olisi mennyt sentin tai kaksi sisemmälle maalia seitsemännessä ottelussa.
<h4>Voiton tahto</h4>
Colorado halusi lopulta voittoa enemmän. Avseilla oli muutama suuri voiton tahdon motiivi. Nämä olivat numero 77 ja loukkaantunut Forsberg, joille voittoa pelattiin. Lisäksi yhtenä suurena tekijänä oli viime kauden joukkueiden menestys. Devilsit eivät olleet niin nälkäisiä kuin viime kaudella. Tämän näki ehkä selvimmin kapteeni Stevensin otteista.
Kaiken kaikkiaan, Avalanche ansaitsi voittonsa pelaamalla loistavan runkosarjan ja loistavat playoffit. Avalanchen pelaajilla on nyt aihetta suureen juhlaan.
Olen erittäin onnellinen Ray Bourquen puolesta. Tähän olisi hyvä lopettaa pitkä ja loistelias ura.